Noin joka 100 vastaantuleva nainen naitava

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen tehnyt puolitieteellistä tutkimusta siitä kuinka moni vastaantuleva tai ohimenevä nainen on mielestäni kaunis siinä määrin että seksuaalinen aktiviteetti tämän kanssa olisi ainakin visuaalisesti nautittavaa.

Ikähaarukka on nuorista juuri lapsen varresta poistuneista (ehkä noin 13-15 v) aina mummoihin saakka.

Oman tutkimukseni mukaan vastaan/ohi kävelleistä naisista noin 1 sadasta on naitavissa määrin kaunis, eli pisteytystä 7-10.

Kauneus voi olla yleistä kauneutta tai sitten joku ruumiinosa on seksiin riittävän kaunis; kasvot, takapuoli, rinnat, jalat.

Tämä 1:100 tulee siis ihan tavallisissa paikoissa mm. kauppojen edustoilla tai jonoissa, kadun varrella autossa tarkkaillen jne. Sen sijaan uimarannoilla, jokilaivojen lähistöllä kesäisin ja ravintoloiden edustalla iltaisin näitä naintiin kelpaavia kauniita naisihmisiä tulee huomattavasti enemmän vastaan. Oma kultakin kuuluu tähän prosenttiin mielestäni naintiin tarpeeksi kauniita ihmisiä.

Olin aiemmin olettanut että suhdeluku olisi lähempänä 50:ntä tai jopa sitäkin pienmpi, mutta olin aika yllättynyt että vain joka noin sadas nainen kelpaa seksiin. Tietenkin keski-ikäisiä naisia ja mummoja liikkuu paljon joukossa.

Näin Turussa, entäs muualla, millaisia ovat teidän naintiin kelpaavien naisihmisten suhdeluvut?

Sivut

Kommentit (56)

Piru Naiseksi
Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

tai vanhat eivät kelpaa? Biologisesti ajatellen, lisääntymisen kannalta, tällainen valikointi on ymmärrettävää mutta ihminen on niistä nisäkkäistä, joka harrastavat seksiä myös huvikseen. Ilmeisesti jotkin muut kädelliset käyttävät sukupuolista aktiviteettia parisuhteenkin lujittamiseen. Meidän lajistamme puheen ollen seksuaalinen seurustelu voi paitsi lujittaa parisuhdetta myös tuhota niitä - yhden tai useampia.
Ilmeisesti sukupuolikumppania valittaessa käytössä ovat aivojemme verrattain primitiiviset alueet - ne, jotka ovat pysyneet muuttumattomina ainakin kivikaudelta asti. Noihin aikoihinhan lisääntyminen oli ensiarvoista lajimme tulevaisuutta ja säilymistä ajatellen. Mahdollisimman paljon jälkeläisiä tuottavan vaimon valinta oli niin oleellista, että ilmeisesti tietyt lisääntymiskyvystä kielivät ominaisuudet oli ikään kuin ladattu kivikauden miesten muistiin, ja näitä ominaisuuksia he tutkailivat vaimoehdokkaita katsastaessaan. Saattaa olla, että esiäitimme vastaavasti valikoivat kumppanikseen miehiä, joiden ominaisuudet viestivät heidän kykenevän huolehtimaan perheensä turvallisuudesta ja/tai joilla oli korkea asema yhteisössään.
Mutta emmekö me, nykyihmiset, voi asettaa näitä vaistojamme unitilaan ja oppia kiinnostumaan myös kumppanista, jonka lisääntyminen ei enää ainakaan apukeinoitta ole mahdollista?

Vierailija
Piru Naiseksi
tai vanhat eivät kelpaa? Biologisesti ajatellen, lisääntymisen kannalta, tällainen valikointi on ymmärrettävää mutta ihminen on niistä nisäkkäistä, joka harrastavat seksiä myös huvikseen. Ilmeisesti jotkin muut kädelliset käyttävät sukupuolista aktiviteettia parisuhteenkin lujittamiseen. Meidän lajistamme puheen ollen seksuaalinen seurustelu voi paitsi lujittaa parisuhdetta myös tuhota niitä - yhden tai useampia.

Totuus on että keski-iän ylittäneistä naisista vain hyvin harvat ovat seksuaalisesti vetoavia, eli kroppa ja kasvot ovat kuosissa. Suurin osa on periksi antaneita tasapaksuja ja pyyleviä permanentattuja harmaavarpusia paksuine pohkeineen. Varmasti muualla maailmassa on toisinkin, mutta täällä vanhemmat naiset ovat tälläisiä.
En itsekään ole mikään "kaunispoika" vaan aika tavallinen mies, jolla ei ole mitään kauheita vaatimuksia naisen ulkonäön suhteen. 7 pistettä saa jo melko tavallisella varrella ja kasvoilla, mutta silti tälläisiä tulee tavallisella kauppamatkalla vastaan vain yksi sadasta. Luulen että vaikkapa Virossa luku olisi 1:25.

Vierailija

Vakavasti puhuen, ei ikä ole poissulkeva tekijä eroottisen kiinnostavuuden kannalta. Henkilöstä kiinni miten houkutteleva lopulta on jos niin haluaa.

Osin pukeutumisen ja käytöksen keinoin voi osoittaa olevansa valmiudessa seksiin. Hyvän maun ja mauttomuuden raja on joskus ohut.

Aina voi kohdata sellaisen ihmisen jota oma tyyppi kiinnostaa. Arkisetkin vaatteet voivat olla kiihottava yksityiskohta, joten tälläytyminen ei aina ole tarpeen. Jopa ns. mummulook voi jollekkin sopia hyvin eroottisessa mielessä, jos silmissä on pilkettä.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005

Jos nyt oletetaan tilanne, että olisin sinkkuna ja jossain sopivassa tilanteessa nainen ehdottaisi, varmaan noin 75 %:n kanssa harrastaisin satunnaisseksiä. 20-45 vuotiaiden ryhmässä kelpaisivat varmaan kaikki, jolla ei ole jotain huomattavaa sairaalloista ulkonäkövammaa tai jotka eivät anna itsestään jutuillaan tai olemuksellaan selkeän vaarallista mielikuvaa (rikollinen, narkomaani, hullu tai vastaava) ("tutkimus" perustuu suurehkoon joukkoon maalaisperheenäitejä, ei nyt tule mieleen ainuttakaan joka olisi niin ruma, että ajattelisin "mieluummin ilman"). Lähinnä selkeästi vanhan (selvästi yli 50 v) näköiset ovat isompi ryhmä, jota kohtaan en tunne seksuaalista vetoa sitten millään. Se porukka jota kohtaan itse tekisin aloitteita on ehkä kolmasosa tuosta.

Mutta voi olla että tuossakin on yliarviota. Pitäisi joskus muistaa katsella sillä silmällä ja vähän laskea.

Vierailija

Se vähän riippuu siitä, milloin on viimeksi saanut pillua ...

Jos tästä on aikaa yli kaksi viikkoa, niin kummasti jopa varsin rumatkin kiinnostaa.

Mikäli vielä on humalassa, niin kontrolli katoaa täysin ...

Vierailija

Yksi keino nousta asteikolla heti numero tai pari on poistaa laihduttamalla ylipaino pois. Harvoja naisia pukee ylipaino ja tasapaksu vartalo. Ruokavalio ja treeniä niin kroppa muuttuu helposti paljon paremman näköiseksi, samalla myös kasvot kaunistuvat. Yleisesti ottaen kauniimpia naisia ovat hoikat, treenatut hyväryhtiset naiset, mielellään pitkien hiusten kanssa. Timmi pylly on todella kaunista katseltavaa "voi kun tohon saisi siementää". Rintojen koko ei ole mitenkään ratkaisevaa. Timmin vartalon ja pyllyn sekä hyvän ryhdin saa vieläpä jokainen nainen ilman kalliita leikkauksia pelkällä treenillä ja hieman katsomalla mitä suuhunsa lappaa.

Vierailija

Täällä meilläpäin on lähes kaikki naiset kauniita.
Ylipainosiakin on hyvin vähän.
Ei mua oo koskaan tökkiny.

Vierailija

Sama tavara niillä kaikilla on.. Pikkasen erilainen kantoteline vaan.

Ja muistakaa että huonossakin repussa voi olla hyvät eväät..

Meikäläisen suhdeluku riippuu humalasta. Kännissä käy kaikki jotka suostuu, selvinpäin ei sitten mitään satunnaispanoja tulekaan etittyä niin sillon suhdeluku on aika suuri, varmaan 200 luokkaan.

Vierailija
hkal

Ja muistakaa että huonossakin repussa voi olla hyvät eväät..

Mmmhhhh....

Tunnen kaverin joka sano mulle kerran noin.

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006
Mestariampuja PiPi
Näin kerran yhdessä pubissa naitavan miehen. Se oli kyllä naitava.......

Meillä naisillahan se on hankalampaa, kun siinä missä miehillä on 100:n naisen joukossa yksi naitava, niin meillä esim. tollot puheet, itsekeskeisyys yms. miehessä sitten poistavat halut, josta syystä johtuen saadaan olla onnellisia, jos edes 1000:n joukossa on yksi naitava vaihtoehto...

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija
Stinger
Mestariampuja PiPi
Näin kerran yhdessä pubissa naitavan miehen. Se oli kyllä naitava.......



Meillä naisillahan se on hankalampaa, kun siinä missä miehillä on 100:n naisen joukossa yksi naitava, niin meillä esim. tollot puheet, itsekeskeisyys yms. miehessä sitten poistavat halut, josta syystä johtuen saadaan olla onnellisia, jos edes 1000:n joukossa on yksi naitava vaihtoehto...

Toi on kyllä täys vale. Näet ne kaikkein itsekeskeisimmät, suurisuisimmat ja pahimmat elostelijat juuri tehoavat naiseen kuin naiseen. Itsekin omana itsenä naista sai aikanaan huonosti, mutta kun otin muista pelimiehistä mallia ja aloin esiintyä ylimielisenä kukkona tunkiolla niin naista alkoi saada vähän joka paikassa. Mitä itsevarmempi ja kusipäisempi olet niin sitä varmemmin naista saa, tämä on tosi kun vesi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat