Pakkoruotsin historiasta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ilmeisesti kansallisen sovun ja kielirauhan säilyttäminen on koettu Suomessa niin tärkeiksi asioiksi, että niiden vuoksi ollaan oltu valmiita muokkaamaan koko kansakunnan historiakäsitys tämän tavoitteen mukaiseksi.

Niinpä Suomessa opetetun historian mukaan suomalaiset eivät suinkaan joutuneet 1000-luvulta eteenpäin provosoimattoman raakalaismaisen valloitussodan kohteeksi, vaan historiankirjoista on saanut kuvan kansasta, joka on avosylin vastaanottanut maahamme lännestä saapuneet korkeamman kehitysasteen saavuttaneet läntiset kulttuurin lipunkantajat.

Piispa Henrikkiäkään ei missään tapauksessa tappanut kansallista kulttuuriaan ja kotimaataan puolustanut isänmaanystävä ja vierasmaalaisiin valloittajiin kuulunut Henrik edusti hyvää ja hänen suomalaiset vastustajansa pahaa. Meille annetaan koulukirjoissa kuva jaloista sivistäjistä, jotka kuluttavat kallista aikanaan kiittämättömien suomalaisten hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Tähän kuvaan ei mahdu raaka yllätyshyökkäys rauhanomaisen naapurikansan kimppuun sekä tämän kansan oma ikiaikaisen kansallisen kulttuurin vainoaminen ja tuhoaminen. Avoimin silmin historiaa katseleva todennäköisesti kuitenkin näkisi Ruotsin uskonnollisesti perustellun yllätyshyökkäyksen Suomeen juuri jälkimmäisellä tavalla.

Suomalaisessa historiankirjoituksessa on myös viime aikoihin asti pyritty luomaan kuvaa jonkinlaisen Ruotsi-Suomen olemassaolosta ja korostamaan kaikkia niitä vähäisimpiäkin yksityiskohtia, jotka kertoisivat Suomen olleen jollakin tavalla tasa-arvoinen tässä suomalaisten historioitsijoiden myöhemmin keksimässä ”valtioliitossa”.

Jokainen historiaan yhtään enemmän perehtyvä tajuaa kuitenkin pian, että kyseessä oli lopulta vain Ruotsin valtakunta, joka oli valloittanut vierasmaalaisten ja erikielisten ihmisten asuttaman naapurimaan. Vuosisatojen mittaan suomalaiset saivat toki samoja oikeuksia kuin ruotsalaiset, mutta mikään tasa-arvoinen valtioliiton kumppani Suomi ei koskaan missään suhteessa ollut.

Suomesta valittiin valtiopäiville toki tietty määrä edustajia aivan samalla tavalla kuin Ruotsin muistakin maakunnista. He eivät olleet valtiopäivillä minkään valtioliittokumppanin edustajia, vaan edustivat valloitettua ja valloittajamaahan kaikin käytettävissä olevin keinoin sulautettua maakuntaa.

On sinänsä ymmärrettävää, että suomalaisten kuuluisaa heikkoa itsetuntoa rakennettiin ja ruokittiin aikoinaan näillä tarinoilla ”Ruotsi-Suomesta”. Me olemme nyt kuitenkin pystyneet rakentamaan itsellemme aivan oman vahvan identiteettimme, jota ei tarvitse enää pönkittää historiaa parantelemalla.

Me pystymme jo kohtaamaan sen tosiasian, että Suomi oli Ruotsin vallan alla pelkkä valloitettu rajamaa, jonka maksamilla veroilla rahoitettiin Ruotsin kuninkaiden huikentelevaisia suurvaltaunelmia. Tämän rajamaan miehet joutuivat vielä omalla verellään usein maksamaan lisähinnan näistä suuruudenhulluista pyrkimyksistä.

Jos Suomi ei olisi onnekseen päässyt irti Ruotsista ja Venäjän yhteyteen vuonna 1809, olisi suomalaisen valtion ja kansakunnan syntyminen ollut varmasti painajaismaisella tavalla vaikeampaa kuin se nyt oli.

Venäjän suurvaltaintressit saivat sen tukemaan suomen kielen ja suomalaisuuden kehitystä, koska Venäjällä aivan oikein nähtiin niiden vieroittavan maan silloin vielä eläneistä Suomen todellisen edun vastaisista pyrkimyksistä palauttaa Suomi Ruotsin valtakuntaan.

Ruotsin yhteydessä suomalaisen kansallisen identiteetin syntyä olisi varmasti vastustettu rajusti ja ehkä väkivaltaisestikin, koska se olisi ollut selvä uhka olemassa olevalla valtarakenteelle. Suomen tie itsenäisyyteen ei olisi Ruotsin vallan alta koskaan avautunut niin loppujen lopuksi kivuttomasti kuin nyt Venäjän keisarikunnan romahtaessa tapahtui.

Varmasti Ruotsin demokratisoituminen olisi aikaa myöten merkinnyt myös suomalaisten oikeuksien hyväksymistä, mutta suomalaisen koululaitoksen, kulttuurin ja kielen syntymistä olisi edeltänyt aivan toisenlainen taistelu kuin nyt todellisuudessa tapahtui.

Nyt ruotsinkielen aseman horjuttajilla oli suurvaltaisännän täysi tuki. Ilman oman kielen kehityksen mahdollistamaa suomalaisen oman kulttuurin syntymistä ei olisi syntynyt itsenäisyyttä janoavaa kansakuntaakaan.

Toisaalta Ruotsin vallan alla eivät ruotsinkielisen eliitin edustajat olisi nyt toteutuneella tavalla liittyneet suomenkielisten alulle panemiin oman valtion perustamispuuhiin. Onneksemme ruotsinkielinen eliitti kuitenkin pelkäsi Venäjää enemmän kuin suomenkielisiä ja lähti mukaan itsenäisyyspuuhiin.

Heidät palkittiin tästä tuestaan ansaitusti hyvin avokätisesti. Ruotsinkieli sai Suomessa aseman, jollaista ei millään näin pienellä vähemmistökielellä ole missään muussa maailman maassa koskaan ollut koko maailmanhistorian aikana.

Missään muualla ei nimittäin ole tai ole koskaan ennenkään ollut maata, jossa valtaa pitävää 94 prosentin enemmistöä vaadittaisiin opiskelemaan 6 prosentin vähemmistön kieli, jotta heidät voitaisiin valita mihinkään valtion tai kunnan virkaan missään osassa tätä laajaa pääosin täysin suomenkielistä maata. Pienen vähemmistön kieltä on tällä tavalla opiskeltu vain, jos tuo vähemmistö on ollut vallassa.

Nyt tämä kunniavelka on kuitenkin jo maksettu takaisin ja Suomessakin voitaisiin palata normaaleihin oloihin. En kuitenkaan missään tapauksessa vaadi ruotsinkielen aseman tai ruotsinkielisten palveluiden heikentämistä miltään osin.

Mielestäni tuon pienen vähemmistön enemmistölle sälyttämiä ylimääräisiä erikoislaatuisia velvollisuuksia voitaisiin kuitenkin jo karsia.

Olen sitä mieltä, että suomenkielisille asetettu pakko ruotsinkielen opiskelemiseksi tulisi poistaa ja opiskelusta pitäisi tehdä vapaaehtoista. Olisi kuitenkin aivan luontevaa, että edes jotenkin kaksikielisillä paikkakunnilla olisi jonkinlainen pakkokin olemassa.

Pääosassa Suomen kunnista pitäisi voida ihmisten silti itse päättää tarvitsevatko he todella tuon pienen pohjoismaisen germaanikielen taitoa johonkin.

Ruotsinkielen opinnoista säästyneet koulutunnit voitaisiin käyttää talouselämäämme todella hyödyttävien venäjän, saksan, ranskan ja espanjan opintoihin.

Tuon naapurimaan pikkukielen osaamista kun ei tarvita enää yrityksissäkään, sillä vähänkin kansainvälisemmissä pohjoismaisissakin yrityksissä on työkieleksi jo aikaa sitten tullut englanti, jota suomalaiset joka tapauksessa todellisuudessa osaavat paljon paremmin kuin ruotsia.

Samalla valtion ja kuntien kielitaitovaatimukset tulisi poistaa kaikista muista viroista kuin niistä, joissa todellisuudessa joskus myös kohdataan huonosti suomea puhuvia ihmisiä.

Ruotsinkielisten asema ei juuri muuttuisi tästä nykyisen todellisen tilanteen hyväksymisestä. Jokainen ruotsinkielinen tietää jo hyvin, ettei ruotsinkielellä saa todellista palvelua käytännössä missään vähänkään kauempana sisämaassa. Jokainen tietää, ettei vaikkapa joensuulainen virkamies ei ole virkauransa aikana kuullut todennäköisesti kielikokeen jälkeen virkatehtävissään sanaakaan ruotsinkieltä.

Nyt pidetään kuitenkin yllä tätä kalliiksi käyvää ruotsinkielen osaamisen illuusiota, lähinnä jotta maamme ruotsinkieliset eivät pahoittaisi mieltään.
Todellinen ruotsinkielen käyttö ja tarve vähenee vauhdilla vuosi vuodelta.

Ruotsalaisten turistienkin kanssa on jo paljon helpompi asioida useimpien hyvin osaamalla englannin kielellä kuin alun perinkin hyvin kankealla ja lopulta käytön puutteessa useimmiten täysin käyttökelvottomaksi ruostuneella ruotsinkielellä.

Maamme ruotsinkieliset kuvittelevat kuitenkin, että heiltä viedään joitain heille kuuluvaa, jos suomenkielisiä ei enää pakotettaisi opiskelemaan heidän kieltään. Väitän kuitenkin, että Suomessa pinnan alla sitkeästi elävä hurriviha kuitenkin kumpuaa juuri tästä kieliopiskelun pakollisuudesta, ei siis siitä että suomenkielisillä olisi sinänsä jotain suomenruotsalaisia ihmisiä vastaan.

Kielen oppimisen pakon poistaminen voisi loppujen lopuksi siis lopulta koitua myös tuon pienen kielivähemmistön eduksi, kun enemmistön asenteet heitä kohtaan muuttuisivat entistä suotuisammiksi.

ps. Voit olla kiinnostunut myös http://www.olemisesta.net –sivustostani, jos jaksoit lukea tämänkin jorinan tänne asti…

Sivut

Kommentit (349)

Vierailija

Hyvä kirjoitus. Olen samaa mieltä. Mutta minusta pelkkä pakkoruotsin poisto ei riitä, vaan ruotsi pitäisi poistaa maan virallisen kielen asemasta ja tehdä siitä normaali vähemmistökieli kuten ovat monet muutkin saamesta venäjään. Ruotsin aseman kuuluu olla Suomessa samanlainen kuin on suomen asema Ruotsissa. Ei parempi eikä huonompi.

Koulujen historian opetusta olisi myös uudistettava ja puheet "Ruotsi-Suomesta" lopetettava. Kansallisen itsetunnon pitää kestää tieto siitä, että Suomi oli Ruotsin siirtomaa 1100-luvun puolivälistä vuoteen 1809. Myöskään ruotsalaisten harrastamia rotuoppeja ei taideta tuoda esille kouluhistoriassa. Ainakaan en muista, että niistä olisi minun aikanani ollut puhetta. Rotuopit olivat osa kaikkien siirtomaiden suhdetta emämaihinsa, eikä Suomi ollut tässä mikään poikkeus.

Vierailija

Sinä ja Matti E Simonahohan tiedätte asiat ammattihistorioitsijoita paremmin.

Piispa Henrik oli muuten englantilainen, ei ruotsalainen.

Vierailija

Jokainen maa luo ja kirjoittaa omaa historiaansa, esim. Virossa on menossa kahden eri kansan versio historian tapahtumista tässä pronssisotilas patsas kiistassa.

Suomelle ja Suomalaisille on opetettu historiasta Ruotsalaisten versio tapahtumien kulusta, samalla lailla kuin Virolaisille on opetettu Venäläisten versio tapahtumien kulusta. ( tai ainakin Viron Venäläisille ).

Suomalaisten pitäisi samallalailla kertoa myös oma versionsa tapahtumista, syistä ja seurauksista.

Esim. voitaisiin ihan avoimesti kertoa, että vuonna 1156 kuoli Ruotsissa kuningas Sverker ilman miespuolista jälkeläistä, joka aiheutti maassa sisällisosdan joka kesti yli sata vuotta.
Voitaisiin kertoa myös, että Eerik oli yksi kuninkaan kruunun tavoittelijoista ja tarvitsi "ristiretken" valtansa ja vaatimuksensa kruunuun pyhittämiseksi, koska oikeus kruunuun oli kyseenalainen, sillä Eerik ei ollut sukua Sverkerille mutta Eerikin lapseton vaimo oli, siksi tarvittiin jotain erityisen arvokasta että kruunua voitaisiin vaatia.

Voitaisiin kertoa myös, että Henrik ei ollut piispa eikä Upsalan arkkihiippakunta tunne Henrik nimistä piispaa kyseiseltä ajalta, eikä todellisuudessa tiedä koko Henrikistä mitään.
Siitä varmaan myös johtuu, että Henrikin väitettiin olleen Englantilainen, sen tarkistaminen silloin aikanaan oli paljon vaikeampaa.

Toisaalta voitaisiin kertoa myös se, että Lalli ei ollut talonpoika, koska Lalilla oli palveluksessaan omaa ratsuväkeä. ( maintaan eerikin saagassa )
Voitaisiin mainita myös, että samojen saagojen mukaan Lalli myös poltti Sigtuunan piispan kartanon ja kuninkaan linnan, eli tuhosi sen aikaisen Ruotsin pääkaupumgin, sekä tappoi Henrkin lisäksi sen aikaisen Ruotsin arkkipiispan.

Voitaisiin kertoa myös, ett Erik ei koskaan saanut kruunua itselleen.
Ruotsista tuli Tanskalaisten verokuninkaiden hallitsema maa.

Voitaisiin kertoa myös sellainen tekninen ykstyiskohta, että Suomessa siirryttiin krsitilliseen hautaukseen jo 1050 luvulla, eli mikäli Suomeen tehtiin ristiretki vuonna 1156 niin sillloin se tehtiin krsitittyyn maahan.

Vierailija
Lapin Mies

Voitaisiin kertoa myös sellainen tekninen ykstyiskohta, että Suomessa siirryttiin krsitilliseen hautaukseen jo 1050 luvulla, eli mikäli Suomeen tehtiin ristiretki vuonna 1156 niin sillloin se tehtiin krsitittyyn maahan.


Taas sinä yrität käsitellä Suomea yhtenä klimppinä.

Itä-Suomessa kristilliseen hautaukseen ei siirrytty kuin joskus 1300-luvulla. Satakunnassa kristillisyyttä oli sitä vastoin ollut jo ennen 1000-lukua:

http://www.pori.fi/kirjasto/satakuntaliitto/a225.htm

Kristillisyyden ensimmäinen tyyssija Satakunnassa ja koko Suomessa näyttää olleen Euran seutu. Köyliö ei kuitenkaan jäänyt paljon jälkeen. Euran Luistari on suuri, pitkään yhtäjaksoisesti käytetty ja pohjoismaista vertaistaan hakeva rautakauden ruumishauta-alue. Hautojen "orientoiminen", niiden yhä määrätietoisempi suuntaaminen itään ja - niin kuin on varmastikin ajateltu - kohti sieltä koittavaa ylösnousemuksen aamua vakiintui 900-luvulla. Pian tuleekin todisteena esiin henkistynyt käsitys tuonpuoleisista, kun haudat alkavat olla tyhjiä, vailla tarve-esineitä. Kannettavat arkut, tuon ajan kristillisestä Euroopasta tutut, olivat myös täällä käytössä, ennen kuin siirryttiin keskiajan suomalaiseen hautauskäytäntöön, minkä mukaisesti vainaja puettiin liinoihin. Hautain esineistö, joka oli aikoinaan runsas, mutta joka harveni ja loppui vuosituhanten taitteessa, osoittaa kiinteitä yhteyksiä frankkilaisvaltakuntaan.

On ajateltu, että kristillisyys tuli niin ikään frankkilaistaholta, mahdollisesti muuttajien mukana (Kauko Pirinen). Näin varmaan onkin. Mutta toisaalta joutuu kysymään, miksi kaukaisessa koloniassa ja syvässä isolaatiossa saattoi tapahtua kehitys, joka on perin vastakkainen muualta vastaavista oloista tunnetulle: kristillisyys ajan mittaan vain henkistyi - tarve- ja kulttiesineistöä ei enää pantu hautoihin. Tällä kohtaa voi uumoilla seikkaa, johon seuraavaksi tulemmekin, että missionäärit, "siirtolaispapit" tulivat muuttajien perässä ja puhtaaksiviljelivät uudismaalla kasvavan laihon.

On aihetta ajatella, että Satakunnan varhainen kristillisyys oli alkuperältään ja ilmenemismuodoiltaan kelttiläis-brittiläistä. Britteinsaarilla kansainvaelluksen aikana säilynyt ja ominaispiirteiltään rikastunut, alkukristilliseen aikaan palautuva kelttiläinen kirkko oli 500-700-luvuilla kristinyt eli kastanut ja opettanut manner-Euroopan maita Italian rajoille asti. Tästä jo näkyy, että tämä kirkko oli hyvin missionäärinen ja elävä. Mutta sen "organisaatioaste" oli alhainen. Siitäkin johtui, että Rooman kirkko sulautti itseensä kelttikirkon; näin tapahtui Euroopan mantereella 800-luvulla ja Britteinsaarilla 1000-luvulla. Viimeisenä antoi mantereella periksi 800-luvun lopulla kaukana Bretagnessa oleva Landevennecin luostari -sanon tämän sen tähden, että luostariin sen parikymmentä vuotta sitten tapahtuneen uudelleenperustamisen jälkeen tulleista nuorista munkeista kaksi kolmatta osaa puhuu yhä äidinkielenään bretonia, kelttiä, niin kuin allekirjoittanut sai pari vuotta sitten itse paikalla kuulla.

Euran kristillinen kolonia ei näytä kapseloituneen (eikä liioin Köyliön "kilta"). Se päinvastoin levitti uskoa eteenpäin. Kelttikirkolle luonteenomainen missionäärinen into selittäisi sen, että Satakunnan jokilaaksot, Eura- ja Kokemäenjokilaakso, sekä Kalannin Sirppujokilaakso olivat vakiintuneen kristillisyyden maita, kun Henrikin ja Eerikin retki näille main tehtiin.

Täkäläisen varhaiskristillisyyden brittiperulle on saatavissa suoranaisempaakin tukea. Esiroomalaiskatolisen kristillisyytemme periläntistä lähtöä osoittaa esipaperikautinen, faktana pidettävä aineisto, paikannimet ja länsiyhteyksissä vakiintunut kristillinen käsitteistö (viimeksimainittuun ei ole aihetta puuttua, sikäli kuin kysymyksessä ovat tältä taholta saadut, yleisesti tiedossa olevat käännös- ja muut lainat niin kuin "joulu"). Tuonnempana, paikkakunnittain edettäessä niihin ja nimenomaan paikannimiin törmää tämän tästä. Mutta tässä yhteydessä on syytä ottaa esille muutama perusseikka.

Kirkkokeltissä (gaelissa) "cil" eli "kil" merkitsi kirkkoa. Ja on muistettava, että isolta osin väestöltäänkin kelttiläisen frankkilaisvaltakunnan vanha kirkkokieli oli keltti. Kil-sanasta tulee myös varhaiseen suomeen sana "killa", kirkko, seutukirkko. Sana on meillä ollut nimenomaan muodossa "killa", niin kuin paikkakuntaimme edempänä eriteltävä sanankäyttö osoittaa (ei "kilta", joka on eri asia, mutta joka sekin kuuluu näihin yhteyksiin).

Killa-alkuisia paikannimiä ja nimenomaan killa-kirkkoja on seuduilla, missä on perimätiedon muitakin mainintoja muinaiskirkoista. Tätä kirjoitettaessa näyttäisi siltä, että Satakunnassa on noin 20 tällaista esiintymää eli killa-kirkon (tai - joskus - muun killa-alkuisen paikannimen) kytkeytymistä perimätiedon mainintaan muinaiskirkosta. Voi panna merkille, että killa-nimistö yhdistyneenä seutukirkkotraditioon esiintyy kaikkien alisen Satakunnan neljän muinaispitäjän alueella eli Eurassa, Köyliö-Säkylässä, Kokemäellä ja Huittisissa. Satakunnan (Suomen) ensimmäinen kosketus kristillisyyteen toteutui frankkilais-mannermaista tietä.

Vierailija
Moses Leone
Lapin Mies

Voitaisiin kertoa myös sellainen tekninen ykstyiskohta, että Suomessa siirryttiin krsitilliseen hautaukseen jo 1050 luvulla, eli mikäli Suomeen tehtiin ristiretki vuonna 1156 niin sillloin se tehtiin krsitittyyn maahan.


Taas sinä yrität käsitellä Suomea yhtenä klimppinä.

Itä-Suomessa kristilliseen hautaukseen ei siirrytty kuin joskus 1300-luvulla. Satakunnassa kristillisyyttä oli sitä vastoin ollut jo ennen 1000-lukua:

http://www.pori.fi/kirjasto/satakuntaliitto/a225.htm

Kristillisyyden ensimmäinen tyyssija Satakunnassa ja koko Suomessa näyttää olleen Euran seutu. Köyliö ei kuitenkaan jäänyt paljon jälkeen. Euran Luistari on suuri, pitkään yhtäjaksoisesti käytetty ja pohjoismaista vertaistaan hakeva rautakauden ruumishauta-alue. Hautojen "orientoiminen", niiden yhä määrätietoisempi suuntaaminen itään ja - niin kuin on varmastikin ajateltu - kohti sieltä koittavaa ylösnousemuksen aamua vakiintui 900-luvulla. Pian tuleekin todisteena esiin henkistynyt käsitys tuonpuoleisista, kun haudat alkavat olla tyhjiä, vailla tarve-esineitä. Kannettavat arkut, tuon ajan kristillisestä Euroopasta tutut, olivat myös täällä käytössä, ennen kuin siirryttiin keskiajan suomalaiseen hautauskäytäntöön, minkä mukaisesti vainaja puettiin liinoihin. Hautain esineistö, joka oli aikoinaan runsas, mutta joka harveni ja loppui vuosituhanten taitteessa, osoittaa kiinteitä yhteyksiä frankkilaisvaltakuntaan.

On ajateltu, että kristillisyys tuli niin ikään frankkilaistaholta, mahdollisesti muuttajien mukana (Kauko Pirinen). Näin varmaan onkin. Mutta toisaalta joutuu kysymään, miksi kaukaisessa koloniassa ja syvässä isolaatiossa saattoi tapahtua kehitys, joka on perin vastakkainen muualta vastaavista oloista tunnetulle: kristillisyys ajan mittaan vain henkistyi - tarve- ja kulttiesineistöä ei enää pantu hautoihin. Tällä kohtaa voi uumoilla seikkaa, johon seuraavaksi tulemmekin, että missionäärit, "siirtolaispapit" tulivat muuttajien perässä ja puhtaaksiviljelivät uudismaalla kasvavan laihon.

On aihetta ajatella, että Satakunnan varhainen kristillisyys oli alkuperältään ja ilmenemismuodoiltaan kelttiläis-brittiläistä. Britteinsaarilla kansainvaelluksen aikana säilynyt ja ominaispiirteiltään rikastunut, alkukristilliseen aikaan palautuva kelttiläinen kirkko oli 500-700-luvuilla kristinyt eli kastanut ja opettanut manner-Euroopan maita Italian rajoille asti. Tästä jo näkyy, että tämä kirkko oli hyvin missionäärinen ja elävä. Mutta sen "organisaatioaste" oli alhainen. Siitäkin johtui, että Rooman kirkko sulautti itseensä kelttikirkon; näin tapahtui Euroopan mantereella 800-luvulla ja Britteinsaarilla 1000-luvulla. Viimeisenä antoi mantereella periksi 800-luvun lopulla kaukana Bretagnessa oleva Landevennecin luostari -sanon tämän sen tähden, että luostariin sen parikymmentä vuotta sitten tapahtuneen uudelleenperustamisen jälkeen tulleista nuorista munkeista kaksi kolmatta osaa puhuu yhä äidinkielenään bretonia, kelttiä, niin kuin allekirjoittanut sai pari vuotta sitten itse paikalla kuulla.

Euran kristillinen kolonia ei näytä kapseloituneen (eikä liioin Köyliön "kilta"). Se päinvastoin levitti uskoa eteenpäin. Kelttikirkolle luonteenomainen missionäärinen into selittäisi sen, että Satakunnan jokilaaksot, Eura- ja Kokemäenjokilaakso, sekä Kalannin Sirppujokilaakso olivat vakiintuneen kristillisyyden maita, kun Henrikin ja Eerikin retki näille main tehtiin.

Täkäläisen varhaiskristillisyyden brittiperulle on saatavissa suoranaisempaakin tukea. Esiroomalaiskatolisen kristillisyytemme periläntistä lähtöä osoittaa esipaperikautinen, faktana pidettävä aineisto, paikannimet ja länsiyhteyksissä vakiintunut kristillinen käsitteistö (viimeksimainittuun ei ole aihetta puuttua, sikäli kuin kysymyksessä ovat tältä taholta saadut, yleisesti tiedossa olevat käännös- ja muut lainat niin kuin "joulu"). Tuonnempana, paikkakunnittain edettäessä niihin ja nimenomaan paikannimiin törmää tämän tästä. Mutta tässä yhteydessä on syytä ottaa esille muutama perusseikka.

Kirkkokeltissä (gaelissa) "cil" eli "kil" merkitsi kirkkoa. Ja on muistettava, että isolta osin väestöltäänkin kelttiläisen frankkilaisvaltakunnan vanha kirkkokieli oli keltti. Kil-sanasta tulee myös varhaiseen suomeen sana "killa", kirkko, seutukirkko. Sana on meillä ollut nimenomaan muodossa "killa", niin kuin paikkakuntaimme edempänä eriteltävä sanankäyttö osoittaa (ei "kilta", joka on eri asia, mutta joka sekin kuuluu näihin yhteyksiin).

Killa-alkuisia paikannimiä ja nimenomaan killa-kirkkoja on seuduilla, missä on perimätiedon muitakin mainintoja muinaiskirkoista. Tätä kirjoitettaessa näyttäisi siltä, että Satakunnassa on noin 20 tällaista esiintymää eli killa-kirkon (tai - joskus - muun killa-alkuisen paikannimen) kytkeytymistä perimätiedon mainintaan muinaiskirkosta. Voi panna merkille, että killa-nimistö yhdistyneenä seutukirkkotraditioon esiintyy kaikkien alisen Satakunnan neljän muinaispitäjän alueella eli Eurassa, Köyliö-Säkylässä, Kokemäellä ja Huittisissa. Satakunnan (Suomen) ensimmäinen kosketus kristillisyyteen toteutui frankkilais-mannermaista tietä.

Aivan, mutta varsinais-suomi oli kristillinen jo 1050 luvulla ja ristiretki myös sinne tehtiin, sehän se nimenomaan oli se varsinainen suomi, muut maakunnat oli muilla nimillä.

Miksi ei yksinkertaisesti voitaisi tunnustaa, että todennäköisesti jos suomeen silloin jokin retki tehtiin, niin se liittyi jotenkin tähän valtataisteluun ja sisällis-sotaan joka syttyi kuningas sverkerin kuollessa.

Vierailija
Lapin Mies

Aivan, mutta varsinais-suomi oli kristillinen jo 1050 luvulla ja ristiretki myös sinne tehtiin, sehän se nimenomaan oli se varsinainen suomi, muut maakunnat oli muilla nimillä.

Miksi ei yksinkertaisesti voitaisi tunnustaa, että todennäköisesti jos suomeen silloin jokin retki tehtiin, niin se liittyi jotenkin tähän valtataisteluun ja sisällis-sotaan joka syttyi kuningas sverkerin kuollessa.


Mitään Suomea tai maakuntia ei kaiken järjen mukaan nykymuodossa ollut olemassakaan. Varsinais-Suomalaiset olivat enimmäkseen virolaista alkuperää, Satakunta, Pohjanmaa ja Häme enimmäkseen germaanista sekä skandinaavista ja Itä-Suomi enimmäkseen lappalaista ja karjalaista alkuperää.

Vierailija
Moses Leone
Lapin Mies

Aivan, mutta varsinais-suomi oli kristillinen jo 1050 luvulla ja ristiretki myös sinne tehtiin, sehän se nimenomaan oli se varsinainen suomi, muut maakunnat oli muilla nimillä.

Miksi ei yksinkertaisesti voitaisi tunnustaa, että todennäköisesti jos suomeen silloin jokin retki tehtiin, niin se liittyi jotenkin tähän valtataisteluun ja sisällis-sotaan joka syttyi kuningas sverkerin kuollessa.


Mitään Suomea tai maakuntia ei kaiken järjen mukaan nykymuodossa ollut olemassakaan. Varsinais-Suomalaiset olivat enimmäkseen virolaista alkuperää, Satakunta ja Häme enimmäkseen germaanista sekä skandinaavista ja Itä-Suomi enimmäkseen lappalaista ja karjalaista alkuperää.

Höpöhöpö, Varsinais-suomella oli vahvat yhteydet Viroon.
Mutta Germaaneilla ei ollut mitään roolia vielä 1000 luvulla alueella.
Pohjanmaa ja perämeren alue oli kainulaisten vallassa, joiden tärkein kilpailija ja yhteistyökumppani oli Karjalaiset.

Maakuntajako oli täysin selvä, se oli suunnilleen sama kuin nykyäänkin.

Tanskalaiset tekivät Ruotsista germaanisen 1100 -1500 lukujen välillä, sitä ennen ne oli Suomalaisia.

Vierailija
Lapin Mies
Moses Leone
Lapin Mies

Aivan, mutta varsinais-suomi oli kristillinen jo 1050 luvulla ja ristiretki myös sinne tehtiin, sehän se nimenomaan oli se varsinainen suomi, muut maakunnat oli muilla nimillä.

Miksi ei yksinkertaisesti voitaisi tunnustaa, että todennäköisesti jos suomeen silloin jokin retki tehtiin, niin se liittyi jotenkin tähän valtataisteluun ja sisällis-sotaan joka syttyi kuningas sverkerin kuollessa.


Mitään Suomea tai maakuntia ei kaiken järjen mukaan nykymuodossa ollut olemassakaan. Varsinais-Suomalaiset olivat enimmäkseen virolaista alkuperää, Satakunta ja Häme enimmäkseen germaanista sekä skandinaavista ja Itä-Suomi enimmäkseen lappalaista ja karjalaista alkuperää.



Höpöhöpö, Varsinais-suomella oli vahvat yhteydet Viroon.
Mutta Germaaneilla ei ollut mitään roolia vielä 1000 luvulla alueella.
Pohjanmaa ja perämeren alue oli kainulaisten vallassa, joiden tärkein kilpailija ja yhteistyökumppani oli Karjalaiset.

Maakuntajako oli täysin selvä, se oli suunnilleen sama kuin nykyäänkin.

Tanskalaiset tekivät Ruotsista germaanisen 1100 -1500 lukujen välillä, sitä ennen ne oli Suomalaisia.


Tässä on hyvä linkki Vesilahden kristillistymisestä. Sekin on tosin laadittu suomalais-ugrilaiset silmälasit päässä, mutta jos sitä suodattaa pois, sieltä voi löytää helmiä:

http://www.narva.sci.fi/amaijala/vti_kris.html

Vesilahden hiisi-nimet, Hiidennokka, Hiirenoja, Hiidenkanta, ovat tästä muistona; hauta-alue oli suvun hiisi. Muinaisgermaaninen Hizi merkitsee tuonpuoleista
Vierailija
Moses Leone
Lapin Mies
Moses Leone
Lapin Mies

Aivan, mutta varsinais-suomi oli kristillinen jo 1050 luvulla ja ristiretki myös sinne tehtiin, sehän se nimenomaan oli se varsinainen suomi, muut maakunnat oli muilla nimillä.

Miksi ei yksinkertaisesti voitaisi tunnustaa, että todennäköisesti jos suomeen silloin jokin retki tehtiin, niin se liittyi jotenkin tähän valtataisteluun ja sisällis-sotaan joka syttyi kuningas sverkerin kuollessa.


Mitään Suomea tai maakuntia ei kaiken järjen mukaan nykymuodossa ollut olemassakaan. Varsinais-Suomalaiset olivat enimmäkseen virolaista alkuperää, Satakunta ja Häme enimmäkseen germaanista sekä skandinaavista ja Itä-Suomi enimmäkseen lappalaista ja karjalaista alkuperää.



Höpöhöpö, Varsinais-suomella oli vahvat yhteydet Viroon.
Mutta Germaaneilla ei ollut mitään roolia vielä 1000 luvulla alueella.
Pohjanmaa ja perämeren alue oli kainulaisten vallassa, joiden tärkein kilpailija ja yhteistyökumppani oli Karjalaiset.

Maakuntajako oli täysin selvä, se oli suunnilleen sama kuin nykyäänkin.

Tanskalaiset tekivät Ruotsista germaanisen 1100 -1500 lukujen välillä, sitä ennen ne oli Suomalaisia.


Tässä on hyvä linkki Vesilahden kristillistymisestä. Sekin on tosin laadittu suomalais-ugrilaiset silmälasit päässä, mutta jos sitä suodattaa pois, sieltä voi löytää helmiä:

http://www.narva.sci.fi/amaijala/vti_kris.html

Vesilahden hiisi-nimet, Hiidennokka, Hiirenoja, Hiidenkanta, ovat tästä muistona; hauta-alue oli suvun hiisi. Muinaisgermaaninen Hizi merkitsee tuonpuoleista

Tiedän sivun, Vesilahti on yksi Hämeen vanhoja keskuksia.
Tiesitkö että Lallin vaimon Kertun sukuhauta väitetään olleen Vesilahdessa, eli Kerttu olisi silloin ollut jotakin vanhaa Hämäläistä mahtisukua.
No jokatapauksessa Lallia pidetään hellittelymuotona nimestä Laurentius, joka on kristillinen nimi, mikä tuskin olisi mahdollista mikäli Lalli olisi oikeasti ollut pakana.

Vierailija
Lapin Mies

No jokatapauksessa Lallia pidetään hellittelymuotona nimestä Laurentius, joka on kristillinen nimi, mikä tuskin olisi mahdollista mikäli Lalli olisi oikeasti ollut pakana.

Olenko väittänyt Lallin olleen pakana? Hän on luultavasti ollut kristitty germaanisten/kelttiläisten/frankkilaisten vaikutteiden ja/tai germaanisen syntyperän vuoksi. Suomalais-ugrilaiset Satakunnassa ja Hämeessä luultavasti harrastivat enimmäkseen jotain shamanismia tai puujumalan palvomista tuohon aikaan.

Kerttu-nimi luultavasti tulee germaanisesta Gertrud-nimestä.

Vierailija
Lapin Mies

Höpöhöpö, Varsinais-suomella oli vahvat yhteydet Viroon.
Mutta Germaaneilla ei ollut mitään roolia vielä 1000 luvulla alueella.
Pohjanmaa ja perämeren alue oli kainulaisten vallassa, joiden tärkein kilpailija ja yhteistyökumppani oli Karjalaiset.

Maakuntajako oli täysin selvä, se oli suunnilleen sama kuin nykyäänkin.

Tanskalaiset tekivät Ruotsista germaanisen 1100 -1500 lukujen välillä, sitä ennen ne oli Suomalaisia.


Suomella tuskin oli mitään keskusvaltaa ennen Ruotsinvallan aikaa, vaan se koostui useammasta pienestä päällikkö- tai "kuningas"kunnasta, joten mistään maakunnista ei voida puhua. Ja kainulaiset sitä vastoin liittoutuivat toisinaan norjalaisten kanssa karjalaisia vastaan, joten he eivät olleet mitään sydänystäviä. Ja jos kainulaiset ja norjalaiset pystyivät tekemään yhteistyötä, täytyi heidän myös ymmärtää toistensa kieltä. Sen luulisi olevan vaikeaa, jos toinen puhui skandinaavista ja toinen suomensukuista kieltä :

http://finnpro2000.tripod.com/kainuunma ... ingas%20II

Varhaisin maininta kainulaisista muinaisskandinaavisessa kirjallisuudessa löytyy Egil Skallagrimsonin saagasta, joka sijoittaa tapahtumat 800-luvulle, vaikka saaga on kirjoitettu muistiin 1200-luvulla. Saagan päähenkilö on Thorolf Quedulfson, josta tuli Norjan kuninkaan verovouti vuonna 872. Talvella 873/74 tuli Thorolfin luo kainulaisten kuninkaan Kaukomielen (Faravid) lähettejä, jotka pyysivät Thorolfin tukea karjalaisia vastaan, jotka silloin ryöstivät Kainuuta, ja lupasivat Thorolfille saman määrän saalista kuin kuninkaalleen. Norjanmiesten ja kainulaisten yhdistetyt joukot löivät karjalaiset ja saivat suuren saaliin, ja Thorolf ja Kaukomieli erosivat ystävinä.

Thorolfin jälkeen on näyttöä useista norjalaisten kuninkaiden hallintomiehistä Haalogalandissa aina 1200-luvulle, ja he kaikki, paitsi verottivat saamelaisia, myös kävivät kauppaa ja olivat kanssakäymisissä kainulaisten, karjalaisten ja venäläisten kanssa.

Kainulaisten organisaatio näyttää olleen vankka ja hyvin varustettu, myös sotilaallisesti. Heidän toiminta-alueensa oli vaikuttavan laaja ulottuen etelässä Helsinglandiin, luoteessa Norjaan, ja kaakossa aina Karjalaan asti. Kuningas päämiehenä todistaa hyvin kehittyneestä sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta järjestyksestä.

Vierailija

Mukava huomata ainakin yhden nationalistisen fennomaanin tunnustaneen tosiasioita, vaikka hänellä muuten varsin omaperäisiä historian tulkintoja tuntuu olevankin:

http://hanhensulka.blogspot.com/search/label/genetiikka

Olen viimeaikoina tavaillut suomalaisen tutkijaryhmän (Tuuli Lappalainen, Satu Koivumaki, Elina Salmela, Kirsi Huoponen, Pertti Sistonen, Marja-Liisa Savontaus, ja Päivi Lahermo) Science Direct –saitilla julkaisemaa paperia, kirjoitettu vuonna 2005, julkaistu vuosi sitten, nimeltä Regional differences among the Finns: A Y-chromosomal perspective (Helsingin ja Turun yliopistojen yhteistyötä), joka on nähtävissä täällä pdf-muotoisena. Sitä on myös melko myönteisesti kommentoitu joidenkin geenitutkijoiden blogeilla; mm. täällä ja täällä.

Huolimatta siitä, että Suomen kansan geneettinen perimä on aikaisemmin oletettu jyrkän homogeeniseksi, osoittautuukin, että olemme paremminkin heteroita, ja meitä suomalaisia on selkeästi kahta erilaista ryhmää: länsisuomalaiset ja itäsuomalaiset.

Tämä saattaa tulla yllättävänä shokkina Arvoisalle Lukijalle. Siihen on kuitenkin uskottava, koska geenit näin kertovat.

Lisäksi, mikä ei voi olla sattumanvarainen tila, tämä geeniraja kulkee suomen poikki vinosti jostakin Lappeenrannan tienoilta Oulun eteläpuolelle Oulaisten seudulle tai sinne päin. Arvoisa Valistunut Lukija tietysti yhdistää tämän viivan heti vuoteen 1323 ja Pähkinäsaaren rauhaan. (Muuten tuo vuosiluku taitaa olla suomalaisilla yhtä hyvin mielessä kuin 1066 tai 1666 englantilaisille: ensimmäisenä William Valloittaja voitti Englannin aikaisemmat saksilaiset maahantunkeutujat Hastingsin taistelussa ja toisena tapahtui Lontoon suurpalo.

Pähkinäsaaren (inkeriksi Lyyssinä) Pähkinälinnassa solmitussa rauhassa Novgorodin (eli karjalaisittain Uusilinnan) ”kauppatasavallan” (sekä Moskovan ja Vladimirin) ruhtinas Juri Danilovitš ja ruotsalaisten kuningas Maunu Eerikinpoika (vain 7 vuotias tehdessään tämän suomalaisia silmäänkusseen rauhansopimuksen) sopivat Ruotsin itärajasta, joka kulki Kannaksen Siestarjoesta Rautalammin kautta Pohjanmaalle Pattijokeen.

Ja tämä Jurin ja Maunun sopima raja siis vaikuttaa vielä nykyisessä atomiajassa elävien suomalaismiesten munaskuissa kiikkuvien siittiöiden jakautumiseen kahteen toisistaan selvästi erilaiseen geeniryhmään. Sensijaan naisten epäillään kuuluvan homogeenisesti samaan länsieurooppalaiseen tyttökatraaseen joten tässä lastussa ei heistä tarvitse sen enempää kirjoitella.

Länsisuomalaissen miehen tunnistaa erityisesti vallitsevasta haploryhmä I1a:sta ja itäsuomalaiset puolestaan haploryhmästä nimeltä N3.

Mielenkiintoiseksi on, että länsisuomalainen pysyvä asutus on argeologian langettamassa valossa Suomenniemen vanhinta pysyvää asutusta. Itä-Suomen pysyvä asutus on jonkin verran nuorempaa perua. Itäsuomalaiset asuivat selvästi erilaisissa olosuhteissa myös: länsisuomalaisilla oli enemmän kylämäistä asutusta, itäsuomalaisilla pysyvät talot olivat suurempia ja rakennettu avarakatseisen komeiden kukkuloiden päälle tai viehättävien järvien rannoille.

Toinen mielenkiintoinen tähän liittyvä seikka on sukunimien historia. Itäsuomalaisilla on ”aina” ollut oma sukuun liittyvä nimensä: sellaiset nimet kuin Karhunen, Kääriäinen, Kärkkäinen, Kauppinen jne. ovat vanhoja nimiä ja esiintyvät jo ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä, kuten oikeudenkäyntipöytäkirjoissa. (Oma ensimmäinen tunnistettava isänpuolen esi-isäni on vuodelta 1505 ja kiusalliselta etunimeltään Juntti.) Sen sijaan länsisuomalaiset olivat usein ilman suvun nimeä ja kulkivat jonkun – yleensä isänsä, jos sellainen oli tiedossa – poikina tai tyttärinä skandinaaviseen tapaan.

Ilmiselvästi ruotsalaisten kuninkaat katselivat Östermarkiaan asutuksen jakautumisen mukaan.
Näin ollen Ruotsin itärajan ensimmäiseksi määrittänyt rauhansopimus Pähkinäsaaressa ei piirtynyt sattumalta siihen kohtaa kuin piirtyi. Ruotsin hallitseva luokka tunsi ehkä läheistä yhteenkuuluvuutta varsinaisiin ja pohjalaisiin suomalaisiin, itäsuomalaiset ajateltiin muukalaisiksi, eiväthän he edes puhuneet ruotsia niin kuin kunnon suomalaiset rannikkoalueilla ja sen läheisyydessä.

Valittaen on myös pääteltävä, että Suomenniemen ensimmäinen pysyvät jäljet jättänyt asuttamien tapahtui etelästä ja lännestä. Myöhemmin tänne eksyneet N3-haploryhmää lisää levittelevät itäjuntit puolestaan tulivat kaakosta.

Tässä lastussa lueskeltu tutkimus ei pysty sanomaan mitään geenisukulaisuudesta nykysuomalaisten ja suomalaisugrilaisten itäisten ryhmien välillä. Syynä on yksinkertaisesti se, että niistä itäisistä ryhmistä ei ole geneettistä tietoa saatavilla. Saattaa olla, että sitä ei edes tule koskaan saataville, koska Venäjän populaatio on sekoittunut niin paljon, että puhtaasti suomalaisugrilaisia ryhmiä ei enää ole Venäjänmaalta löydettävissä.

Tämän tutkimuksen tehnyt tutkijaryhmä näyttää kannattavan Suomen asuttamisessa jatkuvan pienen lisäasutuksen mallia ja katsovat joukkomuuttojen – kansainvaellusten – olevan pois laskuista.

Eli malli saattaisi olla semmoinen, että aluksi tänne eksyi, heti jääkauden päättyessä, vähäinen joukko saaliseläinten perässä vaeltelevaa alku-ugrilaista N3-porukkaa (heitä kutsuttiin myöhemmin lappalaisiksi, huom! ei saamelaisia, joita jo asui Jäämeren rannalla).

Sitten tuli lisää samoja geenejä kantavia ihmisiä, uudemman kampakeraamisen kulttuurin suomalaisugrilaista porukkaa – isommalla joukolla, metsästäjiä ja kalastajia, miehiä, pussit pullollaan haploryhmän N3 siittiöitä, ja naisia – jostakin etelän suunnalta. Samaa geeniryhmää kaikki kuin aikaisemmin tänne tulleet.
Uudisasukkaat levisivät koko maahan ja erityisesti naiset päättivät jäädä niille sijoilleen. Silloiset suomalaisyhteisöt saattoivat olla matriarkaalisia ja miehiä naitiin sukuihin tarvittavalla kiihkeydellä. Ylijäämämiehet saivat painua johonkin muualle norkoilemaan ja päätyivät hiljalleen vielä pohjoisemmaksi, ehkä Lapin perukoille, saamelaiskotien kynnyksille saakka.

Lounais-Suomessa ja Pohjanmaan rannikkoalueella vielä vähän Vaasasta pohjoiseenkin jöröt ugrilaismiehet korvattiin hiljalleen sujuvakäytöksisillä ruotsalais- ja virolaismiehillä (nämä leimat eivät tietysti vielä olleet käytössä, he olivat vain miehiä, joiden pusseissa lellui pääasiassa haploryhmän I1a -siemeniä) alkaen muutama tuhat vuotta sitten. Suomeen tunkeutuminen johtui ehkä siitä, että he joutuivat siirtymään omilta asuinsijoiltaan Itämeren rannoilla pois etelästä tunkeutuvien kiukkuisten indoeurooppalaisten germaani-maanviljelijöiden tieltä.

Itäsuomalaiset saivat lisämiehitystä pieninä joukkoina, ehkä jopa yksitellen, jostakin Laatokan takaa ja etelämpääkin. He olivat kuulleet kauniista, mukavaluonteisista ja siistinoloisista suomalaisnaisista järvenranta-asuntoineen ja makealöylyisine saunoineen, ja päättäneet, että näiden vierellä olisi hyvä köllötellä pitempäänkin. Miesten veljet ja serkut kuulivat myös huhuja näistä ihanista naisista ja päättivät seurata sukulaistensa perässä. Jotkut pelokkaammat toivat tullessaan jopa kiukkuisia karjalaisakkojaan ja ihania inkerikkoja, joita eivät saaneet tai malttaneet jättää aikaisemmille asuinsijoille tai halusivat muuten pysyä naistavaran suhteen omavaraisena.

Ja lopulta meitä on tullut tänne tarpeeksi saakka niin, että olemme voineet perustaa jopa suurempia kaupunkeja – kuten Lieksa ja Kajaani – pienistä kyläpahasista puhumattakaan – sellaisista kuin Tohmajärvi, josta esimerkiksi iki-ihana karjalaisneito Katri-Helena on alun pitäen lähtöisin.

Ja myöhemmin mutta vähäisemmässä määrin samanlaista liikettä on tapahtunut I1a- ja muitakin germaanigeenejä mukanaan tuovien lisämiesten toimesta. On lounaasta saattanut tulla jopa tanskalaisiakin ja teutoniritarikunnan aikaan rohkeita ritareita jopa Preussista saakka.

Pienenä ihmeenä voidaan pitää sitä, että indoeurooppalaisten (eli arjalaisten) germaanien ja slaavien paine ei ole kokonaan tuhonnut suomalaiskielistä kulttuuria Karjalassa, Virossa ja Suomessa. Ehkä suuret salot, metsästys- ja kalastuskulttuurin säilyminen ja huonot mahdollisuudet maanviljelykseen ja karjanhoitoon (sikojenkasvatusta lukuunottamatta) ovat olleet alkuperäisasutuksen turvana.

Oli miten oli, täällä ollaan kuin lintukodossa Euroopan Unionin peräkylissä, ja saatetaan säilyä vielä monien seuraavien sukupolvienkin ajan, elleivät kuumuutta pakoon pohjoisemmaksi tunkevat uudet indoeurooppalaislaumat pääse sotkemaan asioita täälläkin.
Tosin onhan täällä vielä paljon tilaa, Euroopan harvaanasutuimmassa maassa, vaikka väki ei olekaan niin homogeenista kuin aluksi luulin.

Vierailija

Puheet Suomen "kristillisyydestä" esihistoriallisena aikana ovat pelkkää höpötystä ja toiveajattelua. Mikä hyvänsä "todiste" tuntuu kelpaavan "kristillisyyden" todisteeksi. Hautaustavat ovat hautaustapoja. Ilman kirjallisia lähteitä ei ole mitään tietoa siitä, miksi hautaustavat muuttuivat. Ja tavat ovat aina muuttuneet ilman että sillä on välttämättä mitään tekemistä kristillisyyden kanssa.

Myöskään henkilönnimet eivät kerro henkilöiden kristillisyydestä. Apache-sotapäällikkö Geronimo ei ollut kristitty, vaikka hänellä oli raamatullinen nimi. Ihmiset ovat aina mielellään omaksuneet vieraskielisiä nimiä piittaamatta siitä, onko noilla nimillä alunperin jokin uskonnollinen merkitys. "Piispa Henrikin surmanvirsi" on aika hassu lähde keskusteltaessa Suomen historian 1100-luvusta. Vuosisatoja myöhemmin laadittu sepite. Sen enempää Henrikin kuin Lallinkaan historiallisuudesta ei ole mitään todisteita.

Suomessa asuneilla kansoilla oli omat uskontonsa, eikä heillä ollut sen suurempaa tarvetta omaksua kristinoppia kuin muillakaan kansoilla, joiden kaikkien luo oppi on tuotu väkisin. Kristinuskoa on aina vastustettu siihen saakka, että kansa on ensin lyöty sotilaallisesti, ja usein vastustus jatkui pitkään senkin jälkeen. Ei Roomastakaan tullut kristillistä ennen kuin se alkoi hajota germaanien ja muiden paineen alla.

Suomen kristillisten piirien epätoivoinen halu saada Suomeen "kristillisiä" esikuvia ja "suojelijoita" näkyy paitsi Henrik-sadussa ja sen pyhittämisessä myös siinä, että Norjan kuninkaasta Olavista tehtiin Suomen suojelupyhimys. Miksi juuri hänestä? No hän teki miehineen epäonnistuneen rosvoretken Suomen rannikolle, mutta hänet ajettiin pakoon myrskyävälle merelle. Hieno "suojelupyhimys"!

Vierailija
Moses Leone

Kirkkokeltissä (gaelissa) "cil" eli "kil" merkitsi kirkkoa. Ja on muistettava, että isolta osin väestöltäänkin kelttiläisen frankkilaisvaltakunnan vanha kirkkokieli oli keltti. Kil-sanasta tulee myös varhaiseen suomeen sana "killa", kirkko, seutukirkko. Sana on meillä ollut nimenomaan muodossa "killa", niin kuin paikkakuntaimme edempänä eriteltävä sanankäyttö osoittaa (ei "kilta", joka on eri asia, mutta joka sekin kuuluu näihin yhteyksiin).

Keltistäkö se tulee? Sanaa on jo ehditty ihmetellä.

Olen tuolta seudulta kotoisin ja sana "killa" oli vielä lapsuusvuosina esim kirkonrotta-leikissä käytössä paikkana, josta etsijä ei saa ottaa pelaajia kiinni. Eräänlainen rajattu "pyhä" alue. Järkeenkäypää.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat