Ruusuja tuntemattomilta/tuntemattomille & hyvät teot

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kärryni tuulilasin pyyhkijän sulan alle pli ilmestynyt ruusu ja kortti. Kortissa oli 'hirveästi' nimiä ja tekstinä "Kiitoksena huomaavaiselle autoilijalle". Selvisi, että kulmakunnan asukkaat (lue: ikkunoista vahtaajat?) olivat kiinnittäneet huomionsa rauhalliseen ja muut huomioivaan ajotapaani - joskus jopa autan muita autoilijoita mm. työntämällä niiden autoja pois lumesta.

Olihan se tietysti kiva saada moinen huomionosoitus, mutta jotenkin tunnen nyt itseni vaivautuneeksi, vaikka rauhallinen ajo on harkittua ja nyttemmin lähes automaattista. Näillä kulmilla asuu paljon vanhuksia ja talvisin liikkuu paljon peruskoululaisia, joten mielestäni rauhallinen ajotapa kuuluu asiaan. Osa teistä on niin kapeita, että autojen kohdatessa jomman kumman on syytä etsiä väistämispaikka, ja usein se olen minä, vaikka pysäköintipuoli olisi toisella puolen katua (periaatteessahan se väistää, jonka puolella on este). Mulla nyt on vain harvoin niin kiire, etteikö olisi aikaa jäädä vähän kauemmaksikin odottelemaan, että vastaantulija pääsee ohi.

Kortissa olevat nimet oli lähes kaikki outoja, vain jokunen selvisi saman talon asukiksi. Siksi katson, että ensimmäisen kerran eläessäni sain ruusuja tuntemattomilta ihmisiltä. Niitä olen kyllä jaellut - ravintoloissa. Saatan kiinnittää huomioni johonkin kiinnostavaan naiseen toisessa pöydässä ja jos paikalle sattuu kukkien myyjä, pyydän häntä viemään ruusun naiselle. Lisäksi pyydän, että jos vastaanottaja ei välttämättä halua, hän ei paljasta ruusun lahjoittajaa. Suosikkejani ovat keltaiset ruusut (mitä se muuten osoittaa antajasta?), ja onpa yksi kukanmyyjäkin tullut jo niin tutuksi, että kysyy heti suoraan, mihin pöytään nyt viedään keltainen ruusu :)

Varmasti monella on saman asian tiimoilta paljon mielenkiintoisempi juttu kerrottavana. Tahtoo kuulla.

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Harvoin tulee tuntemattomilta tai ei tuntemattomilta ruusuja saatua..
Kerran sain yökerhossa todellakin kauniin ruusun yhdeltä tunetemattomalta mieheltä, joka olisi ottanut mukaan Etelän matkallekin..

Drinkin olen joskus saanut, niin että en tiedä kuka sen tilasi..

Mutta kukkia sain kylläkin muuten viimeksi eilen, tyttöni toi koulumatkalta voikukka-kimpun.. Edelleen kukkivat kupissa..

Ja parhaita lahjoja on myös tyttöni jättämä viesti puhelinvastaajaan, jonka lopussa oli sanat "olet rakas"...
Usein olen miettinyt kun tyttöni lapsuus-vuosina on ollut paljon vastoinkäymisiä, surua ja murhetta, että kuinka kaikki on vaikuttanut lapseen.. Mutta usein muille äideille olen sanonut että jokainen vanhempi on hyvä vanhempi, jos sitä haluaa olla..
Minä en ole paljon jaksanut lapseni kanssa harrastaa, mutta ainakin omin silmin arvioituna, nyt katsoessani tyttöäni hän on tasapainoisen oloinen..

Rakkautta on ollut paljon, ehkä se on suurempi käyttövoima tulevaisuuteen, kuin monipuolinen tekeminen.. Vaikka yhdessä nämä kaksi on varmasti kaikkein parasta lapselle..

Nyt jos vain voisin antaa lapselleni lahjana nettisurffailun vähentämisen, niin kaikki olisi hyvin...

Vierailija
Fiisas
Harvoin tulee tuntemattomilta tai ei tuntemattomilta ruusuja saatua..
Kerran sain yökerhossa todellakin kauniin ruusun yhdeltä tunetemattomalta mieheltä, joka olisi ottanut mukaan Etelän matkallekin..
Vakuutan: en ollut minä. Olen paljon pervompi, sillä jään salaa katselemaan, kuinka nainen ympärilleen vilkuilemalla koettaa selvittää, kuka ruusun lähetti :)

...

...
Nyt jos vain voisin antaa lapselleni lahjana nettisurffailun vähentämisen, niin kaikki olisi hyvin... :)

Aikaraja lienee tehokkain tapa. Se, että viettää paljon aikaa koneen kanssa, ei vielä tarkoita nettiriippuvuutta, mutta sitäkin kannattaa selvittää. Lasten ja nuorten tulisi kyllä liikkua ulkona paljon. No joo. [size=75:3juq275f]Älkää tehkö niinkuin mä teen, tehkää niinkuin mä neuvoin ....[/size:3juq275f]

Vierailija

Jep, on tapahtunut. Viimeks parisen viikkoa sitten tai siis että ostin kukkia tuntemattomalle.

Mulla oli tapaaminen "nettitutun" kanssa.
Tapaaminen oli sovittu eräälle rautatieasemalle.
Olin varustatunut ruusukimpulla niinkuin herrasmiehen kuuluu.
Tietysti kymmenisen minuuttia etuajassa ettei daamin tarvitse odottaa. Odottelin..
Odottelin...
Odottelin...

Puolen tunnin kohdalla olin jo varma ettei daami saavukkaan tai hihittelee piilostaan tai että siltä meni sisu kaulaan. Puhelinkaan ei pirissyt.
Olin antaut prepaidin numeron daamille jos tulee löytämisvaikeuksia väentungoksessa.

Odottelin. Daami ei tullut.

Katsoin ensimäisen yksinäisen naisen laiturilla ja kävelin hänen luokseen.
"Anteeksi, mulla oli sokkotreffit, mutta daami ei saapunutkaan. Mulla on nää kukat, ota sä ne."
"Älä, voi ihmeessä. Ootko nyt ihan varma ettei se tule? Jos velä odottaisit."
"Kyllä mä oon varma, ei tule. Ota vaan kukat."

Tyttö otti kukat hämilään ja ihmetellen, kiitti kauniisti. Ihan kuin olisi jotain muutakin halunnut sanoa, mutta ei osanut tai saanut sanotuksi ja minä kävelin pois.

Myöhemmin sokketreffin kanssa puhelimessa jutellessa, naisella oli muuten itsevarma ääni, selvisi että hän oli ollut paikalla ja että ensin antamassani numerossa kaksi viimeistä numeroa oli vaihtanut paikkaa...
Ja hän oli yrittänyt minulle soittaa.

Kerpele että ketutti.

Vierailija

[size=150:14s3lotz]Ruusuja tuntemattomille![/size:14s3lotz]

Kannattaisi olla tarkka noiden puhelinnumeroiden kanssa, sillä toinen osapuoli saattaa hyvinkin alkaa miettimään josko mies/nainen itse olisi tahallisesti antanut väärää numeroa sisun mennessä kaulaan tms.

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos esim. automaatti vastaisi kerta toisensa jälkeen "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä", en jäisi odottelemaan ketään saapuvaksi.
Sehän olisi järjetöntä.

Vierailija

Jee, itse tehty ruusuloitsi .

Hyvä on, ruusu nettitutuille: [size=75:1vg0s7cf](ja siirretty ImageShakilla ihan ite[/size:1vg0s7cf])

Vierailija
Kuukkeli

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos esim. automaatti vastaisi kerta toisensa jälkeen "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä", en jäisi odottelemaan ketään saapuvaksi.
Sehän olisi järjetöntä.

Samaa mieltä kanssasi, mutta minkäs teen, omasta päästä kärsii koko ruumis.

Vierailija

En ollut ennättänyt pumpata polkupyörääni ilmaa ja etukumi oli jo lähes vanteilla.. Sitten kerran jarruttelin katukivetyksen kohdalla tulevaa töyssyä, niin huomasinkin että eipä tullutkaan töyssyä..
JOKU OLI PUMPANNUT POLKUPYRÄNI KUMEIHIN ILMAA..

Epäilen yhtä naapuritalon vanhempaa herrasmiestä..

Tosi kivasti tehty!

Tosi kivasti tehty! :)

No niin oli. Tuollainen on harvinaista nykyään.

Vierailija

Alakerran naapuri soitti muutamia päiviä sitten ovikelloa ja kantoi sylissään isoa leikkiautoa ja kassillista lastenvaatteita, oli tyhjentämässä kellariaan ja päätti tuoda omalleen pieneksi jääneitä vaatteita minun lapselleni.
Tosi yllättävää, emme ole juuri tekemisissä olleet, mitä ohimennen tervehditty.

Eilen naapurin isäntä tuli puolestaan lainaamaan leivinpaperia, tottahan sitä piti antaa. Vaikutti nololta (?) ja ei sanojensa mukaan voinut lähteä ostamaan kun oli lastensa kanssa sillä hetkellä yksin. Mitä nolottamista tuossa nyt on?
Olisi sokeriakin kupillisen saanut mikäli olisi tarvinut .
Harvemmin sitä on ovikelloja kyllä itsekään soitellut...

Tässä toisessa ei kyllä nyt ollut sen kaltaista "ruusujen antamista/saamista" kuin mitä ketjussa tarkoitetaan.

Varo vaan...kohta se yrittää uida sun pöksyyn...

Vierailija

Pitää tähän kohtaan kertoa:

Tästä on useampi vuosi aikaa. Oltiin kotosalla isännän kanssa, pian lähdössä kummilikan synttäreille. Yhtäkkiä ovikello soi, sama ihminen oli yrittänyt rimputella 2 aikaisempaa ovea eikä avattu. Ajattelin että kuka perkele ja avasin oven varovasti vältellen ovelta ovelle kauppaajia.

Noh, tulija oli vanhempi rouva joka pyysi apua. Ystävänsä oli liukastunut pihamme nurkilla eikä hänellä ollut puhelinta mukana. Minä nappasin puhelimen ja koska oli talvi, samantien pari peittoa mukaani. (viltit olivat sopivasti menossa pesulle).

Juoksin mammaa auttamaan. Hän oli todella liukastunut kanttariin, ja nilkka oli ihan nurin narin naksis. Täysin katki, paikallaan kyllä, mutta roikkui mielenkiintoisen näköisesti. Ei muuta kun peitto mamman alle ja päänalle, soitto lanssille pienen "tulohaastattelun" myötä (lääkkeet, sairaudet, alkoholi, mitä tapahtui tms.). Rouva pääsi sairaalaan mukavien ampparien avulla. Hän oli lievässä shokissa, onneksi ei tuntenut juuri kipua.

Meni kuuukausi pari. Ovikellomme soi ja siellä oli se sama ihana rouva joka oli aiemin käynyt apua pyytämässä VALTAVAN kukkapuskan kanssa! Olin aivan häkeltynyt! Rouva kertoi "potilaan" kotiutuneen useamman viikon hoidon jälkeen, nilkkaa oli jouduttu useamman kerran leikkelemään ja laittamaan kaiken maailman härpättimiä jotta siitä ehjä saataisiin. Potilas kuitenkin voi oikein hyvin ja liikkuu kotonaan varovasti. Potilas oli lähettänyt tämän ystävänsä kukkapuskan ja kiitoskortin kanssa matkaan! Olin aivan häkeltynyt pitkään, hoin vain että ei se mitään, kuuluu ammattiin, kuuluu ammattiin!

Mutta upea mieli jäi, olen useasti auttanut ihmisiä kadulla liemestä. Harva pysähtyy auttamaan ja yhä harvempi osaa auttaa. Niinsanotusti, kuuluu ammattin.

Vierailija
Maukka Perusjatka

Varo vaan...kohta se yrittää uida sun pöksyyn...

Tokkopa sentään.
Enkä minäkään pidä niin löysiä pöksyjä... Myöskään veden alla .

Muksu osti ruusukimpun minulle jo eilen, alle vitosella sai 10 kpl.
Sovittiin että hän vie Äitienpäiväruusun samasta puskasta muutamalle tämän rapun asukeista. Mietittiin "tempaukselle" kriteereitä ja muksu oli sitä mieltä että sellaisille äideille voisi ruusun viedä joiden lapsetkin on ok.

Niin teimme.
Ruusu meni 5:n asuntoon 21:stä (tosin kahdessa ei lapsia ole lainkaan).
Loput viisi jäivät omaksi ilokseni .

Vierailija
Kuukkeli
Tässä toisessa ei kyllä nyt ollut sen kaltaista "ruusujen antamista/saamista" kuin mitä ketjussa tarkoitetaan.

Jutut onkin paljon parempia nyt... on ilo lukea hyvistä teoista, kun itse on jo vähän epäuskoinen minkäänlaisen lähimmäisiin kohdistuvan hyvön olemassaoloon nykymaailmassa. Olen kai elänyt kaupungissa jo liian kauan.

Vierailija
Vastaaja_s24fi

Riippuu kaupungista. Etsi sellainen kaupunki jossa viihdyt. Itse asun nykyään pääkaupunkiseudulla ja minusta täällä on paljon reilumpi ja rennompi meininki kuin esim. Tampereella..

Tänään taas pääsin osalliseksi hyvästä työstä. Eräällä tontilla oli rakennustyömaa, olin menossa sen läpi.. sitten kuulin kun parvekkeella olevista remonttimiehistä yksi huusi "että minne olen menossa ja jos olen menossa sinne minne olin menossa en minä pääse sinne sitäkautta" Ja olisikin tullut aika kiva lenkki..

Tästä on jo vähän aikaa, mutta juoksin bussiin. Bussipysäkillä seisova "poju" pysäytti bussin, eikä itse ollut menossa kyytiin..

Kerran seisoin MacDonaldsin jonossa ja epähuomiossa pudotin käteeni valmiiksi ottamani rahan, jolloin lähellä oleva poika sanoi että "onks toi sun"

Jotenkin arvostan suunnattomasti tämänkaltaisia hyviätekoja

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat