Kuinka kaukaa ruokaa jotta se olisi ympäristö ystävällisempi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kuinka kaukaa ruokaa jotta se olisi ympäristö ystävällisempi kuin lähellä kasvatettu Suomessa? ELi onko ympäristölle ystävällisempää viedä utsjoelle espanjalaista tai brasilialaista satoa kuin kasvattaa paikanpäällä?

Oletetaan että molemmissa kasvatetaan samalla lailla traktoreilla jne paitsi että brasiliassa tulee hehtaaria kohti 10-kertainen sato(mutu).

Tietty tämä riippuu kasvistaki mutta oletetaan vain enenrgian määränä syömäkelpoisesta kasvista.

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Enpä osaa sanoa, Mutta jokaisessa maassa pitäisi antaa 0% alv kaikelle maassa tuotetulle elintarvikkeelle. Näin saataisiin markkinoilta pois 10k Km päästä tuotavia tavaroita jokaisessa maassa sekä hiukan elvytettyä jokaisen maan omaa teollisuutta.

Nykyisessä systeemissä ei ole järkeä.

Vierailija
no_more
Nykyisessä systeemissä ei ole järkeä.

On siinä se järki että ruokaa kannattaa tuottaa siellä missä se on ylipäätään mahdollista ja olosuhteet suotuisat. Suomi ei ole mikään maanviljelyn luvattu maa jo ihan maantieteellisistä syistä.

Vierailija
A. Ankka

Silti meidän pitäisi pitää yllä nykyisiä peltoja eikä antaa niiden olla EU tuella kesannossa vuodesta toiseen.

Sitä ei koskaan tiedä vaikka tankkerit/konttilaivat jäisivät satamiin syystä tai toisesta. Sitten ollaan ilman sitä vähäistäkin ruokaa..

Omavaraisuus on käsittääkseni Suomen tapauksessa melko poissuljettua ainakin ruuantuotannon osalta. Ilman tukiaisia täällä ei hirveästi maajusseja taitaisi enää olla.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Eli Suomessa pitäisi syödä jotain muuta kuin viljaa. Esim. kalaa, lihaa ja marjoja.

Apua olisi tietenkin myös siitä, jos ylisuureksi paisunutta populaatiota saataisiin pienennettyä.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447
Liittynyt16.3.2005
Aweb
Eli Suomessa pitäisi syödä jotain muuta kuin viljaa. Esim. kalaa, lihaa ja marjoja.

Apua olisi tietenkin myös siitä, jos ylisuureksi paisunutta populaatiota saataisiin pienennettyä.

Juu, mm. Ypäjällä ei mahdu pelloilla, saati kaduilla, kävelemään.

Vierailija
Aweb

Eli Suomessa pitäisi syödä jotain muuta kuin viljaa. Esim. kalaa, lihaa ja marjoja.

Apua olisi tietenkin myös siitä, jos ylisuureksi paisunutta populaatiota saataisiin pienennettyä.

Mitenköhän Suomen kalakannat muuten sopeutuisivat yhä laajamittaisempaan kalastukseen? En oikeastaan tiedä mitään kansallisen talon kalataloudesta.

Vierailija
no_more
Enpä osaa sanoa, Mutta jokaisessa maassa pitäisi antaa 0% alv kaikelle maassa tuotetulle elintarvikkeelle. Näin saataisiin markkinoilta pois 10k Km päästä tuotavia tavaroita jokaisessa maassa sekä hiukan elvytettyä jokaisen maan omaa teollisuutta.

Nykyisessä systeemissä ei ole järkeä.

Oikeassa olet. Viisasta olisi vain verottaa palkkaa tehdyn työajan mukaan ottamalla 60 ensimmäistä tuntia kuukaudessa veroa ja loput antaa käteen. Kannustaisi aivan erilailla tekemään töitä, kuin tasavero tai prog. vero.

Loput verot saataisiin verottamalla perinnöt 100%:sesti ja haittaveroja nostettaisiin. Ylimääräiset verorahat voisi siirtää yrityksille, joka ruokkisi taloudellista kasvua.

Vierailija
CE-hyväksytty
Miksi hirven liha on kallista, vaikka sitä on metsät täynnä.

Eivät nyt metsät sentään ihan täynnänsä hirviä ole. Suomessa tuotetaan vuodessa noin 5-7 miljoonaa kiloa hirvenlihaa (kaatomäärät 60.000-80.000 yksilöä). Tästä määrästä vain pari prosenttia tulee julkiseen myyntiin ravintoloihin ja kauppoihin.

Kun tätä vertaa tuotettuun naudanlihan määrään, noin 90 miljoonaa kiloa vuodessa (miltei kaikki julkiseen myyntiin), niin ymmärtää, että tässäkin on kyse kysynnän ja tarjonnan asettamasta hintatasosta.

Pride
Seuraa 
Viestejä593
Liittynyt24.5.2005
Jumalruoska
Kuinka kaukaa ruokaa jotta se olisi ympäristö ystävällisempi kuin lähellä kasvatettu Suomessa? ELi onko ympäristölle ystävällisempää viedä utsjoelle espanjalaista tai brasilialaista satoa kuin kasvattaa paikanpäällä?

Oletetaan että molemmissa kasvatetaan samalla lailla traktoreilla jne paitsi että brasiliassa tulee hehtaaria kohti 10-kertainen sato(mutu).

Tietty tämä riippuu kasvistaki mutta oletetaan vain enenrgian määränä syömäkelpoisesta kasvista.

No hae nyt alkuun lähi-Sivasta vaikka! Suosi sitä suomalaista ja vaihtoehtoisesti reilun kaupan tuotteita.

Vierailija
A. Ankka
no_more
A. Ankka
no_more
Nykyisessä systeemissä ei ole järkeä.

On siinä se järki että ruokaa kannattaa tuottaa siellä missä se on ylipäätään mahdollista ja olosuhteet suotuisat. Suomi ei ole mikään maanviljelyn luvattu maa jo ihan maantieteellisistä syistä.

Silti meidän pitäisi pitää yllä nykyisiä peltoja eikä antaa niiden olla EU tuella kesannossa vuodesta toiseen.

Sitä ei koskaan tiedä vaikka tankkerit/konttilaivat jäisivät satamiin syystä tai toisesta. Sitten ollaan ilman sitä vähäistäkin ruokaa..

Omavaraisuus on käsittääkseni Suomen tapauksessa melko poissuljettua ainakin ruuantuotannon osalta. Ilman tukiaisia täällä ei hirveästi maajusseja taitaisi enää olla.

Tukiaisten tarkoitus olikin painaa tuottajahinnat keinotekoisesti alas.

Kaikki kasvit eivät suomen ilmastossa toki selviä, mutta niitä mitkä selviävät, kannattaa tietysti viljellä.
Suurin etu lämpimämmissä olosuhteissa viljelyssä, verrattuna suomeen, on kasvukauden pituus. Vähemmän sateisissa paikoissa energiaa tuhlautuu taas vastaavasti kasteluun. Suurta eroa käytetyn energian välillä, satotonnia kohden, ei taida kuitenkaan tulla kuin ehkä muutamassa harvassa paikassa. Täällä vain ympäristön kuormittaminen on tarkoin kontrolloitua.

vierailija
Seuraa 
Viestejä213
Liittynyt19.4.2006

Rahti ei ole mikään ongelma. Kuulin jostain että eukalyptuspuun laivarahti Brasiliasta sellutehtaalle maksaisi yhtä paljon kuutiolta kuin tukkirekalla oliko se nyt 100km.

Vierailija
vierailija
Rahti ei ole mikään ongelma. Kuulin jostain että eukalyptuspuun laivarahti Brasiliasta sellutehtaalle maksaisi yhtä paljon kuutiolta kuin tukkirekalla oliko se nyt 100km.

Ehkä siitä pitäisi tehdä ongelma. Sillä kyydissä saisi vaikka kirahveille lisää puita jos ei muuta.

Eli käytännössä se on kalliimpaa. Halpatyövoima sekä öljy on ongelma meillä länsimailla.

Vierailija

Suomessa pystyy maata viljelemään, mutta kasvukausi on lyhyt, palkat liian korkeat ja tilakoko aivan liian pieni. Jos tilat olisivat isoja pystyttäisiin teoriassa tuottamaan tuotteita edullisemmin markkinoille, jos työvoimakustannukset eivät nousisi.

Nykyinen maataloustuki -idea on huono ja kannustaa epäterveeseen kilpailuun maataloudessa, tuottamaan enemmän kuin on kysyntää.

[/code]

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat