Kölnin kardinaali: Homoliitot turmiollisia!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kölniläinen kardinaali Joachim Meisner on kritisoinut ihmisen himoja ja homojen parisuhdemallia. Homoparisuhde on turmellusta ja epäaitoutta. Vihreä poliitikko Volker Beck suivaantui ja haukkui kardinaalin "vihasaarnaajaksi". Nyt kardinaali aikoo viedä asian oikeuteen. Jo kesäkuussa hiippakunta tarttui samanlaiseen asiaan, kun kabaretisti Jürgen Becker haukkui Meisnerin "vihasaarnaajaksi". Kabaretistin mukaan Meisner oli saarnassaan julistanut Euroopan tapainturmelluksen alueeksi ja ihmisen himojensa orjaksi. Lokakuun alussa Meisner haukkui sveitsiläisellä pyyhiinvaelluspaikalla homoliitot. Ne kuulemma ovat turmiollisia.

Volker Beck sanoo, että Meisner haluaa homoilta pois heidän oikeutensa elämään. Kardinaalin hiippakunta on tullut tueksi ja selittää, että Meisner vain haluaa korostaa avioliiton ja perheen merkitystä. Myös Volker Beck on selitellyt sanomisiaan. Hän ei ole verrannut kardinaalia terroristiksi, islamistiksi eikä itsemurhaterroristiksi. Nimitys "vihasaarnaaja" tähtää vain puheiden sisältöön, ei ihmiseen.

Viime päivinä on käyty neuvotteluita, joilla pyritään tasaannuttamaan vihreiden ja kirkon ristiriidat.

==========

Tänään saksalainen homojärjestö LSVD on julkaissut kannanottonsa kardinaalin puheista. LSVD:n tiedottaja moittii, että kardinaali mitätöi homojen ja lesbojen rakkauden ja parisuhteet epätodellisina ja turmeltuneina. Kuitenkin joka päivä tällaiset ihmiset ottavat vastuuta kumppanistaan ja seisovat toistensa rinnalla. Sillä, joka käyttää tuollaista vihamielistä ja hyökkäävää kieltä homoja ja lesboja kohtaan, ei ole perusteita loukkaantua, jos hänen näkemyksiään arvostellaan. Politiikassa pitäisi selkeästi asettua tuollaisia näkemyksiä vastaan, eikä polvistua kardinaalin eteen.

Kommentit (3)

Vierailija
henkiset

[size=134:zn690rs0] Kölniläinen kardinaali Joachim Meisner on kritisoinut ihmisen himoja ja homojen parisuhdemallia.

Homoparisuhde on turmellusta ja epäaitoutta.

Meisner haluaa homoilta pois heidän oikeutensa elämään.

kardinaali mitätöi homojen ja lesbojen rakkauden ja parisuhteet epätodellisina ja turmeltuneina. [/size:zn690rs0]

Kardinaali on selkeästi oikealla asialla. Onneksi edes kirkko sentään vielä
ymmärtää missä mennään. Pervojen silmille hyppiminen on jo mennyt
liian pitkälle ja siitä on tehtävä loppu.

Vierailija

Hiippakunta kyseenalaistaa hippikunnan opit... No, saavatpahan liimahipit maistaa omaa lääketään. Yletön homoilun ihanuuden julistaminen alkaa pikkuhiljaa herättää vastenmieliesyyttä muuten suvaitsevaisemmissakin ihmisissä.

Vierailija

Voi henkiset - raukkaa, kun hänen sukupuolista suuntautuneisuuttaan vastaan hieman hyökätään. No, sitä saa, mitä tilaa.

Uusimmat

Suosituimmat