Seuraa 
Viestejä45973

Noin 250 suomalaista sotilasta teloitettiin jatkosodan aikana vuosina 1941-44 pelkuruuden vuoksi tai yllytyksestä rintamakarkuruuteen. Valtaosa näistä tapahtui kesä-heinäkuussa 1944, arvioi professori Heikki Ylikangas uudessa tutkimuksessaan Romahtaako rintama. Siinä julkaistaan 92 teloitetun nimet.

Armeija on virallisesti myöntänyt vain 57 teloitusta.

Kun puna-armeijan suurhyökkäys alkoi 10. kesäkuuta Karjalan kannaksella, Suomen armeija vetäytyi lähes taukoamatta 100 kilometrin matkan kymmenen päiväin aikana. Pakoon lähti noin 30 000 sotilasta.

Marsalkka Mannerheim vaipui aluksi syvään pessimismiin koska hän oli varma, että Suomi miehitetään, väittää Ylikangas.

Teloitukset alkavat

Ylipäällikkö sai toimintatarmonsa takaisin, kun tiedustelupäällikkö Aladar Paasonen analysoi jo 19. kesäkuuta, että vihollisen tarkoituksena ei ole Suomen miehittäminen.

Mannerheim pyysi Saksalta lisää aseita ja joukkoja. Niitä luvattiin sillä ehdolla, että perääntyminen loppuisi heti ja rintama alkaisi kestää.

Päämaja lähetti rintamakomentajille määräyksen, jonka mukaan karkurit piti ampua armotta heti, elleivät he palanneet riviin.

Lappeenrannan motti

Niin tapahtui ja pian jouduttiin toiseen äärimmäisyyteen. Kenraali Einar Vihman 6. divisioonassa ammuttiin yhden aamupäivän aikana 20 pakenijaa.

Rintaman taakse vedettiin sotapoliisien ketju, joka vangitsi karkureita, palautti heidät rintamalle ja ampui ne, jotka kieltäytyivät.

Jo etulinjassa upseerit ampuivat empimättä niitä, jotka jättivät asemansa.

Taaempana selustassa oli vielä muita tarkistuspisteitä. Suurin pakenijoiden määrä kulki "Lappeenrannan motin" kautta. Sen yhteydessä jakeli kuolemantuomioita kenttäoikeutta muistuttava "lisäelin".

Tykistö apuun

Hurjimpia toimenpiteitä oli se, kun Adolf Ehrnrooth tilasi tykistökeskityksen nähdessään suomalaisten sotilaiden nostavan valkoisen lipun antautumisen merkiksi Vuoksen vastarannalla.

Hän ei tiennyt, että satimeen jääneet miehet eivät osanneet uida.

Varsin pian Mikkelin päämaja katsoi aiheelliseksi ryhtyä hillitsemään näitä rankaisutoimia. Rintama alkoi kestää ja toisaalta liian laajamittaisiksi paisuneet teloitukset alkoivat herättää pahennusta

  • ylös 3
  • alas 12

Sivut

Kommentit (32)

Ja kuten eilen illalla jo nähtiin kirjan tiedotustilaisuudessa oli Puolustusvoimien everstiluutnantti vähällä tehdä "lammiot" eli menettää täysin itsehillintänsä.

Jatkosota on kipupiste mutta tämäkin asia on käytävä läpi. Terve yhteiskunta kykenee käsittelemään traumaattisen historiansa vaiheetkin.

Sota on sotaa ja karkureita ammutaan, valitettavasti. Jollain tavalla sen ymmärtääkin, et tositilanteessa käy taistelevia tyyppejä risomaan jos frendit rupee juoksentelee kuset housuis ympäriinsä ko ei pää enää kestä.. kynnys karkureitten lahtaamiselle yleisen mielialan vallitessa sotatilanteessa, ei liene kovin suuri. Varmasti on telotuksia ollut, ihan noin niiko maalaisjärjellä ajatellen. Ja tietenkään nykyään, kaiken sivistyneisyyden ja suvaitsevaisuuden keskellä, ei tollasia tilastoja puolustusvoimat tapetille halua, tietenkään.

Eiköhän nyt vaan jengin tulis sisäistää et sotatila on totaalinen kaaos, silloin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, kun ihmisluonnon viheliäisempi puoli saa rellestää vapaasti. Siviileitten (naisten ja lapsien) kurmoottamine alkaa, selviytymisvaistot siinä missä sadistinenkin puoli rupee ottaa sijaa ihmisessä, amfetamiini-varastot vapautetaan ja kunnon miehet pumpataan pirii täyteen, viattomuus ja tekopyhyys loppuu, rynkyt laulaa ja pommit ujeltaa. Mitenköhän tällases tilantees rintamakarkureihin suhtaudutaan, villejä arvauksia?

Koko sota on yhtä isoa ihmisoikeusrikkomusta, öpaut vähäisimpiä/merkityksettömimpiä asioita on joittenki karkureiden telottamine. Paljon paskempia juttuja kaik se mitä siviilit/lapset joutunu kokemaan, tai vaikka esim. niinkin hullu juttu ko sisällissota.
Ei sodassa taida paljon säännöt päteä, missään mielessä. Mut eipä mielivaltasessa tappamisessa noin niiku yleensäkään. Nää on näit ihmiselämän paskempia juttuja, jolle ei vaan minkään voi.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka löydettäs saimaanrannalta tuhannen luurankoa.

edit: nojoo, sellanen pointsi vielä täs, et suhteellisuutta ei silti sais unohtaa, jos ESIM. tuhat ukkoa lähtee pakenemaan parinkymmenen tuhannen vyöryessä päälle ja tuho tulis selvästi, ilman annettua perääntymiskäskyä, ja lähtisvät haneen, niin eipä noita tuhatta ukkoa siitä tulis kuitenkaan teloittaa..
Jonkinlainen pidemmälle venynyt kenttä-oikeus käsittelemässä massiivisempia tuomioita.. se olis kyllä kyseenalaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ryssät tunsivat suomaisten halun pitää asemansa ja valmistelivat siksi massiivisen tykistö, yms tulituksen asemiin. On myös selviä dokumentteja siitä ettei lento- ja radiotiedustelun tiedoista piitattu viikkoja ennen suurhyökkäystä.

Apua Saksalta olisi voinut saada jo ennen hyökkäyksen alkuakin. Samaan aikaan olisi voinut syventää rintamalinjaa, jotta tappiot olisivat olleet pienemmät.

tiäremiäs
Ei pidä miehiä tapattaa jos päällystö kusee systeemit pilalle.

Moni teloitus oli laiton, eli murha. Eli armeijakaan ei hyväksynyt näitä, siksi ne onkin salattu.

Joo, ihan totta tuokin. Yksittäisistä karkuruus tapauksista vaikeempi sanoa, mut isossa mittakaavassa vähän murhaamisen maku tosta kieltämättä tulee.

Tunnekuohon määrä ja ajatuksenjuoksu ihmisenlapsella saattaa vaan moisessa tilanteessä pikkase hämärtyä.. vaikuttaa siltä että ylilyönteihin ois sorruttu. Asiaa itse sen enempää tutkimatta, täälläpäin on vaan toi homma olt lehissä yms. aika paljon tapetilla viime aikoina, ni monenlaisia ajatuksia kyl kuulee asian tiimoilta

Jukka Tarkka oli Heikki Ylikankaan kanssa samaa mieltä, että teloitusten vahvistaminen lailla itseasiassa koitui kaikkien osapuolten eduksi. Olen lukeneut useita Ylikankaan teoksia ja hän roomalaisen oikeuden asiantuntija on voinut historiallisten kokemustenkin perusteella osoittaa että jopa äärimmäisen ankaritkin lait koituvat lähes poikkeuksetta pitkällä tähtäimellä heikomman osapuolen - tässä tapauksessa karkuruudesta syytettyjen sotilaiden - parhaaksi.

Tässä voidaan verrata v. 1918 tapahtumia. Siinä vaiheessa on valtiopetoksia ja maanpetoksia alkoivat tutkija ammattijuristit kasvoi kynnys teloituksiin. Siinä vaiheessa kun teloituksista päättivät paikallisten suojeluskuntien esikunnat olivat teloitukset kaikkein massiivisempia ja siksi myös täysin suhteettomia asianomaisten syytettyjen "rikoksiin" verrattuna.

Eli äärimmäisen ankarinkin rikoslaki on sittenkin parempi syytetylle kuin mielivalta. Laki rintamakarkureiden teloituksesta astui tiettävästi voimaan 4.7.1944 ellen nyt aivan väärin muista tuota päivämäärää. Heinäkuun puolelle se joka tapauksessa meni.

Ylikankaan kirjassa on eräs mielenkiintoinen maininta kahdesta Ruotsiin heti sodanjälkeen siirtyneestä juristista joista toinen oli Georg Enckell ja toinen Allan Larvia. Sotatuomari ja juristi-neuvonantaja Päämajasta. Heidän antaman lausunnon mukaan pelkästään kesä-heinäkuussa 1944 teloitettiin Suomen rintamalla n. 250 suomalaista karkuria. Määrä on siten tuntuvasti suurempi kuin minkä Ylikangas kirjassaan ilmoittaa, sillä lakimiesten ilmoittama määrä todellakin käsitti vain kahden kuukauden aikana teloitetut.

On hyvin mahdollista, että totuus on siten jopa vieläkin julmempi kuin minkä Ylikangas kirjassaa ilmoittaa. Vertailtaessa muiden armeijoiden teloittamia omia sotilaita kriisitilanteissa ei annetut määrät sitäpaitsi ole mitenkään ainutlaatuisen korkeita, pikemminkin päinvastoin.

[size=75:2us558f0]Teloitettu suomalainen rintamakarkuri Nietjärvellä heinäkuussa 1944[/size:2us558f0]

ralf64
Noin 250 suomalaista sotilasta teloitettiin jatkosodan aikana vuosina 1941-44 pelkuruuden vuoksi tai yllytyksestä rintamakarkuruuteen. Valtaosa näistä tapahtui kesä-heinäkuussa 1944, arvioi professori Heikki Ylikangas uudessa tutkimuksessaan Romahtaako rintama. Siinä julkaistaan 92 teloitetun nimet.

Armeija on virallisesti myöntänyt vain 57 teloitusta.

....

Teloitukset alkavat
...

Päämaja lähetti rintamakomentajille määräyksen, (1*)jonka mukaan karkurit piti ampua armotta heti, elleivät he palanneet riviin.




Kirjoituksesi on tyypillistä vasemmistovääristelyä, eli valikoimalla tosiasiat ja "tosiasiat" huolellisesti antamaan haluttua vaikutelmaa pyritään mustaamaan pääasiaa, elikkä Suomen selvitymistä itsenäisenä valtiona Stalinin suurhyökkäyksestä.

1. Itseasiassa Ylinkangas lieventää kirjassaan sitä kuvaa kenrl. Heinrichsin käskyä 20.06.1944, millä on julkisuudessa lotrattu:

Heinrichs käskee
- Hakemaan karkuruudesta jo tuomitut vankiloista kärsimästä kenttäoikeuksien antamia rangaistuksia takaisin joukko-osastoihinsa.
Tämähän on ihan oikein! Ei linnassa-istuminen ole mikään syy olla poissa sodasta!

- Keräämään eksyneet ja karkurit täydennyskeskuksiin ja palauttamaan heidät omiin joukko-osastoihinsa.
Täydennyskeskus-organisaatio oli olemassa vastaanottaakseen koulutuskeskusten lähettämiä täydennysmiehiä ym., eli karkureita varten ei perustettu mitään "rangaistus-systeemiä".

Kiistanalaista Heinrichsin käskyssä on seuraava:
- Rintaman takana, täydennyskeskuksissa tai mahdollisesti siellä missä ilmeinen karkuri on tavattu, häneen voidaan käyttää sitä esimiehen laillista kurinpito-oikeutta, jonka perusteella rintamalla (vihollisen välittömässä läheisyydessä) sotilaan oma esimies saattoi käyttää asettaan karkuriksi lähtevää ja linjaan-palaamiskäskyä vastaan niskuroivaa alaistaan kohtaan. Tämä sisälsi siis kuoliaaksi ampumisen.

Ylikangas ja hänen kirjaansa Hesarissa 3.10. esitellyt Jukka Tarkka kiinnittävät huomiota siihen, että voimassaoleva sotaväenrikoslaki ja järjestyssäännöt eivät tukeneet Heinrichsin tulkintaa, vaan sen mukaan toimiminen oli laitonta, ja pahimmassa tapauksessa murha.

Tässä po. käsky:

Kesäkuun 20. 1944, kenrl. Erich Heinrichsin sähke.
Jakelu:
Kannaksen armeija / K.L. Oesch,
III Armeijakunta / Hjalmar Siilasvuo,
IV Armeijakunta / Taavetti Laatikainen,
V Armeijakunta / Antero Svensson,
kotijoukkojen komentaja Lauri Malmberg,
Erillinen Sotapoliisiosasto.

Ylipäällikkö on käskenyt (tämä on yliviivattu sähkeestä), että kaikki rintamalinjojen takana kiinnisaadut sotilaskarkurit, myöskin ne, jotka on sotilasviranomaisten toimenpiteestä passitettu vankiloihin , on viipymättä palautettava a.o. yhtymänsä henkilötäydennyskeskukseen taikka, ellei henkilötäydennyskeskus ole selvillä, HTK 1:een.

Täällä on PM:n käskyn No 735/Järj.2/sal./12.8.1941 mukaisesti karkurille selitettävä, että hän on tehnyt raskaan rikoksen sekä käskettävä häntä viipymättä palaamaan yksikköönsä. Mikäli karkuri tottelee käskyä, on häneen nähden meneteltävä niinkuin mainitussa käskyssä on määrätty. Jos karkuri sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen.

Henkilötäydennyskeskuksesta edellä mainituin tavoin joukko-osastoon palautetuista karkureista on ilmoitettava viipymättä valvovan sk.piirin esikunnalle. Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava heti yksikköön 1018/J0. Kpk.

Yleisesikunnan päällikkö
Jalkaväenkenraali E. Heinrichs




Käskyn tekstin lihavoidut osat osoittavat, että käskyn mukaan suoritetut niskuroijien ampumiset saattoivat tapahtua muualla, kuin karkurin omassa joukko-osastossa.

"Armeija myöntää virallisesti..."

Tämä on hömppää. Julkaistuihin tilastoihin on kirjattu ne 58 tunnettua tapausta, joiden suhteen ei ole epäselvyyksiä. Toisin ei voitaisi toimiakaan, ellei ryhdytä Lappeenrannan surullisen kuuluisan "Syväkurkun" perinteenjatkajaksi.

ralf64

Lappeenrannan motti

Niin tapahtui ja pian jouduttiin toiseen äärimmäisyyteen. Kenraali Einar Vihman 6. divisioonassa ammuttiin yhden aamupäivän aikana 20 pakenijaa.





Voitko antaa päivämäärät näihin tapahtumiin? Jos nämä ampumiset ovat tapahtuneet divisioonassa ja taistelukentällä, ne olivat lainmukaisia.

ralf64

Rintaman taakse vedettiin sotapoliisien ketju, joka vangitsi karkureita, palautti heidät rintamalle ja ampui ne, jotka kieltäytyivät.



Sellaiseen ei riittänyt Suomen sotapoliisien lukumäärä. Yrität ilmeisesti luoda tuttua mielikuva-vääristelyä, että "paniikissaolleita sotilas-parkoja ammuttiin"?? Tälläinen olisi ollut vastoin Heinrichsin käskyä, joka kehoitti käyttämään "äärimmäistä kurinpitovaltaa" vain jo kaksikertaa karanneisiin jos nämä kieltäytyvät (toistetusta) käskystä palata osastoonsa.

ralf64

Jo etulinjassa upseerit ampuivat empimättä niitä, jotka jättivät asemansa.



Jotkut upseerit saattoivat ankarassa hermopaineessa toimia näin, mutta sanamuotosi antaa valheellisen vaikutelman, mikä lienee tarkoituskin?

ralf64

Taaempana selustassa oli vielä muita tarkistuspisteitä. Suurin pakenijoiden määrä kulki "Lappeenrannan motin" kautta. Sen yhteydessä jakeli kuolemantuomioita kenttäoikeutta muistuttava "lisäelin".

Juuri tämän "lisäelimen" olemassaolon Ylikankaan tutkimus kumoaa. Nojaudut siis sittenkin Lappeenrannan "Syväkurkkuun", putkimies Holappaan, jonka nimi on Ylikankaan tiedossa, mutta joka ei vastaa tutkijan kirjeisiin?

Jukka Tarkka kirjoittaa Hesarissa 3.10:

"Heikki Ylikangas tyrmää myytin sadoista Lappeenrannassa teloitetuista ja Huhtiniemeen haudatuista sotilaskarkureista. Huhujen todisteena käytetyt sotatuoraiksi sanotun Toivo Tapanaisen muistiinpanot eivät ole hänen käsiallansa."

"Lappeenrannassa ei ollut oikeusistuinta, jonka tuomarina Tapanainen olisi voinut toimia..."




Ylikangas siis kumoaa suomalaisia jo yli vuoden kiihdyttäneen Huhticaust-hypetyksen, mutta esittää että aiemmin tiedettyä suurempi määrä sotilaita on ammuttu karkuruuden tai niskuroinnin perusteella, ja tämä on voinut myös tapahtua muissa kuin niissä oloissa, joissa lain mukaan esimiehen kurinpitovallan äärimmäistä keinoa saatiin käyttää.

Ylikangas luettelee 80-90 näin ammuttua sotilasta nimeltä, ja arvelee kokonaismääräksi 250. Tässä liikutaan nyt oleellisesti pienemmissä luvuissa kuin Huhtiniemi-hysterian kuumimpina päivinä.

ralf64

Tykistö apuun

Hurjimpia toimenpiteitä oli se, kun Adolf Ehrnrooth tilasi tykistökeskityksen nähdessään suomalaisten sotilaiden nostavan valkoisen lipun antautumisen merkiksi Vuoksen vastarannalla.

Hän ei tiennyt, että satimeen jääneet miehet eivät osanneet uida.




Adolf Ehrnrooth antoi käskyn tykistökeskityksestä menetettyyn tukikohtaan, jossa antautuneet tai haavoittuneet suomalaiset olivat vielä paikalla. Tälläistä sattuu sodassa. Venäläisten po. kohteessa aloittama toiminta oli uhka, ja komentajan oli annettava käsky uhkan torjumiseksi.

Kenraali Ehrnrooth ei ole ainoa, joka sodassa joutui tälläisen päätöksen tekemään, ja vanha kulunut sanonta, "annoin käskyn raskain mielin", on liian lievä kuvaamaan niitä mielialoja joita liikkuu esimiehen mielessä hänen jouduttuaan tekemään tälläisen ratkaisun.

Kommentoisit näitä asioita vasta armeijan käytyäsi. Sopiiko?

ralf64

Varsin pian Mikkelin päämaja katsoi aiheelliseksi ryhtyä hillitsemään näitä rankaisutoimia. Rintama alkoi kestää ja toisaalta liian laajamittaisiksi paisuneet teloitukset alkoivat herättää pahennusta



Käytät edelleen "teloitus"-sanaa kuin mutustelisit karkkia? Maistuuko se erityisen hyvälle?

Sekä Heikki Ylikangas että Jukka Tarkka kiinnittävät huomiota Heinrichsin "karkuri-käskyn" laittomuuteen, tai "lakia tulkitsevuuteen" ehkä kohtuullisemmin ilmaistuna? Esimiehen kurinpitovallan siirtäminen rintaman takana toimiville elimille, täydennyskeskuksiin tai sotapoliiseille(?) oli joka tapauksessa muuta kuin lainsäätäjien tarkoitus, mutta tälläistähän sattuu juridiikassa rauhankin aikana.

Tarkka:

Tutkimus osoittaa, että teloituksia(terminologinen virhe. K.K.) tapahtui enemmän kuin arkistoihin jätetyistöä virallisista asiakirjoista näkyy. Ylikangas julkaisee teloitettujen (? K.k.) nimilistan, jonka hän on kerännyt kenttäpiiaspantoimiston kaatuneiden luettelosta ja tilastokeskuksen kuolinsyytodistuksista.

Näitä kiistattomasti yksilöityjä tapauksia on 87, mikä on 32 enemmän kuin puolustusvoimain sodan jälkeen julkistamassa aineistossa."
...
"...jatkosodan aikana teloitettiin(? K.K.) 250 suomalaista sotilasta. Heistä 40-50 ammuttiin sotaväen rikoslain perusteella taistelutilanteissa rintamalla (-ei siis teloitettu. K.K.), muodollisesti laillisin perustein. Ilmeisesti joitain kymmeniä ammuttiin Heinrichsin käskyn perusteella rintaman takana, siis laittomasti."




Mitä ihmettä Tarkka sählää? Onko jokin apuraha vaarassa?? "Muodollisesti laillisin perustein" tarkoittaa samaa kuin "laillisesti". Kysyy keneltä varatuomarilta tahansa. Heinrichsin käskyn lainvastaisuudesta olen Ylikankaan ja Tarkan kanssa samaa mieltä, mutta "murhia" ei sen perusteella tehty. "Tappo" saattaa sopia kuvaan?

Tarkka ihmettelee Ylikangaan tapaa pitää muuten perusteellisen työn tuloksena syntyneessä kirjassaan mukana erästä vasemmiston fetissiä: Kuvitelmaa Suomen "saksalais-suuntauksesta". Ylikangas kuitenkin muistaa muistuttaa Heinrichsin vastuunkannosta käskynsä seurauksista:

Tarkka:


"Kannaksen kriisin liennyttyä Heinrichs alkoi käskyttää rintamakomentajia rajoittaakseen teloituksia siihen minimiin, mikä oli välttämätöntä taistelutilanteiden hallitsemiseksi."

"Ylikangas osoittaa vakuuttavasti, että sotaväen rikoslain uusiminen (teloituksen karkuruudesta sallivaan suuntaan. K.k.) pikavauhtia heinäkuun alussa onnistui rajoittamaan eikä lisäämään teloituksia rintamilla."

Myytti Suomen kauheista sotarikoksista on päästetty lentoon, ja ammuttu alas samalla Ylikankaan kirjalla, mutta Huhtiniemen ainoaksi uhriksi jää putkimies Holapan ja päätoimittaja "Iso-0" Arposen levittämä valhe, jolle ilmeisesti pitäisi käydä pysytyttämässä kaunis hautakivi Lappeenrannan Huhtiniemen leirintä-alueen nurmikolle:

"Tässä lepää Hyvässä Seurassa olemattomien teloitettujen kanssa Olli Arposen ja putkimies "Syväkurkku" Holapan sepittämä Suuri Myytti, joka on tähän mennessä tullut maksamaan suomalaisille veronmaksajille 300-500 000 euroa!"

Vain pääpiirteissään tapahtumat hahmottaen näkee tökeröitä virheitä.

Viipurin puolustus oli naurettavan heikkoa ja joukot jätettiin asemiin ennennäkemättömän kovan tulituksen alle turhaan, kuin kuvitellen että linjat kestävät. Sieltä paenneita tapettiin omien joukkojen toimesta.

Saksalta ei pyydetty apua ajoissa, jotta välineitä olisi opittu käyttämään. Siten niiden teho jäi heikoksi. Muistan erään veteraanin kuvauksen kun hän rintamallinjalla näki ensikerran panssarinyrkin, jonka hänen ensimmäinen laukaus oli panssaria kohti ja ohi.

Lento-osasto Kuhlmey lopulta kalustollaan ja osaamisellaan pelasti suomen. Sen voittolukuja ei vieläkään kait ole julkaistu. Poliittisesti vielä arka asia?

Marski koetti paeta amerikkaan, pyytäen sieltä turvapaikkaa! (:yle)

Muutama täsmennys. Laki karkurien teloittamisesta astui voimaan 5.7.1944. Sitä ennen tapahtuneilla teloituksilla ei ollut näin ollen lainvoimaa. Laki runnottiin läpi ennätysajassa koska pelättiin teloitusten riistäytyvän v. 1918 tavoin käsistä. Laki tavallaan selkeytti sekä miehistön että upseeriston asiaa. Teloitusten perustana oli kahdesti kieltäytyminen palaamasta rintamalle "MUIDEN KUIN SIELULLISTEN JÄRKYTYSTEN VUOKSI".

Sitä ennen 20.6.1944 oli Kannaksen joukkojen komentaja Heinrichs laatinut nimissään kirjelmän, jossa hän antoi valtuudet tarpeen vaatiessa teloittaa kieltäytyneet. Ylikankaan kirjassa mainitaan eräänä vaikutteena kirjeen syntyyn Päämajan tiedustelulta saama tieto (19.6.44), jonka mukaan Neuvostoliiton joukkojenkeskitys todistaisi, ettei Neuvostoliiton tavoitteena ollut Suomen valtaus vaan Suomen irrottaminen sodasta. Tämä tiedusteluraportti oli epäilemättä käänteentekevä ja mm. Mannerheimin pessimismi kääntyi sen mukana optimismiksi. Tämän jälkeen Mannerheim esitti Saksalle pyynnön sotilaallisesta avusta sekä jyrkän vaatimuksen karkuruuden taltuttamiseksi keinoja kaihtamatta. Näin ilmeisesti myös siksi, että pidäkkeet välttää kovien otteiden käyttöä vähenivät oleellisesti.

Kenraali Vihman 6.divisioona teloitti parikymmentä karkuria aamupäivällä 29.6.1944 Ihantalan taistelun riehuessa kiivaimmillaan.

tietää
Lento-osasto Kuhlmey lopulta kalustollaan ja osaamisellaan pelasti suomen. Sen voittolukuja ei vieläkään kait ole julkaistu. Poliittisesti vielä arka asia?

Hannu Valtonen on kirjoittanut osasto Kuhlmeystä Suomessa kokonaisen kirjan. Eipä nuo jutut ainakaan nykyään kummempia salaisuuksia ole.

Wikipedia: Lento-osasto Kuhlmey
Osasto teki tuhansia taistelulentoja ja pudotti satoja tonneja pommeja. Se tuhosi yli 100 vihollisen konetta, noin 200 panssarivaunua sekä kymmeniä siltoja ja huoltokuljetuksia. 23 osaston lentäjää kuoli ja 24 haavoittui taisteluissa. Osasto menetti taistelutoiminnassa 27 konetta.
ralf64
Muutama täsmennys. Laki karkurien teloittamisesta astui voimaan 5.7.1944. Sitä ennen tapahtuneilla teloituksilla ei ollut näin ollen lainvoimaa. Laki runnottiin läpi ennätysajassa koska pelättiin teloitusten riistäytyvän v. 1918 tavoin käsistä. Laki tavallaan selkeytti sekä miehistön että upseeriston asiaa. Teloitusten perustana oli kahdesti kieltäytyminen palaamasta rintamalle "MUIDEN KUIN SIELULLISTEN JÄRKYTYSTEN VUOKSI".



Korostin edellällä Jukka Tarkan virhettä 'teloitus' käsitteen käytössä: Vain oikeusistuimessa annettiin tuomioon perustuva toimenpide on teloitus. Nämä ilman Heinrichsin käskyäkin (sanatarrka teksti viestissäni) tapahtuneet karkureiden t. karkuruuteen yllyttäjien ampumiset esimiehen toimesta joukon ollessa rintamalla, kosketuksissa viholliseen, eivät ole teloituksia, eikä sotaväen rikoslaki vaikuta niiden laillisuuteen.

Nyt onkin kysyttävä: Antoivatko kenttäoikeudet uuteen lakiin perustuvia kuolemantuomioita etuajassa, ennen lain hyväksymistä eduskunnassa?

Tälläisestä ei ole näkynyt tietoja, mutta en ole vielä lukenut Ylikankaan kirjaa. Jukka Tarkka ei esittelyssään Hesarissa myöskään viitannut tälläiseen sensaatioon Ylikankaalla.

ralf64

Sitä ennen 20.6.1944 oli Kannaksen joukkojen komentaja Heinrichs laatinut nimissään kirjelmän, jossa hän antoi valtuudet tarpeen vaatiessa teloittaa kieltäytyneet.



Lue Heinrichsin käsky, se on tällä sivulla. No, vielä kerran:

Kesäkuun 20. 1944, kenrl. Erich Heinrichsin sähke.
Jakelu:
Kannaksen armeija / K.L. Oesch,
III Armeijakunta / Hjalmar Siilasvuo,
IV Armeijakunta / Taavetti Laatikainen,
V Armeijakunta / Antero Svensson,
kotijoukkojen komentaja Lauri Malmberg,
Erillinen Sotapoliisiosasto.

Ylipäällikkö on käskenyt (tämä on yliviivattu sähkeestä), että kaikki rintamalinjojen takana kiinnisaadut sotilaskarkurit, myöskin ne, jotka on sotilasviranomaisten toimenpiteestä passitettu vankiloihin , on viipymättä palautettava a.o. yhtymänsä henkilötäydennyskeskukseen taikka, ellei henkilötäydennyskeskus ole selvillä, HTK 1:een.

Täällä on PM:n käskyn No 735/Järj.2/sal./12.8.1941 mukaisesti karkurille selitettävä, että hän on tehnyt raskaan rikoksen sekä käskettävä häntä viipymättä palaamaan yksikköönsä. Mikäli karkuri tottelee käskyä, on häneen nähden meneteltävä niinkuin mainitussa käskyssä on määrätty. Jos karkuri sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen.

Henkilötäydennyskeskuksesta edellä mainituin tavoin joukko-osastoon palautetuista karkureista on ilmoitettava viipymättä valvovan sk.piirin esikunnalle. Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava heti yksikköön 1018/J0. Kpk.

Yleisesikunnan päällikkö
Jalkaväenkenraali E. Heinrichs




Heinrichs EI antanut valtuuksia teloittaa, sillä se olisi ollut hänelle täysin mahdotonta. Sensijaan hän antoi käsyn soveltaa 'esimiehen kurinpitovaltaa' ja sen äärimmäistä keinoa myös rintaman takana. Tämä on kokonaan toinen asia. Selvitä itsellesi peruskäsitteet.

ralf64

Ylikankaan kirjassa mainitaan eräänä vaikutteena kirjeen syntyyn Päämajan tiedustelulta saama tieto (19.6.44), jonka mukaan Neuvostoliiton joukkojenkeskitys todistaisi, ettei Neuvostoliiton tavoitteena ollut Suomen valtaus vaan Suomen irrottaminen sodasta. Tämä tiedusteluraportti oli epäilemättä käänteentekevä ja mm. Mannerheimin pessimismi kääntyi sen mukana optimismiksi. Tämän jälkeen Mannerheim esitti Saksalle pyynnön sotilaallisesta avusta sekä jyrkän vaatimuksen karkuruuden taltuttamiseksi keinoja kaihtamatta. Näin ilmeisesti myös siksi, että pidäkkeet välttää kovien otteiden käyttöä vähenivät oleellisesti.

Kenraali Vihman 6.divisioona teloitti parikymmentä karkuria aamupäivällä 29.6.1944 Ihantalan taistelun riehuessa kiivaimmillaan.

Paasosen raportti on voinut olla todenmukainen tai virheellinen, sillä Stalinin aikomuksista Suomen suhteen väitellään yhä. Ainakin vielä ennen suurhyökkäystä Suomelle saneltiin ehdottoman antautumisen sisältävät rauhanehdot. Ehdot muuttuivat sen jälkeen, kun puna-armeija oli lyöty Talissa & Ihantalassa ja Ilomantsin torjuntataisteluissa.

Mistä olet saanut tiedon, että 6.divisioonassa 'teloitettiin'??

L
Seuraa 
Viestejä7979

Kalmankenkku

Kirjoitit:

Paasosen raportti on voinut olla todenmukainen tai virheellinen, sillä Stalinin aikomuksista Suomen suhteen väitellään yhä.

Viipurin valloituksen jälkeen Kannaksen rintaman komentaja pyysi Stalinilta lisää joukkoja jatkaakseen hyvin käyntiin lähtenyttä hyökkäystä. Ei saanut. Tulkitsen itse tämä siten, että Stalinille ei ollut kovinkaan tärkeätä napata koko Suomea. Ja heti T-I:n jälkeenhän Stalin alkoi heti vetää joukkoja pois eteläisemmille rintamille, joten ei selvästikään ollut Suomen valloitus korkealla Stalinin prioriteettilistalla.

Voi olla että liitouman länsisiipi tuki saksaan hyökkäämistä mieluimmin kuin Suomeen. Toisaalta Saksa osoitti tukevansa Suomea täystehoisesti, joten Saksan suunnalla odotti paremmat palkinnot samoin tappioin.

L
Kalmankenkku

Kirjoitit:

Paasosen raportti on voinut olla todenmukainen tai virheellinen, sillä Stalinin aikomuksista Suomen suhteen väitellään yhä.

Viipurin valloituksen jälkeen Kannaksen rintaman komentaja pyysi Stalinilta lisää joukkoja jatkaakseen hyvin käyntiin lähtenyttä hyökkäystä. Ei saanut. Tulkitsen itse tämä siten, että Stalinille ei ollut kovinkaan tärkeätä napata koko Suomea. Ja heti T-I:n jälkeenhän Stalin alkoi heti vetää joukkoja pois eteläisemmille rintamille, joten ei selvästikään ollut Suomen valloitus korkealla Stalinin prioriteettilistalla.

Tulkitset väärin. Stalin oli realisti, ja luopui aikeestaan Suomen valtaamiseksi sillä yrittämällä, sillä tarkoitukseen varattu aika loppui. Muut kiireet veivät Leningradin rintaman haluamat joukot Keski-Eurooppaan.

Usein väitetään, ettei Stalin halunnut vallata Suomea Talvisodassakaan. Miksi sitten tehtiin tilaa kymmenille tuhansille suomalaisille kommunistien keskitysleireille tappamalla puolalaiset vangit?

Leningradin rintamalle oli annettu riittävän pitkäksi aikaa riittävät voimat, stavkan (pääesikunta) laskelmien mukaan, mutta suomalaiset eivät noudattaneet näitä laskelmia.

Vielä Kannaksen taistelujen jälkeen yritettiin Ilomantsin suunnasta päästä uhkaamaan Kannaksella olevan armeijan selustaa, ja näin korjata saatu takaisku. Tämä yritys maksoi Stalinille kaksi divisioona, joita olisi kipeästi tarvittu "kilpajuoksussa" Berliiniin. Suomalaiset tuhosivat ne.

Jos koukkaus Laatokan pohjoispuolitse olisi onnistunut, Leningradin rintama olisi päässyt tavoitteeseensa annetuin voimin. Edellyttäen että tavoite oli tien avaaminen koko Suomen miehittämiseen. Jos tälläistä tavoitetta ei ollut, po. operaation johtajat ja suunnittelijat olisivat joutuneet neukku-tavan mukaan teloituskomppanian eteen sabotaashista tuomittuina: Divisioonia hukattiin ei minkään vuoksi?

Mikäli Neuvostoliiton alkuperäinen suunnitelma olisi ollut vain Suomen irroittaminen sodasta, vaatimus ehdottomasta antautumisesta, joka Suomelle esitettiin ennen po. torjuntavoittoja Kannaksella, olisi ollut järjetön ja vahingollinen Neuvostoliitolle itselleen: Tämän vaatimuksen jälkeen Suomi pysyi entistä tiukemmin NL:n vihollisten riveissä, kunnes torjuntavoitto iski realismia Kremlin päättäjien kalloihin.

ralf64
Noin 250 suomalaista sotilasta teloitettiin jatkosodan aikana vuosina 1941-44 pelkuruuden vuoksi tai yllytyksestä rintamakarkuruuteen. Valtaosa näistä ...



Tämä höpinä, jota luulin teinin mielipidekirjoitukseksi, onkin lainattu Iltalehdestä!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200710036667478_uu.shtml

Milloin Arposesta on tullut Iltalehden päätoimittaja? Muuten tälläistä häpeällistä kyhäelmää ei ole voitu julkaista. Eihän??

Tarkastelaan Iltalehden horinoita:

Tykistö apuun

Hurjimpia toimenpiteitä oli se, kun Adolf Ehrnrooth tilasi tykistökeskityksen nähdessään suomalaisten sotilaiden nostavan valkoisen lipun antautumisen merkiksi Vuoksen vastarannalla.

Hän ei tiennyt, että satimeen jääneet miehet eivät osanneet uida.

Varsin pian Mikkelin päämaja katsoi aiheelliseksi ryhtyä hillitsemään näitä rankaisutoimia. Rintama alkoi kestää ja toisaalta liian laajamittaisiksi paisuneet teloitukset alkoivat herättää pahennusta.

Lisää aiheesta keskiviikon Iltalehdessä

TUOMAS KESKINEN
tuomas.keskinen@iltalehti.fi




Mitä muut:

Matti Koskimaa: "Murtajan Tykistö, 2.Divisioonan tykistön taistelut 1941-1944", WSOY 1994;
sivuilla 205-206 Äyräpään kirkon tykistökeskityksestä ja tästä nimenomaisesta tapauksesta seuraavasti:

"Vihollinen aloitti kello 13.20 voimakkaan tulivalmistelun sillanpään kaakkoisosan rippeitä vastaan ja hyökkäsi kello 14. Majuri Kuusinen antoi kello 14 joukoilleen käskyn irtautua.

Osa sillanpään joukoista pureutui vielä rauniokirkon maastoon ja jatkoi taistelua JR 7:n tykkikomppanian päällikön, kapteeni A. Talvitien johdolla. Kun vihollinen hyökkäsi kahdella pataljoonalla, joutuivat viimeisetkin joukot irtautumaan Vasikkasaareen.

Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon raunioissa. Heidät venäläiset ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa sillanpäähän ammuttiin patteriston peite. Sen tarkoituksena oli vihollisen hidastaminen ja ajan voittaminen omille, Vuoksea ylittäville miehille. Valitettavasti tulen alle jäi myös omia miehiä kirkon raunion luona."




Äyräpään kirkonmäeltä jäi suomalaisia sotavangeiksi, ja heidän kertomaansa on Pentti Syrjän sotavankeja käsittelevässä kirjassa "Raskas jotos, sotavankien kertomaa", WSOY, 1987, 194 sivua.

Luutnantti Erkki Autio kertoo, että venäläiset juoksuttivat suomalaisia vankejaan pois kirkonmäeltä suomalaisten tykistökeskityksessä:

”Vihollinen hyökkäsi useasti, mutta torjuttiin joka kerta.”

”Seitsemäntenä heinäkuuta tukikohtani vasemmalla puolella, siis rannan puolella, venäläiset saivat sitten murron aikaan, ja pian heitä oli takanakin. Olimme saarroksissa. Vihollisia vilahteli vanhoissa talvisodan aikaisissa asemissa. Me olimme nyt siilipuolustuksessa ja ammuimme tietysti taaksekin. Ajoittain pysäytimme vihollisen hyökkäyksen tykistötulella. ’Telkkä 1 tai Telkkä 2 - ampukaa!’ Tulta tuli.”

”Olimme valppaita. Lähellä oli ratavalli. Sen takana syöksähteli vihollisia. Tarkka-ampuja napsi varomattomia punasotilaita. Jälleen ilmestyi panssari esiin kannet täynnä miehiä. Ammuin lippaan tyhjäksi. Panssarin kyytiläiset eivät enää olleet uhkana meille.”

Kello 15:n tienoilla oli tilanne tullut toivottomaksi. Patruunat loppuivat. Katkera loppu oli lähellä. On tilanteita, joissa etulinjan taistelija voi joutua vangiksi, mutta siihen ei kukaan halunnut antautua. Vaihtoehtona oli viimeinen patruuna. Sitäkään ei haluttu laukaista.

Vangiksi

Luutnantti Aukiolla oli varusteissa pyyheliina, jota voi hyvällä tahdolla sanoa valkoiseksi. Se kiinnitettiin laudan päähän ja nostettiin ylös. Sitä ennen Aukio sanoi, että ”minä käsken ja otan tietenkin vastuun. Mikäli joku haluaa yrittää ryssän massojen läpi, se sallitaan.” Kukaan ei lähtenyt. Ennen antautumista rikottiin aseet ja hävitettiin asiapaperit, joista saattoi koitua harmia.

Tulitus taukosi, Kädet nousivat antautumisen merkiksi. Puna-armeijan yliluutnantti veti Aukion katsomaan, kuinka paljon venäläissotilaita oli kuollut. Mies oli vihainen.

Lähellä ollut kirgiisi ampui erään suomalaisen haavoittuneen sotilaan. Todettiin myöhemmin, että se ei ollut ainoa tapaus.

Suomalaiset juoksutettiin pois tykistökeskityksessä. Miehiä oli tuolloin siinä joukossa parikymmentä. Välillä miehet pantiin istumaan, ja neuvostosotilaat ”sosialisoivat” saappaat, kellot, lompakot ja muut arvotavarat.

Liikkeelle. Aukio oli syntyessään saanut iloisen naaman, ja hän hymyili nytkin. Sepä ei sopinut. Lisäksi hän oli ainoa upseeri joukossa. Neuvostosotilaat eivät pitäneet hänestä. Eräs soturi otti pois Aukion lasit ja mukiloi miehen pahanpäiväisesti.

Suomalainen tykistö ja saksalaiset Stuka-pommittajat aiheuttivat tappioita. Kuului huutoja: ”Sanitäär, sanitäär!” Vankien kuljetusta johtanut ylikersantti kyllästyi Aukion iloiseen ilmeeseen siinä määrin, että pani luutnantin seinää vasten. Tarkoitus oli selvä: nappi silmien väliin. Paikalle tuli kuitenkin puna-armeijan kapteeni, joka kielsi teloituksen jyrkin sanoin. Muuan JR 7:n mies, joka osasi venäjää, sanoi että olipa luutnantin hengenlähtö tipalla.

Aukio kysyi kapteenilta, miksi tämä ei sallinut teloitusta. ”Olette aivan veljeni näköinen”, kuului vastaus. Pienestä se on joskus kiinni. Jopa presidentti Koivisto sanoin kerran sota-aikaa muistellessaan, että se on niin pienestä kiinni. Juuri niin, Mies, jonka oma hengenmeno oli kerran parista millistä kiinni, tietää.

Koska Erkki Aukio oli upseeri, häntä painostettiin ankarasti. Muuan naiskersantti, tulenjohtaja, vaati tietoa, missä suomalaisten tuliasemat sijaitsivat. Sitä Aukio ei tiennyt. Tietämättömyydestä rangaistiin. Seuraavaksi suomalaiset vietiin kokoamispaikalle. Siellä istuskeli apaattisen ja masentuneen näköisiä miehiä. Kaikkiaan sotavangiksi joutuneita oli ehkä sadan kahta puolta. Oman joukon (ErP 25) miehistä muistuvat mieleen monet aseveljet: helsinkiläinen Yrjö Korhonen, tamperelaiset Ahti Salomaa ja Pekka Sillman, Harto Nurminen Jyväskylästä, Urpo Teiksala Turusta, Kaarlo Karra Kurusta, Vilho Järvinen Lahdesta, Kaarlo Lehtinen Sääksjärveltä, Niilo Salolahti Karstulasta, Veikko Multanen Haminasta. Etulinjan taistelijoita kaikki. Kersantti Erkki Rasi Kurusta ja alikersantti Pentti Kasi Jakkulasta jäivät myös mieleen ja varsinkin Vilho Parkkonen Varkaudesta.

Vilho oli pst-mies. Siksipä häneltä kysyttiin, montako neuvostopanssaria oli tuhonnut.
”Montako teiltä puuttuu?”
Turpiin tuli.

Nyt Aukio kokosi miehet. Paikallinen divisioonan komentaja halusi nähdä joukon. Aukio pani vangit neliriviin ja ilmoitti kenraalille. Kenraali piti puheen, jossa lupasi taata hengen turvan sekä ruokaa ja juomaa jokaiselle.


http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/jatko...

Sotavangien muisteluissa mainitaan myös haavoittuneiden suomalaisten ampuminen venäläisten toimesta, ja Vuoksen yli uivien miesten ampuminen rannalta käsin.

Iltalehti ja toimittaja Keskinen eivät ole välittäneet perehtyä näihin ensikäden tietoihin? Heille olisi selvinnyt myös se, että menetettyyn tukikohtaan ammutun keskityksen tarkoitus oli mm. estää venäläisiä ampumasta joessa uivia suomalaisia.

Toimittaja Keskisen halpamaisuus näkyy myös vaikutelman antamisessa: Hän jättää lukijan siihen väärään kuvaan, että komentaja A.Ehrnrooth komensi keskityksen juuri antautumisen takia, ei tukikohdan menettämisen ja siitä seuraavan uhkan, jonka kirkonmäelle pesiytyneet venäläiset muodostivat suomalaisille.

Omien miesten jääminen kranaattien alle ei ole Ylinkankaan eikä kenenkään muun "paljastus", kuten annetaan ymmärtää, vaan siitä on mainittu kaikissa Vuosalmen ja Äyräpään taisteluja käsittelevissä julkaisuissa:

Suomen Kenttätykistön Historia, osa 2: 1939-1945, Vuosalmen taistelut, sivulla 439:

"Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon raunioissa. Heidät venäläiset ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa sillanpäähän ammuttiin patteriston peite. Sen tarkoituksena oli vihollisen hidastaminen ja ajan voittaminen omille Vuoksea ylittäville miehille. Valitettavasti tulen alle jäi myös omia miehiä kirkon raunioiden luona."



Ari Rautala: "Sotiemme taistelupaikoilla", Gummerus 2004, kerrotaan sivulla 124 Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä mm. näin:

"Iltapäivällä oli kirkonmäellä enää hajanaista vastarintaa, joka päättyi siellä olevien noin 30 puolustajan antautumiseen. Kaikkiaan venäläiset saivat vajaat sata vankia. Vangit ryöstettiin, haavoittuneita ammuttiin hengiltä tai alastomia suomalaisia ajettiin Vuokseen, jonne heidät ammuttiin. Useimmat kuitenkin säilyttivät henkensä ja joutuivat sotavankeuteen.

Everstiluutnantti Ehrnrootin ollessa etukomentopaikallaan seuraamassa sillanpään viimeisiä taisteluja hän näki kirkonmäen viimeiset tapahtumat. Hänen tulenjohtopäällikkönsä kysyi: -Mitä me nyt teemme? Tuolloin Ehrnroot oli miettinyt hetken: Siellä on vielä omiakin, osa vankeina, osa haavoittuneina ja osa uimataidottomina. Mutta siellä on myös vihollisisa, jotka tulittavat kiivaasti virran yli pyrkiviä ja jotka valmistautuvat Vuoksen ylitykseen. Se painoikin eniten vaakakupissa ja hän olikin vastannut: -Vedä sinne koko voimallasi!

Kun KYMMENEN patteriston tuli -josta suuri osa oli raskaista- myllersi taisteluiden ruhjomaa Äyräpäänharjua, oli eversti kääntänyt katseensa muualle ja huokaissut tukahtuneesti: -Voi niitä onnettomia, jotka jäivät tuonne! Niin, hän näki sitten aikanaan noita miehiä heidän palattuuaan sotavankeudesta. Tiedusteltuaan, miltä heistä tuntui joutuessaan oman tykistön tuleen, oli eräs paljon kokenut taistelija vastannut silmäänsä räpäyttämättä: -Se oli kuin viimeinen tervehdys komentajalta."




Iltalehden ja toimittaja Keskisen märehtimästä tykistökeskityksestä on myös kertonut po. keskityksen todellinen toteuttaja Majuri Olavi Arimo

"Olin puhelinyhteydessädivisioonan tykistökomentajaan. Puhelimeen vastasi divisioonassa sattumalta käymässä oleva Päämajan operatiivisen toimiston päällikkö, everstiluutnantti U. S. Haahti. Selostettuani kirkonmäen tilannetta kysyin, olisiko sopivaa ampua tukikohtaa, kun vihollinen on "ihan silmillä". Tähän Haahti vastasi, että totta kai. En kuitenkaan ollut valmis sellaiseen vaan keskustelin eversti Ehrnroothin kanssa asiasta. Myös hän oli sitä mieltä, että on syytä ampua, jotta vihollisen etenemistä vaikeutetaan.

Vielä pohdittiin sitä, että kirkonmäellä kuitenkin on vielä omia miehiä. Todettiin, että heillä on kaivetut asemat, joihin suojautua. Tuli vaikuttaisi lähinnä etenevään viholliseen. Kuultuani eversti Ehrnroothin mielipiteen päätin ampua hyvin tietäen, että vastuu on nimenomaan minun. Eihän tykistö suinkaan ole jalkaväelle alistettu vaan se oli - kuten oli opetettu - välittömänä apuna.

Ammutin yhdellä patteristolla, omallani, peitteen. Ei siis suinkaan ollut kyse "kaikista putkista", kuten sotakirjoissa myöhemmin on kerrottu. Kahdeksan patteriston iskua varten olisi ryhmäupseerin välityksellä pitänyt saada naapurirykmentin lohkolla toimiva Tykistöryhmä Swendelin mukaan. Totean tässä, että jälkeenpäin saatujen tietojen mukaan ammunta ei aiheuttanut tappioita omillemme. Tapaus on kuitenkin kokonaisuudessaan varsin erikoinen. Olihan kohteessa kuitenkin omiakin miehiä. Patteriston tulipeitteellä hidastettiin vihollisen etenemistä ja suojattiin Vuoksen yli vetäytyviä omia miehiämme."

Kuten aina tälläisissä tapauksissa, totuus on kerrottu ennenkin, ja oikeassa asiayhteydessä. "Sotahistoria uusiks!"-huutajat ovat omalla poliittisella asiallaan, ja vääristelevät tietoisesti historiaa.

L
Seuraa 
Viestejä7979

Kalmankenkku

Kirjoitit:

Tulkitset väärin. Stalin oli realisti, ja luopui aikeestaan Suomen valtaamiseksi sillä yrittämällä, sillä tarkoitukseen varattu aika loppui. Muut kiireet veivät Leningradin rintaman haluamat joukot Keski-Eurooppaan.

Tämä lisäjoukkojen pyyntö siis tapahtui Viipurin puolustuksen luhistuttua (jos voi edes käyttää sanaa luhistuminen tilanteesta, jossa kaupunki käytännössä annetaan viholliselle) 20. päivän kieppeillä. Se, että Stalin ei antanut siirtää armeijakuntaa tai paria, jotka muistaakseni jopa kuuluivat Kannaksella hyökänneen armeijaryhmän (venäläisittäin siis rintama) reserviin, Kannakselle, mielestäni keroo siitä, että Stalin oletti Suomen saaneen tarpeekseen ja, että Stalinin tarkoitus ei ollut valloittaa koko maata, vaan vain irroittaa se sodasta.

Ja varmastikin NL olisi selvinnyt alkuperäisistä tavoitteistaan alkuperäisessä aikataulussa, jos ei herra Kuhlmey poikineen olisi laittanyt urakalla peltiä ryttyyn 17.6. lähtien, kun Suomen armeija juoksi ja ampui omiaan. Ja tuo eräässä aiemmassa viestissä ollut arvio Osasto Kuhlmeyn tuhoamista 200 tankista on käsittääkseni ehdoton alajara. Todellisuus saattaa olla kaksinkertainen, mutta varmuutta ei saada, jos ei NL:n arkistoja saada tutkia vapaasti.

Ja:

Vielä Kannaksen taistelujen jälkeen yritettiin Ilomantsin suunnasta päästä uhkaamaan Kannaksella olevan armeijan selustaa, ja näin korjata saatu takaisku. Tämä yritys maksoi Stalinille kaksi divisioona, joita olisi kipeästi tarvittu "kilpajuoksussa" Berliiniin. Suomalaiset tuhosivat ne.

Jo T-I:n jälkeen NL veti merkittävän määrän joukkoja pois Suomen rintamalta. Tässä vaiheessa Stalin ilmiselvästi oli jo tyytyväinen saavutuksiinsa Suomen rintamalla; Suomi oli jo aloittanut rauhantunnustelut, ja oli irtautumassa sodasta. Tuo pienimuotoinen hyökkäys Ilomantsin suunnalla oli varmaankin pelkkää muodon vuoksi tehtyä paineen ylläpitoa, jotta Suomi jatkaa rauhanneuvotteluja.

Ja kahdella divisioonalla ei olisi ollut yhtään mitään merkitystä kilpajuoksussa Berliiniin. Etenkään Elokuun jälkeen, kun Saksan Keskinen Armeijaryhmä oli käytännössä tuhottu Heinäkuussa. Syntyneestä aukosta NL olisi voinut rynniä Puolan läpi, mutta Stalinhan pysäytti hyökkäyksen pariksi kolmeksi kuukaudeksi, jotta Saksalle jäi aikaa kukistaa Heinäkuussa alkanut Varsovan kansannousu, ja sitä kautta Puolan ei-kommunistinen vastarintaliike maan sovjetisoinnin helpottamiseksi.

Ja:

Usein väitetään, ettei Stalin halunnut vallata Suomea Talvisodassakaan. Miksi sitten tehtiin tilaa kymmenille tuhansille suomalaisille kommunistien keskitysleireille tappamalla puolalaiset vangit?

Ei kuulu tähän ketjuun, mutta jos vähän kommentoisin. Varmastikin Stalin Talvisodan alettua olisi mielellään vallannut koko maan. Tämä ei kuitnekaan tarkoita sitä, etteikö olisi voinut olla mahdollista välttää sota olemalla myöntyväisempi neuvoteluissa. Ja Baltian maista ei myöskään voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä, mitkä olivat NL:n tavoitteet Suomen suunnalla ennen sotaa; Baltia oli strategisesti tärkeä, koska se sijaitsi Saksan ja NL:n välissä.

Ja se todellinen kysymys Stalinista ja Talvisodasta on se, että miksi Stalin lopetti 13.3., kun Suomi oli käytännössä lyöty (Vuosalmi, Viipurinlahti ja kenttätykistön ammustilanne vinkkeinä)? Markkinoiden paras selitys mielestäni on se, että USA uhkaili NL:oa taloudellisilla pakotteilla.

Kalmankenkku kirjoittaa asiaa. Sodissa joudutaan tekemään asioita, jotka eivät ole eettisesti ja moraalisesti oikein. Joskus omia ammutaan, että ei menetettäisi suurempaa määrää omia.

Tämän vuoksi olen valinnut omalle kohdalle siviilipalveluksen. Tosin tässä vaihtoehdossa voi ihmiset kärsiä enemmän, mutta ei ainakaan minun toimestani.

L
Kalmankenkku

Kirjoitit:

Tulkitset väärin. Stalin oli realisti, ja luopui aikeestaan Suomen valtaamiseksi sillä yrittämällä, sillä tarkoitukseen varattu aika loppui. Muut kiireet veivät Leningradin rintaman haluamat joukot Keski-Eurooppaan.

Tämä lisäjoukkojen pyyntö siis tapahtui Viipurin puolustuksen luhistuttua (jos voi edes käyttää sanaa luhistuminen tilanteesta, jossa kaupunki käytännössä annetaan viholliselle) 20. päivän kieppeillä. Se, että Stalin ei antanut siirtää armeijakuntaa tai paria, jotka muistaakseni jopa kuuluivat Kannaksella hyökänneen armeijaryhmän (venäläisittäin siis rintama) reserviin, Kannakselle, mielestäni keroo siitä, että Stalin oletti Suomen saaneen tarpeekseen ja, että Stalinin tarkoitus ei ollut valloittaa koko maata, vaan vain irroittaa se sodasta.




Pidät kiinni käsityksestäsi, ettei Stalinin tarkoituksena ollut Suomen miehittäminen, vaan sen irroittaminen sodasta. Suomelle esitettiin ensin kuitenkin antautumisvaatimus, joka on ristiriidassa käsityksesi kanssa: Stalin olisi siis kussut omaan taskuunsa asettamalla Suomelle vaatimuksia, jotka käytännössä pitkittivät sotaa.

Kun jenkit etenivät lännessä, Stalin aikeet Suomea kohtaan menettivät merkityksensä, ja Leningradin rintaman pyynnöt painettiin villaisella. Tästä on kyse, ei Stalin omista päämääristä, kun Suomi jätettiin valtaamatta.

L

Ja varmastikin NL olisi selvinnyt alkuperäisistä tavoitteistaan alkuperäisessä aikataulussa, jos ei herra Kuhlmey poikineen olisi laittanyt urakalla peltiä ryttyyn 17.6. lähtien, kun Suomen armeija juoksi ja ampui omiaan. Ja tuo eräässä aiemmassa viestissä ollut arvio Osasto Kuhlmeyn tuhoamista 200 tankista on käsittääkseni ehdoton alajara. Todellisuus saattaa olla kaksinkertainen, mutta varmuutta ei saada, jos ei NL:n arkistoja saada tutkia vapaasti.



Suomen armeijan perääntyminen Kannaksella tapahtui kaikesta huolimatta hallitusti, ja taka-asemaan ryhmittäytyivät toimintakykyiset joukot. Kuhlmayn ryhmä, keskitetty tykistön käyttö ja suomalaisten pääosan tietoisuus siitä, että nyt selän takana ovat käytännössä omat kodit, loivat edellytykset torjuntavoitolle.

L

Ja:

Vielä Kannaksen taistelujen jälkeen yritettiin Ilomantsin suunnasta päästä uhkaamaan Kannaksella olevan armeijan selustaa, ja näin korjata saatu takaisku. Tämä yritys maksoi Stalinille kaksi divisioona, joita olisi kipeästi tarvittu "kilpajuoksussa" Berliiniin. Suomalaiset tuhosivat ne.

Jo T-I:n jälkeen NL veti merkittävän määrän joukkoja pois Suomen rintamalta. Tässä vaiheessa Stalin ilmiselvästi oli jo tyytyväinen saavutuksiinsa Suomen rintamalla; Suomi oli jo aloittanut rauhantunnustelut, ja oli irtautumassa sodasta. Tuo pienimuotoinen hyökkäys Ilomantsin suunnalla oli varmaankin pelkkää muodon vuoksi tehtyä paineen ylläpitoa, jotta Suomi jatkaa rauhanneuvotteluja.




Ne kaksi divisioona olivat venäläisten tappiot, eli pienimuotoista peliä se ei ollut. Rauhanneuvottelujen kulkuun vaikutti enemmän Stalinin luopuminen antautumis-vaatimuksesta, mikä mahdollisti koko neuvotteluprosessin.

L

Ja kahdella divisioonalla ei olisi ollut yhtään mitään merkitystä kilpajuoksussa Berliiniin. ...



Silti Kannakselle ei annettu edes kahta.

L

Ja:

Usein väitetään, ettei Stalin halunnut vallata Suomea Talvisodassakaan. Miksi sitten tehtiin tilaa kymmenille tuhansille suomalaisille kommunistien keskitysleireille tappamalla puolalaiset vangit?

Ei kuulu tähän ketjuun, mutta jos vähän kommentoisin. Varmastikin Stalin Talvisodan alettua olisi mielellään vallannut koko maan. Tämä ei kuitnekaan tarkoita sitä, etteikö olisi voinut olla mahdollista välttää sota olemalla myöntyväisempi neuvoteluissa.




Höpinää. Käsky Katynin kymmenien tuhansien puolalaisten murhaamisesta oli annettu odottamatta Suomen vastausta.

L

Ja Baltian maista ei myöskään voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä, mitkä olivat NL:n tavoitteet Suomen suunnalla ennen sotaa; Baltia oli strategisesti tärkeä, koska se sijaitsi Saksan ja NL:n välissä.



Suomi oli strateginen tie Pohjois-Ruotsin malmialueille, joiden merkitystä toisessa maailmansodassa ei pidä vähätellä. Suomi oli sitäpaitsi vanhaa tsaarien valtakuntaa.

Suomelta anastettu Kannaksen paperiteollisuus lähes kaksinkertaisti NL:n paperintuotannon, eli olimme arvokas saalis joka tapauksessa.

L

Ja se todellinen kysymys Stalinista ja Talvisodasta on se, että miksi Stalin lopetti 13.3., kun Suomi oli käytännössä lyöty (Vuosalmi, Viipurinlahti ja kenttätykistön ammustilanne vinkkeinä)? Markkinoiden paras selitys mielestäni on se, että USA uhkaili NL:oa taloudellisilla pakotteilla.

Roosevelt ei painostanut Stalinia mitenkään Talvisodan aikana. Missä "paras selitys" on esitetty, ja kenen toimesta?

Tutkijoilla on ollut tapana selittää Talvisodan nopea rauhanteko länsiliittoutuneiden avustushankkeella, jota Stalin piti merkittämpänä seikkana, kuin sitä kenen hallussa on Suomi. Liittoutuneet mm. pohtivat Bakun öljytuotannon pommittamista.

Toinen mahdollinen selitys on Saksan reaktio: Hitler ei halunnut Englantia ja Ranskaa Skandinaviaan, eikä Stalinin armeijaa POhjanlahden rannalle uhkaamaan Saksalle tärkeitä malmilaivoja.

Kiistaton tosiasiahan on, ettei tuo Iltalehdestä lainaamani kohta ole todellakaan koko totuus Vuosalmen tapahtumista. Aatulla oli vain huonoja vaihtoehtoja. Venäläiset surmasivat jokseenkin kaikki vangit jotka eivät kyenneet kävelemään. Myös täysin kunnossa olleita vankeja ammuttiin.

Ylipäätänsä puna-armeijan sotarikokset olivat valtavia. Naisia raiskattiin Saksassa ainakin 2 miljoonaa. Unkarissa peräti puoli miljoonaa. Puna-armeija järjesti pöyristyttäviä verilöylyjä kaikkialla valtaamillaan alueilla. Kyse oli totalitäärisen valtion väkivaltakoneistosta, jota suorastaan yllytettiin valtauksen yhteydessä verilöylyihin.

Tätä taustaa vasten suomalaisten sotarikokset, joita ilman muuta myös oli, eivät ole erityisen laajamittaisia. On jokseenkin pahaenteistä, ettei puna-armeijan rikoksista ihmisyyttä vastaan voida vieläkään Venäjällä puhua. Tällainen sodan glamorisointi nyky Venäjällä muistuttaa Hitlerin valtaannousua edeltänyttä ilmapiiriä Saksassa.

Tämä tekijä samoin kuin jatkosodan suomalaisten suhteellisen kyseenalainen menestys varsinkin kesäkuussa 1944 on vahvistanut näkemystäni, että SUOMEN PITÄISI LIITTYÄ SOTILASLIITTO NATOON. Ei suomalainen sotilas ole sittenkään niin hyvä kuin virallinen sotahistorian eetos väittää.

Pienen on pakko liittoutua sellaisen voiman kanssa, jota shovinistinen Venäjäkin pelkää.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat