Uusia havaintoja luonnosta

Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Tuli sitten siili pihapiiriin. Ei ole uudessa taloryhmässämme aiemmin ollut 7 vuoteen. Nyt siis tuli. Mäyris haukkui sitä aivan sekona pihan reunassa. Siili piti suhinaa, murinaa ja jumputusta sille.

Vein broileria tikkuaskin kokoisen palan sille ja otin koiran pois riehumasta siitä. Ei aikaakaan kun elävä fossiilipallo oikeni ja alkoi mussuttamaan broileria ilmeisen kovaan nälkäänsä.

Näkyi nyttemmin poistuneen reviiriltämme maatilan matin ojaan. Mäyris oli äsken räksyttämässä sille ja piti ottaa niskasta pois se kiusaamasta viatonta olentoa.

Mahtaneeko tulla toiste. Luultavasti piikkipallometodi on niin tehokas, ettei pienen koiran räksytys ole sille mikään merkittävän traumaattinen tapahtuma.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Sivut

Kommentit (50)

Vierailija

Tulee se, koska annoit sille ruokaa. Muistaa sen. Vie herkkupaloja ja maitolautanen yön pimeydessä pahimman naapurin pihaan, niin pääset siitä siilipallosta ja koirasi, sekä Sinä saatte olla rauhassa.

Toi on hieno havainto muuten. Ainoinaan meillä oli kotitalossa kotisiili, tai siiliä. Ei niitä toisistaan eroita. Maitolautasen kävi tyhjentämässä joka yö. Nyt ei sielläkään ole vuosiin niitä näkynyt

EDIT: Ketuilla on konsti saada siilen suojaton maha esille. Ne kusevat päälle.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

En anna en. Siis maitoa. Muuten ei ole monta päivää, kun puolisolle pohdiskelin, jotta siili saisi olla pihapiirissä. On hyvä kompostikin talvehtimista ajatellen.

Sekaruokaa tuollainen eläin syö, sen tiedän. Valkuaista, rasvaa. Siis kalaa ja läskiä. Ehkä keitettyjä juureksia, perunaa. Kun sellaisen hyvin lihottaa syksyllä, niin luulisi olevan seuraavanakin kesänä läsnä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vierailija

Tänävuonna on liikenteessä pirusti Agrius convolvulia, ihan Gibraltarilta asti tullut tänne. pari päivää sitten tuli taas nähtyä pari, ne pyörivät valkotupakoiden ympärillä.
http://www.simplegiftsfarm.com/images/f ... obacco.jpg
http://www.fugleognatur.dk/images/galleri/Agrius2.jpg
http://www.schwalbenschwanz.ch/Nachtfal ... alter9.jpg
Vieläkin se lentelee kiertokiitäjä, sitkeä pirulainen, viileillä säillä. Vaan eikö se ole ihmeen iso laji, minusta valtava, siipiväli 12-13 cm?

Eduskuntatalon takaanta sitä saa valkotupakkapenkeistä nyt vielä hyvin.
Tietysti haavilla.

Vierailija
Paul M
En anna en. Siis maitoa. Muuten ei ole monta päivää, kun puolisolle pohdiskelin, jotta siili saisi olla pihapiirissä. On hyvä kompostikin talvehtimista ajatellen.
Sekaruokaa tuollainen eläin syö, sen tiedän. Valkuaista, rasvaa. Siis kalaa ja läskiä. Ehkä keitettyjä juureksia, perunaa. Kun sellaisen hyvin lihottaa syksyllä, niin luulisi olevan seuraavanakin kesänä läsnä.

No varmaan sun mäyräkoirasikin sitten siihen tottuu. Siili vaipuu talvihorrokseen, eli ei mene ainakaan kompostin lämpöön. Etsii toisen paikan. Voithan kasailla lehtikasoja ja suojata niitä mäyräkoiran kaivamiselta. Hankala yhtälö kylläkin se, että on siili ja koira samassa pihapiirissä.

totinen
Seuraa 
Viestejä4876
Liittynyt16.3.2005

- Mekin nähtiin yhtenä päivänä mäyrä, kettu ja jänis. Jänis ja kettu olivat hyvin lähellä toisiaan, mutta eivät ilmeisesti olleet vielä huomanneet sitä.

- Alkuviikosta suuri haukka liiteli ylitseni

- Kiimassa olevat jänikset olivat kerran sotkea minut jalkoihinsa juostessaan ympäri metsää mistään mitään välittämättä.

- Jännin tapaus oli kun näin kotkan jahtaavan jänistä. Jänis pyöri pusikoiden ympäri eikä kotka saanut sitä kiinni.

- Kerran varis hätyytti jäniksen poikasta, en saanut tietää kuinka siinä kävi.

- Pääsin kerran hiipimään parin metrin päähän kauriista ennen kuin se huomasi, sammaleen peittämässä metsässä nääs.

Vierailija

Siilille voi tehdä sellaisen kopin, jonka täyttää kuivalla heinällä ja lehdillä. Aukko sen kokoinen että siili siitä mahtuu. Mittoja voi olla netissäkin. Tilava on parempi.
Ruokaa tietenkin että saa talveksi vararavintoa, eikä liian varhain lähde kuleksimaan.

Vierailija

Helsingissä näkee kaneja Töölössä, Linnanmäen vieruksilla, Hietaniemessä,
Lenininpuistossa, ja sitten kaneja näkee - Ylipäätään, Hesassa on kaneja joka paikassa. Mukavia otuksia, en tajua miksi niistä halutaan eroon. Syövät muka lehmukset pois.

Lehmukset ovat turhia puita, pelkkiä koristeita. Muutaman voi kani rouskia. Jos tilalle istutetaan tammi tai hevoskastanja, sitä ne ei tuhoa. Kitkerää niille.

Semmoisen pienen kaninpojan voisi saada haavilla kiinni Kesyyntyisiköhän se, kesyjen jälkeläisiä kun ovat?

Vierailija

"Siili talvehtii esimerkiksi lehtikasassa. Talvehtimispaikka ei saa olla liian kostea, mutta sen pitää olla melko lämmin. Siili vaipuu talvihorrokseen, jolloin sen elintoiminnot hidastuvat selvästi. Horroksessa siilin ruumiinlämpö voi laskea +2 - +4:n asteen vaiheille. Siili hankkii kesällä talveksi rasvakerroksen, joka toimii talvilevon aikana polttoaineena ja eristävänä kerroksena. Monet muut nisäkkäät vaipuvat talviuneen, joka on paljon virkeämpi olotila. Suomessa monet siilit kuolevat talvella, jos se on liian pitkä tai kylmä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siili

Toi koppijuttu vois ollakin hyvä idea. Opettaa sen hakemaan sieltä ruokaa. Tietenkään siiliä ei saa pitää kotieläimenä, eikä yrittää kesyttää

EDIT: Miten siilit parittelevat? Mahtaa olla melko tarkkaa hommaa tähtäillä...

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Tuosta on vitsikin: Miten siilit parittelevat? Varovasti.

Moni on nähnyt siilen liikkuvan maha maata pitkin siis lyllertäen. Siili liikkuu myös pitkin jaloin joskus. Olen nähnyt, kun jalat näkyivät selvästi ja aivan kunnollinen maavara. En ole varma olisiko ollut urossiilen kosiohommiin liittyvää. Alkukesästä aamupäivällä oli tuo ja siiliä useampi.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vierailija
Sepi
Maito saa tiettävästi siilin ruikulille, joten sitä älä piikkipallolle anna!

Joo tuo pitää paikkansa eli siilille ei pitäisi juottaa maitotuotteita.

Mökillä ollessani olen pitänyt tapana jättää kalojen perkausjätteet yön ajaksi laakeaan astiaan haudatakseni ne seuraavana päivänä. "Asiakkaina" seisovassa pöydässä ovat käyneet mm. pienet nyrkin kokoiset siilin poikaset ja kerran jopa villiminkkipoikue. Saukolle kuollut kala ei näköjään kelpaa, sen sijaan eräs mainittu veijari on tyhjentänyt katiskan rantavedestä pariin kertaan.

Harkittu ruokinta ei liene pahasta ja toiseksi siilit ja minkit pitää myyräkannan kurissa kun ne saa pysymään lähistöllä.

Vierailija

Kaneja on stadissa joka puolella kohta. Hakkaa aggressiivisuudellaan tavis-jäniksen ja rusakon. On nähty pikku kanin ajavan pois näitä "omilta" porkkanapaikoiltaan - ihmiset kun laittaa porkkanaa nähdäkseen luontoa.

Se miksi kaneja ei mielellään pidettäisi villeinä, on ettäoletetaan etteivät ne ole niin kylmänkestäviä kuin serkkunsa. Niistä on jalostaessa karsittu kylmänkestävyyttä? Tulevat talvet näyttävät miten kanin käy tulipalopakkasilla. Kärsimään se joutuu.

Tekeehän kaikki puput tuhojaan viljelypaikoissa. Niin varastelevat oravat, linnut, fasaanit - ja kas kummaa: ihmiset. Ei mitään näistä panna pannaan kuitenkaan?

Vierailija
MarsMan
Sepi
Maito saa tiettävästi siilin ruikulille, joten sitä älä piikkipallolle anna!

Joo tuo pitää paikkansa eli siilille ei pitäisi juottaa maitotuotteita.

Mökillä ollessani olen pitänyt tapana jättää kalojen perkausjätteet yön ajaksi laakeaan astiaan haudatakseni ne seuraavana päivänä. "Asiakkaina" seisovassa pöydässä ovat käyneet mm. pienet nyrkin kokoiset siilin poikaset ja kerran jopa villiminkkipoikue. Saukolle kuollut kala ei näköjään kelpaa, sen sijaan eräs mainittu veijari on tyhjentänyt katiskan rantavedestä pariin kertaan.

Harkittu ruokinta ei liene pahasta ja toiseksi siilit ja minkit pitää myyräkannan kurissa kun ne saa pysymään lähistöllä.

Minä luonnosta mitään tiedä, mutta...

Villiminkit tapa heti kun näet tai kiinni saat. Sen suurempaa tuholaista ei Suomemme maassa ole. Olen kerran nähnyt kesämökin, jossa villiminkki oli talven aikana vieraillut.

Kaikki mökin irtaimisto - seinäpaneleita myöten - oli pakko uusia. Kaikki oli revitty rikki. Ja tuntui sltä, että se oli revitty rikki ihan pelkästä ilosta... No, kukapa noista luonnon villiinnyttämistä kesyelaimistä selvän ottaa?

Siilille hyvät ruoat ja ja lämmin pesä kuten ketjussa on jo kerrottu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat