Seuraa 
Viestejä41238

Metla on kiistanalainen laitos. Sen tehtävä on samaan aikaan tutkia suomalaista metsäluontoa niin metsäekologian kuin sen taloudellisen hyödyntämisenkin kannalta.

Viimeisimmässä episodissa yli 250 suomalaista eturivin tutkijaa kirjoitti maa- ja metsätalousministerille avoimen kirjeen, jossa he tutkimuksiin pitäytyen ilmaisivat huolensa metsiemme luonnon tilasta ja ehdottivat toimia tilanteen korjaamiseksi. Kirjeen yhtenä pääpromoottorina toimi kansainvälisesti arvostetuin ja palkituin metsäekologimme Ilkka Hanski, jolta aivan äskettäin on ilmestynyt runsaasti kehuja saanut uhanalaisuutta käsittelevä kirja. Lisäksi hän on kuulunut aihetta käsittelevän Uuden metsäkirjan toimituskuntaan. Kirjeen allekirjoittajien joukossa oli myös Metlan tutkijoita.

Lehtiartikkelin perusteella Metla tyrmää tämän kirjeen ilmeisestikin kohta kohdalta 15 tutkijansa toimesta. Yksi kirjettä horjuttavista väitteistä on, ettei Suomessa lehtojen lisäksi ole suojelemisen arvoista metsäluontoa.

Venäjän tuonnin vaikeutuessa, tai muuttuessa peräti mahdottomaksi lähitulevaisuudessa, paine kasvattaa hakkuita Suomen metsissä on valtaisa. Hakkuukiintiön kasvu on jopa neljännes nykyisestä. Amatöörinäkökulmasta näyttäisi siltä, että tehtyään noin rajun linjauksen (suomessa ei suojelemisen arvoista luontoa), Metla pohjustaa Metsä-Lapin ja viimeisten jäljellä olevien metsiemme hakkaamista hakkuukiintiön tavoitteiden saavuttamiseksi.

Mikäli asia on noin, sillä tietenkin on tieteen kanssa äärimmäisen vähän tekemistä, vaan touhu astuu puhtaasti ekonomian puolelle.

Täydennän tähän keskusteluun tietoja Metlan lausunnosta, joka tähän on tuotu vain siis tuon lehdessä olleen artikkelin pohjalta, jonka Kauko kirjasi keskusteluun 'Pseudohippi kirjoitti', heti kun saan ko. lausunnon käsiini. Tässä Kaukon viestistä esimakua:

""Metlan lausuntoa valmisteli 15 professoria ja erikoistutkijaa"

"Perusteellinen tyrmäys tutkijapiirien näkemyksille"

"Metsäntutkimuslaitoksen lausunto Metsä-Lapin suojeluvaatimuksista ei oikeastaan missään kohdassa pidä 250 tutkijan kirjeen näkemyksiä oikeina.

Se murentaa kirjeen pääväitteen, että Metsä-Lapin niin sanotut luonnontilaiset metsät olisivat eurooppalaisittain luonnon monimuotoisuuden kehto. - Suomen uhanalaisiksi luokiteltujen lajien ensisijaisen elinympäristön muodostavat lehtometsät. Tämän vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista suunnata suojeluun käytettävissä olevia rajallisia voimavaroja ensi sijassa Pohjois-Suomen tai Lapin kangasmaiden kohteisiin. Suojeluvaje ja lisäsuojelun tarve on ensisijaisesti Etelä-Suomen metsissä ja erityisesti rehevillä kasvupaikoilla, Metlan lausunnossa todetaan.

Myös tutkijakirjeen väite, ettei lisäsuojelu aiheuttaisi Lapin metsäteollisuudelle puupulaa, jää Metlan lausunnon perusteella perusteettomaksi. - Lapin metsäteollisuus tuo tarvitsemastaan puusta noin 2,5 miljoonaa kuutiometriä (noin 45%) vuodessa muualta Suomesta, Venäjältä ja Ruotsista, todetaan lausunnossa."

"Kiista vie Metlan arvovaltaa"

"Tutkijakirjeen allekirjoittajien joukossa oli näkyvästi myös muutama Metlan tutkija. Toisaalta osa Metlan johtavista professoreista tyrmäsi tutkijoiden perusteet jo ennen laitoksen virallista lausuntoa." (Lapin Kansa/Pekka Mauno 8.5.-07)"

Minkä kouluarvosanan sinä antaisit Metlan tieteelliselle objektiivisuudelle? Kosh jo sanoikin tuossa toisessa keskustelussa, ettei tällaisen kyselemisessä ole mieltä, koska kyse on yksittäisistä tutkimuksista, mutta minä olen asiasta hieman eri mieltä. Minun mielestäni tämä kysymys on mielenkiintoinen, koska voidaanhan sitä arvioida ko. laitosta vaikkapa ihan mielikuvapohjalta. Kyllä samanlaisen kyselyn voisi tehdä vaikkapa Greenpeacestakin, ja ainakin minä tietäisin kantani. En minä sille kymppiä antaisi.

Perusteluista olisin kiinnostunut myös.

Itse annan Metlalle nelosen, ja perustelut olivat edellä.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Sivut

Kommentit (75)

Aweb
Tässä Erkki Lähteen kirjoitus Metlan tieteellisyydestä:

http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/0194.html


Olen jonkin verran lueskellut sinun kirjoituksia koskien suomalaisia metsiä ja olen huomannut että toistelet samoja asioita joita GP metsävastaava Matti Liimatainen. Liimataisen valheita toistelee taas eräs joka väittää olevansa poromies, vaikka hän asuu k a u k a n a etelässä Muotkatunturin paliskunnasta katsottuna. Tämän kaukaisen sukulaiseni nimi on J. Saijets.
Onkin tässä herännyt epäilys että olet Jan....
Miten on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minusta koko biodiversiteetin säilyttämiskeskustelu on mennyt väärään suuntaan. Jos metsänhoitotoimenpiteet ja kierrätyskäytännöt pysyvät nykyisellään, suomalainen biodiversiteetti tulee säilymään marginaalisena maapallon diversiteetin suojelemisen kannalta. Jos haluaisimme todella olla mukana suojelemassa ja jopa lisäämässä maapallon biodiversiteettiä, tutkijoiden ja politiikkojen pitäisi alkaa soveltaa alla olevaa ideaani:
--------------------------------------------------------------------------------

Lähetetty: Tii Maa 20, 2007 5:23 pm Viestin aihe: kierrätys lopetettava biodiversiteetin nimissä!

Olen kohtuullisesti kierrellyt maailmaa - sekä kehittyneitä että kehitysmaita - ja tullut siihen deduktioon perustuvaan hypoteesiin, että mitä huonompi biojätehuolto maassa on, sitä runsaampaa lajistoa ja sitä suurempi lukuisempana kutakin lajia voimme maassa havaita. Väitän, että Suomessa, kuten muissakin korkean kierrätysmoraalin omaavissa maissa, ollaan biodiversiteetin suhteen menty koko ajan alaspäin sitä mukaa kun biojätehuollon infrastruktuuri on kehittynyt. Täten minun hallitsemassa maassa biojätteet kuljetettaisiin tasaisten välimatkojen päähän toinen toisistaan, kuitenkin tarpeeksi kauaksi asutuksesta, bodiversiteetin kasvattamiseksi.

Yllä olevasta hypoteesista voimmekin johtaa mielenkiintoisen toisen hypoteesin, eli sen, että naisten joskus mielettömyyksiin menevä lähiympäristön siisteyden vaaliminen on uhka biodiversiteetille.
_________________

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Garbasi

Miten on?

Pieleen män.

Liimataisen jutuista en tiedä juurikaan. En kauheasti seuraa GP:n touhuja. Tämä ei tarkoita, ettenkö silti arvostaisi heidän toimintaansa. Aika ei vain riitä kaikkeen.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238

nouhau

Olen sanonut sinulle ennenkin, että sinulla on hyvin, hyvin heppoiset tiedot maailman jätetilanteesta.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Neutroni
Seuraa 
Viestejä35361

En minä usko minkään laitoksen, jonka (tai jonka johtoporukan) taloudellinen etu käy ristiin ympäristön edun kanssa, välittävän mistään muusta kuin rahasta, on se sitten teollisuuslaitos tai ympäristönsuojelujärjestö. En kuitenkaan tunne Metlan toimintaa niin, että voisin perustella juuri sen vääräksi, siksi pidättäydyn antamasta arvosanaa yksittäistapauksessa. Perustan epäilyni ihan yleiseen elämänkokemuksen tuomaan realismiin.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Neutroni
En minä usko minkään laitoksen, jonka (tai jonka johtoporukan) taloudellinen etu käy ristiin ympäristön edun kanssa, välittävän mistään muusta kuin rahasta, on se sitten teollisuuslaitos tai ympäristönsuojelujärjestö. En kuitenkaan tunne Metlan toimintaa niin, että voisin perustella juuri sen vääräksi, siksi pidättäydyn antamasta arvosanaa yksittäistapauksessa. Perustan epäilyni ihan yleiseen elämänkokemuksen tuomaan realismiin.

Tuo yksittäistapaus oli tuossa pelkästään yksittäisesimerkkinä ko. laitoksen toiminnasta. Tuo tapaus siksi, koska se juuri nyt on niin näkyvä ja niin vahvassa ristiriidassa Metlan ulkopuolisen tieteellisen näkemyksen kanssa.

Kyllä tuo kouluarvosanajuttu tarkoittaa ihan ko. laitoksen arvostelua kokonaisuudessaan, ei tuon yksittäistapauksen. Sitä paitsi tuo 'äänestys' on titenkin ihan leikillinen. En usko sen suuntaa-antavuuteen sikälikään, kun tänne on mahdollista rekisteröityä useilla eri nimimerkillä. Lähinnä halusin ihmisten näkemyksiä aiheesta.

Tuossa Erkki Lähteen kirjoituksessa (linkki keskustelun toisessa viestissä) on yleisempää arvostelua Metlan touhuista.

Sinun näkemyksesi oli erittäin hyvä ja arvokas, ja vastaa pitkälti omaani.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Neutroni
Seuraa 
Viestejä35361
Aweb
Tuo yksittäistapaus oli tuossa pelkästään yksittäisesimerkkinä ko. laitoksen toiminnasta. Tuo tapaus siksi, koska se juuri nyt on niin näkyvä ja niin vahvassa ristiriidassa Metlan ulkopuolisen alan tieteellisen näkemyksen kanssa.



Tarkoitin tapauksella yksittäistä laitosta. Uskon kyllä enemmän ulkopuolisiin asiantuntijoihin, koska epäilen Metlan puolueettomuutta taloudellisten kytköstensä vuoksi. En kuitenkaan tunne metsäalaa niin, että voisin edes alkeelliset tieteelliset tai asialliset kriteerit täyttäen perustella uskoni.


Lähinnä halusin ihmisten näkemyksiä aiheesta.

Sinun näkemyksesi oli erittäin hyvä ja arvokas, ja vastaa pitkälti omaani.

Ajattelin juuri näkemykseni perstuntumaluonteen vuoksi, että se ja sen hataruus tieteellisessä mielessä tulee paremmin selväksi lyhyellä sanallisella selityksellä kuin jonkin numeron antamisella.

Aweb

Pieleen män.


Olisko noin?
Aweb

Liimataisen jutuista en tiedä juurikaan. En kauheasti seuraa GP:n touhuja.

Johan sie valleen päästit taas kerran, vai et tiedä Liimataisen jutuista mitään? Hah, esiinnyt täällä metsä menninkäisenä joka tietää kaiken metsästä ja mettähallitus ja muut tahot ei tiijä mitään. Ja väität että et tiedä lapinsyöjästä nimeltä Liimatainen mitään, jo on kanttia. Toimit kuten Lisman ministeri joka peitti omat valheensa vielä suuremmilla valheilla.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238

Garbasi kirjoitti:
Hah, esiinnyt täällä metsä menninkäisenä joka tietää kaiken metsästä ja mettähallitus ja muut tahot ei tiijä mitään.

Tiedän metsistä paljon vähemmän kuin mainitsemasi tahot. Nämä instanssit tietävät oikein hyvin mitä tekevät, mutta tekevät silti. Ei metsiemme surkea tila tiedonpuutteesta ole kiinni.

Ja:
Ja väität että et tiedä lapinsyöjästä nimeltä Liimatainen mitään, jo on kanttia.

En olisi osannut mainita tätä henkilöä nimeltä. Kuten sanoin, en tunne Greenpeacen toimintaa juurikaan. Näkemäni TV-paneelin perusteella (jos kyseessä oli sama mies) GP:n tiedot ovat pääosin peräisin samoista lähteistä kuin minullakin, eli suomalaisen tieteen tutkimuksissaan saamista tuloksista ja niistä tehdyistä tiedonannoista, joten ihme olisi, jos kannanotoissa olisi suuria heittoja. Epäilemättä Liimataisen lausunnot ovat oleellisesti tarkempia ja paremmin perusteltuja kuin minun, hänhän on ammattilainen.

Sinänsä minulle on ihan se ja sama, kuka minun ajattelet olevan.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Tunnen talon (metlan) erittäin hyvin ja tietenkään se ei ole puolueeton tutkimuslaitos, ei kai kukaan täysipäinen sellaista edes yritä väittää.

Se on MMM:n alainen sektoritutimuslaitos, jonka perustoiminta-ajatus on metsätalouden (sic!) toimintaedelletysten ylläpito ja parantaminen - sopivan tiedon etsiminen tilaajan määrittämiin kysymyksiin.

Viimeisin lausunto oli oikeastaan lähinnä säälittävä ja sellaisenaan valitettavasti jouduttaa koko laitoksen alasajoa - kuka tarvitsee isännän ääntä nöyrästi tottelevaa "tiedettä"?

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Bitjuus
Tunnen talon (metlan) erittäin hyvin ja tietenkään se ei ole puolueeton tutkimuslaitos, ei kai kukaan täysipäinen sellaista edes yritä väittää.

Tällä hetkellä 5 väittää ja 3 on sillä hilkulla. Minä veikkaan, että kun tämä keskustelu on tässä kuukauden verran roikkunut, niin Metlan keskiarvo on lähellä kymppiä.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Aweb

Tällä hetkellä 5 väittää ja 3 on sillä hilkulla. Minä veikkaan, että kun tämä keskustelu on tässä kuukauden verran roikkunut, niin Metlan keskiarvo on lähellä kymppiä.

Vai että keskustelu.

"Käsi ylös ne joiden mielestä kreationismi on ainakin yhtä hyvää tiedettä kuin evoluutio-oppikin ja siksi sitä pitää opettaa kouluissa lapsille vaihtoehtona?" - "enemmistön päätöksellä kreationismi on hyvää tiedettä" - "Oikeudenistunto on päättynyt! Tästedes lapsille on opetettava vaihtoehtona kreationismia ja liimattava bilsankirjoihin disclaimeritarrat jotka muistuttavat evoluution olevan vain teoriaa."

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177

Herra Kosh ei ilmeisesti ole huomannut , että keskustelu koskee metlaa .
Metlahan on metsäntutkimustaitos , en ymmärrä mitä tekemistä sillä olisi
kreationismin kanssa ?

>Vai olekko aihepiiristä täyvellisesti pihalla ?<

Ymmärtääkseni kreatismi on evoluution kanssa kilpaileva aate, sen tuskin
kilpailee Metlan kanssa . Tai piruko nuista Kreationisteistä niin selevää ottaa.

Aweb
nouhau

Olen sanonut sinulle ennenkin, että sinulla on hyvin, hyvin heppoiset tiedot maailman jätetilanteesta.

Mutta jos verrataan ennen-ja-jälkeen laajamittaisen kierrätyksen vaikutusta lintujen määrään ja lajistoon suomalaisilla kaatopaikoilla, niin muutos on ollut valitettavaan suuntaan: sekä lintujen määrä että lajisto ovat vähentyneet dramaattisesti laajamittaisen kierrätyksen käynnistyttyä.

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä19204
Aweb
Minkä kouluarvosanan sinä antaisit Metlan tieteelliselle objektiivisuudelle? Kosh jo sanoikin tuossa toisessa keskustelussa, ettei tällaisen kyselemisessä ole mieltä, koska kyse on yksittäisistä tutkimuksista, mutta minä olen asiasta hieman eri mieltä. Minun mielestäni tämä kysymys on mielenkiintoinen, koska voidaanhan sitä arvioida ko. laitosta vaikkapa ihan mielikuvapohjalta. Kyllä samanlaisen kyselyn voisi tehdä vaikkapa Greenpeacestakin, ja ainakin minä tietäisin kantani. En minä sille kymppiä antaisi.

Perusteluista olisin kiinnostunut myös.

Itse annan Metlalle nelosen, ja perustelut olivat edellä.


Noh, kyllä se vastaus liki 9 on.

Metlan toimintatarkoitus on ensisijaisesti kai kuitenkin metsien tuottavuuden lisääminen ja työllisyyden säilyttäminen. Puhutaanhan nyt valtion elimestä, joka "vartioi" kansallista omaisuutta MMM ja joiltain osin ympäristöministeriön alaisuudessa.

Totta kai toisinaan asiat saattavat olla ristiriidassa keskenään ja jonkun on tehtävä päätös siitä, miten asioita priorisoidaan. Kas kun tällä meidän kansallisella metsäomaisuudella on ihan kansantaloudellistakin merkitystä.

[size=150:35tt89wd]Strategiset päämäärät ja kriittiset menestystekijät[/size:35tt89wd]

Vaikuttavuus

Tieteellisesti korkeatasoinen ja yhteiskunnallisesti vaikuttava, metsien kestävää käyttöä ja elinkeinotoiminnan kilpailukykyä edistävä tutkimus- ja kehitystoiminta.

Metsäntutkimuslaitos (Metla) tuottaa, hankkii ja välittää korkeatasoista tieteellistä tietoa metsäluonnosta, metsien eri käyttömuodoista, metsävaroista ja niiden hyödyntämisestä sekä turvaamisesta yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on metsien tuotanto- ja palvelumahdollisuuksien kehittäminen ja kestävän käytön edistäminen suuntaamalla tutkimusta elinkeinotoiminnan kehittämistä ja metsäpolitiikan valmistelua tukevaan suuntaan. Soveltavan tutkimuksen tueksi tehdään sitä tukevaa perustutkimusta, kehitetään metsäalan yhteistoimintaa ja tutkimustulosten hyväksikäyttöä sekä huolehditaan Metlalle kuuluvista viranomaistehtävistä.

Tutkimustoiminnan painoaloja ovat:

1. Metsiin perustuva yritys- ja elinkeinotoiminta
2. Metsien yhteiskunnallinen merkitys
3. Metsäekosysteemien rakenne ja toiminta, sekä
4. Metsätalouden ja metsäympäristön tietovarannot.

Metsiin perustuva yritys- ja elinkeinotoiminta

Perusteet:
Kannattava ja kilpailukykyinen metsätalous ja metsäteollisuus sekä muu metsiin perustuva yritys- ja elinkeinotoiminta ylläpitävät työllisyyttä sekä edistävät taloudellista kasvua ja alueellista kehitystä.

Toiminta-alue:
Painoala tuottaa ja välittää tietoa puuntuottamisen ja metsien muun käytön perusteista ja vaihtoehdoista, puuraaka-aineen ominaisuuksista sekä metsiin perustuvan yritys- ja muun elinkeinotoiminnan kilpailukyvystä. Tutkimus painottuu metsien käytön ekologiseen ja taloudelliseen kestävyyteen.

Ydinosaaminen:
Metsänkasvatuksen menetelmät
Puuraaka-aineen ominaisuudet
Metsien käyttöön sovellettu tuotantotalous
Yrityksen taloustiede

Ajankohtaisia tutkimusaiheita:
Tärkeitä tutkimuskohteita ovat metsän kasvatuksen menetelmät, puuraaka-aineen ominaisuudet, puunkorjuun logistiikka ja menetelmät, biotekniikka ja sen sovellukset, metsä- ja puutalouden yritystoiminta mukaan lukien yrittäjyyden uudet muodot, metsiin perustuvat uudet elinkeinot mm. luontomatkailu, puuntuotannon kannattavuus, puuhuollon ja -markkinoiden toimivuus, metsäenergia ja puun käyttö rakentamisessa.

Metsien yhteiskunnallinen merkitys

Perusteet:
Hyvin toimiva metsäsektori edistää yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista kehitystä.

Toiminta-alue:
Painoala tuottaa ja välittää tietoa metsien ja metsiin perustuvan yritys- ja elinkeinotoiminnan yhteiskunnallisesta merkityksestä, metsien hyvinvointivaikutuksista, metsiä ja metsätaloutta koskevista politiikan keinoista ja vaikutuksista sekä ennakoi metsäalan tulevaisuutta. Tutkimus painottuu metsien käytön taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen.

Ydinosaaminen:
Kansantaloudellinen metsäekonomia erityisesti metsätalouden kannattavuus ja metsäpolitiikan menetelmät
Metsien tuottamien palveluiden ympäristötaloustiede

Ajankohtaisia tutkimusaiheita:
Tärkeitä tutkimuskohteita ovat metsäpoliittisen toimintaympäristön muutokset, metsäalan tulevaisuus, politiikkatoimien kehittäminen ja vaikutusten arviointi, metsien eri käyttömuotojen yhteensovittaminen, metsäsektorin kansantaloudellinen ja aluetaloudellinen merkitys, metsäperustaisen yritystoiminnan kasvun ja uuden yrittäjyyden edellytykset, metsätalouden hyväksyttävyys, metsien merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille sekä puutuotteiden ympäristösuorituskyky.

Metsäekosysteemien rakenne ja toiminta

Perusteet:
Metsäekosysteemien rakenteen ja toiminnan tuntemus on metsien kestävän käytön perusta.

Toiminta-alue:
Painoala tuottaa ja välittää tietoa ihmisen toiminnan ja luontaisten tekijöiden vaikutuksista metsäekosysteemien rakenteeseen ja toimintaan sekä puuntuottamisen ja metsien vaihtoehtoisen käytön ekologisista perusteista. Tutkimus painottuu metsien käytön ekologiseen kestävyyteen.

Ydinosaaminen:
Metsien tuotosekologia ja kehitysdynamiikka mukaan lukien metsien ainevirrat
Metsien geneettisen rakenteen ja metsien käytön vuorovaikutukset
Metsäpuiden tautien ja tuholaisten biologia sekä niiden ehkäisy ja torjunta
Monimuotoisuuden mekanismit

Ajankohtaisia tutkimusaiheita:
Tärkeitä tutkimuskohteita ovat metsien kehitysdynamiikka, metsäpuiden toiminta ja tuotos muuttuvissa ympäristöoloissa, metsätuhojen leviäminen ja torjunta, metsien geneettiset ominaisuudet ja metsänjalostus, metsäluonnon monimuotoisuus, ilmaston muutoksen metsävaikutukset sekä metsätalouden ympäristövaikutukset.

Metsätalouden ja metsäympäristön tietovarannot

Perusteet:
Metsäympäristön ja -talouden tietovarannot ovat perusta tietotaitoon tukeutuvalle metsä- ja ympäristösektorin toiminnalle.

Toiminta-alue:
Painoala ylläpitää ja kartuttaa metsätaloutta ja metsäympäristön tilaa koskevia tietovarantoja, kehittää niihin pohjautuvan tiedon tuotannon ja hallinnan menetelmiä sekä edistää tietovarantojen yhteiskäyttöä. Painoala tuottaa tietovarantoihin perustuvia tilastoja, palveluita, tuotteita ja vaihtoehtolaskelmia päätöksenteon tueksi.

Ydinosaaminen:
Metsäympäristön inventointimenetelmät
Metsätalouden suunnittelumenetelmät
Informaatioteknologia
Metsien hiilivarastot ja -virrat

Ajankohtaisia tutkimusaiheita:
Tärkeitä tiedonkeruun ja tutkimuksen kohteita ovat metsävarat ja -tilastot, metsätalouden suunnittelumenetelmät, metsien hiilivarat, metsäluonnon monimuotoisuus ja metsätuhot.

Tutkimustoiminta on ongelmalähtöistä ja monitieteistä. Pääosa tutkimustoiminnasta toteutetaan painoalat ylittävissä tutkimusohjelmissa, jotka määritellään aktiivisessa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa ennakoimalla tulevaisuuden tietotarpeet ja etsimällä niihin ratkaisuja. Metla vahvistaa metsäalan osaamista, on aloitteellinen tutkimus- ja kehittämistoiminnan suuntaajana ja metsäsektorin tiedon tuottajana, ts. toimii nykyistä vahvemmin suomalaisen innovaatiojärjestelmän osana. Ulkoisessa viestinnässä keskitytään aiempaa selkeämmin tutkimustulosten sekä kotimaiseen että etenkin kansainväliseen viestintään.

Asiakkaiden tietotarpeet ja korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen ylläpitäminen edellyttävät Metlan toiminnan kansainvälistymistä. Tavoitteena on vaikuttaa asiantuntijoina, tiedontuottajina ja -jalostajina metsää koskeviin kansainvälisiin prosesseihin, tukea eurooppalaisen tutkimustoiminnan koordinaatiopyrkimyksiä Suomen tavoitteiden mukaisesti ja palvella suomalaista metsäklusteria.

Toiminnan vaikuttavuuden strategisten päämäärien saavuttamiseksi tärkeitä kriittisiä menestystekijöitä ovat:

1. toimintaympäristön muutosten tunnistaminen
2. tutkimuksen suuntaaminen
3. korkeatasoinen tutkimustoiminta
4. tutkimustiedon välitys ja vaikuttavuus sekä
5. kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö.

lähde

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238

DedMoroz kirjoitti:
Metlan toimintatarkoitus on ensisijaisesti kai kuitenkin metsien tuottavuuden lisääminen ja työllisyyden säilyttäminen.

Nimenomaan. Juuri tästä on kyse.

Eikö sinusta tunnu siltä, asiaa kun mahdollisimman objektiivisesti ajattelet, että tuo tavoite voi joissain tilanteissa olla hienoisessa tai jopa radikaalissa ristiriidassa Metlan suorittamien metsäekologisten tutkimusten ja niistä tiedottamisten kanssa?

Esim. nuo Metlan professori Erkki Lähteen esimerkit ovat valaisevia. Etenkin ne, joita löytyy kirjoituksen lopusta, jossa hän on rinnastanut tutkijoiden jättämiä lauseita siihen, mitä Metlan johto on päästänyt ulos. Onhan noissa väistämättä kysymys tieteellisten tulosten sorkkimisesta.

Ei se ysin arvoista touhua tieteellisen objektiivisuuden kannalta ole millään, vaikka sillä keinolla työllisyyttä tuettaisiinkin. Siitä metsien tuottavuuden lisääntymisestäkin on esitetty vastakkaisia näkemyksiä. Mm. tuossa samaisessa kirjoituksessa. Ainakaan asia ei ole mustavalkoinen.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238

DedMoroz kirjoitti:
Strategiset päämäärät ja kriittiset menestystekijät

Tuohan on aivan kertakaikkisen hienosti muotoiltu toimintakertomus.

Jokaisen suomalaisen vähänkin isomman yrityksen johdanto-osiosta löytyy tuollainen (ei kylläkään noin hienoa ja kattavaa), ja jokaisen ajan tasalla olevan yrityksen selonteosta löytyy myös yksityiskohtainen selonteko yrityksen ponnisteluista ekologisen osaamisen ja ympäristökysymysten kanssa.

Korulauseet ja asiaansa uskovat pyrkimyksetkään eivät kuitenkaan taida sanoa tieteellisen objektiivisuuden toteutumisesta mitään. Taloudellisen maksimaalisuuden ja ekologisen kestävyyden toteutumisen välillä kun on niin suuri juopa, ettei niitä kerta kaikkiaan ole mahdollista toteuttaa samanaikaisesti, kun puhutaan ympäristöstä varakkuutensa ottavasta toimialasta.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat