Maailmalla kannatetaan tiukempaa maahanmuuttoa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id71504.html

[size=150:duuu1ndv]Maailmalla kannatetaan tiukempaa maahanmuuttoa [/size:duuu1ndv]

Julkaistu 05.10.2007, klo 01.12 (päivitetty 05.10.2007, klo 08.03)

Suurin osa maailman ihmisistä haluaa tiukemmat rajat maahanmuutolle. Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuslaitoksen maailmanlaajuisen selvityksen mukaan selvä enemmistö sekä länsi- että kehitysmaiden asukkaista kannattaa siirtolaisuuden kireämpää rajoittamista.

Eniten suosiota tiukempi ulkomaalaispolitiikka saa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Ainoastaan Etelä-Koreassa ja palestiinalaisalueilla suurin osa ihmisistä ei halua rajoittaa maahanmuuttoa.

Pew-tutkimuslaitoksen johtajan Andrew Kohutin mukaan ihmiset eri puolilla maailmaa kokevat maahanmuuton uhkaavan kotimaansa kulttuuria sekä aiheuttavan epävakautta. Lisäksi ihmiset pelkäävät menettävänsä työpaikkansa, Kohut sanoo.

Tutkimuksessa selvisi myös, että suurin osa maailman ihmisistä pitää vapaata markkinataloutta hyvänä asiana.

Selvitystä varten haastateltiin yli 45 000:ta ihmistä 46:sta eri maasta. Suomi ei ollut tutkimuksessa mukana.

AP, YLE Uutiset

Ja mitähän tähän sanovat palstan sekularisoitumisen kannattajat.
Varmasti löytyy hyviä selityksiä, jos ei muuta niin tutkimus leimataan
virheelliseksi. Vai voisiko olla, niin että maailmalla ollaan Suomalaisia
suvaitsemattomampia.

Viite

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija
unski
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id71504.html

[size=150:2uoedp4y]Maailmalla kannatetaan tiukempaa maahanmuuttoa [/size:2uoedp4y]

Julkaistu 05.10.2007, klo 01.12 (päivitetty 05.10.2007, klo 08.03)

Suurin osa maailman ihmisistä haluaa tiukemmat rajat maahanmuutolle. Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuslaitoksen maailmanlaajuisen selvityksen mukaan selvä enemmistö sekä länsi- että kehitysmaiden asukkaista kannattaa siirtolaisuuden kireämpää rajoittamista.

Eniten suosiota tiukempi ulkomaalaispolitiikka saa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Ainoastaan Etelä-Koreassa ja palestiinalaisalueilla suurin osa ihmisistä ei halua rajoittaa maahanmuuttoa.

Pew-tutkimuslaitoksen johtajan Andrew Kohutin mukaan ihmiset eri puolilla maailmaa kokevat maahanmuuton uhkaavan kotimaansa kulttuuria sekä aiheuttavan epävakautta. Lisäksi ihmiset pelkäävät menettävänsä työpaikkansa, Kohut sanoo.

Tutkimuksessa selvisi myös, että suurin osa maailman ihmisistä pitää vapaata markkinataloutta hyvänä asiana.

Selvitystä varten haastateltiin yli 45 000:ta ihmistä 46:sta eri maasta. Suomi ei ollut tutkimuksessa mukana.

AP, YLE Uutiset




Ja mitähän tähän sanovat palstan sekularisoitumisen kannattajat.
Varmasti löytyy hyviä selityksiä, jos ei muuta niin tutkimus leimataan
virheelliseksi. Vai voisiko olla, niin että maailmalla ollaan Suomalaisia
suvaitsemattomampia.

Viite

eikun muut ovat väärässä ja HS:n maahanmuuttogalluppi on aina oikeassa. tämähän on keskustelujen lähtökohta.

Vierailija
unski
Ainoastaan Etelä-Koreassa ja palestiinalaisalueilla suurin osa ihmisistä ei halua rajoittaa maahanmuuttoa.

Tässäkin tulos riippunee kysymyksen asettelusta kuten muissakin mielipidekyselyissä. Olen aika varma, että jos palestiinalaisilta olisi kysytty haluaisivatko he rajoittaa juutalaisten muuttoa Israeliin, niin enemmistö haluaisi.

Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka ihmiset vastaisivat, jos heiltä kysyttäisiin haluavaisivatko he rajoittaa maastamuuttoa. Kysehän on samasta asiasta. Maahanmuutto merkitsee samalla aina myös maastamuuttoa. Enemmistön mielestä siis näyttäisi, että maastamuuttoa rajoittavat/rajoittaneet kommunistivaltiot ovat olleet oikealla linjalla.

Vierailija
tavu

eikun muut ovat väärässä ja HS:n maahanmuuttogalluppi on aina oikeassa. tämähän on keskustelujen lähtökohta.

Paras todiste HS:n galluppien pätevyydestä ovat Tavjan tähtitieteelliset kannatusluvut, jotka häviävät vain Kim Jong Illin 110%:n suosiolle pohjois-korealaisten keskuudessa!

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

"Large majorities in nearly every country surveyed express the view that there should be greater restriction of immigration and tighter control of their country's borders."

http://pewresearch.org/pubs/607/global- ... mmigration

Eiköhän tämä mielipideilmasto ala jo olla selvillä. Melkein kaikkien maailman maiden enemmistö on sitä mieltä, että maan maahanmuuttopolitiikka on ollut liian avointa. Toivotaan harkitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vierailija
Ding Ding
Melkein kaikkien maailman maiden enemmistö on sitä mieltä, että maan maahanmuuttopolitiikka on ollut liian avointa.

Se johtuu vain matalasta koulutustasosta ja tiedon puutteesta! Minusta kaikkien zimbabwelaisten pitäisi alkaa opiskella naistutkimusta ja feminististä diskurssia. Kenialaiset voisivat kaikki opiskella vaikka tradenomeiksi. Varmasti suvaitsevaisuus lisääntyisi! Katsokaapa vaikka Ruotsin lukuja! Kamalan suvaitsevaista väkeä. Siellä on varmasti paljon humanistisia oppialoja.

Vierailija
Dieter
Ding Ding
Melkein kaikkien maailman maiden enemmistö on sitä mieltä, että maan maahanmuuttopolitiikka on ollut liian avointa.



Se johtuu vain matalasta koulutustasosta ja tiedon puutteesta! Minusta kaikkien zimbabwelaisten pitäisi alkaa opiskella naistutkimusta ja feminististä diskurssia. Kenialaiset voisivat kaikki opiskella vaikka tradenomeiksi. Varmasti suvaitsevaisuus lisääntyisi!

Mutta Dieter ja kumppanit ovat selvästi täysinoppineita (muistelen nuoruudessani ajatelleeni itsestäni samoin). - Tosin humanismi ei ollut silloin, eikä ole nykyäänkään minulle kirosana.

Vierailija
Sigmund
Mutta Dieter ja kumppanit ovat selvästi täysinoppineita



Olen minä käynyt peruskoulun loppuun. Siksi olenkin suvaitsevainen ja kannatan maahanmuuton lisäämistä. Toisin kuin afrikkalaiset savimajoissaan.

Tänne voidaan ottaa vaikka kymmenkertainen määrä filippiiniläisiä siivoojia, virolaisia huoria ja raksamiehiä (tuntipalkka 4 €), venäläisiä rekkakuskeja (sama), turkkilaisia kebab-yrittäjiä, thaimaalaisia hierojia, brittiläisiä professoreita, kiinalaisia mummonkääntelijöitä, intialaisia insinööriopiskelijoita, ja afrikkalaisia bussi- ja taksikuskeja sekä Aamulehden jakajia. Kunhan tehdään niille tilaa heittämällä työttömät somalit hiuksista vittuun (tai länsinaapuriin)
Vierailija

Moni valtio katsoo ensin oman maansa ja kansalaistensa parasta. Jos resursseja riittää, niin sen oman kansalaisten jälkeen voivat auttaa hieman muita. Oletan että kukaan/mikään valtio ei laittaisi vastaan, jos maahanmuuttajat sopeutuisiva mukisematta uusiin oloihin, olisivat työtä hakevia siirtolaisia ja jos eivät työtä saa, niin matkustaisivat seuraavaan valtioon kokeilemaan onneaan työpaikan haussa.

Vastustusta herättää se seikka että näitä "siirtolaisia" usein joudutaan elättäämään monia vuosia valtin rahoilla / veronmaksajien rahoilla ja eräitä joudutaan elättämään koko heidän elin ikänsä. Verorahat sanotaan voivan laittaa kaikkien valtion kansalaisten hyväksi. Nykyään rahaa menee vieraitten kansalaisten elättämiseen, miten paljon, riippuu siitä kuinka paljon on elätettäviä "siirtolaisia".

Tuon perusteella on helppo ymmärtää, miksi useimmat maailmassa vastustaa jonkin verran "siirtolaisuutta".

Humanisuuden nimissä halutaan auttaa hädässä olevia. Sekin on ymärrettävää.

On vain eri tapoja katsella maailmaa ja valtioita ja ihmisiä ja miten maailma toimii ja miten ihmiset toimii.

Ja viimeiseksi, mutta ei vähäisempi mitenkään : Suuret kulttuuri erot vaikeuttaa sopeutumista. Kulttuuristaan ei noin vain muuttamalla toista kulttuuria omaavaan valtioon pääsekkään irti. Olen aikaisemmin sanonut ja sanon nytkin, me ihmiset olemme kulttuurimme orjia. Uskallan myös sanoa/olettaa että ihmisen "rotu", ihon-väri, tai kansalaisuus ei merkitse paljoakaan. Se mikä merkitsee kaikkein eniten, on sen ihmisen kulttuuri. Ja tietenkin myös uskonto toisinaan merkitsee niin paljon että se uskonto määrittelee ihmisen tavat joista ei haluta luopua.

Siis mitä enemmän eri kulttuureja yrittää asustaa rinta rinnan, sitä enemmän kahinoita ja riitaa.

mvh. Ayla

Vierailija
Ding Ding

Eiköhän tämä mielipideilmasto ala jo olla selvillä. Melkein kaikkien maailman maiden enemmistö on sitä mieltä, että maan maahanmuuttopolitiikka on ollut liian avointa. Toivotaan harkitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Eiköhän tuossa kyselyssä selvinnyt vain se, että maahanmuutto juuri heidän maahansa on ollut liian avointa. Tuskinpa esimerkiksi 83% kenialaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttoa Euroopan maihin pitäisi rajoittaa, ainakin päätellen siitä moniko kenialainen pitkänmatkanjuoksija on vaihtanut kansalaisuutta.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
Moses Leone
Ding Ding

Eiköhän tämä mielipideilmasto ala jo olla selvillä. Melkein kaikkien maailman maiden enemmistö on sitä mieltä, että maan maahanmuuttopolitiikka on ollut liian avointa. Toivotaan harkitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Eiköhän tuossa kyselyssä selvinnyt vain se, että maahanmuutto juuri heidän maahansa on ollut liian avointa.

Niinhän minä kirjoitin.

Vierailija
kalmankenkku
tavu

eikun muut ovat väärässä ja HS:n maahanmuuttogalluppi on aina oikeassa. tämähän on keskustelujen lähtökohta.



Paras todiste HS:n galluppien pätevyydestä ovat Tavjan tähtitieteelliset kannatusluvut, jotka häviävät vain Kim Jong Illin 110%:n suosiolle pohjois-korealaisten keskuudessa!


Eikö aikoinaan Saddaminkin suosio ollut jotain luokkaa 105%

Ihmisvaltiota leikkivät ählytkin kun luulevat, että prosenttiluku on parhaimmillaan
ollessaan yli sadan.

Vierailija
unski
Vai voisiko olla, niin että maailmalla ollaan Suomalaisia
suvaitsemattomampia.

Ei, vaan edellä.

Maailmalla on jo nähty, mitä muslimien maahanmuutto aiheuttaa kun sitä ei rajoiteta
ja mihin se tulee johtamaan tulevaisuudessa.

Vierailija
Ding Ding
Moses Leone
Ding Ding

Eiköhän tämä mielipideilmasto ala jo olla selvillä. Melkein kaikkien maailman maiden enemmistö on sitä mieltä, että maan maahanmuuttopolitiikka on ollut liian avointa. Toivotaan harkitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Eiköhän tuossa kyselyssä selvinnyt vain se, että maahanmuutto juuri heidän maahansa on ollut liian avointa.

Niinhän minä kirjoitin.

Minä sain siitä sen käsityksen, että yleisesti ottaen kannatetaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Luulisin, että yleensä kannatetaan vapaata maastamuuttoa ja maahanmuuttoa, kunhan se tapahtuu muihin maihin. Vähän niin kuin Dieterkin toivottaa jopa työttömät somalit tervetulleeksi, Ruotsiin.

Vierailija
Ding Ding
Eiköhän tämä mielipideilmasto ala jo olla selvillä. Melkein kaikkien maailman maiden enemmistö on sitä mieltä, että maan maahanmuuttopolitiikka on ollut liian avointa. Toivotaan harkitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Nykypäivän rasismikäsite estää täysin tuon
"harkitsevamman maahanmuuttopolitiikan" käytön.

Seikka, joka ennenpitkää koituu sivistysvaltioiden tuhoksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat