Seuraa 
Viestejä495

Mikäli joku sattuis kirjoittamaan kaiken teorian ja jälkeenpäin huomattais jotain muutakin olevan olemassa, täytyis se teoria kirjoittaa uudestaan. Siksi onkin mielekkäämpää kirjoittaa pelkästään melkein kaiken teoria. Sitä kun voi jälkeenpäin tarpeen mukaan täydetää.

Kun teorian kirjoittaa kokeen ja sen suorituksen muodossa, ei kenenkään tarvitse vaivautua itse teoriaa kumoamaan. Riittää kun kumoaa kokeen tuloksen. Jotta kokeen tulosta ei voitaisi osoittaa virheeliseksi on paikallaan ensin selostaa kokeen tarkoitus ja mitä sillä pyritään esittämään:

Jos vilkaistaan öiselle tähtitaivaalle, huomataan maailmankaikkeudessa olevan ainetta ja tila jossa se aine sijaitsee. Mitään muuta käsinkosketeltavaa ei ole. Koska aine ja tila ovat olemassa, on niilä oltava jonkinsortin fysikaaliset ominaisuudet. Kokeen tarkoitus onkin ne ominaisuudet osoittaa.

Kokeen suorittamiseen tarvitaan seuraavat välineet:

-5x5cm soiroa
-mitta
-suorakulma
-kynä
-saha

Soirosta merkataan ja sahataan 5cm pituisia kappaleita vähintään 8kpl.

Koe suoritetaan seuraavalla tavalla:

Asetetaan pöydälle 1kpl palikka joka kuvastaa yhtä tilaa. Sitten tila suurennetaan kaksinkertaiseksi. Montako palikkaa siihen tarvitaa?. VÄÄRIN ! . Koska lähtökohta on 5cm kanttiinsa oleva tila on silloin kaksinkertainen tila tietenkin 10cm kanttiinsa. Siis montako palikkaa tarvitaa?. Oikein. 8kpl.
Mikäli joku laskutaitoinen sattuis kokeen suorittamaan, voi hän tarkistaa pitääkö Newtonin gravitaatiolaki yhtä kokeen tulokseen. Se laki kun sanoo etäisyyden kasvaessa 2x muuttuu vetovoima 4x tai jotain silleen. Koska ko. laki koskee vain kahden kappaleen tapausta eli yksiulotteista tilaa, on sitä lakia sovellettava kolmiulotteista tilaa koskevaksi. Ilmeisesti potenssilaskutaitoa tarvitaan. Mikäli kokeen tulos ei stemmaa Newtonin gravitaatiolakiin on se laki silloin virheelinen taikka kokeen suoritus epäonnistunut.
Jos puutavaraa riittää voi koetta jatkaa tuplaamalla tila kymmenestä kahteenkymmeneen senttiin kanttiinsa, laskemalla siihen tarvittavien palikoitten lukumäärän ja tarkistamalla Newtonin gravitaatiolain paikkansapitävyys.

Jollakin saattaa herätä kysymys "entäs jos tilaa pienennetään, mitä sitten?"

No. Se on vähän kinkkisempi juttu. Koska 1 palikka = 1 tilan kvantti, ei palikoita passaa sahalla pilkkoa, vaan on käytettävä puristusvoimaa. Se taas vaatii energiaa kuten tapahtuu tähdissä raskaampien alkuaineitten syntyessä kevyemmistä suuren energian tilassa. Sellaista olosuhdetta on hiukan vaikea kotioloissa saavuttaa. Primääriosalla onnistuis jos sattuis oleen. Jos nyt kumminkin joku onnistuis jollain hydraulisylinterillä ne palikat puristamaan aina atomin kokoon on silloin oltava varovainen. Palikoihin kun sitoutuu hurjasti voimaa joka purkautuessaan ilmenee aineessa ns. sähkömagneettisena säteilynä. Tulis meinaan kuumat oltavat.

Palikkakokeen tuloksen analysointi osoittaa, että tila on voima jonka voiman aikaansaa tilassa oleva aine. Tilan voima ilmenee aineessa painona. Ts. Aineessa, atomissa on pieni tila/suuri voima. Kokeen tulos osoittaa tieteen ensimmäisen uskonkappaleen E=mc2 olevan virheelinen. Eihän valo ja sen nopeus voi olla minkään rakenteen osa.

Mikäli halutaan ilmaista aineessa oleva voima energiana on yhtälö silloin E=mF jossa:

E=energia
m=massa
F=gravitaatio

Palikkakoe osoittaa, että gravitaatio on tilan voima joka vaikuttaa aineessa joko staattisena voimana(liike-energia) taikka vaihtuvataajuisena(lämpö-energia). Siksi ns. sähkömagneettinen ilmiö on mahdollinen vain aineessa eikä avaruuden aineettomassa tilassa. Ts. sähkömagneettista säteilyä ei ole olemassa vaan on se pelkästään energian (lämmön) ilmentymä aineessa. Eikä energia ole aineen, atomin rakenneosa.

Onkin jo korkea aika hylätä viime vuosituhannelta peräisin oleva sähkömagnetismiin perustuva fysiikka. Tällöin tiede pääsee pois sokkeloisesta umpikujasta ja maailmankaikkeuden arvoitus voidaan ratkaista yksinkertaisella ja selkeällä tavalla.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Sivut

Kommentit (67)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
maalaisukko

Koe suoritetaan seuraavalla tavalla:

Asetetaan pöydälle 1kpl palikka joka kuvastaa yhtä tilaa. Sitten tila suurennetaan kaksinkertaiseksi. Montako palikkaa siihen tarvitaa?. VÄÄRIN ! . Koska lähtökohta on 5cm kanttiinsa oleva tila on silloin kaksinkertainen tila tietenkin 10cm kanttiinsa. Siis montako palikkaa tarvitaa?. Oikein. 8kpl.

Väärin.

Jos yhden 5x5x5 cm:n palikoita on 8 kpl, niin silloinhan tilaa ei suinkaan ole kaksinkertaistettu, vaan kahdeksankertaistettu!

Kahdella palikalla tilavuus kaksinkertaistuu. 5x5x5 = 125 cm3 ja näitä 2 kpl = 250 cm3 eli täsmälleen kaksinkertainen tilavuus.

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Volitans

Väärin.

Jos yhden 5x5x5 cm:n palikoita on 8 kpl, niin silloinhan tilaa ei suinkaan ole kaksinkertaistettu, vaan kahdeksankertaistettu!

Kahdella palikalla tilavuus kaksinkertaistuu. 5x5x5 = 125 cm3 ja näitä 2 kpl = 250 cm3 eli täsmälleen kaksinkertainen tilavuus.


No joo...
Yritin selittää jutun mahdollisimman monimutkaisella tavalla, jotta myös matematiikkaa ymmärtämisen apuvälineenä käyttävät sen tajuais. Siksi annoin palikalle mitaksi 5cm kanttiinsa.
Olishan sen voinut mainita olevan tilavuudeltaan 125cm3. Tiedä sitten jos joku alkais sahaamaan soirosta esim. 2,5x5x10cm kokoisia paloja. Puuta kun on hankalampi sahata pituus kuin poikkisyin. Menishän se sirkkelillä mutta sahalla....

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Toistaiseksi paras "Melkein Kaiken Teoria", vaikka henkinen rajallisuuteni estääkin sen ymmärtämisen.

Jos siinä on pieniä laskuvirheitä niin taitavat vain parantaa sen laatua, mikä todistaa, että se on hyvä teoria.

valtiokonttorin elatti
Toistaiseksi paras "Melkein Kaiken Teoria", vaikka henkinen rajallisuuteni estääkin sen ymmärtämisen.

Jos siinä on pieniä laskuvirheitä niin taitavat vain parantaa sen laatua, mikä todistaa, että se on hyvä teoria.


Teoria on tieteellinen, jos ja vain jos se on falsifioitavissa, eli kun se ei ole lopullinen.

Kaiken teoria ei siis voi olla teoriassakaan tieteellinen, koska sitä ei voi falsifioida.

Cargo
Seuraa 
Viestejä979
maalaisukko

E=mF

Jossa:
E=energia
m=massa
F=gravitaatio

Voidaan myös esittää yhtälö:

Ep=mF:V

Jossa:
Ep= energian tiheys
m=massa
F=gravitaatio
V=tilavuus




maalaisukko

Yhtälö Ep=mF:V
laitetaan m arvoksi vakio=1 ja F on myös vakio=1
Tilavuus V:n arvoksi vaikka 100% joka merkitsee universumin max.tilavuutta.
Saadaan Ep=1x1:100%=0,01
Yhtälössä Ep on ns. energiatiheys. Mitä se on laatuaan on aivan saman tekevää koska sitä on verrattava universumin pienimmän mahdollisen tilan energiatiheyteen. Ihan hyvin tuo 0,01 voi olla lämpötila Kelvinin asteissa. Eihän fysiikan mukaan 0K tilaan voida koskaan päästä.

Esimerkin vuoksi vois laittaa vaikka:
Ep=1x1:0,00001%=100000
Hm...ei oikein päde. Pitäis päästä satoihin miljooniin.
No...sinähän tuon äkkiä selvität.





Pelle_Peloton
maalaisukko

Pitäis vielä selvittää paljonko on aineen suurin mahdollinen energiatiheys massan (m) ja gravitaation (F) vuorovaikutuksessa. Voisin silloin laskea universumin tarkan mitan eikä tarvittais nojautua valon punasiirtymän epävarmuuteen.



Nyt hakeudutte ***** maalaisukko psykiatriseen hoitoon!

Te suljette koko todellisuuden ympäriltänne ja tihrustatte maailmaa pienestä reijästä tynnyrissä, jossa masturboitte ja ihastelette itseänne....
JOS EI OLE PIENINTÄKÄÄN HAJUA FYSIIKASTA, NIIN ÄLKÄÄ SITÄ TÄNNE TULKO KERTOMAAN!

Heh, maalaisukolla on näemmä aikaisempaakin kokemusta "kaikenteorian" väsäämisestä....

Eli jospa lopettaisitte palstan trollaamisen näillä E=mF tai E=mG viesteillänne. Tutustukaa sillä välin vaikka oheiseen artikkeliin Universumin kokonaisenergiasta, niin saatte edes jonkinlaista tolkkua siittä, millaista sisältöä seuraavan mallinne tulisi kantaa....
http://redshift.vif.com/JournalFiles/V1 ... 3N3HEY.pdf

" sähkö (se sähkö, jota tuotetaan mm. voimalaitoksissa) ei ole energiaa "
- Vastaaja_s24fi

“Jos et ole kaksikymppisenä vihreä, sinulla ei ole sydäntä. Mutta jos et ole nelikymppisenä perussuomalainen, sinulla ei ole aivoja.”
- Cargo

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Cargo

Eli jospa lopettaisitte palstan trollaamisen näillä E=mF tai E=mG viesteillänne. Tutustukaa sillä välin vaikka oheiseen artikkeliin Universumin kokonaisenergiasta, niin saatte edes jonkinlaista tolkkua siittä, millaista sisältöä seuraavan mallinne tulisi kantaa....
http://redshift.vif.com/JournalFiles/V1 ... 3N3HEY.pdf

Kiitän linkistä. Osaan kyllä lukea enkkuu, vaan en siitä paljonkaan ymmärrä. Sitäpaitsi mottoni on "lue vähemmän-tiedät enemmän". Suosittelen kaikille. Useimille se on liian myöhäistä. Lukemalla kun tietää vain sen minkä on lukenut. Ei muuta.
Lukemisen ja numeroila kikkailun sijaan suosittelen Cargoa käyttämään mahdollisesti olevaa ajattelu-ja luomiskykyä johonkin hyödylliseen. Vaikkapa kukkien kasvattamiseen. Siinä ohessa voi mietiskellä vaikkapa sähkömagneettista säteilyä ihan väreissä.

Mitä tulee universumin kokonaisenergiaan, osaahan tuon laskea peruskoululainen. Lämpötilaksi on mitattu jotain 2,7K ja universumin mitoista on runsaasti tietoa josta voi tilavuuden laskea.
Kokonaisliike-energian laskemiseen joutuu peruskoululainen suorittamaan esittämäni palikka-kokeen. Siitä hän huomaa tilan voiman (gravitaation) olevan juuri massojen liikkeestä johtuvan voiman. Hän osaa myös erottaa voiman ja energian toisistaan.

Koska Cargo on kaiken lukenut, voi hän heittää tänne tiedot universumin halkaisijasta, massasta ja nopeudesta josta peruskoululainen sitten laskee universumin kokonaisenergian. Jos nyt räiskintäpeleiltä luppoaikaa jää.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495

Mitä ihmettä!
Uskomus sähkömagneettiseen säteilyyn on hylätty. Sellaiseen käsitykseen tulin kun hiukkasen luin. Sehän on tieteen suuri edistysaskel. Milloin se on tapahtunut? Ei ole radiossa eikä televisiossa mitään kerrottu. Eikä ollut sanomalehdessä.
Minäkin sen hoksasin jo pikkupoikana kun leikin semmoisella hevosenkenkämagneetilla. Olis jo silloin täytynyt totuus kertoa vaan kukapa olis sitä uskonut. Olisivat vain hätyytelleet "menetkös poika siitä....".
Tietenkin sm-säteilyn tilalle on keksitty olematon oletushiukkanen fotoni. On se silti ainakin pieni edistysaskel.

Kovasti mietityttää miten vois kokeella todistaa gravitaatiosäteilyn olevan olemassa. Puupalikoilla kun selviää vain tilan voima. Vaikka se tilan voima onkin juuri sitä gravitaatiota, on siinä voimassa oltava mukana vaihtuvataajuinen komponentti. Muuten ei energia, esim. valo ja lämpö liikkuis universumissa. Olis ihan pimeää ja kylmää.
Mitenkähän olis heinäseipäät. Täytyypä hiukan miettiä.

Aineen, atomin tutkimuksessa on vielä jäljellä uskomus sähkömagneettiseen voimaan atomin rakenteen määräävänä tekijänä. On siinäkin tutkimuksessa otettu avuksi koko joukko olemattomia oletushiukkasia. Jopa väritkin. Luulis jo kylmäfysiikan saavutusten osoittavan elektronin olevan pelkkää sähköä (energiaa) josta ei voi mitään rakentaa. Se elektroni kun haihtuu taivaan tuuliin alta aikayksikön.
Suuren energian omaavilla hiukkasilla kun atomia pilkotaan syntyy ties minkälaisia pilkkeitä. Ja ne pilkkeet kuuluvat siihen atomiin tarvitsematta olla sen rakenneosasia.

Sanomalehdestä luin kun eräs tiedemies teki kokeita laserin ja peilien kanssa. Minäkin kävin ostamassa sellaisen avaimenperälaserin. Kokeilin jospa sen valo taipuisi hevosenkenkämagneetin kentässä. Ei se taipunut plus eikä miinus-napojen kohdalla. Eikä keskellä. Ei kirkastunut eikä himmentynyt. Täytynee ostaa peilejä.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
ovolo
Heh...meillä on uusi Savor, tai sitten tämä vanha "keisari" uusissa vaatteissa!
Joko muuten uudet "keräilykortit" on painettu?

No. No. Eipäs......
Kyllä Savorin teoriat ovat oikeita. Onhan niissä kaikki laitostieteen elementit mukana kuten BlackHole, Fotoni jne. Hän vain esittää teoriansa kansantajuisesti ilman matematiikkaa.
Esim. räjähtävä ja laajeneva energiakeskittymä on tietenkin aurinko. Koska yhtälön E=mc2 mukaan energia on ainetta ja aine energiaa pitää silloin Savorin teoria täysin paikkansa.
Jos opiskelisin hiukan laitostiedettä voisin silloin todistaa kaikki Savorin teoriat oikeiksi. Laskutaitoa kun ei ole.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Cargo
Seuraa 
Viestejä979

Laskutaitoa ei juu ole, mutta tuntuu olevan taito esittää järjettömiä väitteitä....

Itsekkin voin esittää jonkin "käsienheiluttelu" yhtälön:

TOSI = 1

T= aika
O= odotusarvo kvanttimekaniikan todennäköisyysyhtälöistä
S= sähkömagneettinen vuorovaikutus
I= inertia eli massa

Nytpä minulla on sitten kompetenssia hakata jumalatonta sotarumpua ja julistaa tätä uutta totuutta. Ja jos joku sattuu kyseenalaistamaan, niin totean vain, että "En osaa laskee enkä tiedä mistä tulee, mutta noin se menee."

" sähkö (se sähkö, jota tuotetaan mm. voimalaitoksissa) ei ole energiaa "
- Vastaaja_s24fi

“Jos et ole kaksikymppisenä vihreä, sinulla ei ole sydäntä. Mutta jos et ole nelikymppisenä perussuomalainen, sinulla ei ole aivoja.”
- Cargo

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Cargo
Laskutaitoa ei juu ole, mutta tuntuu olevan taito esittää järjettömiä väitteitä....

Itsekkin voin esittää jonkin "käsienheiluttelu" yhtälön:

TOSI = 1

T= aika
O= odotusarvo kvanttimekaniikan todennäköisyysyhtälöistä
S= sähkömagneettinen vuorovaikutus
I= inertia eli massa

Nytpä minulla on sitten kompetenssia hakata jumalatonta sotarumpua ja julistaa tätä uutta totuutta. Ja jos joku sattuu kyseenalaistamaan, niin totean vain, että "En osaa laskee enkä tiedä mistä tulee, mutta noin se menee."


Hyvä kun huomasit yhtälön E=mF virheelliseksi. Ei tullut sitä enempää mietittyä kun otin mallia yhtälöstä E=mc2.
Olen koko yön yrittänyt etsiä ratkaisua propleemaan. Ei vain onnistu. Sen verran olen päässyt eteenpäin, että ratkaisun pitäis olla muotoa F=m... ja jotain. F on voima mittayksikkönä newton. M, siis pikku m on massa (kg). Ja sitten pitäis sijoittaa yhtälöön tilavuustekijä. Ei sitten millään onnistu. Vaikka se jotenkin onnistuis, en kumminkaan pysty ratkaisemaan ämmää (m). Sitä ainetta kun on hajallaan pitkin ja poikin koko universumissa. Kaiken lisäksi liikkeessä tilan suhteen joten menis potenttiaalienergian puolelle joka taas pitäis muuttaa asemaenergiaksi. Sitten kimppuuni käytäis kysymällä, että "motakos kiloa se tila painaa". Vielä hullumpaa on yrittää ratkaista atomissa olevaa gravitaatiovoimaa.

Vaikka jotkut sanovat matematiikan olevan tiedettä ei se minusta sitä ole. Olenkin aina sanonut, että matematiikalla ei voi ratkaista aineen eikä universumin arvoitusta.

Käy tällä palstalla toinenkin laskutaitoinen. Hän huomasi 5cm kanttiinsa olevan kappaleen tilavuudeksi 125cm3. En kumminkaan tee sitä palikkakoetta uudestaan. Puutavara loppui.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495

On se sitten helppo juttu toi gravitaatio. Ajatelkaas. Universumin aine aiheuttaa universumin tilaan voiman joka voima ilmenee aineessa painona. Voiko sen helpompaa enää olla. Kyllä minä tuon hoksasin jo pikkupoikana, vaan on se vuosien saatossa unohtunut. Kuka nyt noin helppoja muistelee.
Koska universumin ainemäärä on vakio on silloin voimankin määrä vakio. Matemaattisesti ilmaistuna F=m. Tietenkin voimalle voidaan määritellä jonkinmoinen "tiheys" universumin tilavuuden funktiona. Silloin olis matemaattinen ilmaisu F:V.

Myös aineen rakenneosa, atomi on yhtä helppo ymmärtää. On vain luovuttava uskosta sähkömagneettiseen voimaan atomin rakenteen määräävänä tekijänä. Koska atomissa on pieni tila on silloin voiman tiheys suuri. Tietenkään atomin tila ei ole sama kuin universumin tila. Ne eivät ole yhteydessä toisiinsa. Mikäli atomin ja universumin tilat olisivat samat, olis atomissakin sama voiman "tiheys" kuin universumissa. Silloin ei olis muuta ainetta kuin vetyä. Eli atomi on kuin universumi universumin sisällä.

Kun ymmärtää gravitaation ja aineen, ymmärtää silloin kuinka yksinkertainen maailmankaikkeus on. Ei tarvitse pähkäillä suhteellisuusteorian kummajaisten, kaksosten ja kahdeksan minuutin paradoksien kanssa. Eikä valon nopeuden, sm-säteilyn, mustien aukkojen, pimeän aineen ja energian, ym. ym. Ei tarvitse olla ulkopuolinen tarkkailija muissa koordinaateissa eikä lentää vipeltää valon nopeudella tusinassa ulottuvuuksia. Silloin vois vaikka naputella sen kaiken teorian. Siihen kuluis puoli arkkia a-nelosta.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Cargo
Seuraa 
Viestejä979
maalaistollo humalapäissään
Silloin vois vaikka naputella sen kaiken teorian. Siihen kuluis puoli arkkia a-nelosta.

Onko tuo a-neloselle mahtuva kaiken teoria sitten sellainen, josta voi johtaa kaikki: "suhteellisuusteorian kummajaisten, kaksosten ja kahdeksan minuutin paradoksien (mikä vittu se on???) kanssa. Eikä valon nopeuden, sm-säteilyn, mustien aukkojen, pimeän aineen ja energian, ym. ym." kaltaiset reaaliset tulokset?

" sähkö (se sähkö, jota tuotetaan mm. voimalaitoksissa) ei ole energiaa "
- Vastaaja_s24fi

“Jos et ole kaksikymppisenä vihreä, sinulla ei ole sydäntä. Mutta jos et ole nelikymppisenä perussuomalainen, sinulla ei ole aivoja.”
- Cargo

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Cargo
maalaistollo humalapäissään
Silloin vois vaikka naputella sen kaiken teorian. Siihen kuluis puoli arkkia a-nelosta.



Onko tuo a-neloselle mahtuva kaiken teoria sitten sellainen, josta voi johtaa kaikki: "suhteellisuusteorian kummajaisten, kaksosten ja kahdeksan minuutin paradoksien (mikä ***** se on???) kanssa. Eikä valon nopeuden, sm-säteilyn, mustien aukkojen, pimeän aineen ja energian, ym. ym." kaltaiset reaaliset tulokset?

Joo. Kahdeksan minuuttia on se kuvitteellinen auringon poisnappaaminen jonka ajan kuluessa maapallo viuhahtaa pois kiertoradaltaan. Olethan varmaan kuulut.
Kaiken teoria mahtuu PUOLEEN arkkiin A-nelosta eikä siitä voi johtaa yhtäkään matemaattista yhtälöä.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Cargo
Seuraa 
Viestejä979
maalaisukko
Kaiken teoria mahtuu PUOLEEN arkkiin A-nelosta eikä siitä voi johtaa yhtäkään matemaattista yhtälöä.

Mikä sitten mahtaa olla maalaisukon motiivi kirjoitella tänne kaiken teoriasta, jos sillä ei kerta mitään tee[size=200:sa2mebb9]?[/size:sa2mebb9]

Yleensä kaikkien pölvästien kanssa on kiva väitellä, mutta tästä eteen päin sivuutan kaikki teidän avaukset....

" sähkö (se sähkö, jota tuotetaan mm. voimalaitoksissa) ei ole energiaa "
- Vastaaja_s24fi

“Jos et ole kaksikymppisenä vihreä, sinulla ei ole sydäntä. Mutta jos et ole nelikymppisenä perussuomalainen, sinulla ei ole aivoja.”
- Cargo

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Cargo

Mikä sitten mahtaa olla maalaisukon motiivi kirjoitella tänne kaiken teoriasta, jos sillä ei kerta mitään tee[size=200:147qlval]?[/size:147qlval]

Yleensä kaikkien pölvästien kanssa on kiva väitellä, mutta tästä eteen päin sivuutan kaikki teidän avaukset....


Jassoo!
Tieteen inkvisitio on pesiytynyt palstalle. Turhaan meitä suhteellisuusteorian hylänneitä kerettiläisiä tarkkailet. Meitä on paljon ja määrämme kasvaa jatkuvasti. Amerikkalaisten salaliitto yhtälön E=mc2 suojelemiseksi tullaan paljastamaan. Koittaa aika, jolloin suhteellisuusteorian teokset haihtuvat kirjarovioissa taivaan tuuliin. Kuten kävi natsisaksassa. Tällä kertaa ratkaisu tulee olemaan lopullinen. Sähkömagnetismin teorioilla ihmiskuntaa hämänneitten tiedemiesten kuville ja patsaille käy kuten stalinille.
Ihmiskunta tulee tietämään totuuden maailmankaikkeudesta, kuinka yksinkertainen ja kaunis se on. Silloin ei kirkon ihmisten pelottelemiseksi luomaan alkupamausteoriaan tarvitse enää uskoa. Hylätään myös suhteellisuusteorian luomat mielikuvat mustista aukoista, pimeästä aineesta ym. henkimaailman ilmiöistä.
Kun ihmiset tulevat tietämään totuuden, loppuu silloin sodat. Raha käy tarpeettomaksi. Pörssit, kirkot ym. rahavallan institutiot hävitetään maan pinnalta.
Ihmiskunnalla on vielä edessä onnellinen tulevaisuus kunhan suhteellisuusteoria on hylätty.

Enkä enää vastaile tieteen inkvisiittoreille.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat