Naisille pakollinen lottakoulu miesten armeijan/siv rinnalle

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minusta keino saada maanpuolustustoiminta molemmille sukupuolille tasa-arvoiseksi on tuoda naisille myös pakollisen lottakoulu joka ennenvanhaan oli.

Ja siihen lottakoulutukseen kuuluisi pakollinen talouskoulutus, ja kasarmiasuminen kuten miehillekin on inttiaikana. Tämä olisi keino tasa-arvoistaa maanpuolustustoiminnan tuomaa eriarvoisuutta.
Tai, vaikkapa jonkinlainen pakollinen talouskoulutus sitten, miehet armeijaan ja naiset talouskoulutuskurssille kasarmille, jotta ovat sitten valmiita sitoutumaan oikeilla asenteilla sopivaan mieheen aikanaan

Naisiltakin vuosi -tai puoli pois opiskelu -ja muusta ajasta tekisi hyvää ja antaisi ryhtiä ja moraalia naisten elämään. Sanotaanhan, että "armeija tekee miehen" mutta naisella ei ole mitään velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan vastaavassa mielessä. Ja naisillekin tekee hyvää kokea kollektiivisen yhteispakkoasumisen tuoma intimiteetin ja yksityisyyden menetys.

Kunhan vain oleilevat, ja pyrkivät kokoaika hyödyttöämään itseään opiskelemalla tai käymällä töissä senlin aikaa kun miehet käyvät intin. Ja ehkä sen takia, että naisilla ei ole nuoruudessaan samanlaista karaistavaa kokemusta kuten miehillä intti tai rangaistuksenomaisena pitempi siviilipalvelus, he ovat myös periaatteettomampia ja moraalittomampia nykyään kuin miehet.

Okei, sanotaan suoraan, tämä aloittamani threadi on sangen raa'ahko mielipiteiltään, mutta se onkin kiukustuneena tehty.

(kerrankin olen Samaelin kanssa samaa mieltä jostain )
-Siitä, että armeija ilman vastaavaa pakkokoulua naisille on epätasa-arvoa.

Sivut

Kommentit (130)

Vierailija

Mielestäni Suomalainen nainen palvelee isänmaata parhaiten tekemällä lisää lapsia ...

Hommasta nauttii molemmat sukupuolet, ainakin tekovaiheessa.

Vierailija

Naisille toi asevelvollisuus vois olla pitempikin, kun kerran elävätkin keskimäärin 7 vuotta kauemmin.

Vakivissaan ajateltuna jonkinlainen vapaa-ehtoisuuteen ja/tai palkka-armeejaan perustuva maanpuolustus kummallekkin suokupuolelle ois varmastikkin tasa-arvoisin ja toimivin ratkaisu.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005
Syfilis
Vakivissaan ajateltuna jonkinlainen vapaa-ehtoisuuteen ja/tai palkka-armeejaan perustuva maanpuolustus kummallekkin suokupuolelle ois varmastikkin tasa-arvoisin ja toimivin ratkaisu.

Niin, asevelvollisuuteen sitoutuminen voitaisiin tehdä vapaaehtoiseksi. Siitä palkittaisiin matalammalla verotuksella. Sitoutumisen voisi hoitaa vaikka ensimmäisellä kerralla viideksi vuodeksi ja sen jälkeen vuodeksi kerrallaan, minkä jälkeen olisi mahdollista siirtyä pois reservistä ja siirtyä maksamaan kalliimman veroprosentin mukaan. Ensimmäisellä kerralla asevelvollisuuteen sitoutuvat joutuisivat suorittamaan varusmiespalveluksen, ja sen jälkeen tarpeen mukaan kertaamaan.

Veroprosenttien eroja säätämällä valtio voisi ylläpitää tarvittavan kokoista asevelvollisten joukkoa niin, että kokonaisverokertymä pysyisi vakiona. Jos maanpuolustusinto hiipuu, sen voisi paikata suurentamalla veroprosenttien eroja. Luonnollisesti sama systeemi olisi käytössä molemmille sukupuolille.

Vierailija

Jos se olisi tasa-arvoinen järjestely, niin ei niitä tehtäviä mitenkään voida sukupuolen perusteella jakaa. Naisilla on tietysti oltava tasan sama rintamavastuu kuin miehillä. Jos joku neropatti nyt alkaa inisemään, että naiset muka vaikeuttavat toimintaa taistelukentällä, koska miehillä olisi taipumus ylihuolehtia juuri naispuolisista haavoituneista (tms.), niin laitetan naisille omat joukko-osastot. Sukupuoli ei ole mikään este tai syy asevelvollisuudelle.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005
SAMAEL
Jos se olisi tasa-arvoinen järjestely, niin ei niitä tehtäviä mitenkään voida sukupuolen perusteella jakaa. Naisilla on tietysti oltava tasan sama rintamavastuu kuin miehillä.



Luonnollisesti. Käytännössä toki joidenkin kovaa fyysistä kuntoa vaativien erikoistehtävien kuntotestien läpäisy karsisi naiset muutamaa huippuyksilöä lukuunottamatta porukasta. Perusnurmiporaksi ja muihin normaaliaselajeihin nainen kelpaa siinä missä mieskin, elukan hommaa se kuitenkin on, mitä ei voi sanoa sopivaksi kenellekään ihmiselle.

Jos joku neropatti nyt alkaa inisemään, että naiset muka vaikeuttavat toimintaa taistelukentällä, koska miehillä olisi taipumus ylihuolehtia juuri naispuolisista haavoituneista (tms.), niin laitetan naisille omat joukko-osastot. Sukupuoli ei ole mikään este tai syy asevelvollisuudelle.

Eiköhän tuollainen ylihuolehtivaisuus ole vain kokemattomien joukkojen ongelma. Kun porukat näkevät tarpeeksi teurasjätettä, tuskin sillä jätteen sukupuolella on enää väliä.

Vierailija

Suostun tähän heti kun miehet hankkivat kuukautiset, synnytykset, vaihdevuodet, huorittelun kuuntelun, epärealistiset ulkonäköpaineet ja huonommat palkat sekä lopettavat jatkuvan valittamisen samasta asiasta.

Vierailija
Vakivissaan ajateltuna jonkinlainen vapaa-ehtoisuuteen ja/tai palkka-armeejaan perustuva maanpuolustus kummallekkin suokupuolelle ois varmastikkin tasa-arvoisin ja toimivin ratkaisu.

Vapaaehtoisen armeijan tai palkka-armeijan ongelma on se, että sinne hakeutuvat sitten henkilöt, jotka saavat kiksejä siitä. Nyt on tilanne, että tasapuolinen sekalainen poppoo käy armeijan ja se yhdistää erilaisia ihmisiä - kaupankassasta insinööriin.

Armeijan käyneiden kunnoitus Suomen lippua kohtaan on eri tasolla, kuin niillä, jotka eivät ole sitä käyneet. Armeijassa tajuaa, mikä on isänmaa ja minkälaisia uhrauksia sen takia on tehty.

Olen sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi saada jonkinlainen pakollinen tasavertainen puolustuskoulutus puolustukseen sukupuolesta riippumatta.

PS. Kaikkien kannattaisi käydä esim. jouluna sankarihautausmaalla ja miettiä hetki, mistä on kyse.

Vierailija
jm
Suostun tähän heti kun miehet hankkivat kuukautiset, synnytykset, vaihdevuodet, huorittelun kuuntelun, epärealistiset ulkonäköpaineet ja huonommat palkat sekä lopettavat jatkuvan valittamisen samasta asiasta.

Kuukautisila ja synnyttämisellä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa, kuten ei vaikkapa siittiöntuotannolla tms. biologisilla tekijöillä. Kuukautiset eivät ole yhteisön asettama velvollisuus, joka oikeuttaa yhteisön myöntämiin oikeuksiin. Nuo muutkaan asiat eivät liity koko juttuun millään tavalla. Minä en suostu mihinkään naisten erivapauksiin, kuten asevelvollisuuden puuttumiseen.

Vierailija
Leuka
PS. Kaikkien kannattaisi käydä esim. jouluna sankarihautausmaalla ja miettiä hetki, mistä on kyse.

No loppujen lopuksi kyse on nationalismista, joka on helvetin typerää ja turhaa. Että siellä voi tosiaan miettiä, miten nekin kaikki ihmiset ovat kuolleet lopultakin aivan turhaan. Näkymättömien rajojen, kuvitellun erilaisuuden, ja massoja manipuloivien opportunistien tähden. Ja kaikki ne valtiot häviävät kuitenkin ajallaan, vaikka verta vuodatettaisiin kuinka paljon tahansa.

Noita sankarivainajia on maailman hautuumaat pullollaan, ja yhtäkään ei viimeistään muutaman sadan vuoden kuluttua muisteta. Turhaa.

Vierailija

Biologisiin tosiasioihin vetoaminen on lapsellista.

Monilla naisilla on kovin naiivi näkemys maailman asioista. Armeija tms koulutus vieraan uhan varalle avartaisi asioita paljon.

Moniko armeijan käyneistä miehistä olisi heti kutsun tullessa valmis lähtemään rajalle? Ainakin minä. Puolustamaan osaltani Suomea ja perhettäni.

Olisihan se naisillekin hyvä osata edes painoside haavoittuneelle solmia.

Tämä on tulenarka aihe ja minut on jo nyt tod.näk. leimattu sovinistisiaksi

Vierailija
Leuka
Moniko armeijan käyneistä miehistä olisi heti kutsun tullessa valmis lähtemään rajalle?

Minun ei tarvitse, koska naistenkaan ei tarvitse. Olen tasa-arvoistunut naisiin verrattuna. Lähtisin kyllä rajalle, mutta en sille rajalle josta on joku armeija tulossa.

Vierailija
SAMAEL
Leuka
PS. Kaikkien kannattaisi käydä esim. jouluna sankarihautausmaalla ja miettiä hetki, mistä on kyse.

No loppujen lopuksi kyse on nationalismista, joka on helvetin typerää ja turhaa. Että siellä voi tosiaan miettiä, miten nekin kaikki ihmiset ovat kuolleet lopultakin aivan turhaan. Näkymättömien rajojen, kuvitellun erilaisuuden, ja massoja manipuloivien opportunistien tähden. Ja kaikki ne valtiot häviävät kuitenkin ajallaan, vaikka verta vuodatettaisiin kuinka paljon tahansa.

Anteeksi kuinka? Sanotko sinä isänmaan puolesta kuolleita ihmisiä turhaan kuolleiksi? Painu somaliaan siitä, maanpetturi. Heidän, sodassa kuolleiden, ja siitä selvinneiden veteraanien ansiosta meillä on kotimaa, jossa asua. Pidätkö sinä kotimaatani turhana? Painu sitten Somaliaan siitä. Mitä nyt tuohon armeijapelkoosi tulee, voit lähteä vaikka heti Somaliaasi, minä kustannan matkustamisen.

Vierailija
Leuka
Siksi kai suomenlippusi on sivusta veressä ja väärässä asennossa

Se on uudelleenkoulutettu Suomi-neidon kuukautisrätiksi, ja neidolla ei olekaan enää mitään tekosyytä vältellä asepalvelusta ja velvollisuuksiaan!

Vierailija
taiteilijatyyppi
Minusta keino saada maanpuolustustoiminta molemmille sukupuolille tasa-arvoiseksi on tuoda naisille myös pakollisen lottakoulu joka ennenvanhaan oli.

Ja siihen lottakoulutukseen kuuluisi pakollinen talouskoulutus, ja kasarmiasuminen kuten miehillekin on inttiaikana. Tämä olisi keino tasa-arvoistaa maanpuolustustoiminnan tuomaa eriarvoisuutta.
Tai, vaikkapa jonkinlainen pakollinen talouskoulutus sitten, miehet armeijaan ja naiset talouskoulutuskurssille kasarmille, jotta ovat sitten valmiita sitoutumaan oikeilla asenteilla sopivaan mieheen aikanaan

Naisiltakin vuosi -tai puoli pois opiskelu -ja muusta ajasta tekisi hyvää ja antaisi ryhtiä ja moraalia naisten elämään. Sanotaanhan, että "armeija tekee miehen" mutta naisella ei ole mitään velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan vastaavassa mielessä. Ja naisillekin tekee hyvää kokea kollektiivisen yhteispakkoasumisen tuoma intimiteetin ja yksityisyyden menetys.

Kunhan vain oleilevat, ja pyrkivät kokoaika hyödyttöämään itseään opiskelemalla tai käymällä töissä senlin aikaa kun miehet käyvät intin. Ja ehkä sen takia, että naisilla ei ole nuoruudessaan samanlaista karaistavaa kokemusta kuten miehillä intti tai rangaistuksenomaisena pitempi siviilipalvelus, he ovat myös periaatteettomampia ja moraalittomampia nykyään kuin miehet.

Okei, sanotaan suoraan, tämä aloittamani threadi on sangen raa'ahko mielipiteiltään, mutta se onkin kiukustuneena tehty.

(kerrankin olen Samaelin kanssa samaa mieltä jostain )
-Siitä, että armeija ilman vastaavaa pakkokoulua naisille on epätasa-arvoa.

Molemmille sukupuolille pakollinen asevelvollisuus 6 kk tai 12 kk sivaria. Nykykäytäntö ei tosiaan ole kovin tasa-arvoinen.

Mutta eipä ole tasa-arvoista sekään, että äitiysloma on käytännössä pakollinen mutta isyysloma ei. Siis 3 kk isyysloma pakolliseksi! Ei ole oikein, että kersat näkevät pieninä etupäässä vain äitiään.

Naisilla kyllä lastenhankinta aiheuttaa loppujen lopuksi isommat tappiot kuin miehillä asepalvelus, mutta maanpuolustuvelvollisuus kyllä kuuluisi molemmille osapuolille. Ja naisten itsetunnolle voisi tehdä hyvää osata ampua ja olla leirillä.

Tuo intimiteetin menetys -opetus kyllä menisi naisten osalta totaalisesti hukkaan, gynekologilla ja synnytyslaitoksella juoksevalla sukupuolella turha häveliäisyys nimittäin karsiutuu aika nopeasti...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat