Vastaus mahdollisuus kaikille...

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mitä kaikkea tarvitsee maksimissaan, että voi elää onnellisena elämänsä?

Kommentit (7)

Vierailija

Minusta jo täällä palstalla aiemminkin siteeratussa kirjoituksessa oli niin paljon viisautta, että se sopinee myös tähän yhteyteen.

Lainaus positiivari-lehdestä: “Onnellisimmat ihmiset ovat harvoin kaikkein rikkaimpia, kauneimpia tai edes lahjakkaimpia. Onnelliset ihmiset eivät ole riippuvaisia ulkoisten asioiden tuomasta jännityksestä tai hauskuudesta. He nauttivat elämän perusasioista, jotka voivat usein olla hyvin yksinkertaisia. He eivät tuhlaa aikaansa ajattelemalla, että ruoho on aidan toisella puolen vihreämpää. He eivät kaipaa eilistä tai murehdi huomista.

He elävät tätä hetkeä ja ovat iloisia saadessaan olla elossa. He nauttivat työstään ja tekemisistään, perheistään ja ympärillään olevista hyvistä asioista. He joustavat ja osaavat sopeutua. He antavat tuulen puhaltaa ja mukautuvat ajan vaatimuksiin kuten puut ja luonto myrskyn kourissa. He nauttivat elämän kilpailuista ja ovat sopusoinnussa maailman kanssa. He osaavat ajatella positiivisesti. Heillä on myös kyky välittää itsestään ja muista. He kunnioittavat olemassaoloa ja elämän perusasioita.”

Eli onnellisuus näyttää asuvan ennenkaikkea asennoitumisessa tai/ja suhtautumisessa itseen/toisiin olentoihin/elämään/ympäristöön/maailmaan. Tämä myös selittänee sen ettei viimekädessä ulkoiset tekijät ole relevantteja onnellisuuden olemusta lähestyttäessä. Kuten varmaan monet ovat nähneet jopa kolmansien maiden slummeissa mitä kurjimmissa olosuhteissa iloisempia, harmonisempia, nauravaisempia ja onnellisempia ihmisiä kuin konsanaan täällä suorituskeskeisessä kilpailuyhteiskunnassa, länsimaisten suurkaupunkien teollisessa vauhtipyörässä juoksevat, satiiniraitaisissa sifonkipuvuissaan rynnivät materialistit, joille mikään ei tunnu riittävän.

Vierailija

Eiköhän maailma ole jo niin valmiiksi rakennettu, kunhan sitä vain osaisi arvostaa.. Tarkitan luontoa, nerokas systeemi. Eikä ihminen periaatteessa tarvitse ollakseen onnellinen mitään omaa luomaansa..
Joskus on tutkittu että ihmisillä olisi onnellisuusgeeni.. Eli jossainmäärin onnellisuus voi olla geneettistä.. Mutta luulen että jos ihmisellä on käsittelemättömiä asioita hän voi huonosti, vaikka ympärillä olisikin kaikki hyvin olipa geenit mitä tahansa..

Tavallaan kun asioista tulee pysyviä, niitä ei enää osaa arvostaa, vaan vaatii vaan kaiken aikaa lisää. Ja asiat meneekin päinvastoin ihmisestä tulee entistäkin onnettomampi..

Siksi on hyvä että välillä tulee tilapäisiä muutoksia elämässä.. mm. Minun tyttö on heinäkuun pois kotoa ja hänen arvo on noussut silmissäni mittaan mielettömään..

Mitä muuten Ananda luulet tuleeko Tiäremies ja Kekkosen hiukset onnellisiksi tuosta sinun allekirjoituksesta?? Hyvä oli tuo lainaus..

Vierailija
Fiisas
Mitä muuten Ananda luulet tuleeko Tiäremies ja Kekkosen hiukset onnellisiksi tuosta sinun allekirjoituksesta?

Kekkosen hiukset.. hmm.. Jos pitää jotain veikata niin luulen ettei Kekkosen hiukset ainakaan pahasti suutu. Tiäremiäs taasen, hänhän on kuitenkin yksi aikamme suurimpia elossa olevia mannermaisia ajattelijoita ja palstan tunnetuimpia aforistikkoja, joten hän samalla sekä pesunkestävänä intellektuellina että karismaattisena Pispalan Casanovana, osaa kyllä jättää tälläisen lähinnä omaa kognitiivista rajoittuneisuuttaan reflektoivan vähä-älyisen poleemikon ajatelmat omaa alhaiseen arvoonsa.

EDIT: double posting

Vierailija
Ananda

Ei Kekkonenkaan aina ollut kalju.

Noilla perusteilla, etenkin jos mies on Tampereen Pispalasta niin ymmärrän vertauksesi.. Naiset ja Pispala ei kertakaikkiaan kuulu samassa lauseessa puhuttaviksi..

Vierailija
Ananda
Eli onnellisuus näyttää asuvan ennenkaikkea asennoitumisessa tai/ja suhtautumisessa itseen/toisiin olentoihin/elämään/ympäristöön/maailmaan. Tämä myös selittänee sen ettei viimekädessä ulkoiset tekijät ole relevantteja onnellisuuden olemusta lähestyttäessä. Kuten varmaan monet ovat nähneet jopa kolmansien maiden slummeissa mitä kurjimmissa olosuhteissa iloisempia, harmonisempia, nauravaisempia ja onnellisempia ihmisiä kuin konsanaan täällä suorituskeskeisessä kilpailuyhteiskunnassa, länsimaisten suurkaupunkien teollisessa vauhtipyörässä juoksevat, satiiniraitaisissa sifonkipuvuissaan rynnivät materialistit, joille mikään ei tunnu riittävän.

Juuri näin. Materia on käynyt raskaaksi taakaksi... Onnellisuus on jotain sellaista, ettei sitä voi sanoilla kuvata. Onneen ei löydy edes yhtä syytä.

Uusimmat

Suosituimmat