Globalisaation vaikutuksista.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Laitan tämän tänne luettavaksi ja pohdittavaksi:

Suomalaisen kirjoittama
vuodelta 2001
julkaistu Intiassa (Etelä-aasia)
käännetty englannin kielestä
------------------

MITEN VOIVAT ETELÄ-AASIAN KANSANLIIKKEET TUKEA KAMPPAILUA DEMOKRATIAN PUOLESTA POHJOISESSA?

Minulta kysyttiin josko pystyisin sanomaan siitä, miten Etelä-Aasian kansanliikkeet voivat tukea kansanliikkeitä Pohjoismaissa jotka parhaillaan kamppailevat säilyttääkseen demokratian omissa maissaan.

Maailmanlaajuisesti, on kaksi pääasiallista uhkaa kansanvaltaa kohtaan. Ensimmäinen on järjetön taloudellinen globalisaatio, suunnitelma muuttaa koko maailma yhdeksi ja yhdenmukaistetuksi vapaan kaupan alueeksi. Toinen on mahdollisesti käsistä karkaavat vastareaktiot globalisaation sosiaalisista vaikutuksista.

Nämä trendit ja niiden vaikutus puoluepoliittiseen systeemeihin ja demokraattisesti valittuihin parlamenttien perustuvan poliittiseen demokratian terveyteen ovat universaali ilmiö. Esimerkiksi kansalaisyhteiskuntaa edistävät liikkeet Etelä-Aasiassa ja Euroopassa ovat kohtaamassa tällä hetkellä ison määrän hyvin samanlaisia strategisia dilemmoja.

Globalisaatio on johtanut vähittäiseen rappeutumiseen poliittisen päätöksenteon prosessien demokratiassa. Ihmisiin vaikuttavat johtavat päätökset tehdään nykyään ylikansallisilla foorumeilla kuten Maailmankaupanjärjestössä (WTO) tai Maailmanpankissa. Kansainvälisen kaupan sopimukset, kilpailu - ja investointisopimukset, ja muut säännöt jotka ovat WTO:n tai muiden ylikansallisten elinten hyväksymiä jättävät vähän vapautta ja liikkumavaraa kansallisille hallituksille. Joten, demokratia ja globalisaatio eivät voi esiintyä rinnakkain. Ne ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja toisilleen.

Nopeasti tiukkeneva kansainvälisten kauppasopimusten pakkopaita jo pakottaa erilaiset hallituskokoonpanot ajamaan melkein samaa uusliberaalia politiikkaa kaupan vapauttamisesta ja valtionomaisuuden yksityistämisestä. Niinkauan kun monet tärkeimmistä päätöksestä tehdään WTO:n kaltaisten ylikansallisten elinten kautta, ei ole juuri mitään vaikutusta sillä mitkä puolueet ovat teoriassa vallassa.

Esimerkiksi Suomessa hallitus aktiivisesti ajaa politiikkaa jota suurin osa kansasta vastustaa. Törkein esimerkki on julkisten palvelusektoreiden vapauttaminen. Euroopassa - niinkuin Intiassakin - terveydenhuolto ja opetus käsitetään julkisina palveluina, mutta USAssa niitä pidetään voitontekosektoreina. Jopa vanhustenhoito on markkinasektori Amerikassa, mitä on melkein äärimmäisin loukkaus humanistisempia arvoja vastaan.

Isot korporaatiot mitkä operoivat näillä sektoreilla USAssa on käytettävä WTO:ta avatakseen sillanpäitä Euroopan markkinoille, ja EU:n johtajat ovat olleet halukkaita myöntymään tähän järjestelyyn tarkoituksenaan saada taas Eurooppalaiset ylikansalliset korporaatiot maailmanmarkkinoille. Tärkein intressiryhmä täällä on Euroopan telekommunikaatio, matkapuhelin ja informaatioteknologiayhtiöt. Kuitenkin mielipidetiedustelujen mukaan vain neljä prosenttia Suomalaisista kannattaa terveydenhuoltojärjestelmän yksityistämistä.

Tämä tilanne on johtanut mitä vakavimpaan puoluepolitiikan rappioon. Koska kaikkien puolueiden on operoitava "globalisaatio paradigman" puitteissa, todelliset erot puolueiden välillä ovat kaventuneet pieniksi. Kaikki valtapuolueet ovat muuttuneet ideologisista liikkeistä pelkiksi valtablokeiksi, mitkä kaikki ajavat samaa uusliberaalia politiikkaa vapaasta kaupasta, yksityistämisestä ja globalisaatiosta. Esimerkiksi Suomessa Vasemmistoliitto, Sosiaalidemokraattinen puolue, Vihreät ja Kokoomus ovat olleet hallituksessa yhdessä vuodesta 1995 asti (kirjoitettu 2001, mutta onko tilanne muuttunut sen jälkeen? käänt. huom.). Tämä on, tietenkin, äärimmäisen turhauttavaa vakavasti ideologialleen omistautuneiden puolueaktivistien näkökulmasta. Kun kasvava määrä parhaita ja omistautuneimpia poliittisia puolueaktivisteja tulevat turhautuneiksi, pettyneiksi, ja jättävät puolueensa, tuloksena on nopeasti syvenevä kierre alaspäin, mikä kiihdyttää puolueiden moraalista rappiota.

Puolueiden rappeutuminen ideologisina liikkeinä on myös kiihtynyt eri muodoissaan esiintyvän korruption vuoksi. Laiton korruptio on tärkeä osa kuvaa. Esimerkiksi valtionomisteisten yhtiöiden ja muun valtionomaisuuden nopea yksityistäminen on ollut helpoimpia tapoja tehdä suuria määriä rahaa poliittisen toiminnan avulla. Mutta erilaiset korruption lailliset muodot ovat myös tärkeitä. Nykytilanteessa sinun on todennäköisintä saada hyvin palkattu työ, tai iso tutkimusapuraha jos tuet uusliberaalia politiikkaa sen vastustamisen sijaan. Monet puolueet ovat näivettyneet nomenklatuura - puolueiksi, joiden pääasiallinen tarkoitus on järjestellä hyvin palkattuja töitä, palkankorotuksia ja muita etuja jäsenilleen.

Euroopassa korruption uudet muodot ovat ilmaantuneet taloudellisen globalisaation takia. Tämä on ollut erityisen näkyvää suhteessa Euroopan Unioniin. On tullut yleiseksi käytännöksi, että EU:n komissaarit ja muut tärkeät poliitikot tekevät päätöksiä suurten yhtiöiden hyväksi, kun he itse toimivat niiden alaisuuudessa, ja hyvitetään vaivoistaan kun he luopuvat alaisuudestaan. Esimerkiksi EU:n teollisuuden ja telekommunikaation komissaari vastikään otti työn isossa telekommunikaation korporaatiossa jota hän oli avustanut suuressa mittakaavassa, samanaikaisesti kun oli komissaarinvirassa.

Uuden työn palkka oli, vaatimattomasti vain reilu miljoona euroa vuodessa, jos ei oteta optiotuloja mukaan. Tämä on korruptiota. Mutta korruptiota muodossa, mikä on tällä hetkellä täysin laillista Euroopassa. Ottaaksemme toisen esimerkin laillisesta korruptiosta, Suomen EU-johtajuuskausi oli Canonin ja Volvon ja muutaman muun ison yhtiön sponsoroima.

Kun puolueiden ideologiset erot ovat himmentyneet, puoluejohtajat, kauppajärjestöjen johtajat, muiden tärkeiden intressiryhmien johtajat, ja suurkorporaatioiden johtajat sulatetaan yhteen osaksi suurempaa nomenklatuuraa, uutta etuoikeutettujen luokkaa, missä joka jäsenellä on omat piiloetunsa Suuressa GlobalisaatioProjektissa.

Eräs tilanteen vakavimpia aspekteja on se, että prosessissa on mukana niin paljon rahaa, että on erittäin vaikeaa estää tai pysäyttää poliittisten puolueiden rappeutumista näistä kaikista korruptioivista vaikutuksista johtuen ennenkuin niin monet ihmiset ovat menettäneet työnsä, tai tulleet muuten syrjäytyneiksi tai heikentyneiksi prosesessissa.

Enemmin tai myöhemmin uudet poliittiset liikkeet tulevat nousemaan ja haastavat uusliberaalit politiikan. Kuitenkin, jos kaikki tällä hetkellä olemassa olevat poliittiset elimet tulevat niin korruptioituneiksi ja lahoiksi etteivät ne enää pysty vastaamaan näihin haasteisiin, vastareaktiot tähän voivat tulla milintanteimmaksi, agressiivisemmaksi ja epädemokraattisemmiksi kuin se systeemi jonka ne aikovat haastaa.

Kaikki tämä tulisi nähdä pitemmässä historiallisessa perspektiivissä.

Mike Davisin uuden, perusteellisen tutkimuksen mukaan ("The late victorian holocausts" , Verso, Iso-Britannia) taloudellisen globalisaation ensimmäinen aalto 1878 - 1913 aiheutti ison aallon nälänhätiä Aasiassa, Afrikassa, ja Etelä-Amerikassa. Globaalien talousrakenteiden luominen tarkoitti että, kansallisten ja paikallisten talousrakenteiden oli osittain kadottava, jotta tilaa syntyisi globaaleille kauppavirroille. Tämän vuoksi paikallistaloudet jotka olivat olleet ihmisten turvaverkko ja elämänlanka niukkojen aikojen aikana, kuihtuivat pois. Davisin mukaan, vähintään 50 miljoonaa, ja mahdollisesti paljon isompi määrä ihmisiä menehtyi tähän nälänhätien aaltoon tänä ajanjaksona Etelässä.

Pohjoisessa globalisaation sosiaalinen vaikutus oli myös huomattava, vaikkei isompaa nälänhätää esiintynyt. Ensimmäisen aallon globalisaation aiheuttama kärsimys loi myös vastareaktionsa. Tärkeimpiä niistä olivat osuuskunnat ja moderni versio työväenliikkeestä. Työväenliike pian jakautui pirstaleisiin, niihin jotka olivat väkivaltaa vastaan, ja niihin jotka katsoivat aseellisen vallankumouksen olevan ainoa tie sosialismiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeensä jättämässä kaaoksessa jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat saivat kaapattua vallan Venäjällä, mikä synnytti Neuvostoliiton vuonna 1922.

Neuvostoliitto, kuitenkaan, ei tullut demokraattisen sosialismin kummoisemmaksi menestystarinaksi. Yksi syy oli se, että sen kimppuun hyökkäsi USA:n, Englannin, Ranskan, Japanin, Suomen, Puolan ja Viron armeijat - muiden muassa- kun se samanaikaisesti oli keskellä veristä ja monimutkaista sisällissotaa. Tämä johti uuden valtakunnan ankaraan raaistumiseen. Sotakommunismin vuoksi myös päätöksentekorakenteet Neuvostoliitossa tulivat äärimmäisen hierarkisiksi ja jäykiksi. Tämän teki verrattomaksi pahemmaksi kaksi isoa Karl Marxin tekemää virhettä, tai höperyyttä: hän väitti, että kommunistisessa yhteiskunnassa ei tulisi olemaan tilaa pienviljelijöille eikä uskonnoille. Kaikki tämä oli täysin tarpeetonta ja siitä johtuneet ideologiset vainot johtivat yli 20 miljoonaan ihmisen tarpeettomaan kuolemaan johtuen pääasiassa maatalouden pakkokollektivisoinnista ja siitä seuranneista nälänhädistä.

Neuvostoliiton ulkopuolella ensimmäistä maailmansotaa seurasi välittömästi taloudellisen globalisaation uusi kierros. Tämä nopeasti johti nopeaan tuotannon automatisoimiseen ja keskittämiseen. Tuloksena oli rakenteellinen työttömyys suuressa ja ennustamattomassa mittakaavassa. Suuri osa väestöä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa menettivät suurimman osan ostovoimaansa. Yritysten johtajat ja poliitikot katsoivat, että tällä ei tulisi olemaan väliä sillä vauraammat ihmiset tulisivat pitämää talouden pyörät pyörimässä. Tämä ei tapahtunut. Maailman talous romahti 1929 ja työttömyysluvut saavuttivat ennätyskorkeuksia, 15 miljoonaa USA:ssa ja 12 miljoonaa Saksassa.

Joukossa maita - huomioitavimmin Saksassa - turhautuneisuus ja pitkään pidätellyt energiat työttömillä ihmisillä kanavoituivat natsi ja fasistiliikkeisiin, mitkä, vuorollaan, johtivat toiseen maailmansotaan ja 55 - 70 miljoonan ihmisen kuolemaan (1).

Toisin sanoen, seka Neuvostokommunismi ja natsismi olivat alunperin vastareaktioita globalisaation ensimmäiseen ja toiseen aaltoon, ja kaikki nämä kauhut mitkä johtuivat niistä tapahtuivat, koska nämä vastareaktiot karkasivat käsistä ja alkoivat raaistaa itseään väkivaltaisuuksien ja äärimmäisyyksien spiraalin kautta.

Kysymys on, sitten, kuinka voimme murtaa tämän skenaarion? Miten voimme elvyttää ja parantaa poliittisen systeemimme ennenkuin se tulee niin lahoksi ja korruptioituneeksi ydintään myöten, että se synnyttää aallon väkivaltaisuuteen taipuvia liikkeitä vastustamaan sitä? Voimmeko estää historiaa toistumasta uudelleen ja uudelleen - siinä skenaariossa joka oli niin hyvin kuvattu Mahabratassa? Onko tilanne toivoton vai onko silti mahdollista keskittyä strategiaan jonka kautta sellaiset liikkeet jotka keskittyisivät demokratiaan ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen voisivat uudelleen saada poliittisen aloitteen?

Mahdollisen strategian tärkeät elementit ovat jo alkaneet ilmaantua.

Yksi niistä on Mahatma Gandhin vanha visio Gram Swarajista, paikallisesti hallituista, vahvoista ja itsenäisistä paikallistalouksista. Tämä visio - vahvojen ja paikallisesti itsenäisten talouksien uudelleenrakentamisesta ja elvyttämisestä - saattaisi ehkä tulla tärkeäksi osaksi Pohjoisen anti-globalistisia liikkeitä. Tämä prosessi sisältäisi paikallisenergiantuotannon, pankkitoiminnan ja rahoitusjärjestelmien luomisen ja paikallisen ruokatuotannon elvyttämisen.

Toinen tärkeä aspekti olisi haastaa WTO:n kaltaisten ylikansallisten valtablokkien vallan. Kansallisten hallitusten on saatava uudestaan oikeutensa puolustaa pienviljelijöidensä, käsityöläistensä, ja erilaisten pienten ja keskisuurten yritystensä etuja ylikansallisia korporaatioita ja intensiivistä kansainvälistä kilpailua vastaan, WTO:n luomista vapaakauppa ja investointi sopimuksista huolimatta. Tällä alueella on selkeä tarve yhteistyöhön niiden liikkeiden välillä jotka taistelevat kansanvallan puolesta Etelässä ja Pohjoisessa.

Tässä kontekstissa on tärkeää sanoa jotain Seattlen WTO:n kokouksesta. On usein sanottu mediassa, että Pohjoisen liikkeiden luomat protestit johtivat voittoon Seattlessa. Kuitenkin, todellisuudessa näin ei tapahtunut. Pohjoisen liikkeet eivät olleet kykeneväisiä vaikuttamaan heidän omien hallitustensa politiikkaan, ponnisteluistaan huolimatta.

Mikä pelasti päivän, olivat kolmannen maailman hallitukset, Intian johtamana. Intian hallitus oli pakotettu ottamaan vasta-asema USA:ta ja EU:ta vastaan, koska siellä oli ollut massiivisia protesteja ruohonjuuritasolla. Intian vastarinta ei ollut kovinkaan päämäärätietoista, mutta se oli silti tarpeeksi ratkaisemaan kokouksen lopputuloksen kaiken sekaannuksen keskellä. Toisin sanoen, oli Intia, joka pelasti julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen palvelut Euroopassa USAlaisilta korporaatioilta, ainakin sillä kertaa. Samoin, Intian hallituksen edustajat vastikään käyttivät veto-oikeuttaan suunnitelmalle kansainvälisistä geenipankeista, täten pelastaen - ainakin väliaikaisesti - maailman ruuantuotannon perustan.

On todennäköistä, vähän voidaan saavuttaa haastamatta USA:n (tai Lännen) hegemonista maailmanasemaa. Taloudellisen globalisaation pääasialliset eteenpäintyöntäjät ovat olleet USA ja Euroopan Unioni. USAn tämänhetkinen geopoliittinen strategia on muodostaa suuri liittoutuma Kiinaa ja Islamilaista maailmaa vastaan. Jos tämä strategia (mikä osittain perustuu Samuel P. Huntingtonin kirjaan "sivilisaatioiden yhteentörmäys") on todennäköistä, että USAn maailmanhallinta tulee jatkumaan.

Kuitenkin, tämä strategia voi ainoastaan olla menestyksellinen jos etniset ja uskonnolliset ryhmät muuttuvat vahvemmiksi ja kovemmiksi, poissulkevimmiksi ja suvaitsemattomammiksi.

Tästä näkökulmasta Etelä-Aasialla on hyvin ratkaiseva rooli. Jos siellä tulisi olemaan jonkinlainen "Gandhilaisten arvojen" renessanssi, niin että hindujen ja muslimien välit Etelä-Aasiassa paranisivat, ja maasta tulisi yhtenäisempi, se loisi jo uhkaa USAn maailmanhallinnalle. Etelä-Aasia mikä mieltäisi itsensä kulttuurillisesti yhtenäiseksi alueeksi - koostuen pienestä määrästä itsenäisiä osavaltioita - voisi olla samanaikaisesti sekä Hindulaisen ja Islamilaisen kulttuurin keskus. Tällä olisi erittäin tärkeä moderoiva vaikutus Islamilaisessa maailmassa, ja pitkälti hävittäisi USAn suunnitelmat luoda vihamielisyyttä Islamilaisuutta kohtaan sen omien sotien oikeuttamiseksi, jotka aiheuttavat aina syvenevää länsivihamielisyyden kierrettä.

Etelä-Aasia voisi, 21 vuosisadan aikana, tulla kulttuurilliseksi, poliittiseksi, taloudelliseksi ja teknologiseksi keskukseksi maailmalle.

Suuren USAn johtaman liittouman sijaan (mikä sisältäisi, Amerikkalaisten suunnitelmien mukaan, Euroopan, Intian ja - toivottavasti - Venäjän) Islamia ja Kiinaa vastaan, voisi olla vielä laajempi liittouma taloudellista globalisaatiota vastaan. Tämä liittoutuma voisi sisältää Etelä-Aasian, suurimman osan muista muslimimaista, Kiinan, Suurimman osan Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa, ja mahdollisesti myös Euroopan.

Sellainen skenaario voisi antaa enemmän tilaa erilaisten demokratiaulottuvuuksien kehittymiselle Etelä-Aasiassa. Mutta se voisi myös pelastaa demokratian rapautumiselta Euroopassa, ja monilla muilla alueilla. Jos Huntingtonin teoria sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä ja jatkuvasta, monimutkaisesta, moninapaisesta ja epäsymmetrisestä kylmästä sodasta niiden välillä tulee suuressa mittakaavassa todeksi, demokratialle, kansalaisoikeuksille ja ihmisoikeuksille tulee olemaan vähemmän tilaa.

Tälläisissa tilanteissa maailma on todella yhtenäinen, sillä kansanvallan kriisit maailman eri paikoissa ovat taipuvaisia ruokkimaan toinen toisiaan, kuten miten tapahtui 1930-luvulla. Toinen maailmansota tapahtui koska Neuvostoliiton nousu, Natsi-Saksa, ja Japanilainen imperialismi voimistivat toinen toisiaan ja aikaansaivat militaristisia, puolustuksellisia reaktioita demokraattisissakin kansakunnissa. Kuten itse näen sen, paras toivo mikä maailmalla olisi nyt, olisi Gandhilaisten ideoiden ja arvojen uudelleenelvytys maailmanlaajuisella tasolla. Tämä voisi tapahtua, esimerkiksi, systemaattisen "Gandhilaisen Internationaalin" rakentamisen kautta, haastamaan nykyinen uusliberalistinen diskurssi mikä pohjautuu materialismiin ja ahneuteen. Pitäisikö tälläisten alotteiden tulla sellaisilta poliittisilta puolueilta jotka taistelevat toisten puolueiden kanssa, vai tulisiko niiden vain tähdätä nykyisten poliittisiin puolueisiin vaikuttamiseen, on monimutkaisempi aihe. Jokatapauksessa, jotain tämäntapaista voidaan vain saavuttaa aidon Euroopan ja Etelä-Aasian välisen yhteistyön välillä

Alaviite:
(1) Todellinen toisen maailmansodan kuolematilasto riippuu siitä lasketaanko Saksalaisten siviilien ja sotavankien liittoutuneiden miehítyksen alaisena mukaan vai ei. Sotavankien kuolleisuus oli noin kaksi miljoonaa, puolet jotka tapahtuivat Neuvostoliiton puolella. Noin 13.5 miljoonasta siviilistä jotka siirrettiin asuinsijoiltaan Potsdamin sopimuksen mukaiseksi, ja joiden piti kävellä nykyisen Saksan puolelle, noin puolet kuoli. Tämän lisäksi lisäkuolleisuus siviiliväestön keskuudessa liittolaisten miehittämillä alueilla oli noin kuusi miljoonaa, mikä enimmäkseen tapahtui USAn miehittämillä alueilla. Natsihallinnon rikokset juutailaisia vastaan ovat vertaansa vailla historiassa, mutta liittoutuneiden kosto Saksalaisille myös lankesi niille jotka olivat vastustaneet Hitleriä alusta katkeraan loppuun, mm kommunisteille, sosiaalidemokraatielle ja heidän perheilleen. Tulisi muistaa, että jopa toisen maailmansodan aikana kolme miljoonaa Saksalaista pidätettiin koska he vastustivat Hitlerin hallitusta, eikä Hitler ollut koskaan koko totuus koko Saksasta. Hitlerin suuri rikos oli, että hän piti Juutalaisia kollektiivisesti syyllisinä kaikesta maailman pahuudesta - ja suoritti ikäänkuin kollektiivisen rankaisun niitä kaikkia koskemaan. Liittoutuneet tekivät saman tehokkaasti toisen maailmansodan jälkeen ja pitivät Saksalaisia kollektiivisesti syyllisinä kaikkiin Hitlerin hallituksen rikoksiin. Molemmat Holocaust (ainutlaatuinen, päämäräinen 4-5 miljoonan juutalaisen murhaaminen) ja liittoutuneiden kosto sodasta, tietenkin olivat vain pitkälle jatkuneen raaistumisen ja väkivallan prosessin loppuhuipennuksia. Tulisi muistaa mitä Gandhi sanoi 1939: että Hitlerin vastustaminen aseellisen kamppailun kautta johtaisi ainoastaan tuhon eksponentaaliseen lisääntymiseen, jo lopulta ei olisi "hyviä ihmisiä" (vs. pahikset) enää jäljellä. Juuri tämä tapahtui. Gandhi sanoi myös, että jos Hitleriä vastustettaisiin kansalaistottelemattomuuden kautta, paljon ihmisiä tulisi kuolemaan, mutta ennemmin tai myöhemmin kaikki tuki Hitleriä kohtaan tulisi kuihtumaan pois - niin että voittajat säilyisivät myös ihmisarvoisina. Gandhi ei ollut tietoinen vastarinnan suuresta laajuudesta Hitleriä vastaan Saksassa sodan aikana.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat