LEX Karpelasta jälleen kerran!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

author="<a href="http://www.itviikko.fi/page.php?page_id=46&amp;news_id=200712079&amp;rss=8">ItViikko</a>" kirjoitti:

Mies jakeli ilmaiseksi melkein kultalevyn
Lex Karpela -tuomio nuijittiin pöytään Raumalla

16.5. 15:08 Rauman käräjäoikeus tuomitsi 32-vuotiaan miehen sakkoihin ja korvauksiin tekijänoikeusrikoksesta ja –rikkomuksesta. Tämä on ensimmäinen uuden tekijänoikeuslain Lex Karpelan nojalla annettu tuomio teosta, johon ei liittynyt hyötymistarkoitusta.

Euralainen mies oli vuosien 2005-2006 aikana asettanut kotikoneestaan yli 4000 musiikkikappaletta ja lähes 70 elokuvaa yleiseen jakoon internetin DirectConnect -vertaisverkkoon. Musiikkitiedostot olivat valtaosin kotimaista tuotantoa.

Tiedostoja oli ladattu lähes 1 200 gigatavua, mikä musiikiksi muutettuna vastaa ainakin 12 000 albumia, TTVK:n laskelmien mukaan. Kultalevyn Suomessa saa 15 000 albumin myynnistä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen 40 päiväsakkoon, joista kertyi yhteensä 800 euroa. Lisäksi mies joutuu maksamaan oikeudenhaltijoille korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja lähes 7 000 euroa. Tuomittu myönsi toiminnan, mutta kiisti tietäneensä sen laittomuudesta. Myöskään hyötymis- tai vahingoittamistarkoitusta hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut.

Tämä taitaa olla ennakkopäätös, joten tällaisia on odotettavissa lisää. Tuomio on pieni, mutta korvaukset isot.

Sivut

Kommentit (20)

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Mitenkäs, kun laki tuli voimaan 1. tammikuuta 2006? Ei kai sitä ennen tapahtuneesta voida rangaista uuden lain vaan tekohetkellä voimassaolleen lain mukaan.

Entäs sopimuslisenssi- ja hyvitysmaksusäännösten nykyisin versio, joka tuli voimaan vasta 1. tammikuuta 2007?

Minkä mukaan tuo tuomio siis on annettu?

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija
CE-hyväksytty
Oikein. Ei täällä hyväntekeväisyyttä muusikot tee. Saati elokuvantekijät.

Toisin kuin ohjelmoijat, konemuusikot ja muu tietotekniikasta kiinnostuneet. Netissä mistää palvelusta tai datasta ei tulisi periä maksua, valitettavasti muusikot eivät tämän toiminnan mielekkyttä kykene hahmottamaan. Ilmaiseksi kyllä otetaan vastaan kiintolevyittäin tavaraa, mutta menevät villiksi jos vaaditaan pientä vastapalvelusta. Itse ainakin iloisesti jaan vähästä osaamisestani, ja toivon että siitä olisi edes jollekin jotain hyötyä ja iloa.

Vierailija
Volitans
Mielestäni huonolaatuinen ääni- tai kuvatallenne toimii vain alkuperäisen teoksen mainoksena. Eri asia on, jos jaetaan 1:1 -kopioita.

Entäpä miten tulisi suhtautua esimerkiksi digilähetyksen taltioinnin kopiointiin sellaisenaan, nyt kun sekin on mahdollista ja joissain piireissä harrastetoimintaa.

Jos nauhoitan YLE:n kanavalta televisiomaksulla ostamani ohjelman ja jaan sen naapurini kanssa, olenko syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen? Oletetaan, että myös naapurini on maksanut ko. maksun. Onko jotenkin eri asia, että naapurini katsoo minun tekemää tallennetta, kuin itse omaa vastaanotintaan tai omaa tallennettaan? Nauhoittelemme nimittäin toisinaan ohjelmia, joita toinen ei juuri sillä hetkellä pääse katsomaan.

Miten nykyisin muuten pitäisi suhtautua kasettimaksuun ja muihin vastaaviin veloituksiin? Kun kopioiminen on kerta laitonta, niin ko. maksu on kuin maksaisi ylinopeussakon etukäteen. Rankaisu ilman rikosta pelkän olettamuksen varassa.

Toisaalta, omistamansa tuotteen omaan käyttöön kopioiminen taas on sallittua, mutta miksi siitä tulisi maksaa kenellekkään mitään?

Netti luo uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Itsekin katselin formuloita suorana lähetyksenä Australialaisen serverin kautta verkossa ihan kunnon bittivirralla. Muutama kaveri pisti rengasverkon pystyyn ja yksi vastaanotti striimiä kaistan täydeltä ja välitti eteenpäin.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Tuppu L
CE-hyväksytty
Oikein. Ei täällä hyväntekeväisyyttä muusikot tee. Saati elokuvantekijät.



Toisin kuin ohjelmoijat, konemuusikot ja muu tietotekniikasta kiinnostuneet. Netissä mistää palvelusta tai datasta ei tulisi periä maksua, valitettavasti muusikot eivät tämän toiminnan mielekkyttä kykene hahmottamaan. Ilmaiseksi kyllä otetaan vastaan kiintolevyittäin tavaraa, mutta menevät villiksi jos vaaditaan pientä vastapalvelusta. Itse ainakin iloisesti jaan vähästä osaamisestani, ja toivon että siitä olisi edes jollekin jotain hyötyä ja iloa.

Se on konemusan nysvääminen eri puhaa kuin oikean musan alusta loppuun teko.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Kyllä vähän voi kopioda, että tietää mitä ostaa, itsellä ainakin kopiointi perustuu siihen että tietää mitä ostaa. Yleensä kyllä jos tarpeeksi hyvää musiikkia, niin alkuperäisen kyllä ostan.

Mutta kaikkee paskaa en sentään osta mitä markkinoidaan.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
CE-hyväksytty
Tuppu L
CE-hyväksytty
Oikein. Ei täällä hyväntekeväisyyttä muusikot tee. Saati elokuvantekijät.



Toisin kuin ohjelmoijat, konemuusikot ja muu tietotekniikasta kiinnostuneet. Netissä mistää palvelusta tai datasta ei tulisi periä maksua, valitettavasti muusikot eivät tämän toiminnan mielekkyttä kykene hahmottamaan. Ilmaiseksi kyllä otetaan vastaan kiintolevyittäin tavaraa, mutta menevät villiksi jos vaaditaan pientä vastapalvelusta. Itse ainakin iloisesti jaan vähästä osaamisestani, ja toivon että siitä olisi edes jollekin jotain hyötyä ja iloa.



Se on konemusan nysvääminen eri puhaa kuin oikean musan alusta loppuun teko.

Teostomaksut on sen takia että ne saa palkkaa, se on totta että ei kaikki tykkää siitä että niiden teoksia imutellaan ilmaiseksi.

Vierailija
CE-hyväksytty
Se on konemusan nysvääminen eri puhaa kuin oikean musan alusta loppuun teko.

Älä vaan sano noin, tollanenhan on parhaita tapoja saada aikaan "konemusa on ihan paskaa, ei se oo oikeeta musaa!" "hyväähän se on ja sama asia ku muutenkin tehty musiikki" "no eiku ihan huonoa epämusaa" "eiku hyvää!11"-kinastelu.

(vähän eri puuhaahan se on, mut onhan sitä muutenki erilaisten soittimien ja musatyylien välillä aika isoja eroja siinä miten sitä tehdään..)

Vierailija
CE-hyväksytty

Se on konemusan nysvääminen eri puhaa kuin oikean musan alusta loppuun teko.

Kyllä kaikilla soittimilla saa paskaa aikaiseksi.

Vierailija
Volitans
Mielestäni huonolaatuinen ääni- tai kuvatallenne toimii vain alkuperäisen teoksen mainoksena. Eri asia on, jos jaetaan 1:1 -kopioita.

Muita kuin aitoja ei saisi jakaa! Mielestäni ainoastaan ape-pakattuja "alkuperäisiksi saatavia" (image) levyjä pitäisi olla jaossa. Jokainen voi sitten itse tehdä niistä mp3 version toiseen soittimeen..

Ei nuo 500GB USB-levyt nyt niin kalliita ole! Kun vielä ostaa kaksin kappalein kerrallaan, niin saa peilinä backupin toiselle.. Melko hyvin on tilaa 8-porttisen USB-hubin kanssa..

Minä en ainakaan alkaisi maksamaan mitään sellaisesta tavarasta joka on valmiiksi huonolaatuista mp3:a!

Vierailija
CE-hyväksytty

Se on konemusan nysvääminen eri puhaa kuin oikean musan alusta loppuun teko.

Entäs se ohjelmionti? Vaikka se konemusiikin nysväys olisikin eri puuhaa kuin mekaaninen äänentuotto, niin silti kyse oli hyväntekeväisyydestä rahastamisen sijaan. Tiedätkö edes kuka muusikko on edes käyttänyt ensimmäisenä digitalisoituja ääniä? Tässä on ainakin minun mielestäni paras muusikko: http://www.huelsbeck.com/work.html

Vierailija
Veikko

Miten nykyisin muuten pitäisi suhtautua kasettimaksuun ja muihin vastaaviin veloituksiin? Kun kopioiminen on kerta laitonta, niin ko. maksu on kuin maksaisi ylinopeussakon etukäteen. Rankaisu ilman rikosta pelkän olettamuksen varassa.

Toisaalta, omistamansa tuotteen omaan käyttöön kopioiminen taas on sallittua, mutta miksi siitä tulisi maksaa kenellekkään mitään?

Netti luo uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Itsekin katselin formuloita suorana lähetyksenä Australialaisen serverin kautta verkossa ihan kunnon bittivirralla. Muutama kaveri pisti rengasverkon pystyyn ja yksi vastaanotti striimiä kaistan täydeltä ja välitti eteenpäin.

Niinpä, miten on tuon "kasettimaksun" kanssa. Lienee laiton nykyisen lain puitteissa! Kuka nostaa ryhmäkanteen?

Täällä meillä onneksi formulat näkyy (4:ltä eri kanavalta), mutta jääkiekko piti kyllä imeä piuhaa pitkin kun Yle:llä on IP esto espanjaan ja paikalliset kanavat kun eivät tajua lajista mitään, eikä brititkään, saksakaan ei näyttänyt... No ilmaiseksihan tuokin tuli kotiin saakka, läpäristä piuha 42" töllöön ja voéla.

Saa puolestani teosto sielläpäin pelleillä ihan miten haluaa. Kyllä netistä aina keinot löytyy.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Tuppu L

Tiedätkö edes kuka muusikko on edes käyttänyt ensimmäisenä digitalisoituja ääniä?

En tiedä. Luulisin, että ensimmainen digitaalisesti ääniä aikaan saanut ei ole ollut edes muusikko.

Älä kuvittele, että olisin niin täynnä itseäni, että pitäisin konemusaa vähempiarvoisena. Päin vastoin. Ääntähän saa jokainen tuottaa miten vaan ja on hienoa, että hanurin soiton sijaan joku kehittää uutta.

Kyse oli vain siitä, että kymmenen vuotta paskalta haisevana köyhänä epäinhimillisissä oloissa työtä tehneeltä ei voida viedä suusta sitä ensimmäistä hedelmää jonka työ on tuottanut.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat