Tulo kuormanpurkutilanteeseen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ihminen on yhä syyn ja sovituksen kehässä, kausaalilain piirissä. Tämä maailma käy kohti jyrkännettä, maan päällä on alkanut kasvien, eläinten, myös ihmisten joukkokuoleminen, koska kausaalitietokone purkaantuu. Tämä merkitsee, että myös monia taivaankappaleita luhistuu, kun näihin planeettoihin tuskin enää on olemassa viestintäyhteyksiä, koska alkusyyt kuittaantuvat maan päällä.

Tähtien luhistuessa niiden energia muuttuu toisenlaatuiseksi, mahdollisesti valmiusenergiaksi syntyäkseen uudelleen - sitten, kun taas paljon sieluja inkarnoituu eli syntyy paljon ihmisiä tai myös eläimiä ja kasveja syntyy taas uudestaan.
Nämä kosmiset "joukkohaudat" muodostuvat luhistuneista tähdistä, joissa aineen tiheys on käsittämättömän suuri. Nämä ovat niin sanottuja mustia aukkoja. Myös osa tästä valtavan tiheästä ainemassasta voi muuttua negatiivisesta positiiviseksi ja siten vähitellen päästä sulautumaan Alkuenergiaan. Alkuenergia, Jumala, on läsnä kaikessa ja siten Alkuenergia on myös se, joka muuttaa negatiivisen positiiviseksi.

Toinen osa koostuu niin sanotusta valmiusenergiasta. Tästä energiavaruksesta rakentuu sitten taas yksi tai useampia aineellisia tähtiä. Supernovista saattaa syntyä taas uusia varastointitähtiä. Kuitenkin edellytyksenä on, että maan päällä siitetään ihmisruumiita ja että eläimet ja kasvit pystyvät lisääntymään.

Alkusyitämme emme voi poistaa ruumiiseen sekaantumalla, emme myöskään manipuloimalla perimäämme. Myöskään nykyaikainen geenimanipulaatio ei pitemmän päälle pysty saamaan mitään aikaan - aivan päinvastoin - ihminen tahraantuu geenimanipulaatiolla yhä enemmän.

Ihmisen jumalallinen perintö on henkinen ruumis. Hänen saatanallinen perintönsä ovat ne alkusyyt, jotka hän itse on luonut.
Kausaalitietokoneella on voimakas aktiviteetti. Aika rientää. Vuodet kuluvat lennossa ja antavat merkkejä materialistisen maailman tuhoutumisesta.
Negatiivinen energia vuodattuu yhä voimakkaammin ulos kausaalitietokoneesta.
Maapallo oh yhä nk. demonien tyyssija. Maapallo on yhä toistaiseksi heidän tukikohtansa. Demonit eivät vielä luovuta. He uskovat, että heidän on lyötävä pöytään viimeinen valttikorttinsa pakottaakseen Jumalan polvilleen. Siksi Jumalan vastapelurit ovat sukupolvien ajan tehneet esivalmisteluja. Kysymys on geenitekniikasta.
Jumalan vastapeluri on yhä vielä siinä uskossa, että pystyy alistamaan, kaikkiallisen Lain. Lankeemuksen alusta alkaen hän, demoni, ja hänen rikoskumppaninsa ovat muuntaneet vastakohdakseen Alkuenergian luovuttamaa lainaa, osaa jumalallisesta energiasta, negatiivisiin tarkoituksiin.
Osasta lainaksi annetusta jumalallisen järjestyksen energiaa hän teki epäjärjestyksen;
vapaaksi tekevästä jumalallisesta tahdosta hän rakensi itsepäisyyden ja pakon;
jumalallisesta viisaudesta hän teki älyn;
jumalallisesta vakavuudesta kevytmielisyyden;
jumalallisesta kärsivällisyydestä kärsimättömyyden;
epäitsekkäästä, jumalallisesta rakkaudesta itserakkauden;
jumalallisesta armeliaisuudesta säälimättömyyden ja armottomuuden.

Epäpuhtaus on kausaalilaki, johon ihminen on syöttänyt ja syöttää oman osuutensa, omat alkusyynsä ottaakseen ne jälleen vastaan.
Saatanallinen perintö - alkusyyt - ovat vastakohdakseen muuttunutta, tiivistynyttä jumalallista energiaa, jota jokainen ihminen on luonut riippuen Jumalan Lain rikkomuksistaan ja vastaavasti moninkertaisesti taltioinut. Taltiointien lähettämä säteily aktivoi sielussa olevat alkusyyt ja sielun välityksellä ne siirtyvät ihmisen geenistöön.
Jokainen alkusyy on osa ihmisen perintötekijöitä. Se koostuu yhdestä tai useammista ohjelmista. Se on siis jokaisen yksityisen ihmisen perimä. Alkusyiden eli luotujen ohjelmien, perimän mukaisesti sujuu yksilön elämä.
Jokaisen tulisi tunnistaa ja puhdistaa alemmat ominaisuutensa, siis henkilökohtainen perimänsä, jotta löytäisi jälleen tien alkulähteelleen, jumalallisen perintönsä luokse. Jumalan seitsemän perusvoiman luokse.
Kun hän ei enää tee sitä, mitä on itsessään tiedostanut - eli alkusyitä - hän luo itselleen uuden elämänohjelman, mahdollisesti korkeammin ihantein ja arvoin.
Koska ihmisten suuri joukko ei ole pannut eikä pane toimeen muutosta saatanallisesta perinnöstä jumalalliseen perimään ja yksilö siksi on luonut ja luo yhä enemmän alkusyitä, fyysinen perimä tahraantui yhä pahemmin. Tämä tahraantuminen saa nyt ilmennyksensä.

Kommentit (4)

Vierailija

Mene johonkin muuhun foorumiin tuputtamaan "tieteeseen" verhottua uskontolässytystä, tai vapaa sana-osastolle, kaikki kökkösi mahtuu yhteen ketjuun.

Vierailija
jukteri?
Mene johonkin muuhun foorumiin tuputtamaan "tieteeseen" verhottua uskontolässytystä, tai vapaa sana-osastolle, kaikki kökkösi mahtuu yhteen ketjuun.

Elämämme käy mielenkiintoiseksi ollessamme valmiita tarkkailemaan itseämme. Vain silloin huomaamme, millainen me ihmisenä vielä olemme ja mitä olemme syöttäneet tähtiin eli kausaalitietokoneeseen.
Se antaa meille herätteitä pohtimaan tunteitamme, tuntemuksiamme ja ajatuksiamme, niin että opimme tuntemaan itsemme ja puhdistamaan sen, mikä on inhimillistä. Tällä tavoin käännämme negatiivisuuden vastakohdakseen ja tavoitamme positiivista energiaa.
Kaikki on rekisteröity. Kaikki on taltioitu energiaan absoluuttiseen tallennusjärestelmään. Kaikki sisältyy kaikkeen ja on myös niin, että kaikki alkusyyt ilmenevät ruumiin rakennehiukkasissa. Samoin ihmisruumiiseen, jokaiseen soluun ja jokaiseen veripisaraan sisältyy koko ihmiskuva, hänen koko lähetys- ja vastaanottopotentiaalinsa, kaikki mikä on sovitettu ja sovittamatta eli siis puhdistettu tai puhdistamatta.
Ihminen on muuntunutta kiteytynyttä valoeetteriä, henkiatomien kiteytyneisyyttä.

Vierailija
HalfNelson
Ovat sitten kehittäneet puppugeneraattorista version uskovaisillekin.

Niin, muiden ohella ei myöskään nk. uskovaisia jätetä syklisen kehitysprosessin ulkopuolelle.

Uusimmat

Suosituimmat