Kulttuurimme ruokkii kyvyttömyyttä ymmärtää muita

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Kulttuurimme ruokkii kyvyttömyyttä ymmärtää muita

Amerikkalaisilta vei kaksin verroin enemmän aikaa kuin kiinalaisilta hoksata, mitä toinen näkee.
Tutkimuksen mukaan länsimainen kulttuuriympäristö aiheuttaa jäsenilleen kyvyttömyyttä ymmärtää toisen näkökulmaa. Paritehtävänä oli siirtää toisen ohjeiden mukaan esineitä ruudukossa. Joitakin esineitä oli ruudukossa kaksi samanlaista kappaletta, mutta ohjeiden antaja näki niistä vain toisen. Kiinalaiset huomasivat heti, minkä esineen ohjeiden antaja näki ja siirsivät oikeaa esinettä. Amerikkalaisilta vei kaksin verroin aikaa päätellä, kumpaa esinettä täytyisi siirtää. Tehtävä oli yksinkertainen, mutta valtaosa (65 %) jätti huomioimatta ohjeiden antajan näkökulman vähintään kerran.
Länsimainen kulttuuri kannustaa yksilöllisyyteen, ja minäkuva määritellään omien pyrkimysten ja saavutusten kautta. Kiinalainen kulttuuri puolestaan tähdentää yhteisön merkitystä, minäkuva määritellään suhteiden ja sosiaalisten velvollisuuksien kautta.
Koska sanoilla ja teoilla voi olla monia merkityksiä, tulkitsemme toista helposti väärin, ellemme pysty kuvittelemaan tilannetta toisen näkökulmasta. Kaikilla lapsilla on kyky nähdä asiat toisten kannalta, mutta kulttuuri voi tukahduttaa taidon ylläpitämisen.

http://www.tiedeuutiset.fi/index.aspx#295

Sivut

Kommentit (84)

Vierailija
tiäremiäs

Ehkä tästä johtuu, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on niin ylivertainen muihin verrattuna ...
Ehkä mitään geneettistä paremmuutta ei ole olemassakaan.
Tämä paremmuus onkin opittua käytöstä.

Pikemminkin se ruokkii kyvyttömyyttä ymmärtää itseä ja siitä seuraa se, ettei ymmärrä ketään/mitään.

Vastuuttomasti elävä ottaa tekosyyksi vaikkapa kulttuurin... sillä ei kulttuuri tai toinen ihminen mitään ruoki, ts. ihminen itse ruokkii itseään ties millä... usein yrittäen laittaa käytöksensä toisten piikkiin.

Vierailija
Lapin Mies

Tarkoitat kai, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on ylivertainen länsimaalaisen mielestä. Itämaiset, kuten vaikka japanilaiset ja kiinalaiset eivät välttämättä ole samaa mieltä. Kulttuurien paremmuus on mielipidekysymys, mikä riippuu siitä, mitä paremmuuden mittarina käytetään. Jos yhteisöllisyyttä, ahkeruutta ja vanhempien ihmisten kunnioittamista pidetään hyveinä, itämainen kulttuuri on ylivertainen länsimaiseen verratuna. Lapin mies ei taida ymmärtää muita kuin lapin miehiä.

Vierailija
qaz

Pitää paikkansa siinä mielessä että aina on helpompi syyttää muita kaikesta.

Mutta mutta, se mutta on edessä. Kun lapsesta lähtien kasvaa "kulttuurissa", niin se ei monellekkaan ole helppoa vaihtaa kulttuuria toiseen kulttuuriin. Ja he jotka sanoo että kaikki kulttuurit täytyy hyväksyä, on oikeassa siinä mielessä että kulttuureja on.

Mutta kulttuurin omaavat voi itse pikku hiljaa muuttaa kulttuuriaan. Tai esim. kun maahanmuuttaja tulee Eurooppaan, niin ei ole soveliasta pitää kaikkea vanhaa omasta kulttuuristaan, koska muuten ei voi sopeutua uusiin oloihin. Täytyy osata integroitua, elämä helpottuu. Integroituminenhan tarkoittaa että ihminen laittaa elämänsä siihen kuntoon että osaa elää sekä vanhassa että uudessa kulttuurissa niin että itselle, ympäristölle tai maan asukkaille ei haittaa että asuu siellä.

Valitettavasti läheskään kaikki ei osaa tehdä noin. He pitää kynsin ja hampain kiinni vanhasta kulttuuristaa muuttaessaan uuteen maahan. Odottavat vain että ympäristön pitäisi sopeutua heidän tapoihinsa. Siis esim. että suomalaisen täytyisi sopeutua somalialaiseen kulttuuriin. Mutta somalialaisen ei tarvitsisi sopeutua suomalaiseen kulttuuriin tai oloihin. Niin sanotut "suvaitsevaiset" odottavat myös että peruskansalainen sopeutuu ja hyväksyy tämän kulttuurin, jopa oman kulttuurinsa edelle.

Kulttuuri pitää ihmisiä kahleissaan. Niin ei sitä noin vain muututa. Kulttuurin perinteet on sen verran voimakkaat.

Sanomalla että tahdon muuttua, ei merkitse sitä että kykenee muuttumaan. sanat ei ole sama kuin teko. Lausua sanat on helppo, mutta tehdä niin kuin sanoo onkin jo sitten paljon vaikeampaa, jos on suurista kulttuuri eroista kysymys.

Kulttuuri ruokkii yksilöä lapsesta lähtien, muokkaa ihmisen kulttuurin kaltaiseksi. Ja siitä muokkauksesta ei sitten niin helpolla päästäkkään irti. Sanoi "gaz" mitä sanoo asiasta. Vai onkos sinulla kokemusta että olet joutunut vaihtamaan kulttuurisi aivan erilaiseen uuteen kulttuuriin ja oonistuit tekemään sen heti kun ajatus kävi aivoissasi?

EDIT

Sanoisin vielä että mikään kansai ei mielellään menetä kulttuuriaan ja anna jonkin vieraan kulttuurin tulla tilalle. Kulttuurien sekamelskaa tapahtuu, mutta edistys ei ole niin nopea että kulttuurinsa voisi yks kas vaihtaa käskystä johonkin toiseen kulttuuriin.

Mene "gaz" asumaan esim. arabi-kultuuriin ja kerro sitten meille kuinka se intgroitumisesi tapahtui. Oliko helppoa? Kuinka nopeaan sinusta tuli arabi?

Vierailija
Moses Leone
Lapin Mies

Ehkä tästä johtuu, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on niin ylivertainen muihin verrattuna ...
Ehkä mitään geneettistä paremmuutta ei ole olemassakaan.
Tämä paremmuus onkin opittua käytöstä.

Tarkoitat kai, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on ylivertainen länsimaalaisen mielestä. Itämaiset, kuten vaikka japanilaiset ja kiinalaiset eivät välttämättä ole samaa mieltä. Kulttuurien paremmuus on mielipidekysymys, mikä riippuu siitä, mitä paremmuuden mittarina käytetään. Jos yhteisöllisyyttä, ahkeruutta ja vanhempien ihmisten kunnioittamista pidetään hyveinä, itämainen kulttuuri on ylivertainen länsimaiseen verratuna. Lapin mies ei taida ymmärtää muita kuin lapin miehiä.

No, tosiasiahan on että länsimainen kulttuuri hallitsee maailmaa, ajateltiin sen paremmuudesta mitä tahansa.
Länsimaiset talous-opit, informaatiotekniikka, länsimainen arvomaailma, kuten esim. demokratia, puoluejärjestelmät, ihmisoikeudet jne ... systeemit.
Jopa uskonnot on saaneet väistyä vallankammareista länsimaisen systeemin vallattua alueet, vain muutama muslimimaa vielä pyristelee vastaaan ...
Aasia on itseasiasa esimerkki siitä, kuinka ne toteuttavat tätä meidän markkinatlousjärjestelmää jopa paremmin kuin me itse ja myös menestyvät sen ansiosta paremmin kuin me.
Yleensäkin voidaan todeta, että länsimaat lahjoitti maailmalle tämän tekniikkaan perustuvan yhteiskuntajärjestyksen, jossa kaikki ongelmat ratkaistan tekniikan keinoin ja ne ongelmat joita ei pystytä teknisin keinoin ratkaisemaan, niin jää kokonaan ratkaisematta.

Vierailija

No Kreikasta, ja Roomasta periytyvä länsimainen järjestelmä, joka perustuu väkivaltaan on tällä hetkellä vallitsevana, mutta historiasta voi oppia kaikkien kulttuurien olevan ohimeneviä.
Kreikassa voi vielä sanoa olleen kremokraattinen järjestelmä. Nykyinen järjestelmä on kaukana siitä,

Mikään järjestelmä, ei ole ratkaissut ainoatakaan ihmisen ongelmaa.

Vierailija
Lapin Mies
Moses Leone
Lapin Mies

Ehkä tästä johtuu, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on niin ylivertainen muihin verrattuna ...
Ehkä mitään geneettistä paremmuutta ei ole olemassakaan.
Tämä paremmuus onkin opittua käytöstä.

Tarkoitat kai, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on ylivertainen länsimaalaisen mielestä. Itämaiset, kuten vaikka japanilaiset ja kiinalaiset eivät välttämättä ole samaa mieltä. Kulttuurien paremmuus on mielipidekysymys, mikä riippuu siitä, mitä paremmuuden mittarina käytetään. Jos yhteisöllisyyttä, ahkeruutta ja vanhempien ihmisten kunnioittamista pidetään hyveinä, itämainen kulttuuri on ylivertainen länsimaiseen verratuna. Lapin mies ei taida ymmärtää muita kuin lapin miehiä.

No, tosiasiahan on että länsimainen kulttuuri hallitsee maailmaa, ajateltiin sen paremmuudesta mitä tahansa.
Länsimaiset talous-opit, informaatiotekniikka, länsimainen arvomaailma, kuten esim. demokratia, puoluejärjestelmät, ihmisoikeudet jne ... systeemit.
Jopa uskonnot on saaneet väistyä vallankammareista länsimaisen systeemin vallattua alueet, vain muutama muslimimaa vielä pyristelee vastaaan ...
Aasia on itseasiasa esimerkki siitä, kuinka ne toteuttavat tätä meidän markkinatlousjärjestelmää jopa paremmin kuin me itse ja myös menestyvät sen ansiosta paremmin kuin me.
Yleensäkin voidaan todeta, että länsimaat lahjoitti maailmalle tämän tekniikkaan perustuvan yhteiskuntajärjestyksen, jossa kaikki ongelmat ratkaistan tekniikan keinoin ja ne ongelmat joita ei pystytä teknisin keinoin ratkaisemaan, niin jää kokonaan ratkaisematta.

Oikeastaan länsimaat ovat varastaneet muiden keksinnöt ja käyttäneet niitä omaisuuden ja vaikutusvallan kasvattamiseen. Pyörä keksittiin lähi-idässä, ilman sitä ei olisi autoteollisuutta. Kiinalaisten keksimät paperi ja kompassi edistivät tiedonvälitystä ja uusien alueiden ja mantereiden valtausta. Kiinalaiset keksivät myös ruudin ja raketin ja arabit ensimmäisen tuliaseen. Nyt amerikkalaisten sota- ja avaruusteollisuus tahkoavat rahaa noihin pohjautuvilla laitteilla.

Joo, kulttuuri alkoi sumereilra, kahden virran maan asukkailta. Mutta täytyy ottaa huomioon että keksinöt kuuluu koko maailmalle. Esim. ratas/pyörä, ei sitä salassa voinut pitää. Ihmisiä liikkui ja vei uusia ideoita mukanaan uusiin paikkoihin. Ei siinä sen kummempaa varastamista ole.

Asia on vain niin että länsimaiset ottaa ilomielin vastaan uusia ideoita. Samoin muut itämaat, lukuun ottamatta arabimaita joissa hallitsee islam. Siellä käy uudistukset nykyään hyvin hitaasti. Vanha uskonto ei anna periksi.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Mahtava linkki tiäremiähellä. Juuri tällaiset kulttuurienväliset vertailut voivat auttaa ymmärtämään, miksi itämaissa rikollisuutta on vähemmän ja miksi perhesuhteiden hajoamiseen suhtaudutaan niin eri tavoin.

Kohteliaisuus ja toisten tarpeiden huomioon ottaminen ovat tietenkin kaikkien kulttuurien peruspilareita, mutta niiden aste ja ilmeneminen eri konteksteissa vaihtelevat suurestikin, kuten epämielyttävämmät, assertiivisemmat reagointitavatkin. Meillä niin 'normaaleina' pidetyt äkilliset tunnereaktiot noin esimerkiksi eivät vain tapahdu Japanissa, suureksi osaksi koska ne eivät nauti sosiaalista arvostusta.

Etnosentriset käsityksemme on aina hyvä tuoda keskusteluihin mukaan – koemmehan tietenkin omat tapamme 'parhaiksi' juuri meidän kulttuurissamme. Samalla kuitenkin oikeutamme myös tiettyjä tapoja tietyin ääneen sanomattomin perustein toisten yläpuolelle. Kulttuurien välinen näkökulma auttaa käsittämään, että on monia tehokkaita ja tyydyttäviä tapoja käyttäytyä sosiaalisesti. Ennen kaikkea, olemme kykeneviä omaksumaan uusia tapoja ja tyylejä lähestyä myös tuttuja tilanteita.

Moses Leone
Lapin Mies
Ehkä tästä johtuu, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on niin ylivertainen muihin verrattuna ...
Ehkä mitään geneettistä paremmuutta ei ole olemassakaan.
Tämä paremmuus onkin opittua käytöstä.

Tarkoitat kai, että länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on ylivertainen länsimaalaisen mielestä. Itämaiset, kuten vaikka japanilaiset ja kiinalaiset eivät välttämättä ole samaa mieltä. Kulttuurien paremmuus on mielipidekysymys, mikä riippuu siitä, mitä paremmuuden mittarina käytetään. Jos yhteisöllisyyttä, ahkeruutta ja vanhempien ihmisten kunnioittamista pidetään hyveinä, itämainen kulttuuri on ylivertainen länsimaiseen verratuna. Lapin mies ei taida ymmärtää muita kuin lapin miehiä.

Joo, Lapin Mieheltä ensikuulemalta aika naiivi, historiaa tuntematon ja etnosentrinen kommentti, mutta toisaalta myös paljon laajemman pohdinnan arvoinen. Itä-aasialainen konformismi (seurataan muita) ja konfutselainen hierarkinen kunnioitusetiikka palkitsevat ja edellyttävät ihmisiltä lojaalisuutta eri tavalla kuin länsimaissa.

Eri temperamenttiset ja luonteiset ihmiset näyttäisivät myös pärjäävän ihan eri tavoin jenkkilässä kuin Kiinassa ja päinvastoin. Kiinassa kiltti nössö menestyy, mutta jenkeissä itseään esille tuova 'pätijä', noin yleisesti ottaen. Tästä psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoitti jo vuosia sitten.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Mestariampuja PiPi
Hyvä esimerkki on kyvyttömyydestä ymmärtää muita mm. nykypäivän vanhustenhoito.

Pitäisi myös ymmärtää milloin toiset eivät halua lukea merkityksettömiä ja kummallisia postauksia.

Vanhustenhoidossa taitaa olla kyse poliittisesta tahdosta jota ei voi ihan helposti verrata yksilön tahdottomuuteen/kykyyn havainnoida asioiden eri puolia.

edit:typo

Vierailija

Suomessa käyttäytymiskulttuuri tuskin on kovinkaan eurooppalainen. Ei tarvitse mennä kuin välimerelle ja esim. Espanjaan. En tarkoita nyt espanjalaisten käytöstä turistia kohtaan, vaan omiin kansalaisiinsa. Kerran näin kolarin, joiden osapuolet olivat kaksi suunnilleen samanikäistä miestä. Molemmat tulivat autosta ja huusivat toisilleen kurkku suorana ja käsiään viuhtoen. Kun suurin kiukku oli mennyt ohi, molemmat menivät autoonsa ja ajoivat pois. Mitään vastaavaa en ole Suomessa nähnyt.

Täällä haudotaan asioita jopa vuosikausia. Haudottu asia voi olla vielä väärinkäsitys, koska aina epäillään, että ihmiset tarkoittavat jotakin muuta kuin sanovat. Luulisin päihteiden käytön ja suuren masennusluvun heijastavan omaa käyttäytymiskulttuuriamme.

Neonille tiedoksi, tiedän, että näkemykseni on naiivi ja vailla tieteellistä näyttöä. No, nyt helpotti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat