Seuraa 
Viestejä45973

Minusta keino saada maanpuolustustoiminta molemmille sukupuolille tasa-arvoiseksi on tuoda naisille myös pakollisen lottakoulu joka ennenvanhaan oli.

Ja siihen lottakoulutukseen kuuluisi pakollinen talouskoulutus, ja kasarmiasuminen kuten miehillekin on inttiaikana. Tämä olisi keino tasa-arvoistaa maanpuolustustoiminnan tuomaa eriarvoisuutta.
Tai, vaikkapa jonkinlainen pakollinen talouskoulutus sitten, miehet armeijaan ja naiset talouskoulutuskurssille kasarmille, jotta ovat sitten valmiita sitoutumaan oikeilla asenteilla sopivaan mieheen aikanaan

Naisiltakin vuosi -tai puoli pois opiskelu -ja muusta ajasta tekisi hyvää ja antaisi ryhtiä ja moraalia naisten elämään. Sanotaanhan, että "armeija tekee miehen" mutta naisella ei ole mitään velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan vastaavassa mielessä. Ja naisillekin tekee hyvää kokea kollektiivisen yhteispakkoasumisen tuoma intimiteetin ja yksityisyyden menetys.

Kunhan vain oleilevat, ja pyrkivät kokoaika hyödyttöämään itseään opiskelemalla tai käymällä töissä senlin aikaa kun miehet käyvät intin. Ja ehkä sen takia, että naisilla ei ole nuoruudessaan samanlaista karaistavaa kokemusta kuten miehillä intti tai rangaistuksenomaisena pitempi siviilipalvelus, he ovat myös periaatteettomampia ja moraalittomampia nykyään kuin miehet.

Okei, sanotaan suoraan, tämä aloittamani threadi on sangen raa'ahko mielipiteiltään, mutta se onkin kiukustuneena tehty.

(kerrankin olen Samaelin kanssa samaa mieltä jostain )
-Siitä, että armeija ilman vastaavaa pakkokoulua naisille on epätasa-arvoa.

Sivut

Kommentit (130)

Mielestäni Suomalainen nainen palvelee isänmaata parhaiten tekemällä lisää lapsia ...

Hommasta nauttii molemmat sukupuolet, ainakin tekovaiheessa.

Naisille toi asevelvollisuus vois olla pitempikin, kun kerran elävätkin keskimäärin 7 vuotta kauemmin.

Vakivissaan ajateltuna jonkinlainen vapaa-ehtoisuuteen ja/tai palkka-armeejaan perustuva maanpuolustus kummallekkin suokupuolelle ois varmastikkin tasa-arvoisin ja toimivin ratkaisu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neutroni
Seuraa 
Viestejä35886
Syfilis
Vakivissaan ajateltuna jonkinlainen vapaa-ehtoisuuteen ja/tai palkka-armeejaan perustuva maanpuolustus kummallekkin suokupuolelle ois varmastikkin tasa-arvoisin ja toimivin ratkaisu.

Niin, asevelvollisuuteen sitoutuminen voitaisiin tehdä vapaaehtoiseksi. Siitä palkittaisiin matalammalla verotuksella. Sitoutumisen voisi hoitaa vaikka ensimmäisellä kerralla viideksi vuodeksi ja sen jälkeen vuodeksi kerrallaan, minkä jälkeen olisi mahdollista siirtyä pois reservistä ja siirtyä maksamaan kalliimman veroprosentin mukaan. Ensimmäisellä kerralla asevelvollisuuteen sitoutuvat joutuisivat suorittamaan varusmiespalveluksen, ja sen jälkeen tarpeen mukaan kertaamaan.

Veroprosenttien eroja säätämällä valtio voisi ylläpitää tarvittavan kokoista asevelvollisten joukkoa niin, että kokonaisverokertymä pysyisi vakiona. Jos maanpuolustusinto hiipuu, sen voisi paikata suurentamalla veroprosenttien eroja. Luonnollisesti sama systeemi olisi käytössä molemmille sukupuolille.

Jos se olisi tasa-arvoinen järjestely, niin ei niitä tehtäviä mitenkään voida sukupuolen perusteella jakaa. Naisilla on tietysti oltava tasan sama rintamavastuu kuin miehillä. Jos joku neropatti nyt alkaa inisemään, että naiset muka vaikeuttavat toimintaa taistelukentällä, koska miehillä olisi taipumus ylihuolehtia juuri naispuolisista haavoituneista (tms.), niin laitetan naisille omat joukko-osastot. Sukupuoli ei ole mikään este tai syy asevelvollisuudelle.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä35886
SAMAEL
Jos se olisi tasa-arvoinen järjestely, niin ei niitä tehtäviä mitenkään voida sukupuolen perusteella jakaa. Naisilla on tietysti oltava tasan sama rintamavastuu kuin miehillä.



Luonnollisesti. Käytännössä toki joidenkin kovaa fyysistä kuntoa vaativien erikoistehtävien kuntotestien läpäisy karsisi naiset muutamaa huippuyksilöä lukuunottamatta porukasta. Perusnurmiporaksi ja muihin normaaliaselajeihin nainen kelpaa siinä missä mieskin, elukan hommaa se kuitenkin on, mitä ei voi sanoa sopivaksi kenellekään ihmiselle.

Jos joku neropatti nyt alkaa inisemään, että naiset muka vaikeuttavat toimintaa taistelukentällä, koska miehillä olisi taipumus ylihuolehtia juuri naispuolisista haavoituneista (tms.), niin laitetan naisille omat joukko-osastot. Sukupuoli ei ole mikään este tai syy asevelvollisuudelle.

Eiköhän tuollainen ylihuolehtivaisuus ole vain kokemattomien joukkojen ongelma. Kun porukat näkevät tarpeeksi teurasjätettä, tuskin sillä jätteen sukupuolella on enää väliä.

Suostun tähän heti kun miehet hankkivat kuukautiset, synnytykset, vaihdevuodet, huorittelun kuuntelun, epärealistiset ulkonäköpaineet ja huonommat palkat sekä lopettavat jatkuvan valittamisen samasta asiasta.

Vakivissaan ajateltuna jonkinlainen vapaa-ehtoisuuteen ja/tai palkka-armeejaan perustuva maanpuolustus kummallekkin suokupuolelle ois varmastikkin tasa-arvoisin ja toimivin ratkaisu.

Vapaaehtoisen armeijan tai palkka-armeijan ongelma on se, että sinne hakeutuvat sitten henkilöt, jotka saavat kiksejä siitä. Nyt on tilanne, että tasapuolinen sekalainen poppoo käy armeijan ja se yhdistää erilaisia ihmisiä - kaupankassasta insinööriin.

Armeijan käyneiden kunnoitus Suomen lippua kohtaan on eri tasolla, kuin niillä, jotka eivät ole sitä käyneet. Armeijassa tajuaa, mikä on isänmaa ja minkälaisia uhrauksia sen takia on tehty.

Olen sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi saada jonkinlainen pakollinen tasavertainen puolustuskoulutus puolustukseen sukupuolesta riippumatta.

PS. Kaikkien kannattaisi käydä esim. jouluna sankarihautausmaalla ja miettiä hetki, mistä on kyse.

jm
Suostun tähän heti kun miehet hankkivat kuukautiset, synnytykset, vaihdevuodet, huorittelun kuuntelun, epärealistiset ulkonäköpaineet ja huonommat palkat sekä lopettavat jatkuvan valittamisen samasta asiasta.

Kuukautisila ja synnyttämisellä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa, kuten ei vaikkapa siittiöntuotannolla tms. biologisilla tekijöillä. Kuukautiset eivät ole yhteisön asettama velvollisuus, joka oikeuttaa yhteisön myöntämiin oikeuksiin. Nuo muutkaan asiat eivät liity koko juttuun millään tavalla. Minä en suostu mihinkään naisten erivapauksiin, kuten asevelvollisuuden puuttumiseen.

Leuka
PS. Kaikkien kannattaisi käydä esim. jouluna sankarihautausmaalla ja miettiä hetki, mistä on kyse.

No loppujen lopuksi kyse on nationalismista, joka on helvetin typerää ja turhaa. Että siellä voi tosiaan miettiä, miten nekin kaikki ihmiset ovat kuolleet lopultakin aivan turhaan. Näkymättömien rajojen, kuvitellun erilaisuuden, ja massoja manipuloivien opportunistien tähden. Ja kaikki ne valtiot häviävät kuitenkin ajallaan, vaikka verta vuodatettaisiin kuinka paljon tahansa.

Noita sankarivainajia on maailman hautuumaat pullollaan, ja yhtäkään ei viimeistään muutaman sadan vuoden kuluttua muisteta. Turhaa.

Biologisiin tosiasioihin vetoaminen on lapsellista.

Monilla naisilla on kovin naiivi näkemys maailman asioista. Armeija tms koulutus vieraan uhan varalle avartaisi asioita paljon.

Moniko armeijan käyneistä miehistä olisi heti kutsun tullessa valmis lähtemään rajalle? Ainakin minä. Puolustamaan osaltani Suomea ja perhettäni.

Olisihan se naisillekin hyvä osata edes painoside haavoittuneelle solmia.

Tämä on tulenarka aihe ja minut on jo nyt tod.näk. leimattu sovinistisiaksi

Leuka
Moniko armeijan käyneistä miehistä olisi heti kutsun tullessa valmis lähtemään rajalle?

Minun ei tarvitse, koska naistenkaan ei tarvitse. Olen tasa-arvoistunut naisiin verrattuna. Lähtisin kyllä rajalle, mutta en sille rajalle josta on joku armeija tulossa.

SAMAEL
Leuka
PS. Kaikkien kannattaisi käydä esim. jouluna sankarihautausmaalla ja miettiä hetki, mistä on kyse.

No loppujen lopuksi kyse on nationalismista, joka on helvetin typerää ja turhaa. Että siellä voi tosiaan miettiä, miten nekin kaikki ihmiset ovat kuolleet lopultakin aivan turhaan. Näkymättömien rajojen, kuvitellun erilaisuuden, ja massoja manipuloivien opportunistien tähden. Ja kaikki ne valtiot häviävät kuitenkin ajallaan, vaikka verta vuodatettaisiin kuinka paljon tahansa.

Anteeksi kuinka? Sanotko sinä isänmaan puolesta kuolleita ihmisiä turhaan kuolleiksi? Painu somaliaan siitä, maanpetturi. Heidän, sodassa kuolleiden, ja siitä selvinneiden veteraanien ansiosta meillä on kotimaa, jossa asua. Pidätkö sinä kotimaatani turhana? Painu sitten Somaliaan siitä. Mitä nyt tuohon armeijapelkoosi tulee, voit lähteä vaikka heti Somaliaasi, minä kustannan matkustamisen.

Leuka
Siksi kai suomenlippusi on sivusta veressä ja väärässä asennossa

Se on uudelleenkoulutettu Suomi-neidon kuukautisrätiksi, ja neidolla ei olekaan enää mitään tekosyytä vältellä asepalvelusta ja velvollisuuksiaan!

taiteilijatyyppi
Minusta keino saada maanpuolustustoiminta molemmille sukupuolille tasa-arvoiseksi on tuoda naisille myös pakollisen lottakoulu joka ennenvanhaan oli.

Ja siihen lottakoulutukseen kuuluisi pakollinen talouskoulutus, ja kasarmiasuminen kuten miehillekin on inttiaikana. Tämä olisi keino tasa-arvoistaa maanpuolustustoiminnan tuomaa eriarvoisuutta.
Tai, vaikkapa jonkinlainen pakollinen talouskoulutus sitten, miehet armeijaan ja naiset talouskoulutuskurssille kasarmille, jotta ovat sitten valmiita sitoutumaan oikeilla asenteilla sopivaan mieheen aikanaan

Naisiltakin vuosi -tai puoli pois opiskelu -ja muusta ajasta tekisi hyvää ja antaisi ryhtiä ja moraalia naisten elämään. Sanotaanhan, että "armeija tekee miehen" mutta naisella ei ole mitään velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan vastaavassa mielessä. Ja naisillekin tekee hyvää kokea kollektiivisen yhteispakkoasumisen tuoma intimiteetin ja yksityisyyden menetys.

Kunhan vain oleilevat, ja pyrkivät kokoaika hyödyttöämään itseään opiskelemalla tai käymällä töissä senlin aikaa kun miehet käyvät intin. Ja ehkä sen takia, että naisilla ei ole nuoruudessaan samanlaista karaistavaa kokemusta kuten miehillä intti tai rangaistuksenomaisena pitempi siviilipalvelus, he ovat myös periaatteettomampia ja moraalittomampia nykyään kuin miehet.

Okei, sanotaan suoraan, tämä aloittamani threadi on sangen raa'ahko mielipiteiltään, mutta se onkin kiukustuneena tehty.

(kerrankin olen Samaelin kanssa samaa mieltä jostain )
-Siitä, että armeija ilman vastaavaa pakkokoulua naisille on epätasa-arvoa.

Molemmille sukupuolille pakollinen asevelvollisuus 6 kk tai 12 kk sivaria. Nykykäytäntö ei tosiaan ole kovin tasa-arvoinen.

Mutta eipä ole tasa-arvoista sekään, että äitiysloma on käytännössä pakollinen mutta isyysloma ei. Siis 3 kk isyysloma pakolliseksi! Ei ole oikein, että kersat näkevät pieninä etupäässä vain äitiään.

Naisilla kyllä lastenhankinta aiheuttaa loppujen lopuksi isommat tappiot kuin miehillä asepalvelus, mutta maanpuolustuvelvollisuus kyllä kuuluisi molemmille osapuolille. Ja naisten itsetunnolle voisi tehdä hyvää osata ampua ja olla leirillä.

Tuo intimiteetin menetys -opetus kyllä menisi naisten osalta totaalisesti hukkaan, gynekologilla ja synnytyslaitoksella juoksevalla sukupuolella turha häveliäisyys nimittäin karsiutuu aika nopeasti...

tyson
blaab blaab Painu sitten Somaliaan siitä.

Painu sinä itse Somaliaan, minä olen missä minua sattuu huvittamaan. Etkä sinä voi sille yhtään mitään. Idiootti.

SAMAEL
Kuukautisila ja synnyttämisellä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa, kuten ei vaikkapa siittiöntuotannolla tms. biologisilla tekijöillä. Kuukautiset eivät ole yhteisön asettama velvollisuus, joka oikeuttaa yhteisön myöntämiin oikeuksiin. Nuo muutkaan asiat eivät liity koko juttuun millään tavalla. Minä en suostu mihinkään naisten erivapauksiin, kuten asevelvollisuuden puuttumiseen.



Leuka
Biologisiin tosiasioihin vetoaminen on lapsellista.

Monilla naisilla on kovin naiivi näkemys maailman asioista. Armeija tms koulutus vieraan uhan varalle avartaisi asioita paljon.




Porukka puhuu täällä niinkuin joku armeija olisi kamala rangaistus ja turha asia. Kannattaa muistaa, että sotilaallinen tyhjiö täyttyy aina, siksi jokaisessa maassa on oltava toimiva puolustus. Lapsellista? Voi olla, mutta minun silmissäni myös asiasta valittaminen on lapsellista. Ja tiedoksenne vain, että olen moneen otteeseen harkinnut meneväni itse inttiin, esteenä on kuitenkin ollut fyysinen "vamma" jonka uskoisin rajoittavan touhua aika lailla.

Aika törkeää yleistystö tuollainen "naisilla on naiivi asenne". Milloin naiveus on ollut sukupuolisidonnaista?

Ensiapukoulutusta pitäisi antaa vaikka koulussa jokaiselle.

SAMAEL
No loppujen lopuksi kyse on nationalismista, joka on helvetin typerää ja turhaa. Että siellä voi tosiaan miettiä, miten nekin kaikki ihmiset ovat kuolleet lopultakin aivan turhaan. Näkymättömien rajojen, kuvitellun erilaisuuden, ja massoja manipuloivien opportunistien tähden. Ja kaikki ne valtiot häviävät kuitenkin ajallaan, vaikka verta vuodatettaisiin kuinka paljon tahansa.



Vaan sellainen on ihminen. Ja mitä aiot tehdä? Kun joku hyökkää sinun kotimaahasi, aiotko nostaa jalat pöydälle ja antaa sotilaiden tappaa sinut ja perheesi? Olisi ihan hyvä olla sen verran tekemisisä tosimaailman kanssa että ymmärtäisi, miten muut eivät ikinä tule ajattelemaan juuri samoin kuin sinä.

taitelijatyyppi
Ja ehkä sen takia, että naisilla ei ole nuoruudessaan samanlaista karaistavaa kokemusta kuten miehillä intti tai rangaistuksenomaisena pitempi siviilipalvelus, he ovat myös periaatteettomampia ja moraalittomampia nykyään kuin miehet.

Aha? Tässä taas tätä miesten korkeaa moraalia. Miksi tässäkin ketjussa haisee joidenkin henkilöiden selkeän katkera asennoituminen naisia kohtaan? Suomi on ainut maa jossa sukupuolet haukkuvat toisiaan minkä kerkeävät.

Ja tuo kommenttini kuukautisista ja synnyttämisestä ei ollut mitenkään vakavasti heitetty, mutta ilmeisesti olisi ollut parempi jos olisin lisännyt muutaman neonkeltaisen hymiön jatkoksi.

jm

Porukka puhuu täällä niinkuin joku armeija olisi kamala rangaistus ja turha asia. Kannattaa muistaa, että sotilaallinen tyhjiö täyttyy aina, siksi jokaisessa maassa on oltava toimiva puolustus. Lapsellista? Voi olla, mutta minun silmissäni myös asiasta valittaminen on lapsellista. Ja tiedoksenne vain, että olen moneen otteeseen harkinnut meneväni itse inttiin, esteenä on kuitenkin ollut fyysinen "vamma" jonka uskoisin rajoittavan touhua aika lailla.

Aika törkeää yleistystö tuollainen "naisilla on naiivi asenne". Milloin naiveus on ollut sukupuolisidonnaista?

Armeija nyt vaan sattuu olemaan monelle miehelle kamala rangaistus ja turha asia. Siitähän sinun ei kuitenkaan naisena tarvitse välittää mitään. Naivin asenteesi toitkin jo esille vetoamalla mm. kuukautisiin.

Miehillä on kivekset ja niihin sattuu kun potkaistaan, joten naisille on ehdottomasti järjestettävä 12kk:n lottakoulutus.

jm
Porukka puhuu täällä niinkuin joku armeija olisi kamala rangaistus ja turha asia.



Helppohan se on jeesustella, kun ei ole ikinä itse joutunut luopumaan itsemääräämisoikeudestaan ja ryömimään yötolkulla loskaisessa metsässä.

jm
Kannattaa muistaa, että sotilaallinen tyhjiö täyttyy aina, siksi jokaisessa maassa on oltava toimiva puolustus.



Kannattaa muistaa että kuluneimpien fraasien toistelu ei ole oppineisuutta tai älykästä keskustelua, vaan pelkkää tyhjänpäiväistä mossotusta.

jm
minun silmissäni myös asiasta valittaminen on lapsellista.



Ihan siinä missä raiskauksista ja äänioikeuden puuttumisesta valittaminen on lapsellista.

jm
Ja tiedoksenne vain, että olen moneen otteeseen harkinnut meneväni itse inttiin, esteenä on kuitenkin ollut fyysinen "vamma" jonka uskoisin rajoittavan touhua aika lailla.



Jep jep.

jm
Aika törkeää yleistystö tuollainen "naisilla on naiivi asenne". Milloin naiveus on ollut sukupuolisidonnaista?



Naisilla voi olla sukupuolen johdosta naiivi asenne johonkin asiaan, esimerkiksi sellaiseen josta he yleensäkatsoen eivät tiedä paskaakaan, johtuen sukupuolen avulla saavutetuista ansaitsemattomista etuoikeuksista.

jm
Vaan sellainen on ihminen. Ja mitä aiot tehdä? Kun joku hyökkää sinun kotimaahasi, aiotko nostaa jalat pöydälle ja antaa sotilaiden tappaa sinut ja perheesi?



Typerä skenaario, koska sodassa ei nykyään oletteellisesti tapeta kaikkia siviilejä. Mitä helvetin hyötyä sitäkin olisi? Annatko sinä jonkun tappaa itsesi ja perheesi, koska sinun nyt vaan ei tarvitse sukupuolen takia laittaa tikkua ristiin?

jm
Olisi ihan hyvä olla sen verran tekemisisä tosimaailman kanssa että ymmärtäisi, miten muut eivät ikinä tule ajattelemaan juuri samoin kuin sinä.



Tämä on kuule sellainen ajatus, joka juuri sinun ja muiden nationalistien tulisi tajuta.

jm
Ja tuo kommenttini kuukautisista ja synnyttämisestä ei ollut mitenkään vakavasti heitetty, mutta ilmeisesti olisi ollut parempi jos olisin lisännyt muutaman neonkeltaisen hymiön jatkoksi.

Joo, eipä tietenkään ollut.

Wow!

Nyt kävi niin, että jm sai idiootin leiman otsaansa hävitessään väittelyn samaelille 6-0

EDIT: Tosin annoin oman tietouteni vaikuttaa tulokseen... Olen itse käynyt armeijan.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat