Epäterveellisiin elintarvikkeisiin annosrajoituksia

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Sairauksien ennaltaehkäisy on noussut keskustelun aiheeksi viime aikoina. Olemme jo tottuneet luontaistuotteissa tuotekohtaisiin annosrajoituksiin, joissa lukee mm. "annostusta ei saa ylittää".

Haluaisinkin nostaa keskustelun aiheeksi tällaisten annosrajoitusten tehokkuudesta epäterveellisten elintarvikkeiden kohdalla. Esimerkiksi olutpulloissa voisi lukea "korkeintaan kaksi pulloa vuorokaudessa, suositeltua annostusta ei tule ylittää."

Annostusohjeita voisivat sisältää esimerkiksi tuotteet, joissa on runsaasti sokeria (limonadit, mehut, makeiset), tyydyttynyttä rasvaa (jauheliha, makkarat, juusto, suklaa), makeutusaineita (limonadit), vain vähän kuitua sisältävät viljatuotteet (valkoinen pasta, riisi, peruna, leipä), trans-rasvoja sisältävät elintarvikkeet (kasvirasvajäätelö, valmisruoat) jne.

Mitä mieltä olette, tehoaisiko tämänkaltainen, pakkausmerkinnöillä tehostettu valistus kuluttajiin, ja ohjaisiko se kuluttajia parempien valintojen pariin? Käytössä on ns. parempi valinta -merkintöjä, mutta olisiko epäterveellisten elintarvikkeiden lajittelu vieläkin tehokkaampaa?

Voitte tuoda kriittistä näkökulmaa, mutta mielellään myös lisäehdotuksia erinäisistä ideoista, joilla voisi kehittää Suomalaisten terveyttä.

Kommentit (4)

Vierailija

"olutta vain kaksi pulloa vuorokaudessa.."
*nauraa*
koska 2 pulloa x 7 päivää = 14 pulloa viikossa
siitä laskettuna 14 x 4 = 56 pulloa kk...
ei paljoa mutta ei ihan vähääkään..

sitten niihin ongelmiin ideassa..
" ei saa ylittää "
mitäs jos ylittää saako siitä sakot.. vai vankilaa..

ei toimi koska suomessa vieläkin väitetään
esim että maitoa on nuoren juotava..
toiset taas on eri mieltä..

toiset uskoo akupunktioon vaikka tieteellisesti ei
sitä ole todistettu..

eli kuka sanoo mikä on kellekkin se
paras vaihtoehto.. tulis purkit täyteen tekstiä..
" jos sairastat diabetesta ei tuote ole sinulle hyvä.. samoin jos sairastat..."
ja kukas ottaa siitä sitten juridisen vastuun
että suositukset olisivat pärsiillään...

kaikista tärkeintä olisi puuttua VALHEELLISEEN mainontaan
"kun syöt tätä siänkärsämö uutetta.. nuorrut 25 vuotta minuutissa "
lisäksi voitaisiin tuottajia laittamaan paremmin esille
mitä aineita ruoka sisältää..

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
DGLA
Annostusohjeita voisivat sisältää esimerkiksi tuotteet, joissa on runsaasti sokeria (limonadit, mehut, makeiset), tyydyttynyttä rasvaa (jauheliha, makkarat, juusto, suklaa), makeutusaineita (limonadit), vain vähän kuitua sisältävät viljatuotteet (valkoinen pasta, riisi, peruna, leipä), trans-rasvoja sisältävät elintarvikkeet (kasvirasvajäätelö, valmisruoat) jne.

Mitä mieltä olette, tehoaisiko tämänkaltainen, pakkausmerkinnöillä tehostettu valistus kuluttajiin, ja ohjaisiko se kuluttajia parempien valintojen pariin? Käytössä on ns. parempi valinta -merkintöjä, mutta olisiko epäterveellisten elintarvikkeiden lajittelu vieläkin tehokkaampaa?


Transrasvathan on kokonaan kielletty joissain maissa, ainakin Tanskassa. Ne voisi kieltää meilläkin kokonaan.

Kyllä minustakin tuollainen varoitusmerkintä olisi paitsi johdonmukainen, myös hyödyllinen. Se saisi ihmiset ajattelemaan mitä suuhunsa laittavat. Valmistajatkin voisivat joutua tekemään terveellisempiä tuotteita, jotta välttyisivät varoitusmerkinnältä.

Moni kuluttaja ei nyt ole kovinkaan tietoinen, kuinka huonolaatuista kaupoissa myytävä ruoka usein on. Siitä tiedottaminen voisi ohjata kulututsottumuksia terveellisempään suuntaan.

Vierailija

Olisihan tuo ihan hyödyllinen, vaikka eivathän ne tekstit röökiaskin kyljessäkään mitään auta.
Mutta merkintöjen hyödyllisyys tulisikin siitä, että ei tarvitsisi tuoteselosteita aina niin paljoa katsella ja yrittää muistella, että mitä kannatti syödä. Nythän pakkausten kyljistä löytyy hyödyllisten aineiden saantisuositus ja kuinka paljon sitä tuotteessa on, mutta haitallisillekin aineille olisi hyvä saada sama.

Ja tottakai myös alkuperämaa olisi ilmoitettava.

Vierailija
Ding Ding
Moni kuluttaja ei nyt ole kovinkaan tietoinen, kuinka huonolaatuista kaupoissa myytävä ruoka usein on. Siitä tiedottaminen voisi ohjata kulututsottumuksia terveellisempään suuntaan.

tiedottaminen..
osta vihanneksia...
älä näitä super halpoja valmis sapuskoja..

se ketä pitää "valistaa" ei välitä
tai ei voi välittää...
ja ne ketkä välittää tietää jo.. hmm..

varoitus tekstejä paremmin kansaa ohjataan hinnoilla...
eli epäterveellinen ruoka kalliimmaks ja vihannekset halvemmiks..
ruoka on älyttömän halpaa...
jos vaan mättää mahan täyteen..

-alennus lihapiirakoita
-alennus kananpaloja
-löytökorista loput..

ei montaa euroo mee
ja massu täynnä..

jos vaihtoehto on
nälkä mutta terveellistä ruokaa...
tai massu täynnä mutta epäterveellistä ruokaa
niin kumpaakohan sitä perus reiska ostaa...
jää kato enempi sitten suomi viinaa rahaa..

pakaste pitsa 1,90e
helppo, nopea ja vielä halpa...
ei siinä paljoa tarrat auta..

Uusimmat

Suosituimmat