Koirapunkit

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Uutisissa oli, että 1970-luvulta alkaen Suomeen on levinnyt afrikkalainen koirapunkki. Koirapunkki on kotoisin aavikolta ja Suomessa tämä punkki viihtyy asuntojen sisätiloissa, koska asunnothan lämmitetään ja lämpö kuivattaa tilat kuin aavikolla. Jos koira tuo pusikosta koirapunkkeja, niitä voi tulla kymmeniä kerralla sisälle. Asuntoon sisälle päästyään koirapunkkeja on vaikea hävittää. Jopa tuholaistorjuntaa on jouduttu käyttämään. Koirapunkki voi imeä verta myös pienistä lapsista.

"Afrikkalainen koirapunkki yleistyy eri puolilla Suomea"
"Aikuinen koiran puutiainen pystyy elämään puolitoista vuotta ilman veriateriaa ja etsimään itselleen sopivaa isäntää."
http://tinyurl.com/3ah7ur

"Toukka kasvaa varpaiden väleissä"
"Koiran puutiaisesta pääsee eroon lääkityksellä, mutta yleensä kodissa joudutaan tekemään myös tuholaistorjunta."
"Afrikkalainen koiran puutiainen elää Suomessa vain sisätiloissa. Se voi imeä verta myös ihmisestä, tavallisesti pienistä lapsista."
http://tinyurl.com/3b2fo7

Kommentit (4)

Vierailija

Onks toi joku pölypunkin sukulainen vain sen ulkopunkin, eli mikä on koko? Punkkejahan on toki ollut ihmisten kodeissa jo vuosikymmeniä...

NallePuh
niinpäniin kaikkea ne mutiaiset tänne tuo.

Ongelmahan ei ole "he tuo" vaan "me haetaan". Ja mitähän kaikkea pahaa "me viemme" sinne? Jaa mutta ketä se kiinnostaa, kun MINÄ on tärkein!

Vierailija

Punkkien sukulaisia ovat, siis silmin nähtäviä.

"Koiran puutiainen on väriltään punaruskea tai kastanjan ruskea ja se muistuttaa kotimaista punkkia. Sen raajat ovat kuitenkin pitemmät kuin kotimaisella punkilla. Koiran puutiainen on 3–5 milliä pitkä, ja verta imenyt naaras noin sentin pituinen."
"Koiran puutiaisen tuntomerkkejä ovat kylkien silmäkuviot ja ruumiin peräosan "piparkakkureunus". "
http://tinyurl.com/3b2fo7

Tuolla on kuvakin:
http://tinyurl.com/3ah7ur

Uusimmat

Suosituimmat