Koira apinaa viisaampi

Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Eilen tuli ykköseltä dokkari, jossa todistettiin ihmisen isojen aivojen olevan yhteydessä ihmisen kehittyneisiin sosiaalisiin taitoihin. Asiaa todistettiin apinakokein seuraavasti: ensimmäisessä kokeessa katsottiin pystyykö simpanssi seuraamaan ihmisen katseen suuntaa ja pystyihän se. Toiseksi kokeiltiin ymmärtääkö simpanssi sormella osoittamisen merkityksen. Ei, simpanssi ei ymmärtänyt banaania osittavaa sormea. Tämän piti todistaa simpanssin aivojen yksinkertaisuutta ihmiseen verrattuna.

Tässä kokeessa oli minulle se hauskuus, että olen vuosia tehnyt samaa koiran kanssa. Heitän makupalan maahan tai lattialle piiloon, annan sen etsiä sitä vähän aikaa ja näytän sormella sitten makupalan suuntaan. Koira ymmärtää ja ymmärsi jo pentuna tämän eleen heti. Se siitä simpanssin tieteellisestä sosiaalisuudesta ja aivojen koosta:P

Toinen tosi veikeä juttu on koiran vaistotoiminta. Annoin koiralle ensin palan makkaraa, jonka se hotkaisi hetkessä. Sitten annoin sille keitetyn kananmunan. Kananmuna oli sille uusi tuttavuus, koska se oli vielä pentu. Se otti munan varovasti suuhunsa kulmahampaiden taakse ja alkoi makuultaan varovasti kulmahampaalla työstää siihen reikää. Ei voi kuin ihmetellä miten se sen osasi.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Niiden kanssa kasvaneena täytyy kyllä sanoa, että ihme elukoita ovat. Niillä on joku kuudes aisti. Mulla oli semmoinen koira, joka tuli heti paikalle kun sitä ajatteli, vaikka se olis huidellu missä. Ja se ilmaantui kerjäämään jo siinä vaiheessa kun ajattelit että pitäisköhän kurkata jääkaappiin. Joskus mutsin kanssa sitten kusetettiin sitä, kun huomattiin, että se pystyy seuraamaan vain yhden ihmisen ajatuksia kerrallaan.

Ja voi jestas sitä kiertoilmaisujen määrää, kun se oppi kaikki sanat heti. Kotona piti puhua ihan salakieltä kaikessa ulkoiluun ja ruokaan liittyvässä.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
seita

Ja voi jestas sitä kiertoilmaisujen määrää, kun se oppi kaikki sanat heti. Kotona piti puhua ihan salakieltä kaikessa ulkoiluun ja ruokaan liittyvässä.

Koiran sanavarasto on kuitenkin aika pieni. Veljeni koira tiesi sen minkä kaikki ihmisiin leimautuneet koirat oppivat. Jos sanoi "kuka tulee", niin se meni heti ulko-ovelle odotamaan Mutta kun USA:n presidentti oli tulossa valtiovierailulle ja joku sanoi uutisten aikaan että Reagan tulee, niin koira meni silloinkin ovelle odottamaan.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Oma koirani käytti paljon elekieltä ja erillaisia vinkaisuja ilmaisemaan mitä se halusi. Tavallisesti se osoitti kuonollaan vaikka talutushihnaa kun se halusi ulos. Kun sitten sanoin että ulosko, se riemastui siitä että ymmärsin.
Kun meillä oli useita autoja, jotka vaihtuivat usein, se kuullessaan auton tulevan, katsoi minua, oliko tulija perhettä vai vieras. Sen mukaan se sitten varautui ottamaan vastaan.

Koirallani oli myös oma äänne vain siihen että se sanoi: "pidän sinusta", jota se vahvisti painautumalla vasten minua.

Heräämiseeni se osasi varautua oudon hyvin. Vaikken mitenkään liikkunut, niin se oli siinä vieressä kun avasin silmäni.

IMMU
Seuraa 
Viestejä6
Liittynyt30.8.2007

Voisin sanoa tietäväni asiasta jotain, olin mm. koirien ja apinoiden käyttäytymistä tutkivissa ryhmissä töissä viime kesänä Max Planck Instituutissa Leipzigissa...

Koirat kykenevät ymmärtämään joitakin sosiaalisia vihjeitä paremmin kuin ihmisapinat, mutta niiden kyvyt jäävät melko rajallisiksi. Sosiaalisessa kognitiossa ihmisapinat kykenevät selkeästi paremmin ymmärtämään muiden yksilöiden todellisia intentioita. Lisäksi ihmisapinoiden fysikaalinen kognitio on ainakin 2.5 vuotiaan lapsen tasolla. Koiran fyysisen maailman ymmärtäminen on ilmeisesti suhteellisen yksinkertaisella tasolla: se kykenee esim. hahmottamaan ylhäältä alas tapahtuvan putoamisliikkeen, muttei edes ymmärrä kaltevalla pinnalla tapahtuvaa vierimistä.

Vierailija

Varsinaisen puhekyvyn takia koirat ilmeisesti ovat väkisin kehittyneet niin sosiaalisesti älykkäiksi että osaavat lukea eleitä ja äänensävyjä joita emme itse tunnista.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Hummeri
Varsinaisen puhekyvyn takia koirat ilmeisesti ovat väkisin kehittyneet niin sosiaalisesti älykkäiksi että osaavat lukea eleitä ja äänensävyjä joita emme itse tunnista.

Joo sen puutteen takia. Koirat viestivät keskenäänkin "ilmeillä".

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Noita on hauska seurata silloin kun sattuvat kohdalle. Muistan kerran kun vanha narttumme makasi sohvalla, ja nuori uros tuli siehen liehumaan eteen, selvästikin haluten myös itse sohvalle. Narttu tuijotti urosta, selvästikään se ei ollut kauhean innostunut moisesta. Ja sitten, niin äkillisesti että jos en olisi seurannut tilannetta kiinteästi olisin tuon varmaan missannut, narttu siristi silmiään hetkellisesti. Tuo äärimmäisen pieni ele riitti urokselle, se kääntyi korvat luimussa pois, meni johonkin nurkkaan ja pisti sinne maate huokaisten.

Vierailija

Miten koiraa voi pitää älykkäänä mitenkään. Vai onko se siitä kiinni et sil ois niin älyttömän lyhyt muisti. Mutta jos koira synnyttää vaikka seittemännen läjän pentuja, niin ei se mitään ihmettele vaik sen isäntä ne lahjottaa pois. Todella.. "älykästä" yrittää niit pentui jos ne on aina viety pois, ja pitää sitä isäntää kaverina vielä

Apinoista en tiedä jääkö ne suremaan pois annettua jälkikasvua.

.Silkki

Vierailija
sigfrid

Koiran sanavarasto on kuitenkin aika pieni.

Jos koira ymmärtää yhdenkin sanan ihmisen puhumaa kieltä, on se enemmän kuin mihin ihminen pystyy.

Monet eläinlajit kommunikoivat, ihminen ei vain kykene ymmärtämään sitä, esimerkkinä koirien haukunta.

Että se siitä ihmisen sosiaalisesta älykkyydestä.

Vierailija
tulihevonen

Justiinsa näin ja edelleen. Koira taitaa olla ihmistä viisaampi. On helppo ratkaista onko. Mietitäänpä kumpi tarjoaa kummalle täyden ylöspidon.

Toivottavasti joku koira tai kissa ei lue tätä. Voin olla kusessa jos huomaavat, että olen paljastanut hietin salaisuuden eli olen liian fiksu ihmiseksi ja vaarallinen.

Vierailija
IMMU
Voisin sanoa tietäväni asiasta jotain, olin mm. koirien ja apinoiden käyttäytymistä tutkivissa ryhmissä töissä viime kesänä Max Planck Instituutissa Leipzigissa...

Koirat kykenevät ymmärtämään joitakin sosiaalisia vihjeitä paremmin kuin ihmisapinat, mutta niiden kyvyt jäävät melko rajallisiksi. Sosiaalisessa kognitiossa ihmisapinat kykenevät selkeästi paremmin ymmärtämään muiden yksilöiden todellisia intentioita. Lisäksi ihmisapinoiden fysikaalinen kognitio on ainakin 2.5 vuotiaan lapsen tasolla.

Näitä ei voi verrata, ne kognitiot toimivat eri mekanismilla, vaikka se varsinainen biokemiallinen perusta olisi kuinka samanlainen.

Ihmisen kognitio on kielellisrakenteista, ja se on armotta "korkeammalla tasolla" kuin noiden elukoiden.

Koiran fyysisen maailman ymmärtäminen on ilmeisesti suhteellisen yksinkertaisella tasolla: se kykenee esim. hahmottamaan ylhäältä alas tapahtuvan putoamisliikkeen, muttei edes ymmärrä kaltevalla pinnalla tapahtuvaa vierimistä.

Koira ei "ymmärrä", se reagoi, mutta sen kyllä mm. hajuaistin tarkkuuden maailmanmestari.

Koira saattaa oppia temppuja permmin kuin apina, koska se seuraa "johtajaa" orjallisesti toisin kuin apinat.

Vierailija
RJK

Vau, hienoja sanoja, näitä ei apina ja koira tajuu. Intentio taitaa olla "aikomus" ellei sitten "teilaus". Toi kognitio on luultavasti konjakkipullon korkkaus. Jne.

Vierailija

Aikoinaan meilläkin oli pari koiraa..

Pari hauskaa tapausta:

Äidin veli tuli koirineen käymään (toinen nuori uros, toinen vanhahko narttu), vanhalle koiralle tuli yllätyksenä että meille olikin ilmestynyt koira (nuorehko narttu). Ensimmäisessä kohtaamisessa nartut vähän rähähtelivät (kuka on lauman pomo), meidän nuorempi näytti alistuvan, ja vanhempi otti parhaan sohvapaikan (nuorempi uros aika sivussa pysytteli viisaasti ).
Myöhemmin koirien käytyä ulkona, ilmeisesti koirat ottivat uudestaan yhteen, en tiedä mikä sai asetelman muuttumaan (ehkä tuttu reviiri antoi itseluottamusta?), mutta koirien tultua sisälle vanhempi narttu kiipesi taas parhaalle paikalle, mutta ei tarvinnut meidän koiran kun tulla siihen ja katsoa pahasti niin äkkiä lähti siitä. Siitä eteenpäin kaikki sujui niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Toinen juttu tapahtui myöhemmin, kun vanhemmat olivat koiramme pesueesta jättäneet meille pennun. Kun pentu oli jonkin verran alle vuoden ikäinen, olin useimmat viikot töissä toisella paikkakunnalla ja kävin kotona lähinnnä viikonloppuisin. Kerran vähän aikaa peuhattuani tämän kanssa, huomasin sen käyttäytyvän minua kohtaan itsepäisesti ja selvästi haastavan asemani "laumassa" (kuten senikäisten koirien kehitykseen kuuluu). Tähänhän otettiin selvyys samantien tuijotuskisalla (hävinnyt katsoo poispäin), ja tämän varmisti tosiaan se että normaalin 5-10 sekunnin sijaan koira tuijotti tosiaan tuimasti hetken aikaa vastaan, mutta niin vain alistui kun en antanut periksi (elekieli on helppoa, ei vain pidä luovuttaa ), eikä mitään ongelmia jatkossa enää ollutkaan.

Joskus tuntuu että ongelmatapaukset koirien kanssa ovat ihmisten tietämättömyyttä, yksinkertainen tuijotuskilpailu sai koiran tietämään paikkansa.

Ovikello sai koirat haukahtamaan pari kertaa ja tarkastamaan ketä on tulossa, mutta silloin koirat hermostuivat tosissaan jos ovesta tuli joku vieras soittamatta ovikelloa ollenkaan (jotkut lähisukulaiset).

Vierailija

Ai koirako ymmärtää? Se kokemus mikä minulla on koirista, niin ne nimenomaan jäävät tuijottamaan sormenpäätä kun niille suuntaa yrittää osoittaa. Toinen hauska temppu on muka heittää jokin kappale ilmaan (mutta oikeasti pitää sen kämmenessään) ja katsoa kun koira odottaa "puoli minuuttia" sen putoavan maahan. Kivan mausteen edellisessä tuo vielä se kun sitten "puolen minuutin" jälkeen vaivihkaa (koiran huomaamatta) heittää kappaleen oikeasti ilmaan ja koira vihdoin huomaa sen putoavan maahan.

Eli en tiedä ovatko apinaa älykkäämpi, mutta suhteellisen älykkäitä ja hauskoja otuksia siltikin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat