Sivut

Kommentit (28617)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tokkura
Seuraa 
Viestejä4980

Vierailija kirjoitti:
RJK
Jakuutit ovat omaksuneet turkkilaisen kielen hyvin myöhäisessä vaiheessa, ja vasta 1600-luvulla laajemmin levittäytyneetkin nykyiselle alueelle, kullan perässä. Sitä ennen he ovat aivan ilmeisesti puhuneet samojediryhmän kieltä. Ja he ovat myös sulauttaneet itseensä alueen aikaisempia asukkaista evenkejä (tunguuseja) ja jukagireja.

Tuskinpa jakuuttien esivanhemmissa on samojedinkielisiä. Jakuutin kielen toivat Lenan seudulle 1300-luvulla Sajanin tienoilta lähtenyt turkinkielinen ryhmä, joka sulatti itseensä jonkin verran jukagiirinkielistä alkuväestöä – ja ilmeisesti evenkejäkin oli jo tuolloin seudulla. Ei ole mitään todisteita, että samojedikieliä olisi puhuttu noin kaukana idässä.

Sajanin alueen väestö HAKASSIT ovat nimeomaan kieleltään turkkilaituneita eteläsamojedeja (paitsi katshinit, joiden katsotaan olevan turkkilaistuneita keettiläisiä) ja heillä on yhä vanhat samojedilaiset heimonnimetkin. Alueella asui eteläsamojedilainen kamassisamojedien kansa, jossa oli v. 1912 12 henkeä (siellä liikkui joku suomalainen tutkimusmatkailija), ja jonka viimeinen äidinkielinen puhuja Jevdokia Plotnikova kuoli v. 1989.

Tässä viimeinen kamassi  Jevdokia Plotnikova, tuolloin yli 90 v.

Tosisin kuin tutkimuksessa sanotaan, kyseinen seutu ei liene mikään suomalais-ugrilaisten alkukoti.

https://vimeo.com/34376420

Tokkura
Seuraa 
Viestejä4980

Jotuni kirjoitti:
Arkkis
"Akkas" taipusi paikallisella murteella "Akkaksen" (vittas (=vitsas), vittaksen), tai jos se mielletään "ruotsalaiseksi" sukunimeksi, niin Akkasen, ikään kuin se olisi ollut ennen "Akkanen".

Jos aivan vättämättä halutaisiin s-loppuinen muoto, joka taipuu "Akaan", niin sen täytyisi olla "A'as" (vrt. oas, kaksi tavua, kuin raa'aat, tavut erottuvat, koska niillä on erilainen paino).

Ruotsin Lapissa ovat:

Akasaajo Norrbottens län Pajala Naturobjekt
Jonkinlainen mäki Akajoen vieressä.

Akasjvare Norrbottens län Gällivare Naturobjekt
Kartalla nimi on muodossa Áhkásjvárre. Se on vuori.

Saamen akas on sama kuin akka. Norjan saamessa akka on just akas nykyään. Akaa - Akas joku murremuoto akasta, joka kadonnut.

*Akaa on joki, vesialue vasarakirveskielella (*akwa) , kantaindoeuroopan sana on *ekʷe (josta todennäköisesti tulee myös joki, joka kuulostaa slaavilaiselta.

Erittäi hienoa huomata tuo Áhkasvjarre.

Täytyy laittaa se tuonne linkkiinkin.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/juha-kuisma-ja-hameen-paikannimet-peruslinja-oikea-lempo-luuraa-yksityiskohdissa

Tokkura
Seuraa 
Viestejä4980

sigfrid kirjoitti:
Arkkis
sigfrid
Mistähän Rapolan linna on saanut nimensä? Katson nimen historian mielenkiintoiseksi syystä, että alue on ollut asutettu jo 2000 vuotta sitten ja linnakin lienee ollut olemassa jo 400-500 luvuilla. Mihin linnaa tarvittiin ennen viikinkiaikaa? Voisiko se olla alueen eestien (varsinaissuomalaisten heimoveljien) rakentama varustus läntisiä tunkeutujia vastaan? Juuri tuohon aikaan rannikon satakuntalaisten arvioidaan levittäytyneen sisämaahan. Linnan nimi Rapola -> Refala, Rebala, Repola, Reval (Tallinnan vanha nimi) . Samasta nimestä tullee lukuisat Rääveli-nimet.

Aivan välittömästi se nimi tulee maatilojen nimistä, tai sitten päin vastoin, jotka talot ovat tunnettuja jo keskiajlalta siitä, että Paavi julisti ne pannaan, koska ne eivät maksaneet verojaan. Kyseisen linnanongelma arkeologian kannalta on, että siellä ei ole koskaan kunnolla tapeltu, joten ne viholliset joita vastaan se on rakennettu, eivät ole jättäneet sinne mitään merkkiään. Tappelut ruotsalaisia vastaan oli tapeltu Hämeenlinnassa. Pientä kireyttä on varmaan joskun ollut myös esimerkiksi pirkkalaistenkin suuntaan pohjoiseen, sillä heihin nähden oli eri uskonto. Rapola on ollut selvästi myös uskonnon paikallinen keskus, mutta uskonnosta ei juuri tiedetä, muuten kuin joistakin rituaaleista kristillistettyinä. Ei tiedetä jumalista eikä pappien arvonimistä eikä sellaisesta. Itäänpäin oli sitten "luotettavaa" hämäläistä Päijänteelle asti, ja ylikin.

Niinpä, Rapolan varhaishistoriasta olin kiinnostunut, en keskiaikaisesta maatila-ajasta. Mistä tiedät, ettei siellä esimerkiksi 400-500-luvuilla tapeltu? Sitä esitin, koska linnan historia on näin pitkä. Ehkä se ei enää soveltunut käytettäväksi ruotsalaisia vastaan. Tuo bullajuttu on tuttu, koska siinä on esi-isänikin mainittu.

Memo de Ryduala

Memo tulkitaan tallinnalaiseksi Memoiksi, samaan sukuun kuin Novgorodin tuohikirjeissä mainittu Memoi. Kiinnostava sikälikin, että memon on arvioitu merkitsevän "unennäkijää" tai samaania. Virossahan oli vielä 1200-luvulla paljon samanismia ja väkeä lähti ehkä käännytystä pakoon Suomeen, koska täällä oli hiukan inhimillisemmät valtaajat.


Siinä on itua ainakin erään (aivan muunkin) teorian kannalta, että *Rebala [repala] ja Rapola olisivat samaa juurta, tarkemmin sanoen edellinen kuuria ja jälkimmäinen preussia. Molemmat tarkoittaisivat preussilaisen siivekkään sotilas/suojelijajumalan Rapan/Rapan "asuin"/palvontapaikkaa.

rapa = suojelusenkeli

12 rapa „engel (Engel) - angelas = enkeli“ E 2 (angelas Gr žodynėlyje ir pr. katmuose vadinamas kitaip, žr. angol, engels). Jo rekonstrukcija, daryba ir pati kilmė nėra aiški, dėl to jis ir neįėjo į baltų bei indoeuropiečių etimologinės literatūros apyvartą. Tiesa,yra hipotezė, jį siejanti su pr. rīpaiti „folget (sekite) = seuratkaa“ arba su la. rãpât „ropoti = kontata, kiivetä“ ir pan.; tačiau tokios hipotezės pagrįstumu reikia abejoti. Savo hipoteze dėl pr. (E 2) rapa kilmės dabar nebetikiu (žr. toliau).

Manyti, kad pr. (E2) rapa rekonstruotinas kaip nom. sg. fem. (ā-kamienė) forma, negalima: tokia forma būtų buvusi parašyta (E žodynėlyje!) ne pr. (E2) rapa, pr. (E2) *rapo (= pr. *rapɔ̄, t.y. *rapā). Belieka manyti, kad pr. (E2) rapa taisytinas į *rapā = *rapan [acc. sg., plg., pvz., pr. (E 83) ausins acc. pl.], kuris, man rodos, suponuoja o-kamienį (nom. sg. masc.) pr. (E) *raps (< *rapas) „angelas“ < *„angelas sargas = suojeluenkeli“ [kiekvienas krikščionis turi savo angelą sargą (saugotoją)!], abstrahuotą iš samplaikos pr. (E) *engels *raps (ar *engelis *raps) „angelas sargas (saugotojas)“ = *„angelas saugotojas“ [dėl tokio pr. (E) *engels (ar *engelis) žr. s.v. engels]. Taigi pr. (E) *raps „angelas“ < *„angelas sargas“ = *„angelas saugotojas = suojelusenkeli“ gali būti iš subst. (o-kamienio) pr. (dial.) *rapas „saugotojas = suojelija“ (nom. sg. masc.), o šis yra matyt fleksijos vedinys (su šaknies balsio apofonija) iš verb. pr. (vak. balt. dial.) *rep- „saugoti = suojella“ (plg., pvz., lie. verb. ved- „vesti“ → subst. vãdas „vedėjas“), t.y. vedinys iš tokios jo lyties, kuri morfologiškai atspindi tą epochą, kai dar buvo verb. balt. dial. *rep- (praes., inf.) su *rēp- (praet.) arba - net epochą, kai dar buvo verb. (praes., praet., inf.) balt. *rep-.
... "
 

Tokkura
Seuraa 
Viestejä4980

... jatkuu:

" ... Tas verb. pr. *rep- „saugoti = turvata, suojata“ galėtų būti iš *„saugoti, globoti = varjella“ < *„ap-glėbti, apkabinti, apimti ką = kahmia, koota, tarttua (syliotteella)“ ir, toliau, - iš seniausio verb. (praes., praet., inf.) balt. *rep- „apimti, tam tikru būdu imti resp. čiupti“ (žr. s.v.  raples = pihdit, (ravun) sakset, kuris vėliau balt. dialektuose 13 virto į verb. *rēp- „t.p. = em.“ (praet.) su *rep- „t.p.“ (praes., inf.), o dar vėliau - į *rēp- „t.p.“ (praet., inf.) su *rep- „t.p.“ (praes.) ir, pagaliau, – į *rēp- „t.p.“ (praes., praet., inf.) *rēp- „t.p.“ [plg., pvz., verb. balt. *geb- (praes., praet., inf.) evoliuciją s.v. gūbans]. Pastarąją (t.y. vėlyviausią) lytį verb. (praes., praet., inf.) *rēp- matyt ir atspindi verb. lie. rė̃p-ti (rė́p-ti) „apglėbti, apkabinti, ap imti ir pan.“, pr. (III) *senrīp- (su *sen- „su- = kanssa, mukaan“) > serrīp-imai „patiriame = tutkimme, suprantame = ymmärrämme“ (žr. serrīpimai). ... "

" ... Tässä on tapahtunut samoin kuin vesialeen *akwa ja rannan tapauksissakin, että lainaajat, jota ovat olleet alkuperäisempää väestöä, ovat tuon itselleen valtaamisen rėpti (rėpia, rėpė) = ympäröidä, omia, hamuta, tarttua, lainanneet enempikin merkitykseen itseltä pois valtaaminen:

Kantanbaltissa, ja varmaan vasarakirveskielessäkin tästä repimisestä, raivaamisesta, puhdistamisesta on ollut ns. aspektisarja, kolme aspektia: *rapti (pr. rapo, rapa, rapsta = mahd. rapsuttaa, rapistua tai rapia = raapia, mahd. rääpiä),  tärjeää on raaputusjälki, EI se "paska" tai lastu, mikä irtoaa, *repti (repo, repa, = mahd. repsta = mahd. repsahtaa tai repia = repiä, ruopia) sekä *ripti (ripia) = riipiä (tärkeää, mikä irtoaa käteen, työkaluun).

Kun pannaan tuohon toistuvuutta tarkoittava johdin -s-, saadaan *rapsti > raastaa, *repsti > ryöstää (viron rüüstada) ja *ripsti > riistää, riista! Viron riist = työkalu, kapine, laite, astia.... "
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/juha-kuisma-ja-hameen-paikannimet-peruslinja-oikea-lempo-luuraa-yksityiskohdissa
 

Tokkura
Seuraa 
Viestejä4980

Vierailija kirjoitti:
Jaska
Arkkis
Niin se asia on, että kun noiden suomen ja lapin vanhimpien balttilainojen mukaan tuon žemẻ-sisämaan lainautumistransformaatiot suorittaa, niin "SAIMAA" SIITÄ TULEE!

Ei tarvitse vaahdota, ei se saa meitä uskomaan yhtään enempää selityksiisi.

Ei tule Saimaa: itämerensuomessa ja saamessa on i-loppuinen diftongi lainasanoissa vain silloin kun baltissakin on. Ei tyhjästä tule i:tä.

Ei todellakaan tarvitse tullakaan. Tässä on balttikielten aluejakautuma n. vuodelta 1200:

http://lt.wikipedia.org/wiki/Vaizdas:Ba ... %BEius.svg

Näistä kielistä liettuan nousevapainoisen tavallisen e:n (jota sanakirjoissa merkitään ẽ:llä), joka etymologoissani esiintyy, korvaa i-loppuinen muoto, joko -ei- tai -ai-, kaikissa muissa paitsi latgallissa, joka on nykylatvian perusta, ja jossa sen korvaa tavallinen -e-, ja liettuassa. Voimme jättää nykykiettuan ja latvian pois niiden kielten joukosta, joista lainat ovat suomeen tulleet, eikä mitään ole menetetty!

(Nykyliettuan murteet ovat varsinainen viidakko johtuen juuri sulautuneista lähisukulaiskansoista, mutta siihen on luotu järjestys yksinkertaisesti päättämällä hallinnollisesti oikea muoto mahdollisimman varhaisen kielitilanteen perusteella.)

Mutta jos noin todella on kuin sanot tuon i:n kanssa, niin tieto on suorastaan supermielenkiintoinen. Ei toki edellisen kannalta, jossa ei ole mitään uutta, vaan sellaisten sanojen lainautumisen kannalta joissa ei ole tuo ẽ , vaan diftongi -ie-!

Niitä ovat jo esille ottamani

"piemuo" (m. piemenys) > paimen,
"Dievas" (= Jumala) > taivas (pienellä ja isolla...)
"piena" (= maito) > piimä

ja edelleen muita:

"siena" > seinä
"šienas" > heinä
"viena(s)" (yksi, ykkönen) > Viena, Väinä(-joki), Väinä(möinen) jne.
"šeima" = perhe > heimo
"siela" = sielu
"pirtis" = sauna > pirtti
("likti....lieka....lieko" = jättää (paikalleen), kiinnittää > lieka)
("lipti...lipa...lipo" = ryömiä, kavuta ym. hidasta liikettä > lipua)
"liešus" > laiha, josta: "liešėti...liešėja....liešėjo" = laihtua
("lieti....lieja...liejo"= tippua, tästä tulisi "kuurista lainattuna" > leijua)
("lyti....lyja....lyjo"= sataa, josta "lietus"= sade > liettyä, liettää
("lėlė" =nukke > lelu)
"lėkti....lėkia....lėkė lentää, lennättää, kiitää, kiidättää, paeta > lähteä (erittäin vanha laina)
(Uudempana lainana tästä voisi tulla myös "leikkiä".)
"leisti...leidzia...leito" = päästää, vapauttaa, johtaa (sähkövirtaa ym.), tuhlata, lorvailla > laistaa, sanasta tulee myös "laiska".
"kirvis > kirves"
"kirmis, kirmelė" = mato > käärme (vanha, varma laina)
"kiemas" = naapuri > kaima (varma vanha laina)
"kibti...kimba...kimbo" = ketjuuntua, liittyä yhteen liimata, iskeä koukkuun (kala) > kimppu, kimppa ?
"kęsti....kenčia....kentė" = kestää
"kerṥtauti...kerṥtauja...kerṥtavo = kostaa, vihoitella (sanasta "kerṥtas" = kosto) > kärsiä ?
"kepure"=lakki>kypärä(vokaalivaihdoksista huolimatta varma laina)
"kelias" = tie > keli
"karṥta" = kuumuus > karsta (palanut aines)
"kartas" = kerta (poikkeuksellisuudesta huolimatta varma laina)
"kamṥtis"= korkki > kansi
"kambarys" = huone > kamari (germaania jompaan kumpaan suuntaan)
"kanklės" mon. > kantele
"kapas" = hauta > kuoppa (lapin kautta)
"kalva" = holvi, kumpu, nystyrä, patti, kuhmu, kyhmy > kalvo ?
"kakla" > kaula (poikkeuksellisuudesta huolimatta varma laina)
"žvitrus" = elävä, nopea > vetreä
"žvilgtelėti" = silmäillä, vilkuilla (esim. tytöt ja pojat)
"žvirblis"=varpunen (poikkeuksellisuudesta huolimatta varma laina)
"žnybti...žnybia...žnybė" = nipistää
"žirnis" = herne
"žiurkė" = rotta > hiiri ?
"žiebti....žiebia...žiebė" = syttyä, lyödä > siepata
"žmogus, pl. žmonės" > ihminen (poikk. huolimatta 99% varma)

Jatketaan toiste...

Etuvokaalisesta sanasta ei myöskään tule takavokaalista, sen sijaan päinvastaisesta on esimerkkejä.

Latvian kieli ei tunne etu- ja takavokaalisuuden kategoriaa ollenkaan sanan rakennetta rajoittavana tekijänä. Liudentuneet ja liudentumattomat konsonantit ovat kokonaan eri äänteitä ja kirjaimia, ja niillä on muutakin eroa kuin tämä, ja niitä voidaan yhdistellä kaikkien vokaalien kanssa.

Liettuassa vokaalit i ja e liudentavat KAIKKI edeltävät konsonantit ennen seuraavaa vokaalia, mutta erilaisia tavuja voidaan yhdistellä vapaasti. Sanan etu- tai takavokaalisuus on sattuma, jolla ei ole merkitystä. Ei kai tuota kategoriaa ole virossa eikä liivissäkään? Eikä lapissa. Se tulee kuvaan vasta, kun lainataan suomeen.

Balttilaista ž:tä ei tietenkään olisi korvattu myöhäiskantasuomessa tai sen jälkeen h:lla vaan s:llä – h-edustus selittyy vain varhaiskantasuomeen lainatulla sanalla, jossa B *ž --> vksm. > suomen  h ~ saamen s.

Höpsistälöpsis! TUOLLAISTAKO ne opettaa Helsingin "yliopistossa"?

Eikö mikään asia ole niille EDES TARPEEKSI VÄHÄPÄTÖINEN, ettei sitäkin kannattaisi suurella vaivalla valehdella ja vääristellä muuksi kuin se on?!

Minä voin heittää täältä vaikka kuinka paljon myöhäisiä lainoja, joissa jokin välittömästi ennen ensimmäistä vokaalia ässälle SUHAHTAVA äänneyhdistelmä muuttuu lainattaessa h:ksi: esimerkiksi

"džaba" = havu
"žaltis" = tarhakäärme (pyhä eläin) > haltia
"žaizda" = haava > haitta
"žąsis" = hanhi (varma laina)
"žalia(s)" = vihreä, raaka, ei kypsä (puussa tai padassa), harmaa, väritön > haalea (vihreässä Baltissa "ei minkään värinen"...)
"žemė" = maa > Häme
"širma(s)" = harmaa(tukkainen) (kuten kirmis > käärme)
"šimtas" = sata (no tässä ei ole h, mutta muuten samaa kaavaa)
("Liettualainen kiroaa " Šimtas Perkunų!" = "Sata Perkelettä!")
"šiena" = heinä
"šeima" = heimo
"šerti(s)" = hiertää, (haaleta, kesiä, hiertyä, luoda nahkansa jne.) > hiertää (hiertyä)
"šalna" > halla
"šakės", "piikit, oksat, haarat" = hanko
"šaka" = oksa, piikki, haara > haka
Ilmeisesti kyseessä on ollut nasaali-a: ṥąka < ṥanka, ja tästä tulee myös "sanka", eri ajalta.

Eiköhän nuo riitä...

Arkkis
Tässä mennään sellaiseen ilmiöön, kuin IE-kielten jakautuminen satem- ja kentum-kieliin, jossa balttikielet kuuluvat tuoone satem-puolelle, mutta eivät täysin johdonmukaisesti. On tapahtunut siirtymä  k:sta  s:än, jos vaikka taivutusmuodossa onkin etuvokaali.

Kantaindoeuroopan *k’ on baltissa aina satemisoitunut.

http://www.kortlandt.nl/publications/art253e.pdf

Noista balttikielistä jotvingin ja preussin kielet ovat säilyttäneet k-, g- asun näissä mainitunlaisissa "e-saimaa"-tapauksissa. Ja siellä on myös liettuan nousevan painon (tavallista, ei pisteitä eikä koukkuja!) e:tä vastannut viimeisenä -ai- . Eli se lehmälauman tömistely ja rymistely "žergti" olisi "kiarkti" ( i  k:n jälkeen toimii pehmennysmerkkinä),  josta sitten "karkaamiset", "karjat" ja "Karjalat" lainautuvat, ei välttämättä jotvingeilta, mutta vastaavalta kielimuodolta.

Jotvingin kieltä puhuttiin viimeksi Valkovenäjän suoalueen syrjäkulmilla muka "liettuana" ja viime vuosisadankin puolella on saattanut olla vielä puhujia, joten sitä voi olla vaikka nauhalla, ja joka tapauksessa erilaisissa asiapapereissa, kun vain tiedetään, mitä haetaan.

Etymologiasi ovat semanttisesti liian löyhiä ja äänteellisesti vastoin kaikkea tiedettyä ollakseen uskottavia.

Niissä ei ole äänteellisesti mitään vikaa, ja missä muodosta "oikaistaan", sen korvaa sitten sisällön samuus, kuten usein todellisuudessakin kielen kehityksessä.

Sinun germanistisi vaan eivät tiedä balttikielistä mitään muuta kuin mitä vastavanlaiset saksalaiset ovat sepustaneet, eivätkä tunne toonien, painotuksen ja pituusmerkkien merkitystä liettuassa: "e kuin e", he ajattelevat, "ei ole i:tä", "joten sellaista ei voi lainatakaan"...

Minä taas voin käyttää liettuankielisiä lähteitä ja myös venäläisiä lähteitä.

Jos ottaisit lähtökohdaksi varmoina pidetyt balttilainat ja yrittäisit niiden substituutiokaavojen mukaan etsiä uusia, voisi onnistaakin.

Sinun suosittelemasi substituutiokaavat ovat liian suppeita ja sellaisina virheellisiä.

Mutta se tietosi siitä i:n välttämättömyydestä lainausaikaan oli sikäli tärkeä, että se pudottaa pohjoisimman latgallin/latvian pois muiden kuin aivan satunnaisten lainausten lähdekielen asemasta, ja liettuan pois silloin kun -ie- lainautuu joksikin muuksi kuin -ie-:ksi tai -e-:ksi. Selonien ja jotvinkien kieli putoavat pois kaikkien muiden paitsi kaikkein vanhimpien lainoja lähteenä. Jäljelle jäävät preussin, kuurin ja žiemgallin kielet, ja kaikki nämä tarkoittavat, että ainakin myöhempi vuorovaikutus on tapahtunut meritse, tai sitten liivin välityksellä meritse. Latvian ja viron kielet ovat kehittyneet nopeasti omaan suuntaansa, suomi ja liettua ovat olleet konservatiivisia.

Lähi  ja  liki  ovat samaa balttilaista juurta, josta tulee myös sellaiset sanat kuin lähteä ja lieka, ehkä lieko = jäte, ehkä myös liika. Kyseessä on kantabaltin aspektisarja juuresta *lek- = irrota, lentää, nykyliettuassa (periaatteessa *lek- voisi olla alun perinmyös SU-alkuperää ja lainautunut kantabalttiin):

likti (lieka, liko) = jäädä, pysyä kun muut(a) lähtee

lėkti (lekia, lekė) = lentää (prosessi), intr. "linnut, lehmät lentää"

lakstyti (laksto, lakstė) = karata, lentää (tuulen mukana ym.), lakus = lento- (hiekka ym.), päin vastoin kuin likti:ssä "se mikä irtoaa"

Liettua ligi = (johonkin) asti.

Tokkura
Seuraa 
Viestejä4980

Vierailija kirjoitti:
Arkkis
Jaska
Germaaniset sanat loppuivat yleensä *z-äänteeseen, joka johtaa joko *-as tai *- (> *-eh) -substituutioon. Jälkimmäinen siis taipuu *hyljeh : *hylkehen (> hylje : hylkeen). Silti myös e-vartaloita tavataan, kuten

umpi,

Ei näyttöä germaanisuudesta.

Tähän kuitenkin ilmeisimmin liittyvät sanat "ympyrä" (ympäri) ja "ymmärtää", jotka ovat muotoa "hämärtää" (linkki "jaskaa"...), "kähertää", vihertää, "punertaa", "sinertää", "kellertää", "kähertää", "kihartaa", "kupertaa", "kovertaa" jne., joissa muuhun kuin germaaniperäiseen sanaan liittyy germaaninen -r-johtopääte [joka ei ole germaninen! T.], ja joista osa on kuurista, mutta osa myöhemmin saman kaavan mukaan muodostettu. Tässä yhteydessä "umpi" on vaihtunut takavokaaliseksi. Veikkaisin "umpea" kotiperäiseksi. Se tarkoittaa erityisesti "lumen peittämää", ja myös "tuhkan peittämää" (umpimähkä, jossa tulta säilytettiin). Voi olla germaaninenkin perimmäiseltä taustaltaan, mutta asettunut nykyiselle paikalleen osana balttilaista vaikutusta. Silloin se olisi "poikkeus joka vahvistaa säännön".

Sen vastakohta on "auki, aueta, avara, avartaa, avo-, aukea"

Molemmat ovat itämerensuomen ja saamen yhteistä sanastoa, joilla on ilmeisesti vastineita myös volgansuomessa.

Tähän on hieman korjattava: Sana "umpi" on olemukseltaan ennen kaikkea TAIPUMATON ABJEKTIIVI: "umpi jäässä", "umpi juovuksissa", "umpi hankeen", "umpi metsästä", "umpi rehellinen", "umpi kiero".

Ei voida sanoa, että jokin "kierretään umpi", vaikka voidaankin sanoa, että kierretään auki. "Auki" on adverbi, ja sen vastakohta on "kiinni". "Umpi"-sanan vastakohta vanhana taipumattoman adjektiivina onkin "ilmi": "ilmi riita", "ilmi taantumuksellinen".

"Umpi konservatiivi" on siis "sisältä konservatiivi", vaikka olisi esimerkiksi ulkonaisesti radikaalin näköinen.

Muistaaksen Mikko Korhonen on väittänyt, että alun perin kaikki varsinaiset vanhat adjektiivit olivat taipumattomia. Kannattaakin miettiä, löytyykö niistä lainasanoja (paitsi tietysti "sika"!). Eri, ensi, viime, ilmi, (tosi, pistetty taipumaan?) jne.

Huomain, että "ump" esiintyy ehkä vanhassa kuurissa sijamuodon, oikestaan kahdenkin, päätteessä.

Kyseessä on kuurin vanha allatiivi, pääte on -(j)ump ja
adessiivi, jonka pääte -isump ("is" prepositio, joka merkitsee elatiivia -sta, -stä). Sijat ovat ehkä olleet alun perin adverbin muodostavia, kuten suomen prolatiivi: vesitse, puhelimitse, ja joka tapauksessa ne ovat sitä uudessa kuurissa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Curonian_grammar

" Curonian nouns have eight grammatical cases: nominative case, accusative case, genitive case, dative case, ablative case, instrumental case, locative case and vocative case.The locative case has four forms: inessive (the regular and most common form), illative (iekš(k)an tan pirman vietan 'in the first place',āran 'outdoors, outside', priekšan 'for', laukaisnā 'to country'), allative (only used in a few idiomic expressions like: mājump, kalnump, šurp, turp), adessive (namaip, namaisump). The later three are adverb-forming cases. "

Tuosta ei käy täysin ilmi, esiintyykö -ump vain monikon pääteissä, ja ovatko nuo sijat oletusarvoisesti monikkomuotoisia (kuten suomen instrumentaali ja komitatiivi) tai oletusarvoisesti sitä, kuten liettuan ja kuurin genetiivi erilaisissa ilmauksissa jotka vastaavat esimerkiksi suomen yhdyssanoja.

Jos tämä on suomen "umpi", tämä ei ratkaise kysymystä "ummen" omaperäisyydestä tai germaanisuudesta, mutta jos se olisi germaaninen, sitä ei olisi lainattu suomeen germaanista, vaan kuurista.

Arkkis
Aukko, avoin kulkutie on liettuaksi ja preussiksi "anga". Jotenkin vivahtaa samaan suuntaan.

On myös sana "umus, umi" , joka tarkoittaa henkilöstä "nopeaa, äkkipikaista, kiivasta, päättäväistä". Tällä ei äkkiseltään näyttäsi olevan mitään tekemistä "ummen" kanssa, mutta sana on samaa kantaa kuin venäjän "um" = "viisaus", "umnyj" = "viisas", sillä aroaluella pidettiin toisenlaista regointia "viisaana" kuin havumetsävyöhykkellä tai tundralla, ja sellaiseen harjaannutettiin. Sanasta tulee myös venäjän " umet' "= "osata". Tarkoittaako tuo "um" jotakin "sisusta", ja onko sellaista oletettu mahdollisesti myös luonnossa esiintyvän shamanistisesti "sisällä" (ja että että siihen jotkut jotenkin muka voisivat jopa "saada yhteydenkin", riippuu muinaisten iihmisten uskonnollisista käsityksistä. Ne olivat vastakkaisia "nopean ja hitaan toiminnan" vyöhykkeillä.


"Um" on liettua "aumuo", tietoisuus, oivallus, päähänpisto, savon oimen = oivallus, hämeem äimen = tyrmistys.

"Umpi" liittyy tadennäköisesti verbiin "upota".

Sana "joki" on todennäköisesti ollut vasarakirveeksi "*upa".
Tämä niminen joki on Oka-joen (Akaa; Akwa = "suuri vesialue"), ja sen katsotaan tulevan samasta juuresta kuin liettuan upė ja latvian upe.
https://vasmer.lexicography.online/%D1%83/%D1%83%D0%BF%D0%B0

" Упа

Упа́ — правый приток Оки, в [бывш.] Калужск. и Тульск. губ. Охотно производят из лит. ùpė «река», лтш. uре «река = joki, ручей = puro» (Трубецкой, ZfslPh 14, 353 и сл., Погодин, Сборник статей по арх. (1902 г.) 155 и сл., Карский, РФВ 49, 6). Возражения по этому поводу см. у Фасмера (Sitzber. Preuss. Аkаd., 1932, стр. 661 и сл.). Это название могло бы быть одного происхождения с чеш. úра — название реки, которое Шварц (Zur Namenf. 16 и сл.) объяснял как герм., а позднее — Ortsnamen dеr Sudetenländer 11 и сл. — как иллир.; ср. также Фасмер, ZfslPh 2, 527; 14, 354. [См. еще специально Топоров-Трубачев, Лингв. анализ гидронимов Верхнего Поднепровья, стр. 5, 237. — Т.] "

Saman alueen muita goljadin, myöhäisvasaralieveen kielisiä nimiä ovat itse Oka, "Suojoki" Merka, "Sorajoki" Žizdra, "(Raudan?)huuhtelujoki" Moskva (myös useita muita etymologioita, esim. volgansuom. Mezkäzvod eli mesikäsivesi eli Karhujoki), "Sopimusjoki", "Proti"joki Protva, goljadien hallintokeskus, jne. Yksi sivujoki on Ugra. Sekin ninu voi olla vasarairvestä ja tarkoittanut "Viljelysjokea". SU-kansat viljelivät nykyisen tiedon mukaan maata ennen kuin ainakaan kovin pohjoiset indoeurrooppalalaiset.

Verbi upota jokeen, joutua tulvan alle voisi olla *upti (umba, up(p)o(i)), kuten kepti (kempa (kepsta), kepo) = paistua, palaa kovaksi, jähmettyä hyytyä, ja kepti (kepa, kepo) = paistaa, keittää polttaa kovaksi.

Missää tapauksessa "umpi" ei ole germaanisana, koska se taipuu vanhalla SU-sanojen sekä vanhojen balttilaisten ja joidenkin kelttiläisten sanojenkaavalla, jolla germaaniset,slaavilaiset tai iranilaiset lainat eivät taivu.

Tokkura
Seuraa 
Viestejä4980

[quote=Vierailija]

Jaska
Luuttu
Kun tämä on niin pitkä ketju, saattaa olla tätäkin kysymystä käsitelty. Eli: Saimaa lienee vanhimpia suomalaisia paikannimiä. Mikähän mahtaa olla sanan etymologia? Jotain vanhaa suomea kenties?

HMV
Saimaa ja esimerkiksi myös Päijänne voisivat olla tällaisia nimiä, ellei niitä voida selittää uralilaisten kielten pohjalta. Arkkis varmaan tarjoaa näille nimille balttiselitystä.

Niinhän tuo tekee. Kerron sitten jos balttilainen Loimaa-selitys on uskottava – Saimaa ei ainakaan ollut.

Saimaan ja Päijänteen alkuperä on hämärän peitossa, yhtään uskottavaa omaperäistä tai lainaperäistä selitystä (olemassaolevista kielistä tai niiden esimuodoista) ei ole esitetty. Niinpä on hyvin mahdollista, että ne palautuvat paleoeurooppalaiseen kieleen. Isojen vesien nimiä pidetään parhaiten säilyvinä, ja usein juuri ne ovat vanhimpia.

Tässä vielä Suomalaisen paikannimikirjan (ostakaa jo!) näkemyksiä:

Loimaa: Loima-, Loimi- ja Loimo-nimiä on yhdistetty sanaan loima ’notko; alava, vesiperäinen maa’. Nykyinen Loimaa-asu on myöhäinen supistumamuoto, vrt. Tyrväjä > Tyrvää.

Päijänne: Sysmässä on Päijä(t)-nimiä, samoin Hiitolassa ja Hirvensalmella, ja -nne on vanha vesistönnimijohdin. Nimien alkuperää ei kuitenkaan tiedetä; yhdistystä verbiin päijätä ’varoittaa’ pidetään semanttisista syistä epäuskottavana järvennimen motivaationa.

Mikäs tässä selityksessä tarkasti ottaen on oikein vikana?

post1310817.html?hilit=banga#p1310817

Saimaa: alkuaan Saimas(vesi) tms. Nimeä on haluttu yhdistää saamelaisia merkitseviin Saama-, Säämä-nimiin, mutta i-loppuinen diftongi ei mitenkään voi selittyä tästä.

Sille ei ole mitään estettä tulla kantabaltista, sillä seelissä "maa" = "zaima" ja kuuriksi" zeime [zäimä]".

Että selvästi samaa kantaa kuin "suomi", "saame" ja "häme"!!!!

Loimaa ja Saimaa olisivat siis sattumalta samannäköisiä, toinen supistumamuoto (< -aja) ja toinen analoginen yleistys (< -as).

Ralf Peter Ritter kumoaa Loimaan "ufologisen" pronssikautisen kermaaniselitysksen "muinaiseksi anglosaksilainaksi"....

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan-2

... 160.

Die Eruierung von Lehngut sollte sich zunächst auf die linguistische Evidenz beschränken. Hat man hinreichende Indizien, die auf einen bestimmten Lehngeber deu- ten, ist es belanglos, ob es eine geographische Wahrscheinlichkeit für den anzuneh- menden Kontakt gibt. Läßt sich das einschlägige Lehngut mit linguistischen Mitteln feststellen, so beweist es diesen Kontakt, mag er historisch noch so überraschend sein. Man kann sich dann post festum darüber Gedanken machen,wie diese Kontak- te zustandegekommen sind. Wenn die linguistische Argumentation nicht stichhaltig ist, sollte man natürlich die Erkenntnisse über die historischen

Sitze der mutmaßlichen Lehngeber berücksichtigen.Eben diese Sachlage ist bei den angeblichen bronzezeitlichen germanischen Elementen des Ostseefinnischen und dem von der Frühgeschichte erarbeiteten Ursprungsgebiet der Germanen gegeben (s. § 66).

Es wäre noch anzumerken, daß in der Vorgeschichtsforschung gelegentlich tatsäch- lich von "finnisch-angelsächsischen Beziehungen" die Rede ist. So meint ERÄ-ESKO, daß der Stil der Hülse von Loima "durch angelsächsische Goldschmiede direkt und ohne Vermittlung des übrigen Skandinavien übertragen worden" sei.

VIERCK indessen äußert "Zweifel an der Unmittelbarkeit" von "angelsächsisch-finnischen Werkstattbeziehungen" und plädiert für gotländische Vermittlung, wobei er die Hülse von Loima als "Vorläufer dieser mittelbaren Beziehungen zwischen Finnland und dem angelsächsischen England" wertet. Aus den Angaben, daß die Bronzehülse in die Zeit um 500 n.Chr. bzw. an den Anfang des 6. Jahrhunderts datiert werden kann und "eine sicher südenglische Sachform" ist, "auch wenn sie vielleicht nur einem importierten Stück nachgeahmt wurde", darf man wohl schließen, daß die Prähistoriker in der Lage sind, mit Sicherheit Angelsächsisches zu identifizieren.

Prinzipiell dürften also angelsächsische Siedlungen in Finnland archäologisch nachweisbar sein. Bedenklich bleibt dann aber, daß die angelsächsische Geschichts-schreibung von dem sicher erwähnenswerten Ereignis einer Besiedlung Südwestfinnlands durch Angeln und Sachsen offenbar keine Kunde bewahrt hat.

... "

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat