Venäjän uhka

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tälläkin palstalla puhutaan varsin kovaan ääneen ns. Venäjän uhasta.
Itse pyytäisin pikkuisen perustelemaan mihin tämä uhka oikein perustuu.

Venäjän ikäluokat on olleet aina 1980 luvun alusta lähtien noin miljoonan ihmisen paikkeilla vuosittain.
Tästä luvusta puolet on miehiä, eli noin 500 000 miestä.
Venäjällä saadaan ikäluokasta noin 8-12 %:tia kutsuntoihin, eli armeija on kouluttanut vuosittain noin 50 000 sotilasta reserviin.

Mikäli Venäjä ryhtyisi sotimaan, niin reaalisesti se voisi kutsua aseisiin noin 10 ikäluokkaa, eli noin 500 000 sotilasta, mikäli sillä löytyy nykyaikainen aseistus kaikille.
Samajuttu Suomella, noin 10 ikäluokkaa voidaan reaalisesti kutsua aseisiin.

N-liiton aikainen vanha reservi tarvitaan muille rajoille varmistamaan tilannetta ja pitämään esim. Tsetsenian kaltaisia alueita ruodussa.

Eli Suomi kykenee laittamaan noin 250-350 000 nykyaikaisesti aseistettua sotilasta rajalle, nykyaikaisin yhtymin.
Venäjä pystyy sijoittamaan samalle rajalle noin 500 000 sotilasta, mikäli löytyy nykyaikainen aseistus kaikille.

Mielestäni Venäjällä ei ole tällä hetkellä sellaista ylivoimaa tai teknistä etumatkaa tai ylivertaisuutta, että se voisi ajatella valtaavansa Suomen hetkessä tai edes etukäteen määriteltävässä aikataulussa.
Venäjällä ei myöskään ole tällä hetekllä sellaista määrää varallisuutta, että se voisi luoda niin merkittävän "haitec" armeijan, millä se voisi homman hoitaa, kuten toimii USA.

Sellaista uhkaa ei ole, että Suomen pitäisi välittömästi liittyä Natoon.

Pietarin alueella asuu noin 5 miljoonaa ihmistä, peruskoulun päättävä ikaluokka on noin 34 000 lasta.
Suomessa asuu noin 5 miljoonaa ihmistä, ikäluokka on noin 59 000 lasta.
Mikäli homma jatkuu näin, niin Venäjällä tulee pikemminkin sisäpoliittisia ongelmia kuin tarvetta vallata uusia alueita.

Kommentit (14)

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

No joo äläppä huoli , et Sie ihan pörrö olekhan.

Eiköse Ala-Kurtistaki veli venäläinen vähennä miehiä ja kalustoa ?
Ei ne siellä ole suomea varten olhekhan, mutta Naton varalta seki
varuskunta on ollu.

Mie en paskahousujen ryssänpelkhon ole koskhan uskonu.
Mutta saataa se toishalta vieläki äärioikeistolla kaivella karjala, ja taustalla
häämöttää Urali.
Sinnehän noli menossa Uraliin , lauvoissa kannethin Uralinmatkaajat takasi, ja kuopathin Kirkontaka.
Miekö olen sitämieltä että ootekhan millesille se alkaa ?
Ei vielä kannatte hättäillä eikä Nathon hölkyillä, paskahousujen perässä.

Vierailija

Wikipedian mukaan syntyvyys on Venäjällä 9,8/1000. Siellä syntyy siis 1,43 miljoonaa lasta vuodessa, n. 25 kertaa enemmän kuin Suomessa.

Pyssy löytyy varmasti kaikille. Jos ei ihan uusi, niin kalashnikoveilla pärjää vielä moni muukin armeija.

Syinä Venäjän uhkaan mainitsisin demokratian ja sananvapauden puutteen. Jokainen arvioikoon, tekeekö se Venäjän kehityksestä ja toimenpiteistä huonosti ennekoitavia.

Tunnen hyvin venäläisiä. Heillä on suuri alemmuudentunto päällä, kun suurvalta-asema on menetetty. Johtajilta vaaditaan suurvalta-aseman palauttamista. Tämä näkyy hyvin Venäjän ulkopolitiikassa. Perinteisesti venäläistä itsetuntoa on kohennettu kurmuuttamalla pieniä naapurimaita.

Vierailija
Ronski

Mikäli Venäläisten syntyvyys pysyisi noin korkeana, niin vuonna 2080 niitä olisi olemassa noin 90 miljoonaa, kun nykyinen väkiluku on 143 miljoonaa.
Mutta virallisen tilaston mukaan nykyisellä syntyvyydellä väkiluku putoaa noin 52 miljoonaan vuoteen 2080 mennessä.
Tässä taas kerran nähtiin Wikipedian arvaaminen, tiedot ei perustu mihinkään ...
Tässä laskelmassa on miesten keski-ikänä käytetty 58 vuotta ja naisten 73 vuotta.
Noin 40 vuotta sitten oli venäläisnaisten lapsiluku viimeksi yli 2,2, joka on minimi jotta väkiluku ei alkaisi laskea.
Kuolleisuus on tällä hetkellä noin kolminkertainen syntyvyyteen nähden.
Eli väkiluku tippuu vauhdilla, mikäli Venäjä ei saa jostakin suuria määriä siirtolaisia tilalle ...

Vierailija

Entä jos Venäjä liittoutuu Kiinan kanssa?

Eihän Natosta ole yhtään mitään haittaa Suomelle, joten miksei sinne kannattaisi mennä? Sen sijaan Naton jäsenenä Suomi voi osallistua Naton päätöksentekoon.

Ainoa syy miksei Suomi ole Natoon liittynyt on että tietyt vasemmistolaiset tahot vastuvat sitä ideologisista syistä. Mitään rationaalisia perusteluja ei Natottomuudelle ole.

Suomi kun ei hallitusohjelman muotoilun mukaan ole enää edes liittoutumaton.

Vierailija
Lapin Mies

Venäjän ikäluokat on olleet aina 1980 luvun alusta lähtien noin miljoonan ihmisen paikkeilla vuosittain.

Meni niin ohi toi nyt

Vierailija
skOh

Niin, kannattaa lukea päivän lehdet ...

Juoni
Seuraa 
Viestejä1461
Liittynyt20.10.2005
Ronski

Tunnen hyvin venäläisiä. Heillä on suuri alemmuudentunto päällä, kun suurvalta-asema on menetetty. Johtajilta vaaditaan suurvalta-aseman palauttamista. Tämä näkyy hyvin Venäjän ulkopolitiikassa. Perinteisesti venäläistä itsetuntoa on kohennettu kurmuuttamalla pieniä naapurimaita.

Näin minäkin olen asian havainnut ja ymmärtänyt.
Koko Venäjän historian ajan kansalla on mennyt enemmän tai vähemmän päin helvettiä, joten ainoa mistä kansallista itsetuntoa on voinut repia on juuri tuo suurvaltaisuus.
Nykytilanteessa siinä vain taitaa olla harvinaisen vähän tokkua. Parempi olisi keskittyä kauppasuhteiden paranteluun ja nauttia luonnonvarojen tuomasta vauraudesta niinkauan kuin niitä riittää.
Jonkun vastajulkaistun tutkimuksen mukaan, oliko peräti 70% venäläisistä korkeakouluopiskelijoista haluaisi palauttaa TsaarinVenäjän rajat.

Näinhän se on, mutta mikään kansa ei vapaaehtoisesti alistu Venäläisten yhteyteen, se merkitsee liian suurta köyhyyttä ja liian paljon sortoa.
Näin jälkikäteen syntyy kuva, että Venäläisten menestys on aina perustunut muiden kansojen ryöstämiseen, eihän se tietenkään ihan näin voi olla, mutta siltä se näyttää ...

Venäjällä on hallussaan maapallon suurimmat energia- ja raaka-ainevarat, niitä hyödyntämällä maahan saadaan riittävä valuuttavirta minkälaisen hyvinvoinnin tahansa ylläpitämiseen.

Vierailija

Tolkuton saastutus on tuhonnut laajoja alueita Venäjällä ja tuhoaminen jatkuu tulevaisuudessa. Venäjä on auringoslaskun valtakunta. Islam ja Kiina tulevat antamaan lopullisen potkun perseelle.

Vierailija
Arnold Goyakla

No älähän kaverille noi pahaa kohtaloa toivo ...
Vaikka siltähän se näyttää, mikäli syntyvyyttä ei saada nousuun.

En toivo, tämä vain näyttää todennäköiseltä tällä hetkellä. Ainahan asiat voivat muuttuakin.

Muuten, mitä tulee saaastumiseen.
Niin Venäjällä on aivan valtavat erämaat vielä jäljellä, esim. Kuolan niemaan eteläosissa on hakkaamattomat ikimetsät, alue on puolen Suomen kokoinen.
Siellä on todellinen riistamaa metsästäjälle, samoin kalavedet kalastajalle, alueella ei ole asukkaita kuin nimeksi, asukkaita on ehkä 10 000 kaikenkaikkiaan, kun Kantalahti jätetään pois.
Pohjoisempana on sitten kaivoskaupunit ja sitten Murmansk, jossa on puolet koko Kuolan niemimaan noin miljoonasta nykyisestä asukkaasta.

Vierailija
Valkoinen
Entä jos Venäjä liittoutuu Kiinan kanssa?

Eihän Natosta ole yhtään mitään haittaa Suomelle, joten miksei sinne kannattaisi mennä? Sen sijaan Naton jäsenenä Suomi voi osallistua Naton päätöksentekoon.

Ainoa syy miksei Suomi ole Natoon liittynyt on että tietyt vasemmistolaiset tahot vastuvat sitä ideologisista syistä. Mitään rationaalisia perusteluja ei Natottomuudelle ole.

Suomi kun ei hallitusohjelman muotoilun mukaan ole enää edes liittoutumaton.

Niin, toisaalta mitään perusteita ei löydy myöskään sen puolesta, että pitäisi liittyä Natoon ...
Vaikka meille "Lappilaisille" siitä voisi olla paljonkin taloudellista etua, nimittäin Euroopan suurimmat tykistön harjoittelualueet sijaitsevat täällä Rovajärvellä.
Siinä palaisi pikkuisen paljon rahaa, jos Nato raijaisi joka vuosi tykkinsä tänne talvileireille.
Palkka-sotilaat yöpyvät hotelleissa, ei ne teltoissa värjöttele niinkuin Suomalaiset ...
Ne ryyppää ja huoraa iltakaudet, aamulla sitten vähän ammuskellaan ...
Päivärahat juoksee ja naista on tarjolla, Suomalaiset antaa ilmaiseksi nämäkin säästyneet rahat voi ryypätä ...

Uusimmat

Suosituimmat