NH-90 kopteri ongelmissa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
Armeijan helikopterilennot ovat katkolla tämän vuoden aikana, koska uusien NH-90-kopterien toimitus on viivästynyt. Armeija harkitseekin nyt vanhojen MI-8-kuljetuskopterien peruskorjausta, jotta lennot voisivat jatkua.

Armeija harkitsee vanhojen MI-8- kuljetushelikopterien peruskorjaamista. Ratkaisua suunnitellaan, koska uusien NH90-kopterien käyttöön saamisen aikataulu on auki, kertoo Savon Sanomat. Korjaus tehtäisiin Pietarissa Venäjällä.

Korjaamista harkitaan, koska muuten kopterilennot loppuvat. Viimeisten kahden lentokuntoisen MI8 -kopterin lentotunnit täyttyvät tämän vuoden aikana. Tämä vaikuttaisi Utin Jääkärirykmentin koulutustoimintaan ja helikopterivalmiuteen, sanoo rykmentin komentaja everstiluutnantti Petri Hulkko.

Vanhoille koptereille saataisiin peruskorjauksessa jopa kuusi vuotta lisää käyttöaikaa, kertoo puolustusministeriö. Mahdollinen peruskorjaus pitäisi suorittaa Pietarissa, sillä armeija ei näin suureen urakkaan pysty. Venäläisvalmisteisia koneita aiemmin Suomessa korjanneet Finnair ja Patria eivät ole korjaustyöstä kiinnostuneita.

Koneita korjattaisiin kaksi tai kolme kappaletta. MI-8-kopterin peruskorjaus vie aikaa nelisen kuukautta.

Helikopterien korjaaminen maksaisi noin 5 miljoonaa euroa. Tämä on kolmasosa NH-90 -helikopterien viivästymissakoista.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /09/558418

Miksi veronmaksajien rahoja tuhlataan Eurostoliiton projekteihin? eikö olisi järkevämpää vain ostaa testattu kopteri?

Tässä muutama vaihtoehto veronmaksajien rahoja ajtellen...

AgustaWestland EH101
http://en.wikipedia.org/wiki/AgustaWestland_EH101

Eurocopter AS 532
http://en.wikipedia.org/wiki/Eurocopter_Cougar

UH-60 Black Hawk
http://en.wikipedia.org/wiki/UH-60

Mil Mi-17
http://en.wikipedia.org/wiki/Mi-17

Miksi verorahojani tuhlataan pönkittämään Eurostoliiton hankkeita? tästä NH-90 kopterista tulee kovasti mieleen Airbus 380 sun muut euro räpellykset.

Kommentit (7)

Vierailija

Olen joskus ihmetellyt, mikä helikopterin tekemisessä on niin vaikeaa olevinaan. Yli satavuotiaan keksinnön valmistaminen pitäisi onnistua ihan lonkalta.

Jos noista vaihtoehdoista pitäisi valita, niin se Mil-Mi 17 voisi olla hyvä vaihtoehto nyt, kun sitä ei tarvitse enää valita ulkopoliittisista syistä.

Vierailija

Ehkä jos kauppapolitiikassa olisi järkeä, niin kopteri olisi voitu suunnitella täällä ja valmistaa edullisimmassa paikassa, vaikkapa kiinassa.

Mutta kun tämä on niin pieni markkina-alue, niin sitä pitäisi myydä paljon muualle, riippuen kustannuksista.

Euroopan ilmailuteollisuutta on hyvä tukea jos se vain toimisi tehokkaasti, jota se ei tee (airbus ja NH90). Meillä on ongelma.

Vierailija

Joku näsäviisas voisi kommentoida tähän, että ne mi-17 koneet olisivat tulleet halvemmiksi

Olisipa bushman paikalla kommentoimassa asiaa.

Voisi jopa sanoa, että jos olisi tilattu vaikkapa 16kpl mi-17 ja 2-3 kpl mi-26 kopteria, niin olisi ainakin meripelastus turvattu.

Vierailija

Mutta ne eivät olisi yhteensopivia KV-operaatioita ajatellen. Siis sellaisen tahon kanssa, jonka kanssa halutaan toimia yhteistyössä.

Vierailija

Suomen tilaamissa koptereissa yhä vakavia puutteita

Suomen tilaamissa NH-90-helikoptereissa on edelleen vakavia puutteita. MTV3:n uutisten saamien tietojen mukaan koptereiden taktiset ja operatiiviset laitteet ovat pahasti kesken.

Myös koptereiden tyyppihyväksynnässä ja jäätesteissä ei ole edistytty toivotulla tavalla. Kopterit ovat jo ainakin neljä vuotta aikataulusta jäljessä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /10/569187

Kyllä nyt naurattaa taas nämä Eurostoliiton hommailut. Eiköhän kannattasi nyt PV:n vain perua tilaus ja tilata jotain toimivaa.

Uusimmat

Suosituimmat