ajatuksen "ääni"

Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

En ylläty jos tästä on jo ollut keskustelua, itse en löytänyt haulla kuitenkaan ja haluan puhua tästä..

Kun ajattelen, ajattelen usein ikään kuin puhuisin mielessäni, melkein kuulen ääneni joka siellä selittää jotain, kyllä kaikki varmaan tietää.. se ajatuksen ääni.. se taitaa olla aika lailla samanlainen kuin oma oikea ääneni. Ajatteleeko muuten joku jollain ihan toisella kuin omalla äänellä?

Sitten voin myös ajatella ilman tuota ääntä, mutta se on monimutkaisempi juttu. En oikein edes tiedä miten tuo ajatus etenee, varmaan jotenkin kuvina, käsitteinä ja semmottis.. tämä etenee paljon nopeammin kuin "ääneen" ajattelu, mutta sitä on vaikeampi itsekin seurata ja pysyä kärryillä. Eikä se ole välttämättä niin luotettavaa ja johdonmukaista kuin "ääneen" ajattelu. Toisinaan päätyy nopean ajatusketjun kautta johonkin tulokseen ja sitten ei enää muistakkaan miten päätyi siihen, ja harmittaa.

Monesti kun ajattelen "ääneen" jotain mieltäni askarruttavaa asiaa, esimerkiksi ongelmiani, identiteettikriisiä sun muuta, johon haen ratkaisua, huomaan pian että olen hokenut samaa sanaa tai lausetta jo kymmenen kertaa uudestaan ja uudestaan, ikään kuin jäänyt jumittaan niinkuin joku kehitysvammainen.. ja se ärsyttää. Tuntuu että sellainen ääneen ajatteleminen on hidasta, raskasta eikä käytä aivojen tehoa kunnolla hyödyksi. Olen monesti miettinyt että mitä jos luopuisi siitä kokonaan ja alkaisi ajattelemaan suurimmaksi osaksi ilman sisäistä ääntä, nopeiden mielleyhtymien virran kautta. Se tuntuu houkuttelevan vapauttavalta, mutta en usko että se toimisi..

Luen myös mielessäni ääneen. Olen kuullut että siitä sisäisestä äänestä pitäisi luopua lukiessa, sujuisi paljon nopeammin. En vain pysty, haluan lukea jokaisen sanan "ääneen" melkein pakkomielteisesti, muuten tuntuu ettei olisi oikeasti lukenut sitä.

On asioita joita yritän käydä "ääneen" ajattelemalla läpi, koska en ymmärrä niitä. Esimerkiksi, olen itsetuhoinen. En tiedä, tai oikeammin en ymmärrä miksi olen. Kun annan ajatuksien nopeasti käsitellä tuo aihe, ja katson lopulta itseäni 3. persoonasta ja arvioin ilman sanoja, onko tuo ymmärrettävää, tuntuu että on. Siis tuntuu että tämä on ihan hyväksyttävää ja ymmärrettävää että olen tällainen, itsetuhoinen, minulla on syyni. Mutta kun alan käymään sitä "äänellä" läpi, en pääse eteenpäin. Syy miksi yritän ajatella sitä "ääneen" on se että haluan todeta että se on oikeasti jotenkin perusteltua, enkä vain huijaa itseäni. Haluan todeta sen selkein lausein ja päätelmin: minä olen itsetuhoinen, koska haluan että elämäni on helvettiä, koska nautin kurjuudesta, koska olen jonkin sortin masokisti. Siis tuohon tapaan, tuo ei ollut totta.. mutta kun sen saisi tuolla tavalla sanoiksi, se olisi tyydyttävää ja asiaa voisi koittaa ratkaista/parantaa.

Yritän kovasti olla oman itseni psykiatri, mutta se ei tunnu toimivan. Alitajunnan ratkaisut ei ole tietoisuuteni ulottuvissa. Se harmittaa. Alitajunnan ajatusjuoksu ei ole edes sitä "äänetöntä" ajattelua, vaan täysin tiedostamatonta, jotain mitä aivot tekevät siellä takahuoneessa salaa. Haluaisin päästä käsiksi noihin asioihin. Esimerkiksi tuo itsetuhoisuuteni, minä ihan selkeästi annan elämäni mennä kurjemmaksi, teen tahallisia huonoja ratkaisuja. Mutta minulla ei ole aavistustakaan miksi teen niin. Vaihtoehtoja kyllä löytyy, mutta en tiedä mikä niistä olisi oikea. En vaan tiedä, en oikeasti tiedä..
-olen laiska/saamaton enkä JAKSA tehdä asioita kunnolla
-haen huomiota tai yritän saada ihmiset huolestumaan itsestäni
-olen jonkin sortin masokisti
-haluan että elämäni on suht kurjaa jottei minun tarvitse pelätä kuolemaa
-olen masentunut
-en näe enää syytä pyrkiä onneen
-olen mielisairas
siis siinä jotain vaihtoehtoja mitä olen miettinyt, mutta nyt menee jo vähän aiheen vierestä.. ehkä minä tosiaan haen vain jotain huomiota kun ujutan tämän asian tällä tavalla vaivihkaa tähänkin aiheeseen..
(jäin pariksi minuutiksi tuijottamaan seinää ja ihmettelin miksi olen kirjoittanut tällaista, meinasin poistaa koko paskan mutta päätin että jätän sen sittenkin, ihan muuten vaan..(uudestaan sama ilmiö) kello on 1:40 enkä enää muista mistä alunperin puhuin.. taitaa olla nukkumaanmenoaika, olenhan vasta 17v )
niin ehkä minä oikeasti tiedänkin mutta en halua myöntää sitä koska se ratkaisu ei miellytä minua ja haluan pitää muut "vähemmän säälittävät" vaihtoehdot mahdollisina..

seksiä en ajattele "ääneen".. se tapahtuu ainakin puhtaasti "äänettömänä" mielikuva virtana.. taino kuuluu siinäkin jotain ääniä mutta ei kaikkitietävän kertojan ääntä joka selostaisi tapahtumia.. hyvää yötä

くそっ!

Kommentit (3)

Vierailija
Ronron

Kun ajattelen, ajattelen usein ikään kuin puhuisin mielessäni, melkein kuulen ääneni joka siellä selittää jotain, kyllä kaikki varmaan tietää.. se ajatuksen ääni.. se taitaa olla aika lailla samanlainen kuin oma oikea ääneni. Ajatteleeko muuten joku jollain ihan toisella kuin omalla äänellä?

Sitten voin myös ajatella ilman tuota ääntä, mutta se on monimutkaisempi juttu. En oikein edes tiedä miten tuo ajatus etenee, varmaan jotenkin kuvina, käsitteinä ja semmottis.. tämä etenee paljon nopeammin kuin "ääneen" ajattelu, mutta sitä on vaikeampi itsekin seurata ja pysyä kärryillä. Eikä se ole välttämättä niin luotettavaa ja johdonmukaista kuin "ääneen" ajattelu. Toisinaan päätyy nopean ajatusketjun kautta johonkin tulokseen ja sitten ei enää muistakkaan miten päätyi siihen, ja harmittaa.

Monesti kun ajattelen "ääneen" jotain mieltäni askarruttavaa asiaa, esimerkiksi ongelmiani, identiteettikriisiä sun muuta, johon haen ratkaisua, huomaan pian että olen hokenut samaa sanaa tai lausetta jo kymmenen kertaa uudestaan ja uudestaan, ikään kuin jäänyt jumittaan niinkuin joku kehitysvammainen.. ja se ärsyttää. Tuntuu että sellainen ääneen ajatteleminen on hidasta, raskasta eikä käytä aivojen tehoa kunnolla hyödyksi. Olen monesti miettinyt että mitä jos luopuisi siitä kokonaan ja alkaisi ajattelemaan suurimmaksi osaksi ilman sisäistä ääntä, nopeiden mielleyhtymien virran kautta. Se tuntuu houkuttelevan vapauttavalta, mutta en usko että se toimisi..

Luen myös mielessäni ääneen. Olen kuullut että siitä sisäisestä äänestä pitäisi luopua lukiessa, sujuisi paljon nopeammin. En vain pysty, haluan lukea jokaisen sanan "ääneen" melkein pakkomielteisesti, muuten tuntuu ettei olisi oikeasti lukenut sitä.

Kuullostaa erittäin tutulta. Mutta toisin kuin sinun tapauksessani, en kuule ajatellessani omaa ääntäni, vaan jonkun tunnistamattoman suomeksi puhuvan henkilön, jota mieheksi epäilen. Mullakin on noita jumittavia asioita, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa. Toisinaan pystyn ajattelemaan myös mielleyhtymien kautta, mutta vain kun olen sopivan hyvässä mielentilassa tahi fiiliksessä. Myöskin luen mielessäni ääneen, mikä tosiaan tekee lukemisestani hidasta. Toisaalta siinä muistaa lukemansa hyvin, kun on tosissaan ajatellut asian. Tämä ehkä selittää sen, että olen monesti pärjännyt tenteissä hyvin lukemalla asiat vain kerran.

Vierailija

Kuulostaa kyllä todella tutulta. Ihan samat fiilikset mullaki. Tuosta itsetuhoisuudesta ym omallakohdallani voin sanoo et olen kohta 25v ja viimeisten vuosien aikana olen saanut itseni sillain hallintaan että olen pystynyt pitämään itseni kurissa ja vaikka kurjuus jollain sairaalla tavalla vetää puoleensa ja itse tahtomattaan tahtoo tehdä huonoja ratkaisuja, niin jotenkin olen potkinut itseäni perseelle. Nyt vaan tuntuu olevan taas sellainen kausi että haluaisi tehdä kaikkea että saisi elämänsä huonommalle mallille, vaikka ei oikeasti tahdokkaan. Hirveät väittelyt itsensä kanssa siitä mitä pitäisi ja haluisi tehdä. Toisaalta jonkinlaista tyydytystä tuo se että kirjoittaa kurjia ja onnettomia tarinoita tai runoja/biisejä. että näin:)

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Skitsofreenikko tai "ääniä kuuleva" ihminen eivät välttämättä osaa mieltää ääniään "omaksi tuotannoksi", joten niin kauan kuin tiedostaa että minä se tässä ääneen ajattelen, kaikki on hyvin. Kai?

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Uusimmat

Suosituimmat