Jalkapallo kutistaa aivoja !

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

( Uutinen - Radio Nova- tänään )

Kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan jalkapalloilijoilla on havaittu olevan vähemmän aivojen harmaata ainetta,kuin pelaamattomilla.

Syyksi epältiin pallon pukkaamista päällä.

Breakdance, Harlemin pimeimpien nekrujen harrastus,
voinee aiheuttaa samaa ...

Kommentit (11)

Vierailija

Tutkittiinko Einsteinin aivot?

Puuttuiko Einsteinin aivoista jotakin?

Jos, niin tekikö se hänestä tyhmän?

Patologi Thomas Harvey poisti Einsteinin aivot, ennen kuin tämän kuolemasta oli kulunut seitsemän tuntia. Hän tutki aivot, mutta vastoin odotuksia hän ei löytänyt mitään normaalista poikkeavaa. Asiaa ei sen jälkeen tutkittu, ennen kuin vuonna 1999 Sandra Witelson tutki kollegoidensa kanssa uudelleen Harveyn säilyttämiä näytteitä. Ryhmä huomasi aivoissa kolme poikkeusta. Aivoissa ei ollut otsalohkoon kuuluvaa operculumia, päälakilohko oli 15 prosenttia normaalia suurempi, ja molemmat lohkot olivat symmetriset. Normaalisti aivopuoliskojen päälakilohkot ovat epäsymmetriset.[20] Päälakilohkot liittyvät matemaattiseen ajatteluun ja kolmiulotteiseen hahmottamiskykyyn. Reunanpäällyspoimutuksen puuttumisen takia lohkojen välillä oli paremmat yhteydet, ja siksi Einsteinilla oli hyvät kolmiulotteisen hahmottamisen taidot; Einstein sanoikin hahmottavansa ongelmia ennen kaikkea visuaalisesti.

Cambridgen ja Oxfordin yliopistojen tutkijoiden mukaan Albert Einsteinilla on saattanut olla Aspergerin syndrooma. Samassa tutkimuksessa saatiin selville, että Sir Isaac Newtonilla on myös saattanut olla Aspergerin syndrooma. Tutkimus on tehty Einsteinin kuoleman jälkeen ja se perustuu erinäisiin tapahtumiin, joissa Einstein käyttäytyi kuin Aspergerin syndroomaa sairastava.[21]
-------------------------------------------------------------------------------------
Aspergerin oireyhtymä eli Aspergerin syndrooma on autismin lievä muoto. Sen piirteet kuuluvat autismin kirjoon. AS on Aspergerin syndroomasta käytetty lyhenne [1]. Kyseessä on synnynnäinen neurologinen ja keskushermostollinen poikkeavuus, joka aiheuttaa ongelmia lähinnä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tähän voi liittyä esimerkiksi haastava käytös.

Ihmistä, jolla on Aspergerin oireyhtymä, voidaan sanoa arkikielessä myös "aspergerilaiseksi" tai "assiksi". Näitä nimityksiä on tosin pidetty halventavinakin. ”Olen huomannut, että Asperger-henkilöt ovat persoonallisuudeltaan muun muassa rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on vahva moraali ja oikeudentunto. Heidän älyllisiin kykyihinsä kuuluvat poikkeuksellisen hyvä muisti, innostus ja tietämys erityisistä kiinnostuksen kohteista, omaperäinen ajattelutapa, hyvä mielikuvitus ja ainutlaatuinen kyky ajatella visuaalisesti. Nämä luonteenpiirteet eivät koske vain Aspergerin oireyhtymää, mutta vahvistuvat sen ansiosta” (Attwood 2007, 215).
-------------------------------------------------------------------------------------

Itse harrastin nuorena paljon pallon pomputtelua päällä ja pystyin pomputtelemaan jopa kymmenen metrin korkuisilla pompuilla pidemmänkin aikaa.

Taisin takoa järkeä päähäni jo siihen aikaan. ;):)

Voin haastaa kaikki tämän hetken ihmiskunnan fyysikot väitte3lemään siitä miten maailmankaikkeus oikeasti toimii! ;):)

Onesimple

;):)
-----------------------------------------------------------------------------------

Aslakkia.

"Fysiikan lakien mukhanhan tuommonen ilmijö on mahottomuus.
Onko tuon Gravitaation kautta nyt sitten avautumassa kokonhan uusi
käsitys , niin energioista kuin maailmankaikkeuden rakenteestakin ?
Mie olisin sitä mieltä että : tutkimalla gravitaation olemusta , päätyisimme johonkin joka mullistaa koko tieteemme."

No niinhän se tekee, koska ei vetävää voimaa ole olemassa. Ja sen takia sitä ei myöskään voida selittää tai havaita.

Ja tokihan entropia lisääntyy, kun kolmiulotteisesti laajenevat eli räjähtävät energiakeskittymät jatkavat räjähtämistään samalla kun avautuvat energia-aaltoja.

Eli entropia lisääntyy, koska voiman välittävät energia-aallot saavat energiakeskittymät räjähtämään entistä nopeammin.

Esim. meteoriitti saa Maapallon räjähtämään normaalia nopeammin.

Myös atomin ytimestä avautuva energia-aalto jolla on elektroniluonne, saa viereisen atomin ytimen räjähtämään entistä nopeammin jne.

http://www.onesimpleprinciple.com

Onesimple

;):)

Vierailija
Dr_Strangelove
( Uutinen - Radio Nova- tänään )

Kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan jalkapalloilijoilla on havaittu olevan vähemmän aivojen harmaata ainetta,kuin pelaamattomilla.

Syyksi epältiin pallon pukkaamista päällä.

Breakdance, Harlemin pimeimpien nekrujen harrastus,
voinee aiheuttaa samaa ...


Pelasin junnuna jalkapalloa. Meillä oli kerran jugoslavialainen valmentaja, joka suosi matalaa lyhytsyöttöpeliä. Hän sanoi, "Kun pukka paljon, tulee pipi päästä".

Vierailija

Dr_Strangelove:
"Alhaiset puheet ei koske ylhäiseen mieleen".

Pitää paikkansa, sillä sinä ystäväiseni et hermostu herkästi etkä menetä malttiasi pahimmassakaan sanamittelössä.

Vierailija
Moses Leone
Dr_Strangelove
( Uutinen - Radio Nova- tänään )

Pelasin junnuna jalkapalloa. Meillä oli kerran jugoslavialainen valmentaja, joka suosi matalaa lyhytsyöttöpeliä. Hän sanoi, "Kun pukka paljon, tulee pipi päästä".

Sinua voi melkein pitää todisteena teorialle !

Vierailija
markent
Dr_Strangelove:
"Alhaiset puheet ei koske ylhäiseen mieleen".

Pitää paikkansa, sillä sinä ystäväiseni et hermostu herkästi etkä menetä malttiasi pahimmassakaan sanamittelössä.

Kiitos, mummo !

Vierailija
Dr_Strangelove
Moses Leone
Dr_Strangelove
( Uutinen - Radio Nova- tänään )

Pelasin junnuna jalkapalloa. Meillä oli kerran jugoslavialainen valmentaja, joka suosi matalaa lyhytsyöttöpeliä. Hän sanoi, "Kun pukka paljon, tulee pipi päästä".




Sinua voi melkein pitää todisteena teorialle !

Sinulle pitää keksiä joku toinen teoria. Epäilenpä, että sinun päätäsi kolhittiin ovenpieliin jo synnytyslaitokselta kannettaessa.

Vierailija
Savor

Puuttuiko hänestä tyhmä?

Kyllä tutkimus on varmasti oikeassa, eläviä esimerkkejä on...
Miksi poistit jalkapalloaiheisen osan allekirjoituksestasi.

Vierailija
Savor
Tutkittiinko Einsteinin aivot?

Puuttuiko Einsteinin aivoista jotakin?

Jos, niin tekikö se hänestä tyhmän?

Onesimple

;):)

Kyllä, Einsteinin aivot tutkittiin hyvin tarkoin hänen luvallaan, eikä niistä löydetty merkkiäkään jalkapallosta. Aivot ovat nyt hillopurkissa jossain
yliopistossa.

Vierailija
Moses Leone
Dr_Strangelove
Moses Leone
Dr_Strangelove
( Uutinen - Radio Nova- tänään )

Pelasin junnuna jalkapalloa. Meillä oli kerran jugoslavialainen valmentaja, joka suosi matalaa lyhytsyöttöpeliä. Hän sanoi, "Kun pukka paljon, tulee pipi päästä".




Sinua voi melkein pitää todisteena teorialle !

Sinulle pitää keksiä joku toinen teoria. Epäilenpä, että sinun päätäsi kolhittiin ovenpieliin jo synnytyslaitokselta kannettaessa.

Lapsesta asti olen ihmetellytkin, mistä nuo kuhmut päässäni ....

Vierailija
Dr_Strangelove
Savor
Tutkittiinko Einsteinin aivot?

Puuttuiko Einsteinin aivoista jotakin?

Jos, niin tekikö se hänestä tyhmän?

Onesimple

;):)




Kyllä, Einsteinin aivot tutkittiin hyvin tarkoin hänen luvallaan, eikä niistä löydetty merkkiäkään jalkapallosta. Aivot ovat nyt hillopurkissa jossain
yliopistossa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Albert_Einsteinin_aivot

Joidenkin lähteiden mukaan E:n aivot olisivat olleet tavallisia miehenaivoja pienemmät. Albertilla taisi siis olla naisen aivot...

Uusimmat

Suosituimmat