Tarkoituksena tässä tarkastella paitsi fysikaalisten ominaisuuksien, niin erilaisten kykyjen ja käyttäytymisten periytymistä sukupolvelta toiselle. Koska kysymys koskettelee mieltä, laitoin sen tähän osioon enkä 'Geenit ja biotekniikka'-osastolle. Otin pohjaksi tämän P.S.V:n kirjoituksen peilisoluosastolta mikä tässä anteeksiannettaneen, sillä siinä on monia mielenkiintoisia kysymyksiä.
P.S.V.
Mikä sitten on peilisolujen ja kaikkien muiden ärsyke- ja moodispesifien neuronien salaisuus, miten niitä syntyy ja missä relaatiossa niiden "aineellinen" perusta on niihin liitettyjen "psyykkisten" ja käyttäytymistä tuottavien tasojen kanssa? Edellä varsin pinnallisesti muotoilemaani kysymykseen olen jo neljännesvuosisadan ajan etsinyt vastausta DNA:n ja sen aktiivisen ympäristön teoriasta. Äskettäin kirjoitin ketjussa "miten aivot voivat tuottaa tietoisuuden" mm. seuraavaa:
Tässäkin kohdassa aivotieteilijät iskevät mielestäni harhaan kuvitellessaan ajatusten, tunteiden jne. aivotilavastineiden olevan ensisijaisesti hermoimpulssikaavioita. Aivotilat ovat kollektiiviprosesseja ja ilman kvanttikenttäteorioiden käsite-arsenaalia ei ole mitään mahdollisuutta luoda realistista kuvaa aivojen toimintaperiaatteista. (Tästä syystä onkin harmittavaa, kun TKK:n kylmäfysiikan laitoksella käytetään varoja hienoihin aivomittauksiin soveltamatta samalla aivoihin viereisessä huoneessa saatavilla olevaa tietoa kvanttikenttäteorioiden sovelluksista suprajuoksevan He-3:n tutkimuksessa!). Asiasta kiinnostuneille suosittelen Vitiellon ym. kirjoituksia netissä,ks. esim. http://www.qedcorp.com/pcr/pcr/vitiello.html
ja uraauurtavaa artikkelia Stuart, Takahashi and Umezawa, J.theor.Biol.71,605(1978). Ja tietysti myös Matti Pitkäsen TGD-kirjoituksia!
Missä sitten tietoisuus syntyy fysikaalisessa katsannossa? Eshel Ben Jacob on tutkinut bakteerikollektiivien tietoisentyyppisiä toimintoja
Bakteerien "ajatteluelimistö" keskittynee niiden DNA:han ja sen aktiiviseen ympäristöön. Tästä ei ole pitkä matka oivallukseen, että aivosolujen genomikollektiivi aktiivisine ympäristöineen toimii tietoisuuden tiloja tuottavana iterointiapparaattina.
Eshel Ben Jacobin em. tutkimusten ja viittaamiesi kvanttikenttäteoreettisten aspektien lisäksi tietoisuuden DNA-perustaisuuden hahmottelussa voitaisiin vielä soveltaa biofotoniikan uutta osa-aluetta "DNA-wave-Biocomputer", josa genomin tuottamat puheenkaltaista informaatiota sisältävät laserpulssirytmit käännetään sen aktiivisessa ympäristössä radioaalloiksi http://twm.co.nz/quant_biology.htm
James A. Shapiron teoriaa genomista ja sen aktiivisesta ympäristöstä vaikutuksiin tarkoituksenmukaisesti vastaavana tietokonejärjestelmänä ei tulisi myöskään sivuuttaa aivotieteessä:
Molecular genetics has amply confirmed McClintock�s discovery that living organisms actively reorganize their genomes (5). It has also supported her view that the genome can "sense danger" and respond accordingly (56). The recognition of the fundamentally biological nature of genetic change and of cellular potentials for information processing frees our thinking about evolution. In particular, our conceptual formulations are no longer dependent on the operation of stochastic processes. Thus, we can now envision a role for computational inputs and adaptive feedbacks into the evolution of life as a complex system. Indeed, it is possible that we will eventually see such information-processing capabilities as essential to life itself.
Lainaus linkistä http://shapiro.bsd.uchicago.edu/21st_Ce ... _Evol.html
Shapiron tulokset tekevät luontevaksi hypotetisoida neuronien ja glian erikoistumisen "tietoisuutta tuottavan itseorganisaatioprosessin elementeiksi" esimerkiksi aivoista löydettyjen kymmenien tuhansien erilaisten funktioltaan tuntemattomien RNA-molekyylien tuoton ja hävittämisen mekanismilla tapahtuvassa iterointiprosessissa..
Tästä syystä onkin harmittavaa, kun TKK:n kylmäfysiikan laitoksella käytetään varoja hienoihin aivomittauksiin soveltamatta samalla aivoihin viereisessä huoneessa saatavilla olevaa tietoa kvanttikenttäteorioiden sovelluksista suprajuoksevan He-3:n tutkimuksessa: http://www.esf.org/fileadmin/be_user/pu ... OSLAB_.pdf
Matti Bergströmin hieno teos "Aivojen fysiologiasta ja psyykestä" oli tärkeä, ja monet sen sisältämät oivallukset ovat yhä päteviä. Valitettavasti Bergström ei ilmeisesti ymmärtäjien puuttuessa jatkanut kirjastaan avautuvia ajatussuuntia, vaan (mielestäni) eksyi joihinkin aivofysiologian epäoleellisiin hermoimpulssikaavioihin ja darwinistisiin illuusioihin.
......................
Perusteellisemmin olen luonnostellut DNA:n ja sen aktiivisen ympäristön sekä neuropeptidien yms. keskeistä roolia aivojen psyykkisessä toiminnassa eräässä yliopistoesitelmässäni "Kohti uutta ihmiskuvaa. Aivojen iteroiva kide ja iteroiva maailmankaikkeus"(1985), jossa vertasin neuronin DNA:ta ja sen aktiivista ympäristöä itseorganisoituvaan Rochelle-suolakiteeseen.
Peilisolujen olemassaolo pakottaa kuitenkin kysymään rohkeasti systeemiin mahdollisesti kuuluvan "tavoitteellisuuden" olemassaoloa. Ovatko merkitykset tai niiden elementit sittenkin olemassaolon kaikkiallisia koosteosia, joilla on ehkä vieläpä "paine" tulla ilmi fysikaalis-kemiallisissa ilmentymissään.
Käsittääkseni jo sikiöaikana neuronien erikoistuminen on täydessä käynnissä, mutta monet spesifit neuronit tarvitsevat vielä ärsykkeitä aktivoituakseen toimimaan.
Epigenetiikalla on selitetty joidenkin piirteiden siirtymistä sukupolvelta toiselle (geenien aktivoitumisella ja passivoitumisella), ainakin mitä fysikaalisiin ominaisuuksiin tulee. Epigeneettiset muutokset näyttävät olevan sellaisia, että ne ovat tietoisia ympäristöstä, jossa ne tapahtuvat. Sellaisetkaan muutokset eivät jää pysyviksi, vaan muuttuvat ympäristön muuttuessa tai esim. vanhempien korjatessa elintapojaan. Kiinnostavaa on kuitenkin fysikaalisten ominaisuuksien lisäksi se, miten tietyt käyttäytymismallit voivat siirtyä. Tässä on juttu varisten synnynnäisestä kyvystä työkalujen käyttöön: http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2004
Useimmat sanovat minkään muun tunnetun välittäjän puuttuessa, että taipumukset siirtyvät geeneissä. Lisäksi on esitetty kenttäteorioita kuten morfogeneettiset kentät. Tarve kenttäteorioille lienee tiettyjen kollektiivi-ilmiöiden lisäksi ainakin se, että on vaikea kuvitella, miten aineessa voi välittyä joitakin aineettomia taipumuksia. Geenithän koodaavat eliössä proteiineja jotka taas vastaavat paljolti aineenvaihdunnasta. Outoa tämän aineenvaihdunta-itsestäänselvyyden sijaan on se, miten geenit pystyvät välittämään mielellisiä taipumuksia, kun jo pelkkä organismin muotokin on vaikea selittää pelkällä proteiiniaineenvaihdunnalla. Miten ihmeessä solut tietävät missä paikkaa organismia ne ovat ja osaavat jakautua sen mukaan oikeisiin paikkoihin: esim. kasvattaa 5 sormea?
Tarkoituksena tässä tarkastella paitsi fysikaalisten ominaisuuksien, niin erilaisten kykyjen ja käyttäytymisten periytymistä sukupolvelta toiselle. Koska kysymys koskettelee mieltä, laitoin sen tähän osioon enkä 'Geenit ja biotekniikka'-osastolle. Otin pohjaksi tämän P.S.V:n kirjoituksen peilisoluosastolta mikä tässä anteeksiannettaneen, sillä siinä on monia mielenkiintoisia kysymyksiä.
Epigenetiikalla on selitetty joidenkin piirteiden siirtymistä sukupolvelta toiselle (geenien aktivoitumisella ja passivoitumisella), ainakin mitä fysikaalisiin ominaisuuksiin tulee. Epigeneettiset muutokset näyttävät olevan sellaisia, että ne ovat tietoisia ympäristöstä, jossa ne tapahtuvat. Sellaisetkaan muutokset eivät jää pysyviksi, vaan muuttuvat ympäristön muuttuessa tai esim. vanhempien korjatessa elintapojaan. Kiinnostavaa on kuitenkin fysikaalisten ominaisuuksien lisäksi se, miten tietyt käyttäytymismallit voivat siirtyä. Tässä on juttu varisten synnynnäisestä kyvystä työkalujen käyttöön: http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2004
Useimmat sanovat minkään muun tunnetun välittäjän puuttuessa, että taipumukset siirtyvät geeneissä. Lisäksi on esitetty kenttäteorioita kuten morfogeneettiset kentät. Tarve kenttäteorioille lienee tiettyjen kollektiivi-ilmiöiden lisäksi ainakin se, että on vaikea kuvitella, miten aineessa voi välittyä joitakin aineettomia taipumuksia. Geenithän koodaavat eliössä proteiineja jotka taas vastaavat paljolti aineenvaihdunnasta. Outoa tämän aineenvaihdunta-itsestäänselvyyden sijaan on se, miten geenit pystyvät välittämään mielellisiä taipumuksia, kun jo pelkkä organismin muotokin on vaikea selittää pelkällä proteiiniaineenvaihdunnalla. Miten ihmeessä solut tietävät missä paikkaa organismia ne ovat ja osaavat jakautua sen mukaan oikeisiin paikkoihin: esim. kasvattaa 5 sormea?