Ensimmäiset eurooppalaiset

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ensimmäisinä eurooppalaisina on perinteisesti pidetty Cro-Magnon-ihmisiä, joiden vanhimpia luurankoja on löydetty Ranskasta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Cro-Magnonin_ihminen

Cro-Magnonin ihminen oli ensimmäinen nykyihminen Euroopassa ja vanhin tunnettu nykyihmisen rotu. Se erosi hiukan nykyisistä ihmisroduista. Cro-Magnonin ihminen on elänyt Euroopassa myöhäispaleoliittisella kaudella, arviolta 35 000–10 000 vuotta sitten. Cro-Magnonin luoma jääkauden ajan kulttuuri oli pitkälle kehittynyt metsästyskulttuuri luolaveistoksineen, luolataiteineen ja koristelluine ja taitavasti tehtyinen työkaluineen. Aseita ja työkaluja tehtiin taitavasti peuransarvesta ja luusta. Ihmiset ryhmittyivät heimoiksi ja ehkä myös heimot suuremmiksi klaaneiksi.

Nimitys Cro-Magnon tulee pienestä louhikkoisesta suojasta, josta Louis Lartet löysi vuonna 1868 viisi tämän ihmistyypin luurankoa. Löytöpaikka sijaitsee Eyzier-de-Tayacissa Dordognen maakunnassa keskiosassa Ranskaa. Dordognen seudulta on tehty lukuisa muita jääkauden ajan löytöjä.




Olli Suomalainen postasi toisessa ketjussa uutisen, jonka mukaan tutkijat uskovat löytäneensä Keski-Venäjältä vielä vanhempia jälkiä ihmisistä. Heistä on kokonaisten pääkallojen ja luurankojen sijasta löydetty vain hampaita, joten ei tiedetä muistuttivatko he piirteiltään Cro-Magnon ihmistä:

http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... ml?id=9146

NYKYIHMINEN ELI DONIN AROLLA JO 45 000 VUOTTA SITTEN
11.1.2007 klo 23.00

Vanhimmat merkit nykyihmisestä Euroopassa ovat Keski-Venäjällä, Donin varrella Kostenkissa, päättelee amerikkalais-venäläinen tutkimusryhmä. Arkeologisen kaivauksen vanhimmat kerrostumat ovat 45 000 vuoden ikäisiä, joten ne ovat vanhempia kuin 40 - 42 000 vuoden ikäisiksi ajoitetut Länsi-Euroopan aurignacin kulttuurin löydöt.

Kostenkin varhaiskivikautinen asuinalue on tunnettu vuosikymmeniä ja sitä on tutkittu pitkään, mutta vanhimipien kerrostumien ajoittaminen on ollut epävarmaa. Kostenki sijaitsee 400 kilometriä Moskovasta etelään, Donin varrella, missä joki on uurtanut syvän uoman pehmeään maaperään.

Maisemaa leimaavat joenuomaa reunustavat rotkot, jotka ovat tarjonneet suojaisia asuinpaikkoja jääkauden keskelle saapuneelle väestölle. Kylmimmillään jääkausi ei tuolloin ollut, mutta varsin karu asuinpaikka Kostenki on ollut 40 000 vuotta sitten.

Nykyihminen on syntynyt Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten ja lähti levittäytymään muille mantereille noin 100 000 vuotta sitten. Jääkauden vallassa ollut kylmä pohjoinen ei ollut houkutteleva suunta ja Eurooppaa vanhempia jälkiä nykyihmisestä tunnetaan idästä, pitkin Aasian etelärannikkoa aina Australiaan asti. Eurooppa oli pitkään vain neandertalin ihmisen asuttama alue. Viimeiset neandertalin ihmiset katosivat Euroopasta ja maailmasta vajaat 30 000 vuotta sitten.

Kostenkista on nykyihmisen jäänteitä löydetty vanhimmista kerrostumista hyvin niukasti; tarkkaan ottaen kaksi hammasta, joista ei voi aivan varmasti sanoa ovatko ne kuuluneet nykyihmiselle.

Hiukan nuoremmista kerroksista on runsaammin nykyihmisen jäänteitä ja ne on ajoitettu 30 ? 40 000 vuoden ikäisiksi. Tältä ajalta ovat mm. vanhimmat tunnetut silmäneulat, joita on sekä mammutinluisia että tavallisesta luusta valmistettuja. Se kertoo ihmisten ommelleen eläinten nahkoja jonkinlaisiksi vaatteiksi selviytyäkseen ankarasta ilmastosta.

Myös alimpien kerrostumien esineistö on selvästi nykyihmislajiin liittyvää. 3-5 metrin paksuisen maakerroksen alta löydettiin kivisiä teriä, nahkojen käsittelyyn käytettyjä kaapimia ja naskalin tapaisia lävistimiä. Hirven tai peuran sarvista on valmistettu maan kaivamiseen käytettyjä hakkuja, joita on todennäköisesti käytetty säilytyskuoppien tekemiseen.

Kaksi pientä, pyöreähköä, mammutinluusta valmistettua esinettä ovat arvoituksellisia, mutta niiden epäillään olevan tekijältään kesken jääneitä ihmishahmoja. Jos tulkinta on oikea, kyseessä ovat vanhimmat esittävää taidetta edustavat esineet maailmassa.

Vanhimpien kerrosten esineistöön kuuluvat myös koristeiksi tarkoitetut simpukankuoret, joihin on porattu reikiä ripustusnarua varten. Myös kivestä on valmistettu rei'itettyjä kiviä koristeeksi. Ruokavaliosta kertovat jäniksen ja napaketun luut.

Hirven, peuran, villasarvikuonon, mammutin ja hevosen luita on myös, joskin niitä on vähemmän. Ensimmäiset nykyihmiset eivät ole eläneet eristyksissä, sillä simpukankuoret ovat peräisin Mustalta mereltä, 500 kilometrin päästä. Myös kiviesineiden raaka-aineet on tuotu kaukaa, 90-150 kilometrin päästä.

Alin kerrostuma Kostenkissa löytyi vulkaanisen tuhkakerroksen alta, jonka tiedetään olevan peräisin Italiassa noin 40 000 vuotta sitten tapahtuneesta voimakkaasta tulivuorenpurkauksesta. Ajoituksia tehtiin myös ns. termoluminenssimenetelmällä, joka soveltuu yli 40 000 vuoden ikäisiin maan alla pimeässä säilyneisiin näytteisiin. Yleisin arkeologisten näytteiden ajoitusmenetelmä, hiili-14-menetelmä ei sovellu yli näin vanhojen näytteiden ajoittamiseen.




Uusimpien tietojen mukaan ihmisiä saattoi noihin aikoihin tulla Afrikan lisäksi myös Aasiasta:

http://www.cbc.ca/cp/science/070806/g080608A.html

Researchers find early Europeans may have come from Asia as well as Africa
Published: Monday, August 6, 2007 | 5:49 PM ET
Canadian Press: RANDOLPH E. SCHMID

WASHINGTON (AP) - Early human-like residents of Europe may have arrived out of Asia, rather than just Africa.

An international team of researchers reports in Monday's online edition of Proceedings of the National Academy of Sciences that Asians appear to have played a larger part in the settlement of Europe than did Africans.

The team led by Maria Martinon-Torres of the National Center for the Investigation of Human Evolution, in Burgos, Spain, reached that conclusion after analyzing more than 5,000 fossil teeth from early hominins, an early form of human predecessors.

After studying ancient teeth from Africa, Asia and Europe, the researchers report that early European populations had more Asian features than African ones.

That conclusion also supports the theory that the development of the genus Homo - modern humans are Homo sapiens - occurred both in Africa and Asia.

The teeth studied were from the genera Homo and the earlier Australopithecus.

[/quote]

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat