Sivut

Kommentit (58)

-:)lauri
Politiikka on mm. sellainen, jota ei voida falsifioida. Asia on periaatteessa hyvin yksinkertaista, ja tieteellisen suoraviivaista, eikä sen hahmottaminen vaadi vielä muuta kuin kriittisen ajattelemisen taitoja. Sehän tieteessä onkin juuri niin kaunista. Ikävää tosin on, että huuhaassa kunnostautuneet kuvittelevat auktoriteettien sanelevan sen mikä on totta ja mikä ei, missä ongelmana juuri on irrationalistien kykenemättömyys loogiseen päättelykykyyn ja sitä kautta tieteelliseen analyyttisyyteen. Toisin sanoen suhteellisuudentaju teorioiden ja todellisuuden väliltä uupuu täysin.

Kuten Lewontin (erittäin ansioitunut geneetikko, btw) sanoo, uskonnon kriteereihin kuuluvat juurikin väitteet uskonnon asemaan nousseen instituution vapaudesta suhteessa sosiaaliseen ja poliittiseen arkeen(esim. "Tieteen nimittäminen politiikaksi on älyllisesti epärehellistä" ; "Tieteellinen tieto ei ole moraalia."), sen kyvystä tavoittaa "objektiivista" tietoa, joka ei ole avoinna muin keinoin tai muille(esim. "On olemassa objektiivinen todellisuus eikä sellaisen olemassaolo muutu" ; "reaalitodellisuus on erilainen kuin ihmisten uskomukset ja sanavalinnat siitä ei todellakaan muuta reaalirtodellisuutta pätkääkään"), kieli, jota ymmärtääkseen täytyy kuulua tähän instituutioon (esim. "Se on röntgen-kuva maallikolle siitäkin huolimatta, että maallikon mittarit eivät ole kalibroitu erottamaan röntgenkuvaa mustalla töhritystä muovikalvosta. Sama asia se on painovoimankin kanssa. Sinä et välttämättä tiedä miten se määritellään, mutta se ei tee painovoimaa kohdallasi olemattomaksi")

Irrationalismilla muuten sitten ei tarkoiteta nykyisessä keskustelussa laurilaista taidetta (aikuisen ihmisen jokeltelu), vaan epistemologista näkemystä, että elämä ei ole ensisijaisesti rationalistista, eikä ole mahdollista tavoittaa objektiivista rationalisoitavissa olevaa maailmaa kuin abstraktion kautta, joka siis aina on jossakin irrationaalisesti valitussa perspektiivissä. Toisin sanottuna, myöntäessään perspektiivisyyden, irrationalistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, tai etenkin Sokal, saati -:)lauri.

Niin ikään, kaiken selittäminen on juurikin rationalistien ja realistien teorioiden pyrkimys. Olisi liian hyväntahtoista uskoa, että reduktionistin moite redusoitavan tieteen "kaiken selittävyyspyrkimyksestä" olisi vain loogista kömpelyyttä. Määritelmällisesti ja toimintansa mukaisesti juuri reduktionistinen tiede on sitä, mikä yrittää selittää kaiken. Tällainen on nykyään esim. biologia populaaribiologisteille, jotka kirjoittelevat asioita liikaa yksinkertaistavia kirjojaan, joissa kaikki selittyy yhdellä asialla, kuten itsekkäällä geenillä. Ei tietenkään ole poissuljettua, että kyse on myös loogisesta kyvytömyydestä, olisi hyvin koherenttia, että esim. -:)laurin kohdalla näin olisi. Heikko logiikkahan voi hyvin edeltää tiedepoliittisia kantoja.

Nyt taas esim. sosiaaliset konstruktionistit - esimerkistä käynee Foucault - eivät väitä selittävänsä kaikkea millään yhdellä teorialla. Tämä ajattelu on syntynyt juuri erittäin epäuskonnollisessa ympäristössä, jossa oltiin todettu suuret teoriat kuolleiksi ja ryhdyttiin tekemään "mikroteoriaa", monelle lienee tuttua esim. mikrohistoria, mutta yhtä lailla painoa siirrettiin mikrososiologiaan, mikropolitiikkaan jne. asioiden tutkimiseen ja selittämiseen mikrotasolla suurten teorioiden sijasta. "Suuresta teoriasta" käy esimerkiksi "itsekäs geeni", joka on "elegantti", eli partikkeli-konstruktivistien teoriana simplifioi maailmaa erityisen tehokkaasti yhden selittävän asian alaisuuteen.

Pyydän kiinnittämään huomiota terminologiaan, jotta ero sosiaalisen konstruktionismin ja fysikalistisen konstruktivismin välillä tulee selväksi. Minua ei kiinnosta, jos joku auktoriteettinne on puhunut foucaultista ja muista sosiaalisina konstruktivisteina, siis jos tällaista käsitettä käytetään. Se on virhe juuri siksi, että se antaa ymmärtää, että kyse olisi konstruktivismista, joka on puolestaan keski-aikais-uskonnollista metafysiikkaa, jossa uskotaan maailman koostuvan "pienimmistä palasista", joista se sitten on kasattu kuin lego-linna. Reduktionistisena tämä vanhanaikaisen maailmankuvan ajattelu on reduktiota partikkeleihin, tai "möhkäleisiin", jos niin tahdotaan. Koska on uskomus objektiiviseen möhkälemaailmaan, ovat muut ilmiöt sen representaatioita. Niinpä kaikki on johdettavissa representaatio-möhkäle-suhteissa siten, että jokin ilmiö, se tarkoittaa ilmenevää asiaa, on aina palautettavissa sitä tosimaailmassa vastaaviin möhkäleisiin, jotka sen muodostavat .

Valitettavasti kuitenkin erittäin sosiaalinen ilmiö nimeltään "tiede" on jostain syystä näiden reduktioiden ulkopuolella, eikä herra Dawkins ole palautettavissa itsekkäiden geenien masinoimasti koneeksi, jonka toiminta selittyy täysin irrationaalsesta geenien kopioitumisen perspektiivistä, vaan herra Dawkins jostain kumman syystä on erityisen vahva "vastustamaan geenejä" ja kykenee siksi tarkkailemaan niiden toimintaa täysin objektiivisesti toimivana yksilönä.

Sitä vastoin sosiaalisessa konstruktionismissa reduktionismia ei harrasteta. Ei ole mitään möhkäleitä, joihin ilmiöitä palautettaisiin. Todellisuus käsitetään paremminkin Kincaidin laboratorio-esimerkin mukaisesti "jos voin maalata sen, se on olemassa", tarkoittaen, että kyse on vaikuttamisesta, vaikutus ja toiminta suhteista. Minkään ei katsota "rakentuvan" sosiaalisista lego-palikoista, vaan yksinkertaisesti vaikutussuhteet ovat monenvälisiä ja monisuuntaisia ja tutkittavat ilmiöt ja niiden tutkiminen ensisijaisesti olemassa sosiaalisesti avatuilla kentillä, joissa ne vaikuttavat ja tulevat vaikutetuiksi. Niinpä, tutkiessaan ilmiöitä todellisuudessa, jossa ne ilmenevät, abstrahoimatta niitä ja ympäröivää todellisuutta mihinkään idealistiseen möhkäle-maailmaan, sosiaaliset konstruktionistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, ja etenkin objektiivisempaa kuin Sokal, saati -:)lauri.

Mitenkä ; kaiken selittäminen sosiaalisella konstruktiolla ? Mihin siinä taas viitataan ? Ettei olisi biologiaa, genetiikkaa ; mihin teksteihin viitataan ? Joskus johonkin muuhun kuin vihaiseen biologisti-setään kiitos.

Olisiko vaihteeksi erityisen vaikutusvaltainen irrationalisti-kaksikko Gilles Deleuze ja Félix Guattari, jotka kirjoittavat seuraavaa :

"organismin kokonaisuutta täytyy ajatella alaisena kaksoisartikulaation lajeille [- -] morfogeneettisellä tasolla molekulaarisen tyypin tosiseikat sattumanvaraisessa suhteessa otetaan joukon ilmiöihin tai staattisiin kokonaisuuksiin, jotka määräävät järjestyksen [- -] toisaalta nämä kokonaisuudet itse otetaan osiksi vakaisiin rakenteisiin, jotka [- -] muodostavat elimiä [- -] mutta kolmannella tasolla [toisen ollessa solukemiallinen], josta solukemia itse riippuu, geneettinen koodi ei ole erotettavissa kaksoissegmentoitumisesta, tai -artikulaatiosta.” (s. 56-57)
”Jos oletetaan elementaarinen tai molekulaarinen populaatio annetussa ympäristössä, muodot eivät ole olemassa ennen tätä populaatiota [- -] ”fixoituja pisteitä ei ole kuin kielen mukavuudeksi. Yleisen evoluution tikkailla, kaikki sen lajin kohdistaminen on mahdotonta...” [Canguilhem et co, ”Du développement à l'évolution au XIXe siècle”, Thalès 1960, p. 34] [Kehityksen asteet] arvottuvat niiden etujen mukaan, joita ne antavat kyseessä oleville komponenteille (éléments), sitten kyseessä olevalle moneudelle ympäristössä, sitten kyseessä olevan muunnelman mukaan ympäristössä. [Ne mittaavat] erilaisia suhteita ja yhteisvaikutuksia, sellaisia kuin valintapaine [etc.]” (64.)
”Orgaaninen kerrostuma ei ole enää erotettavissa sisäisiksi kutsutuista ympäristöistä, jotka ovat totta puhuen sisäisiä osia suhteessa ulkoisiin materiaaleihin, mutta myös ulkoisia osia suhteessa sisäisiin aineksiin. Ja tiedetään, että nämä sisäiset orgaaniset ympäristöt säätävät monimutkaisuuden ja eriytymisen asteita organismin osissa.” (66-67.)
”[L]iitetyt ympäristöt (les milieux associés) ovat läheisessä suhteessa orgaanisten muotojen kanssa. Tällainen muoto ei ole yksinkertainen rakenne (structure), vaan jäsentely (structuration), liitetyn ympäristön kokoonpano. Liitetty ympäristö, kuten hämähäkinverkko, ei ole vähempää "morfogeneettinen" kuin orgaaninen muoto. Ei voida kuitenkaan sanoa, että se olisi ympäristö, joka determinoi muodon ; vaan [- -] muodon suhde ympäristöön ei ole vähemmän tärkeä. Siinä määrin kuin muoto riippuu itsenäisestä koodista, se ei voi perustaa itseään kuin suhteesa liitettyyn ympäristöön. [- -] muodot riippuvat koodeista, jotka kulkevat välttämättä populaatioissa.” (68-69.) *

Heillä kyse on siis materiaalisesta tuotannosta, sattumanvaraisista ketjuista, jotka tuottavat uusia järjestyksiä ja koodeja suhteessa toisiinsa. Organistinen muoto, esim. ihminen, on lopulta olemassa yhtenä osana monien vaikuttavien ja vaikutetuksi tulevien (molekulaaristen, geneettisten jne.) seikkojen leikkauksena. Mitään ei redusoida minnekään. Eikä mitään käsitetä vain tiettyinä, esim. sosiaalisina kokonaisuuksina, päin vastoin kaikkea katsotaan jatkuvasti muuttuvien, epästabiilien, mikrotason liikkeinä tapahtuvien suhteiden kokonaisuuksien muodostumisena.

Kyse ei ole missään nimessä biologian vastustamisesta, vaan vaatimuksesta, että biologiaakin tehtäisiin vakavana tieteenä. Minä en vastusta edes evoluutiopsykologiaa, minä opiskelen sitä. Minä vastustan populaaria biologismia, joka on tiedettä vain sen uskonnollisessa merkityksessä. Kirjoitettaessa tieteestä lähestymistapana ilmiöihin, tulisi muistaa, että sen on oltava altis kritiikille, menetelmiltään ja lähestymiseltään. Mikäli siis määritellään jotkin metodit ja kriteerit tälle lähestymiselle, ne tulisi ymmärtää myös määriteltyinä ja niiden olisi oltava alttiita yhteisolemassaololle muiden tapojen kanssa ja/tai muuttuvia. Mikäli lukitaan jotkin tietyt, esim. luonnontieteelliset kriteerit, tieteellisiksi, tulee hyväksyä, että ne ovat vain yksi tapa, yhdet kriteerit ja yksi metodi. Jos niiden halutaan olevan todella autoritaarisia, niistä tulisi voida keskustella niiden oman kriterian ulkkopuolella. Jos vaaditaan esim. joidenkin luonnontieteen kriteerien autoritaarista asemaa suhteessa sosiaalitieteisiin, tulee luonnontieteen metodit alistaa kritiikille suhteessa sosiaalitieteisiin ja niitä tulee arvottaa samalta ei-luonnontieteelliseltä, tieteenfilosofiselta pohjalta, kuin sosiaalitieteiden kriteerejä ja metodeja.

*Ote on kirjasta Mille Plateaux, kolmannesta luvusta, "La geologie de la morale", suluissa olevat luvut ovat sivunumeroita. Käännös on omani.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239
siouxeyesighed legion
-:)lauri
Politiikka on mm. sellainen, jota ei voida falsifioida. Asia on periaatteessa hyvin yksinkertaista, ja tieteellisen suoraviivaista, eikä sen hahmottaminen vaadi vielä muuta kuin kriittisen ajattelemisen taitoja. Sehän tieteessä onkin juuri niin kaunista. Ikävää tosin on, että huuhaassa kunnostautuneet kuvittelevat auktoriteettien sanelevan sen mikä on totta ja mikä ei, missä ongelmana juuri on irrationalistien kykenemättömyys loogiseen päättelykykyyn ja sitä kautta tieteelliseen analyyttisyyteen. Toisin sanoen suhteellisuudentaju teorioiden ja todellisuuden väliltä uupuu täysin.

Kuten Lewontin (erittäin ansioitunut geneetikko, btw) sanoo, uskonnon kriteereihin kuuluu juurikin väite uskonnon asemaan nousseen instituution vapaudesta suhteessa sosiaaliseen ja poliittiseen arkeen(esim. "Tieteen nimittäminen politiikaksi on älyllisesti epärehellistä" ; "Tieteellinen tieto ei ole moraalia." , sen kyvystä tavoittaa "objektiivista" tietoa, joka ei ole avoinna muin keinoin tai muille(esim. "On olemassa objektiivinen todellisuus eikä sellaisen olemassaolo muutu" ; "reaalitodellisuus on erilainen kuin ihmisten uskomukset ja sanavalinnat siitä ei todellakaan muuta reaalirtodellisuutta pätkääkään"), kieli, jota ymmärtääkseen täytyy kuulua tähän instituutioon (esim. "Se on röntgen-kuva maallikolle siitäkin huolimatta, että maallikon mittarit eivät ole kalibroitu erottamaan röntgenkuvaa mustalla töhritystä muovikalvosta. Sama asia se on painovoimankin kanssa. Sinä et välttämättä tiedä miten se määritellään, mutta se ei tee painovoimaa kohdallasi olemattomaksi")

Irrationalismilla muuten sitten ei tarkoiteta nykyisessä keskustelussa laurilaista taidetta (aikuisen ihmisen jokeltelu), vaan epistemologista näkemystä, että elämä ei ole ensisijaisesti rationalistista, eikä ole mahdollista tavoittaa objektiivista rationalisoitavissa olevaa maailmaa kuin abstraktion kautta, joka siis aina on jossakin irrationaalisesti valitussa perspektiivissä. Toisin sanottuna, myöntäessään perspektiivisyyden, irrationalistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, tai etenkin Sokal, saati -:)lauri.




Mistäs tämä riitelynhalu nyt oikein kumpuaa? Onko itsetunto kokenut kolhuja viimeaikoina? Olettamukset minun taikka tieteen luonteesta eivät vielä ole varsinaisesti tiedettä.

Niin ikään, kaiken selittäminen on juurikin rationalistien ja realistien teorioiden pyrkimys. Olisi liian hyväntahtoista uskoa, että reduktionistin moite redusoitavan tieteen "kaiken selittävyyspyrkimyksestä" olisi vain loogista kömpelyyttä. Määritelmällisesti ja toimintansa mukaisesti juuri reduktionistinen tiede on sitä, mikä yrittää selittää kaiken. Tällainen on nykyään esim. biologia populaaribiologisteille, jotka kirjoittelevat asioita liikaa yksinkertaistavia kirjojaan, joissa kaikki selittyy yhdellä asialla, kuten itsekkäällä geenillä. Ei tietenkään ole poissuljettua, että kyse on myös loogisesta kyvytömyydestä, olisi hyvin koherenttia, että esim. -:)laurin kohdalla näin olisi. Heikko logiikkahan voi hyvin edeltää tiedepoliittisia kantoja.



Toiminta, joka tuottaa testattavia hypoteeseja todellisuudesta on osoitettavasti toimivin tapa testata ajatusrakennelmia todellisuudesta. Mikä tässä on kehnoa logiikkaa?

Nyt taas esim. sosiaaliset konstruktionistit - esimerkistä käynee Foucault - eivät väitä selittävänsä kaikkea millään yhdellä teorialla. Tämä ajattelu on syntynyt juuri erittäin epäuskonnollisessa ympäristössä, jossa oltiin todettu suuret teoriat kuolleiksi ja ryhdyttiin tekemään "mikroteoriaa", monelle lienee tuttua esim. mikrohistoria, mutta yhtä lailla painoa siirrettiin mikrososiologiaan, mikropolitiikkaan jne. asioiden tutkimiseen ja selittämiseen mikrotasolla suurten teorioiden sijasta. "Suuresta teoriasta" käy esimerkiksi "itsekäs geeni", joka on "elegantti", eli partikkeli-konstruktivistien teoriana simplifioi maailmaa erityisen tehokkaasti yhden selittävän asian alaisuuteen.

Pyydän kiinnittämään huomiota terminologiaan, jotta ero sosiaalisen konstruktionismin ja fysikalistisen konstruktivismin välillä tulee selväksi. Minua ei kiinnosta, jos joku auktoriteettinne on puhunut foucaultista ja muista sosiaalisina konstruktivisteina, siis jos tällaista käsitettä käytetään. Se on virhe juuri siksi, että se antaa ymmärtää, että kyse olisi konstruktivismista, joka on puolestaan keski-aikais-uskonnollista metafysiikkaa, jossa uskotaan maailman koostuvan "pienimmistä palasista", joista se sitten on kasattu kuin lego-linna. Reduktionistisena tämä vanhanaikaisen maailmankuvan ajattelu on reduktiota partikkeleihin, tai "möhkäleisiin", jos niin tahdotaan. Koska on uskomus objektiiviseen möhkälemaailmaan, ovat muut ilmiöt sen representaatioita. Niinpä kaikki on johdettavissa representaatio-möhkäle-suhteissa siten, että jokin ilmiö, se tarkoittaa ilmenevää asiaa, on aina palautettavissa sitä tosimaailmassa vastaaviin möhkäleisiin, jotka sen muodostavat .




Sikäli kun ei ole oikeastaan mitään sellaista konkreettista, mitä todella voisi kritisoida, on todella korkeaa loogista ymmärryskykyä osoittavaa rakentaa olkinukkeja, joita vastaan sitten hyökkätään muka osuvilla ja viiltävillä argumenteilla.

Valitettavasti kuitenkin erittäin sosiaalinen ilmiö nimeltään "tiede" on jostain syystä näiden reduktioiden ulkopuolella, eikä herra Dawkins ole palautettavissa itsekkäiden geenien masinoimasti koneeksi, jonka toiminta selittyy täysin irrationaalsesta geenien kopioitumisen perspektiivistä, vaan herra Dawkins jostain kumman syystä on erityisen vahva "vastustamaan geenejä" ja kykenee siksi tarkkailemaan niiden toimintaa täysin objektiivisesti toimivana yksilönä.

Sitä vastoin sosiaalisessa konstruktionismissa reduktionismia ei harrasteta. Ei ole mitään möhkäleitä, joihin ilmiöitä palautettaisiin. Todellisuus käsitetään paremminkin Kincaidin laboratorio-esimerkin mukaisesti "jos voin maalata sen, se on olemassa", tarkoittaen, että kyse on vaikuttamisesta, vaikutus ja toiminta suhteista. Minkään ei katsota "rakentuvan" sosiaalisista lego-palikoista, vaan yksinkertaisesti vaikutussuhteet ovat monenvälisiä ja monisuuntaisia ja tutkittavat ilmiöt ja niiden tutkiminen ensisijaisesti olemassa sosiaalisesti avatuilla kentillä, joissa ne vaikuttavat ja tulevat vaikutetuiksi. Niinpä, tutkiessaan ilmiöitä todellisuudessa, jossa ne ilmenevät, abstrahoimatta niitä ja ympäröivää todellisuutta mihinkään idealistiseen möhkäle-maailmaan, sosiaaliset konstruktionistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, ja etenkin objektiivisempaa kuin Sokal, saati -:)lauri.

Ilman evidentiaalista materiaalia määrittelemäsi todellisuuden palauttamattomasta luonteesta johonkin konkreettiseen ominaisuuteen on kyseessä kehäpäätelmä. Muussa tapauksessa se on parhaimmillaankin vain käsien levittelyä. Tosin sitähän varten meillä on tieteestä poikkeava oppirakennelma nimeltään filosofia.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-:)lauri
siouxeyesighed legion
-:)lauri
Politiikka on mm. sellainen, jota ei voida falsifioida. Asia on periaatteessa hyvin yksinkertaista, ja tieteellisen suoraviivaista, eikä sen hahmottaminen vaadi vielä muuta kuin kriittisen ajattelemisen taitoja. Sehän tieteessä onkin juuri niin kaunista. Ikävää tosin on, että huuhaassa kunnostautuneet kuvittelevat auktoriteettien sanelevan sen mikä on totta ja mikä ei, missä ongelmana juuri on irrationalistien kykenemättömyys loogiseen päättelykykyyn ja sitä kautta tieteelliseen analyyttisyyteen. Toisin sanoen suhteellisuudentaju teorioiden ja todellisuuden väliltä uupuu täysin.

Kuten Lewontin (erittäin ansioitunut geneetikko, btw) sanoo, uskonnon kriteereihin kuuluu juurikin väite uskonnon asemaan nousseen instituution vapaudesta suhteessa sosiaaliseen ja poliittiseen arkeen(esim. "Tieteen nimittäminen politiikaksi on älyllisesti epärehellistä" ; "Tieteellinen tieto ei ole moraalia." , sen kyvystä tavoittaa "objektiivista" tietoa, joka ei ole avoinna muin keinoin tai muille(esim. "On olemassa objektiivinen todellisuus eikä sellaisen olemassaolo muutu" ; "reaalitodellisuus on erilainen kuin ihmisten uskomukset ja sanavalinnat siitä ei todellakaan muuta reaalirtodellisuutta pätkääkään"), kieli, jota ymmärtääkseen täytyy kuulua tähän instituutioon (esim. "Se on röntgen-kuva maallikolle siitäkin huolimatta, että maallikon mittarit eivät ole kalibroitu erottamaan röntgenkuvaa mustalla töhritystä muovikalvosta. Sama asia se on painovoimankin kanssa. Sinä et välttämättä tiedä miten se määritellään, mutta se ei tee painovoimaa kohdallasi olemattomaksi")

Irrationalismilla muuten sitten ei tarkoiteta nykyisessä keskustelussa laurilaista taidetta (aikuisen ihmisen jokeltelu), vaan epistemologista näkemystä, että elämä ei ole ensisijaisesti rationalistista, eikä ole mahdollista tavoittaa objektiivista rationalisoitavissa olevaa maailmaa kuin abstraktion kautta, joka siis aina on jossakin irrationaalisesti valitussa perspektiivissä. Toisin sanottuna, myöntäessään perspektiivisyyden, irrationalistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, tai etenkin Sokal, saati -:)lauri.




Mistäs tämä riitelynhalu nyt oikein kumpuaa? Onko itsetunto kokenut kolhuja viimeaikoina? Olettamukset minun taikka tieteen luonteesta eivät vielä ole varsinaisesti tiedettä.

Sikäli kun se, mikä jää rivien väliin, vaikuttaa olevan ensisijainen atribuutti, jonka perusteella määrittelet kirjoituksen mielekkyyden, hämmästelen vain tieteellistä laaduttomuutta.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239
siouxeyesighed legion
-:)lauri
siouxeyesighed legion
-:)lauri
Politiikka on mm. sellainen, jota ei voida falsifioida. Asia on periaatteessa hyvin yksinkertaista, ja tieteellisen suoraviivaista, eikä sen hahmottaminen vaadi vielä muuta kuin kriittisen ajattelemisen taitoja. Sehän tieteessä onkin juuri niin kaunista. Ikävää tosin on, että huuhaassa kunnostautuneet kuvittelevat auktoriteettien sanelevan sen mikä on totta ja mikä ei, missä ongelmana juuri on irrationalistien kykenemättömyys loogiseen päättelykykyyn ja sitä kautta tieteelliseen analyyttisyyteen. Toisin sanoen suhteellisuudentaju teorioiden ja todellisuuden väliltä uupuu täysin.

Kuten Lewontin (erittäin ansioitunut geneetikko, btw) sanoo, uskonnon kriteereihin kuuluu juurikin väite uskonnon asemaan nousseen instituution vapaudesta suhteessa sosiaaliseen ja poliittiseen arkeen(esim. "Tieteen nimittäminen politiikaksi on älyllisesti epärehellistä" ; "Tieteellinen tieto ei ole moraalia." , sen kyvystä tavoittaa "objektiivista" tietoa, joka ei ole avoinna muin keinoin tai muille(esim. "On olemassa objektiivinen todellisuus eikä sellaisen olemassaolo muutu" ; "reaalitodellisuus on erilainen kuin ihmisten uskomukset ja sanavalinnat siitä ei todellakaan muuta reaalirtodellisuutta pätkääkään"), kieli, jota ymmärtääkseen täytyy kuulua tähän instituutioon (esim. "Se on röntgen-kuva maallikolle siitäkin huolimatta, että maallikon mittarit eivät ole kalibroitu erottamaan röntgenkuvaa mustalla töhritystä muovikalvosta. Sama asia se on painovoimankin kanssa. Sinä et välttämättä tiedä miten se määritellään, mutta se ei tee painovoimaa kohdallasi olemattomaksi")

Irrationalismilla muuten sitten ei tarkoiteta nykyisessä keskustelussa laurilaista taidetta (aikuisen ihmisen jokeltelu), vaan epistemologista näkemystä, että elämä ei ole ensisijaisesti rationalistista, eikä ole mahdollista tavoittaa objektiivista rationalisoitavissa olevaa maailmaa kuin abstraktion kautta, joka siis aina on jossakin irrationaalisesti valitussa perspektiivissä. Toisin sanottuna, myöntäessään perspektiivisyyden, irrationalistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, tai etenkin Sokal, saati -:)lauri.




Mistäs tämä riitelynhalu nyt oikein kumpuaa? Onko itsetunto kokenut kolhuja viimeaikoina? Olettamukset minun taikka tieteen luonteesta eivät vielä ole varsinaisesti tiedettä.

Sikäli kun se, mikä jää rivien väliin, vaikuttaa olevan ensisijainen atribuutti, jonka perusteella määrittelet kirjoituksen mielekkyyden, hämmästelen vain tieteellistä laaduttomuutta.

Asiasisällöllisesti 0-tasoiseen argumentointiin vastaan kieltämättä ja toisinaan samalla tasolla. Ja selventääkseni hämmennystäsi, kinastelen kanssasi nyt vain puhtaasta myötätunnostani, sikäli kun syy, miksi olet vetänyt palollisen herneitä nenääsi ja katsot kohteen olevan meikäläinen, ei ole selvinnyt.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

-:)lauri

Niin ikään, kaiken selittäminen on juurikin rationalistien ja realistien teorioiden pyrkimys. Olisi liian hyväntahtoista uskoa, että reduktionistin moite redusoitavan tieteen "kaiken selittävyyspyrkimyksestä" olisi vain loogista kömpelyyttä. Määritelmällisesti ja toimintansa mukaisesti juuri reduktionistinen tiede on sitä, mikä yrittää selittää kaiken. Tällainen on nykyään esim. biologia populaaribiologisteille, jotka kirjoittelevat asioita liikaa yksinkertaistavia kirjojaan, joissa kaikki selittyy yhdellä asialla, kuten itsekkäällä geenillä. Ei tietenkään ole poissuljettua, että kyse on myös loogisesta kyvytömyydestä, olisi hyvin koherenttia, että esim. -:)laurin kohdalla näin olisi. Heikko logiikkahan voi hyvin edeltää tiedepoliittisia kantoja.



Toiminta, joka tuottaa testattavia hypoteeseja todellisuudesta on osoitettavasti toimivin tapa testata ajatusrakennelmia todellisuudesta. Mikä tässä on kehnoa logiikkaa?

Kehnoa logiikkaa on esittää expansiopyrkimysten kohde expansiivisena "kaiken selittäjänä".
-:)lauri

Nyt taas esim. sosiaaliset konstruktionistit - esimerkistä käynee Foucault - eivät väitä selittävänsä kaikkea millään yhdellä teorialla. Tämä ajattelu on syntynyt juuri erittäin epäuskonnollisessa ympäristössä, jossa oltiin todettu suuret teoriat kuolleiksi ja ryhdyttiin tekemään "mikroteoriaa", monelle lienee tuttua esim. mikrohistoria, mutta yhtä lailla painoa siirrettiin mikrososiologiaan, mikropolitiikkaan jne. asioiden tutkimiseen ja selittämiseen mikrotasolla suurten teorioiden sijasta. "Suuresta teoriasta" käy esimerkiksi "itsekäs geeni", joka on "elegantti", eli partikkeli-konstruktivistien teoriana simplifioi maailmaa erityisen tehokkaasti yhden selittävän asian alaisuuteen.

Pyydän kiinnittämään huomiota terminologiaan, jotta ero sosiaalisen konstruktionismin ja fysikalistisen konstruktivismin välillä tulee selväksi. Minua ei kiinnosta, jos joku auktoriteettinne on puhunut foucaultista ja muista sosiaalisina konstruktivisteina, siis jos tällaista käsitettä käytetään. Se on virhe juuri siksi, että se antaa ymmärtää, että kyse olisi konstruktivismista, joka on puolestaan keski-aikais-uskonnollista metafysiikkaa, jossa uskotaan maailman koostuvan "pienimmistä palasista", joista se sitten on kasattu kuin lego-linna. Reduktionistisena tämä vanhanaikaisen maailmankuvan ajattelu on reduktiota partikkeleihin, tai "möhkäleisiin", jos niin tahdotaan. Koska on uskomus objektiiviseen möhkälemaailmaan, ovat muut ilmiöt sen representaatioita. Niinpä kaikki on johdettavissa representaatio-möhkäle-suhteissa siten, että jokin ilmiö, se tarkoittaa ilmenevää asiaa, on aina palautettavissa sitä tosimaailmassa vastaaviin möhkäleisiin, jotka sen muodostavat .




Sikäli kun ei ole oikeastaan mitään sellaista konkreettista, mitä todella voisi kritisoida, on todella korkeaa loogista ymmärryskykyä osoittavaa rakentaa olkinukkeja, joita vastaan sitten hyökkätään muka osuvilla ja viiltävillä argumenteilla.

Kyse ei tietenkään ole olkinukeista. Suosittelen kirjojen lukemista, muidenkin kuin sen yhden Weinbergisi, sillä kirjoista oppii kaikenlaista.

Esimerkiksi mainitsemani Kincaid sisältää huopmattavat määrät esimerkkejä konstruktivistisesta ajattelusta luonnontieteissä.

Minulla ei ole sitä saatavillani nyt. Sen sijaan minulla on tämä esitys biologisesta reduktionismista :
"Individuals have power over their own bodies and labor power, in what MacPherson called "possessive individualism" [MacPherson 1962]. This atomized sosiety is matched by a new view of nature, the reductionist view. Now it is believed that the whole is to be understood only by taking it into pieces, that the individual bits and pieces, the atoms, molecules, cells, and genes, are the causes of the properties of the whole objets and must be separately studied if we are to understand complex nature.
[- -]
Genes make individuals, individuals have particular preferences and behaviors, the collection of preferences and behaviors makes a culture, and so genes make culture.
[- -]
These three ideas - that we differ in fundamental abilities because of innate differences, that those innate differences are biologically inherited, and that human nature guarantees the formation of a hierarchical society - when taken together, form what we can call the ideology of biological determinism.
The idea, that the blood will tell was not invented by biologists. It is a dominant theme of the nineteenth-century literature... Think of Dicken's Oliver Twist... George Eliot's Daniel Deronda..."
(Lewontin 1990, 12; 14; 23-24; )


Valitettavasti kuitenkin erittäin sosiaalinen ilmiö nimeltään "tiede" on jostain syystä näiden reduktioiden ulkopuolella, eikä herra Dawkins ole palautettavissa itsekkäiden geenien masinoimasti koneeksi, jonka toiminta selittyy täysin irrationaalsesta geenien kopioitumisen perspektiivistä, vaan herra Dawkins jostain kumman syystä on erityisen vahva "vastustamaan geenejä" ja kykenee siksi tarkkailemaan niiden toimintaa täysin objektiivisesti toimivana yksilönä.

Sitä vastoin sosiaalisessa konstruktionismissa reduktionismia ei harrasteta. Ei ole mitään möhkäleitä, joihin ilmiöitä palautettaisiin. Todellisuus käsitetään paremminkin Kincaidin laboratorio-esimerkin mukaisesti "jos voin maalata sen, se on olemassa", tarkoittaen, että kyse on vaikuttamisesta, vaikutus ja toiminta suhteista. Minkään ei katsota "rakentuvan" sosiaalisista lego-palikoista, vaan yksinkertaisesti vaikutussuhteet ovat monenvälisiä ja monisuuntaisia ja tutkittavat ilmiöt ja niiden tutkiminen ensisijaisesti olemassa sosiaalisesti avatuilla kentillä, joissa ne vaikuttavat ja tulevat vaikutetuiksi. Niinpä, tutkiessaan ilmiöitä todellisuudessa, jossa ne ilmenevät, abstrahoimatta niitä ja ympäröivää todellisuutta mihinkään idealistiseen möhkäle-maailmaan, sosiaaliset konstruktionistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, ja etenkin objektiivisempaa kuin Sokal, saati -:)lauri.




Ilman evidentiaalista materiaalia määrittelemäsi todellisuuden palauttamattomasta luonteesta johonkin konkreettiseen ominaisuuteen on kyseessä kehäpäätelmä. Muussa tapauksessa se on parhaimmillaankin vain käsien levittelyä. Tosin sitähän varten meillä on tieteestä poikkeava oppirakennelma nimeltään filosofia.
[/quote]
Sotket pahasti, mutta en ole yllättynyt, sillä paljon muuta sinulta nyt ei ole ollut odotettavissakaan. Kysehän on päinvastoin siitä, että minä katson olemassa olevan vain konkreettisen todellisuuden, johon kuuluu esim. sosiaalinen-kielellinen rakennelma, jota kutsumme tässä diskurssissa 'tieteeksi', ja muut todellisuudet, joihin tätä konkretiaa palautetaan ovat itsenäisinä abstraktioita ja ensi sijassa tämän konkreettisen, koetun todellisuuden osia ja konstruktioita. Sen sijaan fysikalistinen konstruktivoismi uskoo abstraktin todellisuuden olemassaoloon todellisempana todellisuutena, jolle konkretia on toissijaista. Sen takia me "voimme fysiikan avulla tietää" todellisuuden olevan mallia x, vaikka se näyttääkin olevan malleja z, y ja w.

Voisit vastailla myös kunnolla, etkä vain kitistä jostakin kinastelusta. Vai voitko ? Onhan toki mahdollista, ettet yksinkertaisesti kykene sanomaan muuta kuin "tuo ei ole tieteellistä..." Ehkä heikko koulutustasosi (kuten olen ymmärtänyt asianlaidan olevan) toimii esteenä, jonka takia et voi käydä keskustelua aiheesta, vaan joudut aina vain viittaamaan statuksiin, kuten "minulle maksetaan palkkaa" tai "se on tieteellistä".

Tällä hetkellä en todellakaan "kinastele" kanssasi, sillä minulla ei ole siihen aikaa eikä halua. Kirjoitan enneminkin muille, vaikka lainaankin sinua. Mutta sinun pitäisi oppia, että jos rakentaa linnoituksen, ei tule olla yllättynyt, kun sinne hyökätään.

Selvennetään vielä toistamiseen :

mikäli "tieteelle" diskurssina lyödään lukkoon jotkin säännöt, metodit ja kriteerit, tulee hyväksyä sen olemassaolo rinnakkaisena, ei ylempänä, muiden diskurssien kanssa. Mikäli taas sillä olisi tarkoitus olla autoritaarinen asema, sen metodeista, kriteereistä etc. on voitava käydä kriittistä keskustelua, joka ei ole alistettuna sen omalle kielelle ja kriterialle. Eli, jos tarjoat jotakin "luonnontieteellisten" menetelmien nippua "okeaksi" tieteelliseksi tavaksi, sinun on tyydyttävä siihen, että on toisia "oikeita" ei-tieteellisiä, mutta sellaisina jopa kriittisempiä ja ankarempia, tehokkaammin ja tuloksekkaammin kohdettaan lähestyviä menetelmiä, vaikkapa jokin hermeneuttisten menetelmien lähestymistapa; tai sitten sinun on käytävä keskustelua oikeista tieteellisistä menetelmistä ilman, että keskustelu on valmiiksi alistettu "tieteen" diskurssille, eli niistä tulee voida keskustella ilman presuppositiota annetun, siis esimerkissä "luonnontieteellisen", oikean tieteellisen menettelyn oikeudesta arvioida eri vaihtoehtojen paremmuutta.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239
siouxeyesighed legion
-:)lauri

Niin ikään, kaiken selittäminen on juurikin rationalistien ja realistien teorioiden pyrkimys. Olisi liian hyväntahtoista uskoa, että reduktionistin moite redusoitavan tieteen "kaiken selittävyyspyrkimyksestä" olisi vain loogista kömpelyyttä. Määritelmällisesti ja toimintansa mukaisesti juuri reduktionistinen tiede on sitä, mikä yrittää selittää kaiken. Tällainen on nykyään esim. biologia populaaribiologisteille, jotka kirjoittelevat asioita liikaa yksinkertaistavia kirjojaan, joissa kaikki selittyy yhdellä asialla, kuten itsekkäällä geenillä. Ei tietenkään ole poissuljettua, että kyse on myös loogisesta kyvytömyydestä, olisi hyvin koherenttia, että esim. -:)laurin kohdalla näin olisi. Heikko logiikkahan voi hyvin edeltää tiedepoliittisia kantoja.



Toiminta, joka tuottaa testattavia hypoteeseja todellisuudesta on osoitettavasti toimivin tapa testata ajatusrakennelmia todellisuudesta. Mikä tässä on kehnoa logiikkaa?

Kehnoa logiikkaa on esittää expansiopyrkimysten kohde expansiivisena "kaiken selittäjänä".



Aika tavalla jo ennalta-arvattava mielipide ja tyypillisesti pohjaa vailla. Älyllisesti kreationistien tasoista argumentointia. Tieteissä määritellään se mitä selitetään ja sitten valitaan objektiivisimmat ja parhaimmat menetelmät selittää ko. ilmiö.

-:)lauri

Nyt taas esim. sosiaaliset konstruktionistit - esimerkistä käynee Foucault - eivät väitä selittävänsä kaikkea millään yhdellä teorialla. Tämä ajattelu on syntynyt juuri erittäin epäuskonnollisessa ympäristössä, jossa oltiin todettu suuret teoriat kuolleiksi ja ryhdyttiin tekemään "mikroteoriaa", monelle lienee tuttua esim. mikrohistoria, mutta yhtä lailla painoa siirrettiin mikrososiologiaan, mikropolitiikkaan jne. asioiden tutkimiseen ja selittämiseen mikrotasolla suurten teorioiden sijasta. "Suuresta teoriasta" käy esimerkiksi "itsekäs geeni", joka on "elegantti", eli partikkeli-konstruktivistien teoriana simplifioi maailmaa erityisen tehokkaasti yhden selittävän asian alaisuuteen.

Pyydän kiinnittämään huomiota terminologiaan, jotta ero sosiaalisen konstruktionismin ja fysikalistisen konstruktivismin välillä tulee selväksi. Minua ei kiinnosta, jos joku auktoriteettinne on puhunut foucaultista ja muista sosiaalisina konstruktivisteina, siis jos tällaista käsitettä käytetään. Se on virhe juuri siksi, että se antaa ymmärtää, että kyse olisi konstruktivismista, joka on puolestaan keski-aikais-uskonnollista metafysiikkaa, jossa uskotaan maailman koostuvan "pienimmistä palasista", joista se sitten on kasattu kuin lego-linna. Reduktionistisena tämä vanhanaikaisen maailmankuvan ajattelu on reduktiota partikkeleihin, tai "möhkäleisiin", jos niin tahdotaan. Koska on uskomus objektiiviseen möhkälemaailmaan, ovat muut ilmiöt sen representaatioita. Niinpä kaikki on johdettavissa representaatio-möhkäle-suhteissa siten, että jokin ilmiö, se tarkoittaa ilmenevää asiaa, on aina palautettavissa sitä tosimaailmassa vastaaviin möhkäleisiin, jotka sen muodostavat .




Sikäli kun ei ole oikeastaan mitään sellaista konkreettista, mitä todella voisi kritisoida, on todella korkeaa loogista ymmärryskykyä osoittavaa rakentaa olkinukkeja, joita vastaan sitten hyökkätään muka osuvilla ja viiltävillä argumenteilla.

Kyse ei tietenkään ole olkinukeista. Suosittelen kirjojen lukemista, muidenkin kuin sen yhden Weinbergisi, sillä kirjoista oppii kaikenlaista.

Esimerkiksi mainitsemani Kincaid sisältää huopmattavat määrät esimerkkejä konstruktivistisesta ajattelusta luonnontieteissä.

Minulla ei ole sitä saatavillani nyt. Sen sijaan minulla on tämä esitys biologisesta reduktionismista :
"Individuals have power over their own bodies and labor power, in what MacPherson called "possessive individualism" [MacPherson 1962]. This atomized sosiety is matched by a new view of nature, the reductionist view. Now it is believed that the whole is to be understood only by taking it into pieces, that the individual bits and pieces, the atoms, molecules, cells, and genes, are the causes of the properties of the whole objets and must be separately studied if we are to understand complex nature.
[- -]
Genes make individuals, individuals have particular preferences and behaviors, the collection of preferences and behaviors makes a culture, and so genes make culture.
[- -]
These three ideas - that we differ in fundamental abilities because of innate differences, that those innate differences are biologically inherited, and that human nature guarantees the formation of a hierarchical society - when taken together, form what we can call the ideology of biological determinism.
The idea, that the blood will tell was not invented by biologists. It is a dominant theme of the nineteenth-century literature... Think of Dicken's Oliver Twist... George Eliot's Daniel Deronda..."
(Lewontin 1990, 12; 14; 23-24; )




Ja tämä liittyy meikäläiseen miten?


Valitettavasti kuitenkin erittäin sosiaalinen ilmiö nimeltään "tiede" on jostain syystä näiden reduktioiden ulkopuolella, eikä herra Dawkins ole palautettavissa itsekkäiden geenien masinoimasti koneeksi, jonka toiminta selittyy täysin irrationaalsesta geenien kopioitumisen perspektiivistä, vaan herra Dawkins jostain kumman syystä on erityisen vahva "vastustamaan geenejä" ja kykenee siksi tarkkailemaan niiden toimintaa täysin objektiivisesti toimivana yksilönä.

Sitä vastoin sosiaalisessa konstruktionismissa reduktionismia ei harrasteta. Ei ole mitään möhkäleitä, joihin ilmiöitä palautettaisiin. Todellisuus käsitetään paremminkin Kincaidin laboratorio-esimerkin mukaisesti "jos voin maalata sen, se on olemassa", tarkoittaen, että kyse on vaikuttamisesta, vaikutus ja toiminta suhteista. Minkään ei katsota "rakentuvan" sosiaalisista lego-palikoista, vaan yksinkertaisesti vaikutussuhteet ovat monenvälisiä ja monisuuntaisia ja tutkittavat ilmiöt ja niiden tutkiminen ensisijaisesti olemassa sosiaalisesti avatuilla kentillä, joissa ne vaikuttavat ja tulevat vaikutetuiksi. Niinpä, tutkiessaan ilmiöitä todellisuudessa, jossa ne ilmenevät, abstrahoimatta niitä ja ympäröivää todellisuutta mihinkään idealistiseen möhkäle-maailmaan, sosiaaliset konstruktionistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, ja etenkin objektiivisempaa kuin Sokal, saati -:)lauri.




Ilman evidentiaalista materiaalia määrittelemäsi todellisuuden palauttamattomasta luonteesta johonkin konkreettiseen ominaisuuteen on kyseessä kehäpäätelmä. Muussa tapauksessa se on parhaimmillaankin vain käsien levittelyä. Tosin sitähän varten meillä on tieteestä poikkeava oppirakennelma nimeltään filosofia.

Sotket pahasti, mutta en ole yllättynyt, sillä paljon muuta sinulta nyt ei ole ollut odotettavissakaan. Kysehän on päinvastoin siitä, että minä katson olemassa olevan vain konkreettisen todellisuuden, johon kuuluu esim. sosiaalinen-kielellinen rakennelma, jota kutsumme tässä diskurssissa 'tieteeksi', ja muut todellisuudet, joihin tätä konkretiaa palautetaan ovat itsenäisinä abstraktioita ja ensi sijassa tämän konkreettisen, koetun todellisuuden osia ja konstruktioita. Sen sijaan fysikalistinen konstruktivoismi uskoo abstraktin todellisuuden olemassaoloon todellisempana todellisuutena, jolle konkretia on toissijaista. Sen takia me "voimme fysiikan avulla tietää" todellisuuden olevan mallia x, vaikka se näyttääkin olevan malleja z, y ja w.



Entä kuinka tämä?

Selvennetään vielä toistamiseen :

mikäli "tieteelle" diskurssina lyödään lukkoon jotkin säännöt, metodit ja kriteerit, tulee hyväksyä sen olemassaolo rinnakkaisena, ei ylempänä, muiden diskurssien kanssa. Mikäli taas sillä olisi tarkoitus olla autoritaarinen asema, sen metodeista, kriteereistä etc. on voitava käydä kriittistä keskustelua, joka ei ole alistettuna sen omalle kielelle ja kriterialle. Eli, jos tarjoat jotakin "luonnontieteellisten" menetelmien nippua "okeaksi" tieteelliseksi tavaksi, sinun on tyydyttävä siihen, että on toisia "oikeita" ei-tieteellisiä, mutta sellaisina jopa kriittisempiä ja ankarempia, tehokkaammin ja tuloksekkaammin kohdettaan lähestyviä menetelmiä, vaikkapa jokin hermeneuttisten menetelmien lähestymistapa; tai sitten sinun on käytävä keskustelua oikeista tieteellisistä menetelmistä ilman, että keskustelu on valmiiksi alistettu "tieteen" diskurssille, eli niistä tulee voida keskustella ilman presuppositiota annetun, siis esimerkissä "luonnontieteellisen", oikean tieteellisen menettelyn oikeudesta arvioida eri vaihtoehtojen paremmuutta.




Don Quijote olisi kateellinen, et tarvitse edes konkreettista tuulimyllä nähdäksesi ilkeitä jättiläisiä ympärilläsi, joita vastaan tässä hyökkäät sanansäilälläsi. Hämästelen lähinnä vain sitä, minkälaisten lapsellisten aasinsiltojen kautta olet liittänyt minun kirjoitukseni tähän yhtälöön. Ainoa yhtäläisyys olisi siinä, että puolustat nyt vakaumuksellisesti huuhaan asemaa tieteenä. Niin typeränä sinua en halua kuitenkaan pitää.

Voisit vastailla myös kunnolla, etkä vain kitistä jostakin kinastelusta. Vai voitko ? Onhan toki mahdollista, ettet yksinkertaisesti kykene sanomaan muuta kuin "tuo ei ole tieteellistä..." Ehkä heikko koulutustasosi (kuten olen ymmärtänyt asianlaidan olevan) toimii esteenä, jonka takia et voi käydä keskustelua aiheesta, vaan joudut aina vain viittaamaan statuksiin, kuten "minulle maksetaan palkkaa" tai "se on tieteellistä".

Tällä hetkellä en todellakaan "kinastele" kanssasi, sillä minulla ei ole siihen aikaa eikä halua. Kirjoitan enneminkin muille, vaikka lainaankin sinua. Mutta sinun pitäisi oppia, että jos rakentaa linnoituksen, ei tule olla yllättynyt, kun sinne hyökätään.

Sikäli ja koska jo arvasinkin, että syy on vain henkilökohtainen ja minuun kohdistunut, en näe mitään älyllistä perustetta jatkaa keskustelua kanssasi. Nuole haavasi ja kasva pari vuotta vanhemmaksi. Tsemppiä.

PS. Sen verran kuitenkin vielä, jotta mistä ihmeen 'linnoituksista' sinä nyt oikein sekoilet?

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

siouxeyesighed legion

Selvennetään vielä toistamiseen :

mikäli "tieteelle" diskurssina lyödään lukkoon jotkin säännöt, metodit ja kriteerit, tulee hyväksyä sen olemassaolo rinnakkaisena, ei ylempänä, muiden diskurssien kanssa. Mikäli taas sillä olisi tarkoitus olla autoritaarinen asema, sen metodeista, kriteereistä etc. on voitava käydä kriittistä keskustelua, joka ei ole alistettuna sen omalle kielelle ja kriterialle. Eli, jos tarjoat jotakin "luonnontieteellisten" menetelmien nippua "okeaksi" tieteelliseksi tavaksi, sinun on tyydyttävä siihen, että on toisia "oikeita" ei-tieteellisiä, mutta sellaisina jopa kriittisempiä ja ankarempia, tehokkaammin ja tuloksekkaammin kohdettaan lähestyviä menetelmiä, vaikkapa jokin hermeneuttisten menetelmien lähestymistapa; tai sitten sinun on käytävä keskustelua oikeista tieteellisistä menetelmistä ilman, että keskustelu on valmiiksi alistettu "tieteen" diskurssille, eli niistä tulee voida keskustella ilman presuppositiota annetun, siis esimerkissä "luonnontieteellisen", oikean tieteellisen menettelyn oikeudesta arvioida eri vaihtoehtojen paremmuutta.

Hermeneuttinen lähestymistapa edellyttää kai että valikoiden kirjoitetaan "tiede", "totuus", "luonnontiede" ja "oikea"?

Olisiko jotain esimerkkiä, jossa vaikkapa hermeneuttiset menetelmät ovat olleet tehokkaampia ja tuloksekkaampia kuin luonnontieteelliset menetelmät?

Vastaan nyt, yhä, kuten aiemmissakin viesteissäni, paitsi -:)laurin viimeiseen viestiin, myös yleisesti tähän ”skepsis ja huuhaa” -aiheeseen. Kyse on siis pitkästä viestistä, jossa käsittelen argumentaatiota sekä tieteen ja ideologismien suhdetta, samalla, kun vastaan -:)laurille. Tämä on suunnattu kaikille.

Pahoitteluni floodauksesta, mutta viestin jakaminen useampiin viesteihin olisi nähdäkseni floodannut vielä pahemmin peittämällä mahdollisesti useamman sivun verran ketjua. Viestin pituuden suhteen haluan kuitenkin myös kiinnittää huomionne kahteen asiaan : 1. te, mahdollisesti ja toivottavasti, luette tämän, mutta minä kirjoitin tämän ja se vaatii vielä paljon suurempaa vaivannäköä. 2. Viestin pituus on suhteellista, opiskelijat lukevat tämän mittaisia artikkeleita jatkuvasti.

Olen pyrkinyt jäsentelemään tekstini selkeästi, käyttänyt palstajaon lisäksi väliotsikointia, selventämään esitystä suorin viittauksin ja esimerkein sekä käyttämään normaalia vähemmän akateemista kieltä ja selittämään käyttämiäni käsitteitä. Tämä lisää pituutta, mutta tarkoitus on, että viesti olisi paitsi sisällöltään, myös muodoltaan vaivannäkönne arvoinen. Pyydän teitä silti muistamaan, ettei minulla missään nimessä ole rajattomasti aikaa tämän viestin muotoilulle ja olisi liikaa vaadittu, että se olisi julkaistavan kirjallisen tekstin asussa. On selvä, että siihen on jäänyt kirjoitusvirheitä ja että välillä etenen assosioiden asioita tavalla, joka ei ensin näytä täysin johdonmukaiselta tai tuntuu loikkivan asiasta toiseen. Varmaankin välillä käytän myös käsitteitä, jotka eivät ole kaikille tuttuja, mutta jotka tottumuksestani niiden käyttöön jäävät selittämättä. Toivonkin siis, ettette luovuta ensimmäisen vaikeasti ymmärrettävältä tai asiaan liittymättömältä tuntuvan seikan kohdalla, sillä niiden pitäisi kaikkien ainakin mitä suurimmissa määrin, avautua kokonaisuuden kautta. Pitäkää hyvänänne.

Pohjustukseksi vastaan ensin -:)laurin viimeisimmän viestin eri kohtiin. Palaan kaikkiin asioihin myöhemmin viestissä suuremmalla tarkkuudella.

-:)lauri
siouxeyesighed legion

Kehnoa logiikkaa on esittää expansiopyrkimysten kohde expansiivisena "kaiken selittäjänä".



Aika tavalla jo ennalta-arvattava mielipide ja tyypillisesti pohjaa vailla. Älyllisesti kreationistien tasoista argumentointia. Tieteissä määritellään se mitä selitetään ja sitten valitaan objektiivisimmat ja parhaimmat menetelmät selittää ko. ilmiö.

Looginen pohja on selvä, se on sisäänkirjoitettuna lauseessa. Empiirinen pohja löytyy esim. tästä ketjusta. -:)lauri puolustaa Niemelää, joka hänen mielestään sotii vain expansiivisia kaiken selittäviä teorioita vastaan. Kuitenkin Niemelän hampaissa on käytännössä kaikki mikä ei ole sosiobiologiaa. Tämä on siis hyvin konkreettinen esimerkki expansiivisesta teoriasta, joka syyttää expansioidensa kohdetta expansiosta - ja jota -:)lauri kannattaa. Mitä -:)lauri voisi tehdä, olisi tietysti jossakin myös näyttää, että Niemelällä on -:)laurin väittämä sosiaalitieteille positiivinen ei-biologistinen kanta. Sen osoittaminen tosin olisi vaikeaa. Tässä diskurssissa erityisesti on tehty expansiota naistutkimuksen, queer-tutkimuksen ja ihmisten sosiaalista identiteettiä tutkivien alojen suuntaan – ja sitten sanotaan, että nämä alat ovat expansiivisia. Poliittinen puolustuspuhe kuuluu ”vain ”kaiken eli ei mitään selittäviä teorioita vastaan”. Kuitenkaan ei ole esimerkkejä ”kaiken selittävistä teorioista” kohteeksi otetuilta aloilta. Sen sijaan Niemelä kovin mielellään tarjoaa biologistista reduktiota kaikkiin sosiaalisiin ilmiöihin, ts. yrittää yhdellä teorialla selittää kaikkien alojen ongelmia. Itse otin esimerkiksi Dawkinsin itsekkäät geenit.

-:)lauri

-:)lauri

Nyt taas esim. sosiaaliset konstruktionistit - esimerkistä käynee Foucault - eivät väitä selittävänsä kaikkea millään yhdellä teorialla. Tämä ajattelu on syntynyt juuri erittäin epäuskonnollisessa ympäristössä, jossa oltiin todettu suuret teoriat kuolleiksi ja ryhdyttiin tekemään "mikroteoriaa", monelle lienee tuttua esim. mikrohistoria, mutta yhtä lailla painoa siirrettiin mikrososiologiaan, mikropolitiikkaan jne. asioiden tutkimiseen ja selittämiseen mikrotasolla suurten teorioiden sijasta. "Suuresta teoriasta" käy esimerkiksi "itsekäs geeni", joka on "elegantti", eli partikkeli-konstruktivistien teoriana simplifioi maailmaa erityisen tehokkaasti yhden selittävän asian alaisuuteen.

Pyydän kiinnittämään huomiota terminologiaan, jotta ero sosiaalisen konstruktionismin ja fysikalistisen konstruktivismin välillä tulee selväksi. Minua ei kiinnosta, jos joku auktoriteettinne on puhunut Foucaultista ja muista sosiaalisina konstruktivisteina, siis jos tällaista käsitettä käytetään. Se on virhe juuri siksi, että se antaa ymmärtää, että kyse olisi konstruktivismista, joka on puolestaan keski-aikais-uskonnollista metafysiikkaa, jossa uskotaan maailman koostuvan "pienimmistä palasista", joista se sitten on kasattu kuin lego-linna. Reduktionistisena tämä vanhanaikaisen maailmankuvan ajattelu on reduktiota partikkeleihin, tai "möhkäleisiin", jos niin tahdotaan. Koska on uskomus objektiiviseen möhkälemaailmaan, ovat muut ilmiöt sen representaatioita. Niinpä kaikki on johdettavissa representaatio-möhkäle-suhteissa siten, että jokin ilmiö, se tarkoittaa ilmenevää asiaa, on aina palautettavissa sitä tosimaailmassa vastaaviin möhkäleisiin, jotka sen muodostavat .




Sikäli kun ei ole oikeastaan mitään sellaista konkreettista, mitä todella voisi kritisoida, on todella korkeaa loogista ymmärryskykyä osoittavaa rakentaa olkinukkeja, joita vastaan sitten hyökkätään muka osuvilla ja viiltävillä argumenteilla.

Kyse ei tietenkään ole olkinukeista. Suosittelen kirjojen lukemista, muidenkin kuin sen yhden Weinbergisi, sillä kirjoista oppii kaikenlaista.

Esimerkiksi mainitsemani Kincaid sisältää huomattavat määrät esimerkkejä konstruktivistisesta ajattelusta luonnontieteissä.

Minulla ei ole sitä saatavillani nyt. Sen sijaan minulla on tämä esitys biologisesta reduktionismista :
"Individuals have power over their own bodies and labor power, in what MacPherson called "possessive individualism" [MacPherson 1962]. This atomized sosiety is matched by a new view of nature, the reductionist view. Now it is believed that the whole is to be understood only by taking it into pieces, that the individual bits and pieces, the atoms, molecules, cells, and genes, are the causes of the properties of the whole objets and must be separately studied if we are to understand complex nature.
[- -]
Genes make individuals, individuals have particular preferences and behaviors, the collection of preferences and behaviors makes a culture, and so genes make culture.
[- -]
These three ideas - that we differ in fundamental abilities because of innate differences, that those innate differences are biologically inherited, and that human nature guarantees the formation of a hierarchical society - when taken together, form what we can call the ideology of biological determinism.
The idea, that the blood will tell was not invented by biologists. It is a dominant theme of the nineteenth-century literature... Think of Dicken's Oliver Twist... George Eliot's Daniel Deronda..."
(Lewontin 1990, 12; 14; 23-24; )




Ja tämä liittyy meikäläiseen miten?

Tämä selvensi konstruktivismin olemassaoloa -:)laurin pyynnöstä.


Valitettavasti kuitenkin erittäin sosiaalinen ilmiö nimeltään "tiede" on jostain syystä näiden reduktioiden ulkopuolella, eikä herra Dawkins ole palautettavissa itsekkäiden geenien masinoimasti koneeksi, jonka toiminta selittyy täysin irrationaalsesta geenien kopioitumisen perspektiivistä, vaan herra Dawkins jostain kumman syystä on erityisen vahva "vastustamaan geenejä" ja kykenee siksi tarkkailemaan niiden toimintaa täysin objektiivisesti toimivana yksilönä.

Sitä vastoin sosiaalisessa konstruktionismissa reduktionismia ei harrasteta. Ei ole mitään möhkäleitä, joihin ilmiöitä palautettaisiin. Todellisuus käsitetään paremminkin Kincaidin laboratorio-esimerkin mukaisesti "jos voin maalata sen, se on olemassa", tarkoittaen, että kyse on vaikuttamisesta, vaikutus ja toiminta suhteista. Minkään ei katsota "rakentuvan" sosiaalisista lego-palikoista, vaan yksinkertaisesti vaikutussuhteet ovat monenvälisiä ja monisuuntaisia ja tutkittavat ilmiöt ja niiden tutkiminen ensisijaisesti olemassa sosiaalisesti avatuilla kentillä, joissa ne vaikuttavat ja tulevat vaikutetuiksi. Niinpä, tutkiessaan ilmiöitä todellisuudessa, jossa ne ilmenevät, abstrahoimatta niitä ja ympäröivää todellisuutta mihinkään idealistiseen möhkäle-maailmaan, sosiaaliset konstruktionistit tekevät objektiivisempaa tiedettä kuin esimerkiksi Weinberg, ja etenkin objektiivisempaa kuin Sokal, saati -:)lauri.




Ilman evidentiaalista materiaalia määrittelemäsi todellisuuden palauttamattomasta luonteesta johonkin konkreettiseen ominaisuuteen on kyseessä kehäpäätelmä. Muussa tapauksessa se on parhaimmillaankin vain käsien levittelyä. Tosin sitähän varten meillä on tieteestä poikkeava oppirakennelma nimeltään filosofia.

Sotket pahasti, mutta en ole yllättynyt, sillä paljon muuta sinulta nyt ei ole ollut odotettavissakaan. Kysehän on päinvastoin siitä, että minä katson olemassa olevan vain konkreettisen todellisuuden, johon kuuluu esim. sosiaalinen-kielellinen rakennelma, jota kutsumme tässä diskurssissa 'tieteeksi', ja muut todellisuudet, joihin tätä konkretiaa palautetaan ovat itsenäisinä abstraktioita ja ensi sijassa tämän konkreettisen, koetun todellisuuden osia ja konstruktioita. Sen sijaan fysikalistinen konstruktivismi uskoo abstraktin todellisuuden olemassaoloon todellisempana todellisuutena, jolle konkretia on toissijaista. Sen takia me "voimme fysiikan avulla tietää" todellisuuden olevan mallia x, vaikka se näyttääkin olevan malleja z, y ja w.



Entä kuinka tämä?

Voimme tietysti erehtyäkin sen suhteen, sillä -:)laurin virke tuolla aiemmin on täysin käsittämätöntä epäkieltä. Sitä on tässä tulkittu hyvänsuopuudella, jota se ei kenties ansaitsisi.

Yhteys on siinä, että -:)lauri käsittääkseni yrittää sanoa, että rationalistiset realistit (epistemologinen kanta, jonka mukaan on olemassa jokin ihmisestä riippumaton objektiivinen todellisuus, josta voidaan saavuttaa suoraa tietoa rationalisoitujen teorioiden, siis esim. matemaattisen laskennan ja abstrahoitujen, suljettujen kenttien tutkimuksella) harjoittavat palauttamista konkreettiseen todellisuuteen. Tämä oli mainitsemani virhe : he juuri palauttavat ensisijan kokemuksen konkreettista todellisuutta teorioin rakennettuun atomistiseen, oletetuun, ei-koettuun objektiiviseen todellisuuteen ensisijan kokemuksen takana. Sosiaalitieteet tutkivat suoraan konkreettista todellisuutta. (Palaan aiheeseen pian.)

Pyrin siis tässäkin vastaamaan annettuun kommentiin. Tämä on sikäli vaikeaa, että -:)laurin kirjoitukset eivät juuri koskaan ole missään suhteessa "kommentoituun" (sitaateissa, koska on vaikea puhua todella kommentoidusta tekstistä ilman suhdetta kommentin ja kommentoidun välillä).

Otetaan esimerkki tästä ketjusta. Otan pian muitakin esimerkkejä ja pyrin samalla ainakin osittain vastaamaan nimim. Anomalian kysymykseen, joka oli toki edistyksellinen suhteessa -:)laurin vastauksiin, mutta joka nähdäkseni yhä sekoittaa itse asiaa. Selitän kyllä, mutta otan ensin lämmittelyksi tämän esimerkin tästä ketjusta, jotta esittämäni väite -:)laurin kommenttien epäkommentaarisuudesta ei unohdu tai jää turhaan ilmaan liian pitkäksi aikaa.

[size=150:35k6tlfl]leimaaminen taktiikkana[/size:35k6tlfl]

esimerkki 1

"Sikäli kun ei ole oikeastaan mitään sellaista konkreettista, mitä todella voisi kritisoida, on todella korkeaa loogista ymmärryskykyä osoittavaa rakentaa olkinukkeja, joita vastaan sitten hyökkätään muka osuvilla ja viiltävillä argumenteilla."

Aloitetaan ensimmäisistä kahdesta lauseesta "Sikäli kun ei ole oikeastaan mitään sellaista konkreettista, mitä todella voisi kritisoida,":

Lauseita, joiden sisältö on tyhjä. Ensinnäkään ne eivät viittaa mihinkään. Tämä tekijä tulee toistumaan jatkossa usein. Hän esittää yhden väitteen, ”ei ole konkreetista kritisoitavaa”, joskin se jää hyvin epämääräiseksi, koska se on muodossa ”sikäli, kun ei...”, mikä on semikonditionaali, eikä siis kovin konkreettinen. Tärkeämpää : väite jää täysin vaille perusteluita. Entä vastaako tämä jotenkin aiempaan tekstiin ? Ilman yhtäkään kiinnekohtaa, on vaikea nähdä mihin tämä vastaisi. Missä on ensimmäinenkin viittaus viestini sisältöön ? Entä kysyykö tämä jotakin aiemmasta tekstistä ? Muoto ei ole kysyvä. Huomautan, että kun viesti on esitetty siteeraten alkuun minun viestiäni, sen voisi odottaa olevan suhteessa juurikin minun viestiini.

Minä selitin toki konkreettisten esimerkkien avulla, mikä on tämä expansiivisen luonnontiede-ideologian virheellinen väite sosiaalisesta konstruktionismista. Huomattavaa on myös, että -:)laurin lainaa kohdan, jossa esitän vain eron konstruktivismin ja konstruktionismin välillä. Kunnollinen vastaus häneltä olisi ollut esimerkiksi esittää atomistisia tai idealistisia näkemyksiä vaikkapa Foucaultilta tai Butlerilta tai sitten vastaavasti esittää miten puheena olleet sosiobiologit eivät selitä maailmaa atomistisesti ja expansiivisesti, tai miten konstruktivismi ja konstruktionismi poikkeavat esityksestäni.

Tarkoitukseni ei ole sanoa, että kaikki luonnontiede olisi atomistista ja konstruktivistista, vielä vähemmän, että se olisi kaikki ekspansiivista. Kincaidin ”if you can paint it, it's real” on esimerkki jostakin, olisiko ollut molekyylibiologian laboratoriosta, joka sovelsi juurikin samaa vaikutussuhteiden todellisuuden teoriaa : jos siihen voidaan vaikuttaa tai jos se vaikuttaa johonkin, se on todellisuutta. Emme tarvitse rakennuspalikoita, joista koota maailmaa, konkreettinen todellisuus on vaikutussuhteiden todellisuus, atomistiset rakennuspalikat ovat abstraktio. Expansioihin palaan pian.

Miten Dawkinsin geeni ei ole konkreettinen, tai esittämäni fysikalistinen konstruktivismi ? Missä on evidenssi näiden olemassaolon puutteesta ? Nämä ovat kysymyksiä keskustelussamme, kun -:)lauri väittää, ettei ole mitään konkreettista. Selitin tätä vielä tarkemmin Lewontinin avulla, biologisen konstruktivismin kautta ja selitin miksi sosiaalisessa konstruktionismissa ei ole kyse mistään vastaavasta, koska siinä ei rakennella mitään, vaan analysoidaan rakenteita. Mutta annettu vastaus oli pelkkä toteamus. Se yhtä kaikki ei asetu mihinkään suhteeseen aiemman tekstin kanssa, sillä ei ole kosketuskohtaa missään osassaan. Ei kertaakaan yhtäkään konkreettista viittausta.

Lisäksi meillä tietysti on olemassa -:)laurin oma lausunto aiheesta :
”Minun mielestäni todellisuus on 'atomaarisuuden' emergenttinen ominaisuus. Todellisuus ei siis ole enempää kuin sen osat, vaikka osien yhteispeli toimisikin eri tavalla kuin osat itse.”

Eli atomismia, ts. konstruktivismia. Ts. konkreettista kritisoitavaa löytyy ja se liittyy -:)lauriin.

"on todella korkeaa loogista ymmärryskykyä osoittavaa rakentaa olkinukkeja"

Jep, passiivi. Väite on ilmeisen ironinen, parhaalla tahdolla luettuna, ja sanoo, että ”ei osoita loogista ymmärrystä rakentaa olkinukkeja” ja sisäänkirjoitettuna : ”on olkinukkeja”. Missä olkinuket, miksi ovat olkinukkeja ? Perusteita ennalta oletetulle tekijälle ei anneta. Julki kirjoitettu väite on niin ikään perustelematta, mutta, mikä pahempaa, vailla viitteitä. Mihin oikeastaan edes viitataan, koko lauseessa ? Niin, ei mihinkään. Hyvänsuopa tulkinta nyt voi lukea tämän esityksen muotoon : 1)tekstissäni on olkinukkeja, 2)niiden rakenteleminen ei osoita korkeaa loogista ymmärrystä, ergo 3)olkinukkien rakenteluni ei osoita loogista ymmärrystä tai osoittaa sen heikkoutta. Tässä siis olen lisännyt siihen viittaussuhteen. Viimeinen kohta on perusteltu, jos kaksi ensimmäistä ovat tosia. Kuitenkin etenkin ensimmäinen kohta kaipaisi kipeästi perusteluita.

"joita vastaan sitten hyökkätään muka osuvilla ja viiltävillä argumenteilla."

Jatko on tietysti yhä passiivissa. Ei ole mitään argumentointia todeta joidenkin, nimeämättömien argumenttien olevan ilman mitään esitettyjä perusteita "muka osuvia" tähän "tieteellisen vittuilun" (vai mitä se olikaan) "ironiseen" tyyliin, josta -:)lauri on varmaankin ylpeä (päätellen tavasta, jolla hän kirjoitti siitä ”halventamis”-ketjussa).

systematisointi

Nimitän tätä keskustelussa käytettyä taktiikkaa tässä leimaamiseksi, pidän sitä hyvin helposti ymmärrettävänä ja selkokielisenä nimityksenä ja tarkoitan sillä taktiikkaa, jossa sen sijaan, että keskusteltaisiin esitetystä asiasta ja puututtaisiin siihen, mitä on sanottu, annetaan esitykselle jokin ”leima”.

Viesti arvotetaan esim. ”älyllisesti kreationistien tasoiseksi argumentoinniksi”, kuten -:)lauri teki aiemmin tässä ketjussa. Pyydän nyt kiinnittämään huomiota, ettei mukamas kommentoidusta esityksestä sanottu millään tavalla miksi tai miten se olisi ”kreationistien tasoista”, tai mikä siinä olisi pielessä, vaan se ainoastaan leimattiin ”älyllisesti kreationistien tasoiseksi”.

Tämä on valitettavan tyypillistä -:)laurin tekstille. Hän ei varsinaisesti argumentoi, vastaukset eivät ole suhteessa muuhun keskusteluun, ne ovat vain esitetyn laisia passiiveja viliseviä toteamuksia. Hän toteaa, ettei vastapuoli argumentoi hyvin, tai että tämä on "typerä" (näitä -:)lauri on viljellyt niin ahkerasti, että niiden löytäminen on helppoa, esimerkkejä löytyy vaikkapa viime kuukausien keskustelista GradStudentin kanssa), mutta missään vaiheessa hän ei osoita sitä tämän tekstin tai yhtään minkään muunkaan kautta.

Tämä oli siis alkuun esimerkki tästä ketjusta. Jatketaan vielä saman viestin avulla, mutta mennään yleisemmin siihen, mitä katson -:)laurin ja hänen suosimiensa vaikuttajien käyttävän strategianaan ja käsittelemme samalla argumentointia yleensä :

esimerkki 2


Sikäli ja koska jo arvasinkin, että syy on vain henkilökohtainen ja minuun kohdistunut, en näe mitään älyllistä perustetta jatkaa keskustelua kanssasi. Nuole haavasi ja kasva pari vuotta vanhemmaksi. Tsemppiä.



Tässä toistuu aiempi tulkinta henkilökohtaisista syistä taustalla, sen sijaan, että kommentoitaisiin viestiä. Mutta hän voi tietysti tulkita kuten haluaa, niinhän hän varmasti tekeekin.

Se, mitä -:)lauri tässä tekee, on juurikin mainittua leimaamista, mutta samalla tämä toimii meille mainiona esimerkkinä jonka kautta edetä argumentaation ja tekstintulkinnan suhteen, kuten aion nyt tehdä, myös koska tässä myös pyydettiin, nimim. Anomalian toimesta selvitystä hermeneutiikasta, ja yhtä lailla siksi, että viesti on jo nyt vahvasti kytköksissä argumentaatioon, tekstitulkintaan ja tiede-sota-keskusteluun, joka ei ole argumentaatio-aiheesta osaton mitenkään. Eli jatkan nyt pienellä esityksellä tekstintulkinnasta, argumentaatiosta ja hermeneutiikasta, jonka ohessa käsittelen esimerkkeinä erityistapauksia, eritoten tämän ketjun tiimoilta.

[size=150:35k6tlfl]argumentaatio ja tulkinta[/size:35k6tlfl]

tekstin merkityssisältö

On aina ymmärrettävä ensin tekstin merkitys. Argumentaatiossa se tarkoittaa argumentin erottamista tekstistä, mikä on argumentti, mistä asiasta argumentoidaan jne. Tämä edellyttää tulkintaa. On tulkittava tekstin merkityssisältö, kaikessa yksinkertaisuudessaan ”mitä sanat tarkoittavat”, mutta myös mitä ne tarkoittavat suhteessa toisiinsa, miten ne esitetään. Sitten on rekonstruoitava argumentti.

Sanat suhteessa toisiinsa muodostavat ensinnäkin lauseita, joiden merkityssisältö riippuu lauseen sanojen keskinäisestä suhteesta. Mutta yhtä hyvin lauseet muodostavat keskenään verkoston ja niiden merkitykset riippuvat suhteista toisiin lauseisiin. Tätäkin kontekstualismia on vastustettu atomistisella näkökannalla, jonka mukaan kukin lause on sinällään merkitykseltään selkeä eikä tarvitse muita lauseita. Tällainen kanta on luonnollisesti kestämätön ja sen esittäjät voisivat miettiä esim. miten aikoinaan oppivat kirjoittamaan. Pelkästään rakentaaksemme atomistisen kielisysteemin, tarvitsisimme aina, jokaista uutta asiaa varten uuden ilmaisun. On yksinkertaisesti mahdotonta puhua ymmärrettävästi viittaamatta muihin lauseisiin. Teksti on aina julkista, yksityiset, päänsisäiset sopimukset merkityksistä ovat arvottomia. Peruskokeiluna voi sanoa mansikka ja ajatella mustikkaa ja naputtaa sitten vitseikkäästi toiselle, kun tämä tarjoaa sitä punaista epähedelmää, kun toivelistalla oli mustansinertävä marja. Olen ollut elämäni aikana huomaavinani, että lapset jonkinlaisena vitsinä toistavat tätä koetta. Esimerkkinä atomistisesta tekstintulkinnasta taas on tämä :

”mielestäni fg = (mm/r²)G on sellaisenaan siinä eikä se suoranaisesti tarvitse synonyymejä.”

On kuitenkin ilmeistä, että kyseinen lause on osa suurempaa kielellistä kokonaisuutta, jokainen merkki on suhteessa merkkijärjestelmään, johon se kuuluu, minkä lisäksi tulkitsijan odotetaan tuntevan tämä merkkijärjestelmä ja ymmärtävän sen suhteita, mikä tarkoittaa jälleen lukuisen lauseiden tuntemista ja tämän annetun lauseen suhteuttamista niihin. Lisäksi tässä mainitut synonyymit, ehkä parempi olisi puhua metaforista, astuvat kuvaan jo osoittaessamme jollakin merkillä, esim. mainitulla lauseella, jotakin asiantilaa, sillä se on aina metaforisessa suhteessa tähän asiantilaan, joka tulee tuntea lauseen ymmärtämiseksi. Helppona esimerkkinä yksittäinen sana : ”tila”, ei sinällään ole tila käsitettynä fyysisenä ilmiönä, vaan toimii sen metaforana : ”tässä kielessä sillä viitataan tähän fyysiseen ilmiöön”.

lausuma toimintana

Lauseet eivät myöskään vain koostu neutraaleista merkeistä, vaan niillä pyritään ilmaisemaan jotakin ja samat sanat voivat eri yhteydessä ilmaista eri asioita. Lisäksi, mikä nyt onkin olennaisempaa, niillä pyritään tekemään jotakin, vaikuttamaan johonkin kohteeseen.

Kyse on Austinin performatiivisesta kieliteoriasta. Lausuma on performatiivi, joka avaa sosiaalisen kentän, jolla jokin x asetetaan sosiaaliseen (välttämâttä, julkisuuden vaatimuksen takia : vaikutuksella ei ole mitään merkitystä ilman vaikka vain minimaalistakin sosiaalisuutta, eli useampaa kuin yhtä henkilöä) asemaan y. Näin tapahtuu esim. kun ilmoitan kokouksen alkaneeksi, mikä tietyissä olosuhteissa luo tilan, jossa sen jälkeen esitetyt lausumat ovat väistämättä kokouksessa lausuttuja ja saavat siis merkityksensä sen kontekstin mukaisesti. Mielenkiintoinen tapa ovat tietysti performatiivien sortava käyttö ja keskustelumme kannalta mielenkiintoinen ilmiö niiden käyttäminen argumentaatio-välineinä, vaikkapa kutsumalla vastapuolta ”älylliseltä tasoltaan kreationistiseksi”, koska sana ”kreationisti” on valmiiksi tieteellisissä piireissä negatiivisesti latautunut sana, mikä tietysti ei ole ihme kreationistien ilmeisen heikon argumentaation takia. Tällainen käyttö menee mielenkiintoisella tavalla myös yli performatiivi-teorian, sillä tällaiset lausumat tulevat paremmin ymmärretyiksi strategisina liittoutumispyrkimyksinä ja asemanluomisina, joita voidaan ottaa haltuun usealla eri tavalla. En selitä strategista kieliteoriaa tässä.

esimerkki performatiivisesta lausumasta

Esimerkkinä nyt sitten tämä lainaamani -:)laurin lausuma ”Sikäli ja koska jo arvasinkin, että syy on vain henkilökohtainen ja minuun kohdistunut, en näe mitään älyllistä perustetta jatkaa keskustelua kanssasi. Nuole haavasi ja kasva pari vuotta vanhemmaksi. Tsemppiä.”

En usko hetkeäkään, että hän todella luulisi minulla olevan todella joitakin henkilökohtaisia syitä viestieni kirjoittamiseen. Meidän välillämme ei ole henkilökohtaisia suhteita. Sen sijaan hän toteuttaa tässä mainitsemaani leimaamisen taktiikkaa. Otetaan huomioon konteksti. Minä kirjoitan hänen tiede-uskonnollista (selitin tätä jo Lewontinin avulla, mutta selitän pian lisää) paatostaan vastaan ketjussa, jossa käsitellään skepsistä, skepsis ry:tä ja tiedettä. Toisin sanottuna olen täysin aiheessa. Se, että hän tulkitsee edustamiensa positioididen kritisoinnin henkilökohtaiseksi kaunaksi, ei ole minun vikani. Mutta, kuten jo sanottua, kyse on enemmänkin taktiikasta. -:)lauri väistää itse aihetta, siihen vastaamista,
1) leimaamalla vastapuolen kirjoittamisen syyt henkilökohtaisiksi (eli, että asiaa ei olisi)
2) leimaamalla vastapuolen, siis tässä tapauksessa minut (mutta tämä toistuu muiden kohdalla, näemme pian), alemmaksi (väitetyn nuoremmuuden käyttâminen halventamisena, huom !),
3) leimaamalla vastapuolen kirjoituksen tämän henkilökohtaisen tunne-elämän arveltujen ongelmien tuottamaksi (ja siis a) alemmaksi suhteessa rationaaliseen tekstiin ja b) argumentatiivisesti epäpäteväksi) ja
4) tekemällä itsestään tässä aiheettoman hyökkäyksen urhoollisen uhrin.

Millekäân kohdalle hän ei esitä perusteita. Hän vain esittää tässä sosiaalisessa tilassa (palsta) lausuman, jolla hän pyrkii asettamaan minut heikkoon, kuvatun laiseen, sosiaaliseen asemaan vetoamalla muihin tekstillään. Kyse ei ole minusta ja -:)laurista. Kuten sanottua, olisi liian pintapuolista uskoa henkilökohtaisuus-väitteen olevan rehellinen, ja se pätee myös toisin päin : -:)lauri voittaa kovin vähän minun asemani muutoksella sinälläân. Kyse on eri akateemisten alojen ja eri tutkimusmetodien välisistä suhteista, siitä, mistä tämä ketju alkoi. Kyse on -:)laurin propagoimasta expansiivisesta scientismista tai luonnontiede-uskonnosta ja minun siihen kohdistamasta kritiikistä – ja vastaavasti minun puolustamistani sosiaali- ja ihmistieteistä, jotka hän haluaa alistaa luonnontieteille. Olennaista on siis, eivät minun ja -:)laurin henk. koht. välit, mitä ne nyt ikinä voisivatkaan olla, vaan että vaikuttamalla minun asemaani tässä yhteisössâ, hän pyrkii vaikuttamaan viestieni vastaanottoon – minun asemani muiden saman sosiaalisen tilan käyttäjien silmissä = minun viestieni asema saman sosiaalisen tilan käyttäjien silmissä.

Tämä on erityisen selvää tässâ netti-tilassa. Normaalisti meillä on lukuisia ei-kielellisiä järjestelmiä ja strategioita (kannattaa lukea myös Austinia kritisoivaa strategista kieliteoriaa : eritoten hakkereiden raamattu, Félix Guattarin Chaosmose, jonka luulisi englanniksikin löytyvän, on mainio teos), mutta täällâ kaikki muodostuu viesteistä ketjuissa. Niinpä Echi tosiaan on viestien nettihahmo, eikä herra N.N., jonka ystävät ja kylänmiehet tuntevat aivan jollakin muulla nimellä kuin Echi.

Nyt, kuten olette ehkä huomanneetkin minä teen tässä samaa kuin hänkin : vetoan teihin. Teen tämän avoimesti kirjoittamalla suoraan muille palstalaisille. Pyrkimykseni on paitsi nollata hänen yrityksensä vaikuttaa omien viestien vastaanottoon tässä tilassa myös, edelleen, selventäâ mistä oikeastaan on kyse tässä ”tiede-uskonto”-keskustelussa. Siltä kannalta myös tämä -:)laurin strategian purkaminen on oleellista, sillä se näyttäisi olevan suoraan kopioitua vaikutusvaltaisemmasta saman aiheen keskustelusta. Palaan tähän myöhemmin, mainitsen nyt vain, jotta tiedâtte, mitä odottaa ja ymmärrätte aiheen lajempaa mielenkiintoa.

[size=150:35k6tlfl]leimaava keskustelu yleisenä strategiana[/size:35k6tlfl]

statuksen julkilausuminen taktiikkana

Jos jatkamme nyt sitten leimaamis-taktiikasta, niin se on nähdäkseni osa yleisempää strategiaa, johon kuuluu myös statuksien nostaminen ja niihin vetoaminen; auktoriteetin luominen esiintymällâ jonkin tietyn statuksen henkilönä, tai, kuten sitä palstalla ymmärrettävällä tavalla kutsun : Bomt Kneder -taktiikka. Toki monet muutkin harjoittavat tätä, mutta Bomt Kneder aivan erityisen paljon ja suurella menestyksellä – ja me tunnemme hänet, joten hän auttaa valaisemaan, mistä on kyse.

Tarkoitan tällä status-taktiikalla sitä, että ei käydâ argumentointiin itse asiasta, asia-argumentein – taaskaan -, vaan esitetään jokin status, jonka nojalla pyritään luomaan kentällä kuva itsestä vahvana ja pätevänä auktoriteettina asian suhteen. Laajemmin kyse on ylipäänsâ ”hahmon luomisesta” eli jonkin statuksen esittämisestä tilassa. Harva antaa Maukan argumenteille enemmän arvoa hänen netti-imagonsa takia, mutta se oletetaan hänelle tosielämäänkin silti ja se luo joka tapauksessa sen painon, mikä hänen viesteillään on. Olennaisesti vetoaminen ei tapahdu kahden välisesti, statusta luovan viestin kirjoittajan ja sen kenelle viesti on kirjoitettu välillä, vaan vedotaan muihin tilan käyttäjiin, joiden toivotaan uskovan tähän statukseen ja suhtautuvan keskustelijaan sen mukaisesti.

esimerkki statuksen julkilausumisesta sekä viestin sisäänkirjoitetun sisällön lukeminen

Otan esimerkin puheena olleesta -:)laurilta Tässä me pääsemme myös implisiittisiin sisältöihin ja voimme jatkaa tekstintulkinta-aiheesta. Jälleen keskustelukumppanina olen minä.


Aikuisen ihmisen harrastamaa jokeltamista kutsun parhaimmillaankin taiteeksi, en tieteeksi. Älä ymmärrä väärin, minulla ei ole taiteita vastaan mitään. Siinä lienee ehkäpä se suurin näkemyksellinen eromme.



Tai siinä, että kutsut ihmistieteitä aikuisten ihmisten harrastamaksi jokelteluksi ja aikuisten ihmisten harrastamaa jokeltelua taiteeksi.
Luulenpa, että taiteeseen kohdistettu arvostus on huomattavasti korkeampaa tässä päässä.

En niputa kaikkia ihmistieteitä mutta tässä keskustelussa esillä ollut kyseinen ihmistiede kuuluu siihen monilta osiltaan. Pahoitteluni liian stereatypisoivasta retoriikastani. Olen kuitenkin samaa mieltä, mitä taiteen arvostukseen tulee. Surin osa niistä, jotka eivät ymmärrä taiteesta tai taiteilijan ratkaisuista mitään, osoittaa yleensä vilpitöntä arvostustaan taiteita kohtaan. Havaitessaan kuinka paljon taiteella on vaikutusta ihmisten elämänlaatuun ja ostopäätöksiin arvostus yleensä vain kasvaa tai heikkenee (riippuen kuinka onnistuneesta tekeleestä on kyse). Löytyy myös sellaisiakin immeisiä, jotka eivät havaitse taiteella olevan minkään näköistä arvoa, mutta onneksi sellaiset hemmot ovat yleensä poikkeustapauksia. Ammatillinen ylpeyteni lahjojani kohtaan on kuitenkin palkittu hyvällä palkalla, vaikka suhtautumiseni omiin lahjoihini on yleensä vähättelevää tai korkeintaan todella kriittistä. Minkäs perfektionisti itselleen voi?



Pyydän nyt kiinnittämäân ensiksi huomiota tekstintulkinnan teoriaan. Kaikessa tässä statuksen luomisessa olennaista on huomata, ettei lausuman keskeinen sisältö ole sen eksplisiittinen sisältö tai se mitä tahdotaan antaa toisen ymmärtää, vaan se, mitä implisiittisesti tullaan kertoneeksi.

Voimme myös jakaa tämän siten, että lausuman tekijän kannalta olennaista on saada tietty viesti vastaanottajalle, tässä tapauksessa viestiä jotakin positiivista statuksestaan, kun taas lausuman tulkitsijan tulisi - oman etunsakin nimissä – keskittyä lukemaan, mitä positioita tässä todella on, mitä viesti kertoo implisiittisesti.

Ymmärrän, jos tämä jäi vielä vähän epäselväksi, mutta selitän tulkitsemalla viestiä. Pyydän kiinnittämään huomion juuri statuksen rakentamiseen.

miten statusta pyritään luomaan julkilausumalla se

Status, jonka lausuman tekijä, -:)lauri, haluaa tässä luoda itselleen, on palkitun, arvostetun taiteen tekijän status, josta käsin hän voi nostattaa viestiensä autoritaarisuutta ja oman persoonansa vetovoimaa monellakin tapaa.

Tämän hän avaa ensinnäkin tekemällä jaon taidetta korkealle arvostaviin maallikoihin ja sitten siihen vaatimattomammin suhtautuviin ammattilaisiin.

Toiseksi hän jatkaa tästä kertomalla saavansa itse juurikin tuota arvostusta muilta, mutta ei itse pidä sitä korkeassakaan arvossa – siispä hän lukee itsensä jälkimmäiseen ryhmään ja yhdistää samalla taidetta enemmän kunnioittavat tahot sen suhteen heikompaan asiantuntemukseen ja osaamiseen.

Kolmanneksi hän nostattaa statustaan entisestään kertomalla saavansa tästä osaamisestaan vielä suuria rahallisia palkkioitakin, mikä rahan ollessa yleisenä mittarina yhteiskunnassamme, on tietysti huomiota herättävä asia.

Neljänneksi hän lisää myönteistä informaatiota persoonastaan vaatimattomuuden, perfektionismin ja ammattiylpeyden termein. Nämä ovat asioita, joita hän kertoo statuksestaan palstan ulkopuolisessa elämässä. Niiden avulla hän kehottaa muita suhtautumaan häneen tuon statuksen henkilönä ja siis sellaisena, jonka sanalla on näin ollen painoarvoa alueella.

mitä tulee sanotuksi

Mutta mitä tuossa tekstissä todella sanotaan ? Ensinnäkään se ei tuota mitään syytä uskoa hänen ”lahjakkuuteensa”. Hän ei tässä sen paremmin kuin muuallakaan palstalla ole kirjoittanut mitään, mikä osoittaisi taiteentuntemusta ja hänen tapansa kopioida toisten ilmaisuja sekä heikko tekstintulkintansa viestivät, ettei ainakaan kirjallisista lahjoista ole kysymys. Mutta se nyt on pientä, ei ole ratkaisevaa, tekeekö hân taidetta vai ei, maksetaanko hänelle hyvää palkkaa vai ei. Oleellisempaa on siis, että mitään sellaista ei ole luettavissa tekstistä. Siitä on luettavissa vain hänen ilmoituksensa siitä, vain tämä status-vetoomus.

Voimme kuitenkin antaa erikoishuomiota tälle piirrokselle henkilöhahmosta, vaatimattomasta perfektionistista. Tätä julistetaan, mutta onko todella niin, että perfektionistille ominainen tapa suhtautua kohteeseensa on halveksuva (”aikuisen ihmisen jokeltamista”). Eikö perfektionisti tyypillisesti osoita kohdettaan kohtaan mitä suurinta kunnioitusta ja ole haluton hyväksymään mitäân vaatimatonta tai heikkoa sen ilmentymäksi. Ajatelkaa Flaubertia, joka kulutti määrättömästi aikaa, jotta hänen tekstissään ei olisi yhtä ainutta heikkoa kohtaa ja sanoi, en muista kenestä, jostakin mainittavasta aikalaisestaan, ettei kirjailija kirjoita mitä haluaa, ”tai hän voi kirjoittaa, kuten N.N. (tämä mainittava aikalainen) tekee, mutta se ei ole kirjoittamista.” Hän oli perfektionistinen kirjailija ja suri taituri. Ja hänelle kirjallisuutta ei todellakaan ollut mikä tahansa. Totta puhuen, Flaubertin maailmassa kirjallisuutta oli kovin vähän.

Onko myöskään yhtään sen enempää vaatimattoman henkilön tekstiä ”minulle maksetaan paljon, koska olen lahjakas ja osoitan hyvää ammattiylpeyttä, mutta itse suhtaudun lahjoihini lähinnä kriittisesti”. Missä se kriittinen suhtautuminen ja vähättely oli ? Vähättely kohdistui vain taiteeseen, ”tekeleisiin”, ei häneen itseensä. Paremminkin hän esittää itsensä hyvin ylpeästi, korkeassa asemassa, lahjakkuutena, jonka lahjoista vieläpä maksetaan palkkiotakin.

No niin, ei ole kiinnostavaa, saako -:)laurin nimimerkillä kirjoitteleva henkilö jostakin taiteellisesta työstään mahtavia palkkioita, tai saako hän rahaa ensinkään, tai tekeekö hän mitään taiteellista, tai onko hän ehkä jopa aikamme Cezanne. Oppitunnin tarkoitus oli esittää, mitä on taktisen keinon ominaisuudessa statuksen rakentaminen sen retorisella julkilausumalla.

statuksen rakentuminen toiminnassa

Me voimme rakentaa statusta myös ilman sen julkilausumista. Valitettavasti se on huomattavasti tehottomampaa. Esimerkiksi Neonomiden teksteistä löytyy ilman julkilausumista selkeänä statustietona, että hänen on oltava valtavasti lukenut, uusimpia tieteellisiä keskusteluita ahkerasti seuraava henkilö – voimme lisätä : nuori opiskelija. Tämä selviää lähdeviitteiden määrästä ja kyvystä argumentoida asioista. Totta, hän on myös lausunut ko. statuksen julki, yhdistänyt molemmat tavat. Sen sijaan esimerkissä ei annettu muuta kuin statuksen ilmoitus.

Ehkä vielä parempi esimerkki löytyy GradStudentista ja Bomt Knederistä, joista ensiksi mainittu ei koskaan juuri kerro suoraan mistään sivistyksellisestä statuksestaan (”satun tuntemaan alaa mainiosti” tai ”olen akateemiselta statukseltani sitä ja sitä), mutta joka osoittaa viesteissään viittauksin, lainauksin, selityksin, selvennyksin, tarkoin ja monipuolisin käsittelyin sellaista asiantuntemusta ihmistieteiden alueella, että jos Bomt Kneder osoittaisi viesteissään liki mainkaan samaa, minulla ei olisi syytä hyökätä hänen auktoriteettiaan vastaan. En tosin tiedä, jos hän joskus aiemmin on myös kirjoitanut asiantuntevasti, mutta aikana, jona minä olen palstaa lukenut, hän on yksinomaan kertonut olevansa auktoriteetti, mutta hänen viestiensä asiantuntemustaso on usein ollut, kun olen itse asiasta tiennyt tarpeeksi tehdäkseni arvioita, hyvin pinnallista, sisältäen esim. taiteentutkimuksen alalta vain asioita, jotka uskoakseni tietäisi jokainen ensimmäisen vuoden opiskelija, ja hän on tehnyt lisäksi lukuisia helppoja virheitä. Se ei tarkoita tietenkään ettei hän olisi professori, mutta tässä vain sana ”professori” luo sivistyksellistä auktoriteettia. Onhan toki lukuisia Suomessa 60-luvulla koulutuksensa saaneita professoreita, jotka todella tuntevat aihettaan tuskin lainkaan. Olen itsekin törmännyt tällaisiin tapauksiin yliopistolla.

bomt kneder -taktiikan kehittelyä

Tätä ”Bomt Kneder” -taktiikkaa on kehittänyt eteenpäin G. W. Bushin kampanjaväki, keitä ovatkaan, ilmoittamalla luotavan imagon sijasta aikeen luoda sitä – loistavin tuloksin : he ilmoittivat Bushin aikovan tulevalla kampanjakiertueellaan pyrkivän välittämään ihmisille pehmeämpää kuvaa itsestään, eikä enää vain ”sotapresidenttiä”. Ilmoituksen jälkeen, ennen kuin kampanjakiertue oli edes alkanut, kyselyn mukaan (no niin, en nyt muista mikä tämä lehti oli, joku erittäin laajaleviikkinen amerikkalaisjulkaisu, siis sanomalehti) ihmisten mielikuva Bushista oli pehmentynyt ja häntä pidettiin yhä useammin ”myös pehmeiden arvojen presidenttinä”. (Olen pahoillani, mutta minulla ei ole mitään käytännön mahdollisuuksia tämän lähteen esiin kaivamiseen). On sinällään mielenkiintoinen kysymys, miten tällainen edes voi onnistua. Luulisi, että ihmisten reaktio olisi pitää tulevaa kampanjaa ”vain kampanjana”, olla uskomatta pehmeämpään imagoon, koska se on ennalta ilmoitettu teennäiseksi.

leimaaminen yleisenä strategiana

Vielä leimaamiseen liittyvistä taktisista keinoista. Voisimme oikeastaan nimittää koko strategiaa ”leimaamis-strategiaksi” ja puhua sen alaisuudessa sitten 1) toisen henkilön leimaamisesta, 2) oman ”hyvän leiman” luomisesta ja 3) käsiteleimaamisesta. Tätä viimeistä haluan käsitellä nyt. Siitä on kirjoitettu täällä aiemminkin, juurikin -:)laurin kanssa (esim. GradStudent hyvin ansiokkaasti), mutta kirjoitetaanpa uudestaan.

käsiteleimaaminen taktiikkana

-:)lauri puhuu tästä nimellä ”sanamagia”. Hän antaa termin sisällöksi toiminnan, jossa nimeä vaihtamalla vaihdetaan nimetyn kohteen empiirinen sisältö vaihtamatta itse kohdetta. Tässä merkityksessä en ole sitä nähnyt harjoittavan kenenkään. Sen sijaan -:)lauri käyttää sitä itse toisenlaisesta toiminnasta.

-:)lauri on useaan otteeseen nimittänyt sanamagiaksi esimerkiksi feministisessä teoriassa yleisenä keskustelun kohteena ollutta toimintatapaa, jossa antamalla joillekin toimijoille tai toiminnoille uusia nimiä tai käsittämällä aiempien sisältö toisin, muutetaan niiden merkitystä yhteisössä. Vaikka tätä voidaan käsitellä (ja käsitellään yliopistoissa jatkuvasti) syvällisemminkin, riittää tässä, että näette yhteyden aiemmin mainitsemaani performatiiviseen kielenkäyttöön. Kielelliset lausumat eivät vain ilmoita jotakin ympäristöstään, vaan muuttavat sitä, vaikuttavat sen suhteisiin. Otan selkeän esimerkin.

Tällä palstalla esiintyy yksi erityisen usein toistuva tällaisen taktiikan sovellus. Se on juurikin -:)laurin tapa käyttäâ termiä ”sanamagia”. Hän antaa sen avulla uuden merkityksen esimerkiksi juurikin performatiiviselle kielenkäytölle.

performatiivi ja "sanamagia"

”Performatiivisen lausuman” käsite on käyttäjällään vahvasti liittynyt lausuman suhteellisuuteen, sen suhteisiin muihin lausumiin ja muihin ilmeneviin asioihin sosiaalisessa tilassa. Kun lausuma lataa jonkin toimijan nimen uudella merkityksellä tai antaa sille nimityksen, joka on latautunut toisin merkityksi, se ei yksinkertaisesti vaihda nimeä, vaan se muuttaa lausuman kohteen sijoittumista merkityskentällä ja näin ollen muuttaa sitä. Malliesimerkkinä voimme sanoa Bushin kampanjatoimiston suorittaneen performatiivin ilmoittamalla Bushin kampanjan pyrkivän pehmentämään ihmisten kuvaa hänestä (tällä tavalla vaikuttavat aie-ilmoitukset ovat melko yleisiä raha-, erityisesti pörssimaailmassa, jälleen kiinnostava ilmiö).

Kyse ei siis ole siitä, että puhumalla ”sotapresidentin” sijasta ”kansanpresidentistä” tms. muutettaisiin Bushia ja hänen politiikkaansa vaihtamalla nimeä, vaan siitä, että hänen asemaansa vaihdetaan lausumalla.

Toisekseen tällä voidaan viitata myös mielenkiinnon pisteiden ja perspektiivien vaihtamiseen, mikä on hyvin yleistä paitsi feministien keskuudessa, myös esim. biologiassa. Vaihtamalla tapaa, millä kohdetta käsitellään, esim. keskeisiä termejä, voidaan vaihtaa tapaa, jolla se nähdäân. Näin esim. Darwin ja Lamarck eivät harjoittaneet evoluutioajattelua samassa mielessä, sillä Darwinilla oli jo kokonaan toisenlainen käsite ”eläville olioille”. Lamarckille kyse oli vielä elävien olioiden ”luontaisten ominaisuuksien sarjoista”, kun Darwinille kyse oli ”elämän kehityksestä luonnonvalinnassa”. Molemmat käsittelivät samaa ilmiötä, empirian valossa : elämänmuotojen erilaisia ilmenemisiä eri aikoina, ominaisuuksien muuttumisen tai vaihtumisen sarjoja. Mutta Darwinin aikana näkökulma oli muuttunut. (Deleuze 1986/2004, 133-137)

Nyt tällä on hyvin vähän tekemistä ”nimipolitiikan” kanssa, mutta yhdessä suhteessa kuitenkin on : kutsuessaan tätä ”sanamagiaksi” ja ”nimipolitiikaksi” -:)lauri itse asiassa harjoittaa tietynlaista nimipolitiikkaa antamalla negatiivisen nimityksen tälle toiminnalle ja luomalla näin vaikutelman sen erilaisesta sisällöstä – ja pyrkimällä siten vaikuttamaan sen ja sen esittäjien sosiaaliseen asemaan. Pyydän teitä huomaamaan, että -:)lauri ei tarkoita jotakin muuta ilmiötä; olemme hänelle useaan otteeseen selittäneet samaa asiaa, kuin mitä selitin tässä, mutta hän ei vaihda nimitystä, eikä sen kohdetta, sen paremmin kuin merkitystäkään (”vaihda nimi ja kohde muuttuu”).

esimerkki "sanamagiasta"

Esimerkiksi tässä :

”GradStudent” kirjoitti:
Ikävä kyllä, nykyään tieteenfilosofiassa katsotaan, että ulkoisella, tarkemmin sanottuna yhteisöllä, ontologisella kokemuksella, historialla ja kielellä on merkitystä tieteelliselle keskustelulle. Huomaa, että nämä eivät tee ilmiöitä kuten vetovoima tyhjiksi, mutta ne kylläkin ovat sekä esiehtoja että väyliä aika deterministisessä mielessä, jotta "tiede" merkityksessä "tiedeyhteisö" olisi mahdollinen.



”-:)lauri” kirjoitti:
Tarjoaisitko jonkin esimerkin, jossa saman tiedon nimeäminen eri tavalla olisi lisännyt informaation totuusarvoa empiirisestä tosiasiasta?

En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi tuo nimeämispolitiikka vaikuttaisi yhtään mihinkään.




Pyytääkseen esimerkkiä aiheesta ”saman tiedon nimeäminen eri tavalla olisi lisännyt informaation totuusarvoa empiirisestä tosiasiasta?” täytyy kysyjän löytää tätä seikkaa koskeva väite aiemmasta tekstistä. Tällaista väitettä ei nimim. GradStudentin tekstissä ole. Siinä väitetään vain, että tiedekeskustelu ei ole vapaata itselleen ulkoisiksi katsotuista asioista. Toisin sanottuna, esittäessään tämän kysymyksen tai vaatimuksen, -:)lauri esittää GradStudentin tekstin uudestaan ”nimeämispolitiikkana”, saamaan aikaan tilan, jossa ymmärrys olisi, että GradStudent olisi esittänyt väitteen, johon -:)laurin kysymys olisi korrekti. Samalla hän siis pyrkii harjoittamaan ”nimeämispolitiikkaa” siten, että nimeämällä nimim. GradStudentin esityksen uudestaan, hän myös muuttaa sen sisältöä.

keskustelun hämärtäminen performatiivina

Esimerkissä on myös, ehkä vaihtoehtoisesti, mutta sanoisin samanaikaisesti, nähtävissä red herringia, koska -:)lauri vaihtaa keskustelun aihetta. Myös savuverho toimii performativisesti, sikäli kuin lainaamisen rajauksilla ja lainatun tekstin epätarkoilla tai asiaa vaihtavilla kommentoinneilla vaikutetaan keskustelun kulkuun : pahimmillaanhan, mikäli savuverhoa ei heti puhalleta pois tai oteta uudestaan haltuun, avaa se keskustelun uudestaan tilassa, jossa aihe on vaihtunut ja kanssakeskustelija todella näyttää edustavan väitettyä kantaa. Mainiun keskustelun jatkossa näin ei käy, GradStudent ei ala keskustella ”nimeämispolitiikasta”, mutta GradStudent jää silti osittain tähän ansaa, kun ei, ilmeisesti hyvästä uskosta toisen haluun keskustella rehellisesti ja potentiaaliin ymmärtää viesti, korjaa -:)lauria, vaan ainoastaan selittää asiansa uudestaan. Näin ilmaan jää tavallaan leijailemaan ”nimeämispolitiikan” savusilakan hajua, joka saattaa hätäisen lukijan hämätä uskomaan, että GradStudent todella kannattaa -:)laurin kuvailemaa ”nimeämispolitiikkaa”.

leimaava strategia yleisessä käytössä

Tällä on merkitystä aiheemme kannalta muutenkin kuin strategian ja tulkinnan oppituntina, sillä -:)lauri ei tietenkään ole keksinyt tätä termiä sen enempää kuin taktiikkaakaan itse, vaan seuraa tässä idoleidensa Niemelän ja Sokalin taktiikkaa. Mutta he tekevät tismalleen samaa. Kun Sokal kirjoittaa postmodernin Teorian olevan sitä tai tätä, hän nimittää suuren joukon ajattelua, jota hän ei tunne tai ainakaan mitenkään osoita tuntevansa (vaikka väittääkin tuntevansa, kuvaillessaan sitä), yhden ainoan nimikkeen alle ja antaa näille kaiken lisäksi piirteen, joka on niille täysin vieras : suuri teoria on juurikin jotain, mitä kaikki Sokalin ”postmodernistit” ovat vastustaneet. Suuret, kaiken selittäneet teoriat kuolivat juuri näiden kirjoittajien toimesta. He eivät myöskään muodosta mitään yhtenäistä kokonaisuutta, jolla olisi jokin yhteinen Teoria, vaan esittävät keskenään hyvinkin eriäviä ajatuksia. Väite on siis molemmissa merkityksissään virheellinen (ei ole yhteistä teoriaa eikä yksikään yksittäinen teoretisointi mitenkään muistuta Sokalin kuvaamaa Teoriaa), mutta tuskin vahingon kautta, vaan pikemminkin tarkoituksellisen leimaava.

Tämä on -:)laurin vastaus Neonomidelle tämän esittäessä poikkitieteellistä näkökulmaa sosiaalisiin kysymyksiin :

En edelleenkään ymmärrä, miksi minun pitäisi olla pätkääkään kiinnostunut "toisen kerhon" mielipiteistä. Hehän itse ovat fundamentalisteja.

Olen toki tutustunut niihin ja populistisuus sekä pääosin hyödytön nippelihömppä ovat heidän tavaramerkkejään.


Aivan. Argumentatiivinen arvo on nolla. Sitä, että on tutustunut aiheeseen, voisi osoittaa reaalisesti kommentoimalla aihetta asiantuntevasti. -:)lauri vain sanoo, että hän tuntee aiheen, hän ei kerro siitä mitään. Status-taktiikka siis. Samassa yhteydessä myös vastapuoli leimataan populistiseksi, hyödyttömäksi nippelihömpäksi, ilman mitään viittauksia mihinkäân, ilman perusteluja siitä, miksi tämä jokin olisi populistista nippelihömppää. Nyt jos kuitenkin ajattelemme vaikkapa sosiaalisia konstruktivisteja ja sosiobiologeja, voisimme hyvin kysyä, kummalta puolelta on tullut populistisia, yksinkertaistavia teoksia, jotka lupaavat vastauksia jokseenkin kaikkeen, ja kumpi puolestaan on vaikeaa yliopistotavaraa. Sosiobiologit : Dawkins, Pinker, Gray... populistien listaa voi jatkaa, Neonomide osaa paremmin. Toiselta puolelta, onko meillä yhtä ainutta populistista teosta ? Sen sijaan paljon helvetin kovatasoista tiedettä kyllä on. Voinemme pitää Judith Butlerin teosta ”Gender Trouble” alan ehkä populaareimpana teoksena. Se on kaukana popularisoinnista, itse asiassa tavattoman vaikea kirja, joka keskittyy nimenomaisesti aiheensa perusteelliseen ja monimutkaiseen käsittelemiseen, kuin siinä jo saavutettujen tulosten popularisointiin yksinkertaistavalla tavalla.

[size=150:35k6tlfl]miksi luonnontiede-ideologit turvautuvat niin herkästi ja paljon leimaavaan strategiaan ?[/size:35k6tlfl]

Miksi tämä leimaaminen ? On kaksi täysin ilmeistä syytä : vaikka Weinberg ja -:)lauri koittavat pitää yllä sankarillista ja puhtoista kuvaa luonnontieteistä, on paljon kuvaavampaa todelliselle tilanteelle, kun Rosewateria ”mietityttää, mihin niitä apurahoja laitetaan”.

kilpailu rahoituksesta

On hyvin selkeä tosiasia, että luonnontieteet ja luonnontieteellinen tutkimus eivät ole sosiaalisesta ympäristöstään erillään. Niiden toimijat tekevät töitä ja tarvitsevat siihen rahoitusta, jota myös pyrkivät hankkimaan. Luonnotieteet eivät per se tuota rahaa tekijöilleen, ne eivät ole rahan lähde itsessään. Rahoituksesta kilpaillaan eri alojen kesken. Lewontin käyttää hyvin valaisevaa esimerkkiä, humane genome sequencing projectia. On tietysti totta, että atomistiseen selittämiseen uskova ideologinen scientismi, jonka mukaan ihminen on selitetty, kun ihmisen DNA on selvitetty, on vaikuttava tekijä innostuksessa propagoida tätä projektia, projektia, joka syö uskomattomat määrät rahaa. Mutta, kuten Deleuze ja Guattari selittävät perusteellisesti Mille Plateauxin luvussa ”Micropolitique et segmentarité”, (s. 253-283, kannattaa lukea kokonaisuudessaan, tämän luvun voisi alleviivata alusta loppuun), on pelkkä ideologia hyvin pinnallisesti havaittu ja riittämätön selittäjä, kyse on aina taloudesta ja politiikasta.

Lewontin luettelee tässä tapauksessa hyvin konkreettisia seikkoja : ”The participation and the control of a multibillion-dollar, 30- or 50-year project that will involve the work of thousands of technicians and lower-level scientists... Great careers will be made. Nobel Prizes will be given. Honorary degrees will be offered. Important professorships and huge laboratory facilities will be put at the disposal of those who control this project... straightforward economic and status rewards awating for those who take part in this project (Lewontin 1993, 51). Eikä pidä unohtaa, että ”among molecular biologists... a large proportion are also... stockholders in biotechnology companies. Technology is a major industry and a major source of hoped-for profit of venture capital. [- -] The human genome sequency project is big business. The billions of dollars that are to be spent on it will go in no insignificant fraction into the annual dividends of productive enterprises.” (ibid. 52)

suosio ja uran luominen

On siis huomattava etu tietyille tieteentekijöille itselleen, että tätä projektia tuetaan ja toteutetaan. Sen lisäksi on tietysti Sokalin kaltaisia henkilöitâ, jotka luovat uraansa juuri tällä propagoimisella. Hänen hyökkäyksensä sosiaalitieteiden suuntaan ei sattumalta kohdistu ”muotioppeihin”. Niin leimaava kuin tuo nimitys onkin, on siinä totta hitunen : hänen hyökkäyksensä kohteena olleet henkilöt ja suuntaukset olivat erittäin suosittuja. Heillä oli paljon seuraajia, opiskelijat valitsivat mielummin näitä suuntauksia ja yleisö oli kiinnostuneempi niistä kuin Sokalista. Se tarkoittaa myös raha- ja statusmenestystä. Tämä on yksi ilmeinen syy leimaamiseen : kääntää kiinnostus pois toisesta tahosta, siis mahdollisesti omaan tieteeseen, ja samalla luoda omaa uraa leimaamisessa.

merkitys yhteisölle ja yhteisön mielenkiinnon herättäminen

Totta puhuen, tämä on yksi luonnontieteiden rahoituksensaannin ongelma : ne eivät ole kiinnostavia itsessään. Siis, ne ovat toki varmasti kiinnostavia luonnontieteilijöille, mutta rahoittavien tahojen kannalta kiinnostavia kohteita ovat sellaiset, jotka ovat konkreettisia ihmisten elämälle, ts. joilla on yhteiskunnallista merkitystä. Sosiaalitieteet, mediatutkimus, ihmistieteet, käyttäytymistieteet, filosofia, kaikki ovat tässä mielessä välittömästi kiinnostavia. Helsingin yliopiston sivuilla julkaistiin juuri uutinen, jonka mukaan humanistien valmistuminen kortistoon on myytti ja itse asiassa he työllistyvät loistavasti. Elämme jatkuvasti enemmän mediamaailmassa ja suurin osa hyödyllisestä ja konkreettisesta, työllistävästä akateemisesta tutkimuksesta käsittelee ihmisten uusia sosiaalisia ja poliittisia tilanteita, mediatiloja jne. Ollakseen kiinnostavia, luonnontieteilijöiden on luvattava vastauksia käytännön elämän kysymyksiin.

medikalisointi esimerkkinä

Tämä näkyy esim. ongelmien medikalisoimisena. Lewontin käyttää esimerkkinä tuberkuloosia, jonka yhä opetetaan olevan voitettu lääketieteen takia. Se kuitenkin on yhä elävä ja tappava tauti kehitysmaissa ja esim. Venäjällä ja on voitettu sosiaalisten ja taloudellisten olojen kohentamisen myötä. Sama koskee ihmisen elinikää : se on pidentynyt yhteiskunnallisten olojen paranemisen ja tasaarvoistumisen myötä. Medikalisoinnilla on kuitenkin viehätyksensä ensinnäkin lääketeollisuudelle, mutta se taas ei riitä ilman medikalisoitua kulttuuria. Sen sijaan, jos uskomme onnellisuuden olevan lääketieteellinen tila, voimme päätyä tilanteeseen, jossa ihmisten ahdistusta hoidetaan lääkityksellä, heidät käytännössä huumataan hyviksi työntekijöiksi ja rauhallisiksi kansalaisiksi. Näinhän tehdäänkin koko ajan. Koko ajan kilpaileva vaihtoehto olisi muuttaa olosuhteita, ratkaista ongelmia, jotka ahdistavat ihmisiä, aiheuttavat heille terveysongelmia. Sitä voidaan etsiä humanististen ja yhteiskunnallisten alojen suunnalta.

vetoaminen poliittiseen konservativismiin

Tässä kohtaa medikalisointi vetoaa samaan seikkaan, johon biologia on vedonnut aina : vallitsevien olojen säilyttämiseen, ts. konservativistiseen politiikkaan. Marx ajatteli, että uudistusmielinen tieteilijä olisi ehkä uudistusmielinen poliittisestikin ja lähetti jonkin teoksensa, muistaaseni ensimmäisen pääoman Darwinille. Se ei innostanut Darwinia, hän oli poliittinen konservatiivi. Se näkyi hänen teoriassaankin, jossa hän sisällyttää pelkän lajien kehittymisen ideaan myös moraalisia seikkoja, ennen kaikkea laajentaa aikansa poliittista ekonomiaa luonnolliseksi ekonomiaksi. Siis ”luonnollistaa” vallitsevia olosuhteita. Tämä on erittäin vahva legitimoinnin teko. Diskurssi, joka esiintyy yhteisöllisten ja moraalisten tilojen yläpuolisena legitimoi vallitsevat olosuhteet; kyse on samasta toiminnasta, kuin mitä kristinusko harjoitti keski-ajalla.

Rahoittavien tahojen (valtiot, suuryritykset – ts. tämän sosiaalisen ympäristön menestyvät instituutiot) intressi on mielummin säilyttää nykytilannetta, kuin muuttaa sitä. On niille edullisempaa myydä ihmisille lääkkeitä, kuin muuttaa olosuhteita, joissa ihmiset elävät (koska se uhkaisi niiden asemaa). Tämä ei vaadi salajuonia, ainoastaan talouden ja politiikan toimintoja.

humane genome sequency project esimerkkinä

Onnistuakseen saamaan rahoitusta on esim. Human genome sequency projectin luotava uskoa siihen, että se tuottaa tuloksia käytännön elämässä. Tämän lupauksen on oltava uskottava nimenomaisesti ihmisille yleensä, sillä kapitalistisessa demokratiassa, vaikka valtion merkitys on yhä valtava, pitkälti juuri nykyistä järjestystä suojelevana tahona – uusliberalistiset hallitukset ovat erittäin konservatiivisia, samoin kuin liberaalia taloutta ajavat suuryritykset (tästä Sennet 2006, 132-133, ranskankielisessä painoksessa) – on kyse kuitenkin monensuuntaisesta toiminnasta, eikä ylhäältä päin sanellusta järjestyksestä; poliitikot ja yritysjohtajat ovat myös kansalaisia. Lewontin kertoo kolmen sosiaalitieteilijän erikseen arvioineen, että Human genome sequency projectin merkitys ei ole niinkään siinä, antaako se meille jotakin valaisevaa biologista tietoa, kuin siinä, että se vahvistaa biologista determinismiä.

Totta puhuen, vaikka genomista on jo selvitetty suuria osia ja tiettyjä ”taudinaiheuttajageenejä” on eristetty, varsinaiset vaikutukset, lääketerapiat yms. antavat odottaa tulemistaan. Syöpää hoidetan yhä menetelmin, jotka olivat olemassa ennen genomikartoitusta. Antibiootit keksimisen kanssa biologisella teorialla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä. Lääketieteellinen hoito on hyötynyt hyvin vähän humane genome sequency projectista ja on hyviä syitä uskoa, ettei jatkossakaan tulla saamaan suurta hyötyä. Tämä johtuu ensinnäkin genomin polymorfisuudesta, ”the final catalogue of ”the” human DNA sequence will be mosaic of some hypothetical average person corresponding to no one [and it] will contain, unknown to its producers, some fatally misspelled sequences which code for defective proteins or no protein at all. The only way to know whether the standard sequence is... the code of the defective gene is to sequence the same part of the genome from many different individuals. Such polymorphism studies are not part of the Humane Genome Project and attempts to obtain money from the project for such studies have been rebuffed.” Myöskin, geneettisesti yksinkertaiset taudit saattavat olla alkuperältään hyvin moninaisia, esiintyä saman geenin jopa kaikisa eri variaatioissa.

Täytyisi kyetä selittämään syy-seuraus-suhde, mutta kausaalitekijät puuttuvat, eri toimintatapoja, sen enmpää yksittäisten nukleotidien kuin organismin kokonaisuudenkaan, ei tunneta. Ja koska ei ole olemassa yksittäistä normaalia DNA:ta, erottelut sairaiden ja terveiden välillä eivät kykene paljastamaan geneettistä syytä ongelmille. Vaikutus on eittämättä enemmän biologisen determinismin ja yhteiskunnan medikalisoinnin puolella. (Lewontin 1993, 65-69). Niinpä minäkin, nimim. Rosewaterin tapaan, vertaillessani mitä maksaa yhtäältä kirjojen hankkiminen, tutkijan apurahan maksaminen, seminaarien pitämisen tukeminen ja tilastollisen tutkimuksen rahoittaminen, liittyen nyt tutkimukseen jollakin ihmis- ja sosiaalitieteiden alalla, jolla on suoraa yhteiskunnallista merkitystä, koska tutkitaan suoran sosiaalisessa elämässä vaikuttavia asioita, ja mitä maksaa toisaalta esimerkiksi tämä humane genome project, minäkin todella mietin, mihin sitä rahaa oikeastaan laitetaankaan.

Tuskin Lewontin geneetikkona ajattelee, että biologia tai luonnontieteet yleensä olisivat turhia, tai ettei niihin pitäisi laittaa rahaa lainkaan, mutta voimme kysyä onko yhteiskunnalle hyödyllisempää rahoittaa muutama jättimäinen huippumoderni laboratorio tuottamaan tietoa, jonka käytännön vaikutukset ovat enimmäkseen ideologisen ajattelun levittämisessä, vai kenties rahoittaa esim. ensimmäisen ja toisen asteen kouluihin hieman paremmat laboratoriovälineet, jotta voitaisiin luonnontieteellinen opetus yleisesti olisi parempaa, kaikille.

reaktio kriittiseen sosiaalitieteelliseen tutkimukseen

Toinen syy hyökkäykseen oli ilmaistuna jo edellisessä : sosiaalitieteilijät paljastavat kriittisellä, behavioristisella tutkimuksella luonnontieteen sosiaalisuutta, josta ei saisi puhua. Viimeistään Latourin ja Zoolgarin Laboratory lifen jälkeen oli ilmeistä kaikille, että tiede on erittäin sosiaalinen järjestelmä, eikä mitenkään yhteisön yläpuolella; kaikessa lyhyydessään paljastaneet sosiaalisia ja taloudellisia järjestelmiä, jotka vaikuttavat luonnontieteiden tekemisen taustalla. Ei yksin näkökulmien kriittinen tarkastelu, vaan juuri näiden yritys- ja akatemiasuhteiden merkitys tutkimukselle ja tutkimusnäkökulmille. Se on hyvä syy kutsua tutkimusta huuhaaksi : tämä tutkimus on luonnontieteen profetoijien asemalle vaarallista, se on liiankin hyvää, liiankin tehokasta, sitä on kutsuttava huuhaaksi, jotta sitä ei harjoitettaisi tai otettaisi tosissaan. Mitään perustelua ”huuhaa”-nimitykselle ei ole. Niemelä ja Sokal eivät kommunikoi kohteensa kanssa, he eivät sano mitään siitä, mistä he väittävät kirjoittavansa, he raapustelevat olkiukkoja. Mutta tälle Sokal-tuuballe voisi avata kokonaan oman ketjunsa, kun ehtii.

[size=150:35k6tlfl]skeptisismi ja avoimuus uudelle[/size:35k6tlfl]

vallitsevien olojen legitimointi ei-skeptisenä toimena

Tässä mainitussa vallitsevien olojen legitimoinnin kysymyksessä tulemme myös uudestaan skepsiksen kysymykseen. Skepsiksen tulisi olla autokriittistä ja suhtautua epäillen ennen kaikkea skeptikon omiin vanhoihin olettamuksiin. Skepsiksen tulisi siis olla avointa, paitsi yhteiskunnallisille uudistuksille, myös ajattelullisille uudistuksille. Uusia metodeja, uusia ongelmanasettamisen ja -ratkaisemisen tapoja tulisi suhteuttaa kriittisesti aiemmin tunnettuihin nähden.

miten skeptikot voivat päätyä hyväksymään vallitsevat olot

Nyt, on toki totta, että esim. merkittävä 1500-luvun skeptikko Michel de Montaigne vastusti aikansa poliittisia kapinaliikkeitä, erityisesti keskeisintä, Lutherin uskonpuhdistusta. Samoin toinen Lutherin aikalaisskeptikko, Erasmus Rotterdamilainen asettui uskonpuhdistusta vastaan. Kumpikaan heistä ei tehnyt sitä kuitenkaan legitimoimalla vallitsevia yhteiskunnallisia oloja, tai kohdistamalla epäilyään vain uutuuteen. Montaigne kritisoi aikansa yhteiskunnan tapoja juurikin relativistisesti ja skeptisesti esseissään, mutta oli lopulta yksinkertaisesti sitä mieltä, että epävarmuudessa oikeasta on parempi elää rauhassa kuin lähteä sotimaan. Erasmus oli samoilla linjoilla. Hän teki, itse asiassa, uskonpuhdistuksen kannalta välttämättömän työn kääntämällä Raamatun ja aloittamalla kriittisen raamatuntutkimuksen. Hän kritisoi jyrkästi kristinuskon mahdollisuuksia legitimoida mitään ”yläpuolelta” ja osoitti selkeästi, kuinka kristinusko oli ihmisten yhteiskunnallinen tuotos ja raamattu kirja, eikä Jumalan sanaa. Mutta

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

Kiitokset pitkästä kritiikistäsi siouxeyesighed legion, palaan viestiisi jahka katson, että minulla on tarpeeksi aikaa ja mielenkiintoa oikaisemaan käsityksiäsi sanomistani.

Laittaisitko vielä linkit keskusteluihin, joista olet kommenttini poiminut, jotta voin tarkistaa kontekstin.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Maailmassa on objektiivisesti mitattavia asioita, mutta kaikki ilmiöt, erityisesti ihmisen toiminta ei ole aina yksinkertaisesti mitattavissa. Ihmisen ajattelua ja käytöstä, ihmisyhteisöjen ja kulttuurien toimintaa jne. tutkittaessa on välttämätöntä tulkita tutkittavaa materiaalia. Esim. psykologiassa ei riitä, että jollakin tilastolla vaikka jaetaan ihmiset erilaisiin ryhmiin, vaan mikä on tilaston käytännön merkitys ja mistä se kertoo on olennaista. Miksi sitä tutkitaan, on myös olennaista. Joissakin tieteissä olisi varmasti hyvä yhdistää havaintoihin perustuvaa tieteellistä tutkimusta ja hermeneuttisia lähestymisapoja, koska havainnot itsessään eivät välttämättä vastaa siihen kysymykseen, joka oli tutkimusongelmana/ongelmina.

Toistan mitä aiemmin kirjoitin, on tieteentekijän rehellisyyttä myöntää, että humanistisessa tutkimuksessa on valittu tietty näkökulma, eli tutkimuksessa on aina jotain subjektiivista tulkintaa mukana. Esim. historiaa ei voi tutkia mittaamalla toistettavissa olevaa ilmiötä, koska tietty historiallinen tapahtuma ei koskaan enää toteudu täsmälleen samanlaisena, eikä sitä voi millään "labratestillä" todentaa. Silti kukaan tuskin kiistää etteikö historian tutkiminen olisi arvokasta tiedettä.

Huomasin, että viestini on katkennut kesken. Ehkä se oli liian pitkä. Tässä on loput, alkaen keskenjääneestä kappaleesta.

...Mutta kyse on tietysti vain poliittisesta puheesta. Expansionisti on siitä kurja olla, että expansio kuulostaa tosi ikävältä. Eliminativismi vielä pahemmalta. Ratkaisu : sano, ettet vastusta sinällään itse alaa, että hyväksyt kyllä hyvän ihmistieteen. Mutta mitä se sitten on ? Tähän ei vain törmää. Hyväksyttyä on, jos mikään, sellainen, mikä on sulautettavissa omaan expansiiviseen teoriaan, sen pienempänä yksityiskohtana tai epätarkkuutena.

entä toisin päin, onko syytä pelätä sosiaalitieteellistä expansiota ?

Saattaa herätä kysymys, olenko nyt tekopyhä : enkö itsekin sano, etten vastusta evoluutiopsykologiaa, vaan ainoastaan populistista, expansiivista sosiobiologiaa. Mutta mitä tämä hyvä evoluutiopsykologia sitten on ? Minä olen kuitenkin antanut siitä jo monta esimerkkiä palstalla, olen esitellyt positiivisesti ainakin Ylikosken, Duttonin, Breidbachin ja Cunninghamin työtä. Lisäksi on tietysti mainio geneetikkomme Lewontin, vaikkei ihan ehkä evopsykaaja olekaan (mutta luonnontieteilijä !), sekä jokseenkin evoluutiopsykologiaan sijoittuva arkeologi Lewis-Williams. Myös Hart & Sussman ovat tältä alueelta ja olen aiemmin lainannut heitäkin pitkällisesti. On muitakin, varmasti, mutta tämä on jo näyttöä.

mitä selitetään ?

Lisäksi on aivan kaksi aivan eri tyypin asiaa osoittaa sosiaalisia ja poliittisia rakenteita, joita tieteen tekemiseen liittyy, ja redusoida sosiaalisen alueen toiminta ja tutkimus luonnontieteellisiin atomistisiin rakenteisiin. Ensimmäisessä tapauksessa ei tapahdu varsinaista expansiota, sillä kukaan ei yritä selittää luonnontieteellisen tutkimuksen kohteena olevaa ilmiötä koostuvana jostakin sosiaalisista tekijöistä, ainoastaan luonnontieteellistä tutkimusta itseään sosiaalisena ilmiönä. Jälkimmäisessä taas sosiaalitieteiden tutkimia ilmiöitä pyritään redusoimaan luonnontieteiden tutkimiin, eli expansioon pyritään.

(luonnon)tiede sosiaalisena ilmiönä

On huomattava, että aiemmin mainitut Nobelit, professuurit, urat jne. ovat kaikki sosiaalisia tekijöitä. Weinberg on toki fysiikan nobelisti, mutta hänellä ei ole pätevyyttä sosiaalitieteiden tai tieteenfilosofian alalta, eikä tiede, vaikka se toimiikin materiaalisissa olosuhteissa, joiden osasia kvantit ja säikeet kenties ovat, ole ensisijassa kvantti- tai säiefysikaalinen ilmiö, vielä vähemmän sitä voidaan selittää niistä käsin. Se on ensi sijassa sosiaalinen ilmiö. Nobel-palkinnot, teorioiden ja tulosten hyväksynnät, akateemiset viittaukset ja suosio tiedeyhteisössä sen paremmin kuin myöskään tieteelliset metodit eivät tipu mistään objektiivisesta atomimaailmasta, vaan ovat sosiaalisia ilmiöitä, rakentuvat sosiaalisessa verkostossa. Ensi sijassa jokin tulos on tieteellisesti pätevä, koska sitä pidetään sellaisena. Johonkin teokseen viitataan ja sitä pidetään autoritaarisena, koska sen kirjoittajalla on tiede-yhteisössä paikka, joka antaa tällaisen statuksen.

Nenosen mainio kirja noitavainoista tuskin tulee saamaan kansainvälistä tunnustusta, koska se on kirjoitettu suomeksi. Hän viittaa itse teokseen, joka olisi ollut käänteentekevä koko alan tutkimukselle ja joka kirjoitettiin jo 60-luvulla, mutta jota ei ole tunnettu ennen 90-lukua, koska se julkaistiin Unkarissa ja unkariksi. Se ei tarkoita, etteikö se olisi ollut mitä mainiointa tutkimustyötä, mutta sen esittämälle vastakkainen, erittäin virheelliseksi osoittautunut kanta oli paradigmaattinen vielä vuosikymmenet sen julkaisemisen jälkeenkin, koska teokset, joita luettiin, olivat läpensä tuon paradigman mukaisia.

eri kohde- ja asiantuntemusalueet

Tässä suunnassa kyse ei ole expansiosta, sosiaalitieteilijät tekevät ainoastaan työtään, tutkivat sosiaalista ilmiötä nimeltä tiede. Latour ja Woolgar eivät selittäneet molekyylibiologisia ilmiöitâ, vaan laboratorion toimintaa. Tässä suhteessa he ovat pätevämpiä kuin laborantit itse, he tekivät mainiota työtä aiheen kanssa. Sen sijaan expansiota yritetään, kun fyysikko sanoo, etteivät sosiaalitieteilijöillä tai tieteenfilosofeilla ole sanottavaa luonnontieteiden tekemisestä, sillä tämä kohde kuuluu nimenomaisesti näiden tieteiden kentälle. Fyysikon alaa ovat fysikaaliset ilmiöt, mutta fysiikan tutkimus itse ei ole sellainen, se on sosiaalista toimintaa. Pahempaa kuin expansion kiistävä poliittinen valhe itsessään lienee kuitenkin sen yksi taustatekijä : redusoitavaa aluetta ei tunneta ensinkään.

[size=150:23ph5o1h]hermeneutiikka[/size:23ph5o1h]

Tähän väliin sopii hyvin pieni esitys hermeneutiikasta, yleisön pyynnöstä.

tutkittavan ilmiön tunteminen

On syytä tuntea ilmiö, jota on tarkoitus selittää. Hermeneutiikka keskittyy juuri tähän asiaan, kohteen ymmärtämiseen. Kirjallisuus- ja oikeustieteiden parissa on ollut pitkâän hyvin selvää, ettei kohteita voida kunnolla ymmärtâä, jos niitä pyritään selittämään vain omasta alkunäkökulmasta, siitä, mikä on ollut ennen kohteeseen tutustumista. Antropologiassa tällaista selittämistä, jonkin vieraan kulttuurin ilmiöiden selittämistä selittäjän oman kulttuuripiirin näkökulmasta, kutsutaan etnosentrisyydeksi.

esimerkki : zande-magia

Malli esimerkistä käy tapaus zande-magia, jonka ympärillä käytiin yksi vaikuttavimmista keskusteluista 1900-luvun tieteessä. (Valitettavasti minulla on tällä hetkellä todella huono pääsy paitsi nettiin, myös kaikkiin kirjallisiin lähteisiin, joten en voi juuri nyt laittaa tähän lähdeviitteitä. Tapaus lienee silti tuttu entuudestaan monille ja GradStudentilta löytynevät asialliset lähteet kotihyllystä tai tutkijanhuoneelta). Zande-magiaa oltiin ensin havainnoitu ylimielisestä länsimaisesta näkökulmasta ”huonona tieteenä”, siis kulttuurisena ilmiönä, joka täysin epäonnistuu funktiossaan. Sen funktion ajateltiin siis olevan sama, kuin länsimaisen luonnontieteen, vaikka se ei toiminnaltaan vastannut sitä mitenkään. Näin ollen Zandet harjoittivat päivittäin toimintaa, joka oli heidän yhteisölleen ominaista toimintaa epäonnistuen siinä jatkuvasti. Näin siis varhaisen tutkimuksen mukaan.

Tämä tutkimus sai osakseen ankaraa kritiikkiä. En valitettavasti muista tutkijoiden nimiä, koska olen lukenut aihetta viimeksi aika monta vuotta sitten, mutta joka tapauksessa toinen tutkija (GradStudent, saatko tämän nimen, tai mielellään ne muutkin, jostain. Tarkennukset ovat tervetulleita) teki tärkeän huomion, että selittääkseen ilmiötä kunnolla, olisi ymmärrettävä myös, mitä Zandet tekevät omasta näkökulmastaan. Varhaisemmassa tutkimuksessa oltiin itse asiassa raportoitu vain tutkijan antropologiaa, tarkoitan : vain tutkijan kulttuurilliset tottumukset olivat tulleet todella tarkastelluiksi, heijastettuina vieraan toiminnan tarkkailun kautta (pyydän, muistelkaa mitä sanoin implisiittisestä sisällöstä). On sinällään ongelmallista itse tutkimukselle, jos toiminta, jota on tarkoitus selittää, epäonnistuu aina. Silloin sitä itse asiassa selitetään jonakin toisena toimintana. Niinpä uudessa tutkimuksessa olennaisesti pyrittiin saavuttamaan ymmärrys siitä, mitä Zandet pyrkivät tekemäân ja selitettiin heidän toimintaansa sitä kautta.

En mene tässä sen syvemmälle zande-magiaan. Olennaista on, että saamme tästä irti hermeneuttisia periaatteita. En aio mennä mihinkään syvällisiin Ricoeurin hermeneutiikan kiemuroihin, en ole edes pätevä niitä selittämään. Riittää, että saadaan jokin yleiskuva hermeneutiikasta, jonka itse asiassa otin aiemmin esimerkiksi lähinnä siksi, että se on merkittävä tieteellinen suuntaus, joka on yleisesti katsottu luonnontieteille vastakkaiseksi. Jos jotakuta kiinnostaa syvällisempi asiantuntemus alueella, kehotan kääntymään GradStudentin puoleen. Mutta, niihin periaatteisiin.

hermeneuttiset periaatteet

1.Esiymmärrys.

On tärkeää ymmärtää, että me emme ole objektiivisia havainnoijia. Meillä on, kaikilla, myös luonnontieteilijöillä, jokin esiymmärrys asioiden tilasta. Se voi olla hyvin erilainen, kuin se ymmärrys, minkä tutkittava kohde antaisi. Tämä on enimmäkseen asia, joka on muistettava. Esiymmärrykseen ei tulisi jäädä.

esimerkki

-:)lauri tarjoilee esimerkin: ”Sikäli ja koska jo arvasinkin, että syy on vain henkilökohtainen ja minuun kohdistunut”.

Tässä toistetaan esiymmärrys. Oikeastaan, voitaisiin sanoa; se toistetaan toistamiseen. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että kyse on henkilökohtaisesta syystä, hän päätyi siihen ensimmäisessä luennassaan (ensimmäinen arvion toisto) ja vahvista sen selvitysten jälkeen toisessa luennassaan (toinen toisto). Vähän merkityksellistä, ettei tämä liene reellinen tulkinta, että hän tuskin oikeasti tulkitsi viestiäni niin. Paperilla (tai näyttöpäätteellä), tämä käy silti esimerkiksi esiymmärryksen jääräpäisestä pitämisestä.

2.Hermeneuttinen kehä.

Tämä tarkoittaa juuri sitä, ettei luettavan tekstin, olkoon se sitten kaunokirjallinen, oikeustieteellinen, tai ei kirjallinen lainkaan, vaan esim. kuvasto, kuten jokin televisiomainosten kokonaisuus, tai tapa, kuten zande-magia, mitään osaa voida ymmärtää muuten kuin tekstin kokonaisuuden kautta. Niinpä, vaikka teksti koostuu osistaan, saa merkityksensä niiden kautta (kirjaimet muodostavat sanoja, sanat lauseita...), saavat myöskin osat merkityksensä kokonaisuudesta, johon ne kuuluvat. Tämä on helppo ymmärtää aiemman kieliesimerkin avulla : kielen yksikään osa ei ole ymmärrettävissä, jos se irrotetaan kielellisestä kontekstistaan.

Hermeneuttisella kehällä on toinenkin, ehkä ricoeurlaisempi muotonsa. Esiymmärryksen tulisi muuttua hermeneuttisen prosessin aikana. Eli : aluksi jotkin osat voivat näyttäytyä käsittämättömiltä tai, mikä pahempaa, ne voidaan ymmärtää esiymmärryksen näkökulmasta väärin, siinä luulossa, että ne on kuitenkin ymmärretty. Siksi tulkintaa ei pitäisi tehdä ennen kuin on tutustuttu kaikkeen materiaaliin. Tai siinä vaiheessa pitäisi lukea teksti uudestaan, tulkita se uudestaan, huomata osat uudestaan eri valossa ja sitä myötä kokonaisuus eri valossa. Tämä oli vielä perinteinen hermeneuttisen kehän toimintatapa, ricoeurlainen piirre on sitten enemmänkin se, että sama tapahtuu myös tulkitsijan ja tulkittavan välillä : esiymmärrys ei koske vain kohdetta tai ymmärrettävää aihetta, vaan se on osa tulkitsijaa. Toisin sanottuna, paitsi että teksti muuttuu ja kasvaa jokaisella luennallaan, myös tulkitsija muuttuu ja kasvaa jokaisessa luennassa, jonka hän suorittaa tekstille. Hänen ymmärryksensä kasvaa. Siten hermeneuttinen prosessi muuttaa tulkitsijan esiymmärrystâ myös mitä tulee muihin teksteihin, ja enemmän : se muuttaa hänen ymmärrystään siihen tekstiin, jota hän on jo pitkään ymmärtänyt jollakin tavalla, esimerkiksi ja ennen kaikkea hänen omaan kulttuuriinsa.

3.Ilmeisyys.

Tarkoittaa, että tulkinnan pitäisi olla koherenssissa tulkittavan tekstin kanssa. Emme voi tulkita miten tahansa, tulkinnan pitää olla perusteltavissa tekstistä, tekstin ehdoilla. Tulkinta ei saa olla ristiriitainen suhteessa tekstiin, vaan sen tulee tehdä sitä ymmärrettäväksi.

jatkoa zande-esimerkistä

Sekä kohdasta 2 että 3 zande-magia on hyvä esimerkki. Varhainen tutkimus oli täydessä ristiriidassa kohteensa kanssa tulkitessaan tavan tavallaan ”käsittämättömäksi”, tavaksi, jota toistetaan aina epäonnistuen. Ei ole myöskään havaittavissa, että tutkijan ymmärrys kohteestaan tai mistään muustakaan olisi millään asteella kasvanut tutkimuksen myötä, sillä hän yhä tulkitsi alkuperäisen näkökulmansa mukaisesti Zandeja eikä myöskään oppinut näiltä tai tästä tutkimuksestaan mitään, koska tutkimuksen kohde ei ollut hänelle sellainen, joka olisi voinut lisätä hänen ymmärrystään jostakin. Toinen hyvä esimerkki olisi tietysti Sokal, mutta en ole varma, onko hän koskaan lukenut ensimmäistäkään postmoderniksi nimittämäänsä teosta.

Pääsemme Zande-tutkijan ylimielisyydestä neljänteen periaatteeseen.

4.Tulkinnallinen hyvänsuopuus.
Tulkitsijan tulisi suhtautua tulkittavaan tekstiin hyvänsuovasti, antaa sille mahdollisuus olla varteenotettava teksti, jotakin, millä on jotain ilmaistavaa. Teksti pitäisi yrittää rekonstruoida mahdollisimman järjellisenä, merkityksellisenä.

esimerkki

Tästä kehotan lukemaan esimerkiksi GradStudentin ja -:)laurin keskustelun ketjusta "Miesten kärsimys" tältä palstalta.
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtop ... c&start=90

Sekä toisesta ketjusta "Ovatko naiset henkisesti kykeneviä tasa-arvoon".

Niissä GradStudent käy asiallista keskustelua erittäin hyvänsuovasti, yrittäen koko ajan keskustella kuin järjellisen henkilön kanssa ja saa vastaukseksi jotakin tällaista:

-:)lauri

Mutta tutkimusta ei voi tehdä pelkillä kaavoilla, eikä myöskään positivistisesti; tämä johtuu siitä, että joudumme käyttää induktiivisia yleistyksiä, emme välittömiä havaintoja. Joudumme siis selittää kaavat auki, koska reaalisisältöä maailmassa niillä ei ole. Kannattaa tutustua Rudolf Carnapin tieteenfilosofiaan, olen itse lukenut sitä jonkin verran, koska hän "tuhosi positivismin".

Mulle on toistaiseksi riittänyt tieteestä ymmärtävien tahojen selvitykset aiheesta.

Laughing Otatko todella asiaksesi määritellä, ketkä nämä ovat? Rudolf Carnapia vastaan jos käyt, saat tapella melkoisesti.

Toki minä arvioin lukemani perusteella myös sen kuka on vain vähän skitsofreninen ja kuka jo pahasti psykoosissa.

Tässä kyseisessä kohtaa on myös muuta mielenkiintoa. -:)lauri antaa ensin ymmärtää, ettei ole lukenut Carnapia, koska tämä ei ymmärrä mitään tieteestä. Tämä ei tietenkään vastaa yleistä akateemista keskustelua, vaan juurikin luonnontieteiden piirissä Carnap on ollut hyvin vaikutusvaltainen ja positivismi todella on hyvin kuollutta. Mutta se ei estä -:)lauria toteamasta hänelle toistaiseksi tuntemattoman tieteenfilosofin olevan jo ”pahasti psykoosissa” (ainoat kysymykset, joihin hänen viimeinen vastauksensa voi vastata tässä kontekstissa, koskevat nimim. GradStudentin ja Rudolf Carnapin henkistä terveydentilaa, ja hyvänsuovin tulkinta on kyllä, että hän ei vastaa koskien GradStudentia).

päätelmät ennen aiheen tuntemista

Viimeisessä esimerkissä meillä on toinenkin ongelma : asia ratkaistaan tutustumatta aiheeseen. Mieleeni tulee myös nimim. Valkoisen lausunto, ettei Freudia tarvitse lukea, vaan hänen tuotantonsa voi todeta virheelliseksi a priori. Tämä ei tietenkään ole mahdollista. Tässä tapauksessa kokemus koskee juuri luettavaa teoriaa, sitä samaa asiaa, jota on tarkoitus arvioida. Olisi melkoista sanamagiaa tosiaan päätellä ennen kokemusta, että mikä tahansa jokin, mikä kulkee nimellä ”Freudin teoria”, on virheellistä. Ei, kyllä pitää ensin myös tietää, mitä Freudin teoria sisältää, mitä se on. Siihen tarvitaan kokemusta siitä, tarkoittaa sen lukemista. Sen jälkeenkin olisi suotavaa vielä tarkastella Freudin teoriaa käytännössä.

Mutta sama ongelma on ikävän yleinen. -:)lauri ei ole ainoa, joka esittää tuomioita suuntaan ja toiseen tutustumatta kohteeseen. Se juuri on jotakin hermeneuttisten periaatteiden vastaista. Sokal ei osoita mitään asiantuntemusta postmoderniksi kutsumansa teorian suhteen, mutta lukee sen koko laajan kokonaisuuden silti yhden suppean esityksensä alle ja ilmoittaa sen olevan roskaa. Strawman par excellence.

tulkinnallinen pahansuopuus tässä ketjussa

Itse asiassa selkeimmät esimerkit -:)laurin tulkinnallisesta ”pahansuopuudesta” löytynevät silti tästä ketjusta. Juurikin nuo toteamukset, jotka väistävät koko keskustelun sillä nojalla, että keskustelukumppani ei ole varteenotettava ensinkään, ovat tulkinnallista pahansuopuutta.

Ja herää arvatenkin kysymys : enkö minä itse ole tässä ollut melkoisen pahansuopa – tässä ja muuallakin, koko lyhyen palstahistoriani ajan ? Enkö ole pahansuopa esittäessäni kohta kohdalta esimerkiksi nyt sitten -:)laurin virheitä ? Tai, kun tulkitsen hänen käyttävän tarkoituksellisesti poliittisista syistä leimaamista taktiikkana, eli, että hän ei lausu rehellisiä kommentteja, vaan pyrkii tietoisesti vain luomaan tiettyä kuvaa keskustelukumppanistaan ? Voi olla, voi hyvin olla, että se on pahansuopaa, jossakin moraalisessa mielessä, mutta se ei ole tässä kysymyksessä : saattaa näyttää hieman paradoksaaliselta, mutta esitän tämän olevan tulkinnallisesti juuri erittäin hyvänsuopaa. Se saattaa valaista entisestään mistä on kyse.

mitä tarkoittaa olla nimenomaan tulkinnallisesti hyvänsuopa ?

Huomatkaa, että minä todella luen -:)laurin, kuten muidenkin viestejä. Kommentoin niitä kohta kohdalta, ehkä negatiivisesti, mutta kommentoin. Argumentoin niitä vastaan, kuten tässäkin, siten kuin ne olisi kirjoittanut henkilö, joka ymmärtää argumentointia (hyvä, tässä en enää tee sitä, sillä teen esitykseni teille, enkä -:)laurille – mutta se johtuu hänen poliittisesta asenteestaan, siitä että minun ei kannata esittää tätä hänelle, koska hän ei lue ei vastaa, ainoastaan jatkaa leimaamistaktiikkaansa). Itse asiassa, kun esitin tulkintani -:)laurin tarkoituksellisesta leimaamis-taktiikasta, tulkitsin hänen esitystään erityisen hyvänsuovasti. Saattaa näyttää oudolta, koska hän ei itse esitä avoimesti harjoittaneensa tällaista taktiikka, vaan että minulla on henkilökohtaisia syitä häntä vastaan. Kuitenkin, tuo tulkinta, tuo vastaus todella suoraan, rehellisenä; tekstilleni, jossa yritin keskustella ketjun aiheesta, olisi niin typerä, että olisi suoranaista pahansuopuutta lukea hänen tekstinsä pinnallisesti vain eksplisiittisesti ilmaistun sisällön mukaisena. On tulkittava syy annetulle ilmaisulle, syy, joka on järjellinen, jotta olisi mieltä jatkaa keskustelua. Taktisena toimena leimaaminen on kiistatta järkevää toimintaa ; tulkintana hänen esityksensä taas on naurettava. Siispä hyvänsuovasti luettuna : taktiikkaa.

argumentaation rakentaminen : hyvänsuopuuden ja leimaamisen vastakkaisuus

Haluan nyt erityisesti huomauttaa, että esimerkkini vaikkapa Carnapin sanomisesta ”täydessä psykoosissa” olevaksi ei ollut tässä ilman syytä. Koen tällaisen leimaamistaktiikan olevan nimenomaisesti vastakohtaista tulkinnalliselle hyvänsuopuudelle. Aiemmasta keskustelusta oli ymmärrettävissä vieläpä, ettei -:)lauri ole Carnapia lukenut. Mutta jo valmiiksi tämä on ”täydessä psykoosissa”. Siis tulkinnassa ei tarvitse tehdä muuta, ei tarvitse konstruoida mitään järjellistä argumentaatiota, koska kohde on ennalta todettu järjettömäksi. Henkilön negatiivisella leimaamisella pyritään juuri siihen, että leimatun henkilön viesteistä rakennettaisi hyvänsuovasti tulkiten argumentaatiota.

argumentaation rakentamisen tärkeys erona mielipide-keskusteluun

Hyvän suovasti rakennettu argumentaatio ei tarkoita hyväksyttyä argumentaatiota, saati mielipiteen vastaanottamista. On itse asiassa kaukana hyvänsuovasta lähestymisestä sanoa, että ”joo, kiva, mä ymmärrän sun mielipiteen” ja sitten olla kommentoimatta sitä mitenkään tarkemmin, jättää keskustelematta sen kanssa. Juuri tässä mielessä ankarin ja vihamielisinkin keskustelu esitetyn argumentaation kanssa voi olla mitä hyvänsuovinta tulkinnallisesti : esityksestä rakennetaan argumentaatio, jota vastaan argumentoidaan. Kyse on tavallaan periaatteesta suhtautua toiseen tasa-arvoisena, yhtälailla huomioitavana, mutta jolle ei myöskään sallita argumentaatiovirheitä sen enempää kuin itsellekään.

Dogvillen lopussa mafioso-isä sanoo Gracelle tämän olevan ylimielinen, koska sallii muille käyttäytymisen, jota ei hyväksyisi itseltään. Hän arvioi siis toisia alempiarvoisina. Se on toinen tapa epäonnistua tulkinnallisessa hyvänsuopuudessa. Kokonaan toinen kuin leimata toiset aktiivisesti itseäân huonommiksi. Mutta huomaatte, että molemmissa kyse on siitä, toisen mitätöinnistä. Mitä taas ei tapahdu, jos tämän kanssa antaudutaan kunnon argumentointiin. Pyydän lukemaan GradStudentin viestejä Miehen kärsimys -ketjusta ja -:)laurin vastauksia niihin. Samoin kuin muista ketjuista samoilta ajoilta. GradStudent ansaitsee kaiken kunnioituksen ja kiitoksen varmasti koko palstan sivistyneimmästä keskustelemisesta.

No, sitten siihen hermeneuttisen metodin käyttöön käytännössä – nyt tarkkana, ”Anomalia” ! Olen jo vihjaillutkin niihin. nimittäin, hermeneutiikalla on joka päiväistä käyttöä ihmisille oikeasti tärkeissä asioissa.

hermeneutiikka käytännössä

juridiikka

Hermeneutiikka on pitkäaikainen oikeustieteiden perinne. Niinpä sitä sovelletaan jatkuvasti laintutkimuksessa ja tulkinnassa, mikä taas vaikuttaa ihmisten joka päiväiseen elämään lakien säätämisen ja oikeuden päätösten muodossa.

On totta, että laissa on paljon kyse laskennasta , mutta hyvin vähän mistään luonnontieteisiin viittaavastakaan. Laskenta tarkoittaa laskemista normeista, jotka annetaan lakikirjana. Lakikirjaa taas tehdään hermeneuttisena käytäntönä. Lisäksi juridiikkaa voidaan lähestyä toisenlaiselta, vähemmän normeista käsin tapahtuvaa laskentaa harjoittavalla tavalla, enemmän oikeudenmukaisuutta pohtien. Yhdysvalloissa Critical Legal Studies otsikolla löytyy paljon ja suosittelen itse Derridan kirjaa Force de loi, jonka luulisi löytyvän englanniksi (arvaus : nimellä Force of law), koskapa kerran alkujaan luennoitiin ko. kielellä. Tälläkään saralla hermeneutiikka ei ole osaton, sillä kyse on paljolti juuri laille vielä vieraan ymmärtämisestä.

sosiaalinen elämä globalisoituvassa maailmassa

Kuten zande-magia esimerkkinä vihjaa, nykyisessä jatkuvasti globalisoituvassa maailmassa, jossa ihmiset kohtaavat jatkuvasti erilaisia tapoja ja kulttuureja ja asuvat eri kulttuureissa kasvaneiden kanssa rinnakkain, on hermeneutiikka avuksi, koska ratkaistavaksi tulee paljon tilanteita, joissa yhtäältä, suuressa mittakaavassa, on pohdittava eri kulttuurillisten ryhmien sovittamista yhteiseloon ja toisaalta, pienessä mittakaavassa ratkaistava ongelmia, joissa tilanne yksinkertaisesti nähdään eri osapuolten toimesta aivan erilaisena. Tällaista työtä hermeneutiikka juuri tekee.

media arjessa ja arki mediassa

Lisäksi on ilmeistä, että elämme mediatisoituneessa maailmassa. Ei ole ensinnäkään lainkaan merkityksetöntä, että politiikka ja talous tapahtuvat nykyään suurilta osin mediassa. Näiden tutkimisessa on vain kasa tyhjiä lauseita alkaa puhua itsekkäistä geeneistä tai yhtä hyvin elottomista atomeista. Ne eivät selitä mitään tapahtuvasta ilmiöstä, kuten vaikkapa Sarkozyn kirjeiden kirjoittelusta poliittisena toimintana. Hermeneuttiset metodit eivät ole ainoita, joilla tätä voidaan tutkia, mutta niillä on varmasti välttämätön osansa mediatisoituneen politiikan ymmärtämisessä sen itsensä harjoittamisesta käsin.

Hermeneuttiset metodit ovat hyödyllisiä tutkittaessa kulttuurillis-sosiaalisia ilmiöitä, joita ihmiset kohtaavat esimerkiksi tv:n katsojina, mainosten kohderyhminä, internetin käyttäjinä... ajatelkaa nyt vaikka vain sitä sosiaalisuutta, mikä tapahtuu tässä koko ajan, teidän lukiessanne tätä viestiä, ehkä jättäessänne sen kesken, siirtyessänne toiseen viestiin. Millä tavalla maailma muuttuu, ei ole merkityksetön kysymys ja sovittaakseen itsensä tutkimaan sitä, on tutkijan sovellettava ainakin jonkin asteista hermeneuttista asennetta, sillä on hyödytöntä tutkia muuttunutta ja muuttuvaa maailmaa jostakin vanhasta positiosta, pitää myös ymmärtää uusia kulttuurillisia ilmiöitä. Tähän virheeseen olen viitannut jo aiemmin, että ei ymmärretä kohdetta, jota selitetään. Se on erityisen ominainen luonnontieteiden ideologien tehdessään expansioyrityksiään.

luonnontieteellisen reduktion ongelmat sosiaalisissa asioissa

Luonnontiede-expansionistit eivät yleensä todella selitä sosiaalisia ilmiöitä, vaikka sanoisivat tekevänsä niin. Miksi niin ? Juuri siksi, että he eivät tunne kohdettaan, eivätkä yritä ymmärtää, mitä siinä tapahtuu ilmiönä, sen lähtökohdista, vaan jäykästi soveltavat jotakin toisesta piiristä otettua teoriaa siihen. Esimerkiksi käy vaikkapa onnellisuuden medikalisointi. Lääkkeet vaikuttavat tiettyihin hormonitasoihin, välittäjäaineisiin jne. niiden seurauksena joitakin kemiallisia ilmiöitä voimistetaan tai heikennetään. Tämän sanotaan sitten ratkaisevan ihmisten psyykeongelmat. Kuitenkin, on ilmeistä, että tässä on keksitty tapa vaikuttaa tiettyihin kemiallisen tason ilmiöihin ja sitten vain kutsutaan niitä onnellisuudeksi tai masennukseksi. Mitään muuta määritelmää onnellisuudelle ei anneta, tai jos annetaan se on löyhä tai kehämäinen, sisältää esimerkiksi ilmaisuja eri tilanteista, joissa ihmisten tietyt aivokemialliset ilmiöt voimistuvat tai heikkenevät. Kuitenkin, olisi olennaista ensinnäkin käsitellä perusteellisesti aihetta ”mitä on onnellisuus ?”, toisekseen ”onko se tärkeää ?” ja ”onko se tärkeää itsessään?” ja sitten kysyä, ”millaiset keinot hoitavat onnettomuuden syitä, millaiset oireita?” jne. Kaikessa tässä hermeneutiikka tarjoaa hyvän metodin ihmisten todellisen onnellisuudenkokemuksen kartoittamiseen.

biologian monimutkaisuus ja hermeneutiikka biologisessa tutkimuksessa

Lisäksi Lewontin arvelee, että ”claimed significance of the genome sequencing project for human health is an elaborate cover story for an interest in the hermeneutics of biological scripture” (Lewontin 1993, 67). Eli fenomenologisen ilmiön hermeneutiikan lisäksi myös selittävä biologinen taso työllistää paljon hermeneutikkoja, jos aikoo olla selittävä millään tapaa. Lewontinin tarkoitta etusijassa sitä, että geenien tulkinta DNAssa ja niiden toiminta on riippuvaista lukuisista muista, tekijöistä, ne eivät ole atomistisia tai staattisia. Ei ole kaavaa, jolla ne toteuttaisivat saman funktion, tai jolla sama funktio toteutuisi aina samaa kautta; ei ole selvää jakoa sisäiseen ja ulkoiseen; on ”kehitysmeteliä”, joka on arpailmiö toiminnassa. Kaiken tämän tietysti selittivät jo perusteellisesti Deleuze ja Guattari alkaen 70-luvulta, viittauksin lukuisiin ranskalaisiin biologeihin, mistä voimme päätellä, että asia oli biologien tiedossa jo ennestään – eikä varmasti yksin Ranskassa, kysehän ei ole niinkään siitä, että tämä tieto olisi kovin uutta biologiassa, vaan siitä, että poliittinen ideologia, joka kieltää tämän tiedon, on noussut 70-luvulta lähtien ja peittää biologisia faktoja alleen. Kannattaa muistaa, että vannoutuneimmat biologistit ovat talous-, tilasto- ja IQ-tieteilijöitä.

[size=150:23ph5o1h]tiede-uskonto[/size:23ph5o1h]

Millä perustein minä siis puhu ”tiede-uskonnosta” ? Voin lainata Lewontinia uudestaan. Oikeastan samaa sanoo muuten vähemmän populaarissa kirjassaan Kaplan, mutta se on raskaampaa luettavaa, koska siinä on muunmuassa tuotu kattavasti esille samoja tutkimuksia, joihin Lewontin viittaa. Meillä ei olisi muutenkaan syytä epäillä Lewontinin luotettavuutta, mutta Kaplan tuo kaiken esille akateemsiesti.

Lewontin joka tapauksessa esittää lyhyesti seuraavaa :

1. (Luonnon)tiede toteuttaa julkisen vallan legitimoinnin funktiota – funktiota, joka sitä ennen oli varattu uskonnolle. Se väittää tavoittavansa objektiivista, yhteiskunnallisten olosuhteiden yläpuolista tietoa, mikä antaa sille uskonnollisen potentiaalin legitimoida valta. Tästä väitteestä : ”että objektiivisen todellisuuden poliittinen/ideologinen teoretisointi on juuri sitä itseään [epätieteellistä ja poliittista].” ” On olemassa objektiivinen todellisuus eikä sellaisen olemassaolo muutu vaikka uskonto sellaisen kieltäisikin. mm. painovoima toimii tästä objektiivisesta todellisuudesta erinomaisena esimerkkinä.” ”Toki varmasti on löydettävissä erilaisia selitysmalleja, mutta erilaista empiriaa ei löydy” ”Tiede on arvovapaata”

2.(Luonnon)tieteen tiedontuottaminen on, sen ideologien mukaan, muun yhteisön yläpuolella, muilla diskursseilla ei ole siihen sanottavaa – aivan kuten on kirkollisissa piireissä : Paavin sana virkansa puolesta on pätevä, se on korkeampaa tietoa. Tästä väitteestä : ” Tieteessä päästään perinteisesti ääneen sillä, että tuodaan esille jotakin uutta tieteellistä tietoa. Ymmärtääkseni muut keinot ovat sitten muuta kuin tiedettä?” ”Tieteellinen tieto poikkeaa uskonnollisesta tiedosta juuri tuon kosketuspinnan --- reaalitodellisuuteen kanssa --- kohdalla. Uskonnoista tuo vastaava kosketuspinta puuttuu. ” (myös edelliseen kohtaan) ”Luonnontieteissä varsinkin, tutkitaan ilmiötä ja otetaan käyttöön käsitteet, jotka kuvaavat tapahtumaa parhaiten. ”

3.(Luonnon)tieteen toteuttaminen on tehty läpinäkymättömäksi muilla – aivan kuten kristinuskossa pappien mystinen yhteys Jumalaan ei selvinnyt maallikoille. Tästä väitteestä : ”Maallikon mielipide ja tieteellinen teoria poikkeavat kyllä yleensä toisistaan, joista jälkimmäinen on lähes poikkeuksetta tarkempaa ja lähempänä todellisuutta. ” ”mielestäni fg = (mm/r²)G on sellaisenaan siinä eikä se suoranaisesti tarvitse synonyymejä.”

miten jokin on uskonnollista ?

Uskonnossa ei ole, vaikka -:)Lauri niin uskoo, sisällöstä, vaan rakenteesta, toisin kuin -:)lauri väittää sanoessaan, että ”Tieteellinen tieto poikkeaa uskonnollisesta tiedosta juuri tuon kosketuspinnan --- reaalitodellisuuteen kanssa --- kohdalla. Uskonnoista tuo vastaava kosketuspinta puuttuu. ” Määrittely ”reaalitodellisuuden” kanssa saavutetun ”kosketuspinnan” mukaan tekee käytännössä virheitä tehneistä tieteilijöistä uskovaisia, koska on tultu tulokseen, etteivät heidän teoriansa tavoittaneet todellisuuta. Esim. phlogistonia kuitenkin piti teoriansa osana moni aivan vakavasti otettava tieteilijä, vaikka phlogiston myöhemmin todettiinkin virhepäätelmäksi. Sen sijaan edellä luetelluin kriteerein , etenkin koska väittävät olevansa etuoikeutetussa yhteydessä todellisempaan todellisuuteen ja koska heidän kriteerinsä eivät ole kritisoitavissa, vaan keskustelun yläpuolella, kuin ne eivät olisi samalla tavalla tämän maailman konstruktioita kuin kaikki muukin, scientistit ovat hylänneet Jumalan, mutta pitäneet kirkon ja juuri kirkko tekee uskonnon.

käsitteiden neutraalius ja latautuneisuus

Ja vielä kertaalleen : väite käsitteiden a)neutraaliudesta ja b)valitsemisesta objektiivisen parhaimmuuden mukaan on täyttä tuubaa. Ensinnäkin käsitteet tosiaan aina valitaan jollain tapaa, liittyen tiedettä tekevien henkilöiden henkilökohtaisiin taustoihin. Ne eivät ole neutraalissa suhteessa vain symboloimassa kohdettaan, vaan aina latautuneita ja suhteessa johonkin ja määrittävät myös sitä, miten kohdetta tutkitaan ja mitä siinä oikeastaan tutkitaan. Kyllä, ihanteellisesti käsitteet perustellaan tutkimusongelmasta ja tavoitteista käsin, mutta kun selitetään esimerkiksi homoseksualisuutta, on jo käsitettä valittaessa valittu mukana dualistinen seksuaalijako ja anormaali seksuaalisuus, joka vahvistaa normaalin. Samoin, kun lähdetään selittämään ihmisen seksuaalisuutta käsitteistöllä, joka vilise lisääntymisfunktioita. On selvä, että meillä on silloin jo käsissämme presuppositio seksuaalisuuden lisääntymispohjaisuudesta.

viimeinen esimerkki "tiede-uskonto" -keskustelusta !:)laurin kanssa

Ja viimein, vastaus viimeiseenkin kohtaan -:)laurin viestissä :

[="-:)lauri"]

Selvennetään vielä toistamiseen :

mikäli "tieteelle" diskurssina lyödään lukkoon jotkin säännöt, metodit ja kriteerit, tulee hyväksyä sen olemassaolo rinnakkaisena, ei ylempänä, muiden diskurssien kanssa. Mikäli taas sillä olisi tarkoitus olla autoritaarinen asema, sen metodeista, kriteereistä etc. on voitava käydä kriittistä keskustelua, joka ei ole alistettuna sen omalle kielelle ja kriterialle. Eli, jos tarjoat jotakin "luonnontieteellisten" menetelmien nippua "oikeaksi" tieteelliseksi tavaksi, sinun on tyydyttävä siihen, että on toisia "oikeita" ei-tieteellisiä, mutta sellaisina jopa kriittisempiä ja ankarampia, tehokkaammin ja tuloksekkaammin kohdettaan lähestyviä menetelmiä, vaikkapa jokin hermeneuttisten menetelmien lähestymistapa; tai sitten sinun on käytävä keskustelua oikeista tieteellisistä menetelmistä ilman, että keskustelu on valmiiksi alistettu "tieteen" diskurssille, eli niistä tulee voida keskustella ilman presuppositiota annetun, siis esimerkissä "luonnontieteellisen", oikean tieteellisen menettelyn oikeudesta arvioida eri vaihtoehtojen paremmuutta.




Don Quijote olisi kateellinen, et tarvitse edes konkreettista tuulimyllä nähdäksesi ilkeitä jättiläisiä ympärilläsi, joita vastaan tässä hyökkäät sanansäilälläsi. Hämästelen lähinnä vain sitä, minkälaisten lapsellisten aasinsiltojen kautta olet liittänyt minun kirjoitukseni tähän yhtälöön. Ainoa yhtäläisyys olisi siinä, että puolustat nyt vakaumuksellisesti huuhaan asemaa tieteenä. Niin typeränä sinua en halua kuitenkaan pitää.

PS. Sen verran kuitenkin vielä, jotta mistä ihmeen 'linnoituksista' sinä nyt oikein sekoilet?[/quote]
Tässä siis selitän hänelle juurikin tuota samaa diskurssien moninaisuuden huomioimisen vaatimusta, joka on edellytys sille, ettei luisuta ideologiaan, kuten huomaamme Lewontinin kohdista 2 ja 3.
Vastaukseksi : väite konkretian puutteesta. No, olen siteerannut häntä itseäänkin tarpeeksi osoittaakseni, että tällainen diskursiivisen hegemonian pyrkimys on olemassa. Hänen siteeraamisensa kumoaa myös kohdan ”lapselliset aasinsillat”. Huomatkaa, että kummassakaan kohdassa hän ei esitä yhtä ainutta perustelua, ei vastaa mihinkään, ainoastaan leimaa minua ja sen jälkeen huuhaana – niin, mitä ? Minä kirjoitan esim. hermeneutiikasta. Hän viitannee kehyksen takia feminismiin ja naistutkimukseen. Millä perusteella mikään tässä olisi huuhaata ? Mistä lähtien -:)lauri itse asiassa on ollut noiden alojen suuri asiantuntija ? Ei, hänen ei tarvitse kertoa olevansa asiantuntija, hänen tulisi osoittaa jotain sanojensa painoksi. Sitä tuossakaan viestissä ei tapahdu. Sen sijaan siinä on taas mitä ilmeisin red herring, koskapa hän ei keskity kirjoittamaan aiemman viestin käsittelemästä aiheesta, vaan verhoaa sitä aivan muilla asioilla.

Ja post scriptumista : tekstintulkinta ei siis taaskaan ole -:)laurin vahvuuksia. Pidän metaforaani hyvin selkeänä. Uskovaisten on turha näytellä yllättynyttä, kun jonkun oven avaakin skeptikko. Jos ja kun -:)lauri kailottaa täällä tieteellisyyden oikeita kriteereitä ja alistaa tutkimuksen alueita noille kriteereille pystyttäen hegemonista tiedontuottamisen diskurssia, hän voi olla varma siitä, että hänen kriteereitään ja rajojaan myös kritisoidaan.

lopuksi

No niin, ymmärtänette, etten jatka tätä keskustelua – nyt tuskin jatkan mitään muutakaan täällä taas vähâän aikaan. Poissaolooni on ollut syynsä ja ne jatkuvat tai oikeastaan voimistuvat koko ajan. Minulla tosissaan on paljon muutakin tekemistä ja voinette itsekin perusteellisesta ja perustellusta käsittelystä, sekä melko runsaista, jopa käännetyistä lainauksista huomata, että olen kuluttanut tähän ketjuun jo nyt paljon aikaani (samaa ei voine sanoa keskustelukumppanistani, joka näyttäisi lähinnä ylimielisesti sohineen jotakin, vaivautumatta luomaan yhteyttä edes omien ja ”kommentoimiensa” viestien välille). Minulla ei ole sitä enempää. Eikä minulla edellenkäân ole käytössäni internet-yhteyttä kotonani, eikä muutenkaan aivan helposti.

Kiitos ja olkaa hyvät.

väläys
Maailmassa on objektiivisesti mitattavia asioita, mutta kaikki ilmiöt, erityisesti ihmisen toiminta ei ole aina yksinkertaisesti mitattavissa. Ihmisen ajattelua ja käytöstä, ihmisyhteisöjen ja kulttuurien toimintaa jne. tutkittaessa on välttämätöntä tulkita tutkittavaa materiaalia. Esim. psykologiassa ei riitä, että jollakin tilastolla vaikka jaetaan ihmiset erilaisiin ryhmiin, vaan mikä on tilaston käytännön merkitys ja mistä se kertoo on olennaista. Miksi sitä tutkitaan, on myös olennaista. Joissakin tieteissä olisi varmasti hyvä yhdistää havaintoihin perustuvaa tieteellistä tutkimusta ja hermeneuttisia lähestymisapoja, koska havainnot itsessään eivät välttämättä vastaa siihen kysymykseen, joka oli tutkimusongelmana/ongelmina.

Toistan mitä aiemmin kirjoitin, on tieteentekijän rehellisyyttä myöntää, että humanistisessa tutkimuksessa on valittu tietty näkökulma, eli tutkimuksessa on aina jotain subjektiivista tulkintaa mukana. Esim. historiaa ei voi tutkia mittaamalla toistettavissa olevaa ilmiötä, koska tietty historiallinen tapahtuma ei koskaan enää toteudu täsmälleen samanlaisena, eikä sitä voi millään "labratestillä" todentaa. Silti kukaan tuskin kiistää etteikö historian tutkiminen olisi arvokasta tiedettä.

Tästä tulee mieleen, että fysiikka pisimmälle kehityttyään on päätynyt samaan tulokseen. Havainnointi, mittaus, vaikuttaa havainnon kohteeseen. Toisaalta eräissä humanististen tieteilijöiden asenteissa ei tällaista tahdota tunnustaa. He haluavat uskoa sellaiseen objektiivisen todellisuuden kuvaamismahdollisuuteen, missä ei "toimittajaa" kuuluisi. Emme pääse kaanonin yli (se on aina(kin) vertailukohtana ja/tai perustana), mutta sitä ei voitane tunnustaa niinkauan kuin hermeneutiikka jo sanana saa tiedemiesten karvat pystyyn. Toinen kirosana on relativismi, mikä panee jo sukat pyörimään ja silinterit lentämään.

-:)lauri : huomannet, että kyse ei ole vain sinun argumentointisi kritisoinnista, vaikka, kiistatta, paljolti myös siitä. Kyse on tämänkin ketjun aiheena olleesta keskustelusta, johon sinä olet ollut paljon osallisena.

Mitä pyyntöösi tulee, pahoittelen, mutta minulla ei ole, paitsi enempää aikaa muilta kiireiltäni, juurikaan nettiaikaa, ei etenkään tuhlattavaksi ketjujen läpikäymiseen. Olosuhteet siihen ovat juuri nyt (ja varmasti vielä pitkään) erittäin huonot. En ole tarkoituksellisesti vääristänyt sanomisiasi, olen päinvastoin ottanut kontekstia mukaan, silloin kuin se on ollut tarpeen. Usein sanomiesi irroittaminen alkuperäisketjusta ei kuitenkaan vaikuta niihin mitenkään, siksi "atomistisina" ne siellä leijuvat (esim. "Tiede on arvovapaata").

Kaikille : pahoittelen vielä niitä muotoiluvirheitä, jotka ovat jääneet huomaamatta, mutta minulla ei ole aikaa etsiä ja korjata niitä, jotka eivät heti pistä silmään.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239
siouxeyesighed legion
-:)lauri : huomannet, että kyse ei ole vain sinun argumentointisi kritisoinnista, vaikka, kiistatta, paljolti myös siitä. Kyse on tämänkin ketjun aiheena olleesta keskustelusta, johon sinä olet ollut paljon osallisena.

Mitä pyyntöösi tulee, pahoittelen, mutta minulla ei ole, paitsi enempää aikaa muilta kiireiltäni, juurikaan nettiaikaa, ei etenkään tuhlattavaksi ketjujen läpikäymiseen. Olosuhteet siihen ovat juuri nyt (ja varmasti vielä pitkään) erittäin huonot. En ole tarkoituksellisesti vääristänyt sanomisiasi, olen päinvastoin ottanut kontekstia mukaan, silloin kuin se on ollut tarpeen. Usein sanomiesi irroittaminen alkuperäisketjusta ei kuitenkaan vaikuta niihin mitenkään, siksi "atomistisina" ne siellä leijuvat (esim. "Tiede on arvovapaata").

Kaikille : pahoittelen vielä niitä muotoiluvirheitä, jotka ovat jääneet huomaamatta, mutta minulla ei ole aikaa etsiä ja korjata niitä, jotka eivät heti pistä silmään.

On sinulla kuitenkin ollut aikaa kritisoida mielikuvitelmiasi minusta. Se leinee tullut kaikille selväksi. Mielestäni olisi mielenkiintoista kerrata asiayhteydet, joissa olen kommenttini ilmaissut, mutta tyytynen kaiketi kunnioittamaan puutteellista aikaasi, joka näyttänee olevan myös aika valikoivaa.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat