Etninen puhdistus keskiajan Suomessa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen ihmetellyt SUomi DNA-projektin kartoissa Pirkanmaalta Keski-Pohjanmaalle ulottuvaa aluetta (kolmiolla rajattu), missä ei ole kuin yksi ainoa Y-haploryhmän N edustaja, mutta lähemmäs kymmenen haploryhmän I edustajaa:

http://www.fidna.info/pmw/index.php?n=En.YResults

Näkyisiköhän tuossa perimätiedon väittämä pirkkalaisten lappalaisten keskuudessa suorittama etninen puhdistus? Suur-Pirkkalan alueen kerrotaan olleen juuri tuolla alueella:

http://www.tampere-seura.fi/melko/Lappi.html

Pirkkalaisista tuli Pohjanperien alistajia 1100-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla saksalaiskauppa nousi kukoistukseensa Kokemäenjoen laaksossa, ja Suur-Pirkkalan seuduista kehkeytyi merkittävä kauppateiden yhtymäkohta. Pirkkala käsitti suuruutensa aikana voimakkaan asutusalueen, johon kuuluivat myös muun muassa nykyinen Tampere, Ylöjärvi, Kangasala, Orivesi ja Lempäälä. Pohjoisessa Pirkkala ulottui Soinin pitäjään Keski-Pohjanmaalla.

Ennen suomalaisten tuloa suurin osa Hämeestä oli lappalaisten asuma-aluetta. Kansanmurha lienee jyrkkyydessäänkin osuva nimitys hämäläisen heimon laajentumispyrkimyksille. Suur-Pirkkalan aikakaudella lappalaisia ryhdyttiin ahdistelemaan, ja veronkantoon liittyvien retkien takia Lappi siirtyi jatkuvasti pohjoista kohti. Historioitsija Unto Salo palauttaa mieIiin Eino Leinon runokuvan, jossa puuhkalakkinen Pirkan mies teurastaa lappalaisia. Toki verotettavia jätettiin henkiin pohjoisessa, mutta Suur-Pirkkalan seutuvilla heitä kylmäverisesti surmattiin ja vainottiin.

Aseiden kanto oli yleistä muinaislinnojen aikakaudella (1100-luvulle asti). Mutta aseita tarvittiin myöhemminkin lapinverotuksen takia. Historioitsija Seppo Suvanto kiteyttää: "Lappi alkoi, mihin kalmistot päättyivät". Tarinoiden mukaan Tampereen seudun lappalaisia olisi karkotettu asein Teiskosta pakottamalla heidät laskemaan puiden varaan kiinnitetyn viikatteen alta. Tamperelaisilla ja pirkanmaalaisilla on siis takanaan valitettavan synkkä menneisyys.

Sivut

Kommentit (50)

rcislandlake
Seuraa 
Viestejä2683
Liittynyt3.10.2006
Moses Leone
Olen ihmetellyt SUomi DNA-projektin kartoissa Pirkanmaalta Keski-Pohjanmaalle ulottuvaa aluetta (kolmiolla rajattu), missä ei ole kuin yksi ainoa Y-haploryhmän N edustaja, mutta lähemmäs kymmen haploryhmän I edustajaa:

http://www.fidna.info/pmw/index.php?n=En.YResults

Näkyisiköhän tuossa perimätiedon väittämä pirkkalaisten keskuudessa suorittama etninen puhdistus? Suur-Pirkkalan alueen kerrotaan olleen juuri tuolla alueella:

Siltähän tuo tosiaan vaikuttaa.
Zachari Topelius satusetä väittää maammekirjassaan, että hämäläiset olisivat virolaisten kanssa samaa heimoa, eivätkä siis alkuperäisiä suomalaisia. Mistähän Sakarille moinen tieto on kantautunut ? Vai onko se sen ajan väärää tietoa ja olenko nyt pahasti jäänyt varjoon jo olemassa olevasta tiedosta ko. asian suhteen.. Mutta muutenkin maammekirjassa on esimerkiksi lappalaisista mukavaa tietoa. Oli kahdenlaisia lappalaisia esimerkiksi..

Parempi on olla sanomatta mitään, jos ei ole mitään sanottavaa. Keskustella voi aina.

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006

Y-haplot jakautuvat epätasaisesti joka maassa, mutta tuskin se todistaa kansanmurhasta varsinkin kun saamelaisilla on paljon juuri sitä "selviytynyttä" haploa I.

Vierailija

Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Hurrisensuuri piti jollain viisalla tavalla kiertää. Ja se kierrettiin.

Vierailija

Studia Generalia - Suomen kansa - mistä ja mikä luentosarjan osassa 23.10. Suomen asuttaminen 1 - 2003 jKr.
Tutkijat Ante ja Aslak Aikio: Suomalaiset ja saamelaiset rautakaudella
Akateemikko Eino Jutikkala: Varhaiskeskiajasta nykypäiväänhttp://video.helsinki.fi/Arkisto/tallenne.php?ID=2836
Puhutaan myös länsisuomessa tapahtuneesta etnisestä murhasta saamelaisten kohdalla, itä-suomessa rinnaikkaisolo oli rauhallista ja saamelaiset hävisivät sulautumalla suomalaisiin muodostaen karjalaisten heimon kannattaa katsoa video.

Vierailija
Jotuni

Y-haplot jakautuvat epätasaisesti joka maassa, mutta tuskin se todistaa kansanmurhasta varsinkin kun saamelaisilla on paljon juuri sitä "selviytynyttä" haploa I.

Saamelaiset ja lappalaiset eivät välttämättä ole sama asia, mitä kyseinen yksityiskohta saattaa osoittaa.

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006
Moses Leone
Jotuni

Y-haplot jakautuvat epätasaisesti joka maassa, mutta tuskin se todistaa kansanmurhasta varsinkin kun saamelaisilla on paljon juuri sitä "selviytynyttä" haploa I.

Saamelaiset ja lappalaiset eivät välttämättä ole sama asia, mitä kyseinen yksityiskohta saattaa osoittaa.

Mitens saamelaiset ja lappalaiset tässä tapauksessa eroavat?

Sitens, etteivät olleet geneettisesti välttämättä samanlaisia.

Kysytään sitten miten ne erosivat geneettisesti?

Siten, etteivät olleet samanlaisia. Samanlailla eivät savolaiset olleet geneettisesti samanlaisia satakuntalaisten kanssa. Eivätkä lappalaiset ilmeisesti olleet arkeologisestikaan samanlaisia saamelaisten kanssa. Ainakin joidenkin arkeologien mukaan saamelaisia ei olisi kovin etelässä ikinä ollutkaan.

Ok. Asia harvinaisen selvä.

Vierailija

"Lappalaiset" olivat lappalaiselinkeinojen harjoittajia, eli siis pyynnillä elävää väestöä. Näissä oli muitakin kuin geneettisesti saamelaisia.

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006
Arnold Goyakla
"Lappalaiset" olivat lappalaiselinkeinojen harjoittajia, eli siis pyynnillä elävää väestöä. Näissä oli muitakin kuin geneettisesti saamelaisia.

Millainen on geneettisesti saamelainen?

Vierailija

Olennainen kysymys on se, että mihin Moses Leone tähtää ?

Sisällissotaan ? En yritä vaientaa keskustelua, kysehän oli 500 vuoden takaisista tapahtumista, eikä ne herätä mitään tunteita ainakaan minussa.

Haluan vaan tietää että kun tämä oli noin sadas Moseksen tekemä vastaava avaus, niin mihin hän pyrkii ?

Vierailija
Jotuni
Arnold Goyakla
"Lappalaiset" olivat lappalaiselinkeinojen harjoittajia, eli siis pyynnillä elävää väestöä. Näissä oli muitakin kuin geneettisesti saamelaisia.

Millainen on geneettisesti saamelainen?

Tai etnisesti. Etnisesti saamelainen tietää olevansa etnisesti saamelainen ja muut tietävät, että hän on sitä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat