Sivut

Kommentit (155)

Rousseau

On siinä varmaan järki koetuksella kun alkaa veivaamaan äärimmäisiä tunteita ja antaa hetken ajan niiden viedä itseään. Kunnes sitten tajuaa että loppujen lopuksi kaikki ihmisen elämässä kumminkin on hulluutta - hulluus syntyy siitä että takerrutaan mielivaltaisiin mielentiloihin ja mielivaltaisiahan niistä tekee se että mikään mielentila ei ole se ainoa oikea. Aivan yhtä hyvin voi olla ihan toisenlaisella mielellä kuin on.

Miksiköhän se sitten on niin pirun vaikeaa tietoisesti valita mitä tuntee ja miettii?




Teatterin lavalla näitä tunteita voin valita tietoisesti. Arkielämässä se tosian on vaikeaa.

Näyttelijän homma on kyllä aika skitsoa kun pitää antaa tunteiden viedä ja silti pysyä tolkuissaan, että muistaa repliikit ja tekemiset.

Ei ole vaikeaa tietoisesti tuntea mitä haluaa. Vapaa tahto on "olemassa".

Tunteet ja kokemukset spontaanisesti syntyvät siitä mihin huomion kiinnittää, että siinä mielessä ihminen saa mitä tilaa.
Esim. jos otan aina samat näkökannat taustoiksi suhteessa asioihin niin totta mooses aivoni tuottavat iänikuiset - tylsät, kuolleet ja samat - vastaukset.

Nappia painamalla ei muutu, mutta ajatuksia "vaihtamalla" spontaanisesti käynnistyy muutosprosessi.

Eli ei ole vaikeaa, vaan uskomattoman helppoa, mutta helppoutta ei ota todesta ellei kokeile. Se on vähän niinku silleen, että näe (ylipäätänsä aistimisestä on kyse) enemmän ja luule vähemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
qaz
Ei ole vaikeaa tietoisesti tuntea mitä haluaa. Vapaa tahto on "olemassa".

.





Voihan sitä lietsoa itsensä, vaikka vihaan, mutta onko vihantunne sitten jotenkin vapautta?

Eikö pikemminkin se ahdista, tai ole pakonomaista, ja mistä nuo tunteet tulevat?
Menneisyyden kokemuksista, jos vaikka kokee vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tai muuta senkaltaista, jotka muisti on varastoinut.

Valitsemmeko todella tunteemme?

qaz
Ei ole vaikeaa tietoisesti tuntea mitä haluaa. Vapaa tahto on "olemassa".

Tunteet ja kokemukset spontaanisesti syntyvät siitä mihin huomion kiinnittää, että siinä mielessä ihminen saa mitä tilaa.
Esim. jos otan aina samat näkökannat taustoiksi suhteessa asioihin niin totta mooses aivoni tuottavat iänikuiset - tylsät, kuolleet ja samat - vastaukset.

Nappia painamalla ei muutu, mutta ajatuksia "vaihtamalla" spontaanisesti käynnistyy muutosprosessi.

Eli ei ole vaikeaa, vaan uskomattoman helppoa, mutta helppoutta ei ota todesta ellei kokeile. Se on vähän niinku silleen, että näe (ylipäätänsä aistimisestä on kyse) enemmän ja luule vähemmän.




Ei se kaikilta ihan noin vain käy. Siihen tarvitaan harjoitusta. Jos on viimeiset 40 vuotta toiminut tietyllä tavalla niin ei se ihan käden käänteessä käy, että ajattelee/tuntee toisella tavalla.

Jos se olisi noin helppoa niin painonvartijoilla, 'kevyt'-valmisteiden tuottajilla, Jari Sarasvuolla yms. ei olisi asiakkaita.

Kukapa ei haluaisi elää terveesti, olla rohkea, luova ja empaattiinen. Kaikki me olisimme sellaisia jos se onnistuisi kerran kokeilemalla.

Sitä pitää kokeilla joka päivä sinnikkäästi. Harjoittamalla.

miede
qaz
Ei ole vaikeaa tietoisesti tuntea mitä haluaa. Vapaa tahto on "olemassa". Tunteet ja kokemukset spontaanisesti syntyvät siitä mihin huomion kiinnittää, että siinä mielessä ihminen saa mitä tilaa.
Esim. jos otan aina samat näkökannat taustoiksi suhteessa asioihin niin totta mooses aivoni tuottavat iänikuiset - tylsät, kuolleet ja samat - vastaukset. appia painamalla ei muutu, mutta ajatuksia "vaihtamalla" spontaanisesti käynnistyy muutosprosessi.Eli ei ole vaikeaa, vaan uskomattoman helppoa, mutta helppoutta ei ota todesta ellei kokeile. Se on vähän niinku silleen, että näe (ylipäätänsä aistimisestä on kyse) enemmän ja luule vähemmän.
Ei se kaikilta ihan noin vain käy. Siihen tarvitaan harjoitusta. Jos on viimeiset 40 vuotta toiminut tietyllä tavalla niin ei se ihan käden käänteessä käy, että ajattelee/tuntee toisella tavalla. Jos se olisi noin helppoa niin painonvartijoilla, 'kevyt'-valmisteiden tuottajilla, Jari Sarasvuolla yms. ei olisi asiakkaita.Kukapa ei haluaisi elää terveesti, olla rohkea, luova ja empaattiinen. Kaikki me olisimme sellaisia jos se onnistuisi kerran kokeilemalla.Sitä pitää kokeilla joka päivä sinnikkäästi. Harjoittamalla.



Juu, ei käy. Ajatuksiensa, (näkökulma) vaihdolla se jo käykin. Helposti.

fata morgana
qaz
Ei ole vaikeaa tietoisesti tuntea mitä haluaa. Vapaa tahto on "olemassa".
Voihan sitä lietsoa itsensä, vaikka vihaan, mutta onko vihantunne sitten jotenkin vapautta?Eikö pikemminkin se ahdista, tai ole pakonomaista, ja mistä nuo tunteet tulevat? Menneisyyden kokemuksista, jos vaikka kokee vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tai muuta senkaltaista, jotka muisti on varastoinut. Valitsemmeko todella tunteemme?
Ei kai ihminen usein (vielä) valitse, muttas on se mahdollista. (Luojan (?) kiitos!)

Vihan tunne on jotenkin aliarvostettu. On vain upeaa ettäs tuntee vihaa, silloin on energinen, kuten on energinen tuntiessaan iloa..... ja kaikista energisin on tuntiessaan vapautta - rauhaa (ns. vääryyksistä huolimatta).

"Valitsemmeko todella tunteemme?"

Kyllä (siis asenteemme niihin, koska tunteet tulevat mistä lie, eikä niille kukaan mikään mitään mahda). Loppujen lopuksi kaik on kiinni omista korvien välistä (ja sitä tämä laji eip näytä sietävän, että näin on. Tämä eläinlaji ei näytä ymmärtävän omaavansa vapaata tahtoa - asenne mielessä.)

qaz
fata morgana
qaz
Ei ole vaikeaa tietoisesti tuntea mitä haluaa. Vapaa tahto on "olemassa".
Voihan sitä lietsoa itsensä, vaikka vihaan, mutta onko vihantunne sitten jotenkin vapautta?Eikö pikemminkin se ahdista, tai ole pakonomaista, ja mistä nuo tunteet tulevat? Menneisyyden kokemuksista, jos vaikka kokee vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tai muuta senkaltaista, jotka muisti on varastoinut. Valitsemmeko todella tunteemme?
Ei kai ihminen usein (vielä) valitse, muttas on se mahdollista. (Luojan (?) kiitos!)

Vihan tunne on jotenkin aliarvostettu. On vain upeaa ettäs tuntee vihaa, silloin on energinen, kuten on energinen tuntiessaan iloa..... ja kaikista energisin on tuntiessaan vapautta - rauhaa (ns. vääryyksistä huolimatta).

"Valitsemmeko todella tunteemme?"

Kyllä (siis asenteemme niihin, koska tunteet tulevat mistä lie, eikä niille kukaan mikään mitään mahda). Loppujen lopuksi kaik on kiinni omista korvien välistä (ja sitä tämä laji eip näytä sietävän, että näin on. Tämä eläinlaji ei näytä ymmärtävän omaavansa vapaata tahtoa - asenne mielessä.)





Onhan tahto vapaa, niissä puitteissa, mitä ihmisen perusolemus on.
Valinta tapahtuu sen mukaan mikä eniten miellyttää, tai mistä on vähiten haittaa olosuhteiden mukaan. Mutta mikä valitsee, ja millä perusteella?
Lähtökohdat ovat oman kokemuksen, mielihyväntavoittelun, tyydytyksen kautta tapahtuvia. Vapaudella on siis rajansa, jotka eivät välttämättä ole edes itse oman mielemme luomuksia, vaan ulkoisesti opittuja, ja erilaisten vaikuttajien aiheuttamia.

Oike asenne on tuntea itsensä, ja omat vaikuttimensa, silloin voi hieman ymmärtää, mikä valitsee, ja mitä valinta ylipäätään on.

qaz
miede
Ei se kaikilta ihan noin vain käy. Siihen tarvitaan harjoitusta. Jos on viimeiset 40 vuotta toiminut tietyllä tavalla niin ei se ihan käden käänteessä käy, että ajattelee/tuntee toisella tavalla. Jos se olisi noin helppoa niin painonvartijoilla, 'kevyt'-valmisteiden tuottajilla, Jari Sarasvuolla yms. ei olisi asiakkaita.Kukapa ei haluaisi elää terveesti, olla rohkea, luova ja empaattiinen. Kaikki me olisimme sellaisia jos se onnistuisi kerran kokeilemalla.Sitä pitää kokeilla joka päivä sinnikkäästi. Harjoittamalla.



Juu, ei käy. Ajatuksiensa, (näkökulma) vaihdolla se jo käykin. Helposti.



Juu, se on yksinkertaista. Mutta ei se edelleenkään helppoa ole.

Ei ne vanhat tavat ja ajatustottumukset haihdu ilmaan ja häviä kun nyt päätän ottaa uuden näkökulman johonkin asiaan. Johan sitä joutuu tekemään töitä, että edes ymmärtää toisenlaisen näkökulman mahdollisuuden.

qaz

Vihan tunne on jotenkin aliarvostettu. On vain upeaa ettäs tuntee vihaa, silloin on energinen, kuten on energinen tuntiessaan iloa..... ja kaikista energisin on tuntiessaan vapautta - rauhaa (ns. vääryyksistä huolimatta).





On upeudentunne, tunne on siis tavoite. (tokko olt tosissasi?) viha on kyllä koukuttava, mutta myös kuluttava.

Tavoittelemme tunteita, tuntemuksia eri tavoilla, sitähän elämämme on. Senvuoksi menemme tivoliin, elokuviin, pelaamme, juomme, syömme, ja kaikkea muuta, tavoittelemme aistityydytystä, nautintoa, eli tunne-elämystä. Sitä saamme eri kohteista, mikä kutakin kiinnostaa, minkä tuntee omalle kohdalleen hyväksi, tarpeelliseksi, mutta varsinaisesti tavoittelemme tyydytystä, aistinautintoa.
Ellemme saa tavoittelemaamme petymme, ja tuo pettymyksen tunne tuo tyydytyksen, aistimuksen. Tunne tulee, joka tapauksessa, aivot vaativat tunteen, koska aivojen ainoa toiminta on reakoiminen.
Elämykset myös koukuttavat, saavat halun aikaan, tavoitellaan aistimuksen jatkumista, elävöitymistä, uusintaa,jne.
Tunteet saavat meidät toimimaan, niitähän tavoittelemme, energisiä olemme kyllä, tunteet ovat mielen toiminnan edelletys.

fata morgana

Niin lapset ovat aitoja, ja huolettomia, kunnes elämä, aikuiset, muut ihmiset "kouluttavat" heidät kantamaan kaikenlaista "turhaa" mukanaan elämän mutkissa.



No eikä ole! Lapsenahan sitä nyt on vaikka millaisia huolia ja murheita. Lisäksi ne tuntuvat aivan vuoren kokoisilta, kun ei oikein ole edes keinoja niitä ratkoa. Lapsuuden huolettomuus on huolettomuutta vain aikuisen näkökulmasta, joka ylemmyyttään katsoo lasten huolenaiheet mitättömiksi ja turhanpäiväisiksi. Lapsena ei ole miellyttävää olla, koska on "toisten armoilla" ja vajaakykyinen ja -valtainen päättämään edes päiväohjelmastaan. Paljon huolettomampaa on olla aikuinen, jolloin ihan itse todella pystyy vastaamaan edes vähän siitä, millaiseksi oma elämä muodostuu.

emp
fata morgana

Niin lapset ovat aitoja, ja huolettomia, kunnes elämä, aikuiset, muut ihmiset "kouluttavat" heidät kantamaan kaikenlaista "turhaa" mukanaan elämän mutkissa.



No eikä ole! Lapsenahan sitä nyt on vaikka millaisia huolia ja murheita. Lisäksi ne tuntuvat aivan vuoren kokoisilta, kun ei oikein ole edes keinoja niitä ratkoa. Lapsuuden huolettomuus on huolettomuutta vain aikuisen näkökulmasta, joka ylemmyyttään katsoo lasten huolenaiheet mitättömiksi ja turhanpäiväisiksi. Lapsena ei ole miellyttävää olla, koska on "toisten armoilla" ja vajaakykyinen ja -valtainen päättämään edes päiväohjelmastaan. Paljon huolettomampaa on olla aikuinen, jolloin ihan itse todella pystyy vastaamaan edes vähän siitä, millaiseksi oma elämä muodostuu.




Ilmeisen vähän olet leikkiviä lapsosia huomioinut, heillä on taito unohtaa huominen, ja elää "tässä" hetkessä.
Mistähän lapsi on huolensa saanut, ellei juuri aikuisilta.

fata morgana
Ilmeisen vähän olet leikkiviä lapsosia huomioinut, heillä on taito unohtaa huominen, ja elää "tässä" hetkessä.
Mistähän lapsi on huolensa saanut, ellei juuri aikuisilta.



Tämä huomio perustuu kylläkin ihan omiin lapsuudenkokemuksiini ja -muistoihini. Kyllä silloin se voimakas vallitseva tunne oli tietynlainen avuttomuus tapahtumien edessä. Itse ei ollut ohjaamassa, vaan aika tavalla homma saneltiin "ylemmältä taholta". Eihän sitä lapsena edes saanut päättää itse, milloin on kylläinen, vaan ruokaakin tuputettiin pakolla. Toki ne lapsuuden huolet olivat sellaisia lapsen tason huolia. Ei tarvinnut pohtia vaikkapa asumiskuluja tms. Mutta eivät ne mitenkään kauhean pieniltä ja mitättömiltä kuitenkaan tuntuneet.

Eipä taida aikuisiltaopittuna tulla lapselle huoli vaikkapa siitä, löytyykö leikkikavereita tai osaako varmasti jäädä bussista oikealla pysäkillä. Ei tarvita aikuista kertomaan, että kiusaamisen kohteeksi joutumisesta kannattaa hieman huolestua, jos tavaksi käy.

Ulkoapäin katsoen toki voi kuvitella, että leikkivät lapset ovat huolettomia ihan vain, koska oleminen näyttää leppoisalta ja nauru raikaa. Oma selkeä kokemukseni kuitenkin on, että isommaksi kasvaessani olen voinut useammankin huolen heittää harteiltani juuri siksi, että asiat ovat enenevässä määrin omassa hallinnassa - ja taitoa ja kykyäkin alkaa niiden hoitamiseen kehittyä. Itsenäisyys on mielestäni positiivista ja palkitsevaa, ei pelottavaa ja huolestuttavaa. Aikuisenakin hankalinta ja huolestuttavinta on se,mitä ei itse voi hallita, tai tilanteet, joissa on liiaksi muiden armoilla. Jos kerran lapsena ona huoletonta,niinmiksisuurimmalle osalle kauheinta olisi joutua vauvan tapaiseen avuttomuuden tilaan? Jopa kuolemaa toivotaan ennemmin kuin tätä täysin huoletonta ja vastuuvapaata tilannetta.

Mitä omien lasteni kanssa olen jutellut (kun alkavat jo aikuisuuteen siirtyä), niin ihan ovat valmiita allekirjoittamaan näitä tuntemuksia hekin. Jopa se tuntuu helpottavalta, kun alkaa olla kykyä hallita omia tunteitaan niin, ettei elämä ihan jokaiseen murheenaiheeseen tunnu loppuvan. Jo pelkästään aikaperspektiivin laajenemisen takia pystyy näkemään vaikeat tilanteet kuitenkin vain ohimenevinä ja lopulta historiaan jäävinä. Lapsena viikko on ikuisuus, mutta aikuisena viisikin vuotta yksi hujaus.

Tässä hetkessä elävä lapsi, joka itkee sydämensä pohjasta, näkee tilanteen loputtomana. Huoletonta?

emp
fata morgana
Ilmeisen vähän olet leikkiviä lapsosia huomioinut, heillä on taito unohtaa huominen, ja elää "tässä" hetkessä.
Mistähän lapsi on huolensa saanut, ellei juuri aikuisilta.



Tämä huomio perustuu kylläkin ihan omiin lapsuudenkokemuksiini ja -muistoihini. Kyllä silloin se voimakas vallitseva tunne oli tietynlainen avuttomuus tapahtumien edessä. Itse ei ollut ohjaamassa, vaan aika tavalla homma saneltiin "ylemmältä taholta". Eihän sitä lapsena edes saanut päättää itse, milloin on kylläinen, vaan ruokaakin tuputettiin pakolla. Toki ne lapsuuden huolet olivat sellaisia lapsen tason huolia. Ei tarvinnut pohtia vaikkapa asumiskuluja tms. Mutta eivät ne mitenkään kauhean pieniltä ja mitättömiltä kuitenkaan tuntuneet.

Eipä taida aikuisiltaopittuna tulla lapselle huoli vaikkapa siitä, löytyykö leikkikavereita tai osaako varmasti jäädä bussista oikealla pysäkillä. Ei tarvita aikuista kertomaan, että kiusaamisen kohteeksi joutumisesta kannattaa hieman huolestua, jos tavaksi käy.

Ulkoapäin katsoen toki voi kuvitella, että leikkivät lapset ovat huolettomia ihan vain, koska oleminen näyttää leppoisalta ja nauru raikaa. Oma selkeä kokemukseni kuitenkin on, että isommaksi kasvaessani olen voinut useammankin huolen heittää harteiltani juuri siksi, että asiat ovat enenevässä määrin omassa hallinnassa - ja taitoa ja kykyäkin alkaa niiden hoitamiseen kehittyä. Itsenäisyys on mielestäni positiivista ja palkitsevaa, ei pelottavaa ja huolestuttavaa. Aikuisenakin hankalinta ja huolestuttavinta on se,mitä ei itse voi hallita, tai tilanteet, joissa on liiaksi muiden armoilla. Jos kerran lapsena ona huoletonta,niinmiksisuurimmalle osalle kauheinta olisi joutua vauvan tapaiseen avuttomuuden tilaan? Jopa kuolemaa toivotaan ennemmin kuin tätä täysin huoletonta ja vastuuvapaata tilannetta.

Mitä omien lasteni kanssa olen jutellut (kun alkavat jo aikuisuuteen siirtyä), niin ihan ovat valmiita allekirjoittamaan näitä tuntemuksia hekin. Jopa se tuntuu helpottavalta, kun alkaa olla kykyä hallita omia tunteitaan niin, ettei elämä ihan jokaiseen murheenaiheeseen tunnu loppuvan. Jo pelkästään aikaperspektiivin laajenemisen takia pystyy näkemään vaikeat tilanteet kuitenkin vain ohimenevinä ja lopulta historiaan jäävinä. Lapsena viikko on ikuisuus, mutta aikuisena viisikin vuotta yksi hujaus.

Tässä hetkessä elävä lapsi, joka itkee sydämensä pohjasta, näkee tilanteen loputtomana. Huoletonta?





Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.

Mikä tai kuka ne lapsen huolet aiheuttaa, ei lapsi niitä itse aiheuta.
Aikuisilta nuo ovat lähtöisin.

Elämä tuo mukanaan kaikenlaista, toiset lapset kiusaavat, (miksi) ehkä heitäkin on kiusattu, ja oman pätemisen vuoksi pitää töniä toisia, että itsestä tuntuisi paremmalta, mutta edelleen lapset ovat huolettomia, kunnes heidät opetetaan (kantamaan omat, ja aikuisenkin huolet)

fata morgana

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.

Mikä tai kuka ne lapsen huolet aiheuttaa, ei lapsi niitä itse aiheuta.
Aikuisilta nuo ovat lähtöisin.

Elämä tuo mukanaan kaikenlaista, toiset lapset kiusaavat, (miksi) ehkä heitäkin on kiusattu, ja oman pätemisen vuoksi pitää töniä toisia, että itsestä tuntuisi paremmalta, mutta edelleen lapset ovat huolettomia, kunnes heidät opetetaan (kantamaan omat, ja aikuisenkin huolet)




No sano miksi lapsesta olisi huoletonta ja miellyttävää olla kaikessa toiminnassaan muiden armoilla kuten vauvat ovat, mutta aikuiset pitävät tätä täsmälleen samaa tilannetta niin kauheana ajatuksena, että osa jopa toivoo ennemmin kuolevansa?

emp

No sano miksi lapsesta olisi huoletonta ja miellyttävää olla kaikessa toiminnassaan muiden armoilla kuten vauvat ovat, mutta aikuiset pitävät tätä täsmälleen samaa tilannetta niin kauheana ajatuksena, että osa jopa toivoo ennemmin kuolevansa?




Jos lapsi kokee olonsa turvalliseksi nin toisten armoilla olohan on silloin parasta mitä voi olla.

Vierailija
miede
Jos lapsi kokee olonsa turvalliseksi nin toisten armoilla olohan on silloin parasta mitä voi olla.



Joo kyllä ne lepositeet olivat ihan turvalliset kun olisi letkullakin turvallisesti ruokittu, ettei olisi tarvinnut nälkää nähdä. Lääkkeetkin annettiin ettei tarvitsisi olla niin vakavasti masentunut kun ympäristö oli niin turvallinen että maailmaa näki panssarilasin takaa.

Itse en kyllä kokenut sitä kovinkaan turvalliseksi, ja jo sana psykiatri aiheuttaa sellaiset posttraumaattisen stressireaktiot että otan mielummin elinkautisen kuin aivopesun suljetulla.

Ihan retorisena kysymyksenä: Oletko nähnyt elokuvan; Yksi lensi yli käenpesän?

Jos nyt jotain rinnastuksia vielä pitäisi keksiä, niin Fukushima on turvallinen, psykiatrinen osasto ei.

http://www.youtube.com/watch?v=hhIU3pynDpQ

Jos joku haluaa tietää mitä on olla orja, niin ei muuta kuin lasten sosiaalipalvelujen asiakkaaksi. Tosin mitään mitään mielekästä tekemistä ei ole, ellei Emmerdalea lasketa sellaiseksi.

miede

Jos lapsi kokee olonsa turvalliseksi nin toisten armoilla olohan on silloin parasta mitä voi olla.



Mikseivät aikuiset kuitenkaan ajattele, että kunhan hoitokodissa / sairaalan pitkäaikaisosastolla vain luodaan turvallinen olo, niin letkuissa makaaminen jopa vuosia on parasta mitä voi olla? Eikä ne lapsetkaan yleisesti heittäydy saamattomiksi ja kehitystä kaihtaviksi, vaikka turvallisessa hoidossa saavatkin kasvaa. Kummasti ne ihan väkisin punkeaa ryömimään, jaloilleen ja lopulta itsenäistyvät jopa nopeammin kuin vanhemmat haluaisivat. En ihan heti usko, että tämä kaikki johtuu siitä, että heitä on hoidettu huonosti turvattomuuden tunnetta aiheuttaen.

jees
miede
Jos lapsi kokee olonsa turvalliseksi nin toisten armoilla olohan on silloin parasta mitä voi olla.



Joo kyllä ne lepositeet olivat ihan turvalliset kun olisi letkullakin turvallisesti ruokittu, ettei olisi tarvinnut nälkää nähdä. Lääkkeetkin annettiin ettei tarvitsisi olla niin vakavasti masentunut kun ympäristö oli niin turvallinen että maailmaa näki panssarilasin takaa.

Itse en kyllä kokenut sitä kovinkaan turvalliseksi, ja jo sana psykiatri aiheuttaa sellaiset posttraumaattisen stressireaktiot että otan mielummin elinkautisen kuin aivopesun suljetulla.

Ihan retorisena kysymyksenä: Oletko nähnyt elokuvan; Yksi lensi yli käenpesän?

Jos nyt jotain rinnastuksia vielä pitäisi keksiä, niin Fukushima on turvallinen, psykiatrinen osasto ei.

http://www.youtube.com/watch?v=hhIU3pynDpQ

Jos joku haluaa tietää mitä on olla orja, niin ei muuta kuin lasten sosiaalipalvelujen asiakkaaksi. Tosin mitään mitään mielekästä tekemistä ei ole, ellei Emmerdalea lasketa sellaiseksi.




Enpä tuollaista tilannetta laske turvalliseksi. Psyykkisesti ainakin erittäin turvaton.

Turvallisuudella tarkoitin sitä, että fyysisen turvallisuuden lisäksi tietää olevan olemassa aikuisen joka kuuntelee, lohduttaa jne. Tältä aikuiselta voi ottaa rajoituksiakin vastaan mielellään vaikka toki niitä välillä kokeilllaan.

Lapsen kasvaessa itsenäisyyden tarve myös kasvaa tottakai. En ajatellut, että armoilla olo tarkoittaa kehityksen kieltämistä. Ettei saisi oppia.

miede
Turvallisuudella tarkoitin sitä, että fyysisen turvallisuuden lisäksi tietää olevan olemassa aikuisen joka kuuntelee, lohduttaa jne. Tältä aikuiselta voi ottaa rajoituksiakin vastaan mielellään vaikka toki niitä välillä kokeilllaan.



No mistäs lapsi sen automaattisesti tietää, että aikuinen kuuntelee ja lohduttaa? Äidinmaidossako tuo tieto tulee?

Lapsen kasvaessa itsenäisyyden tarve myös kasvaa tottakai. En ajatellut, että armoilla olo tarkoittaa kehityksen kieltämistä. Ettei saisi oppia.



Jos itsenäistyminen ja itsestään vastuun kantaminen enenevässä määrin ei olisi miellyttävää, ei kukaan sitä kohti pyrkisi vapaaehtoisesti. Silti juuri sen näyttää olevan suorastaan sisäänrakennetusti kaikilla tavoitteena. Miksi, jos sille paljon huolettomampi ja toivottavampi vaihtoehto olisi jäädä holhouksen alaiseksi?

Eikä lapset ota rajoituksia vastaan mielellään, vaan pitkin hampain. Mutta toki he myös itse tietävät, etteivät ehkä ole itse toistaiseksi kykeneviä ihan kaikesta vastuuta vielä kantamaankaan. Aikuisten armoilla ollessaan, he ovat myös ihan täysin sen armoilla, kuinka osaavia ja rakastavia vanhempia ja aikuisia ovat ympärilleen sattuneet saamaan. Hyvä onni jos hyviä, ikävämpi juttu jos huonoja. Aikuisetkin ovat toki iloisia, jos sattuvat osaavien ja ystävällisten hoitajien hoivattaviksi siellä letkuissaan maatessaan, mutta aika avuttomia vaikuttamaan tilanteeseen, jos käykin huonosti. Veikkaan että heistäkin jokainen vaihtaisi tilansa hyvienkin hoitajien hoivasta itsenäiseen kykenevyyteen, jos voisivat. Näin, vaikka sitten joutuisivatkin itse vastaamaan kaikenlaisesta.

Vierailija
miede
Enpä tuollaista tilannetta laske turvalliseksi. Psyykkisesti ainakin erittäin turvaton.
Niinhän se oli. Tunsin oloni turvallisemmaksi paukkupakkasilla murtautuessani pesutupiin jne. Mutta mulla onkin krooninen itseluottamus.

Minusta on tragikoomista miten jengiä jotka lähtee laitoksen autoilla koulukodeista karkuun kohdellaan kuin pieniä lapsia. Kuria ja blaablaablaa. Ei se tunnu miltään, kun se arki on yhtä rangaistusta. Se on vain muutaman vuoden pysäkki joka vain pahentaa tilannetta. Se on tutkittu jo aikuisillakin. Vastuuta siinä pitää antaa enemmän. Sitten on olevinaan vielä se pudotuspelien viimeinen etappi, joka kyllä kuulemani mukaan ei ole sen kummempi paikka kuin ihan tavallinen koulukotikaan. Nuorisovankilaan vain joutuu kun on tehnyt jotain rikollista, siinä missä koulukotiin siitä ettei kiinnosta.

Se on ihan sama ampuuko pienoiskiväärillä päähän vai lintsaa tunneilta.

Omaan oikeustajuuni kuuluu että vankilassa kaikki on samalla viivalla, eri pituuden ja muissa laitoksissa pyritään opettamaan lapselle/nuorelle että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa muutenkin kuin vain huonontamalla asemaansa.
Todellisuudessa liikkumavaraa on vain yhteen suuntaan. Voisinpa kutsua sitä jopa vapausasteeksi.

Turvallisuudella tarkoitin sitä, että fyysisen turvallisuuden lisäksi tietää olevan olemassa aikuisen joka kuuntelee, lohduttaa jne. Tältä aikuiselta voi ottaa rajoituksiakin vastaan mielellään vaikka toki niitä välillä kokeilllaan.

Kuulostaa ihan psykiatrilta. Itse kaipasin tukea ja turvaa. En lisää auktoriteetteja joille maanläheiset tavoitteet paskaduunin parissa olivat menestystarinoita.

Lapsen kasvaessa itsenäisyyden tarve myös kasvaa tottakai. En ajatellut, että armoilla olo tarkoittaa kehityksen kieltämistä. Ettei saisi oppia.

Ei se ole tarve. Kasvaminen on itsenäistymistä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat