Seuraa 
Viestejä45973

Nyt on taas aika ottaa mongoliaiheinen juttu esille, pitkästä aikaa. Nimittäin lännen ylimielisyys viime vuosisadoilta tämän päivän tuplastandardeihin vaatii vastapainokseen toisenlaisten aikojen muistelua.

Vuonna 1246, Ögedei-kaanin kuoltua valtaan nousi Güyük-kaani. Eurooppalaiset joukot oltiin murskattu aiemman kaanin aikana ja Unkaria, Böömiä ja Määriä myöten Eurooppaa oltiin tuhottu julmasti. Euroopan valloitus oli kuitenkin jäänyt kesken. Eurooppalaisille oli epäselvää mitä tuleman pitäisi.

Tässä tilanteessa Paavi Innocentius IV lähetti suurkaanin luo viisaita lähettiläitä puhumaan rauhanpuolesta ja kristinuskosta. Paavia kummastutti suuresti mongolien kristikunnan vastainen surmatyö (ja mongolien sielujen helvettiin joutuminen). Paavi ja Güyük kävivät pienen kirjeenvaihdonkin keskenään.

Mongolien historiassa uudet lehdet olivat kääntymässä, eikä uutta suurta sotaretkeä Eurooppaan lopulta tultu tekemään, mutta nestoriolaisen kristinuskon vaikutteita äitinsä kautta saanut Güyük oli ilmeisesti päättänyt pitää Paavia jännityksessä. Lyhyessä kirjeessään suurkaani nimittäin totesi mm. seuraavaa:

"
Ihmettelet suurten ihmisjoukkojen ja erityisesti kristittyjen sekä varsinkin puolalaisten, määriläisten ja unkarilaisten surmaamista...

Annamme sinulle vastauksen: Nämä kansat eivät ole noudattaneet Jumalan sanaa eivätkä Tshingis-kaanin ja kaanin määräystä, koska he surmasivat tärkeään neuvotteluun osallistuvat lähettiläämme. Sen tähden Jumala määräsi heidät tuhottaviksi antaen heidät meidän käsiimme.
Mitäpä ihminen olisi voinut toiselle, jollei Jumala olisi sitä määrännyt?

Silti te lännen ihmiset uskotte olevanne ainoita kristittyjä ja halveksitte muita. Mistä te kuitenkaan voitte tietää, kenelle Jumala katsoo hyväksi osoittaa armoansa?
Me puolestamme Jumalaa palvellen ja Hänen voimallaan olemme tuhonneet kaiken maan idästä länteen. Olisivatko ihmiset pystyneet siihen ilman Jumalan voimaa?

Jos te siis hyväksytte rauhan ja haluatte luovuttaa linnoituksenne meille, niin sinun paavi täytyy kristittyjen ruhtinaidesi kanssa tulla viivyttelemättä luokseni sopimaan rauhasta. Silloin me tiedämme sinun haluavan rauhaa kanssamme.
Jollette usko oikeaan Jumalaan ettekä kirjeeseemme ettekä noudata määräystämme saapua luoksemme, niin silloin tiedämme teidän varmasti haluavan sotaa kanssamme.
Mitä sitten tapahtuu, sitä me emme tiedä. Sen tietää vain Jumala.

Sivut

Kommentit (37)

Eurooppalaiset olisivat ansainneet saada enemmänkin köniinsä mongoleilta. Perusteellinen Euroopan valloitus ja kristinuskon aseman romahduttaminen olisivat tehneet hyvää Euroopalle ja maailmalle. Mongolit olivat paremmin organisoituneita, tervejärkisempiä ja moraalisempia kuin eurooppalaiset ihmishaaskat. Mongolien mukana Eurooppaan olisi saatu mm. täydellinen uskonnonvapaus, joka ei ilman mongoleja ole toteutunut vieläkään.

1246 Eurooppa oli kovasti voimistumassa, mutta Bysantin, Vähän-Aasian ja Arabimaailman näkökulmasta he eivät vieläkään olleet paljon mongoleja kummempia barbaareja Euroopan perukoilla.
Todellinen voimasuhteiden muutos tuli vasta vuosisatojen kuluessa, aseteknologian kehityksen ja löytöretkien myötä. Silloinkin Eurooppa sai pitkään elää turkkilaisten veitsi kurkullaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arnold Goyakla
Eurooppalaiset olisivat ansainneet saada enemmänkin köniinsä mongoleilta. Perusteellinen Euroopan valloitus ja kristinuskon aseman romahduttaminen olisivat tehneet hyvää Euroopalle ja maailmalle. Mongolit olivat paremmin organisoituneita, tervejärkisempiä ja moraalisempia kuin eurooppalaiset ihmishaaskat. Mongolien mukana Eurooppaan olisi saatu mm. täydellinen uskonnonvapaus, joka ei ilman mongoleja ole toteutunut vieläkään.

Länsimaalainen sivilisaatio on maailman kehittynein. Ja kyllä, lännessä on myös uskonvapaus. Että sellaista.

Olen jo oppinut hyväksymään luonnon lakeja kuten esimerkiksi: Jos samalla alueella on samoja varantoja käyttäviä elukoita, heikommat tuhotaan.

Sama sääntö sopii ihmiseenkin mielestäni. Mitä prkl:ttä varten ovat niin heikkoja. Kuolkoot sukupuuttoon noi kaiken maailman alkuihmiset. Sellainen se luonnon yksi laeista on, joita ihmisten tulisi kunnioittaa eikä leikkiä 'moraaliltaan' täydellistä.

Edit:
Onneksi osa on jo matkan varrella kuollut sukupuuttoon. Muutoin niitä olisi vieläkin enemmän.

L
Seuraa 
Viestejä7979

Tsagatai

Kirjoitit:

Vuonna 1246, Ögedei-kaanin kuoltua valtaan nousi Güyük-kaani. Eurooppalaiset joukot oltiin murskattu aiemman kaanin aikana ja Unkaria, Böömiä ja Määriä myöten Eurooppaa oltiin tuhottu julmasti. Euroopan valloitus oli kuitenkin jäänyt kesken.

Mongolit tuskin olisivat kyenneet etenemään Unkaria pidemmälle Eurooppaan. Mongolien armeija oli ratsumiesten armeija, ja joka äijällä muistaakseni 10 hevosta matkassa. Tuollaisella armeijalla ei operoida muuta kuin sellaisilla alueilla, joissa laidunta riittävästi tarjolla, eli Keski-Aasian aroilla ja niiden jatkeena olevilla alueilla, kuten Unkarin tasangolla. Mongolit saivat asiasta opetuksen mamelukeilta, kun koittivat kaakkeineen höökiä Lähi-Idästä autiompien maiden yli Egyptiin.

Mongolit olivat kyllä aika sopeutuvaisia ja rationaalisia sodankäynnin kävijöitä eli mikäli olisi ollut hinku tunkeutua syvemmälle Eurooppaan se olisi kyllä onnistunut.
Paljon tietenkin olisi riippunut siitä, miten hajanaisia eurooppalaiset olisivat olleet ja miten hyvin mongolit olisivat soveltaneet jalkaväen ja ratsuväen yhteistyötä metsäisessä Euroopassa.
Mongolivaltakunta ei muistaakseni koostunut pelkästää aroalueista, joten ei ne huonommat laidunalueet välttämättä mikään ongelma olisi ollut.

mulla on porkkanaa
Arnold Goyakla
Eurooppalaiset olisivat ansainneet saada enemmänkin köniinsä mongoleilta. Perusteellinen Euroopan valloitus ja kristinuskon aseman romahduttaminen olisivat tehneet hyvää Euroopalle ja maailmalle. Mongolit olivat paremmin organisoituneita, tervejärkisempiä ja moraalisempia kuin eurooppalaiset ihmishaaskat. Mongolien mukana Eurooppaan olisi saatu mm. täydellinen uskonnonvapaus, joka ei ilman mongoleja ole toteutunut vieläkään.

Ja kyllä, lännessä on myös uskonvapaus. Että sellaista.

Suomeen tuli muistaakseni lakiin uskonnon vapaus vasta v.1922 eli mongolien kautta olisimme voineet säilyttää alkuperäisuskontomme paljon pidempään.

L

Mongolit tuskin olisivat kyenneet etenemään Unkaria pidemmälle Eurooppaan. Mongolien armeija oli ratsumiesten armeija, ja joka äijällä muistaakseni 10 hevosta matkassa. Tuollaisella armeijalla ei operoida muuta kuin sellaisilla alueilla, joissa laidunta riittävästi tarjolla, eli Keski-Aasian aroilla ja niiden jatkeena olevilla alueilla, kuten Unkarin tasangolla. Mongolit saivat asiasta opetuksen mamelukeilta, kun koittivat kaakkeineen höökiä Lähi-Idästä autiompien maiden yli Egyptiin.

Ei se eteneminen tainnut siksi loppua että hevosilta olisi ruoka loppunut. Kyse oli kyllä enemmänkin siitä että alkuperäiset invaasion suunnittelijat joutuivat ensin setvimään sisäpolitiikkaa ja sitten kuolivat. Jälkeläisillä ei ollut samaa intoa ja myös sisäpoliittiset jännitykset kasvoivat.

Kun "mongolit" hyökkäsivät maameluukkien maille mongoliaa ei enää suoraan voinut pitää yhtenä valtakuntana. Yksi khanaatti oli lojaali mameluukkeja kohtaan, koska khaani itse oli muslimi. Mameluukit vetosivat häneen, ja hän hyökkäsi mameluukkeja vastaan hyökänneen khaanin kimppuun.

Pääasia nyt kuitenkin oli tosiaan se, että mistään kunnon yhtenäisestä mongolialaisesta hyökkäyksestä ei varmaankaan voi puhua unkarin invaasion jälkeen.

Abamocho

Suomeen tuli muistaakseni lakiin uskonnon vapaus vasta v.1922 eli mongolien kautta olisimme voineet säilyttää alkuperäisuskontomme paljon pidempään.

Mikä oli alkuperäisuskontomme?

Abamocho
Suomeen tuli muistaakseni lakiin uskonnon vapaus vasta v.1922 eli mongolien kautta olisimme voineet säilyttää alkuperäisuskontomme paljon pidempään.

Mitä väliä sillä enää on?

http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/tiede/113648.html
"Tšingis-kaani tapatti homot

IKK, 30.8.2007

Mongolivaltakunnan ensimmäisestä suurkaanista ja Mongolivaltion isästä Tšingis-kaanista on löytynyt uutta tutkimuksellista tietoa. Kiinalaistiedemiesten mukaan Tšingis-kaanin valtakaudella samaa sukupuolta olevien seksuaalinen kanssakäyminen johti kuolemantuomioon.

Vuonna 1227 kuollut Tšingis-kaani oli verenhimoinen sotilasjohtaja, mutta häntä pidettiin jasa-lakinsa vuoksi myös suurena valtiomiehenä.

Kiinalaiset tutkijat ovat selvittäneet kaanin antamia lakeja toista vuotta ja löytäneet artiklan 48, jossa todetaan, että homoseksuaalisuuteen antautuvia on rangaistava kuolemantuomiolla.

Muinaisen Mongolian tutkimukseen erikoistuneen laitoksen tutkijat selittävät kyseisen lainkohdan määräämistä sillä, että Tšingis-kaani halusi kasvattaa tuolloisen 1,5 miljoonan hengen mongoliväestön määrää.

Yhdistettyään mongoliheimot Tšingis-kaani loi mongolivaltakunnan valloittamalla pohjoisen Kiinan (Jin-dynastia), Läntisen Xian, Keski-Aasian, Persian ja Mongolian. Hänen kuolemansa aikaan valtakunta ulottui Keltaiseltamereltä Kaspianmerelle.

Tšingis-kaanin pojanpoika ja seuraaja Kublai-kaani perusti Kiinan Yuan-dynastian (1271—1368). Hän ja muut Tšingiksen seuraajat laajensivat valtakuntaa niin, että se ulottui Unkarista Kiinaan. Tämä valtakunta oli ihmiskunnan historian suurin yhtenäinen valtakunta, neljä kertaa suurempi kuin Aleksanteri Suuren valloittamat alueet ja sen väestön määrä oli 100 miljoonaa henkeä.

[size=75:2hne5j6j]Lähteet:
The Sun
Wikipedia[/size:2hne5j6j]"

Liekö vaikuttanut enää tuolloin mutta kuvaa kulttuuria, sen kovuutta.

Tsagatai
Vuonna 1246, Ögedei-kaanin kuoltua valtaan nousi Güyük-kaani...

Nyt juksaat. Kenelläkään varsinkaan hallitsijoilla ei voi olla noin hassuja nimiä!

Tsagatai
Böömiä ja Määriä myöten Eurooppaa oltiin tuhottu julmasti.

Eikä missään voi olla noin hullunkuuloisia paikkakunnannimiä.

mulla on porkkanaa
Arnold Goyakla
Eurooppalaiset olisivat ansainneet saada enemmänkin köniinsä mongoleilta. Perusteellinen Euroopan valloitus ja kristinuskon aseman romahduttaminen olisivat tehneet hyvää Euroopalle ja maailmalle. Mongolit olivat paremmin organisoituneita, tervejärkisempiä ja moraalisempia kuin eurooppalaiset ihmishaaskat. Mongolien mukana Eurooppaan olisi saatu mm. täydellinen uskonnonvapaus, joka ei ilman mongoleja ole toteutunut vieläkään.

Länsimaalainen sivilisaatio on maailman kehittynein. Ja kyllä, lännessä on myös uskonvapaus. Että sellaista.

Länsimainen sivilisaatio on hyvin alkeellinen ja tuhoutuu omaan mahdottomuuteensa todennäköisesti vuosisadan kuluessa. Uskonnonvapautta ei ole samassa mielessä kuin Chingis-kaanin valtakunnassa. Uskonnolla on kaikissa länsimaissa runsaasti poliittista ja taloudellista valtaa. Uskonnosta ei olla vapauduttu.

Arnold Goyakla
Länsimainen sivilisaatio on hyvin alkeellinen

Okei. Mistä löytyy kehittyneempi sivilisaatio?

Uskonnonvapautta ei ole samassa mielessä kuin Chingis-kaanin valtakunnassa. Uskonnolla on kaikissa länsimaissa runsaasti poliittista ja taloudellista valtaa. Uskonnosta ei olla vapauduttu.

Ei hyvää päivää.

mulla on porkkanaa

Okei. Mistä löytyy kehittyneempi sivilisaatio?

Länsimaalaiset olivat kauan "lahjakkaita barbaareja".
Tieverkosto oli maailman korkeakulttuureista heikoin aina teollistumiseen asti. Yleensäkin infrastruktuuri ja valtiojärjestelmä oli hyvin hajanainen, varmaankin pääosin siitä syystä, että Euroopalla ei ikinä ollut yhtä keskusvaltaa.

Nykyään varmaankin länsimainen kulttuuri on "kehittynein", mutta monet sen vahvuuksista, joustavuus, nopea reagointi muutoksiin ym. ovat enemmän tyypillisiä esmes mongolien tapaisille heimoille kuin ikiaikaisille monoliittisille korkeakulttuureille.

L
Seuraa 
Viestejä7979

babun

Kirjoitit mongoleista ja mamelukeista:

Ei se eteneminen tainnut siksi loppua että hevosilta olisi ruoka loppunut.

Se loppui siihen, että ottivat mongolit dunkkuun oikein railakkaasti jossain Syyrian kieppeillä. Vaan se vähäruohoisempi alue tuossa Persian kaanikunnan ja Egyptin välissä piti huolen siitä, että mongoleilla ei ollut käytännössä mahdollisuutta yrittääkään laajentaa valtaansa mamelukkien maille pysyvästi.

Ja:

Kun "mongolit" hyökkäsivät maameluukkien maille mongoliaa ei enää suoraan voinut pitää yhtenä valtakuntana.

Ei niin, kaanikuntia oli muistaakseni neljä. Siitä huolimatta on mielestäni korrektia puhua mongoleista ilman lainausmerkkejä.

Ja ajatus jokseenkin yhtenäisestä mongoli-imperiumista oli hengissä vielä Tamerlanenkin (Timur Lenk) aikana. Taisi Tamerlanenkin yksi vaimo olla kaukaista sukua itse Genghisille, joka toi tiettyä legitimiteettiä Tamerlanen vallalle.

mvd
mulla on porkkanaa

Okei. Mistä löytyy kehittyneempi sivilisaatio?



Länsimaalaiset olivat kauan "lahjakkaita barbaareja".
Tieverkosto oli maailman korkeakulttuureista heikoin aina teollistumiseen asti. Yleensäkin infrastruktuuri ja valtiojärjestelmä oli hyvin hajanainen, varmaankin pääosin siitä syystä, että Euroopalla ei ikinä ollut yhtä keskusvaltaa.

Nykyään varmaankin länsimainen kulttuuri on "kehittynein", mutta monet sen vahvuuksista, joustavuus, nopea reagointi muutoksiin ym. ovat enemmän tyypillisiä esmes mongolien tapaisille heimoille kuin ikiaikaisille monoliittisille korkeakulttuureille.


Jos länsimaalaista kulttuuria kehittyneempää ei löydy planeetalta, länsimaalainen kulttuuri on kehittynein.

Mongolit muuttivat maailman taloutta ja maataloutta tapoineen, sillä aiemmin maanviljelystä suosivat alueet pyrittiin valjastamaan paimentolaisille sopivampaan käyttöön. Tällä tavallahan islamilaisillakin alueilla tapahtui laiduntamista suosivia muutoksia.

Hankala uskoa että tuota ensimmäistä, v.1240 jyrännyttä alkuperäistä mongoliarmeijaa olisivat Euroopan maantieteeseen ja maatalouspohjaan liittyvät asiat pysäyttäneet. Kyllähän heiltä aavikonkin ylittäminen onnistui sutjakasti, ja tiedustelijansa painelivat alppienkin toiselle puolelle. Vuoden 1246 jälkeisiin aikoihin tultaessa voitaisiinkin jo kysyä, olisiko yhtä suurta hyökkäystä saatu aikaiseksi, kun piti vahtia jo "veljiäkin". Maailmahan oli käytännössä jo jaettu mongolien kesken, joten poliittisen uhan painopisto oli väistämättä mahdollisissa keskinäisissä välienselvittelyissä.

Mikäli mongolien keskuudessa olisi vallinnut harmoninen käsitys rauhanomaisesta yhteiselosta ja jäljellä olevien alueiden valtaamisesta yhteistuumin, olisi tämä epäilemättä onnistunut. Kysyä sopii, missä määrin tämä olisi ollut järkevää tuonaikaisissa olosuhteissa; valtavien alueiden hallinta ei ollut aivan helppoa, kuten tulevaisuus tuli osoittamaan. Ja ristiriitoja mongolien välillä tuli olemaan. Itse asiassa voitaneen kysyä, olisiko Moskova-johtoinen Venäjä kyennyt edes 1500-luvulla nousemaan Ordan ikeestä ellei Venäjän alueiden mongoleita aikanaan olisi lyöty islamilaistuneiden mongolien taholta (syynä tähän taisi olla kosto Bagdadin tuhoamisesta...)

Vielä täytyy sanoa, että tuo Güyük olisi tosiaan voinut halutakin vallata Euroopan, mutta Venäjän alueita hallinneen Batun kanssa tuli ongelmia, ja kaanit olivatkin matkalla toisiaan kohden armeijoineen kun Güyük otti ja kuoli, osin liian reippaan ja jatkuvan viinankäytön kiroihin.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat