Ihmisen nosto pelkillä sormilla. Selitys?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Haulla en löytänyt aihetta tästä joten kysynpä täällä. Nyt kaikki fyysikonalut vastailemaan sillä aihe vaivaa. Google ei aiheessa auta paljoa.

Eli kokeiltiin tässä iltana eräänä kaveriporukan kanssa erään kaverin intistä oppimaa jännää kikkaa. Ihmisen nostoa 8:lla (Neljän ihmisen...) etusormella. "Temppu" toimii niin että asetetaan vapaaehtoinen henkilö (Mielellään painavin, mitä lähempänä sataa kiloa sen parempi. Toki saa olla enemmänkin ) istumaan tuolille ja neljä muuta kerääntyy hänen ympärilleen. Nostajat asettavat etusormensa yhteen ja nostavat istujaa molemmista polvitaipeista ja kainaloista pelkillä sormenpäillään. Riippuen istujan painosta saattaa hievahtaa tai ei liikkua ollenkaan. Istujan EI tarvitse jännittää ruumistaan, istua vain normaalisti. Tämän jälkeen nostajat asettavat kätensä (1 käsi kerrallaan, vuorotellen) istujan pään yläpuolelle torniksi niin että kädet eivät kosketa toisiaan. Niitä pidetään siinä hetki ja otetaan yksitellen pois. Tämän jälkeen asetetaan sormet taas kainaloihin ja polvitaipeisiin, lasketaan kolmeen ja nostetaan jälleen... ja hupsisa heijaa, kaveri nousee kevyesti (Ei painottomasti tietenkään mutta tuntuu kuin noin 2/3 painosta katoaisi). Nostettavaa voidaan kannatella ilmassa jonkin aikaa jos hän ei tee suurempia liikkeitä. Nostettavan alkaessa nauraa kuten ensimmäisellä kerralla luultavasti käy hytkyminen mitä luultavimmin pudottaa hänet. Nostettavaa on myös mahdollista kuljettaa ilmassa sormien varassa jos on nopea ja kantajat eivät kompuroi.

Skeptikoille en voi sanoa muuta kuin että kokeilkaa pois! Itse nostimme ~90 kiloisen henkilön 3 tytön (Normaalin heiveröisen, ei mitään Eva Wahlströmejä!!!) ja yhden pojan voimin niin korkealle että hänen päänsä kolahti kattoon. Kyseessä ei ole noston parempi koordinaatio koska kyse ei ole nopeasta liikkeestä johon joku ei ehkä ensimmäisellä kerralla ehtisi mukaan. Nostoon liittyvistä rituaaleista on monia eri versioita joten kyse tuskin on henkimaailmankaan asioista. Nosto kuulemani mukaan toimisi myös vain kahdella nostajalla (Esim. 2 naista nostaa 90kg miehen) Tätä emme ole kokeilleet mutta varmasti tulemme kokeilemaan.

Selittäkää! Asia vaivaa yöuniani

Sivut

Kommentit (44)

Vierailija

Luulin aluksi että se tehtäisiin ns. silkkihanskat kädessä tai japanilaistyyliin mutta tuollainen riuhtaisu tuollaisella määrällä sormia(ihmisiä) saa nousemaan vaikka norsun. Jos kaveri painaa 60kg ja sitä nostaa 4 äijää(8 sormea), 60 kiloa jakautuu 8 sormelle eli 7.5kg per sormi. Kyseessä on psykologinen ilmiö, sillä yhden kaverin mielestä homma tuntuu utopistisen helpolta koska kaikki tietävät että yksi ihminen painaa vähän enemmän kun se neljän äijän kanssa yhdellä sormella tuntuu, eli siis he varautuvat nostamaan ison lihasmassan mutta painon jakautuessa usealle sormelle syntyy harhakuva jopa jonkin sortin levitoinnista.

Määrässä se voima piilee, ei laadussa, niin markkinataloudessa kuin sodassakin. Tästä esimerkkinä, isoisäni kertoi että ollessaan armeijassa hän oli parkkeerannut autonsa paikkaan jossa se myöhemmin osoittautui olevan vähän tiellä. Hän aikoi aluksi siirtää auton normaalisti eli ajamalla mutta pamppu käski joukkueen auton ympärille ja kas kummaa, parin tonnin vehje nousi ja siirtyi kätevästi uuteen, parempaan paikkaan.

Vierailija

"Henkilö" on pahvia, hetkestä millon kädet on laitettu päänpäälle alkaen, ja siihen kun pahvi "henkilö" ollaan laskettu alas. (kun katsot katosta tulevasta varjosta niin huomaat että kasvot ovat litteät).

edit; (mihinkähän tiede.fi hukkailee näitä editointeja)... tai on vain tukossa.

Jos kaveri painaa 60kg ja sitä nostaa 4 äijää(8 sormea)

kenenkään jalkalihakset eivät jaksa pysyä yhtä jäykkinä jos heidät nostetaan istaallaan ottaen polvista kiinni, ihan varmasti menet kippuraan toisin kuin kuvan 3 ulotteiset pahvi hahmot.

Vierailija

Näyttävät sormenpäät menevän aika pitkälle polvien alle ja kainaloihin. Käytännössä neljä ihmistä nostaa kaksin käsin yhtä.

Vierailija
Einesteini
kenenkään jalkalihakset eivät jaksa pysyä yhtä jäykkinä jos heidät nostetaan istaallaan ottaen polvista kiinni, ihan varmasti menet kippuraan toisin kuin kuvan 3 ulotteiset pahvi hahmot.

Näyttävät jaksavan. Kokeilepa pystytkö seisomaan jalat koukussa? Tässä vielä yläkehon paino on tuettu kainaloista.

Vierailija

Se vaan on niin, että jos porukalla yrittää nostaa aluksi ilman "rituaalia",
hommasta ei tule mitään. Käsien päälle laittamisen jälkeen nosto
onnistuu ja tuntuu lisäksi kevyeltä.
Myös itse nostettavana tuntuu aivan kuin kevenisi. Itse olen muuten noissa
linkitetyissä Youtube videossa mukana. Kavereiden kanssa on nostettu
vuosien varrella kymmeniä ihmisiä. Porukan kokoonpanolla on aika iso
merkitys noston onnistumisessa.

Vaikka sormenpäät menevät syvälle, silti paino nousee sormilla. Olen joskus
yrittänyt nostaa kahden käsin sormilla 20kg:n painoista painoa, eipä nouse.
Sen sijaan jopa 130 kiloinen kaveri nousee kuvatulla tekniikalla, jolloin yhden nostettavaksi tulee yli 30 kiloa kahdella sormella.

Vierailija
NewWorldOrder

Videossa 110 kiloiseksi väitetty ei varmaankaan paina kuin 75kg, mitkään rituaalit ei tietysti vaikuta nousevuuteen, naurettavaa.

Vierailija
Lepakko
Einesteini
kenenkään jalkalihakset eivät jaksa pysyä yhtä jäykkinä jos heidät nostetaan istaallaan ottaen polvista kiinni, ihan varmasti menet kippuraan toisin kuin kuvan 3 ulotteiset pahvi hahmot.

Näyttävät jaksavan. Kokeilepa pystytkö seisomaan jalat koukussa? Tässä vielä yläkehon paino on tuettu kainaloista.

Seisominen on aivan eri kuin istuminen esimerkiksi aidan päällä siten että aidan ylä osa jää polvien kohdalle, ja huomaat varmasti miten toisen tapauksessa "henkilö" meinaa keikahtaa toiselle kykelle koska toinen puoli nousee liian nopeesti mutta et kummiskaan huomaa tasapaino reflexiä, mikä pitäisi näkyä käsien liikkeestä, näyttää siltä niinkuin henkilö olisi jo valmiiksi ilmassa taikka se olisi niin kevyt että sitä kykenee nostamaan yksinki.

Edit; Sekä että miksi tilanne on kuvattu "Varastossa lastaus laiturin tuntumassa".... eikä esimerkiksi ulkona... (jos on koskaan ollu mukana kantamassa arkkua niin voi olla aivan eri mieltä siitä mitä kuva antaa ymmärtää, ja arkkua kantaa yleensä 8-16).

Vierailija
Mestariampuja PiPi
Kokeiltu ja nostettu monta kertaa ja toimii! IHMEJUTTU!

Ei muuten ole IHMEJUTTU. Harastettiin tuota jo muksuna.

Katso Mäenpään selvitys asiasta.

Vierailija
NewWorldOrder
Olen joskus yrittänyt nostaa kahden käsin sormilla 20kg:n painoista painoa, eipä nouse.
Sen sijaan jopa 130 kiloinen kaveri nousee kuvatulla tekniikalla, jolloin yhden nostettavaksi tulee yli 30 kiloa kahdella sormella.

Kädet kainaloissa ja polvitaipeissa jakavat kannateltavan massan suurelle pinta-alalle eli nosto tapahtuu kahdella kädellä.

Mitä yrität todistaa; yliluonnollista ilmiötäkö?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat