Suosi virolaista!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Maailmanpolitiikan tapahtumat heijastuvat väistämättä myös talouteen. Parhaillaan esimerkiksi monet venäläiset vähittäismyyntiketjut käytännössä boikotoivat virolaisia tuotteita, eivätkä ota niitä enää lainkaan myyntiin.

Boikotti on tietysti perinteinen ja väkivallatonkin tapa osoittaa mieltä jonkin valtion poliittista toimintaa vastaan, mutta ehdotan että Suomessa reagoitaisiin Viron tilanteeseen vielä positiivisemmalla tavalla. Ehdotan, että kaikki suomalaiset ostaisivat nyt virolaisia tuotteita. Tällä tavalla me pystymme osoittamaan hyvin konkreettisella tavalla tukemme veljeskansallamme sen vaikeassa tilanteessa.

Ongelmana tietysti on, että virolaisia tuotteita on hyvin vähän Suomessa tarjolla; itselleni tulevat mieleen lähinnä hiljattain markkinoille tulleet virolaiset suklaat. Tässä olisi kuitenkin selvä nopean reagoinnin paikka kaikkien keskusliikkeiden sisäänostajille.

Suomessa on olemassa valmiina vahva solidaarisuuden tunne virolaisia kohtaan. Nopeasti markkinoille tuodut uudet virolaiset tuotteet pääsisivät ratsastamaan sen avulla ehkä pysyvämminkin suomalaisille markkinoille.

Nyt olisi oiva tilaisuus saada suomalaiset ylittämään ennakkoluulonsa ja kokeilemaan eteläisen veljeskansamme tuotteita. He voisivat samalla todeta, että neuvostoajan haamut voidaan jo kaikkiaan unohtaa ja että virolaiset osaavat jo tehdä ihan yhtä hyvää tavaraa kuin mekin.

En ole siis missään tapauksessa ajamassa venäläisten tuotteiden boikottia, sillä sehän olisi sitä samaa härskiä painostuspolitiikkaa, jota Venäjä nyt Virossa käyttää.

Meidän on hyvä muistaa, että jos rintama olisi pettänyt Tali-Ihantalassa kesällä 1944, me olisimme aivan samassa tilanteessa kuin virolaiset nyt. Vieraasta maasta tulleet sadat tuhannet siirtotyöläiset ja heidän lapsensa yrittäisivät ohjata maamme politiikkaa haluamaansa suuntaan rajan takana olevan suurvallan tuella.

Nämä vierasmaalaiset tulokkaat eivät kuitenkaan haluaisi välttämättä muuttaa takaisin kotimaahansa, koska siellä talouselämä, poliittiset vapaudet ja yleinen turvallisuus olisivat yhä selvästi heikommalla tolalla kuin heidän uudessa, kuitenkin heidän oman tahtonsa vastaisesti syntyneessä kotimaassaan.

Kommunismin romahtamisen yhteydessä vapautuneen uuden kotimaan vanhat länsimaiset ja demokraattiset perinteet kuitenkin olisivat heille usein vieraita, eivätkä he olisi välttämättä halukkaita edes opettelemaan uuden kotimaansa kulttuuria ja tapoja.

Nämä tässä teoreettisessa sodan hävinneessä Suomessa asuvat siirtolaiset eläisivät todennäköisesti merkillisessä välitilassa, jossa he toisaalta kaipaisivat aikaa, jolloin he olivat isäntiä omassa asuinmaassaan, mutta toisaalta vanhan kotimaan selvästi heikompi taloudellinen tilanne pitäisi poissa halun palata synnyinmaahan.

Osasta heistä muodostuisikin ehkä viides kolonna, jonka avulla rajan takainen suurvalta voisi yrittää ohjata politiikkaamme haluamaansa suuntaan. Me suomalaiset joutuisimme väistämättä myös miettimään kuinka pitkälle nämä sopeutumattomat siirtotyöläiset ja heidän lapsensa olisivat valmiita menemään henkisen kotimaansa etujen ajamisessa.

Jaakko Wallenius
[url]www.olemisesta.net

Kommentit (9)

Vierailija

Vinkkinä, että ainakin pääkaupunkiseudulta löytyy muutama pelkästään virolaisia ja venäläisiäkin tuotteita myyvää liikettä. Näitä ovat ainakin Eestin Herkut Vuoseeressa, Kalliossa ja Tikkurilassa sekä Jüri ja Mari itäkeskuksessa. Näistä saa esim. sitä aitoa tiivistä Borodino leipää ja monenlaisia etikkasäilykkeitä ja hilloja.

Vierailija

KANNATETAAN !

JA bannataan ryssän tuotteita.

EN tosin tiedä yhtään, kun Ladatkin ostivat takaisin,
öljyä ... mutta, mistä tiedän , koska Fortum ryssän öljyä
jalostaa ... Kaasua on hernerokan jälkeen
omasta takaa ...

Vierailija

Olen elämässäni jo vuosien ajan voimakkaasti suosinut eestiläisiä ( huom. ei virolaisia hyi hyi..) tuotteita, etenkin nestemäiset tuotteet, kuten
juomat ovat olleet listani kärkipäässä.
Näin minäkin olen "jo ennalta" osoittanut solidaarisutta naapurikansallemme.

Vierailija

Esinnäkään en suosi ketään valtiota, sillä ne kaikki ovat pahoja ja jonkun verellä valloitettuja. Näin myös aika varmasti virokin kaukaisess kaukaisessa menneisyydessä.

Toisekseen syön ruokaa josta pidän eli jos pidän jostain virolaisesta tuotteesta, niin syön sitä, jos en pidä, niin en syö.
One Simple Plan.

Vierailija
Yrjö Puska
KANNATETAAN :lol: !

JA bannataan ryssän tuotteita.

EN tosin tiedä yhtään, kun Ladatkin ostivat takaisin,
öljyä ... mutta, mistä tiedän , koska Fortum ryssän öljyä
jalostaa ... :shock: Kaasua on hernerokan jälkeen
omasta takaa ...

Mutta älkää nyt kuitenkaan bannatko sitä kuuluisaa Saira säilykepurkkia. Se on edelleenkin yhtä hyvää kuin neuvostoaikana ja sama kalatehdas E47 sitä edelleenkin valmistaa.

Vierailija
Snaut
Yrjö Puska
KANNATETAAN !

JA bannataan ryssän tuotteita.

EN tosin tiedä yhtään, kun Ladatkin ostivat takaisin,
öljyä ... mutta, mistä tiedän , koska Fortum ryssän öljyä
jalostaa ... Kaasua on hernerokan jälkeen
omasta takaa ...

Mutta älkää nyt kuitenkaan bannatko sitä kuuluisaa Saira säilykepurkkia. Se on edelleenkin yhtä hyvää kuin neuvostoaikana ja sama kalatehdas E47 sitä edelleenkin valmistaa.

KUNHAN laskin leikkiä, en kannata minkäänlaisia bannauksia,
venäläisiä tuotteita en tunne muuta kuin venäläiset kurkut ja nekään
ei tule Venäjältä kai ... vietävän hyviä sellaiset hyvin muhineet val-
kosipulimarinaadissa ...

Vierailija
Starman
Olen elämässäni jo vuosien ajan voimakkaasti suosinut eestiläisiä ( huom. ei virolaisia hyi hyi..)

Sitten varmaan pidät myös deutschlandilaisesta oluesta ja sverigeläisestä hapansilakasta?

Vierailija
Snaut
Vinkkinä, että ainakin pääkaupunkiseudulta löytyy muutama pelkästään virolaisia ja venäläisiäkin tuotteita myyvää liikettä. Näitä ovat ainakin Eestin Herkut Vuoseeressa, Kalliossa ja Tikkurilassa sekä Jüri ja Mari itäkeskuksessa. Näistä saa esim. sitä aitoa tiivistä Borodino leipää ja monenlaisia etikkasäilykkeitä ja hilloja.

Onko siellä sellasta mansikanmakuista maitopirtelöä? Ostin sitä Petroskoista ja se oli verrattoman hyvää. Sitten on kylmäsavustettu makkara ja rom baba - niminen leivos. Monet suklaamakeiset ovat hyviä. Suosittelen niitä missä on oravan kuva. Niissä on siroteltuna pähkinää päällä.

Vierailija
Joker

Ainakin kylmäsavumakkaraa ja noita Kalevin oravakarkkeja on näkynyt.

Uusimmat

Suosituimmat