Sivut

Kommentit (155)

qaz
fata morgana

Valaistuminen ei ole sen ihmeellisempi asia, kuin luopuminen mielikuvista, niiden pitämisestä todellisuuden tulkkina, ja määrääjänä.
Vapaus mielikuvista, on vapautta egoistisesta itsestä.



Mielikuvista luopuminen ei ole mahdollista, niitä tarvitsee yhtä paljon kuin ilmaa hengittääkseen. Ts. itsensä kieltäminen ei tarpeellista, kun kaikki mitä - minä - tuntee ja kokee on just sille - minälle - erittäin hyödyllistä.



Mielikuvat toki säilyvät, niiden merkitys vain asetetaan omalle paikalleen, eli niillä ei sinänsä ole mitään muuta merkitystä kuin asioiden kuvailu.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
miede
Rousseau

Selkounissa se että tajuaa näkevänsä unta on se kriittinen piste jonka jälkeen unesta tulee tietoisuudelle todellisempaa, eloisampaa ja usein ekstaattisempaa kuin yleensä päiväelämäkään koskaan on ollut, on, tai tulee olemaan. Sitä kokemusta ei vaihtaisi mihinkään.




Vaan entäpä jos valveilla ollessaan tajuaa samoin? Minulla on tämän kaltainen kokemus ja se voittaa kyllä selkounet vaikka ei kykenekään lentämään tai tekemään muuta vastaavaa.

Maailma vain tuntui sen hetken ajan paljon todellisemmalta, aistit terävämmiltä, mieli rauhassa taka-alalla hiljaa yleistunnelman ollessa seesteisen iloisen utelias.




Mikäs siinä. Varmasti itämaisia oppeja tosissaan tahkonneilla olisi esittää monia erilaisia termejä kuvailemaan erilaisia tietoisuuden tiloja, ja jos olisi joku sanotaan nyt vaikka "elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa" -tyyppinen tila, niin mikäpä siihen estäisi pääsemästä niin unen aikana kuin keskellä kirkasta päivääkin - jos kykenee "pääsemään läpi" tämän tällä hetkellä käytettävissä olevan ego/keho-kombinaation aiheuttamasta "jumista".

Jos vähän lisätään vettä myllyyn, niin jotkut väittävät että muinaiset ihmiset harjoittivat initaatioriittejä joissa ihmisen tietoisuus keinotekoisesti irrotettiin fyysisestä kehosta ja (yleensä) kolmen päivän päästä tietoisuus sitten liitettiin takaisin kehoon, ja "poissa" ollessaan ihminen oli tajunnut että kuolemaa ei ole. Tämä ei sitten enää olisi pelkkä "ihan kivaa" -filis, vaan jokin niin perustavanlaatuinen mielenmuutos joka muuttaa koko ihmisen suhtautumistavan koko elämään - kuten nykyään sanotaan toisinaan NDE:n muuttavan. Jokatapauksessa: onko aina tarvis irtautua kehosta oivaltaakseen jonkinlaisen "olemassaolon perimmäisen totuuden"?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
fata morgana
qaz
fata morgana

Valaistuminen ei ole sen ihmeellisempi asia, kuin luopuminen mielikuvista, niiden pitämisestä todellisuuden tulkkina, ja määrääjänä. Vapaus mielikuvista, on vapautta egoistisesta itsestä.

Mielikuvista luopuminen ei ole mahdollista, niitä tarvitsee yhtä paljon kuin ilmaa hengittääkseen. Ts. itsensä kieltäminen ei tarpeellista, kun kaikki mitä - minä - tuntee ja kokee on just sille - minälle - erittäin hyödyllistä.
Mielikuvat toki säilyvät, niiden merkitys vain asetetaan omalle paikalleen, eli niillä ei sinänsä ole mitään muuta merkitystä kuin asioiden kuvailu.
Joo, asioiden kuvailu. Kaikella on jotenkin symbolinen merkitys. Ei julmuus ole julmuutta ja rakkaus rakkautta, vaan nekin käsitteet sisältävät elämästä, tuosta suuresta/pikkuruisesta ilmiöstä jotain oleellista, mutta kuitenkin jotain sellaista mitä sanat eivät tavoita. En esim. voi koskaan kuvata miltä minun - minän - todellisuus tai harhatuntemus tuntuu, mutta jonkun kanssa saattaa ns. yhteinen sävel löytyä, (sekin lienee pelkkää kuvitelmaa) kun pohdinnan kohde (Todellisuuden harha) on aidosti (?) sama.

miede
qaz
Jäljelle jää oman navan reviiri. Vaikka olisi missä tahansa yhteisössä ns. hyvää toimittamassa, niin eihän se joidenkin toisten mielestä ole muuta kuin pahaa. Sillä on luonnollista, että muiden "erillinen" todellisuus otetaan harhana, paitsi silloin kun mielipide jostain on sama. Ehkä ymmärrät pointin.
Kyllä, enkä tähän hyvä-paha-akselin suhteellisuuteen väitä vastaan.
qaz
Minulle unet eivät edusta vähemmän totta, ne edustavat totuutta jossa sitä on enemmän kuin valveilla olossa. Unennäkö on kuin kompakti pakkaus päivän tapahtumista. Vähän kuin tiivistepulveri, johon ei ole lisätty vettä.En minä ainakaan tiedä alkoholistinkaan puolesta mikä hälle on hyvää, mutta jos olisin itse holisti, alkaisin todennäköisesti ottaan siitä selvää. Ja vaikka en ole, on minulla holismista mielipide, eli jeppe juo koska se on kivaa, kivempaa kuin olla siis juomatta.
Toki sekin on suhteellista. Jos sillä halutaan peittää pahaa oloa niin sehän on hyvä asia kun paha olo unohtuu hetkeksi. Ihminen hakee hyvää oloa itselleen vaikka se pidemmän päälle vain pahentaa asiaa. Mutta jos sitä ei tiedosta tai ei halua ajatella niin minkäs sille voi.Unet voivat olla siinä mielessä 'todempia', että ne ikäänkuin ovat suorempi reitti alitajuntaan. Ja minusta ne ovat paljon enemmän kuin vain heijastuksia päivän tapahtumista. Unessa on kuitenkin huomattavasti vaikeampi tehdä tietoisia valintoja kuin valveilla. Sekin onnistuu kyllä lucid-unissa.Kun tajuaa unessa näkevänsä unta niin tuo ahaa-elämys saa näkemään unen maailman vähemmän todellisena. Samalla tavoin voisin kuvitella valaistumisen kokemuksen tuovan ahaa-elämyksen ns. valveillaolon maailman suhteellisesta todellisuudesta.Unennäkijä voi olla mukana unimaailmassa ja toimia sen 'lakien' mukaan vaikka tiedostaakin vain nukkuvansa. Samalla tavoin valaistunut toimii maailmassa tämän 'lakien' mukaan vaikka tiedostaa olevansa jotain muuta.



Minusta hyvä/paha kysymyksessä ei ole kysymys suhteellisuudesta, se on kysymys jossa elämä yhtenä kokonaisuutena astetaan kyeenalaiseksi, että onko jokin todella niin ja niin. Voiko siis elämässä olla mitään väärää, hyvää, oikeaa, pahaa jne... paitsi ihmisen kuvitelmissa. Holisti jotenkin kuitenkin tiedostaa, että on kivempaa juoda. Toki unissa voi olla enemmänkin kuin päivän saldo. Tämä valaistunut pimeä, siis kuviteltu - minä - tiedostaa olevansa jotenkin ei mitään (muuta kuin hiukkasten tanssia).

qaz

Minusta hyvä/paha kysymyksessä ei ole kysymys suhteellisuudesta, se on kysymys jossa elämä yhtenä kokonaisuutena astetaan kyeenalaiseksi, että onko jokin todella niin ja niin. Voiko siis elämässä olla mitään väärää, hyvää, oikeaa, pahaa jne... paitsi ihmisen kuvitelmissa.




Voi hyvinkin olla, että tarvitaan joku, esimerkiksi ihminen, toteamaan onko jokin asia 'hyvä' tai 'huono'. Maailmankaikkeudelle itselleen sillä on tuskin merkitystä.

qaz
miede
Onhan toki edelleenkin ihmisiä jotka johtavat ihmisten pahoja tekoja pahoihin henkiin.



Mitä tarkoitat pahoilla hengillä?



Tarkemmin sanottuna suosituin on tietysti The Paha Henki, Saatana.

miede
qaz

Minusta hyvä/paha kysymyksessä ei ole kysymys suhteellisuudesta, se on kysymys jossa elämä yhtenä kokonaisuutena astetaan kyeenalaiseksi, että onko jokin todella niin ja niin. Voiko siis elämässä olla mitään väärää, hyvää, oikeaa, pahaa jne... paitsi ihmisen kuvitelmissa.




Voi hyvinkin olla, että tarvitaan joku, esimerkiksi ihminen, toteamaan onko jokin asia 'hyvä' tai 'huono'. Maailmankaikkeudelle itselleen sillä on tuskin merkitystä.



Juu, kaikkeudelle on kaiketi kaikki merkityksetöntä (koska kaikki on kaiken aikaa juuri niin kuin vain olla voi). Luulempa että se menee niin, ettei tarvita suoranaisesti mitään, mutta spontaanisesti ihmisen elämä täällä tuottaa hyvä tai huono asioita. Ja se, millaiset aivot (ylipäätänsä keho/vastaanotin) kenelläkin on, mitä "tehtävää" varten on tänne tullut, niin siinä on jokin pointti.
Mutta kuitenkin, sinun ajatus: "Voi hyvinkin olla, .... " onkin ehkä enemmän totta kuin minun luuloni/ajatukseni ko. asiasta.

miede
qaz
miede
Onhan toki edelleenkin ihmisiä jotka johtavat ihmisten pahoja tekoja pahoihin henkiin.
Mitä tarkoitat pahoilla hengillä?
Tarkemmin sanottuna suosituin on tietysti The Paha Henki, Saatana.



Hauskasti ilmaistu tuo The...

Olenko esim. pahan hengen riivaama, jos teen pahaa jonkun muun kuin itseni mielestä, eli esim. piilotan tulitikut etteivät nuo toiset voi sytyttää niitä rovioita?

Minusta se ettei mikään ole pahaa/saatanaa, hyvää tai huonoa on totuus ja eri asia on se että miten sitten elää ns. hyvä, saatanaton elämä.. kaikesta kaaoksesta huolimatta.

Maailmankaikkeudelle kaikki ymmärtääkseni käy, eli on juuri niin kuin vain olla voi. Eli kaikkeudelle juuri kaikki on myönteistä - hyväksyttyä - käymistä (vain ihminen yrittää panna hanttiin). Sille sopii esim. rauha tai sota. Ilmiö on sille ihan sama (inhimillisesti otettuna näin ei ole, muttas kaikkeus ei ole inhimillinen, se on jotain enemmän).

Kaikkeudelle on ymmärtääkseni ihan se ja sama, mitä yksi laji eli ihminen tuntee ja tunteistaan provosoituu .... josta taasen syntyy tekoja ja tekoja, joista ollaan ihmisten, muttei kaikkeuden kanssa eri mielisiä.

Kaikkeuteen, luonnonlakehin eivät yhden tai miljardien ihmisten erimielisyydet vaikuta ollenkaan. Hiukkastanssi - hippasillaolo - sen kun vain jatkuu (luuli tai teki ihminen mitä vain).

Yrittämällä panna hanttiin ei sillä tavalla luonnonlait muutu. Ei ole neurettavaa (naurattavaa) yrittää ymmärtää kuinka lait kehossa vaikuttavat - tunutuvat jne.

Nauramaan kuitenkin monesti panee, kun yrittää. Juuri nytkin, en meinää pysyä näppiksellä....

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Mutta ehkä maailmankaikkeus/olemassaolo on pusertanut tietoisia olentoja olemassaoloon juuri sen takia että se saisi kokea erilaisia kokemuksia - vaikka ne kaikki kokemukset ovatkin sitten samanarvoisia, eli on vain meidän ihmisten mielipuolisuutta kuvitella että on parempi olla kunkku kuin runkku.

Vaikken ole k-uskovainen, minusta on silti hauska hyödyntää myös Raamatun tarinoita. Tuhlaajapoikavertauksessa perheen poitsu saa isältä perinnön jo valmiiksi ja lähtee rälläämään sen kanssa turuille ja toreille. Sitten hän saapuu maailmanmenoon väsähtäneenä kotitanhuville ja isukki on onnessaan saatuaan poikansa takaisin. Hetkeäkään isä ei mieti että hyh hyh poika on maailmallisessa menossa ryvettynyt. Poika ei siis ole retku, mutta ei hänestä sankariakaan leivota, eli että kehuskeltaisiin millaisen urotyön hän on tehnyt ryvettyään paskassa sikojen seassa ja tajuttuaan palata kotiin.

Mutta monet unohtavat että tarinassa on myös toinen veli. Se joka ei koskaan lähtenyt minnekään, eikä rypenyt. Se joka kiukkuisena rutkuttaa isälleen että pitääkö tolle jotain ateriaakin alkaa väsäämään yäk. Tarinan mukaan näyttäisi siis siltä että se veli joka ei lähtenyt rypemään maailmalle ei ole yhtään sen parempi kuin se joka lähti.

Usein länsimaiseen (lähi-idästä alkunsa saaneeseen) traditioon tuntuu kuuluvan ajatus että pitäisi kauheasti ruoskia omaa itseään siitä että on ylipätään olemassa, "langennut" elämään fyysisellä tasolla. Gnostikot olivat ihan mielenkiintoista väkeä, kataarit ja kaikki nämä, mutta melkoista maailmanvihaa heilläkin taisi olla... Ettei jopa pahempaa kuin paatuneilla katolilaisilla. Mutta jos Jeesuksen tarina tuhlaajapojasta sekaan piilotettuine mustasukkaisine veljineen todellakin ilmaisee että on aivan yhtä hyvää/huonoa olla ilmentyneenä fyysisellä tasolla eli siis käydä inkarnaatioita läpi, kuin olla ilmentymättä ja koskaan "elämättä", niin on se ihan intresantti tarina kyllä jos vallan nykyaikaisen henkisen zenisti tai millä pirun tavalla lie ajattelemme.

Ne veljekset voivat toki olla myös samassa olennossa, sikäli kuin Elisabeth Haichin (kts. Vihkimys) näkemys pitää paikkansa että puolet ihmisestä on ilmennyttä ja toinen puoli ilmentymätöntä, jolloinka se ilmentymätön puoli on se "kaivattu rakastettu" mitä ihminen kaipaa ja janoaa, eikä suinkaan joku vastakkaisen sukupuolen konkreettinen edustaja.

Tietoinen mieli rakastaa myös vihaa (tosin sellaista vihaa joka on jotenkin valkoista). Rakastaa kykyä olla rakastettavan vihainen ilman pimeää.. mustaa syyllisyyttä tai jotain. Ymmärtää olevansa viaton kuin pulmunen, kuten ovat kaikki. (Kumma juttu, mutta ihminen on rakastettava otus vaikkei olisi opetellut vihaa ilmaisemaan.)

Minulle tuhlaajapoika stoori kertoo läsnäolosta, nyt on nyt ja muulla ei väliä. Ja se ettei toinen veli sillä hetkellä ole kykenevä riemuun, se se onkin jo toinen juttu.

qaz
Tietoinen mieli rakastaa myös vihaa (tosin sellaista vihaa joka on jotenkin valkoista). Rakastaa kykyä olla rakastettavan vihainen ilman pimeää.. mustaa syyllisyyttä tai jotain.



Vai olisiko siinä se, että sellainen 'valkoinen viha' tuntuu hyvältä? Tuntee olevansa voimaa täynnä?

miede
qaz
miede
Onhan toki edelleenkin ihmisiä jotka johtavat ihmisten pahoja tekoja pahoihin henkiin.



Mitä tarkoitat pahoilla hengillä?



Tarkemmin sanottuna suosituin on tietysti The Paha Henki, Saatana.




Ihmisten mietteitä (pahat, ja henket)

Luzifer= Valontuoja.

Kun synonyymi valontuojaakin pidetään pahalaisen persoonana.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
fata morgana

Ihmisten mietteitä (pahat, ja henket)

Luzifer= Valontuoja.

Kun synonyymi valontuojaakin pidetään pahalaisen persoonana.




Lucifer, Valontuoja, ei ole sen kummempaa kuin Venus, Kointähti. Venus esoteriassa nähdään joko "Jumalan Poikana" (ja Venukseen liitettäviä puolijumaliahan riittää, esim. Quetzalcoatl) tai jumalattarena (no mikäs muu kuin Venus).

Venus on "pieni valo" verrattuna suureen valoon, Aurinkoon. Venus voisi symbolisesti edustaa yhtä yksittäistä sielua suuren jumaluuden rinnalla? Ollen jotain sellaista kuin Tiferet on verrattuna Keteriin Kabbalan Elämän Puussa? (Tämä oli siis vain kokoluokan vertaus, ei liity siihen mihin kappaleisiin sefirothit perinteisesti yhdistetään.)

http://en.wikipedia.org/wiki/Tiferet

Materian tasolla kaikki mikä liittyy valoon on korkeinta, "henkisintä" materiaa mitä voi olla, mutta hengen tasolla valo on alinta, materialistisinsa henkeä mitä voi olla? Samat asiat eri vinkkeleistä katsottuna voivat olla niin hyvää kuin pahaa, valoa kuin pimeyttä.

"Jumala" on hyvä koska hän on luonut maailman että saamme olla olemassa tässä maailmassa. "Jumala" on paha koska hän on luonut maailman että joudumme kärsimään tässä maailmassa. God = Dog ja silleen.

miede
qaz
Tietoinen mieli rakastaa myös vihaa (tosin sellaista vihaa joka on jotenkin valkoista). Rakastaa kykyä olla rakastettavan vihainen ilman pimeää.. mustaa syyllisyyttä tai jotain.



Vai olisiko siinä se, että sellainen 'valkoinen viha' tuntuu hyvältä? Tuntee olevansa voimaa täynnä?



Juu, hyvältä. Sellainen voimaannuttaa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Muistaakseni tieteellisen tutkimuksen mukaan vihan tunteen synnyttämiin kehon kemikaaleihin voi jäädä koukkuun, ja sen vuoksi vihastumisesta on niin vaikea päästää irti. Sen huomaa kyllä vaikka esim. naapureiden riitelemistä (tahtomattaan) seuratessa. Yleensä jompikumpi jatkaa sitä raivoamista aina vaan vaikka itse asia olisi jo tullut harvinaisen selväksi.

Silloin kun kokee olevansa jotenkin "omaa itseä suuremman asian asialla" on varmasti suorastaan päihdyttävää olla vihan vallassa. Jos ajattelee vaikkapa ihmisten mestaamista kivittämällä, niin käsittääkseni osanottaja voisi halutessaan heittää tuomittua vaikka hiekanjyvällä ja kokea tehneensä velvollisuutensa; mutta ei, veren pitää virrata ja sen takia valitaankin sitten oikein iso murikka millä nakata päähän.

http://www.youtube.com/watch?v=MIaORknS1Dk

Enemmän huumoria, vähemmän vihaa...?

TraXter
Jos lähtee itseään filosofoimaan niin tieteestä ei itseään tule löytämään. On suorastaan hämmästyttävää miten jotkin neurologit ja neuropsykologit yrittävät ikään kuin selittää olevansa harha itselleen, mielen tuotos.



He ovat mitä luultavammin väärässä. Tällainen äärimmäinen loogista positivismia edustava asennoituminen on ominaisempaa ainoastaan osalle väkeä. Hyvin moni muu psykologinen koulukunta näkee tämän asian toisella tavalla.

Sain juuri luettua Jani Kaaron artikkelin vääristä muistoista tammikuun Tiede-lehdestä. Se olisi kyllä sensaatiohakuisuudeltaan sopinut paremmin Tieteen Kuvalehteen. Artikkelissa, ja siinä esitellyssä tutkimuksessa, yritetään vetää yhtäläisyysmerkki tavallisen ihmisen taipuvaisuuteen olla johdateltavissa - on tunnettu yli sata vuotta psykologiassa suggeroitavuutena - samaksi asiaksi kuin se, että ihminen on täysin kykenemätön muistamaan faktoja. Tällainen näkemys on pahasti käytännöstä vieraantunutta psykologiaa.

Kvalialla ei taas ole mitään rationaalista syytä olla siellä, sitä ei edes tarvita. Vaihtoehto on tietysti, että se on välttämätön sivutuote.



Kyllä kvalialla on rationaalisia syitä olla olemassa, vaikka neuropsykologian viitekehys ei sellaista tunnustaisi. Suosittelen tutustumaan psykologiaan laajemmin.

Rousseau
Muistaakseni tieteellisen tutkimuksen mukaan vihan tunteen synnyttämiin kehon kemikaaleihin voi jäädä koukkuun, ja sen vuoksi vihastumisesta on niin vaikea päästää irti. Sen huomaa kyllä vaikka esim. naapureiden riitelemistä (tahtomattaan) seuratessa. Yleensä jompikumpi jatkaa sitä raivoamista aina vaan vaikka itse asia olisi jo tullut harvinaisen selväksi.

Silloin kun kokee olevansa jotenkin "omaa itseä suuremman asian asialla" on varmasti suorastaan päihdyttävää olla vihan vallassa. Jos ajattelee vaikkapa ihmisten mestaamista kivittämällä, niin käsittääkseni osanottaja voisi halutessaan heittää tuomittua vaikka hiekanjyvällä ja kokea tehneensä velvollisuutensa; mutta ei, veren pitää virrata ja sen takia valitaankin sitten oikein iso murikka millä nakata päähän.

http://www.youtube.com/watch?v=MIaORknS1Dk

Enemmän huumoria, vähemmän vihaa...?





Viha, pettymys, onni, rakkaus, ahneus, valta, mikä hyvänsä tunne aiheuttaa tyydytyksen, ja ovat koukuttavia.
Aivot elävät tunnereaktioista, onnistuminen tuottaa mielihyvän tunteen, joka on tyydyttävää, epäonnistuminen tuottaa pettymyksen, vihan joka myös on tyydyttävä tunne.

Aivot siis tyytyvät noihin reaktioihin, jopa tavoittelevat niitä.
Toiset ihmiset kyllä suuttuvat hyvinkin herkästi, se on enemmänkin pakonomainen kuin tietoinen valinta.

Aivojen toimintaa on tunnereaktion aikaan saaminen, ja se tulee, tuotetaan mielihyvästä, tai pettymyksestä. Aivot eivät tee ero eri tuntemuksille.

Tietoinen mieli voi tehdä, mutta se toimii, pikemminkin aina hieman jäljessä (analysointi, ajattelu on sitä)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Jos kokonaisuudelle ei ole hyväksi käydä joutokäynnillä, vaan näitä tunne- yms. reaktioita on oltava tai niitä väistämättä on, halusi tai ei, ei ole mikään ihme että ns. viihteellä on niin suuri merkitys että monien ihmisten pääharrastus on esim. elokuvien katselu. Tunteiden simuloiminen onnistuu helposti ja vaarattomasti. Tuntekoon ne joku minun puolestani, tai jos satun olemaan herkähkö ihminen, niin tunteilen elokuvan/taideperformanssin ajan ja sitten voin lopettaa tunteilun...

Elisabeth Haichin kirjan Vihkimys taisin jo mainita, ja siinä on kohta missä vihkimystä tavoittelevat harjoittelevat tuntemaan tunteita ja näiden vastakohtaisia tunteita tuosta noin vain ex tempore ilman mitään provokaatiota. Tarkoituksena on terästää mieltä olemaan häiriintymättä yhtään mistään.

On siinä varmaan järki koetuksella kun alkaa veivaamaan äärimmäisiä tunteita ja antaa hetken ajan niiden viedä itseään. Kunnes sitten tajuaa että loppujen lopuksi kaikki ihmisen elämässä kumminkin on hulluutta - hulluus syntyy siitä että takerrutaan mielivaltaisiin mielentiloihin ja mielivaltaisiahan niistä tekee se että mikään mielentila ei ole se ainoa oikea. Aivan yhtä hyvin voi olla ihan toisenlaisella mielellä kuin on.

Miksiköhän se sitten on niin pirun vaikeaa tietoisesti valita mitä tuntee ja miettii?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat