Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Täsmensin alkuperäistä äänestystä, eli miten uskotte Suomen kehittyvän jatkossa.

Kommentit (15)

Arvelen, että EU kehittyy enemmän liittovaltiotyyppiseksi, mutta tuskin aivan lähiaikoina, ts. minun loppuelämäni aikana. Mutuahan tämä kaikki on, koska muuttuvia tekijöitä on niin paljon myös EU:n ulkopuolella.

Vastasin : Suomesta tulee EU'n osavaltio. Siis joskus tulevaisuudessa, kun EU'sta tulee saman kaltainen valtio kuin USA'sta. Hyvää vauhtiahan se sinne päin on menossa.

Ayla
Vastasin : Suomesta tulee EU'n osavaltio. Siis joskus tulevaisuudessa, kun EU'sta tulee saman kaltainen valtio kuin USA'sta. Hyvää vauhtiahan se sinne päin on menossa.

Älähän nyt, kyllä EU:sta voi kehittyä jotain hyvääkin ...

Toope
Seuraa 
Viestejä24660
Liittynyt23.7.2006

Suomi säilyy pitkään itsenäisenä valtiona osana EU:a, epämääräisessä tulevaisuudessa siitä tulee EU:n osavaltio.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Lapin Mies
Ayla
Vastasin : Suomesta tulee EU'n osavaltio. Siis joskus tulevaisuudessa, kun EU'sta tulee saman kaltainen valtio kuin USA'sta. Hyvää vauhtiahan se sinne päin on menossa.

Älähän nyt, kyllä EU:sta voi kehittyä jotain hyvääkin ...

En ole väittänyt vastaan tuota. En ainakaan tässä ketjussa.

Neuvoton liitto hyökkääpi Suomeen, Ken sit estää vois?

Ollaan tehty tutkimust, jossa todetaan, että vuonna 2800 kuolee viimoinen Suomi poika, taisiko olla aikasemmin? No enivei, kansat sekoittuvat yhä enenevissä määrin...tämä on varma kohtalo Suomenkin kohdalla.

päkäpää

Totta, kansat sulautuvat ...
Mutta logiikka miten se menee ei ole ihan noin.

Toiset kansat sulauttavat toisia kansoja itseensä, ne tavallan kasvavat samallalailla kuin yritykset, nämä sulautuvat kansat häviävät ja muuttuvat osaksi näitä suurempia kansoja, mutta suuret ei paljonkaan tässä prosessissa muutu, niistä tulee vain suurempia.

Suomalaisten vaihtoehdot on nämä, joko sulauttaa muita kansoja itseensä tai sulautua osaksi jotain toista kansaa.

Esim. toimiva yhteistyötä tekevä kauppaliitto, joka saa yhdessä yhteisillä päätöksillä lievennettyä tulevia kapitalismin romahdukseen ja ympäristöongelmiin liittyviä ongelmia.

Enemmän ku EU, uskon NATOon liittymisen vaikuttavan paljon enemmän Suomen tulevaisuuteen - erittäin negatiivisella tavalla.

Crash
Mitä eroa on valtioliitolla ja liittovaltiolla?

Aika vähän itseasiassa, mutta valtioliitossa nämä valtiot on itsenäisiä valtioita, joilla on omat päämiehet.
Liittovaltiolla on yksi presidentti ja muutkin valtion rakenteet.

Carcara
Esim. toimiva yhteistyötä tekevä kauppaliitto, joka saa yhdessä yhteisillä päätöksillä lievennettyä tulevia kapitalismin romahdukseen ja ympäristöongelmiin liittyviä ongelmia.

Enemmän ku EU, uskon NATOon liittymisen vaikuttavan paljon enemmän Suomen tulevaisuuteen - erittäin negatiivisella tavalla.

Mitä ongelmia, eikös se ole vähän niin, että EU.ssa näitä ongelmia on ehkä parhaiten ratkaistu maailman maista ...
Muualla ne tahtoo olla enempi retuperällä. kuin meillä.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat