Pientä totuutta maailman tapahtumista, suosittelen lukea!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Demokratiassa kansanedustajat tekevät lakialoitteita ja äänestävät laista.
Mistä tulee kansanedustajien erimielisyydet esimerkiksi veroprosentille jne? Johtuukohan se siitä kun yks kansanedustaja vetää aamiasleivän makkaran kanssa ja hänellä tulee sitten kemiallinen reaktio päähän määräen veroprosentin ja toinen vetää aamiaisleivän juuston kanssa ja saa maitohapporeaktion aivoissa ja hänelle tulee eri veroprosentti?
Vai onko kyseessä se, että isoveli valvoo?? Kuka sanoi "HAJOITA JA HALLITSE"? Tämä pätee demokratiassa, hajoitetaa ihmiset eri puolueisiin ja he riitelevät toistensa kanssa, niin me voidaan rauhassa hyödyntää tilanne. Ei meidän tarvitse mennä väliin, ne eri puolueet tappavat itse toisensa.
ISOVELI VALVOO, hyvä esimerkki Yhdysvaltain dollarissa:

Kansanedustajien erimielisyydet johtuvat heille opetetuista ideologioista. Tämä kaikki on tehty tarkoituksella jotta voimaan tulisi tuo hajoita ja hallitse. Jos kaikille opetetaan sama ideologia niin kaikki olisivat samaa mieltä. Eli mm. Suomea hallitsee tuo ns "silmäkolmio" joka koostuu maailman rikkaimista perheistä(yli 300)

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Itsekin olen tuosta aiheesta hieman lukenut, ja etenkin eräs tuttavani rakastaa puhua erilaisista salaliittoteorioista. Olisi kyllä mukava kuulla sinun tietojasi aiheeseen liittyen. Kirjoita lisää!

Vierailija

Kansan tulisi vaatia kaikki päätöksenteko kansalle alisteiseksi. Ei ole mitään järkeä äänestää mädistä omenista mieleistään kerran neljässä vuodessa.

Kansalla on oikeus, jos niikseen tulee, antaa jokaisessa asiassa viimeinen sana. Jos se ei syystä tai toisesta näin tee, siirtyy päätösvalta hallitukselle ja eduskunnalle.

Näin siis mun utopiassa, joka toivottavasti joskus näkee päivänvalon.

Havaintosi on oikea, Tämä meininki on jatkunut jo vuosituhansia, vähemmistö pitää valtaa ja isoloi individualismia hehkuttamalla kansat sellaiseen tilaan, etteivät ne kykene yhdistämään rivejään.

Harva kenraali kuolee eturintamalla.

Harva johtaja menettää palkkansa virheitä tehdessään.

Harva päättäjä joutuu vastuuseen teoistaan.

Se on niin että kierot juoksuttaa muut tekemään hommat puolestaan, niin etteivät toiset edes sitä itse huomaa.

Järjestelmä on läpimätä ja johto tietää sen eikä tee asialle mitään rouskuttaessaan palkkaa ja eläkettä, työtä tekemättä. Kansanedustajana oleminen kun ei ole työtä, jossa on vastuu.

Poliittinen johto tulisi rinnastaa lääkäreihin, ja yhteiskunta potilaaksi.

Mikäli eivät kykene hoitamaan potilasta, eivätkä siihen keskity, vaan ainoastaan lupailevat parannusta, tulisi antaa potkut kuten huonoille lääkäreillekin.

Tästä voisi jauhaa lisää sivutolkulla, mutta en jaksa...

Vierailija

Armitage
Niin, vaikeata se on puhua kun näissä keskustelupalstoissa siitä on vähän hyötyä...mutta minä yritän valistaa.

Vierailija
dimcaz
Ei meidän tarvitse mennä väliin, ne eri puolueet tappavat itse toisensa.

Ei ne puolueet toisiaan tapa koskaan. Paskaa jauhavat ja lopulta nuoleskelevat toistensa perseitä.

Vierailija

Siis demokratiahan tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa, ala antiikin kreikka, nämä nykyiset kyhäilmät ovat yhtä lähellä demokratiaa kuin kiina kommunismiä marxin alkuperäisissä tarkoituksissa

Vierailija

Eihän tuos seteli mikään kuvaannollinenkaan Big Brother ole.
Eikös tuo sädekehä-silmä pyramidin päällä ole Jumalan/jumalan/jumaluuden symboli?

Vierailija

Shriek
en tarkoittanut kirjaimellisesti. Ne syyllistävät toisiaan kaikesta ja näemme ilta- ja juorulehdissä uutisia heidän ns. huonoista teoista jolloin heidän kannatus laskee jne. Tämä ns. "isoveli" heittää noppansa peliin silloin, kun huomaa etteivät puolueet aja "veljesten" etua. Silloin isoveli pyrkii muokkaamaan hallitusta. ( esimerkiksi Jätteenmäki)

Vierailija
nettiwelho
Siis demokratiahan tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa, ala antiikin kreikka, nämä nykyiset kyhäilmät ovat yhtä lähellä demokratiaa kuin kiina kommunismiä marxin alkuperäisissä tarkoituksissa

Näinhän se. Kansa saa valita näyttelijät, muttei käsikirjoittajaa tai ohjaajaa. Tuottajasta tai tehostemiehistä puhumattakaan. Viihdettähän tuo lähinnä muistuttaa, "demokratia".

Vierailija
dimcaz
ihmetyttää vähäinen kiinnostus aiheeseen...olisi paljon kerrottavaa...

Mua kiinnostaisi kuulla lisää, itsekin asiaa jonkin verran "tutkineena"...

Vierailija

"Putin warns Russians of the danger from 'those who wish to rule over mankind'
MARGARET NEIGHBOUR

RUSSIAN President Vladimir Putin yesterday claimed that Russia is under threat from others who wish to split the country and take its vast natural resources.

And in a veiled reference to the United States, he claimed there were others who would like to "rule over all mankind".

Speaking in front of Moscow's iconic St Basil's Cathedral in Red Square, Mr Putin told a group of military cadets and youth group members that while "an overwhelming majority of people in the world" are friendly toward Russia, there are some who "keep saying to this day that our nation should be split".

"Some believe that we are too lucky to possess so much natural wealth, which they say must be divided," Mr Putin said, speaking on National Unity Day.

"These people have lost their mind," he added with a smile.

Mr Putin in the same breath took a shot at the United States, saying there are people who "would like to build a unipolar world and rule over all of mankind". He said any attempt to establish a unipolar world was doomed to fail.

"Nothing of this kind has ever occurred in our planet's history, and I don't think it will ever happen," the president said.

Such talk is typical for Mr Putin, who criticises the United States for the invasion of Iraq.

National Unity Day was created by Mr Putin in 2005 to replace a holiday dedicated to the 1917 Bolshevik Revolution that had been celebrated on 7 November.

Related topic"

http://news.scotsman.com/international. ... 1757822007

http://keskustelu.kauppalehti.fi/t/kesk ... 8&tstart=0

Vierailija

"Bushilla ja Osamalla samat aatteelliset juuret
Kun pelosta tulee politiikkaa,
sillä muutetaan maailmaa

Kansan Uutisten Viikkolehti 25.2. 2005

Katso dokumentti The Power Of Nightmares: http://www.archive.org/details/ThePowerOfNightmares

Nykyajan maailmanpolitiikan keskeiset vastakkaiset aatteet ovat amerikkalainen uuskonservatismi ja äärimmäinen islamismi. Kumpikin aate tarvitsee toistaan ja ne myös syntyivät samanlaisesta ajattelusta. Vapaus johtaa tuhoon, uskonto pitää yhteiskunnan koossa.

KAI HIRVASNORO

Aikana, jolloin suuret aatteet ovat menettäneet merkityksensä, poliitikoilla on jäljellä vain tuntemattoman vihollisen herättämä pelko valtansa säilyttämiseksi. Ennen poliitikot tarjosivat visiota paremmasta maailmasta.Nyt he sen sijaan lupaavat suojella meitä vielä pahemmalta huomiselta.

Mutta miten pelon politiikalla alettiin hallita maailmaa? Miten suurvallan oli mahdollista hyökätä ja miehittää suvereeni valtio väärennettyjen todisteiden ja kylmien valheiden perusteella? Miksi tuhansia ihmisiä pidetään vuosikausia suljettuina amerikkalaisella vankileirillä ilman syytteitä? Miksi kansalaisia eri puolella maailmaa pelotellaan terroristien tuhoisalla "likaisella pommilla", vaikka sen räjäyttämisen aiheuttama paniikki olisi vaarallisempi kuin itse pommi?

Palveleeko pelon aikakausi joidenkin ryhmien etua? Ja palveleeko se itse asiassa samaan aikaan toisilleen vastakkaisten, toisilleen vihamielisten ryhmien etua? Ja onko tuota pelkoa symbolisoivaa terroristijärjestö al-Qaidaa edes olemassa sellaisena suurena, mahtavana, tiukasti koordinoituna ja kymmenissä maissa toimivana verkostona kuin Yhdysvallat ja järjestö itse on antanut ymmärtää?

Kansainvälisen politiikan keskiössä on 2000-luvun alussa kaksi aatetta. Yhdysvaltain politiikkaa maailmanlaajuisine vaikutuksineen johtaa amerikkalainen uuskonservatismi. Sen kommunismin jälkeinen päävihollinen ja nykyisen politiikan oikeuttaja ovat islamilaiset ääriliikkeet, jotka ainoana varteenotettavana voimana kyseenalaistavat Yhdysvaltain johtavan roolin maailmassa.

Yllättävää kyllä, kumpikin aatesuunta syntyi samaan aikaan ja samanlaisesta yhteiskunta-analyysistä Yhdysvalloissa vuonna 1949.

Politiikan managerismi
tarvitsee suurta tarinaa

Kolmituntinen BBC-dokumentti The Power of Nightmares (Painajaisten voima) vie yllättävälle matkalle kansainvälisen politiikan lähihistoriaan ja nykyaikaan, siihen, miksi sota terrorismia vastaan hallitsee kansainvälistä politiikkaa juuri nyt. Adam Curtisin ohjelma esitettiin Britanniassa ensi kerran lokakuussa 2004 ja uudelleen tammikuussa 2005.

Guardian-lehden mukaan Curtis on tämän hetken kiitetyin vakavien televisio-ohjelmien tekijä Britanniassa. Hänen tavaramerkkejään ovat perusteellinen tutkimustyö, oivaltava arkistomateriaalin käyttö ja paljon puhuvat haastattelut.

- Haluan saada ihmiset huomaamaan heidän jo tietämänsä asiat hieman uudessa valossa, Adam Curtis itse sanoi Guardianissa.

Viikkolehti katsoi Curtisin kiehtovan dokumentin. Tässä on yksi mahdollinen maailmanselitys:

Adam Curtisin lähtökohta on siis se, että aiemmin aatteiden voimalla käyneistä poliitikoista on tullut julkisen elämän managereita.

Uskottavuutensa takia he tarvitsevat kuitenkin jonkin suuren tarinan, ja tänä päivänä se tarina on ihmisten pelastaminen vaaroilta, joita emme näe emmekä ymmärrä. Tarina näistä vaaroista, suurimpana kansainvälinen terrorismi, läpäisi nopeasti maailman hallitukset, tiedustelupalvelut ja median syyskuussa 2001.

Kaksi miestä,
kaksi havaintoa

Mutta tarina alkoi jo paljon aiemmin, Coloradossa kesällä 1949. Egyptin opetusministeriön virkamies Sayyid Qutb saapui silloin pieneen Greeleyn kaupunkiin tutustumaan Yhdysvaltain koulutusjärjestelmään.

Se kesä, mikä tänään tuntuu viattoman amerikkalaisuuden kulta-ajalta, näyttäytyi Qutbille aivan muuna; korruptiona, rappiona, itsekkyytenä ja materialismina. Ihmisiä kiinnostivat vain filmitähdet ja autojen hinnat.

Erityisesti häntä järkyttivät paikallisessa kirkossa järjestetyt tanssiaiset. Pastori soitti levyltä ajan hittejä, valot olivat himmeät ja ilmassa romantiikkaa. Mutta Qutbille tämä kaikki edusti lihan himoa.Tanssijat olivat hänelle menetettyjä sieluja, jotka luulivat olevansa vapaita, mutta olivat todellisuudessa oman itsekkyytensä ja ahneutensa vankeja. He edustivat arvoja, jotka nakertavat yhteiskuntaa ja ne samat arvot saattoivat rappeuttaa myös hänen kotimaansa.

Samaan aikaan Chicagossa toinen mies ajatteli nykymenosta samalla tavalla. Individualismi oli Amerikkaa tuhoava voima ja liberaali yhteiskunta oli itse kylvänyt oman tuhonsa siemenet.

Toinen mies oli filosofi Leo Strauss Chicagon yliopistosta. Hänenkin mielestään liberaali yksilöllisyys uhkasi arvoja ja moraalia, ja edisti ihmisten itsekkyyttä.

Kumpikin mies tuli omalla tahollaan samaan johtopäätökseen: Tarvitaan voimakkaita ja kohottavia arvoja, jotka pitävät yhteiskuntaa koossa.

Leo Straussin mukaan poliitikkojen piti luoda myyttejä, joihin kaikki voivat uskoa, vaikka ne eivät olisi tottakaan. Yksi tällainen myytti oli uskonto, toinen kansakunta. Yhdysvalloissa erityinen myytti oli ajatus Amerikasta, jonka kohtalona oli johtaa taistelua pahan voimia vastaan kaikkialla maailmassa.

Bushin ideologia
perustuu Ruudinsavuun

1950-luvulla Strauss kertoi oppilailleen, että tämä suuri tarina kiteytyi hänen lempiohjelmassaan, tv-sarjassa Ruudinsavua (1955 - 1975). Siinä vaaleaan hattuun pukeutunut sankari, Dodge Cityn sheriffi Matt Dillon, löi pahan voimat kerta toisensa jälkeen.

Sayyid Qutb palasi vuonna 1950 Egyptiin samanlaisin ajatuksin. Tarvitaan jokin yksilöllisiä haluja kontrolloiva voima. Visio voisi toteutua uudenlaisessa yhteiskunnassa, joka hyödyntäisi länsimaista tiedettä ja teknologiaa, mutta olisi poliittisesti islamilainen.

Mutta koska amerikkalainen kulttuuri vyöryi jo Egyptiinkin, tarvittiin tietoinen etujoukko, joka johtaisi massat ymmärtämään korkeamman totuuden.

Egyptissä Qutb liittyi Muslimiveljeskuntaan, joka aluksi tuki kenraali Nasseria tämän kukistaessa brittihallinnon rippeet maasta. Vuonna 1954 Muslimiveljeskunnan johto kuitenkin vangittiin ja mm. Sayyid Qutb joutui julman kidutuksen kohteeksi epäiltynä vallankaappaushankkeista.

Kidutus radikalisoi Qutbin lopullisesti. Hän alkoi nähdä apokalyptisia visioita taudista, joka leviää lännestä kautta maailman ja johon ihmiset eivät edes huomaa sairastuneensa. Tämän ilmiön - jahilliyahin - hän kuvasi vankilasta salakuljetetuissa kirjoituksissaan. Sayyid Qutb näki, että tähän tautiin sairastuneet islamilaisenkin maailman johtajat sopi tappaa, koska kaikessa korruptoituneisuudessaan he eivät enää olleet oikeita muslimeita.

Nykyaikaisen ääri-islamilaisuuden oppi-isänä pidetty Qutb hirtettiin elokuussa 1966.

Seuraavana päivänä nuori poika perusti salaisen ryhmän, jonka hän toivoi jonakin päivänä kasvavan vallankumouksen etujoukoksi. Pojan nimi oli AymanZawahiri. Parikymmentä vuotta myöhemmin Zawahiri oli Osama bin Ladenin kumppani.

1960-luvun radikalismi
nostatti vastavoiman

Samaan aikaan, kun Sayyid Qutbin ideat näyttivät hautautuvan Egyptin hiekkaan, alkoi Leo Straussin aatteilla olla kysyntää Yhdysvalloissa. 1960-luvun vapaus ja radikaalien mielenosoitukset alkoivat nostattaa vastavoimaa. Esimerkiksi liberaali lehtimies Irving Kristol alkoi pohtia, olivatko itse asiassa poliitikot johtamassa yhteiskunnan hajoamistilaan reformeillaan, jotka eivät toimi odotetusti.

1970-luvun alussa Kristol löysi Washingtonista muita yhtä huolestuneita älykköjä, jotka totesivat liberaalin politiikan epäonnistuneen ja löysivät vastauksia Leo Straussin teorioista, sillä niiden mukaan juuri yksilölliset vapaudet johtivat kaaokseen, koska ne horjuttivat yhteiskuntaa koossapitävää moraalista perustaa.

Pian ryhmään liittyivät Straussin teorioita Chicagossa opiskelleet PaulWolfowitz ja Francis Fukuyama sekä Irving Kristolin poika, Harvardissa opiskellut William Kristol. Ryhmää alettiin kutsua nimellä uuskonservatiivit.

Uuskonservatiivit olivat idealisteja, jotka halusivat pysäyttää yhteiskunnan sosiaalisen rapautumisen ja yhdistää ihmiset yhteisten arvojen taakse. Ja mikä muu tuo arvo olisi kuin myytti Amerikasta, jonka kohtalona on taistella pahan voimia vastaan maailmassa, kuten Leo Strauss oli opettanut. Pahakin oli tuolloin helppo tunnistaa. Se oli Neuvostoliitto, jota vastaan taistelemalla kansalla olisi elämisen tarkoitus sekä mahdollisuus levittää hyvää ja demokratiaa kaikkialle maailmaan.

Kotimaassa esteenä olivat kuitenkin presidentti Richard Nixon ja ulkoministeri Henry Kissinger, jotka tekivät aserajoitussopimuksia Neuvostoliiton kanssa ja puhuivat vastakkainasettelun sijaan mieluummin rinnakkainelosta.

Rumsfeld vauhdissa
jo 1970-luvulla

Uuskonservatiivien hetki koitti, kun Vietnamin sodassa tuli tappio ja Nixon kaatui Watergate-skandaaliin. Uuden presidentin Gerald Fordin hallinnosta liittolaisiksi löytyivät tämän päivän politiikasta tutut miehet: puolustusministeri Donald Rumsfeld ja Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Dick Cheney.

Rumsfeld alkoi pitää puheita, joissa Neuvostoliiton väitettiin vähät välittävän aserajoitussopimuksista ja rakentavan uusia salaisia aseita iskeäkseen Yhdysvaltoihin.

CIA ei tällaisista salaisista aseista tiennyt, mutta Rumsfeld painosti presidentti Fordin perustamaan tutkimusryhmän, joka paljastaisi Amerikkaa uhkaavan vaaran. Ryhmän johtoon valittiin historioitsija Richard Pipes ja toinen sen johtava jäsen oli Paul Wolfowitz.

Neuvostoliiton osastoa CIA:ssa 1976 - 1987 johtanut Melvin Goodman sanoo dokumentissa, että tämän ryhmän -Team B:n - tarkoituksena oli saada amerikkalaiset näkemään Neuvostoliitto aikaisempaa kielteisemmässä valossa, maana, joka valmistautuu käymään ja voittamaan ydinsodan.

Ryhmä kävi läpi samaa aineistoa kuin CIA, mutta yritti päätyä toisenlaisiin johtopäätöksiin. Se, että todisteita salaisista aseista ei löytynyt todisti Team B:lle, että ne ovat pelättyäkin salaisempia.

Asiantuntijoiden mukaan kaikki Team B:n löydöt olivat pelkkää fantasiaa. Uuskonservatiivit julkaisivat ne kuitenkin lobbausryhmän Committee of the Present Danger nimissä. Ryhmä on olemassa edelleenkin, nyt varoittamassa terrorismista.

Ayman Zawahiri
jalosti aatetta

Samaan aikaan länsimaistuneessa Egyptissä varakkaan suvun kasvatti Ayman Zawahiri aloitteli julkisesti lääkärin ammattia, mutta johti salaisesti islamilaista solua Sayyid Qutbin aatteiden innoittamana. Aatteella oli kaikupohjaa opiskelijanuorison piirissä, sillä Qutbin varoitukset länsimaiden korruptoivasta vaikutuksesta näyttivät käyvän pilkulleen toteen.

Kun Egyptin presidentti Anwar Sadat lensi vuonna 1977 Israeliin rauhanneuvotteluihin, se merkitsi islamisteille täydellistä petosta. Ja kun Iraniin kaksi vuotta myöhemmin perustettiin islamilainen tasavalta, siitä saatiin malli ja tavoite.

Vuonna 1980 maanalaiset islamilaiset solut liittyivät yhteen ja muodostivat Jihad - Pyhä sota - järjestön, joka päätti murhata presidentti Sadatin saadakseen kansan nousemaan korruptoitunutta valtaa vastaan. Murha onnistui, mutta kansa ei noussutkaan. Sen sijaan Jihadin johtajat, myös Zawahiri, vangittiin muutaman viikon kuluessa.

Kolmeksi vuodeksi vankilaan tuomittu Ayman Zawahiri joutui esikuvansa tapaan kidutetuksi ja samaan tapaan hänkin radikalisoitui entisestään. Miksi kansa ei noussutkaan vääräoppisia vastaan? hän pohti. Johtuiko se siitä, että kansa oli yhtä korruptoitunutta kuin johtajansa? Jos oli, niin jalon päämäärän vuoksi etujoukolla oli oikeus tappaa harhautuneiden johtajien lisäksi myös harhaan joutuneita tavallisia ihmisiä.

Uskovaiset liittoutuvat
Reaganin kanssa

1980-luvulle tultaessa myös Yhdysvalloissa uskontoa alettiin valjastaa politiikan jatkeeksi. Monet uuskonservatiivit olivat neuvonantajia Ronald Reaganin vaalikampanjassa ja republikaanisessa puolueessa he liittoutuivat uskonnollisen siiven kanssa. Aiemmin saarnaajat olivat kehottaneet ääriuskovaisia jättämään äänestämättä, koska se olisi merkinnyt kompromissia moraalittoman yhteiskunnan kanssa. Mutta uusien tuulien puhaltaessa republikaaneissa he näkivät nyt tilaisuuden muuttaa Amerikkaa. Miljoonat konservatiivisesti ajattelevat ihmiset aktivoituivat poliittisesti ja heidän äänillään Reaganista tuli presidentti.

Reaganin vanavedessä avainpaikoille nousivat johtavat uuskonservatiivit PaulWolfowitz, Richard Perle ja Team B:n johtaja Richard Pipes.

Konservatiivinen vallankumous joutui kuitenkin vaikeuksiin, koska Ronald Reagan uskoi voivansa neuvotella Neuvostoliiton kanssa, vaikka pitikin sitä pahan valtakuntana. Uuskonservatiivit halusivat vain voimaa, ei neuvotteluja. Siksi Reagan piti vakuuttaa siitä, että Neuvostoliitto on vieläkin vaarallisempi kuin kukaan - edes Team B - oli ymmärtänyt.

Ulkoministeriön erikoisneuvonantaja Michael Ledeen todisteli, että maailmanlaajuinen terrorismi PLO:sta Baader-Meinhofiin oli Neuvostoliiton ohjauksessa.

CIA:n analyytikot eivät Ledeenin todisteluja uskoneet, mutta CIA:n uusi johtaja William Casey uskoi. Hän määräsi CIA:n Neuvostoliiton analyytikot tuottamaan presidentille raportin, jossa todistetaan Neuvostoliiton johtavan maailmanlaajuista terrorismia. Analyytikot pitivät tehtävää mahdottomana, koska he tiesivät, että Ledeenin perustelut nojasivat suurelta osin heidän itsensä tuottamaan dis-informaatioon ja propagandaan.

Valheesta tuli kuitenkin totta ja vuonna 1983 uuskonservatiivit saivat haluamansa. Reagan allekirjoitti määräyksen salaisista sodista, joilla Neuvostoliiton uhka lyödään takaisin ja hyvä voittaa pahan. Konkreettiseksi taistelutantereeksi valittiin Neuvostoliiton miehittämä Afganistan, jossa muslimitaistelijat jo kävivät sissisotaa. Reaganin neuvonantajille sissit edustivat vapaustaistelijoita, joiden avulla vapautta voidaan levittää kaikkialle maailmaan.

Hyvän ja pahan
rintama Afganistanissa

Myös CIA:n johtaja William Casey piti Afganistania Yhdysvaltain uuden aggressiivisen ulkopolitiikan avainalueena. CIA:n Afganistanin kenttäoperaatioista 1985 - 1989 vastanneelle Milton Beardenille Casey antoi selkeän käskyn: Sinä menet ensi kuussa Afganistaniin ja minä annan sinulle mitä tarvitset voittaaksesi. Bearden lähti mukanaan Stinger-ohjuksia ja miljoonia dollareita rahaa.

CIA koulutti afgaanitaistelijoita salamurhien ja terrorismin tekniikoissa. Samoihin aikoihin Afganistaniin saapui arabitaistelijoita Lähi-idästä. Uskonnolliset johtajat olivat kehottaneet heitä vapauttamaan muslimimaan neuvostomiehittäjien käsistä. Arabitaistelijoiden kansainvälistä prikaatia johti Pakistanin Peshawarista käsin Abdullah Azzam, joka vieraili usein myös Yhdysvalloissa keräämässä rahaa ja värväämässä taistelijoita pyhään sotaan.

Azzamista tuli vastarinnan keskushahmo. Amerikkalaisten uuskonservatiivien tapaan hänkin näki Afganistanin vain osana laajempaa vallankumousta. Hän ajatteli, että kun arabitaistelijat palaavat sodan jälkeen kotimaihinsa, he heittävät rappeutuneet vallanpitäjät ulos niistäkin. Mutta Azzam oli ehdottomasti rauhanomaisen vallankumouksen kannattaja ja hän korosti, ettei päämäärän toteuttamiseksi saa käyttää terrorismia siviilejä vastaan.

Yksi Abdullah Azzamin läheisimmistä neuvonantajista oli 1980-luvun puolivälissä Afganistaniin saapunut Osama bin Laden, rikkaan suvun poika, jolla oli paljon rahaa Azzamin johtamaan taisteluun.

Samoihin aikoihin Osaman kanssa Afganistaniin saapui Lähi-idän vankiloista vapautettuja ääri-islamisteja, jotka ajattelivat vallankumouksesta eri tavalla kuin Abdullah Azzam. Heidän joukossaan oli Egyptistä saapunut Ayman Zawahiri. Zawahiri toisin kuin Azzam uskoi, että terroria tarvitaan herättämään massat näkemään totuuden.

Ayman Zawahirin joukot asettuivat Peshawariin ja ryhtyivät radikalisoimaan amerikkalaisten kanssa yhteistyötä tehneitä sissejä.

Gorbatshovin tarjous
ei kelvannut USA:lle

Vuonna 1987 valtaan noussut Mihail Gorbatshov näki, että Neuvostoliiton on vedettävä joukkonsa pois Afganistanista. Hän pyysi amerikkalaisilta apua neuvotteluihin, joiden tuloksena Afganistaniin muodostettaisiin vakaa hallitus. Washingtonin kovan linjan miehille ei kuitenkaan kelvannut mikään muu kuin Neuvostoliiton vetäytyminen ehdoitta. Vapaustaistelijat ratkaisisivat sitten Afganistanin tulevaisuuden.

Gorbatshoville amerikkalaisten asenne oli järkytys. KGB:n kautta hän varoitti amerikkalaisia siitä, että jos he antavat mujaheddiinien nousta maassa valtaan, siitä ei seuraa demokratiaa, vaan ääri-islamilaisuuden voitto.

Gorbatshovin varoituksista ei välitetty. Kun Neuvostoliitto sitten vetäytyi Afganistanista, sekä amerikkalaiset että muslimitaistelijat katsoivat voittaneensa taistelun, joka käynnisti kokonaisen pahan valtakunnan tuhon.

Uuskonservatiiveja tuo voitto inspiroi edelleen. Heille se osoitti, että Amerikka voi mahdillaan muuttaa maailmaa ja levittää demokratiaa. CIA:n entiselle Neuvostoliiton osaston johtajalle Melvin Goodmanille tuo kuvitelma edustaa nyky-Yhdysvaltain suurinta poliittista myyttiä. Luullaan, että Yhdysvallat kaatoi Neuvostoliiton vaikka todellisuudessa maa hajosi omaan kaikinpuoliseen rappioonsa.

Islamistit puolestaan kuvittelivat, että Neuvostoliiton tappio johtaisi vallankumouksiin kautta arabimaailman. Kuvitelma oli samanlainen illuusio kuin uuskonservatiivien omalla tahollaan.

Peshawariin asettuneilla muslimeilla oli vielä omat välinsä selvitettävänä. Äärilinjan johtaja Ayman Zawahiri houkutteli Osama bin Ladenin rahoineen omiin joukkoihinsa ja maltillinen Abdullah Azzam kuoli loppuvuonna 1989 autopommi-iskussa.

Islamilaista vallankumousta yritettiin sen jälkeen viedä ultraväkivaltaisten oppien mukaan eteenpäin Algeriassa ja Egyptissä, mutta kummatkin hankkeet epäonnistuivat.

Vihollinen kaatui,
taistelu jatkuu

Samaan aikaan Washingtonissa uuskonservatiivit etsivät uusia vihollisia Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Heidän teoreetikkonsa Michael Ledeenin mukaan jatkuva taistelu on yksinkertaisesti Amerikan kohtalo, sillä tyrannit vaanivat iskeäkseen.

Yksi tyranneista oli Yhdysvaltain entinen liittolainen Saddam Hussein, joka vuonna 1990 hyökkäsi Kuwaitiin. Hänestä uuskonservatiivit löysivät pelinappulan, jonka kaatamisella muutettaisiin seuraavaksi koko Lähi-itä ja täydennettäisiin Amerikan erityinen rooli lyödä paha pois maailmasta.

Neuvostoliitonkin jälkeisessä maailmassa tarvittiin taistelua hyvän ja pahanvälillä.
Ongelmana oli vain se, että Yhdysvaltain uusi presidentti George Bush vanhempi ei jakanut samaa näkemystä. Hänelle riitti irakilaisjoukkojen karkottaminen Kuwaitista. Bush katsoi, että Amerikan roolina on luoda vakautta maailmaan eikä muuttaa sitä. Hyvän ja pahan taistelusta hän ei piitannut.

Uuskonservatiiveille tämä oli takaisku ja he kääntyivät ulkopolitiikasta sisäänpäin taistelemaan kotimaassaan uudelleen nousussa olevaa liberalismia vastaan. Katseet kohdistuivat Amerikan uudistamiseen käyttäen uskontoa politiikan välineenä. Uskonnollinen oikeisto liittolaisinaan he käynnistivät kampanjan konservatiivisen politiikan sisällöstä tavoitteenaan tuoda keskiöön moraaliset ja uskonnolliset kysymykset. Entisen uuskonservatiivin, toimittaja Michael Lindin mukaan uskonto on heille eliitin keino kertoa massoille, miten yhteiskunta tulisi järjestää.

Etujoukko siellä, toinen täällä.

Oikeistolainen etujoukko vyörytti republikaanien puoluekokouksen vuonna 1992. George Bush pantiin pyrkimään toiselle presidenttikaudelle teemoinaan abortin vastustaminen ja homojen oikeuksien polkeminen.

Clintonista
demoni

Uuskonservatiivit toivoivat uudenlaisen moralismin yhdistävän kansakunnan, mutta kävikin päinvastoin. Moni maltillinen republikaani pelästyi puolueensa uutta linjaa ja kääntyi Bill Clintonin puoleen, koska Clinton puhui heitä kiinnostavista teemoista kuten veroista ja talouden tilasta.

Päästäkseen uudelleen valtaan, uuskonservatiivien oli tehtävä Clintonille sama kuin aiemmin Neuvostoliitolle: Saatava hänet näyttämään pahan edustajalta ja siten käännettävä ihmiset ymmärtämään totuus liberaalin amerikkalaisuuden rappiosta.

Samaan aikaan monet arabimaat olivat islamilaisen terrorin kourissa. Pyhää sotaa johtivat Sudanista käsin Ayman Zawahiri ja Osama bin Laden.

Terrori saavutti huippunsa, kun ääri-islamistit surmasivat Egyptin Luxorissa 58 länsituristia. Sen jälkeen Egyptin ääri-islamistit taipuivat tulitaukoon kun samaan aikaan Algeriassa eriseuraiset ryhmät alkoivat taistella toisiaan vastaan. Islamilaisen vallankumouksen mahdollisuus näytti olevan lopullisesti ohi.

Yhdysvalloilla ei siihen aikaan ollut aikaa puuttua maailman tapahtumiin, koska poliittisen elämän keskiössä oli presidentin henkilökohtainen moraali. Huhukampanjaa tehtaili ryhmä nuoria uuskonservatiiveja ja samaa sakkia oli myöhemmin Clinton-tutkimuksia tehnyt Kenneth Starr. Kaikki huhut osoittautuivat vääriksi, kunnes Clinton kompastui Monica Lewinsky -nimiseenValkoisen talon harjoittelijaan. Mutta uuskonservatiivien levittämä hysteria ei tehonnutkaan äänestäjiin toivotulla tavalla.

Marginaaleista
voimatekijöiksi

Tappion olivat kärsineet myös Ayman Zawahiri ja Osama bin Laden, jotka palasivat Afganistaniin vuonna 1997. Etujoukko oli eristänyt itsensä joukoista kammottavalla väkivallallaan.

Zawahiri ei kuitenkaan uskonut, että hänen teorioissaan olisi jotain vikaa. Syynä olivat lännen turmelemat massat. Siksi uusi pyhä sota julistettiin itse pääpirua, Yhdysvaltoja ja kaikkia amerikkalaisia vastaan vuonna 1998.

Tuona vuonna, jolloin molemmat voimakkaasti moraalisiin arvoihin tukeutuneet ryhmät olivat kärsineet tappion tahoillaan ja ajautuneet marginaaliin.

Mutta elokuussa 1998 kaikki muuttui. Zawahirilla ja bin Ladenilla oli jäljellä pieni ryhmä, josta kootut itsemurhapommittajat iskivät Yhdysvaltain suurlähetystöihin Keniassa ja Tansaniassa. Yli 200 ihmistä kuoli ja bin Ladenin nimi nousi ensi kerran laajempaan tietoisuuteen. Terroristiryhmällä ei ollut muodollista organisaatiota eikä nimeä, mutta jo syyskuussa 1998 Clintonin hallinnolle valmistellussa muistiossa puhuttiin "al-Qidasta."

Adam Curtisin mukaan todellisuudessa mitään laajaa verkostoa ei ollut. Osama bin Ladenilla ja Ayman Zawahirilla oli pieni ja löyhä joukko taistelijoita, jotka suunnittelivat itse omat operaationsa ja saivat niihin rahaa bin Ladenilta.

Mutta myytti suuresta ja mahtavasta terroristiorganisaatiosta palveli kumpaakin vaikutusvaltansa menettänyttä ryhmää, ääri-islamisteja ja uuskonservatiiveja, jotka olivat vallasta syrjässä ollessaan laatineet useita suunnitelmia uudenlaisesta maailmasta ja Yhdysvaltain johtavasta osuudesta siinä. He itsekin pitivät suunnitelmiaan niin suurisuuntaisina, etteivät ne etene nopeasti, ellei satu jotain katastrofaalista ja katalysoivaa - kuten uutta Pearl Harboria.

Uusi Pearl Harbor tuli 11. syyskuuta 2001 ja siitä alkoi kummankin uskonnollispohjaisen ryhmän uusi tuleminen. Poliitikot pitivät lentokoneiskuja lopullisena todisteena siitä, että oli olemassa al-Qaida-niminen terroristijärjestö. Uuden presidentin George Bush nuoremman hallinto levitti nopeasti käsitystä, että al-Qaidalla on tuhansia taistelijoita yli 60 maassa, myös Yhdysvaltojen sisällä.

Bush juniorin
täyskäännös

Myös uuskonservatiivit palasivat iskujen myötä valtaan. Bush oli rekrytoinut hallintoonsa Paul Wolfowitzin ja Donald Rumsfeldin kaltaisia henkilöitä, mutta ei aluksi pannut paljoakaan painoa heidän laajemmille visioilleen Yhdysvaltain roolista maailmassa. Päinvastoin vaalikampanjassaan hän sanoi, ettei pidä oikeana, että Yhdysvallat marssii toiseen maahan sanomaan, että me teemme näin ja niin pitää teidänkin tehdä.

Iskut muuttivat kaiken. Uuskonservatiiveille se osoitti, että he olivat olleet oikeassa koko 1990-luvun, hirvittävät voimat vihamielisestä maailmasta uhkasivat Amerikkaa. Wolfowitzin ja Rumsfeldin lisäksi koolla olivat jälleen muutkin Reaganin hallinnon haukat Dick Cheney ja Richard Perle muovaamassa maansa vastausta uuteen uhkaan. Edellisellä kerralla he olivat omasta mielestään kukistaneet Neuvostoliiton, nyt samanlainen hyvän ja pahan välinen taistelu käytäisiin terrorismia vastaan.

Mutta Adam Curtis väittää, että se Neuvostoliitto, jota vastaan he taistelivat, oli pitkälti uuskonservatiivien itsensä luoma mielikuva Neuvostoliitosta. Maa oli jo romahtamassa omia aikojaan, mutta uuskonservatiivit todistelivat sen olevan valmistautumassa maailmanvalloitukseen.

Nyt he tekivät saman joukkokannatuksensa menettäneelle islamistiryhmälle, koska se sopi heidän näkemykseensä jatkuvasta hyvän ja pahan välisestä taistelusta maailmassa.

Uuden taistelun ensimmäinen näyttämö oli Afganistan, jonka taleban-hallinnon kukistuttua liittouma jahtasi Osama bin Ladenia Tora Boran vuorilta. Huhujen mukaan luolastossa piti olla al-Qaidan johtokeskus rekan mentävine sisäänkäynteineen, asuintiloineen ja tietojärjestelmineen.

Päiväkausien jahti amerikkalaisten parhaalla kalustolla ei tuottanut mitään tulosta, eivät myöskään brittien eliittijoukkojen etsinnät.

Adam Curtisin mukaan mitään ei löytynyt, koska al-Qaidaa ei ollut sellaisena organisaationa kuin kuviteltiin. Al-Qaida oli enemmänkin inspiroiva aate, kuin järjestäytynyt organisaatio.

Sota tuli myös
kotirintamalle

Afganistanin lisäksi uuskonservatiivit kävivät sotaa omassa maassaan.Tuhansia ihmisiä pidätettiin ja terrorisoluja kerrottiin löytyneen eri puolilta maata. Pelon ilmapiiriä lietsottiin ja ihmiset tuppukylissäkin odottivat uutta iskua milloin tahansa. Mitään todisteita, saati syytteitä terroritekojen valmistelusta ei kuitenkaan ole esitetty.

Britanniassa terrorismilakien nojalla pidätettiin 664 ihmistä. Yhtään ei ole tuomittu yhteyksistä al-Qaidaan ja ylipäänsä tuomittuja yhteyksistä muihin islamilaisiin ryhmiinkin on vain kolme.

Adam Curtis ei kiistä, etteikö vaarallisia ääriryhmiä sinänsä ole olemassa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Uutta on se, miten tästä uhkasta muokattiin kuva organisaatiosta, joka voi iskeä missä tahansa milloin tahansa, ja se, miten vähän tätä fantasiaa on kyseenalaistettu, koska se palvelee niin monen tarpeita. Myös islamistien, jotka ainakin ihmisten mielissä muodostavat mahtavan voiman. Harvat kiinni jääneet Osama binLadenin kumppanit ovat aktiivisesti ruokkineet näitä mielikuvia.

Sen seurauksena politiikka muuttui mm. niin, ettei ihmisiä enää vangita pelkästään sen perusteella, mitä he ovat tehneet. Nyt määräämättömäksi ajaksi vankileiriin voi joutua myös siksi, mitä ehkä saattaisi tehdä.

Lontoolaisen Kings Collegen kansainvälisen turvallisuuden tutkimuskeskuksen johtaja Bill Durodie toteaa, että edellistä vuosisataa leimasi poliittisen oikeiston ja vasemmiston välinen kamppailu. Vaikka kummankin näkemyksissä olisi ollut omat rajoitteensa ja ongelmansa, ne sentään uskoivat johonkin.

- Mutta nyt näemme yhteiskunnan, joka ei usko mihinkään. Ja sellaista yhteiskuntaa pelottavat erityisesti ihmiset, jotka vielä johonkin uskovat. Siksi heidät luokitellaan fundamentalisteiksi ja fanaatikoiksi, ja siksi heillä on enemmän vaikutusvaltaa kuin he oikeasti ansaitsisivat.

Viime syksynä uuskonservatiivit vahvistivat asemaansa USA:n presidentinvaaleissa, ja sen jälkeisissä puheissa on kerrottu, että maailman muuttaminen jatkuu myös seuraavalla nelivuotiskaudella."

Lainaus Kai Hirvasnoron blogista.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat