Skandinavia 205 milj.vuotta sitten

Seuraa 
Viestejä7527
Liittynyt17.2.2006

Carter on mietiskellyt tässä ilmastonmuutos hypetyksestä lukiessaan ja fossiileja tutkiskellessaan,että millaista olisi ollut elää suomessa n.200-205 milj.vuotta sitten?

Silloin oli menossa triaskausi,joka on mesotsooisen maailmankauden ensimmäinen kausi,jolloin kaikki mantereet muodostivat yhden suuren(Pangaia)alkumantereen ja Suomi lienee sijainnut jossain 25-30* pohj.leveyttä ja ilmasto täällä on ollut todennäköisesti joko kuiva tai monsuunityyppinen,mutta aikalailla lämmin.

Meriveden lämpöisyydestä Skandinaviassa tuolloin kertovat koralliriutat ja paksut kalkkikerrostumat.

Suomessa on tuolloin yleistyneet maamatelijat,kilpikonnat,alkuliskot ja nisäkäsliskot.(Carterilla on kirjahyllyssään muutama tuolta ajalta oleva trilobiitti)silloin on myös luultavasti kehittyneet ensimmäiset pienet dinosaurukset ja triaskauden loppupuolella myös varhaisimmat istukattomat nisäkkäät.

Vesialueillamme eli jo silloin kalaliskoja sekä luu-ja haikaloja,suolattomissa vesissämme/järvissämme uiskenteli luultavasti myös keuhkokalojakin.

Matalilla merialueillamme oli luultavasti simpukoita ja merililjoja ja maalla kasvoivat ensimmäiset paljassiemeniset lajit kuten; käpypalmut ja havupuut.

210 miljoonaa vuotta sitten en olisi halunnut olla enää paikalla,sillä silloin puolet koko maailman eliölajeista tuhoutuivat ja siitä kärsivät kaikkein eniten juuri nisäkkäät,kun ilmasto lämpeni huomattavasti ja hirmuliskojen valtakausi sai alkunsa.(sekin tosin päättyi traagisesti n.65 milj.vuotta sitten Jukatanilla tapahtuneen meteori törmäyksen yhteydessä)

Juttu ei ollut varmaan ihan täyttä faktaa vaan Carterin ajatuskiemura tässä fossiileita puhdistellessa ja katsellessa,että miltähän Carterin tukikohdan ikkunasta näkyvä maisema on näyttänyt N.200 milj.vuotta sitten?

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Sivut

Kommentit (63)

Vierailija
millaista olisi ollut elää suomessa n.200-205 milj.vuotta sitten?

Eikö maapallon happipitoisuus ollut tuolloin erilainen? Ehkä jopa sopimaton ihmiselle?

John Carter
Seuraa 
Viestejä7527
Liittynyt17.2.2006

Triaskauden joukkotuhon syytä ei tiedetä ja yksi esitetyistä vaihtoehdoista(ei todistettu) onkin juuri hiilidioksidi pitoisuuden nousu nopeasti,jonka vuoksi lämpötila kohosi huomattavasti lyhyessä ajassa.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Vierailija

Menikö ajat sekaisin vai vaikuttako vain siltä?
210 miljoonaa vuotta sitten on aiemmin kuin 205 miljoonaa vuotta sitte.

Samanlaisia juttuja on itsekin tullut mietittyä moneen kertaan. Olisi kiva päästä näkemään millaisia ökkömönkiäisiä tulisi vastaan. Toisaalta moni niistä on sen kokoisia ettei niitä hirveän mielellään tapaisi. Kalat ovat niin vanhoja, että ne ilmeisesti hyvinkin kaukana menneisyydesse olisivat ainakin osittain tutun tuntuisia.

John Carter
Seuraa 
Viestejä7527
Liittynyt17.2.2006

Kiitos, Köppä huomautuksesta ajat tosiaan pääsivät pyörähtämään väärinpäin.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

John Carter
Seuraa 
Viestejä7527
Liittynyt17.2.2006

Joo,kalatkin ovat varmaan olleet sen kokoisia,että saattaisi Rapala olla hyödytön niitä pyytäessä.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Vierailija
John Carter
Triaskauden joukkotuhon syytä ei tiedetä ja yksi esitetyistä vaihtoehdoista(ei todistettu) onkin juuri hiilidioksidi pitoisuuden nousu nopeasti,jonka vuoksi lämpötila kohosi huomattavasti lyhyessä ajassa.

On todistettu, että kaikissa joukkosukupuuttoaalloissa on ollut osallisena - tai myös ratkaisevana tekijänä - vulkaaninen toiminta.

Vierailija

Niin, kerran kauan kauan sitten olimme lasten kanssa Stockholmissa
veneristeilyllä ja opas väitti ihan vakavissaan, että Suomi ei kuulu Scandinaviaan, vaan ainoastaan "Nordic"-maihin. Miten lienee ?

Vierailija
Dr_Strangelove
Niin, kerran kauan kauan sitten olimme lasten kanssa Stockholmissa
veneristeilyllä ja opas väitti ihan vakavissaan, että Suomi ei kuulu Scandinaviaan, vaan ainoastaan "Nordic"-maihin. Miten lienee ?

Tuo pitää paikkansa. Ruotsissa ei Skandinaviaan juurikaan Suomea lasketa. Sama koskee Tanskaa ja Norjaa, missä vielä vähemmän luetaan Suomi Skandinaviaan kuuluvaksi. Tämä ero näkyy hyvin myös näiden neljän pohjoismaan Wikipedioissa.

Vierailija
Snaut

En haluasikaan kuulua samaan paskahöttöön kyseisten maiden kanssa

Vierailija
Antero
Snaut
Dr_Strangelove
Niin, kerran kauan kauan sitten olimme lasten kanssa Stockholmissa
veneristeilyllä ja opas väitti ihan vakavissaan, että Suomi ei kuulu Scandinaviaan, vaan ainoastaan "Nordic"-maihin. Miten lienee ?

Tuo pitää paikkansa. Ruotsissa ei Skandinaviaan juurikaan Suomea lasketa. Sama koskee Tanskaa ja Norjaa, missä vielä vähemmän luetaan Suomi Skandinaviaan kuuluvaksi. Tämä ero näkyy hyvin myös näiden neljän pohjoismaan Wikipedioissa.

En haluasikaan kuulua samaan paskahöttöön kyseisten maiden kanssa :twisted:

Mutta siihen höttöönhän sinä kuulut jos kerran suomalainen olet, minkä voinee päätellä nimimerkkistäsi ja paikkakunnastasi.

Vierailija
Antero
Jos ei niiden mielestä niin ei minunkaan mielestä, hyvä mies. Finnjävel igen.

Mutta kun kerran sanot olevasi finnjävel ja he nimenomaan ovat sitä mieltä, että Suomikin kuuluu Skandinaviaan...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat