Henkilöautojen aerodynamiikka ja bensankulutus

Seuraa 
Viestejä72
Liittynyt24.6.2007

Tulipa vaan mieleen, että jos suunniteltaisiin joku peruscorolla niin aerodynaamiseksi kuin pystyy, niin paljonkohan putoaisi keskikulutus?

Jaa, ei kyllä aavistustakaan missä suhteessa suomalaiset maantietä/kaupungissa ajavat.

Eli mikä merkitys aerodynamiikalla kulutukseen normiautoissa?
Löytyisköhän tällasesta jotain juttua jo jostain netin syövereistä...

Sivut

Kommentit (37)

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005

Ilmanvastus muodostuu ilmanvastuskertoimesta kerrottuna poikkipinta-alalla.

Ilmanvastuskerrointa ei juurikaan voi pienentää - lähinnä poistamalla listoja ja muotoilemalla lamppujen ja konepellin jne. saumoja tiiviimmiksi - tämä kuitenkin lisää valmistuskustannuksia ja todennäköisesti myös painoa. Pohjan muotoilulla olisi myös vaikutusta, mutta edelleen paino nousisi. Lisäksi ilmaa tarvitaan moottorin ja jarrujen jäähdytykseen, joten ilmanvastuskertoimen eteen ei ole paljoa tehtävissä.

Poikkipinta-alaakaan ei voi pienentää ilman, että matkustajien määrää vähennettäisiin.

Auton aerodynamiikan kannalta myös sivusuuntainen ilmanvastus on merkittävää, sillä se vaikuttaa suoraan sivutuuliherkkyyteen ja sitäkautta auton ajettavuuteen.

Ilmanvastusta lisäämällä (spoilerit/siivet) saadaan ajo-ominaisuuksia parannettua.

Vierailija

Resepti on simppeli: Malli Jaguar e-type
Pohjaan vahvikeputket. Kori leikataan pois. Putkesta korin mallinen kaaritus. Kangas päälle. Erillinen Tuulilasi/katto.
Tulos: muoto paranisi, samoin pinta-ala pienenisi ja auto olisi kevyt. Nopea tehdä. Kaaria voi taivuttaa puumuottia vasten. Jousille joutuis tekemään ainakin lyhennyksen.

Kulutus puolittuisi parhaimmassa tapauksessa.

Juro Vonkaaja
Seuraa 
Viestejä274
Liittynyt8.9.2006

Oletko huomannut, että uusien autojen muodot muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan? osittain se on varmaan muotiseikka, mutta vielä enemmän uskoisin sen olevan tuulitunnelitestien tulosta.

Mitä laatikkomaisempi on auton ulkomuoto on, sitä isompi näyttää olevan keskikulutus.

Luulisin, että käyttömukavuuden huomioiden (tilat) ei aerodynamiikalla enää paljoa kulutusta pienennetä ellei pistetä neljä matkustajaa jonoon. tai muuten tosi ahtaalle. Toisaalta uudet autosukupolvet ovat aina edeltäjiään isompia.

Isompi energiansäästö saavutettaneen auton muuta tekniikkaa ja kevyempiä materiaaleja kehittämällä. Pisara taitaa olla optimaalinen muoto aerodynaamisesti ja sitä lähellähän tuo autojen sivuprofiili on. Tai no, jollain suomukoloisella pinnalla voidaan ehkä aerodynamiikkaa vielä parantaa. (golfpallo-efektii)

Vierailija
Xopo
Tulipa vaan mieleen, että jos suunniteltaisiin joku peruscorolla niin aerodynaamiseksi kuin pystyy, niin paljonkohan putoaisi keskikulutus?

Jaa, ei kyllä aavistustakaan missä suhteessa suomalaiset maantietä/kaupungissa ajavat.

Eli mikä merkitys aerodynamiikalla kulutukseen normiautoissa?
Löytyisköhän tällasesta jotain juttua jo jostain netin syövereistä...

No periaatteessa Corolla on suunniteltu niin aerodynaamiseksi kuin pystyy. Ulkonäkö, tilat ja mitat nimittäin sanevat aerodynamiikan aika pitkälti.
Mutta jos nyt unohdettaisiin ulkonäkö ja käytännöllisyys ja annettaisiin tilojen ja aerodynamiikan sanella ulkonäkö, en usko, että silti mitään merkittävää säästöä saataisiin aikaan. Paino saattaisi kasvaa parhaassa tapauksessa ja nykyautoissa aerodynamiikka on sen verran hyvä, että kaupunki/maantienopeuksilla ei nykymitoilla/painoilla suurta säästöä saada.

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005
Xopo
Aika monessa henkilöautossa on aika tönkkö keula ja jyrkähkö tuulilasi.

Viisto tuulilasi lisää ikkunan pinta-alaa ja sitä myöten painoa. Suurella jännevälillä myös itse lasin on oltava paksumpaa. Viiston lasin sivupalkitkin on oltava tukevampia, taas lisää painoa.

Keula on taas "tönkkö" siitä syystä, että siinä pitää olla eteenpäin osoittavat lamput, sekä yleensä ilmanotto moottorille, jarruille ja mahdollisesti välijäähdyttimelle turbolla-varustetuissa autoissa.

Xopo
Seuraa 
Viestejä72
Liittynyt24.6.2007

Se on kyllä totta....
+ että oman auton keskinopeus ajetuilla 20000km:llä näkyy olevan n.44km/h

Sellaisissa nopeuksissa ei paljoa aerodynamiikka kiinnosta.

Mikähän mahtaa olla yleinen keskinopeus autoilla...

Vierailija

Ei keulan tarvitse olla tönkkö. Lamput ovat jo nyt korinmukaisen umpion alla. Jäähdytysilmaksi riittää 150 mm aukko syylärin edessä. Senkin saisi pois, jos jäähdytin integroitaisiin konepeltiin, kuten toisen maailmansodan hävittäjissä.

Vierailija

Ne kolot toimivat vain pallolla ja sylinterillä muuttaen turbulenssia vähemmän haittaavaksi pitäessään virtauksen kauemmin kiinni pallossa. Se havaittiin kun klommoiset pallot lensivät pitemmälle. Auto on liian moniulokkeinen jotta tuo vaikuttaisi.

Vierailija
TPa
Ei keulan tarvitse olla tönkkö. Lamput ovat jo nyt korinmukaisen umpion alla. Jäähdytysilmaksi riittää 150 mm aukko syylärin edessä. Senkin saisi pois, jos jäähdytin integroitaisiin konepeltiin, kuten toisen maailmansodan hävittäjissä.

Näissäpä ei tarvinnut ajatella edellä ajavien autojen sinkomia kiviä, eikä jalankulkijoiden kolariturvallisuutta. Konepeltiin integroimiminen toisi myös tiettyjä teknisiä ongelmia mukanaan.

150mm korkea aukko? Aukon koko tietysti riippuu ihan moottorin tuottamasta lämmöstä ja sitäpaitsi, johonkin se jäähdytin on saatava mahtumaan.

Vierailija

Jäähdytin ei tarvitse olla keulassa. Se voi olla vaikka auton takaosassa. Minissä se oli pitkittäin menosuuntaan ja monissa kilpa-autoissa se on vinossa asennossa, jotta keulan muoto olisi loivempi.

http://people.bath.ac.uk/sm254/roadcars.htm

The picture above shows the Honda Insight in a wind tunnel and the smoke flow going over the body shows how smooth the airflow is. The designer has tried to follow the teardrop shape as much as possible and has achieved a drag coefficient of only 0.25. When this is compared to the Honda Civic, a car with a similar frontal area and size it has a drag coefficient of 0.36. This difference means that the Civic needs about 32% power to operate at the same speed as the Insight.

To achieve the teardrop shape the rear wheels have been placed 110mm closer together than the front wheels so that the rear can taper inwards. The floor pan is also angled upwards at the rear to give the teardrop shape. The underbody of the car is also very flat so as to smooth the airflow underneath the vehicle.

Suomeksi:"Tuulitunneli kuva savulla, joka osoittaa virtaiksen. Vastuskerroin on 0,25, verraten Civic, jonka kerroin on 0,36. Tehontarve on 32 % pienempi. Takapyörien väliä on täytynyt kaventaa 110 mm verraten etuakseliin, jotta saavutettaisiin enemmän pisaramuotoa. Pohjan muotoilukin on sileä."

Vierailija

BdJollekin
Hävittäjien ei tarvinnut varoa irtokivoä, mutta ne oli suunniteltu kestä-
mään toisenlaisia iskuja.

Syylarin saa helpolla ja halvalla toiseen paikkaan. Tärkeintä on asenne. Kesti kai kolmekymmentä vuotta auton sisäilman lämmittimen kehitys. Sitä jarrutti ennenkaikkea merkonomien assenne: "Suomi on niin pieni markkinointikohde, ettei sinne nyt kannata alkaa tehokkaampaa lämmitintä tekemään.

Vierailija

Kuinka paljon keskimääräisen etuvetoisen amiskoslan ajo-ominaisuudet paranevat isolla siivellä?

Downforcea lisää taakse niin etuvetokinneri kiihtyy paremmin?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat