Puolueiden vaikutusvalta hallituksen päätöksiin on

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Väyrynen: Puolueiden vaikutusvalta hallituksen päätöksiin on vähentynyt
8.9.2007

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) mielestä puolueiden mahdollisuus vaikuttaa hallituksen päätöksentekoon on vähentynyt, kun valtioneuvoston työnjaossa on menty kohti sektoriministeriöitä. Sektoriministerillä ja hänen puolueellaan taas on aiempaa enemmän vaikutusvaltaa oman toimialansa asioihin.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) mielestä puolueiden mahdollisuus vaikuttaa hallituksen päätöksiin on vähentynyt sektoriministeriö-ajattelun myötä. Väyrynen nousi ensimmäisen kerran ministeriksi jo 1970-luvulla.

Kokenut ministeri toteaa, että valtioneuvoston työssä on neljän vuosikymmenen aikana tapahtunut selviä muutoksia.

- Avustajien määrä on lisääntynyt ja valtioneuvoston työskentelytavat ovat muuttuneet. Nyt valtioneuvoston istuntojen rutiineja on kehitetty niin, että ne menevät sujuvasti ja nopeasti.

”Keskustelun kautta parempia päätöksiä”

Sektoriajattelun myötä ministerit vastaavat entistä enemmän oman alansa asioista, eikä kollegiossa keskustella kovin paljoa hallituksen yhteisestä politiikasta. Tämä kehityskulku johtuu siitä, että hallitusta muodostettaessa käydään usein perusteelliset keskustelut ja tehdään yksityiskohtainen ohjelma koko vaalikauden ajaksi.

- Myös kehysbudjetointi on johtanut siihen, että kun ne lyödään kiinni eli käytännössä jo hallitusneuvotteluissa, jokainen ministeri voi aika pitkälle toimia sen kehyksen sisällä, hän sanoo.

Keskustan kunniapuheenjohtajan mielestä hallituksen työtapojen muutoksessa on paljon hyvääkin, mutta sektori- ja kehysbudjetointi-ajattelu ovat vähentäneet hallituksen sisäistä keskustelua asioista.

- Näen, että jos enemmän keskusteltaisiin asioista, syntyisi parempia päätöksiä, kun päätöksiä harkittaessa olisi mukana useampia näkökohtia, hän sanoo.

Sektoriministerin valta kasvanut

Toimintatapojen muutos on johtanut siihen, että hallituspuolueiden mahdollisuudet vaikuttaa valtioneuvoston päätöksiin ovat vähentyneet. Toisaalta sektoriministerin ja hänen puolueensa vaikutusvalta on kasvanut.

- Jos ministeri on jostain puolueesta, hänellä on aikaisempaa vapaammat kädet toteuttaa oman puolueensa politiikkaa sillä sektorilla. Muiden hallituspuolueiden vaikutusmahdollisuudet ovat vähäisemmät.

Samalla Väyrynen huomauttaa, että poliittisesti kiinnostavilla sektoreilla (muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikka, talouspolitiikka) toimivat ministeriryhmät vähentävät sektorikohtaisuudesta johtuvia ongelmia.

- Niissä syntyy laajempaa keskustelua ja näkökulmia asioihin.

Tuomas Koivuniemi/Verkkolehti Apila

Verkkolehti Apila

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat