Pommi räjähti koulun pihassa Jämsässä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
[size=150:2a9k03gi]Pommi räjähti koulun pihassa Jämsässä[/size:2a9k03gi]

18.09.2007 17:47

Ihmisille tai koulurakennukselle ei aiheutunut räjähdyksestä vahinkoja. Poliisi epäilee, että tekijät ovat koulun oppilaita.

Voimakas räjähdys on pelästyttänyt koulun oppilaat ja henkilökunnan Jämsässä. Keskustassa sijaitsevan yläkoulun ulkoseinään heitettiin iltapäivällä juomapulloon rakennettu nestemäinen räjähde.

Poliisi uskoo, että räjähde oli rakennettu netistä löydettyjen ohjeiden avulla aineista, jotka sinällään ovat luvallisia.

Poliisi epäilee, että tekijät ovat koulun oppilaita. Heitä ei kuitenkaan vielä ole saatu kiinni. Ihmisille tai koulurakennukselle ei aiheutunut räjähdyksestä vahinkoja.

- Vaaralliseksi tämän tekee se, etteivät he tajua, minkä kanssa leikkivät, vanhempi konstaapeli Arto Koivumäki Jämsän poliisista sanoo.

Poliisi korostaa, että omatekoiset räjähteet ovat äärimmäisen arvaamattomia ja epävakaita. Omatekoisten räjähteiden rakentaminen on rikosnimikkeenä räjähderikos, josta voidaan tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta.

(MTV3-STT)

Mitä vidd....

Onko ensi käden inside tietoa? Ketkä kyseessä.

Onko Lassilla mitään lisätietoa?

Sivut

Kommentit (40)

Vierailija
koi

[size=150:t0cxx9dh]Pommi räjähti koulun pihassa Jämsässä[/size:t0cxx9dh]

Onko Lassilla mitään lisätietoa?

Eihän Lassille vain sattunut mitään?

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007

Aiemmin jos oli tarvetta räjäyttää 500 kg lentopommi, maanrakennusfirman dynamiitit tai putkipommi, se tehtiin hiukan sivummalla esimerkiksi hiekkakuopilla, eikä koulun pihalla! Oi aikoja, oi tapoja ..

Vierailija
Denzil Dexter
Aiemmin jos oli tarvetta räjäyttää 500 kg lentopommi, maanrakennusfirman dynamiitit tai putkipommi, se tehtiin hiukan sivummalla esimerkiksi hiekkakuopilla, eikä koulun pihalla! Oi aikoja, oi tapoja ..

No mutta, ajat muuttuvat pikkuhiljaa.

Vierailija

Kyseessä ei nyt tainnut olla varsinaisesti pommi. Eiköhön tuo ollut vain paineistettu limukkapullo? Veikkaisin lipeä alumiini seosta.

Keskisuomalaisessa ei poliisisetä suostunut kertomaan millainen "laite" oli kyseessä. Mutta kuulemma oli paskat turahtanut uskonnonopettajalle pöksyihin.

Vierailija

Natriumhydroksidia (NaOH) löytyy putkien puhdistaja-aineesta ja alumiinia (esim. alumiinifolio) reagoi keskenään muodostaen vetyä.

Al + NaOH + H2O ---> NaAl(OH)4 + H2

Voidaan laittaa suljettuun tilaan (esim. pulloon ) sekaisin jolloin vedyn aiheuttama paine "räjäyttää" pullon.

Siinä teille huikean pommin ohje.

Vai oikein nestemäinen räjähde. Ha-ha-ha...

Ha-ha-ha..haha

Vierailija
koi
Mitä vidd....

Onko ensi käden inside tietoa? Ketkä kyseessä.

Onko Lassilla mitään lisätietoa?

Sori, ei ollut terrori-isku. Ei päästä Irakiin ählämejä kurmottamaan.

Vierailija

Nää samat 'vähän hullut' koululaiset on niitä, ketkä suunnittelevat sekopäisyyksissään jotain omatekosia paskapommeja, millä sitten vaarantavat viattomien sivullisten hengen. En ymmärrä minkäänlaisia asehihhuleita ja luotien poraajia. aseet ja pommit on tehty tappamista varten, eikä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Jos rupee miettimään jotain pommien kasailuja, kannattanee varmaan samalla varata aika omalle lääkärille.. tai lähteä rautatie-asemalle tarkastelemaan aikatauluja. Siperiaan pääsee nykyään aika vaivattomasti.

Vierailija
koi
... klips... Onko ensi käden inside tietoa? Ketkä kyseessä. Onko Lassilla mitään lisätietoa?

Joo. Karmea räjähdys. Seinä murtui, ja oppilaat olivat hengenvaarassa. Pakenivat kirkuen kolmannesta kerroksesta hätäpoistumisteitä ulos.
Ensinäkään mitään "räjähdystä" ei tapahtunut. No pojat siellä heitteli papattimattoja. Saiskohan rahaa, jos tekisin jutun susista, joita vaeltelee mun mökkien seutuvilla. "Susi vei rotukoiran Jämsässä" prkl.
[size=75:hkuzuwzz](Melkein tosijuttu. Pantasusi Ursa tapettiin täällä alkuvuodesta, kun vei laumaansa täällä lähellä keskustaa toistuvasti. Lauma tappoi aivan holtittomasti lampaita, ja koiria, raatelivat kuoliaaksi. Eivät syödäkseen, mutta tappoivat vaan)[/size:hkuzuwzz]
Onkohan iltapäivälehdillä taas uutispula.

J-P
Jämsä
[size=75:hkuzuwzz]EDIT: Punaisella lisäys[/size:hkuzuwzz]

Vierailija
Tyräpoika
... En ymmärrä minkäänlaisia asehihhuleita ja luotien poraajia. aseet ja pommit on tehty tappamista varten, eikä mihinkään muuhun tarkoitukseen...

Pommeja ei missään nimessä tulisi käyttää louhintaan vaan ihmisten tappamiseen?

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007

Terrorismin vastaisen lain nojalla on Jämsässä jo tehty kaksi pidätystä asian tiimoilta, sanottiin paikallisuutisissa..
Osaan jo ennustaa seuraavan kohu-uutisen alueelta: "Kuorevedeltä löytyi viritetty mopo!"

Lassi
koi
... klips... Onko ensi käden inside tietoa? Ketkä kyseessä. Onko Lassilla mitään lisätietoa?

Joo. Karmea räjähdys. Seinä murtui, ja oppilaat olivat hengenvaarassa. Pakenivat kirkuen kolmannesta kerroksesta hätäpoistumisteitä ulos.
Ensinäkään mitään "räjähdystä" ei tapahtunut. No pojat siellä heitteli papattimattoja. Saiskohan rahaa, jos tekisin jutun susista, joita vaeltelee mun mökkien seutuvilla. "Susi vei rotukoiran Jämsässä" prkl.

Onkohan iltapäivälehdillä taas uutispula.

J-P
Jämsä

Vierailija

olen toiminut apupanostajana n. 5 vuotta, ja voin kertoa että louhinta on pikkasen eri juttu kun jonkun räjähdys-intoilijan tekemät kotitekoiset pilipalipommit. Panostus on todella tarkasti valvottua touhua, siinä harvemmin loukkaantuu sivullisia. Toisekseen louhinta on välttämätöntä, kun taas omakyhätyt 'leikkipommit' eivät ole. Näen huomattavan eron ylipanostajan ja jonkun 'pomminkyhääjän' välillä.

Eikä panostuksessa käytetä mitään pommeja. Aniittia kylläkin, mutta nyt puhutaankin aivan eri asiasta. Väärissä käsissä aniittikin on tappavaa, niinkuin mikä tahansa kemiallisena reaktiona räjähdyksen aiheuttama aine. Aniittia ei räjäytellä ilman riittävän tehokasta nallia. Nuotioon heitettynä tavallinen aniittipötkö sulaa, ei räjähdä.

Etkö sinä näe siinä mitään epäilyttävää, kun joku kyselee 'hyviä' pomminteko-ohjeita internetin keskustelu-palstoilla? Tai että: "mistä saisin lupavapaita luoteja, kun haluaisin vähän 'testailla' ja porata niihin reikiä?"

Hankkikaa oikeesti jotain kivoja harrastuksia itsellenne, noi räjäytyshehkuttelut on aika perseestä.
Kannattaa pohdiskella omia motiivejaan, ihan noin niinku pikku vinkiksi!

Kertokaapa mulle joku fiksu syy, miksi joku on tosissaan kiinnostunut aseista ja räjähteistä! mikä niissä on niin kiinnostavaa?

Vierailija
Tyräpoika
olen toiminut apupanostajana n. 5 vuotta, ja voin kertoa että louhinta on pikkasen eri juttu kun jonkun räjähdys-intoilijan tekemät kotitekoiset pilipalipommit. Panostus on todella tarkasti valvottua touhua, siinä harvemmin loukkaantuu sivullisia. Toisekseen louhinta on välttämätöntä, kun taas omakyhätyt 'leikkipommit' eivät ole. Näen huomattavan eron ylipanostajan ja jonkun 'pomminkyhääjän' välillä.
Etkö sinä näe siinä mitään epäilyttävää, kun joku kyselee 'hyviä' pomminteko-ohjeita internetin keskustelu-palstoilla? Tai että: "mistä saisin lupavapaita luoteja, kun haluaisin vähän 'testailla' ja porata niihin reikiä?"Hankkikaa oikeesti jotain kivoja harrastuksia itsellenne, noi räjäytyshehkuttelut on aika perseestä.

Aivan, ja hankkikoot lehtitalot faktatietoa asioista. Tuokin uutisointi on täysin per.... Jääköön sanomatta.
Arvostan suuresti panostajan työtä. Ovat ammattitaitoisia, hyvin koulutettua porukkaa. Eipä taida olla montakaan kuolemaan johtanutta tapaturmaa sattunut vuosikymmeniin.
Kymmeniä vuosia sitten sain luvan ostaa dynamiittia. En saa enää. Syytä en tiedä Pitää kyhätä salpietarista jne oma pommi mökkitien kiven räjayttämiseen. Onnistuu se sillainkin.

Vierailija

Näitten pommien kyhääjien kannattas vaikka rupee vääntämään paperilennokkeja tai leijoja. Hyvän leijan jos meinaa vääntää, täytyy olla jo kova jätkä, mutta näitten pilipalimommien tekemiseen riittää että kuuluu pohjasakkaan. Jos te asehuumailijat kyhäätte omia viritelmiänne, tehkää sitten riittävän iso paukku heti kerralla, ettei tarvitse enää toista olla vääntämässäkään.

No respect, just regrets.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat