Venäjä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Suomessa paljon puhutaan Venäjän uhasta, varsinkin ne puhuu jotka haluavat maan liittyvän Natoon mahdollisimman nopeasti.

Venäjä on tietenkin aina uhka Suomelle, tämä on vain fakta jolle ei voi mitään.
Mutta en usko että Venäjä sellainen sotilaallinen uhka on, että sen sotilaallista hyökkäystä pitäisi pelätä.

En usko että sellaista sotaa enää täällä käydään, kuin oli toinen maailmansota.

Venäjä on uhka pikemminkin sen takia, että se on erittäin epävakaa valtio, jonka kehitystä on vaikea ennakoida.
On myös mahdollista ettei Venäjän sekasortoista sortumista pystytä rajoittamaan Venäjän rajojen sisälle.
Eli Suomi tavallaan vedetään mukaan Venäjän tapahtumiin, halusi se sitä tai ei.

En usko että Natokaan auttaa tässä, kyse voi olla päinvastoin, kuka takaa sen ettei Nato ole ensimmäisenä menossa valvomaan etujaan mikäli Venäjä ajautuu kaaokseen.
Tai kuten Kosovossa on, eli Nato meni sinne suojelemaan siviilejä.

Mikäli Venäjä ajautuisi tälläiseen sekasortoon, jossa kukaan ei enää tietäisi kuka valtiota johtaa ja millä valtuuksilla, tai pahimmassa tapauksessa alueellisten sotalordien hallitsemiksi terrotioiksi, niin en missään nimessä haluaisia että joku muu päättäisi meidän sitoutuvan tuon valtion kohtaloon, muka Naton nimissä.

Sivut

Kommentit (37)

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1466
Liittynyt16.3.2005

Eniten pelottaa se, että venäjän armeija ja koko hallitusvalta luisuu rikollisten käsiin. Paljon pahaa sieltä on odotettavissa, kaiken tämän on Putin hyväksynyt ja pahoin pelkään, että hän vielä "suostuu" jatkamaan presidenttinä.

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Vierailija

Venäjän uhka on tosiaan NATO:ttajien termi. NATO ei ole mikään vaihtoehto. Parempi olisi polittisesti ja taloudellisesti perustaa Viron, Latvian, Liettuan, Valko-Venäjän ja Ukrainan kanssa oma sotilasliitto ja ottaa palkka-armeija käyttöön. Parasta olisi ihan taloudellisestikin littää jokainen maa Suomeen demokraattisesti.

Politikot Suomessa ovät pehmoisia ja aloitekyvyttömiä kansan maskotteja. Yksipuoluejärjestelmä on ainoa, missä voidaan saavuttaa koko kansaa hyödyttäviä päätöksiä.

Vierailija

Mitä niin pahaa siinä natossa on? Raha? halvemmaksi varmasti päästäisiin jos ei tarvitsisi säilyttää tälläistä euroopan suurinta armeijaa, jotta puolustus olisi uskottava. Turvatakuut? eikö ole reilua että jos natomaahan hyökätään niin me puolustetaan kaveria? Toisten sodat? Jos jokin natomaa hyökkää itsenäisesti johonkin niin siitä ei tule nato-operaatiota jos yksikin jäsenmaa käyttää veto-oikeuttaan. esim. irak. Eli kyseessä on täysin puolustusarmeija, sama kuin suomen armeija.

Venäjä ei ole uhka, mutta se on aina mahdollinen ja arvaamaton uhka.. siitä ei koskaan tiedä. Eihän se ennenkään ole käyttäytynyt loogisesti. Itse en näe sitä uhkana n. 10 vuoden sisällä, koska käyttävät energiasta saamansa rahan armeijan uudistamiseen/rakentamiseen. Eli EU itse rahoittaa Venäjän armeijaa epäsuorasti, joten suuremmat konfliktit EU-maita kohtaan ei olisi kannattavaa kannalta.

Vierailija
Pokasaha
Eniten pelottaa se, että venäjän armeija ja koko hallitusvalta luisuu rikollisten käsiin. Paljon pahaa sieltä on odotettavissa, kaiken tämän on Putin hyväksynyt ja pahoin pelkään, että hän vielä "suostuu" jatkamaan presidenttinä.

Venäläiset itse lanseeraa käsitettä "johdettu demokratia", joka olisi Venäläisten oma sovellutus tästä länsimaisesta demokratiasta.

Mielestäni se olisi yksi rappioituneen yhteiskunnan kouristuksista, joka johtaa lopulliseen romahtamiseen, ellei ne saa systeemejään muutettua.

Vierailija
Kanaton Pää
Mitä niin pahaa siinä natossa on? Raha? halvemmaksi varmasti päästäisiin jos ei tarvitsisi säilyttää tälläistä euroopan suurinta armeijaa, jotta puolustus olisi uskottava. Turvatakuut? eikö ole reilua että jos natomaahan hyökätään niin me puolustetaan kaveria? Toisten sodat? Jos jokin natomaa hyökkää itsenäisesti johonkin niin siitä ei tule nato-operaatiota jos yksikin jäsenmaa käyttää veto-oikeuttaan. esim. irak. Eli kyseessä on täysin puolustusarmeija, sama kuin suomen armeija.

Venäjä ei ole uhka, mutta se on aina mahdollinen ja arvaamaton uhka.. siitä ei koskaan tiedä. Eihän se ennenkään ole käyttäytynyt loogisesti. Itse en näe sitä uhkana n. 10 vuoden sisällä, koska käyttävät energiasta saamansa rahan armeijan uudistamiseen/rakentamiseen. Eli EU itse rahoittaa Venäjän armeijaa epäsuorasti, joten suuremmat konfliktit EU-maita kohtaan ei olisi kannattavaa kannalta.

Lisäksi politkoille tulisi lisää selkänojaa vastustaa laitonta painostusta Venäjän suunnalta. Tiedusteltoiminta Suomessa ennen Neuvostoliiton romahtamista oli suomalaisia nöyryyttävää. Siihen ei välttämättä tarvitsisi ikinä enää alistua.

Vierailija

"Mitä niin pahaa siinä natossa on? Raha? halvemmaksi varmasti päästäisiin jos ei tarvitsisi säilyttää tälläistä euroopan suurinta armeijaa, jotta puolustus olisi uskottava."
Vapauden menetys ja Irakin sota.

"eikö ole reilua että jos natomaahan hyökätään niin me puolustetaan kaveria?"
Uskotko vakavasti, että NATO todella toimii ja haluaisi kolmanteen maailmansotaan.

"Lisäksi politkoille tulisi lisää selkänojaa vastustaa laitonta painostusta Venäjän suunnalta."
Jos luovuttaisiin Eduskunnasta ja suhteista ulkomailmaan, säästettäisiin paljon rahaa.

Vierailija
SKO
Kanaton Pää

Lisäksi politkoille tulisi lisää selkänojaa vastustaa laitonta painostusta Venäjän suunnalta. Tiedusteltoiminta Suomessa ennen Neuvostoliiton romahtamista oli suomalaisia nöyryyttävää. Siihen ei välttämättä tarvitsisi ikinä enää alistua.

Selkänojaa vastustaa laitonta painostusta ...
No onko sitten olemassa ns. laillista painostusta ????

Vierailija
Lapin Mies

Oliko tämä nyt oleellista?:)

Vierailija
pantteri

"Lisäksi politkoille tulisi lisää selkänojaa vastustaa laitonta painostusta Venäjän suunnalta."
Jos luovuttaisiin Eduskunnasta ja suhteista ulkomailmaan, säästettäisiin paljon rahaa.

Et kai vakavissasi ehdota tätä?

Vaari
Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005

Sanohen, että median muokkaamassa maassa itää pelko itään isiltä pojille. Kollektiivisessa alitajuntannassa kasvaa Venäjän uhasta uutista seuraavankin suomalaisen sukupolven puuroon.

Eikä pelko ole tuulesta temmattu, vaikka värittynyt onkin. On melko turha odottaa objektiivista uutisointia, siitä huolimatta että nykyiset journalistiklopit ovat ajalta juuri ennen teletappeja.

Ihmeellinen on kansakunnan muisti. Ja iso viha.

Pelottavinta kaikessa kuitenkin on että ulkopoliittinen vastuu on hanhella kuin vesi Ilkka Kanervan selässä.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Vierailija
Vaari
Sanohen, että median muokkaamassa maassa itää pelko itään isiltä pojille. Kollektiivisessa alitajuntannassa kasvaa Venäjän uhasta uutista seuraavankin suomalaisen sukupolven puuroon.

Eikä pelko ole tuulesta temmattu, vaikka värittynyt onkin. On melko turha odottaa objektiivista uutisointia, siitä huolimatta että nykyiset journalistiklopit ovat ajalta juuri ennen teletappeja.

Ihmeellinen on kansakunnan muisti. Ja iso viha.

Pelottavinta kaikessa kuitenkin on että ulkopoliittinen vastuu on hanhella kuin vesi Ilkka Kanervan selässä.

Kyllä, kyllä, mutta "vaistoni" sanoo ...
Että tähän idänpelkoon on ihan perutellut syyt.
Eikä ole ehkä järkevää osallistua näihin "idänretkíin" edes Nato varjon alla.

Vierailija
SKO
pantteri

"Lisäksi politkoille tulisi lisää selkänojaa vastustaa laitonta painostusta Venäjän suunnalta."
Jos luovuttaisiin Eduskunnasta ja suhteista ulkomailmaan, säästettäisiin paljon rahaa.

Et kai vakavissasi ehdota tätä?

Olisi huomattavasti viisampaa tehdä lait kerralla valmiiksi, kuin koko ajan kuluttaa resursseja lakien parantamiseen.

Vierailija
Lapin Mies
Venäjä on uhka pikemminkin sen takia, että se on erittäin epävakaa valtio, jonka kehitystä on vaikea ennakoida.

Kyllä. Tämä nykykehityskin on aivan sattumaa. Jos hullut kommunistit eivät olisi yrittäneet vallankaappausta olisi Gorbatshov saattanut hyvinkin saada aikaan toisenlaisen poliittisen jakauman. Silloinhan lausuttuna ihanteena oli ns. Ruotsin malli. Vois olla että Venäjällä olisi tänään normaali poliittinen jakauma jossa sosiaaliliberaali keskustavasemmisto olisi tasapainottavana tekijänä.

Jeltsiniltä valta valui kuitenkin nopeasti oligarkeille, oikean laidan Gaidarille ja samaa linjaa edustavalle Pietarin Putinille. Epävakaus on sisäänkirjoitettuna tuollaiseen jyrkän epätasarvon malliin, jossa valtaa pitää poliitikkojen takana talousintressejä edustavat puolirosmot.

Vierailija
acedia

Putin päinvastoin kuin Gaidar, on nimenomaan vahvan valtion rakentaja, joka käyttää tähän niin nationalistisia kuin ortodoksisisia elementtejä ilman poliittista sisältöä, turvallisuuspolitiikka menee kaiken muun edelle ja on osa jokapäiväistä valtapolitiikkaa.
Samoin organisaatiot joiden tehtävä on vastata turvallisuuspolitiikasta sekaantuvat muiden toimenpanoviranomaisten toimintaan ja mielestäni taustalla kokoajan johtavat niitä.

Mikäli tilanne sitä vaatii, niin Putin on pyöveli joka raivaa tieltään jopa naapurimaiden johtajia, esim. Ukrainan nykyinen presidentti.

Vierailija
Lapin Mies
Putin päinvastoin kuin Gaidar, on nimenomaan vahvan valtion rakentaja, joka käyttää tähän niin nationalistisia kuin ortodoksisisia elementtejä ilman poliittista sisältöä, turvallisuuspolitiikka menee kaiken muun edelle ja on osa jokapäiväistä valtapolitiikkaa.

Niin, mutta vain sotilaallisessa mielessä. Bushan on ihan samanlainen. Putinin puolue haluaa olla republikaanien veljespuolue.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat