Seuraa 
Viestejä45973

Kun opettaja on homo

Steffan Drotleff Brandenburgin teatterista oli lehniniläisessä koulussa esittämässä kasi - kymppi -luokkalaisille yhden miehen näytelmää ”Coming out”. Näytelmän jälkeen tytöt halsuivat tietää, onko hauskannäköinen näyttelijä itse homo, mutta näyttelijä sanoo, että se on hänen yksityisasiansa.

Näytelmässä matematiikan opettaja joutuu tunnustamaan luokalle olevansa homo. Tunnustus ei ollut vapaaehtoinen, koska koulun seinään oli kirjoitettu suurin kirjaimin: ”Müller on homosika” (Müller ist ’ne schwule Sau). Se on saksankielessä paha loukkaus. Tekstin poispeseminen ei enää auta. Niinpä Müller kertoo luokalle lapsuudestaan, nuoruudestaan, siitä, kuinka hän rakastui luokkatoveriinsa Dannyyn ja siitä, kuinka vanhemmat joutuivat shokkiin, kun lastenhuoneesta löytyi pari z-lehden tapaista saksalaista gay-lehteä.

Katsojat valpastuvat, kun näytelmän Müller sanoo nuorille, että uskaltakaa puhua tunteistanne. Hän itse tarvitsi paljon aikaa ymmärtääkseen, kuka hän on.

Näytelmän jälkeen oli juttelutuokio. Puhetta johti toinen näyttelijä, Carsta Zimmermann. Hän sai nuoret mukaansa. Kävi ilmi, että kukaan ei halunnut joutua millään tavalla yhdistetyksi homoasiaan. Sellaisia sanoja, kuin ”luonnoton” ja ”vastenmielinen” esiintyi keskustelussa. Myös saksan homo-sana ”schwul” sopii hyvin loukkaukseksi. Ryhmän paine tekee hyvin vaikeaksi puhua seksuaalisista suuntauksista ilman ennakkoluuloja.

Näytelmä hankittiin kouluun, koska halutaan uusia keinoja, kun tehdään suvaitsevaisuuskasvatusta. Tutkimusten mukaan joka luokassa on 1-3 homo- tai lesbo-oppilasta. Ja niinkin voi elämässä käydä, että osa elämää on heteroa, toinen osa homoa, sanoi keskustelun juontaja.

Pari ennakkoluuloa saatiin hyvin käsitellyiksi: Homous ei ole sairaus ja homo tuntee samalla tavalla tunteiden kohisevan, kun rakastuu toiseen.

http://www.maerkischeallgemeine.de/cms/ ... 038/61009/

  • ylös 0
  • alas 0

Sivut

Kommentit (40)

Mikä tämä homojen aktiivisuuspuuskan on aiheuttanut.
Sama, ovatko kaapissa tai baanalla, kunhan eivät minua haittaa.
Eikä näitä Tiede-sivuja. Rauhaa kaikille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TPa
Mikä tämä homojen aktiivisuuspuuskan on aiheuttanut.
Sama, ovatko kaapissa tai baanalla, kunhan eivät minua haittaa.
Eikä näitä Tiede-sivuja. Rauhaa kaikille.

Kaikki on henkosen syytä. Uhkasi hommata lisää bösiä palstalle ja nyt
niitä on tullut.

Kyse ei ole siitä, että pitääkö olla homoja opettajina, vaan siitä, että onko lupa perustaa yksityisiä, homovapaita kouluja.

Antti Kalliomäki opetusministerinä vastusti homovapaita kouluja, koska seiväshyppääjille ei ollut olemassa homo- ja heterosarjoja erikseen. Ihan kuin seiväshyppy olisi koko maailmankaikkeus.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Löysä paska
Kaikille homoille jotka toimivat opettajina tulee antaa hetimmiten potkut!

Tämän tulisi tapahtua lakisääteisesti ilman erillistä päätöstä jos opettaja paljastuu tuhkaluukun rassaajaksi.

Kaipa sinä varmasti sairaalassakin vaadit heterolääkärin? Kaupassa heterokassan? Puhallusratsiassa tiedustelet ensimmäisenä, ollaankos sitä varmasti suoran tien kulkijoita? Niin ja tulipalostakaan ei mikään tuhkaluukunrassaaja saa sinua kantaa ulos?

Nuppuseni, tämä tulee varmaan järkytyksenä, mutta: Ne ovat kaikkialla!

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Pikku Gen

Nuppuseni, tämä tulee varmaan järkytyksenä, mutta: Ne ovat kaikkialla!

Tähän vaikuttaa alueiden erikoistuminen.

Kuten arvata saattaa, jos homot haluaa saada kunnan päätösvallassa olevia etuja, niin heidän kannattaa pakkautua yhteen ainoaan kuntaan. Esim johonkin ruotsinkieliseen, missä enemmistö on valmiiksi gay-henkistä, ja paikallisradiossa soi Village People, Gloria Gaynor ja George Michael.

Tosin vain 2 henkeä viidestä Village Peoplesta oli homoja. Hintit silti yrittää omia sen bändin. Ei onnistu ! Kuuntelen sitä punaniskojen kanssa töissä ihan innoissani !

http://fi.wikipedia.org/wiki/Village_People

Mitä homo-opettajat opettaa niille homoille? Liittykö tää topikki johonkin liukuvoidejutskiin?

oge
Antti Kalliomäki opetusministerinä vastusti homovapaita kouluja, koska seiväshyppääjille ei ollut olemassa homo- ja heterosarjoja erikseen. Ihan kuin seiväshyppy olisi koko maailmankaikkeus.

No kyllä se taitaa sitä tiettyyn seksuaaliseen suuntaumukseen taipuvaisille henkilöille ollakin... Tiedäthän, "seiväshyppy" .

Samanlaista varmaankin kuin tavallisella. Vai lukeeko niillä kaulassa lappu että olen... Ei, joku on katsonut liikaa South Parkia.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Kuukkeli
oge
Antti Kalliomäki opetusministerinä vastusti homovapaita kouluja, koska seiväshyppääjille ei ollut olemassa homo- ja heterosarjoja erikseen. Ihan kuin seiväshyppy olisi koko maailmankaikkeus.

No kyllä se taitaa sitä tiettyyn seksuaaliseen suuntaumukseen taipuvaisille henkilöille ollakin... Tiedäthän, "seiväshyppy" .

Pitääkö aina pelleillä vakavilla asioilla?

rosewater
Seuraa 
Viestejä1231
TPa
Mikä tämä homojen aktiivisuuspuuskan on aiheuttanut.

Nojaa, ei tämän homoaktivismin taustalla taida lopulta olla kuin yksi, nimimerkeillä Henkiset, Mikkis ja Ennakkoluuloton kirjoitteleva henkilö. Olen jo aiemmin kertaalleen ihmetellyt tämän tuputtavan yksinpuhelun motiiveja. Onko kyseessä seksuaaliseen poikkeavuuteensa ambivalentisti suhtautuva henkilö, jonka sisäiseen taisteluun heteroseksuaaliseksi eheytymiseksi nämä kuuluvat, vai kristityn homoseksuaalin, joka tietää uskontonsa sisällä perversioksi luokiteltavan käyttäytymisensä johtavan kadotukseen, ahdistus, mene ja tiedä.

"between the click of the light; and the start; of a dream"

Sepä nyt näyttää siltä, että täällä netissä on kiva joidenkin isotella, panetella, levittää vihaa ja valehdellakin muista ja itsestään, kun ei tarvitse sitten ottaa vastuuta sanoistaan. Todellisuudessa ehkä nämäkin ärhentelijät kulkevat pää alaspäin ympäristöään katselematta ja katsetta muihin vältellen, ettei vaan tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa eikä se ole kivaa joutua jonkun porukan kiusaamaksikaan. Naapurin luisevan 80-vuotiaan mummon tivaaminen roskien lajittelun suhteen saa melkein rakon pettämään jos ei sitten suolenkin.

Koska suurin osa heidän ajastaan kuluu tietokoneen ääressä välissä syöden, niin elopainoakin on kertynyt sitten sen verran, ettei sinne ulos pääse oikein muutenkaan ja ruokavaraston päivittäminen on viikon fyysisesti vaativin tapahtuma ja ainoa kosketus todellisuuteen. Heidän tietonsa asioista yleensä ottaen ovat pääosin netistä saatuja heidän ihailemiensa tyyppien jo alunperinkin keksittyjä juttuja ja sitten heidän toimintaansa yritetään matkia. Sitä paitsi on se niin paljon mukavampaa yrittää ylläpitää sitä kuvaa itsestään ja tärkeydestään hillumalla jollain nettisivustolla, vaikka kyllähän jokainen realistisessa maailmassa elävä ymmärtää, että sen tapaisten tyyppien persoonat ovat tavallaan niitä yhdentekevämpiä verrattuna niihin, joilla tuntuu olevan todella sanottavaa.

Toki peräkammarin poikien ja vasta miehuuttaan lähestyvien teinien lisäksi saattaa näitten joukossa olla joku aidosti sille teini-iän tasolle jäänyt keski-ikäinenkin, joka jaksaa kuvitella parin kymmenen vuoden takaisten juttujen vieläkin lisäävän hänen suosiotaan miesporukassa, kuten ne joskus silloin aikoinaan näyttivät tekevän. Saattaapa vielä kehuskella nuorekkuudellaan, vaikka hänen nuoruutensa aikaisissa kavereissakin herättää vain vaivautuneita hymyjä ja seuran välttelemistä. Jostain kumman syystä vain sitten näkevät sen minkä haluavat nähdä eikä ehkä sitten kiinnostakkaan toisaalta kuin se oma itse ja muut nähdään välineinä pönkittämässä sitä omaa persoonaa.

Helpointa onkin näille tyypeille etsiä kohde, jota odottavat muiden vihaavan tai halveksuvan ja sitten ruveta mollaamaan sitä ja kylvämään vihaa sitä ryhmää kohtaan. Tällaisiksi kelpaavat vallan hyvin sitten eri rotuiset, erilaisen sukupuolisen suuntauksen omaavat, erilainen poliittinen näkemys, erilainen koulutustaso ja eri sukupuolikin joissain tapauksissa yms. Aina löytyy ihmisiä, joilla on kompleksi johonkin asiaan ja koskaan edes yrittämättä sitten kohdata sitä pelon/kompleksin aiheuttajaa ruvetaan valittamaan heikommin tai vahvemmin asian suhteen. Taisi joku joskus sanoakin, että tietämättömyys lisää pelkoa ja itsensä sisällä sitten muuttuu se pelko vihaksi, koska sillä tavalla pystyy asiaa edes jotenkin käsittelemään.

Toisaalta todellisuudessa vähäisen elämän kokemuksen omaavilla (iästä riippumatta) saattaa olla kuvitelma, että räyhääminen on todellisen voiman merkki ja sillä saa kunnioitusta. Valitettavaa on kuitenkin näitten ihmisten kannalta, että vähänkin enemmän elämän kokemusta ja ihmistuntemusta omaavat henkilöt kyllä tunnistavat heidän henkilötyyppinsä pelkoineen varsin helposti. Ja heille sitten tuon tyyppinen meuhkaava käytös on selvä todiste meuhkaajan itsensä heikkoudesta, kokemattomuudesta ja tietämättömyydestä.

Siitä jokainen ärhentelijä tunnistakoon itsensä.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922

Jos lippalakki putoaa päästä, sitä ei kannata Tukholmassa noin vaan yrittää poimia takaisin. Pitää ensin varmistaa, että on kiviseinää takana, ennen kuin pyllistelee.

Lierikki Riikonen

Kumma sitten kun Jumala antaa kaikenmaailman synnin ja riettauden rehottaa maailman sadoissa suurkaupungeissa ja tuhkaa ja tulikiveä ei saavu kuin siinä äärimmäisen hienossa muodossa (savusumu).

rosewater
Seuraa 
Viestejä1231
*Mikkis*
Sepä nyt näyttää siltä, että täällä netissä on kiva joidenkin isotella, panetella, levittää vihaa ja valehdellakin muista ja itsestään, kun ei tarvitse sitten ottaa vastuuta sanoistaan. Todellisuudessa ehkä nämäkin ärhentelijät kulkevat pää alaspäin ympäristöään katselematta ja katsetta muihin vältellen, ettei vaan tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa eikä se ole kivaa joutua jonkun porukan kiusaamaksikaan. Naapurin luisevan 80-vuotiaan mummon tivaaminen roskien lajittelun suhteen saa melkein rakon pettämään jos ei sitten suolenkin.

No mikä tämä nyt sitten on, lainaus jostain Hanu Böglundin vanhasta sfnet-postauksesta?

Jokainen ihminen on kyllä arvokkaampi kuin Panu Höglund -sitaatti, jopa Panu itse.

Niin, voitko valottaa postailusi motiiveja? Ei toki sikäli, etteikö eheytymistaistelusi seuraaminen olisi jo itsessään arvokasta.

"between the click of the light; and the start; of a dream"

Stinger
Seuraa 
Viestejä4720

Kyllä tuo on lainaus minun kirjoituksestani tälle palstalle, kun eräs tosimies187cm-nikki trollaili täällä ja oli kovasti miestä mielestään. Mies en ole enkä Panu tai Hanu Höglundkaan. Mutta selvisipä tässä kätevästi sitten toisinaan suivaantuessani kirjoittamieni kirjoitusten taso, joten kiitos sen tason osoittamisesta...

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Ah, ok, tyyli oli vain jotenkin höglundmainen.

Eikä sikäli, etteikö Panullakin valoisat hetkensä olisi...

"between the click of the light; and the start; of a dream"

Löysä paska
Pikku Gen
Löysä paska
Kaikille homoille jotka toimivat opettajina tulee antaa hetimmiten potkut!

Tämän tulisi tapahtua lakisääteisesti ilman erillistä päätöstä jos opettaja paljastuu tuhkaluukun rassaajaksi.

Kaipa sinä varmasti sairaalassakin vaadit heterolääkärin?

Jos tiedän lääkärin olevan homoseksuaali niin vaadin todellakin paikalle toisen tohtorin. Erityisen tärkeätä on kuitenkin että nämä mielisairaat vääntyneet yksilöt eivät pääse työskentelemään kasvatusalalla.

Pikku Gen

Nuppuseni, tämä tulee varmaan järkytyksenä, mutta: Ne ovat kaikkialla!

Tämä onkin yksi nyky-yhteiskunnan vakavimpia ongelmia. Mitä tehdä homouden kitkemiseksi yhteiskunnasta. Miksi niin moni kasvaa kieroon ja rupeaa homoksi? Onko vika mediassa, koulussa vai kotikasvatuksessa?

Kyse on oikeasti vaskavasta asiasta!

tJos ei tahti muutu niin meitä saattaa uhata kauhea tuho! Muistutampa vain miten kävi Sodomalle ja Gomorralle!

Herra antoi sataa luotaan taivaasta Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta. Hän hävitti nämä kaupungit, koko tasangon, kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvit. (1. Moos. 19:24-25.)

Mä kävin kerran nuorena opiskelijana vatsan ultraäänitutkimusessa.
Mieslääkäri joka teki tutkimuksen lepuutti samalla kyynärvarttaan mun mulkun päällä, yrittäen saada sen pystyyn. Ei onnistunu mutta oli kiusallista. PERKELE.

Kyllä homot ahdistelee kaikkialla ja monesti törkeillä tavoilla.

On se vaan kumma että seksuaalisuudesta pitää tehdä useasti isokin haloo.

Opettajan työssä ei opettajan seksuaalisella suuntautumisella ole oikeastaan mitään merkitystä.

Heterous, homous, biseksuaalisuus yms eivät ole sairauksia eivätkä ne tartu.

Älkäämme tyrkyttäkö mitään tiettyä kaavaa kenellekkään. Maailmassa on erilaisia ihmisiä.

Stinger
Seuraa 
Viestejä4720
rosewater
Stinger
Kyllä tuo on lainaus minun kirjoituksestani tälle palstalle, kun eräs tosimies187cm-nikki trollaili täällä ja oli kovasti miestä mielestään. Mies en ole enkä Panu tai Hanu Höglundkaan. Mutta selvisipä tässä kätevästi sitten toisinaan suivaantuessani kirjoittamieni kirjoitusten taso, joten kiitos sen tason osoittamisesta...

Ah, ok, tyyli oli vain jotenkin höglundmainen.

Eikä sikäli, etteikö Panullakin valoisat hetkensä olisi...

Hmmm...Täytyypä sitten tutkia, että minkälaisia kirjoituksia kirjoittelee, kun en ole ko. henkilön kirjoituksia lukenut. Lienee tuolla nimellä sitten löytyy niitä esim. googlesta etsimällä. Itsestäni ei oikein ole paasaamaan mistään, mutta väliin sitten "repeää" jotain jonkun kirjoittajan ärsyttämänä ja silloin tulee tuutin täydeltä enemmän tai vähemmän miellyttävää tekstiä...

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat