Josef Mengele

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Josef Mengelehän oli Auschwitzin keskitysleirin ylilääkäri, jonka on väitetty tehneen leirin asukkaille julmia lääketieteellisiä kokeita ja osallistuneen satojen tuhansien ihmisten murhaamiseen kaasukammioissa. Mengele itse kuitenkin vakuutti olevansa täysin syytön. Mengelestä voidaan tuoda esiin seuraavaa:

A. Kirjassaan ”Fiend and Felon” Gerd Honsik toteaa Mengelestä seuraavaa: Sodan jälkeen Mengele palasi normaalisti kotikaupunkiinsa Günzburgiin Saksan Liittotasavallassa, missä hän eli kunnioitettuna kansalaisena kuten ennen sotaakin. Vasta vuonna 1951 juutalaiset ”natsien metsästäjä” Wiesenthalin johdolla alkoivat syytöksillään käydä Mengelen kimppuun, siis kuusi vuotta sodan loppumisen jälkeen! Jos hänen kiinniottamistaan ei pidetty tuon tärkeämpänä, häntä ei pidetty minään suurena rikollisena.

Mengele kuitenkin oli avaintodistaja: Hän oli paras todistaja Auschwitzin oloista ja kaasukammioiden olemattomuudesta, ja siksi hänet päätettiin vaientaa.

Jo ennen Wiesenthalin aktivoitumista Ella Lingens, tulevan Wiesenthalin sihteerin äiti, kirjoitti kirjan ”Prisons of Fear”, jossa syytöksiä alettiin vyöryttää. Sen jälkeen syytökset alkoivat paisua, ja viimein syntyi vaino Mengeleä kohtaan, ja hänen oli pakko paeta odotettavissa olevaa näytösoikeudenkäyntiä Etelä-Amerikkaan, jossa hän toimi lääkärinä Buenos Airesissa. Taloutensa vuoksi hänen ei olisi tarvinnut tehdä tätä, sillä Mengelen perhe omisti maailmanlaajuisen yrityksen ”Karl Mengele and Sons”.

Honsik kertoo, että Wiesenthal kuvaa Mengeleä murhaajaksi, vaikka Mengele kuitenkin oli aina valmis auttamaan ja hänellä siksi oli runsaasti ystäviä ja luotettuja. Jopa Günzburgin pormestari tri Seitz asettui Mengelen puolelle, samoin koko Günzburgin väestö, kun Mengeleä vastaan alettiin nostaa syytöksiä. Kun Mengelen isä kuoli, Mengele tuli vapaasti hautajaisiin eikä yksikään kaupunkilainen paljastanut häntä.

Vuonna 1985 saatiin osoitettua, että Mengele oli kuollut v. 1979 uimaretkellä Sao Paulon lähellä.

Toinen Auschwitzin lääkäri, tri Münch, joka vapautettiin v. 1947 Krakovassa humaanin toimintansa vuoksi, puolusti Mengeleä ja tämän perhettä vainojen aikana.

Honsikin mukaan Mengeleä on pidettävä syyttömänä.

B. Vierteljahreshefte für freie Geschichtsforschung (VffG) 1/2005, Carlo Mattognon artikkeli ”Dr. Mengele und die Zwillinge von Auschwitz”. Artikkelissaan Mattogno toteaa, että Auschwitz-museon tutkija Helena Kubica kertoo kirjassaan ”Dr. Mengele und seine Verbrechen im Konzentrationslager Auschwitz-Birkenau”, että Mengele perusti Birkenauhun leirin mustalaisperhealueelle lastentarhan/esikoulun (jonka lääkäri hän oli) etenkin mustalaiskaksosille, joilla oli oma parakki. Toisessa parakissa oli muita mustalaislapsia, jotka eivät olleet mukana Mengelen tutkimuksissa.

Tässä lastentarhassa lapsilla oli hyvät oltavat (Kubican mukaan): lapset saivat maitoa, voita, vaaleaa leipää, jopa marmeladia ja suklaata. Takapihalla oli leikkikenttä karuselleineen ja muine leikkipaikkoineen.

Kubicalla ei ole muita todisteita tarjottavanaan Mengelen ”rikollisuudesta” kuin eräs kuolleen 12-vuotiaan pää, jonka Mengele lähetti formaliinissa SS-Akatemiaan Graziin tarkempiin tutkimuksiin.

Kesällä 1943 mustalaisalueella riehui vesikuolio-epidemia (noma faciei, cancrum oris), joka tappaa 70-90% uhreistaan. Tämä tauti esiintyy varsinaisesti eteläisen Saharan alueella Afrikassa (kuolionomainen tauti, jossa poskista ja leuasta suorastaan tippuu kudos pois).

Mengele siis lähetti ko. pään ja muita näytteitä tämän taudin uhreista tarkempiin tutkimuksiin oikean hoidon löytämiseksi. Kubican tekstistä käy ilmi, että ko. 12-vuotias oli kuollut tähän tautiin eikä Mengelen ”rikoksen” uhrina. TÄMÄ ON AINOA TODISTE MENGELEN ”RIKOKSISTA” KOKO AUSCHWITZ-MUSEOSSA! EI OLE MUUTA. Ja tämäkin todiste todistaa vain, että lääkärit toivoivat löytävänsä oikean hoidon, että potilaat saadaan parannettua.

Mengele tutki erityisesti kaksoissynnytyksiä ja synnynnäisiä anomalioita (epämuodostumia) laboratoriossaan. Tästä on olemassa paljon dokumentteja, eikä mikään niissä viittaa rikoksiin. Tutkimukset olivat antropometrisiä (tutkittiin elinten/raajojen mittoja), morfologisia, psykiatrisia ja röntgenologisia (Kubicin kirja s. 390). Aineisto koostui valokuvista, piirroksista, kuvauksista ja analyysituloksista, ja kaikki tallennettiin mappeihin.

Tuhohuhut ovat Mattognon mukaan peräisin ”suurvalehtelija” Miklos Nyiszliltä, joka on kirjoittanut Auschwitz-aiheisen kirjan ja joka on sekä juutalainen että kommunisti. Nyiszli väittää olleensa lääkärinä Mengelen apulaisena Auschwitzissa, ja hän on kuvaillut Mengelen ”hirmutöitä”. Näistä ”hirmutöistä” ei ole koskaan ollut mitään todisteita, ja kaikki kertomukset ovat perustuneet tämän valehtelijan laverteluihin.

Nyiszlin valheita: Nyiszlin mukaan mm. Birkenaun Kremoissa oli kussakin 15 uunia, yht. 60, vaikka Kremoissa III ja IV oli 8 uunia. Hissejä hän väitti niissä olleen neljä, kun todellisuudessa oli yksi. Kremojen kapasiteetti oli hänen mukaansa 20 000/päivä. Koska hän kuitenkin ilmoittaa ruumiiden polttoajaksi 20 min. (mikä on epärealistisen lyhyt aika), kapasiteetti oli tällöinkin vain 3x60x24 = 4320/pv (ei 20 000; mies ei osaa laskea). Vielä tämä valehtelija väittää Kremojen toimineen jo v. 1940, vaikka ne valmistuivat vasta v. 1943. Birkenaun ”kaasukammion” (todellisuudessa ruumishuone) pituudeksi hän ilmoittaa 200 metriä, vaikka todellinen mitta on 49,5 metriä.

Kaikki Mengelen ”rikokset” pohjautuvat Mattognon mukaan tämän valehtelijan kertomuksille. Mengelen ”rikoksista” ei ole olemassa yhtäkään dokumenttia.

Mengele lopetti työnsä Auschwitzissa 17.1.1945, mutta miksi hän (kysyy Mattogno) jätti todistajat jäljelle: työtoverit Berthold Epstein, Rudolf Weiskopf, Martyna Puzina, Dina Gottliebova (jälkimmäiset kaksi leirin asukkeja), jos hän oli syyllistynyt rikoksiin?

Mattogno kertoo, että v. 1984 Mengelen ”uhreja” oli jäljellä niin paljon, että he perustivat yhdistyksen ”Children of Auschwitz Nazi Deadly Lab Experiment Survivors” (CANDLES), n. 400 jäsentä. Kubica on esittänyt 320 nimen listan. Lisäksi on venäläisten lista ”vapautuksen” hetkellä leirissä olleista. Näistä Mattogno on laskenut 543 kaksosen listan, jotka ovat elossa Auschwitzista Mengelen käsistä. Miksi Mengele jätti nämäkin todistajiksi, jos hän oli syyllistynyt rikoksiin? Kubica kirjaa vain kolmen kaksosen kohdalle merkinnän, että kuolema tapahtunut Mengelen tutkimuksissa, mutta Kubica ei esitä mitään todisteita.

C. Journal of Historical Review (JHR) 1/2001, Charles Provanin artikkeli ”New light on Dr. Miklos Nyiszli and his Auschwitz Book”: Provan kertoo myös em. Nyiszlin valheista, ja sitten hän kertoo, mikä sai hänet ymmärtämään Nyiszlin tapauksen: Budapestiläinen lehti “Vilag”, jossa Nyiszlin kirjasta julkaistiin otteita, ilmoittaa 30.9.1947, että Nyiszlin kirja on NOVELLI, ROMAANI! Sen tarkoitus ei olekaan puhua totuutta! Tämä selittää kaikki erheet ja syytökset Mengeleä kohtaan: ne ovat kaikki keksittyä. Sekä Paul Rassinier että Mattogno olivat jo osoittaneet kirjan täydeksi huuhaaksi.

D. Germar Rudolf: Lectures on the Holocaust, s. 351-352: Rudolf kertoo, että “natsien metsästäjä” Efraim Zuroff (Israelista) joutuu kirjassaan “Occupation Nazi-Hunter” toteamaan, että vaikka Auschwitzin eloonjääneiltä heti sodan jälkeen kyseltiin asioista, kukaan ei kuvannut Mengeleä rikolliseksi tai murhaajaksi! Zuroff toteaa, että v. 1947 Mengeleä EI pidetty suurena rikollisena, jonka pidättäminen olisi jotenkin tähdellistä. Toki, jos Mengele olisi osallistunut murhiin, tuolloin asia olisi hyvin muistettu.

E. Mattogno: ”The Bunkers of Auschwitz”, s. 79: Näytteenä “silminnäkijälausuntojen” laadusta seuraava esimerkki: Szlama Dragon väittää, että Mengele otti heidän kuljetuksensa (2500 henkilöä) vastaan, kun he saapuivat Birkenauhun 7.12.1942. Samoin Mengele hänen mukaansa tällöin määräsi kaasutukset. Kuitenkin Mengele tuli Auschwitz-Birkenauhun vasta 30.5.1943, eikä luonnollisesti voinut olla paikalla.

F. JHR 3/1985, Mark Weber: ”Historical News and Comment: Lessons of the Mengele Affair”.
Weber kertoo, että mustamaalauskampanja Mengeleä vastaan oli huipussaan v. 1985, vaikka hänen samana vuonna osoitettiin kuolleen jo v. 1979.

Weberin mukaan Mengele todella ”valikoi” ihmisiä Auschwitzissa kuten muutkin lääkärit. Tarkoitus oli erottaa tulokkaista työkykyiset. Birkenaun työkyvyttömien määräksi on arvioitu 400 000, ja tämä on muutettu Mengelen ”uhrien” lukumääräksi! Työkyvyttömät olivat kuitenkin kaikki leirissä (heitä ei tapettu), heitä oli jopa enemmistö.

Weberin mukaan lukuisat juutalaiset säilyivät hengissä, kun saivat Mengelen hoitoa Auschwitzin sairaalassa. Yksi esimerkki on Anne Frankin isä Otto Frank.

Time-lehdessä 9.7.1985 historioitsija Jeffrey Hart sanoi pitävänsä Mengele-juttuja epäuskottavana mytologiana.

The New York Times pitää 21.7.1985 sisällään prof. Liftonin artikkelin, jonka mukaan Mengele oli nuorena suosittu, älykäs ja vakava. Sotapalveluksessaan itärintamalla hän osoittautui rohkeaksi ja tunnolliseksi, ja hän sai 5 kunniamerkkiä. Auschwitzissa hän oli johtava lääkäri, alaisinaan monta juutalaista lääkäriä. Liftonin mukaan Auschwitz-oikeudenkäynnin (1963-65) ”silminnäkijätodistukset” ovat täynnä virheitä, esim. työkykyisiä ei seulonut työkyvyttömistä yksin Mengele vaan kaikki lääkärit. Myös Mengelen ulkonäön ”silminnäkijät” kuvasivat väärin.

Weber tuo esiin kuvauksen, joka 19.8.1944 esitetään Mengelestä arviossa ”Evaluation of SS Captain DR. Josef Mengele” (arvio SS-kapteenista tri Mengelestä); arvio on Auschwitzin lääkäriviraston antama. Teksti kuuluu: ”Tri Mengele on on avoin, rehellinen, luja luonne. Hän on täysin luotettava, suoraselkäinen ja vilpitön. Hänessä ei näy mitään luonteen heikkouksia, pahoja taipumuksia tai himoja. Hänen emotionaalinen ja fyysinen laatunsa on esimerkillinen. Palvelussaan Auschwitzin keskitysleirissä hän käyttää käytännössä hankkimaansa ja teoreettista tietämystään taistellakseen vaikeita epidemioita vastaan. Viisaasti ja energisesti, usein sangen vaikeissa oloissa, hän on täyttänyt jokaisen tehtävänsä esimiestensä suureksi tyydytykseksi. Hän on osoittanut kykenevänsä hallitsemaan kaikki tilanteet. Lisäksi hän sinä vähäisenä vapaa-aikana, joka hänellä on ollut, on opiskellut lisää antropologiaa. Hänen tahdikas ja vaatimaton käytöksensä on sellainen, joka on ominaista hyvälle sotilaalle. Käytöksensä vuoksi hän on erityisen suosittu tovereidensa keskuudessa. Hän kohtelee alaisiaan tiukan oikeudenmukaisesti ja tarvittavalla vakavuudella, mutta silti hänestä pidetään ja häntä ihaillaan poikkeuksellisen paljon. Tri Mengelen käytös, ansioluettelo ja suhtautuminen työhönsä todistaa lujaa ja kypsää elämänkatsomusta. Hän on katolinen. Hänen puhetapansa on spontaani, vapaa, vakuuttava ja elävä – Mengele on vähentänyt pilkkukuumetta toimiessaan tunnollisesti Auschwitzin lääkärinä.” Lopuksi arvio suosittaa ylennystä.

Weber kertoo, että paettuaan Etelä-Amerikkaan Mengele eli n. 10 vuotta Argentiinassa ja Paraguayssa OMALLA NIMELLÄÄN. Pojalleen hän kirjoitti (Time 1.7.1985): ”Minulla ei ole vähäisintäkään syytä katua tai pyytää anteeksi mitään päätöstäni tai tekoani.”

Mengele puhui joskus menneisyydestään aviopari Stammerille, joiden luona (maatilalla) hän asui 13 vuotta Sao Paulossa. Mengele sanoi heidän mukaansa mm., että juutalaiset olivat ulkolainen (vieras) ryhmä, joka taisteli Saksaa vastaan ja siksi Saksa halusi juutalaiset pois maastaan. Edelleen Mengele sanoi, ettei ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen, päinvastoin, hän oli joutunut suuren epäoikeudenmukaisuuden uhriksi (the New York Times 14.6.1985)

Elämänsä loppuvaiheessa Mengele eli Brasiliassa itävaltalaisten Bossertien luona, ja haastattelussa Bossertit ilmaisevat suurta ihailua ja kiintymystä vaatimatonta vierastaan kohtaan.

Mengelen ja hänen perheensä ystävä Saksassa, Hans Sedlmeier sanoi haastattelijalle: ”Voisin kertoa, mitä Mengele teki, mitä hän teki Auschwitzissa, mitä hän teki Auschwitzin jälkeen, mutta te ette uskoisi minua. Sanomalehdet eivät julkaise totuutta, koska se ei ole juutalaisten etujen mukaista - - Kieltäydyn puhumasta Mengelestä. (the New York Times 13.6.1985)

Kommentit (6)

Vierailija

Hieno mies, arvostettu lääkäri Mengelehän antoi noille hienosti kohdelluille juutalaisille mm. kirjoituskoneen. Kutsui varmaan monet leiriläis-perheet kotiinsa joulu-ateriallekkin!

Vierailija

Seuraavassa pieni pintaraapaisu Mengelen urasta:

Tohtori Josef Mengele (16.3.1911 – 7. 2.1979), tunnetaan myös ”Auschwitzin kuolemanenkelinä”, oli pahamaineinen saksalaislääkäri, joka teki vangeille julmia ja raakoja "lääketieteellisiä" kokeita Auschwitzin keskitysleirillä. Hänen kokeisiinsa kuuluivat muun muassa silmien värin muutos kemiallisesti sekä siamilaisten kaksosten tuottaminen kirurgisin toimenpitein. Hän oli myös mukana päättämässä kenet lähetettiin kaasukammioihin.
Psykoanalyytikko, tohtori Tobias Brocher on esittänyt, että Mengele ei nauttinut kivun tuottamisesta, vaan vallasta, jota hän pääsi käyttämään päättäessään elämästä ja kuolemasta keskitysleirin lääkärinä ideologian mukaisesti".
Mengelen tutkimus oli mielivaltaista, julmaa ja siitä puuttui tieteen tekemiseltä vaadittava järjestelmällisyys. Hän työskenteli yleensä sattumanvaraisesti yrityksen ja erehdyksen kautta ja hänellä ei ollut esimerkiksi työhypoteesia.
Eräs hänen tavoitteistaan oli silmien värin muuttaminen siniseksi, joka usein aiheutti kokeisiin joutuneille ihmisille kovaa kipua, sokeuden tai tulehduksia. Kokeiden jälkeen Mengelen kokeissaan käyttämät kaksoset tapettiin. Kaikkiaan 1500:sta kaksosesta vain 200 selvisi hengissä.
Mengelen muistiinpanoja ja arkistoja kaksoskokeista ei ole koskaan löydetty, mutta säilyneet tulokset ovat osoittautuneet tieteellisesti käyttökelvottomiksi.

Lähde: Wikipedia

Aiheen avaajan mielestä tuo kaikki edellä kirjoitettu on tietenkin täyttä potaskaa!

Uusimmat

Suosituimmat