Jeesus on satuolento

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Muistan hyvin erään tietyn sarjakuvan, jossa supersankari-päähenkilö sai jostain selville, että tulevaisuuden ihmiset pitivät häntä yhtä myyttisenä hahmona kuin Peter Pan ja joulupukki. Tästä suivaantuneena hän lentää valoa nopeammin ja siirtyy tulevaisuuteen korjatakseen tilanteen. Hän tekee muutaman sankariteon todistaen olevansa todellinen, ja palaa sitten kotiin. Supersankari sai viimeisen sanan - vai saiko sittenkään?

Tietenkin kyseessä oli pelkkä fiktio! Tulevaisuuden ihmiset olivat täysin oikeassa! Tämä supersankari on aivan yhtä myyttinen hahmo kuin joulupukki ja Peter Pan.

Tämä on mielestäni hyvä vertaus apologeettojen yrityksiin tehdä tarina neitsyelle syntyneestä yliluonnollisesta pelastajasta, joka paransi sairaita, nosti ihmisiä kuolleista, muutti vettä viiniksi, käveli veden päällä, nousi haudasta ja astui ylös taivaisiin, vakavasti otettava historiallinen hahmo.

Ollessani aiemmin itsekin apologeetta, ajattelin että olin osoittanut tuon tarinan melko vakuuttavasti todeksi. Käytin useita argumentteja, jotka nyt tiedän virheellisiksi, kuten evankeliumien oletettu vastaavuus niiden tapahtumien kanssa, joista ne kertovat, näennäinen silminnäkijöiden todistusten käyttö jne. Nykyään olen sitä mieltä, että työni tuotti suurin piirtein yhtä paljon tulosta kuin sarjakuvan supersankarin! Kaiken sen jälkeenkin hän on nimittäin edelleen pelkkää fiktiota.

Pieni varoitus: aion seuraavassa esitellä lyhyesti syitä nykyisille näkemyksilleni. En odota, että vain koska olin itse aikoinani apologeetta ja olen nyt muuttanut mieleni, olisi kaikkien syytä uskoa, että olen oikeassa. Se olisi perivirhe. Olisi aivan yhtä väärin olettaa, että John Rankinin täytyy olla oikeassa, koska hän on löytänyt kristinuskon oltuaan aiemmin agnostinen unitaristi. Molemmissa tapauksissa syyt, miksi muutimme mieltämme, ovat paljon tärkeämpiä kuin se, että muutimme mieltämme.

Mielestäni on olemassa neljä syytä, miksi Jeesuksen voidaan sanoa olevan fiktiivinen hahmo.

Ensinnäkin (ja varoitan jo heti, että tämän selittäminen ei ole yksinkertaista): on erittäin todennäköistä, vaikka sitä ei voidakaan todistaa, että evankeliumien keskushahmo ei perustu yhteenkään historialliseen yksilöön. Sen lisäksi, että teologien "uskon Kristus" on samantapainen synteettinen rakennelma kuin vaikkapa "setä Samuli", jos voisimme matkustaa ajassa taaksepäin kuten sarjakuvan supersankari, emme löytäisi ajanlaskun alun Nasaretista Jeesusta. Miksikö? Syitä on kolme, ja esitän ne yksinkertaistettuna ajan säästämiseksi.

1) Yhtä lailla yleisesti kuin yksityiskohtaisestikin tarkasteltuna Jeesuksen elämä, sellaisena kuin raamatun evankeliumit sen kuvailevat, vastaa kansainvälistä myyttisen sankarin arkkityyppiä, jossa jumalallisen sankarin syntymä ennustetaan ja hänet siitetään yliluonnollisin menetelmin. Lapsena sankari onnistuu pakenemaan murhanyrityksiltä ja demonstroi pikkuvanhaa viisauttaan. Hän vastaanottaa jumalallisen tehtävän, tappaa demoneja, voittaa arvostusta, julistetaan kuninkaaksi. Sitten hänet petetään ja hän menettää kansan suosion, ja hänet teloitetaan, yleensä kukkulan laella, mutta hän nousee taivaisiin.

Nämä kuviot löytyvät sankarimyyteistä ja eepoksista kaikkialla maailmassa. Mitä lähemmin oletettu elämänkerta - esimerkiksi Herkuleen, Tyanan Apolloniuksen, Padma Sambhavan tai Gautama Buddhan - vastaa tätä kaavaa, sitä todennäköisempää on, että myytti on värittänyt historiallista hahmoa.

Lähes jokainen yksityiskohta Jeesus Kristuksen elämäntarinasta sopii myyttisen sankarin arkkityyppiin. Mitään ylimääräistä, "maallista" hänen elämänkaareensa liittyvää tietoa ei ole mahtunut mukaan. Siksi on turhaa olettaa, että myytin taustalta löytyisi historiallista henkilöä. Kyllähän se on tietenkin mahdollista, mutta sitä ei enää voi pitää kovinkaan todennäköisenä. Ja historiantutkijalla on käytössään pelkkiä todennäköisyyksiä.

Voi olla, että kuningas Arthur oli todellinen henkilö, mutta meillä ei ole mitään erityistä syytä niin olettaa. Voi myös olla, että Jeesus Nasaretilainen oli todellinen historian henkilö, mutta, toisin kuin useimmat kolleegani Jeesus-seminaarissa (en. Jesus Seminar), en usko että voimme vain olettaa niin.

2) Erityisesti evankeliumien kärsimystarinat ovat mielestäni aivan liian lähellä saman aikakauden myyttejä kuolevista ja kuolleista nousevista pelastajajumalista, kuten Osiriksesta, Tammuzista, Baalista, Attisista, Adoniksesta, Herkuleesta ja Asclepiuksesta. Kuten Jeesuksenkin, näiden hahmojen uskottiin aikoinaan todella eläneen maan pinnalla, tapetun ja nousseen kuolleista vähän ajan kuluttua. Heidän kuolemiansa ja kuolleistanousemisiaan juhlittiin yleensä kevään herätessä. Monissa myyteissä vapahtajan ruumis voidellaan hautaamista varten ja naiset etsivät sitä. Muutaman päivän kuluttua sankari ilmestyy elävänä.

3) Ristiinnaulitsemisen, hautauksen ja ylösnousemuksen yksityiskohdat ovat samoin hämmästyttävän samanlaisia kuin tapahtumat monissa suosituissa romaaneissa samalta ajalta. Niissä kaksi rakastavaista joutuvat toisistaan eroon, kun toinen näyttää olevan kuollut ja vahingossa haudataan elävältä. Haudanryöstäjät löytävät hänet elävänä ja vievät mukanaan. Rakastaja löytää tyhjän haudan, jossa ruumiin käärinliinat ovat vielä paikoillaan, ja luulee ensin, että hänen rakkaansa on noussut kuolleista ja päässyt taivaaseen. Käsittäessään, mitä on täytynyt tapahtua, hän lähtee etsimään tätä. Seikkailunsa aikana hänet ennemmin tai myöhemmin tuomitaan ristille tai jopa ristiinnaulitaan, mutta hän onnistuu pakenemaan. Kun pari viimein löytää toisensa, kumpikaan ei voi oikein uskoa että toinen on elävä eikä vain hyvästejä jättämään tullut kummitus, sillä he ovat pitkään luulleet toisiaan kuolleeksi.

Apologeetat ovat reagoineet tähän todistusaineistoon kahdella tavalla. Ensiksi he ovat todenneet, että kaikki nämä myytit ovat imitaattorien kädenjälkeä, jotka ovat plagioineet tarinat raamatusta. Apologeetat huomauttavat, että osa todistusaineistosta on peräisin Jeesuksen jälkeiseltä ajalta. Mutta todistusaineistoa on itseasiassa paljon myös ajalta ennen Kristusta. Varhaiset apologeetat väittivät, että nämä yhtenevyydet evankeliumien kanssa olivat Saatanan ennakkoon tekemiä väärennöksiä. Piru olisi tiennyt mitä oli odotettavissa ja halusi johtaa ihmiset harhaan. Tämä kuulostaa samalta kuin fundamentalistien epätoivoiset väitteet 1800-luvulla, joiden mukaan Saatana oli luonut väärennettyjä dinosauruksenluita koetellakseen hurskaiden uskoa genesikseen! Joka tapauksessa - ja tämä on varsinainen pointtini - kukaan ei olisi esittänyt tätä väitettä, jos pakanalliset myytit kuolleista ja ylösnousevista jumalista olisivat nuorempia kuin vastaavat kristilliset tarinat.

Toiseksi, C.S. Lewis ehdotti että Jeesuksen kyseessä ollessa "myytistä tuli totta". Hän myönsi kaiken myyttisen sankarin arkkityypistä ja sen, miten Jeesuksen elämä muistutti tarinoita pakanallisista vapahtajista. Mutta hän teki niistä profetiallisia arvoitusleikkejä, ihmissydämen kaipuun tuotoksia, kalpeita ennakkoaavistuksia Kristuksen inkarnaatiosta ennen kuin se tosiasiassa tapahtui. Muut olivat pelkkiä myyttejä, mutta tämä tapahtui todella.

Vastineena tähän esitän anekdootin kollegaltani Bruce Chiltonilta. Vieraillessaan erään ystävänsä luona, hän yllättyi nähdessään, että vieraskylpyhuone oli täynnä erilaisia pyyhkeitä, jotka oli varastettu Hiltonista, Ramada Innista, Holiday Innista jne. Kumpi oli todennäköisempää, hän kysyi: se, että kaikkien näiden hotellien edustajat olivat livahtaneet hänen ystävänsä kylpyhuoneeseen ja kopioineet yhden pyyhemallin? Vai se, että hänen ystävänsä oli pyyhkäissyt ne mukaansa hotelleista?

Lewisin argumentti on epätoivoinen, eikä kukaan tulisi edes ajatelleeksi sitä, ellei hän vakaasti uskoisi, että vaikka kaikki muut supersankarit olivat kuvitteellisia, Batman oli itse asiassa todellinen.

Uuden testamentin epistolien voidaan helposti tulkita kuvaavan aikaa, jolloin kristityt eivät vielä uskoneet, että heidän vapahtajansa oli elänyt maan päällä vain verrattain vähän aikaa sitten. Paavali ei koskaan mainitse Jeesuksen suorittamia ihmeparannuksia tai edes hänen opettajantyötään. Kahdesti hän siteeraa "Herran sanaa", mutta jopa konservatiiviset Uuden testamentin tutkijat myöntävät, että hän saattoi yhtä hyvin tarkoittaa profetiallisia näkyjä taivaallisesta Kristuksesta. Paavali ei syytä Jeesuksen kuolemasta roomalaisia tai juutalaisia auktoriteetteja, vaan pahan suunnitelmia, enkeleitä, jotka hallitsevat tätä langennutta maailmaa. Roomalaiskirjeissä sekä Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä kristittyjä kehotetaan varovaisuuteen ja heitä muistutetaan siitä, että roomalaiset auktoriteetit eivät koskaan rankaise hurskaita, vaan ainoastaan pahoja. Kuinka näin olisi voitu sanoa, jos tarina Pontius Pilatuksesta olisi ollut tiedossa?

Ainoat poikkeukset - Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille ja Toinen kirje Timoteukselle - vahvistavat vain säännön. Molempien voidaan helposti osoittaa syntyneen myöhemmin kuin evankeliumit, eivätkä ne ole Paavalin käsialaa.

Jeesuksesta leivottiin lopulta historiallinen hahmo. Hänet piirrettiin uudelleen menneisyyden henkilönä (kuten Samson, Enoch, Jabal, Gad, Joshua Nuninpoika ja monet muut vanhat israelilaiset jumalat). Jeesusta yritettiin useaan otteeseen sijoittaa historiaan syyttämällä hänen kuolemastaan milloin ketäkin, kuten sellaisia tunnettuja tyranneja kuin Herodes Antipas, Pontius Pilates ja jopa Alexander Jannaeus, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla ennen Kristusta! Jos Jeesuksen kuolema olisi todellinen historiallinen tapahtuma, jolla olisi ollut monta silminnäkijää, siitä ei olisi voinut syntyä näin monta versiota, jotka eroavat toisistaan niin perusteellisella tavalla!

Ja jos varhaiset kristityt olisivat todella muistaneet kärsimykset sarjana lähiaikojen tapahtumia, niin miksi evankeliumien vanhin ristiinnaulitsemiskertomus lainaa koko lyhyen tekstin psalmista numero 22, joskin ilman minkäänlaista lähdeviittausta? Miksi Ensimmäinen Pietarin kirje ei sisällä sen yksityiskohtaisempaa selostusta Jeesuksen kärsimyksistä kuin mitä Jesajan 53. luvusta löytyy? Miksi Matteus täydentää Markuksen kertomusta, ei niinkään historiallisen tradition tai silminnäkijöiden kertomuksen mukaan, mutta uusilla lainauksilla, tällä kertaa Sakarjasta ja Salomon viisaudesta?

Näin ollen teoria, josta tutkijat aikoinaan keskustelivat kiivaasti, mutta nykyään hyväksyvät sen hiljaisesti, viehättää minua enemmän ja enemmän - teoria, jonka mukaan historiallista Jeesusta evankeliumin mytologian lasimaalausten takana ei ole. Sen sijaan hän on täyttä fiktiota.

Lisäksi: 1) Emme tuomitse niitä myyteiksi koska emme usko ihmeisiin, vaan analogian periaatteen takia, jonka ainoa vaihtoehto on uskoa kaikki, mitä National Inquirer kirjoittaa. Jos emme käytä tämän päivän standardeja arvioidessamme väitteitä menneisyydestä, niin mitä muita standardeja on käytettävissä? Ja miksi meidän pitäisi uskoa, että Jumala tai Luonto teki ennen asioita, joita ei enää tapahdu? Eikö Jumala olekaan sama eilen, tänään, huomenna ja ikuisesti?

2) Apologeettojen väite, että "Jeesuksen kuoleman ja evankeliumien kirjoittamisen välinen aika oli liian lyhyt legendojen syntymiseen" on kehäväite, sillä se olettaa historiallisen Jeesuksen eläneen tiettynä aikana. 40 vuotta on muutenkin riittävän pitkä aika legendojen syntymiseen, mutta Kristusmyyttiteoria ei edellytä, että Kristushahmo syntyi Pontius Pilatuksen aikana, ainoastaan, että myöhemmin Jeesus sijoitettiin Pilatuksen aikaan.

a) Jan Vansina (Oral Tradition as History) on kirjoittanut siitä, miten suullinen perinne pyrkii päivittämään myyttisiä tapahtumia, väittäen niiden aina olevan lähellä, vain muutamaa sukupolvea ennen kertomisaikaa.

b) Ja vaikka historiallinen Jeesus olisikin ollut olemassa ja meillä olisi silminnäkijöiden todistuksia käytössämme, evankeliumin puolustajat unohtavat viimeaikaiset tutkimukset, joiden mukaan silminnäkijöiden todistukset, etenkin kun ne koskevat epätavallisia tapahtumia, ovat erittäin epäluotettavia, ja että ihmiset usein muokkaavat näkemäänsä tottumustensa ja odotustensa mukaisiksi. Siten Strauss osui napakymppiin väittäessään, että varhaiset kristityt vain kuvittelivat Jeesuksen täyttävän messiailta ja profeetoilta odotetut teot.

3) On paljon pyydetty, että kaikki vastaavat tarinat pitäisi hylätä myytteinä ja väittää, että tämän tapauksen täytyy olla erilainen. Tähän turvautuvan henkilön on myönnettävä olevansa jo fideisti eikä enää pelkkä apologeetta (jos siinä nyt edes on mitään eroa!)

Toiseksi, Uuden testamentin oppineiden rakentama "historiallinen Jeesus" heijastaa aina niitä oppineita, jotka analyysin ovat suorittaneet. Albert Schweitzer oli ehkä ainoa poikkeus, ja hän teki tuskallisen selväksi, että aiemmat Jeesuksen etsijät olivat vain piirtäneet omakuviaan. Kaikki käyttivät historiallista Jeesusta samoin kuin vatsastapuhuja käyttää nukkeaan, sitä itsekään tiedostamatta. Jeesuksen opetusten täytyi olla tosia, ja heidän omien uskomustensa täytyi olla todenmukaisia, joten Jeesuksen oli täytynyt opettaa juuri heidän uskomuksiaan. (Tietenkin jokainen raamatullisen suunnan kannattaja tekee näin! "Minä sanoin niin! Jumala uskoo sen! Se ratkaisee asian!"). Nykyiset poliittisesti korrektit "historialliset Jeesukset" eivät ole ollenkaan erilaisia, vaan pelkkiä luojiensa klooneja.

C. S. Lewis oli oikeassa tästä kirjassaan The Screwtape Letters: "Jokainen 'historiallinen Jeesus' on epähistoriallinen. Dokumentit sanovat mitä sanovat, eikä siihen voida lisätä mitään." Mutta, kuten apologeetat usein tekevät, hän olettaa fideismin olevan tästä luonnollinen seuraus, kun agnostisismi olisi parempi vaihtoehto. Mitä hän kuvittelee evankeliumien niin selvästi "sanovan" on myyttinen sankari! Hän käyttää itse julistamaansa asiantuntijan asemaa väärin esseessään Modern Theology and Biblical Criticism kun hän kieltää että evankeliumit muistuttaisivat vähääkään ikivanhoja myyttejä. Voi vain ihmetellä, mitä hän oikein poltti piipussaan!

Pointtini tässä on yksinkertaisesti se, että vaikka evankeliumien Kristuksen taustalla olisi historiallinen Jeesus, häntä ei koskaan voida löytää. Jos historiallinen Jeesus on koskaan ollut olemassa, häntä ei enää ole. Kaikista yrityksistä löytää hänet syntyy vain moderni version Jeesus-myytistä. Jokainen "historiallinen Jeesus" on uskon Kristus, tarkemmin sanoen, jonkun yksittäisen henkilön uskon mukainen Kristus. Joten nykyisten tutkijoiden "historiallinen Jeesus" on aivan yhtä kuvitteellinen.

Kolmanneksi, Jeesus henkilökohtaisena pelastajana, jonka kanssa ihmiset väittävät omaavansa "henkilökohtaisen suhteen" (kuten minäkin aikoinani väitin), on itse asiassa täysin fiktiivinen hahmo. Kyseessä on olennaisesti henkilökohtainen projektio, "mielikuvitusystävä". Sillä ei ole mitään eroa poppsykologian visualisaatioharjoituksiin, John Bradshawn temppuun, jossa kuvitellaan kohtaaminen menneisyyden rakkaiden ihmisten kanssa, tai Jean Houstonin johtama kuvitteellinen keskustelu Hillary Clintonin ja Elenanor Rooseveltin välillä.

Eipä tässä kai sinänsä mitään vikaa ole, mutta olisi parempi, jos se tunnistettaisiin täysin kuvitteelliseksi fiktioksi, kuten Hillary Clinton, Jean Houston ja John Bradshaw tekivät. Saman pitäisi koskea henkilökohtaista pelastajaa.

Ainoa vaihtoehto tälle muistuttaa niin kutsuttua kanavointia. Olet "virittäytynyt samalle aaltopituudelle" kuin entisaikojen guru jonka nimi on Jeesus, ja vastaanotat mielikuvia häneltä, yleensä melko tyhjänpäiväisiä asioita. Jonkinlaista kuvitteellista telepatiaa.

Itse asiassa en usko, että useimmat papit tarkoittavat mitään sanoessaan, että heillä on "henkilökohtainen suhde Kristuksen kanssa", paitsi ehkä kuvitelmaa, joka on karannut käsistä raamatun lukemisen ja rukoilemisen seurauksena. Mutta jos he todella tarkoittivat jonkinlaista "henkilökohtaista suhdetta", niin kyse olisi kanavoinnista. Epäilen että on olemassa yksinkertainen syy sille, miksi fundamentalistit jotka tuomitsevat New Age-kanavoijat eivät kuitenkaan kutsu sitä huijaukseksi (vaikka sitä se selvästi on), vaan sen sijaan ajattelevat, että Ramtha ynnä muut ovat demoneja. Jos he sanoisivat, että kyseessä on pelkkä vainoharha, he tietävät minne muut neljä sormea osoittaisivat seuraavaksi!

Ottaen huomioon sen hurskauden joka liittyy "henkilökohtaisiin suhteisiin Kristuksen kanssa" ja "hänen kutsumiseensa sydämeensi", ja sen, että näitä ilmaisuja ei löydy eikä vastaavaa koskaan vihjatakaan Uudessa testamentissa, on uskomatonta että siitä on silti tehty pelastumisen tunnusmerkki! Jollei sinulla ole henkilökohtaista suhdetta Jeesuksen kanssa, palat vielä joku päivä helvetin tulessa! Sheesh! Tässäpä vasta näemme loukatun vapahtajan raivon!

Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan näistä asioista ennen saksan pietistiliikkeen syntyä 1700-luvulla. Tunteellisen omistautumisen tekeminen taivaaseen pääsyn ehdoksi vastaa äärihelluntailaisten väitettä, ettei taivaaseen voi päästä ellei puhu kielillä. "Kysyitkö, mistä tiedän että hän elää?" kysyy herätyskuoro. "Hän elää sydämessäni." Aivan! Kyseessä on mielikuvituksen tuote.

Neljänneksi, Kristus on fiktiota siinä mielessä, että hänen nimensä toimii huomaamattomalla ja epämääräisellä tavalla lyhenteenä monille uskomuksille ja instituutioille joiden puolesta häneen vedotaan. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kun evangelisti tai apologeetta pyytää sinua uskomaan "Kristukseen", he muiluttavat tähän sanaan paljon muitakin asioita kuten esimerkiksi pyhän kolmiusopin, protestanttiset ajatukset uskosta ja armosta, säännöllisen kirkossakäynnin jne. Nämä ovat kaikki selviä ja avoimia kysymyksiä. Teologit ovat väitelleet niistä vuosisatojen ajan ja keskustelevat niistä yhä. Rivijäsenet väittelevät niistä yhä, minkä voit huomata, jos keskustelet adventistin tai jehovan todistajan kanssa. Jos kuulet minun sanovan näin, ja ensimmäinen ajatuksesi on, että "eiväthän nuo ole oikeita kristittyjä," todistat vain väitteeni. Kuka antoi fundamentalistisille protestanteille yksinoikeuden sanaan kristitty?

Kukaan evangelisti ei koskaan pyydä ihmisiä uskomaan Kristukseen ja sitten ala erittelemään näitä muita asioita ja assosiaatioita. Ei yksikään! Pyhä kolminaisuus, raamatun erehtymättömyys, joillekin jopa anti-darwinismi ovat asioita, joita ei missään nimessä kyseenalaisteta. Et voi tulla aidosti pelastetuksi jos et usko myös näihin asioihin kuten uskonveljesikin. Heille Kristukseen uskominen tarkoittaa myös järkkymätöntä luottamusta pyhään kolminaisuuteen, biblisismiin, luomisoppiin jne. Ja tämä vuorostaan tarkoittaa, että Kristus on lyhenne kaikille näille opeille ja mielipiteille, joista kaikki täytyy hyväksyä uskon varassa, koska joku toinen niin käskee.

Kun Kristuksesta tulee fiktio tässä mielessä, hän edustaa kaiken sen hyväksymistä kyselemättä, mitä jokin instituutio tai saarnaaja käskee meidän uskoa. Tämä ei ole mitään uutta, ei mikään kristinuskoa vääristävä mutaatio. Paavali vaatii "jokaisen ajatuksen vangitsemista Kristukselle" ja "uskon tottelevaisuutta". Tässä Kristus on jo saanut samanlaisen roolin kuin Dostojevskin Suuressa Tutkijassa (en. Grand Inquisitor), eufemismi instituution dogmaattiselle puoluelinjalle. Dostojevski tarkoitti tietysti sitä että "todellinen" Jeesus vastustaisi nimensä käyttöä uskonnollisen sorron oikeutuksena. Mutta vaikka Dostojevskin Jeesus on jalo, hänkin on vain fiktiota! Se on loppujen lopuksi "Suuren Tutkijan vertauskuva".

Siispä Kristuksen voidaan sanoa olevan fiktiota neljällä tavalla. 1) On täysin mahdollista, että historiallista Jeesusta ei ole koskaan ollutkaan. 2) Vaikka tämä henkilö olisikin ollut olemassa, olemme hukanneet hänet lopullisesti, emmekä voi löytää häntä. Ja 3) se Jeesus, joka "kulkee kanssani ja puhuu kanssani ja kertoo minulle että olen hänen" on vain mielikuvituksellinen visualisaatio eikä voi olla mitään muuta kuin fiktiota. Ja lopuksi, 4) yhden tai toisen uskonnollisen instituution "Kristus-logo" on kiertoilmauksellinen kuvitelma, vähän niinkuin Ronald McDonald, Mikki Hiiri tai Joe Camel. Sen tarkoitus on saada sinut nielemään useita uskoja, asenteita ja käyttäytymismalleja pelkän uskon varassa. Tämä taas aiheuttaa vaaralliselle itsenäiselle ajattelulle täyden oikosulun.

Jos olet koskaan kuullut minun esittävän vastauksen johonkin kysymykseen, tiedät että vastaan niihin aivan liikaa. Sama koskee varmaan sitä, kun esitän kysymyksiä. Vaan minkä minä suurelle suulleni voin. Nämä ovat kolme kysymystä, joiden luulen olevan mielenkiintoisia. Joten suo minun esitellä niistä ensimmäinen tässä. Voit nähdä sen niin kuin tohtori Rankin näkee.

Tämä on ensimmäinen. Paul Tillich sanoi, että emme koskaan voi tuntea historiallista Jeesusta millään varmuudella. Mutta evankeliumien antama kuva Jeesuksesta Kristuksena, kristilliset saarnat Jeesus Kristuksesta, tuovat kristitylle uuden elämän. No miksi minä ajattelen, ettei tämä riitä? Miksi kaikki evankeliset uskovat että sen on täytynyt tapahtua, kuten Francis Schaeffer tapasi sanoa, aika-avaruushistoriassa? Mitä puuttuu liberaalimmasta teologisesta näkökannasta asiaan? Tämä on siis ensimmäinen. Miksi sen kaiken täytyi tapahtua historiallisesti ollakseen voimallista kristityille?

Toiseksi. Francis Schaeffer tapasi sanoa myös, että kristityn ei koskaan tarvitse pelätä todistusaineiston tutkimista minne ikinä se saattaa johtaakaan, sillä hän ei koskaan putoa maailman laidan yli. Faktat eivät koskaan voi tuhota hänen uskoaan. Kuitenkin Schaeffer tekee samassa täyskäännöksen ja listaa kristityille hyväksyttyjä näkökantoja luomisesta ja evoluutiosta - ne ainoat, jotka raamattu hyväksyy. Kokemukseni mukaan Tillich on jälleen oikeassa siinä, että fundamentalismi tuhoaa totuudenetsinnän nöyrän rehellisyyden. Tutkimuksen tulos on ennaltakäsin aina avoin. Kuinka mikään tutkimus voi olla rehellistä - esimerkiksi historiallisen Jeesuksen kyseessä ollessa - jos tutkijan usko määrittää lopputuloksen jo ennalta? Kuinka todellinen, avoin tutkimus on ylipäätään mahdollista, jos tutkija tietää jo etukäteen, että tutkimustulos tulee olemaan hänen uskonsa mukainen?

Kolmanneksi. Hiukan eri aaltopituudella. Kuka tahansa joka on lukenut tämän illan mainoslehtisen huomasi varmasti että me molemmat olemme lähtöisin uskonnollisen skaalan ääripäistä, ja ohitimme toisemme keskellä vaihtaessamme paikkaa - olimme jopa läsnä samalla seminaarilla. Luin kerran kirjan nimeltä "Uskonnollisen epäilyn psykologia", joka seurasi yksilöitä joiden usko muuttui konservatiivisesta liberaaliksi, ja joitakin joiden usko muuttui liberaalista konservatiiviseksi. Kirjoittaja päätteli, että pyhiinvaellus kumpaan tahansa suuntaan oli matka kauemmas sellaisesta uskon tyylistä, joka ei vastannut henkilön tarpeita, kohti siihen paremmin soveltuvaa uskoa. Ja olenpahan vain utelias. Luuletteko, että sillä on mitään tekemistä sen kanssa mitä meille kahdelle tapahtui?

Robert M. Price

Sivut

Kommentit (199)

Vierailija

Lyhyt vastaus: Silloin kun ihminen jolla ei ole omaa kieltä, kielioppia, matemaattisia taitoja y.m. mitä asiaan voi liittää, kääntää muinaisia kirjoituksia jolloin "hänellä" ei e.m. taitoja ole, mutta joissa kaikkia sen aikaisia taitoja vaaditaan ja hieman enemmänkin, ja sen jälkeen pakottaa hänen tasollaan olevan ihmisen mieleen perustuvan uskonnon muille, niin ajan myötä jokainen jolla hiemankin valoa pilkottaa korvien välissä epäilee. Miten epäilynsä kääntää, se on siitä kiinni kuinka paljon valoa pilkottaa korvien välissä.

Vierailija

Price osoittikin aukottomasti sen, että vaikka Jeesuksen myytin takana olisikin todellinen historiallinen Jeesus, niin kristinuskon supersankarimessias-Jeesus on joka tapauksessa auttamattomasti satua.

Toope
Seuraa 
Viestejä23135
Liittynyt23.7.2006

Samael, jos vielä jatkat tuota rienausta en päästä sinua taivaaseen!

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
SAMAEL
Price osoittikin aukottomasti sen, että vaikka Jeesuksen myytin takana olisikin todellinen historiallinen Jeesus, niin kristinuskon supersankarimessias-Jeesus on joka tapauksessa auttamattomasti satua.

Ei osoittanut. Pricella on tyhjää sillä kohtaa missä on aukko.

Vierailija

Cornelius Tacitus, arvostettu roomalainen historioitsija, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla, kirjoitti: ”Nimitys [kristitty] oli saanut alkunsa Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloituttanut Tiberiuksen aikana.” Samaan aikaan eläneet roomalaiset kirjoittajat Suetonius ja Plinius nuorempi mainitsivat hekin Kristuksen. Lisäksi ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Flavius Josephus kirjoitti Jaakobista, jonka hän sanoi olevan ”Kristukseksi kutsutun Jeesuksen veli”.

Tunnetussa tietosanakirjassa (The New Encyclopædia Britannica) todetaankin: ”Nämä riippumattomat kertomukset todistavat sen, että kristillisyyden vastustajatkaan eivät muinoin koskaan epäilleet Jeesuksen olemassaoloa, josta kiisteltiin ensi kerran ja riittämättömin perustein 1700-luvun lopulla, 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa.

Chair
Seuraa 
Viestejä2799
Liittynyt6.9.2005

Laitanpa tämän nyt tähänkin ketjuun, kun se siihen niin oivasti sopii. Käsittelee hyvin pitkälti samoja teemoja ja nimiä kuin Samaelin teksti yllä.

[size=150:3j5jz98i]ONKO JEESUS KOPIO VANHEMMISTA USKONNOISTA JA MYYTEISTÄ?
[/size:3j5jz98i]
Osa 1.
Johdanto

"Kristinusko ei sisällä mitään uutta, kaikki sen olennaiset piirteet ovat nähtävissä muissa vanhemmissa uskonnoissa."

"Kaikki Jeesuksen persoonaan liitetyt ominaisuudet löytyvät jo varhaisemmista myyttisistä hahmoista."

Tällaisia väitteitä näkee vieläkin esitettävän. Kun väitteen esittäjä usein on jonkin sortin asiantuntija, tavallinen lukija pitää asiaa täytenä totena. Mutta ovatko yhtäläisyydet Jeesuksen ja häntä vanhempien mytologisten jumaluuksien välillä niin selvät kuin väitetään ja perustuvatko Jeesuksen elämäkerta ja kristinusko pääosin vanhoille myyteille?

Yleisesti ottaen ei ole yllättävää, että yhtäläisyyksiä löytyy esim. vanhojen akkadilaisten, sumerilaisten, egyptiläisten, hellenistisen ja lähi-idän taruston välillä. Kielikuvia ja sanontoja - myös uskontoihin liittyviä - siirtyy kulttuurivaihdon seurauksena ja jotkut niistä leviävät lähes kaikkialle. On kuitenkin hieman eri asia, mistä se kulloinkin todistaa. Myyttien yksioikoinen vertaileminen saattaa johtaa pahastikin harhaan, ellei niitä nähdä osana suurempaa monimutkaista kokonaisuutta eikä riittävästi huomioida vallitsevia kulttuureja, kosmologisia ja jumaluuksiin liittyviä käsityksiä, yhteiskunnan ja papiston roolia, kertomataiteellisia aspekteja, kielitieteellisiä näkökohtia ym. Uskonnollinen aihe tai sanonta voi siirtyä näennäisesti sellaisenaan, mutta saada tosiasiallisesti uuden sisällön.

Käsitteiden lainaaminen ei sinänsä ole mitenkään tavatonta. Niin uskonnollisen kuin muunkin ajattelun kehittyessä tarvitaan uusia käsitteitä. Ellei riittävän tarkkaa ilmaisua löydy omasta kielestä, lainataan sopiva jostakin muusta, useimmiten kehittyneemmästä kielestä tai tarustosta. Se ei välttämättä merkitse käsitteiden alkuperäisen sisällön siirtymistä. Lainasanat ja -käsitteet useinkin muuttavat merkitystään siirtyessään toiselle kielelle. Sukulaiskansojenkin kielten eriytyessä voivat alunperin samaa tarkoittavat sanat saada ajan myötä eri merkityksen (vrt. Suomen ja Viron kieli). Kielellinen laina voidaan jo alunperinkin ottaa käyttöön eri merkityksessä kuin lähdekielessä. Tästä esimerkkinä vaikkapa latinan sana 'auto'.

Tulkintavaikeuksia
Kielitieteen kannalta olennainen kysymys muinaisia kieliä tulkittaessa ja myyttejä vertailtaessa on: Minkälaisella varmuudella sanojen ja käsitteiden tarkka sisältö voidaan määrittää? Oppineet kiistelevät joidenkin Raamatun heprean- tai kreikankielisten sanojen oikeasta tulkinnasta, vaikka kyseisiä kieliä vielä puhutaan. Kuinka paljon epävarmempaa onkaan tulkita kuolleitten kielien hieroglyfi- tai nuolenpääkirjoituksella ilmaistujen sanontojen tai käsitteiden tarkkoja merkityksiä. Esim. nuolenpääkirjoituksissa merkit ovat yhtenä pötkönä ilman sanavälejä tai välimerkkejä. Tulkitsija joutuu ensin tunnistamaan - usein epämääräiset - yksittäiset merkit tai kirjaimet ja sen jälkeen määrittämään mitkä merkit kuuluvat samaan sanaan. Jo tämä tekee tulkinnasta vaikeata. Kun tutkija sitten kohtaa sanonnan tai ilmaisun, jonka tarkkaa merkitystä tai lukutapaa hän ei tunne ja jota ei voida johtaa kontekstista tai muista lähteistä, on luonnollista etsiä sopivaa vastinetta sukulaiskielistä tai naapurikansojen myyteistä. Tällä tavoin syntyy keinotekoisia yhtäläisyyksiä, joita alkuperäisteksteissä ei välttämättä ole, ja ilmaisujen vastaavuus on vain seurausta väärästä tulkinnasta. Kun näitä muinaiskielten asiantuntijoita on vain harvoja, olemme paljolti riippuvaisia siitä miten oikeita nuo tulkinnat ovat.

Myöhemmän Lähi-idän ja hellenistisen mytologian tutkimisessa ei ole yhtä suuria kielellisiä ongelmia. Silti tulkinta on aina läsnä. Jos tutkijalla jo lähtökohtaisesti on näkemys kristinuskon myyttisestä alkuperästä, hänellä saattaa olla taipumus nähdä rinnakkaisuutta aina milloin ilmaisut hiukankin muistuttavat toisiaan, jolloin esim. asiayhteyksien selvittäminen jää vähemmälle huomiolle.

Vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä onkin olemassa, ne eivät sinänsä - irrotettuna omasta kulttuurisesta ja uskonnollisesta ympäristöstään - riitä todistamaan mitään. Mikäli lainaus näyttää todennäköiseltä, joudutaan vielä kysymään: miten ja missä tarkoituksessa se on uuteen ympäristöön omaksuttu ja mitkä ovat oletetun lainauksen mahdolliset historialliset linkit? Jonkin rinnakkaisen sanonnan tai samankaltaisen kertomuksen historiallinen kulku saattaa olla jopa päinvastainen kuin kuvitellaan. Vasta tämän selvityksen jälkeen voidaan analysoida samankaltaisuuksien tosiasiallista, merkityksellistä rinnakkaisuutta.

Tutkimuksen kriteereistä
Pätevältä tutkimukselta täytyy edellyttää yksityiskohtien kriittistä erittelyä, ennen kuin jokin oletettu rinnakkaisuus voidaan hyväksyä todisteeksi. Detaljeilla täytyy olla sama käsitteellinen sisältö (sama käyttötarkoitus), sama perimmäinen idea. Samanlaisten aiheiden tulisi olla myös yhtä keskeisiä omassa kontekstissaan. Vasta jos rinnakkaisuuksia on 'liian' paljon tai ne ovat 'liian' silmiinpistäviä, on vaikea välttää ajatusta lainauksesta. Yhtäläisyyksiltä edellytetään siis tiettyä silmiinpistävyyttä ja riittävää paljoutta. Monet uskovat näin olevan. Mutta onko siitä tieteellistä näyttöä ja jos on, mihin lähteisiin se perustuu? Heti aluksi voidaan todeta, että monet väitetyt yhtäläisyydet ovat pinnallisia tai näennäisiä, erilaisista asiayhteyksistä irroitettuja sanoja tai lauseita jotka eivät sellaisenaan todista mitään.

Eri paikoissa tavatut samantapaisetkin myytit herättävät joskus tutkijoiden kesken pohdintaa siitä, onko aihe lainattu toiselta ja kumpi on lainannut? Vai ovatko molemmat kenties lainanneet jostain muualta? Tai onko kukaan lainannut?

Kreikkalaisessa tarustossa esim. on myytti, joka kertoo Kronos-jumalan Uranukselle suorittamasta kastraatiosta. Heettiläisessä tarustossa on samankaltainen myytti, jossa taivaanjumala Anu kastruoitiin Kumarbin toimesta. Vaikka molemmat myytit ovat perusrakenteeltaan samanlaisia ja parhaiten ymmärrettävissä muuntuneena lainana, tutkijat eivät ole ole varmoja, onko lainausta todella tapahtunut.

Myös Jeesuksen ja muiden 'Pelastaja-jumalien' välillä sanotaan olevan niin silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä, että olisi vaikea perustella niitä muuten kuin olettamalla lainausta tapahtuneen. Mutta löytyykö lainaamiselle historiallisesti uskottavaa selitystä, ja ovatko yhtäläisyydet niin selviä kuin annetaan uskoa? Molempiin seikkoihin liittyy siinä määrin subjektiivista tulkintaa, ettei yhtäläisyyksiä voi pitää ehdottomana näyttönä mistään.

Aineiston ja käsitteiden valinnasta
Yhtäläisyyksiä vertailtaessa on selvästi erotettava Uuden Testamentin kirjoitukset muusta kristillisestä materiaalista kuten kirkkoisien kirjoituksista ja kirkolliskokousten, apokryfien, lahkojen, virsien ja varhaisten taiteilijoiden luomista käsityksistä. Kristinuskon saatua valtionuskonnon aseman siihen alkoi pesiytyä erinäisiä pakanuudesta omaksuttuja juhlamenoja ja merkkipäiviä. Kirkko oli tosin antanut niille uuden merkityksen, mutta ei pystynyt muuttamaan niihin liittyviä pakanallisia muotomenoja eikä täysin niiden sisältöäkään. Esimerkkinä tästä Jeesuksen ja Mithran väitetty syntyminen samana vuodenpäivänä (jouluna). Raamattu ei kuitenkaan kerro Jeesuksen syntymän päivämäärää.

Joillakin tutkijoilla on ollut taipumus soveltaa kristillistä terminologiaa (kuten kaste tai ehtoollinen) myös ei-kristillisiin muotomenoihin. Vaikka terminologiaa olisi käytetty vain käsitteiden havainnollistamiseen, heidän tutkimuksiaan on saatettu hyödyntää joskus tarkoitushakuisesti yksinkertaistaen ja kirjaimellisesti tulkiten, jolloin on syntynyt näennäisiä yhtäläisyyksiä. Ulkonaisesti samanlaiset toimitukset (kuten kaste tai yhteysateria) eivät itsessään todista mitään. Tämä johtuu jo siitäkin syystä, ettei uskonnollisia seremoniamuotoja ole rajattomasti ja että ne ovat aina luonnollisessa suhteessa tärkeisiin ja yleisiin inhimillisiin toimintoihin. Vertailun kannalta tärkein merkitys on riittien käyttötarkoituksella. Hindujen kastautumisella Gangesissa ei ole samaa merkityssisältöä kuin kristillisellä kasteella.

Juutalaiset ja alkukristityt vastustivat pakanuutta
Uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet sen - minkä jo VT itsekin tekee selväksi - ettei juutalaisuus ollut niin synkretistinen uskonto kuin aiemmin luultiin. Sillä ei ollut taipumusta sulattaa itseensä aineksia muista uskonnoista. Sama koskee varhaista kristillisyyttä, joka näki kovasti vaivaa pyrkiessään pysymään erossa niistä laajalti vallitsevista kulttuurisuuntauksista, jotka olivat vastoin heidän identiteettiään Israelin Jumalan omana kansana. Kasteen, ehtoollisen ja ylösnousemuksen taustat ovat VT:ssa ja juutalaisuudessa, eikä Adonis- tai Osiris-myyteissä. On myös kyseenalaista, esiintyikö esim. gnostismia vielä lainkaan kristinuskon syntyvaiheen aikana. Jos esiintyi, sen täytyi olla huomattavan erilaista kuin se gnostilaisuus, jota varhaiset kirkkoisät kritisoivat puheissaan. Useimpien nykytutkijoiden mielestä gnostilaisuudella oli tuskin lainkaan vaikutusta kristinuskon syntyyn tai sisältöön. Sama koskee essealaisuutta. Sen vaikutuksesta kristillisyyteen kohistiin Qumranin löytöjen jälkeen, mutta nykykäsitysten mukaan yhtäläisyydet ovat minimaalisia. Essealaiset olivat sitäpaitsi juutalaisia , ja yhteisön käsitykset perustuivat lähinnä Danielin kirjan ennustusten tulkintoihin.

Matteus oli veronkerääjä eli valtion virkamies, Paavali lainopettaja ja Luukas lääkäri. He olivat siis oppineita miehiä ja siten luonnollisesti tietoisia myös ympäristönsä ei-kristittyjen uskontojen käsityksistä. Nykyisten puhujien tavoin he luonnollisesti hyödynsivät joitakin niihin sisältyviä yleisessä käytössä olevia käsitteitä saadakseen kuulijat paremmin ymmärtämään mistä on kyse. Sanoma menee yleensä huonosti perille jos puhuja käyttää runsaasti kuulijoille vieraita käsitteitä. Toisaalta varsinkin Paavali taisteli aktiivisesti kaikkia pakanallisia menoja vastaan, mikä osaltaan tekee mahdottomaksi sen että hän olisi omaksunut niiden käsityksiä omaan opetukseensa.

ERÄITÄ TEEMOJA

Ylösnousemus
1900-luvun alkupuolen oppineet näkivät ylösnoussutta Jeesusta koskevien Paavalin puheiden olevan selvää heijastusta vanhoista lähi-idän uskonnoista tai hellenistisistä mysteeriuskonnoista joissa esiintyy kuolevia ja ylösnousevia jumalia. Nuo myyttiset ' ylösnousemukset' ovat kuitenkin - kuten jäljempänä käy ilmi - hyvin erilaisia verrattuna Jeesuksen ylösnousemukseen, eivätkä sellaisenaan kelpaa todisteeksi. UT:n ylösnousemuskäsitys juontaa selvästikin juutalaisuudesta eikä pakanuudesta. Vaikka heprealaisten kirjoitusten kaanonia alettiin koota vuoden 700 eaa tienoilla, ei se merkitse, etteikö ainakin osa noista kirjoituksista olisi ollut olemassa jo aiemmin erillisinä teksteinä, ehkä jopa kauemmin kuin monet vanhempina pidetyt pakanalliset tekstit. Myyttisten jumalien kuolemisiin ja henkiin herättämisiin liittyy sitä paitsi täysin epäuskottavia kuvauksia jumalien moraalittomasta elämästä, mustasukkaista ja kostonhimoisista vaimoista ym. ja lisäksi uhrautumisen sijaan heidät yleensä tappaa joku toinen jumala. UT:n kirjoittajien ajatusmaailma oli tyystin erilainen, joten on lähes mahdotonta kuvitella heidän lainanneen tällaisesta pakanallisesta materiaalista.

Veri ja uhraaminen
Kybelen palvontaan liittyvässä seremoniassa pappi pirskottaa härän ja lampaan verta papiksi vihittävän päälle, jolloin tästä tulee 'ikuisesti uudestisyntynyt'. Voidaanko tämä toimitus rinnastaa Raamatun ilmaisuihin 'pesty Karitsan veressä' tai 'puhdistettu Jeesuksen veressä'? Useimpien tutkijoiden mielestä tällaista suoraa riippuvuutta ei ole. He näkevät päinvastoin Paavalin käyttäneen näitä yleisiä käsitteitä oikaistakseen olemassa olevia traditioita ja osoittaakseen ettei härän tai lampaan verellä ole pelastavaa eikä pyhittävää vaikutusta.

Vaatteiden peseminen tai valkaisu Karitsan veressä ja veren vihmominen selittyvät vanhan liiton rituaaleista, joissa uhrieläinten veri muistutti sovituksen tarpeesta ollen samalla esikuva tulevasta Jumalan Karitsasta, joka suoritti lopullisen sovituksen. Uuden Liiton perusta on Kristuksen veressä, mutta ei kirjaimellisessa, fyysisessä mielessä, vaan symbolina hänen antamastaan uhrista. (Luuk. 22:20) Raamatussa veri kuvaa pohjimmiltaan osallisuutta Jumalan kanssa tehtyyn liittoon, pakanauskonnoissa mystistä henkilökohtaista pyhitystä tai jälleensyntymistä. Vaikka sekä juutalaisuudessa että varhaiskristillisyydessä tunnettiin ajatus ylösnousemuksesta, ei siihen uskottu päästävän maagisten riittien avulla.
Neitseellinen syntymä.

Yksi yleisimmistä väitetyistä yhtäläisyyksistä on neitseellinen syntymä, joka on yhdistetty moniin myyttisiin hahmoihin kuten Buddhaan, Krisnaan, Dionosykseen, Perseukseen, Egyptin jumaliin ja faraoihin, jopa ihmissankareihin kuten Augustukseen tai Aleksanteri Suureen. Tarkemmin tutkittaessa voidaan kuitenkin nähdä, ettei pakanauskonnoista löydy yhtään selvää esimerkkiä todella neitseellisestä syntymästä. Niissä on aina hedelmöittäjänä jokin miespuolinen jumala, jolloin hedelmöitys tapahtuu joko normaalin seksuaalisen kanssakäymisen tai jonkin korvaavan toiminnon kautta. Esim. Dionosys-myytin eräässä versiossa Zeus tuli Persefonen luo käärmeen hahmossa ja hedelmöitti hänet, jolloin Persefonen neitsyys todellisuudessa katosi.

Mysteeriuskonnot ja keisarikultti
Joidenkin mielestä paavalilaisessa sanastossa esiintyy monia sanoja ja lauseita, jotka ovat suoraa lainausta mysteeriuskonnoista. Mutta vaikka Paavali käyttääkin sellaisia sanoja kuin 'viisaus', 'tieto', 'hengellinen (henkinen)', 'salaisuus', 'epätäydellinen', 'täydellinen' , 'täysin valmis' ym, joita myös mysteeriuskonnoissa käytetään, ei hänen toki tarvinnut niitä salatieteistä lainata koska ne olivat tavallisia, yleisessä käytössä olevia ilmaisuja. Innokkaimmat yhtäläisyyksien metsästäjät ovat nähneet sellaistenkin yleisten sanojen kuin valo, pimeys, elämä, kuolema, usko, vesi, leipä, puhdas, syntymä ja lapsi olevan heijastusta pakanauskonnoista. Tällainen 'parallelomania' on jo melko kaukana ennakkoluulottomasta tieteellisestä ajattelusta.

Myös Rooman keisarikultissa on nähty kristillisyyteen omaksuttuja käsitteitä. Keisari Augustukseen esim. liitettiin sellaisia arvonimiä kuin Kyrios (Herra) ja soter (pelastaja, vapahtaja) . Paavali ja varhaiskristityt eivät kuitenkaan lainanneet näitä sanoja keisarikultista vaan selvästikin johtivat ne Vanhasta Testamentista. Keisareiden kohdalla nimitykset sen sijaan juontuivat edeltävistä keisareista. Siten vaikka Augustusta saatettiin kutsua jumalan pojaksi, se johtui siitä, että myös Julius Caesaria pidettiin jumalana. Tällaisia jumalan poikia oli siis useita, Paavali taas erityisesti painottaa, että on vain yksi Jumalan Poika ja Herra, Jeesus.

Madonna ja lapsi -aihe
Entäpä sitten ne pakanalliset Äiti ja Lapsi -kuvat? Ovatko Isistä ja Horusta esittävät kuvat esikuvia Mariasta ja Jeesus-lapsesta? - Saattoivat ehkä olla joillekin taiteilijoille, mutta on muistettava, ettei UT eivätkä ensimmäiset kristityt tunteneet eivätkä korostaneet tätä Marian palvontaan liittyvää Madonna ja lapsi -aihetta. Myös risti -symbolin kohdalla on syytä muistaa, ettei UT kerro alkuseurakunnan käyttäneen minkäänlaisia symboleja. Toisaalta pakanalliset pääsymbolit olivat muita kuin ristejä (ympyröitä, keskipisteitä, viivoja, neliöitä ym.) ja ristisymbolitkin sisälsivät pelkän ristin lisäksi enemmän tai vähemmän muita elementtejä. UT ei tehnyt rististä symbolia, sen teki Jeesus kuolemallaan. Apostolien sanomassa risti oli häpeän symboli, eikä siihen itsessään sisältynyt mitään uskonnollista 'taikavoimaa'.

Krisna ja Jeesus
Kaikkien merkittävien uskontojen johtajiin liittyy - ihan luonnollisistakin syistä - tiettyjä yhteisiä, yleisiä piirteitä: He ovat hyviä johtajia, omaavat usein yliluonnollisia voimia, saavat aikaan oppeja ja traditioita, luovat yhteisöllisiä rituaaleja ja nujertavat jonkin sortin pahoja voimia. Ei ole siksi ihmeteltävää siinä, että heidän kerrotaan tehneen myös ihmeitä. Tämä ei kuitenkaan todista että UT:n kertomukset Jeesuksen tekemistä ihmeistä olisivat lainatavaraa. Siten esim. väite jonka mukaan Krisna olisi tehnyt samat ihmeet kuin Jeesuskin, ja että 'Jeesus-legenda' olisi vain jäljitelmä 'Krisna-legendasta' on täysin kestämätön.

Krisnaa on kutsuttu myös Paimeneksi tai Paimenjumalaksi, mitä on pidetty rinnakkaisuutena Jeesuksen omaksumalle Hyvä paimen -nimitykselle. Tällöin unohdetaan, että Krisnalle annettu nimitys johtuu siitä, että hän myytin mukaan oli todella paimentanut lehmiä ja lampaita. Hänellä kerrotaan jopa olevan lehmiä omalla taivasplaneetallaan. Jeesus sen sijaan ei koskaan ollut kirjaimellinen lammaspaimen. Hänen käyttämänään vertauskuvalla voidaan nähdä liittymäkohtia paitsi kaikille tuttuun arkielämään myös vanhatestamentilliseen mielikuvaan: Jumala on Israelin paimen.

Käsitteistössä yhteistä kulttuuriomaisuutta
Mistä sitten sellaiset uskonnolliset termit ja käsitteet kuin jumala, jumaluus, pelastaja, pelastus, tuonpuoleinen elämä, synti, epäpuhtaus, usko ym. ovat lähtöisin? Onko kenties jokin alku-uskonto josta ne on lainattu? Eikö niiden yleisyys ole parhaiten selitettävissä kulttuurisina siirtyminä?

Suurelta osin onkin näin. Mutta jokaiseen kulttuuriin sisältyy aina tiettyjä peruskäsitteitä - myös uskonnollisia - eivätkä ne kaikki välttämättä ole lainatavaraa. Eri kulttuureissa olevat ilmaisut muuttuvat usein yhtäläisiksi vasta sen jälkeen kun ne on käännetty tai tulkittu. UT:n uskonnollinen käsitteistökin - yleisesti ottaen - on kulttuurin yhteistä kielellistä omaisuutta eikä jotain pakanallisen ajattelun 'kopiosuojattua' materiaalia. Tätä käsitteistöä UT kuitenkin soveltaa täysin omintakeisesti johtuen sen 'fundamentalistisesta' luonteesta .

UT:n väite Kristuksesta koko maailman pelastajana sisältää samalla voimakkaan muihin uskontoihin kohdistuvan negaation: vain Jeesus on koko maailman pelastaja, eivät Caesar, Asklepios, Herakles eikä Dionysos. Yksin tämä pakanauskontoihin kohdistuva hyökkäys jo tekee vaikeaksi kuvitella alkukristillisyyden kopioineen niistä mitään.

ROOMASSA VAIKUTTANEITA USKONTOJA

Ennen Roomaa oli Kreikka oli hallinnut Palestiinan aluetta lähes kolme vuosisataa, ja vielä UT:n kirjoittamisen aikaankin se oli pääasiassa hellenistisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Juutalaiset olivat kuitenkin aina pitäneet kiinni omasta uskostaan, eivätkä juurikaan ottaneet vaikutteita ympäröivien kansojen tai valloittajiensa uskonnoista. Roomalaisetkin näkivät hyväksi olla puuttumatta heidän tapoihinsa , ellei niihin liittynyt poliittista uhkaa. Juutalaisten uskonnollisia menoja, synagoogia tai juhlapäiviä ei kielletty. Herodes jopa rakennutti Jerusalemin temppelin uudestaan. Millaisille pakanallisille vaikutteille UT:n kirjoittajat sitten olisivat voineet olla alttiina?

Itämaisia ja mysteeriuskontoja.

Buddha
Buddha on mainittu eräänä esikuvana 'Jeesus- myytille'. Mutta oliko buddhalaisuus jo tuolloin tunnettu Rooman valtakunnan alueella?

Tunnetaan joitakin varhaisia 'listoja', joissa luetellaan tuon ajan hellenistisiä ja muita mysteeriuskontoja, mutta niissä ei ole mainintoja hindulaisuudesta eikä buddhalaisuudesta. Vaikka Aleksanteri Suuren joukot tekivät hyökkäysretken Pohjois-Intiaan jo vuonna 327 eKr, heitä tuskin kiinnosti mitä joku Buddha oli sanonut, eikä heillä varmasti ollut tarvittavaa kielitaitoakaan. Pari muutakin kontaktia seleukidi-hallitsijoilla tiedetään olleen Intiaan.

Eräiden tutkijoiden mukaan ennen vuotta 200 jKr tapahtunut kulttuurivaihto kulki pääasiassa lännestä itään. Uskotaan esim. sekä kiinalaisten että intialaisten kuvanveistäjien saaneen vaikutteita kreikkalaisesta veistotaiteesta. Vasta Silkkitien kauppakaravaanien vilkastumisen myötä alkoi länteen tulla tietoa kauko-idän uskonnoista. Ei siis ole juurikaan perusteita olettaa Jeesuksen hahmon saaneen vaikutteita buddhalaisuudesta tai hindulaisuudesta.

Olympian jumalat
Koska Juudea ja Galilea olivat osa Rooman valtakuntaa, ne olivat luonnollisesti hellenistisen kulttuurin piirissä. Hellenismi rajoittui kuitenkin pääasiassa kieleen, talouselämään ja kaupunkijärjestykseen. Uskontoon sillä ei ollut käytännössä juuri mitään vaikutusta. Olympialaisista jumalista ei otettu mallia alkuajan kristillisille käsityksille, Paavali päinvastoin polemisoi niitä vastaan.

Keisarin palvonta
Keisarikulttiin liittyviä menoja harrastivat lähinnä kaupunkien rikkaat roomalaiset. Juutalaisilla tuskin oli kiinnostusta eikä edes mahdollisuutta osallistua niihin. Vasta paljon myöhemmin, vainojen alettua kristittyjä yritettiin pakottaa keisarin palvontaan, mutta silloinkin monet kieltäytyivät siitä henkensä uhalla.

Mysteerikultit
Kreikan ja Vähä-Aasian alueella oli monia mysteerikultteja. Niiden vaikutusalueista ja historiallisesta kronologiasta ei ole ihan tarkkaa tietoa. Ilmeisesti ne olivat kuitenkin verraten paikallisia ja sisälsivät erilaisten maanviljelyn- ja luonnonjumalien palvontaa. Tunnetuimpia näistä olivat mysteerit joita harjoitettiin Eleusiissa, Kreikassa. Siellä oli ulkopuolisilta suljettu temppeli, joissa harjoitetuista seremonioista tiedetään vain se, että niitä johti kaksi sukua nimeltä Eumolpides ja Kerices. Mysteereihin vihkiytyvät eivät saaneet paljastaa seremonioita ulkopuolisille.

Tulokkaat vihittiin juhlamenoin helmi- ja maaliskuussa. Sitä ennen heidän oli opeteltava puhdistautumisriitit ja suoritettava valvottu puhdistautuminen Ilissos-joessa. Syyskuussa pidettiin suuret, kymmenen päivää kestävät mysteerijuhlat kulkueineen Jumalatar Demeterin ja hänen tyttärensä Persefonen kunniaksi. Juhliin osallistuvilta vaadittiin puhtautta, heidän oli osattava kreikan kieltä ja heiltä perittiin pääsymaksu. Neljäntenä päivänä uhrattiin Demeterille ja Persefonelle.

Tällaiset menot ja jumaluudet eivät ole helposti siirrettävissä toiseen, täysin erilaiseen uskontoon, eikä evankeliumien kirjoittajilla olisi ollut mitään syytä omaksua niitä. Evankeliumien kirjoittajien ja apostolien näkemysten yhtenäisyys todistaa varhaiskristittyjen keskuudessa vallinneesta opillisesta 'kontrollista', mikä esti myös yksittäisiä kristittyjä omaksumasta vieraita ajatuksia niin kauan kuin apostolit vaikuttivat heidän keskuudessaan. Tämä käy myös suoraan ilmi lukuisista raamatunkohdista. Osuutensa tähän prosessiin oli tietysti myös yli-inhimillisellä tasolla.

Kuolleita ja 'ylösnousseita' jumalia
Tämä aihe on aikoinaan ollut suosittu 'todiste' väitteelle myyttisestä Jeesuksesta. Nykytutkimus on osoittanut koko aiheen perustuvan puutteellisiin, osin manipuloituihin ja väärin tulkittuihin seikkoihin. Ei ole ainoatakaan yksiselitteisen varmaa näyttöä sellaisista myyttisistä ylösnousseista jumalista, jotka olisivat voineet olla mallina UT:n kirjoittajille. Sitä vastoin on näyttöä siitä, ettei tällainen mielikuva edes ollut yleinen ennen Jeesuksen aikoja, eikä siten ollut kuvia tai aiheita, josta UT:n kirjoittajat olisivat ajatuksen lainanneet.

Muutamia 'ylösnousseita' ehdokkaita:

Adonis
Myytistä on kaksi versiota. Toisen mukaan Afrodite - valittaessaan Adoniksen kuolemaa - sanoi: "Kuolemaasi muistettakoon vuosittain, mutta veresi muuttukoon kukiksi." Sitten hän pirskotti kuolleen Adoniksen veren päälle tuoksuvaa nektaria mikä sai sen puhkeamaan kukkiin. Toisen myytin mukaan Afrodite laittoi Adonis-lapsen arkkuun jonka antoi Persefonen säilytettäväksi. Persefone katsoi arkun sisälle ja nähtyään siellä kauniin pojan, kieltäytyi antamasta häntä takaisin. Zeus ratkaisi seuranneen riidan päättämällä, että Adonis olisi osan vuotta Persefonen luona toisen osan vuotta Afroditen luona jumalien maailmassa. Kumpikaan versio ei sisällä sellaista varsinaista ylösnousemusta, joka olisi voinut esikuvana Jeesuksen ylösnousemukselle.

Attis
Myös Attis -myytistä on erilaisia versioita. Yhden version mukaan Attis syntyi ihmisvanhemmista normaalisti, mutta ei kyennyt itse saamaan jälkeläisiä. Aikuisena hän muutti Lydiaan ja sai siellä aikaan Äitijumalattaren palvonnan. Kultista tuli niin suosittu, että Zeus tuli kateelliseksi ja lähetti metsäkarjun tappamaan Attiksen.

Toisen version mukaan Attis kyllä herätti huomiota omistautumisellaan Suureen Äitiin, mutta hänen perikadokseen koitui hänen fyysinen kauneutensa, joka veti puoleensa kaupungin kuningasta. Välttyäkseen siltä Attis muutti metsään, mutta kuningas seurasi hänen perässään ja raiskasi hänet. Attis kosti kastroimalla kuninkaan, joka puolestaan kuohitsi hänet. Attis löydettiin sitten Äitijumalattaren temppelistä haavoihinsa menehtyneenä. Häntä yritettiin herättää henkiin, mutta siinä ei onnistuttu.
Kolmannessa, Diodoruksen versiossa Kybele -niminen nainen rakastui komeaan nuoreen Attis-paimeneen ja tuli raskaaksi. Kun Kybelen vanhemmat saivat tästä kuulla, Attis tapettiin jolloin Kybele sekosi ja alkoi valittaen vaellella ympäriinsä. Myöhemmin häntä alettiin palvoa jumalattarena ja Attista jumalana. On vaikea näistäkään tarinoista löytää todellista vastaavuutta Jeesuksen ylösnousemukseen.

Marduk
Yksi ehdokkaista on Babylonian Marduk, joka erään tarun mukaan kuoli taistelussa, joutui Manalaan ja nousi ylös. Tarina on oletettavasti jäljitelmä Tammus-myytistä, ja sen alkuperä on hyvin epävarma. Eräs asiantuntija toteaakin: "Ei ole mitään todisteita että babylonialaista Mardukia olisi koskaan pidetty ylösnousseena jumalana.."

Osiris
Myyttien mukaan Osiris murhattiin ja hänen ruumiinsa revittiin ja paloiteltiin. Palaset yhdistyivät ja niistä syntyi uusi nuori jumala. Hän ei kuitenkaan palannut aiempaan asemaansa eikä olomuotoonsa vaan siirtyi manalaan, missä hänestä tuli mahtava kuoleman herra. Hänenkään kohdallaan ei siis voi puhua ylösnousemuksesta; manalassa hän päinvastoin kuului kuolleiden maailmaan. Egyptissä hänet on aina kuvattu muumiona, kuolleena jumalana. Lyhyesti sanoen Osiris on kuollut mutta ei ylösnoussut jumaluus.

Tammus
Tammus- eli Dumuz -kulttia on pidetty klassisena esimerkkinä ylösnousseesta jumalasta kertovasta myytistä. Tammus oli mesopotamialainen kasvillisuuden ja hedelmällisyyden jumala, joka kuoli kasvien mukana syntyen uudestaan seuraavana kasvukautena. Tammukseen on liitetty myös myytti, jonka mukaan häneen rakastunut Inanna -jumalatar matkusti Manalaan vaatimaan kuollutta rakastettuaan takaisin, ja viimein Manalan valtiatar Ereshkigal suostui siihen, että Tammus sai viettää puolet ajastaan maan päällä. Tässä on huomattava yhtäläisyys kreikkalaiseen Adonis -mytologiaan, mutta ei Jeesuksen ylösnousemukseen. Sitä paitsi tutkijat epäilevät myyttiä jo alun perin tulkitun väärin.

Muita Palestiinan alueella tunnettuja Tammuksen tapaisia vuodenaikojen mukaan syntyviä ja kuolevia jumaluuksia olivat Eshmun ja Melqart. Mikään edellä käsitellyistä myyteistä ei sisällä todellista rinnakkaisuutta evankeliumien esittämään kertomukseen, eivätkä ne siten kelpaa todisteiksi lähdeaineistosta, josta evankelistat olisivat käsityksensä lainanneet.

MYSTEERIKULTTIEN VAIKUTUS

Tarkan käsityksen saamista erilaisista kulteista vaikeuttaa se, että myyttien jumaluudet tunnettiin monilla eri nimillä ja yhdistettiin erilaisiin tarinoihin, joista usein on vielä monia versioita. Oman lisänsä tähän tuo se, että mysteerikultteihin vihkiytyneiden tuli pitää tietonsa salassa ulkopuolisilta. Mysteerit olivat yleensä vapaaehtoisia toimituksia, ja niihin osallistuivat vain ne jotka halusivat. Ne rajoittuivat tuolloin pieniin paikallisiin ja suljettuihin ryhmiin Kreikassa, Syyriassa, Anatoliassa, Egyptissä ja Persiassa. Vihkimys 'jumalallisiin salaisuuksiin' piti ansaita tietyillä teoilla ja rituaaleilla, joihin liittyi jonkin sortin 'kaste', 'uudestisyntymä' tai 'pelastus'. Olisiko kristillisyys saanut niistä vaikutteita?

Aiemmat oletukset näiden kulttien levinneisyydestä ja vaikutuksesta ovat liian usein perustuneet vuoden 200 jKr. oleviin tietoihin. Sen johdosta voi esittää kysymyksen: "Kuka oikein lainasi ja keneltä"? Jos UT oli jo valmis n. vuonna 70 jKr - mihin arkeologiset todisteetkin viittaavat - ei myöhäisemmillä riiteillä voi olla siihen vaikutusta. Mysteeriuskonnot alkoivat Rooman valtakunnan alueella kukoistaa vasta toisella vuosisadalla, joten on syytä huomioida vain ne kultit, jotka mahdollisesti olivat olemassa ennen vuotta 70.

Mysteerikulteistakaan ei löydy selviä vastaavuuksia kristillisyyteen. Jumaluuksien ylösnousemukset - mikäli niitä esiintyy - liittyvät vuodenaikojen vaihteluun eivätkä ole todellisia ylösnousemuksia. Riitit liittyvät salaisuuksiin vihkimiseen, UT:n 'mysteerit' sen sijaan jumalalliseen suunnitelmaan. Mysteerikulttien peseytymismenot ovat vihkimyksiin valmistavia puhdistautumisia, eivät itse vihkimys tai yhteyteen liittymisen symboli kuten kristillinen kaste. Pakanalliset vihkimykset koskivat vain niitä, jotka täyttivät tietyt vaatimukset; kristillinen kaste oli periaatteessa avoin kaikille.

Mysteeriuskontojen (todellisissa tai symbolisissa) uhraamismenoissa on nähty rinnakkaisuutta kuoleman ja ylösnousemuksen ideaan. Esim. Mithraan on liitetty myytti, jonka mukaan hän - varmistaakseen seuraajiensa pääsyn tuonpuoleiseen - olisi itse noussut taivaaseen. Varmat todisteet tällaisen myytin olemassaolosta kuitenkin puuttuvat. Eräisiin mysteeriuskontoihin liittyvien vastakohtaisuuksien: yö ja päivä, pimeys ja valo, yläpuolinen ja alapuolinen - on nähty heijastuvan UT:n kirjoituksissa. Ne ovat kuitenkin jokapäiväiseen, normaaliin kielenkäyttöön kuuluvaa sanastoa eivätkä sellaisenaan todista mitään.

Myyttisissä kuolevissa ja ylösnousevissa jumalissa on ainakin kolme selvää eroavuutta Jeesukseen:

1. kukaan heistä ei Jeesuksen tavoin kuollut muiden edestä,
2. vain Jeesus kuoli tarkoituksellisesti syntien edestä ja
3. vain hän kuoli vapaaehtoisesti.

Itse ylösnousemus -käsite oli tuolloin melko yleinen - varsinkin juutalaisuudessa. Mysteeriuskonnoissa se ei kuitenkaan ollut kovin keskeisellä sijalla, ja joidenkin tutkijoiden mukaan se levisi niihin vasta UT:n kirjoittamisen jälkeen.

Kristillisyyden ja mysteeriuskontojen välillä on siis monia eroja:

* Mysteeri-sanan merkityssisältö on erilainen
* Kristillinen 'mysteeri' ei ole salainen
* Kasteen sisältö on radikaalisti erilainen
* Ylösnousemuskäsitys on selvästi erilainen
* Mysteeriuskontojen uhrimenojen perimmäinen idea on erilainen
* Jeesuksen kuolema oli luonteeltaan täysin erilainen
* Kristillisyys painotti rakkautta, myötätuntoa, tasa-arvoa, mysteereillä tavoiteltiin maagisia kykyjä ja salaista tietoa.

Zarathustra
Zarathustralaisuuden eli mazdalaisuuden perustaja Zarathustra (Zoroaster) eli Platonin mukaan n. vuoden 550 eKr. tienoilla. Hänen elämästään tiedetään hyvin vähän ja nekin tiedot ovat ristiriitaisia. Hänen opetuksiaan sisältyy Avesta -nimiseen pyhien kirjoitusten kokoelmaan. Hänen aikanaan persialaisten ylin jumaluus oli Ahura Mazda, viisauden mestari ja maailman luoja. Hänellä oli kaksoisveli ja vastustaja Ahriman, pahojen henkien johtaja. Zarathustran oppilaat samastivat mestarinsa Ahura Mazdaan.

Perinteisen käsityksen mukaan Zarathustran oppi oli eettisesti korkealla tasolla verrattuna moniin muihin tuon ajan uskontoihin. Hän vastusti väkivaltaa, tuomitsi eläin- ja ihmisuhrit, epäjumalien ja esineiden palvonnan, noituuden, ennustelun ja magian. Hän myös korosti ihmisen vastuuta ja vapautta sekä tähdensi hyvän ja pahan välistä jatkuvaa taistelua ja oikeudenmukaisuutta. Toisaalta hän Avestan mukaan kuitenkin sisällytti uskoonsa vanhoja jumalia, vaikkakin nimitti niitä arkkienkeleiksi. Hänen nykyiset seuraajansa Iranissa ja Länsi-Intiassa uhraavat myös eläimiä, joten herää kysymys, tuomitsiko Zarathustra todella eläinuhrit?

Zarathustralaisuus rajoittui ilmeisesti lähinnä Persian alueelle. Vaikka siihen uskotaan sisältyneen joitakin opillisia samankaltaisuuksia kristinuskoon (esim. väkivallattomuus), nämä samat periaatteet löytyvät myös VT:sta (joskaan juutalaiset eivät niitä aina noudattaneet.) Zarathustralaisuuteen sisältyvä usko kahteen (tai useampaan) jumalaan olisi myös varmasti estänyt UT:n kirjoittajia hyväksymästä sitä lähdeaineistoksi.

Isis/Osiris/Serapis
Ptolemaiosten aikana syntyi Egyptissä uusi kultti, jossa palvottiin Serapis -nimistä jumaluutta. Serapis oli eräänlainen yhdistelmäjumala, johon liitettiin ominaisuuksia Niilin jumala Osiriksesta, lääketaidon jumala Asklepioksesta, Olympian ylijumala Jupiterista (Zeus), ja Manalan jumala Plutosta. Tällainen jumaluus palveli hellenististen hallitsijoiden yhdenmukaistamispyrkimyksiä, koska erilaisen taustan omaavat saattoivat nähdä siinä omien jumaliensa piirteitä.

Kreikkalaiset omaksuivat myös aineksia laajalle levinneestä egyptiläisestä Isis -kultista siirtäen niitä luovasti omiin jumaluuksiinsa. Rooman valtakunnan alueella kultti muuttui ja sen alkuperäiset ominaisuudet hävisivät lähes täydellisesti. Ptolemaiokset muokkasivat siitä ja muista aineksista Serapis-kultin. Kuten aiemmin näimme, alkuperäinen Osiris kuoli mutta ei ylösnoussut. Serapiksen kohdalla ei voi puhua kuolemasta eikä ylösnousemuksesta, koska hän oli sekoitus useammasta jumalasta. Apis -motiivikaan ei paljon auta, koska Apis-härkä kuoltuaan muuttui Manalan Osirikseksi, joka ei noussut sieltä ylös.

Dionysos (Bacchus)
Dionysos oli viinin ja juominkien jumala. Häneen liittyy eräs myytti, jossa Zeuksen kerrotaan rakastuneen Semele -nimiseen prinsessaan, lähestyneen tätä ihmismuodossa ja saaneen Semelen raskaaksi. Zeuksen mustasukkainen puoliso, Hera ilmaantui vanhan naisen hahmossa taloon, jossa Zeus ja Semele olivat, jolloin näiden puuhat paljastuivat. Valepukuinen Hera uskotteli Semelelle, ettei Zeus todellisuudessa olllut jumalien kuningas, vaan ainoastaan väitti niin saadakseen Semelen sänkyyn. Kun Zeus tuli seuraavan kerran, Semele pyysi saada esittää toiveen. Zeus vannoi täyttävänsä sen. "Ilmesty minulle samanlaisena kuin Heralle, kun rakastelet hänen kanssaan" pyysi Semele. Hermes ilmestyi taivaallisessa kunniassaan ja Semele paloi karrelle. Hermes -jumala otti talteen hänen sikiönsä ja vei sen Zeukselle, joka ompeli sen reiteensä. Kolme kuukautta myöhemmin hän poisti ompeleen, jolloin Dionysos syntyi. Jotkut tulkitsevat tämän niin, että Dionysos kuoli ja syntyi uudestaan. Tarkkaan luettuna myytti kuitenkin kertoo hänen syntyneen vain kerran.

Toinen versio myytistä kertoo Zeuksen yhtyneen tyttäreensä Persefoneen, joka synnytti pojan nimeltä Zagreus, toiselta nimeltään Dionysos. Mustasukkaisuudessaan Hera usutti titaani- hirviöt iskemään lapseen. Nämä houkuttelivat lapsen luokseen, tappoivat ja paloittelivat hänet ja söivät ruumiin. Sydän kuitenkin säästyi ja Athene -jumalatar toimitti sen Zeukselle. Zeus nielaisi sydämen ja sen jälkeen siitti Semelen, jolloin Dionysos syntyi uudestaan. Suuttunut Zeus tuhosi sitten titaanit, joiden tuhkasta syntyi ihmiskunta! Ei tämäkään myytti pahemmin muistuta Jeesuksen ylösnousemusta, eikä tunnu uskottavalta että UT:n kirjoittajat olisivat ammentaneet tällaisesta materiaalista.

Kybele
Kybelen kultti oli eräs merkittävimmistä tuon ajan uskonnoista. Erään myyttiversion mukaan Kybele -jumalatar oli rakastunut komeaan Attis -nuorukaiseen, joka puolestaan oli rakastunut erääseen nymfiin. Kybele sai Attiksen järjiltään ja kuohitsemaan itsensä. Tämän tapahtuman kunniaksi Kybelen palvojat järjestivät lähes kuukauden kestäviä seremoniallisia juhlia, joita edelsi sukupuolinen pidättyvyys ja paasto. Menot jatkuivat suruseremonioilla, joita vietettiin kolme päivää Rooman Platinus-kukkulalla, johon pystytetty koristeltu pinjapuu kuvasi Attiksen siitintä tai toisinaan puuta, jonka alla hän oli kastroinut itsensä. Hautajaismenoihin kuuluivat äänekkäät menot ja tanssi. Suurimman kiihkon valtaan joutuneet miehet samastivat itsensä Attikseen siinä määrin, että kuohitsivat itsensä. Menojen jälkeistä päivää vietettiin Attiksen 'ylösnousemuksen' muistoksi. Sen jälkeen olivat mysteerit ja lopuksi juhlat Kybelen muistoksi.

Mithra-kultti
Rooman Mithra-kultti on viime aikoina joutunut melkoisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Aiemmin kultin uskottiin liittyvän persialaiseen Mithran (Mitran) palvontaan, mutta nykyään katsotaan niille olevan yhteistä ainoastaan nimi. Roomalaiseen Mithra -versioon - mikä oli vallalla UT:n kirjoittamisen aikaan - ei sisältynyt 'kärsivä jumala' -teemaa, josta evankeliumien on uskottu saaneen vaikutteita.

Rooman valtakunnassa Mithra oli keskeinen jumala, jonka sanottiin syntyneen hehkuvasta kivestä ja nousseen esiin maan valtiaana. Hän oli taitava metsästäjä. Hänen suurena urotekonaan pidettiin sitä, että hän ampui erään härän jonka sitten uhrasi , jotta ihmiskunta voisi syntyä uudelleen. Mithra-kulttiin liittyi härän teurastaminen ja syönti, ja on väitetty, että teurastettua härkää olisi pidetty Mithran inkarnaationa. Tätä on pidetty sakramentaalisena yhteysateriana, ja esikuvana kristilliselle ehtoolliselle. Väite on kuitenkin huteralla pohjalla; Mithran seremonioissa veri oli pelkkää härän verta ilman tarkoitusta eikä ole todisteita että härkää olisi pidetty Mithran inkarnaationa. Lisäksi Mithran palvonta levisi Rooman valtakuntaan laajemmin vasta toisen vuosisadan puolivälissä, jolloin Commodus vihkiytyi tuohon uuteen uskoon. Vasta vuonna 274 Keisari Aurelianus rakennutti temppelin Mithralle josta sitten tuli virallisesti jumala ja Rooman ylin suojelija.

Kultin persialaisen version tausta on Intian vedalaisuudessa, jossa Mitraan jo liitettiin joitakin auringon ominaisuuksia, jotka Persiassa vielä korostuivat. Nykypersiassa sanat mihr tai mehr merkitsevät sekä aurinkoa että ystävyyttä. Mitra tunnettiinkin hyväntahtoisena jumalana. Zarathustran aikana kultti ensin tukahdutettiin, mutta palautettiin myöhemmin entistä arvostetumpana. Häntä pidettiin ilman jumalana tai kaikessa olevana jumaluutena. Hän kontrolloi kosmista järjestystä ja saattoi siten rangaista niitä, jotka tekivät vääryyttä. Hymneissä häntä ylistetään taivaallisen valon jumalana, jonka voima manifestoituu kuolemattomassa auringossa. Avestalaisissa teksteissä häntä kutsutaan laajojen laidunmaiden herraksi, joka Auringon silmin näkee kaiken. Hän ei kuitenkaan ole kuoleva/ylösnouseva jumala, joten hänestäkään ei ole Jeesuksen esikuvaksi.

ERÄITÄ 'SUURIA' VAIKUTTAJIA
Vaikka edellä on jo käynyt selväksi se, miten huonosti perusteltuja väitetyt rinnakkaisuudet ovat, ehkä on syytä kuitenkin tarkastella eräitä suuria uskonnollisia hahmoja hieman lähemmin. Tällaisia ovat Buddha, Krisna ja Horus, joiden elämäkertojen on väitetty sisältävän lukuisia rinnakkaisuuksia Jeesuksen elämän kanssa.

Buddha
Hänestä on esitetty mm. seuraavaa:

* Syntyi neitsyt Mayasta
* Teki ihmeitä ja ihmeellisiä tekoja
* Murskasi käärmeen pään
* Lakkautti epäjumalien palvonnan
* Nousi ylös Nirvanaan eli taivaaseen
* Häntä pidettiin 'Hyvänä Paimenena'

Ensiksi on syytä todeta, että kaikki em. väitteet perustuvat verraten myöhäisiin Buddhan elämästä kehitettyihin sepitelmiin. Aluksi häntä pidettiin tavallisena, joskin 'valaistuneena' ihmisenä, mutta myöhemmin häneen alettiin liittää joitakin jumalallisia ominaisuuksia, ja nykyään häntä yleisesti palvotaan jumalana. Jotkut lahkot erottavat ihmis-Buddhan ja 'kosmisen' Buddhan ja palvovat jälkimmäistä. Ratkaisevaa on se, minkälaisia tarinoita hänestä liikkui UT:n kirjoittamisen aikaan.

Ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevassa sanskritinkielisessä tekstissä Buddhacarita (Buddhan teot) kerrotaan miten Buddhan äiti Mahamaya ( Suuri Maya) näki unen, jossa tuleva Buddha valkoisen norsun hahmossa tuli hänen ruumiiseensa. Maya kertoi unen miehelleen, joka kutsui papit tulkitsemaan unta. Pappien mielestä uni merkitsi pojan syntymää ja hänestä tulisi joko kuningas tai 'valaistunut' eli buddha. Sitten tapahtui suuria ihmeitä: kaikki kymmenentuhatta maailmaa järkkyivät, tulet sammuivat kaikista helveteistä, kaikki ihmiset paranivat sairauksistaan, kaikki soittimet soivat ilman soittajia, valtameren vesi muuttui makeaksi ym. Mayan synnytys tapahtui seisaaltaan jottei Buddha olisi saastunut kohdun epäpuhtauksista. Buddha laskeutui kohdusta suoraan jaloilleen, käveli seitsemän askelta pohjoiseen ja huusi suurella äänellä: "Minä olen koko maailman johtaja, paras ja ensimmäinen; tämä on minun viimeinen syntymäni; en synny enää koskaan uudelleen."

Vaikka tämä voitaisiin tulkita jonkinlaiseksi neitseelliseksi syntymäksi, kertomuksen muut yksityiskohdat ovat niin epäuskottavia, ettei sitä voi kuvitella UT:n kirjoittajien lähdeaineistoksi, mikäli tämä tarina olisi ollut heidän tiedossaan. Sitä paitsi sama teksti kertoo, miten Mayan näkemän unen jälkeen hän ja hänen miehensä 'nauttivat lemmen ihanuudesta', mutta ilman että Maya olisi 'saastunut', ja jonkin aikaa sen jälkeen Maya tunsi olevansa raskaana. Vanhimmissa Buddhan elämää koskevissa tiedoissa hänen syntymäänsä ei liity mitään epänormaalia, joten voidaan kysyä: mistä tämä myöhäinen tarina on saanut vaikutteita? Ettei vaan varhaisista Jeesusta koskevista apokryfeistä?

Mitä ihmeisiin tulee, jo aiemmin todettiin että niiden tekeminen kuuluu luonnostaan suurten uskontojen perustajien imagoon, eikä Buddha tee tässä suhteessa poikkeusta. UT:n kirjoittajilla oli kuitenkin pitkä juutalainen perinnetietous Jumalan profeettojen tekemistä ihmeteoista, joten heillä ei ollut tarvetta lainata aiheita pakanuudesta.

Sama koskee käärmeen pään murskaamista, josta kerrotaan jo Raamatun ensimmäisillä lehdillä. Vaikka buddhalaisuus kokonaisuudessaan on kristinuskoa vanhempi, kaikki myöhemmät siihen liitetyt myytit eivät sitä ole. Joka tapauksessa VT:n kertomus on tunnettu juutalaisuudessa ennen buddhalaista versiota, koska buddhalaisuus ei ollut yleisesti tunnettu Rooman valtakunnan alueella vielä ensimmäisellä vuosisadalla. Tässäkin tapauksessa myytin maantieteellinen kulkusuunta voi olla päinvastainen, lännestä itään.

Epäjumalien lisäksi alkuajan buddhalaisuus itseasiassa hylkäsi kaikki jumalat ja jumalattaret ja niiden lisäksi uhrit, rituaalit ja kastijärjestelmän. Valaistumiseen ja nirvanaan päästiin sen mukaan kehittämällä oikeata ajattelua ja tekemällä oikeita tekoja. Siksi buddhalaisuutta on joskus luonnehdittukin ateistiseksi uskonnoksi. Kun keisari Asoka 200 -luvulla eKr. teki buddhalaisuudesta valtionuskonnon, siihen alkoi tulla mukaan monenlaisia kansanuskomuksia lukemattomine deevoineen eli jumalineen.

Nirvanan rinnastaminen kristinuskon taivaaseen on perusteetonta; käsitteiden sisältö on aivan erilainen. Taivas ymmärretään yksilöllisen olemisen ja tekemisen tilana, nirvana sulautumisena tyhjyyden tilaan, jossa ei ole yksilöllistä olemista eikä tekemistä. Buddhan opettama 'pelastus' tähtää jälleensyntymisen kierteestä vapautumiseen ja on siten oleellisesti eri asia kuin Jeesuksen ja UT:n opettama. Hän ei myöskään Jeesuksen tavoin näyttäytynyt kuolemansa jälkeen, ja uskomus hänen paluustaan Maitreyana lienee teosofista alkuperää. Hyvä Paimen -nimitys taas juontuu luonnostaan karjanhoitokulttuurista ilman uskonnollista sisältöäkin.

Muita Buddhaan ja Jeesukseen liittyviä oletettuja yhtäläisyyksiä ovat veden päällä kävely, kala- ja leipäihme, kaste, autuaaksi julistaminen, opetuslapset, sokean parantaminen ja tuhlaajapoika-vertaus. Erään tutkijan (Edwards) mukaan oletettujen rinnakkaisuuksien määrä on kääntäen verrannollinen siihen, mitä niiden löytäjät tietävät buddhalaisesta kirjallisuudesta. Eli mitä vähemmän he tietävät, sen enemmän he löytävät rinnakkaisuuksia. Niinpä tarkimmin asiaan perehtyneet ovatkin hylänneet koko ajatuksen buddhalaisuuden vaikutuksesta UT:iin.

Horus
Horuksesta on väitetty, että hän syntyi neitsyestä 25. joulukuuta, että hänellä oli 12 opetuslasta, että hänet haudattiin ja hän nousi ylös, että hänen atribuuttejaan olivat Tie, Totuus, Elämä, Messias, Jumalan Ainutlaatuinen Poika, Hyvä Paimen ym. Hänen sanotaan tehneen ihmeitä ja herättäneen El-Azar-us -nimisen miehen kuolleista. Hänen lisänimiään kerrotaan olleen "lusa" (muuttumaton) ja "Ptah" (Isä) ja hänestä kuulemma käytettiin nimeä "KRST" (Ainutlaatuinen Yksi).

Aiemmin jo todettiin, ettei Horus syntynyt neitseellisesti. Eräs vanha egyptiläinen reliefi kuvaa kuollutta Osirista Manalassa, jossa hän makaa maassa siitin erektoituneena. Hänen äitinsä Isis kuvataan haukan muodossa laskeutumassa hänen päälleen. Horuksen syntymään liittyy täten selvästi seksuaalinen elementti. Toisaalta joulukuun 25. päivällä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen syntymän kanssa.

Horus-myyteissä kerrotaan miten hänen veljensä Seth tappoi hänet ja hakkasi palasiksi, jotka sitten levitti ympäri Egyptiä. Isis lähti etsimään palasia ja hautasi löytämänsä palaset. Ainoa osa, jota hän ei löytänyt, oli penis. Seth oli heittänyt sen virtaan, jossa kala oli syönyt sen. Isis muovasi uuden peniksen ja asetti sen paikalleen. Manalassa hän oli myös sukupuolisessa kanssakäymisessä Osiriksen kanssa ja sen seurauksena syntyi Horus-lapsi. Horus ei siis edes kuollut Jeesuksen tavoin, joten hän ei myöskään noussut ylös. Horuksen kuolemasta ei löydy lainkaan viitteitä ennen kuin hänet alettiin samastaa aurinkojumala Re'hen. Egyptin aurinkojumalat taas 'kuolivat' ja 'ylösnousivat' päivittäin, mitä ei voi verrata Jeesuksen ainutkertaiseen ylösnousemukseen

Tutkimukset eivät myöskään tue väitettä Horuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Erään lähteen mukaan hänellä oli neljä 'opetuslasta' eli Heru-Shemsuksi (Horuksen seuraaja) kutsuttua puolijumalaa. On myös lähteitä, joiden mukaan hänellä oli 60 tai peräti lukematon joukko oppilaita. Sen sijaan mainintoja kahdestatoista oppilaasta ei löydy.

Kuten jo aiemmin todettiin, sellaiset sanat kuin tie, totuus, valo, messias, hyvä paimen ym. ovat kulttuuriin kuuluvia yleisiä käsitteitä, eivätkä siten todista mitään kopioimisesta. Ihmeistä voidaan todeta, että vaikka jotkin kertomukset olisivat hyvinkin samankaltaisia, niiden toisistaan riippuvuus ei ole itsestään selvä. (Esim. Azteekkien ja Rooman mysteeriuskontojen ei voi väittää lainanneen toisiltaan.) Joka tapauksessa myyttejä tutkivasta kirjallisuudesta ei löydy mainintoja El-Asar-us (vrt. Lasarus) -nimisestä henkilöstä, jonka Horus olisi herättänyt kuolleista. Tarina lienee yksi niistä sepitelmistä, joita kristittyjen vastustajat jo varhain levittivät.

Muinaisessa Egyptissä oli aiemmin useita Horus -nimellä tunnettuja jumalia. Tunnetuin oli kuitenkin tässä kyseessä oleva Osiriksen ja hänen sisarensa/vaimonsa Isiksen poika. Se, että Horus myöhemmin yhdistettiin aurinkojumala Re' hen selittynee sillä, että hänet jossain vaiheessa sekoitettiin noihin vanhempiin samannimisiin jumaliin. Mitä tulee nimityksiin "lusa" tai "KRST" , akateeminen kirjallisuus tuntee noin 50 versiota Horuksen nimestä, mutta ei näitä nimiä. Nimitys "Ptah" (Isä) taas on merkityksetön, yleinen jumaluuksista käytetty sana. Horuksen väitetty 'lähes identtinen' elämä Jeesuksen kanssa näyttää siis olevan täyttä puppua.

Krishna
Myös Krisnan elämään väitetään liittyvän useita rinnakkaisuuksia Jeesuksen kanssa: Hän syntyi neitsyt Devakista (jumalainen), häntä kutsuttiin Paimenjumalaksi, hän oli kolminaisuuden toinen persoona, pelastui tyrannilta, joka tappoi tuhansia lapsia, teki ihmeitä, kuoli puussa (joidenkin traditioiden mukaan) ja nousi taivaaseen.

Eräässä tarussa kerrotaan Krisnan enosta, Kansa -nimisestä tyrannikuninkaasta, joka tappoi kuusi Devakin edellistä, ennen Krisnaa syntynyttä lasta. Devaki ei siis voinut enää olla neitsyt. Surmattuja lapsiakaan ei ollut tuhansia, vaan ainoastaan kuusi, joten tapausta on vaikea rinnastaa Beetlemin lastenmurhaan. Paimenjumala selittyy sillä, että hän myös paimensi lehmiä. Hindukolminaisuuskaan ei täysin vastaa kirkollista kolminaisuutta. Krisna oli yksi Vishnun monista avataroista eli ruumiillistumista. Kaiken lisäksi kolminaisuusoppi on verraten myöhäistä Raamatun tulkintaa; UT:n kirjoittajat eivät tienneet siitä mitään.

Krisnan puussa kuolemisella ei ole välttämättä mitään yhteistä Jeesuksen kuoleman kanssa, vaikka se pitäisi paikkansakin. Krisnan kuolemasta on kuitenkin monia versioita. Yhden mukaan hänet tappoi metsästäjä, joka erehtyi luulemaan häntä hirveksi ja ampui häntä jalkaan haavoittuvaan kohtaan (vrt. Akilles). Toisen mukaan hän oli meditoimassa kun metsästäjä ampui hänet. Tällöin hänen voisi kuvitella istuneen puun alla, mutta ei puuhun naulittuna.

Hindujen taivasmaailmat eroavat suuresti kristittyjen taivas-käsitteestä. Krisnan 'taivaaseen nouseminenkin' oli erilainen kuin UT:n kuvailema Jeesuksen taivaaseen nouseminen. Hinduteologi Sukumari Bhattacharji selittää: "Metsästäjä lävisti Krisnan lihan vahingossa, ja tunnistettuaan sankarin, hän katui. Myöhemmin Krisna jätti ruumiinsa ja saapui taivaaseen, jossa jumalat tervehtivät häntä." Jeesuksen nähtiin nousevan taivaaseen ruumiillisessa muodossa.

Loppupäätelmä
Tässä ei ole ollut mahdollista käsitellä kaikkia väitettyjä yhtäläisyyksiä. Voidaan kuitenkin sanoa, ettei mikään muukaan oletettu yhtäläisyys ole sen vahvemmalla pohjalla, pikemminkin päinvastoin. Yhteenvetona voidaan siis todeta:

* Uuden Testamentin tausta on juutalaisuudessa ja Vanhassa Testamentissa, ei Rooman valtakunnan pakanakulteissa.
* Yhtään tieteellisten kriteerien mukaista rinnakkaisuutta neitseellisestä syntymästä ei tunneta.
* Kaikki varhaiset Paavalia ja alkukirkkoa koskevat historialliset muistiinmerkinnät osoittavat, ettei alkuajan kristillisyys taipunut synkretismiin, ei hyväksynyt pakanallisia oppeja eikä suostunut kompromisseihin. Tästä syystä heitä jopa kutsuttiin ateisteiksi ja myöhemmin myös vainottiin. Luopumus ja sovittelu astuivat kuvaan mukaan vasta myöhemmin kun Uuden Testamentin kirjoitukset olivat jo olleet kauan valmiina.
* Jotkut rinnakkaisuuksiksi väitetyt seikat eivät esiinny lainkaan Uudessa testamentissa; ne ovat myöhempää kirkollista traditiota.
* Jotkut UT:n uskonnollisessa terminologiassa esiintyvät, myös myyteissä käytetyt ilmaisut ovat yleisessä käytössä ollutta sanastoa, eivät erityistä uskontoihin liittyvää.
* Väitetyt esimerkit myyttisistä ylösnousseista jumalista eivät nykytutkimuksen mukaan ole päteviä. UT:n kirjoittajilla ei siis olllut mallia mistä lainata. Toisaalta ylösnousemuksen teema oli olemassa jo VT:ssa.
* On todisteita siitä, että kulteissa jäljiteltiin joitakin kristillisyydestä omaksuttuja piirteitä.
* Mysteeriuskontojen käytännöt erosivat suuresti kristillisyydestä, ja samankaltaisten toimitusten merkitys oli toinen. Ei ole myöskään selvää, missä määrin pakanat uskoivat myytteihinsä.
* Väitetyt rinnakkaisuudet Buddhaan, Mithraan, Horukseen, Krisnaan ym. eivät ole perusteltuja.

Ei siis ole olemassa 'huomattavaa määrää' selviä yhtäläisyyksiä Jeesuksen ja myyttisten pakanajumalien välillä eikä näin ollen perusteita väitteille kristinuskon pohjautumisesta pakanallisiin myytteihin.

Lähteitä mm.:
http://www.christian-thinktank.com/copycat.html
Salaisuuksien saatossa, julk. Valitut Palat, 1999

LÄHDE: http://www.netikka.net/mpeltonen/jeesus.htm

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Vierailija
teijoster
”Nämä riippumattomat kertomukset todistavat sen, että kristillisyyden vastustajatkaan eivät muinoin koskaan epäilleet Jeesuksen olemassaoloa

Siihen aikaan lähdekritiikki oli toki huipussaan.

Petu
Seuraa 
Viestejä2287
Liittynyt17.3.2005

Moro! todellista historiallista jeesusta ei ole . Sen aikalaisilta halltsijoilta ei ole kyseisestä jäpikästä mitään mainintaan . Luulisi ,että tuollaisesta olisi jotain ?

Vierailija

Olipa surkea vastine Chairilta. Änkyräkristillistä "puolueetonta tutkimusta", jossa kristinusko pyritään toteamaan ihan erilaiseksi uskonnoksi kuin muut uskonnot. Vain tekstin sisällöttömyys ja surkeus voittavat sen pituuden.

Kuten sanottua, olipa historiallista Jeesusta tai ei, on kristinuskon juutalais-zombie, joka oli oma isänsä, puhdasta puppua ja höyrypäistä satuilua.

Toope
Seuraa 
Viestejä23135
Liittynyt23.7.2006

Ehkä tuo viaton lapsi ulvoo tätä.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
SAMAEL
Olipa surkea vastine Chairilta. Änkyräkristillistä "puolueetonta tutkimusta", jossa kristinusko pyritään toteamaan ihan erilaiseksi uskonnoksi kuin muut uskonnot. Vain tekstin sisällöttömyys ja surkeus voittavat sen pituuden.

Totta. Melkein itkin kun kesken lukemisen tajusin ajan tuhlaamisen olleen täysin turhaa. Objektiivisuudestahan tuossa nimenomaisessa tekstissä ei ole tietoakaan, ja sitten syytellään tieteellistä tutkimusta subjektiivisuudesta...

Edit. Vastasin silti "osaksi", koska tuntuisi todennäköisemmältä, että Jeesuksella on kuin onkin historiallinen vastineensa, josta on kuitenkin sepitetty messiasennustuksiin sopiva tarina. Tämä siis ihan henk. koht. mielipide.

Vierailija

Muistellaanpas, miten Kalevalan aikoihin selitettiin pyhän henkilön alkuunlaitanta:
(Poikkeaa jonnii verran Raamatun versiosta)

Vaka vanha Väinämöinen, uros kaunis karvarinta, tunsihe tulisen lemmen, sytkyttävän suonissansa, kutkuttavan kullin päässä. Tuo ei tuostansa tokene, jollei naida napsahuta, naista suttihin sukaise. Vaka vanha Väinämöinen, kantaja kalun kamalan, halajas hameen haentahan, emon ehtan etsintähän. Suuntasi suksensa salolle, vartavasten vieraisille. Lylyllänsä lykkelehti, kalhullansa kiitäeli, kunnes kohteeseensa kerkisi, Pohjan piukoille perille.
Pohjan piika pikkarainen, kovin kiimainen kakara, tarjosi toki tavaraansa, pilluansa pantavaksi. Vaka vanha Väinämöinen, sanan virkkoi noin nimesi: "Ei ole pillusi parahin, aikamiehen ottavaksi, ison pojan pantavaksi. Vaan se on pukkia poikasien, alamittaisten asettaa.”
Pohjan Akka harvahammas, leveeperseinen letukka, pyörsi pirtistä pihalle, povensa puolittain paljasti, sanan suustansa noin suikkasi: "Jos sie tahot Kalevan Poika, pillun pitkän pantavaksi, pyllyn pulskan pukittavaksi, tule tuokiossa tupahan, alle kahen kurkihirren.”
Vaka vanha Väinämöinen, pieksut porstuaan potkaisi, paidan palttinaisen paljasti. Muorin laverille levitti, housut nilkoille nitisti. Pallit pontevasti paljasti. Vaka vanha Väinämöinen, oikaisi aisansa esille, sukunuijansa suoristihe, varren vallan vapisevan. Syöksi kullinsa kamalan, uumenihin uikuttavan, nartun naitavan napahan. Tahdin tuimaksi tihensi, vauhdin vallan vihmovaksi. Paadet vaskiset vapisi, pöly pirtissä pöllysi, pierut perseistä pärisi.
Vaka vanha Väinämöinen, tunsi tuhonsa tulevan, onnen oivan orgasmissa, siemenen syvälle syöstessänsä, mehunsa muorihin mojautti, koinat kohtuhun kehittymähän.

John Carter
Seuraa 
Viestejä7511
Liittynyt17.2.2006

Valitut Palat

On hauska seurata lapsenkaltaisia uskovaisia palstalla,koska heidän vasta-argumenttinsa ovat yhtä uskottavia kuin tarina Joulupukista ja tontuista eli vailla todellisuuspohjaista faktatietoa.

Maailmassa on tällä hetkellä n.9900 uskonnoksi luokiteltavaa oppijärjestelmää,jotka tarjoavat samaa p..kaa vain eri paketeissa.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat