Seuraa 
Viestejä45973

Jos tällä vaikka olisi vaikutusta ja asia tulisi tiedoksi monelle ihmiselle, pienten lasten vanhemmille tai tuleville vanhemmille.

Pankaa kiertoon!

Lastensuojelu kuntoon

Huostaanottojen määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti. Viime vuonna huostaanotettiin reilut 10 000 lasta. Toimenpidettä kannatetaan yhteiskunnassamme kritiikittömästi. Harvaa kiinnostaa, mitä lapselle tapahtuu huostaanoton jälkeen.

Sijaisperheiden ja lastensuojelilaitosten laadun valvonta ei pelaa. Lapsi voi kokea fyysistä tai henkistä väkivaltaa uudessa "kodissaan".

Lääninhallituksen edustaja, Tampereen yliopiston tutkija ja peruspalveluministeri Paula Risikko myöntävät, että prosessissa on puutteensa.

- Toki me teemme tarkastuskäyntejä sijoitusperheisiin aivan liian harvoin, lääninhallituksen edustaja lausuu suoraan.
(Suosittelen katsomaan kyseisen jakson, se löytyy yle2:n nettisivuilta-> silminnäkijä- ojasta allikkoon)!

Nopeasti voit tutustua aiheeseen esim. lukemalla seuraava keskustelu: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0030131915
SUOSITTELEN LUKEMAAN.
Siellä kerrotaan tosiasioita, joiden täytyy muuttua.

Lastensuojelulaitoksia ei valvota lainkaan. Sosiaaliviranomaiset odottavat kantelua, mutta kantelu on äärimmäisen vaikeaa, koska ainoa todistaja kaltoinkohtelulle on yleensä sijoitettu lapsi. Häneltä riistetään helposti kontaktit vanhempiin tai muihin aikuisiin, jos henkilökunta huomaa, että tekoset saattavat paljastua.

Erittäin yleistä on, että sijoitettulapsi, joka kertoo huonosta kohtelustaan sijoituspaikassa, leimataan mielenterveysongelmaiseksi, harhaiseksi tai jopa patologiseksivalehtelijaksi. Näitä keksittyjä oireita perustellaan esim. sekavalla elämäntilanteella, ja vanhemmille annetaan kuva, että se on normaalia ja yleistä, ettei sitä kannata ottaa liian vakavasti.

Laitokset lupaavat nettisivuillaan monenlaisia hoitoja, terapiaa ja tukea, tosiasia voi hyvin olla, ettei minkäänlaista terapiaa ole, ei toimintaa tai keskusteluja. Lapset vain "ovat" laitoksesssa ja heidän tehtävänsä on totella sääntöjä.
Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus.

Olen seurannut monta vuotta tarkkaan laitosten toimintaa ja ollut tekemisissä kymmenten sijoitettujen lasten kanssa. On surullista todeta, että reilusti yli puolet ovat tuskissaan ja kärsivät sijoituspaikassa elämisestä.

Edellä mainitsin rangaistukset, joita laitokset kutsuvat "kurinpidollisiksitoimiksi".
Annan muutamia esimerkkejä "kurinpidollisistatoimista".
Eräässä huumelaitoksessa käytetään nk. huonehoitoa. Eli lapsi suljetaan huoneeseen, jossa on vain patja. Huonehoidon sääntöön kuuluu, ettei lapsi saa olla puhekontaktissa muihin. Huonehoito voi kestää kolm ekin päivää. Ruoka tarjoillaan huoneeseen. Huonehoito voidaan myös toteuttaa lapsen omassa huoneessa jolloin huoneesta poistetaan kaikki ajanviete.
Huonehoitoon voi joutua esim. seuraavista syistä: lapsi ei herää tiettyyn kellon aikaan, tottelemattomuus, egressiivinen (ei tarvitse olla uhkaavaa) ja itkunsekainen käytös, jos lapsi kieltäytyy vaikka tiskaamasta, voi hän joutua huonehoitoon jne...
toisenlaisia kurinpitotoimia ovat esim. kontaktien minimoiminen ulkomaailmaan, rakkaan harrastuksen evääminen, poistumiskielto laitoksesta useiksi kuukausiksi jne... Lapselta voidaan viedä lähes kaikki, sillä laitoksen toimintaa ei valvota lainkaan, joten sen henkilökunnalla on valtaa ja vapaat kädet.
Joiltakin lapsilta evätään yhteydenpito perheeseen, jos on riski, että lapsen kaltoinkohtelu paljastuu.

Laitokset lupaavat yleisesti auttaa ja tukea myös vanhempia, mutta tukea heruu harvoin. Vanhemmat eivät välttämättä saa puhelun puhelua lapsen sijoituspaikasta, vaan päin vastoin, vanhempia etäännytetään. Etenkin oman lapsen huumeongelman paljastuminen saa vanhemmat shokkiin, johon he tarvitsisivat ehdottomasti tukea.
Etenkin ykstyisillä laitoksilla on kova paine pitää kaunis kuva toimistaan ja asiakkaiden määrästä, sillä jokaisesta asiakkaasta laitos saa n.200-500 euroa/päivä.
Tämän takia lastensuojelu on muttunut enemmän bisnekseksi, jota voi pyörittää kuka tahansa.
Myöskään sijaisperheiden "salainen elämä" seinien sisäpuolella ei ole harvinaista.

Huumevieroituslaitokset ovat erittäin suljettuja paikkoja. Olen kuullut vankilassa työskentelevältä psykiatrilta, että hänen mielestään vankilassa on paremmat oltavat kuin eräissä huumelaitoksissa.
Huumelaitoksissa nuoria kohdellaan nöyryyttävästi ja heidän ykstyisyyttään loukataan. Päiväkirjat luetaan, kirjeet luetaan, puhelut kuunnellaan. Lapsella ei siis ole ykstyisyyttä. Lähes aina lapsi joutuu elämään ilman ulkopuolista keskustelukumppania. Ulkomaailmaan ei anneta pitä yhteyttä kuin äärettömän rajatusti. Jos luit keskusteluketjun, huomaat, että kontaktien minimointi ulkomaailmaan ei olekkaan välttämättä lapsen turvaksi keksitty toimi, vaan enemmänkin laitosta suojeleva toimi.
Jotkut huumevieroituslaitoksiin sijoitetut lapset yrittävät itsemurhaa, toiset onnistuvat siinä, ne jotka eivät ole sitä vielä tehneet, usein fantasioivat siitä. Olen kuullut nuorten uhkaavan tappaa itsensä, elleivät pääse pois laitoksesta.
Vankilassa ollut tyttö oli hyvin itkuinen jouduttuaan takaisin laitokseen, hän olisi jäänyt mielummin vankilaan.

Tiedän laitoksia, jotka valehtelevat kotisivuillaan laitoksen toimintatavoista, henkilökunnan määrästä ja jopa koulutuksesta.
Eräässä laitoksessa joka nytkin on toiminnassa, on johtajana kaksi henkilöä, joista ainakin toinen on mielenterveysongelmainen, häntä on epäilty väkivaltaisuudesta, ja hän kärsii alkoholiongelmasta.
Toisen johtajan koulutus on yo-markkinointimerkonomi.

Ongelman ysin on siinä, ettei kukaan valvo näiden "lastensuojelulaitosten" toimia. Ja tuntuu, ettei ketään tunnu kiinnostavan.

Yhteiskunta on tuudittautunut linjaan: poissa silmistä, poissa mielestä.

Se on väärin ja asioiden täytyy muuttua! Lapsista täytyy pitää huoli ja heidän etuaan on tarkkailtava.

VAADIMME:

1. Laitoksen henkilökunnan jokaisen jäsenen on esitettävä sosiaaliviranomaisille työ- ja koulutus todistukset, suositukset ja RIKOSREKISTERI. VASTA sitten voidaan harkita lapsen sijoittamista kyseiseen laitokseen.

2. Sosiaalityöntekijä haastattelee sijoitettua lasta kerran 4-8 (neljän-kahdeksan) viikon välein
Haastatteluissa kysytään lapselta mikä sijoituspaikassa on hyvää ja onko sijoituspaikassa tai sen henkilökunnassa seikkoja, jotka aiheuttavat tuskaa lapselle. Haastatteluun suhtaudutaan AINA niin, että lapsi puhuisi totta ja mahdolliset epäkohdat selvitetään siltä pohjalta. Haastattelu tapahtuu ilman sijoituspaikan henkilökunnan/sijaisvanhempien läsnäoloa. MYÖS PIENET LAPSET HAASTATELLAAN.

3. Sosiaaliviranomaisen on puututtava TOSISSAAN lapsen kertomiin mahdollisiin epäkohtiin 2(kahden) viikon kuluessa tiedon saamisesta, ja toimittava asianmukaisella tavalla ajatellen lapsenetua.

4. Sijoitetun lapsen täytyy saada soittaa sosiaaliviranomaiselle (tai tukihenkilölle) milloin tahansa (virka-ajan ulkopuolella päivystävä sosiaalityöntekijä), missä tilanteessa tahansa. Jos lapsi haluaa soittaa sosiaalityöntekijälle, täytyy hänelle antaa siihen mahdollisuus välittömästi. Sijoituspaikan henkilökunta/sijaisvanhemmat eivät saa evätä puhelua millään perustein, eivätkä he saa katkaista puhelua kesken tai riistää puhelinta lapselta kesken puhelun.

5. Lastensuojelulaitosten on ilmoitettava sosiaalitoimeen, jos työntekijöitä vaihtuu, poistuu tai tulee lisää, myös uusien työnetekijöiden työ-ja muut todistukset toimitetaan sosiaalityöntekijälle.

6. Sosiaalitoimen on tehtävä laitoksiin "pistokokeita", jolloin viranomainen tarkastaa laitoksen yleiset olosuhteet ja nuorten voinnin. Huonovointista lasta ei saa sivuuttaa, vaan tilannetta/huonon voinnin syytä selvitellään asianmukaisella tavalla.

Nämä kaikki vaatimukset ovat kohtuullisia, laitokset keräävät n.200-500 euroa/päivä yhdestä asiakkaasta, verorahoille on nyt tultava vastinetta.

Kun adressissa on vähintään 5000 nimeä, toimitan sen Presidentti, Tarja Haloselle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, Riitta-Leena Pauniolle.

Kiitos tuestasi.

Kati Koistinen

http://www.adressit.com/lastensuojelu_kuntoon

  • ylös 2
  • alas 0

Sivut

Kommentit (21)

Uudelleen syntymä??? olisiko mahdollista?

EDIT
Selvennys.
Siis uudelleen tälle palstalle syntynyt/ilmestynyt MAP.?

Toivotaan, että sävyisämpään mieleen!

Adressissa mainittu Silminnäkijä -ohjelma

Esitetty: 19.10.2007 | Päivitetty: 19.10.2007
Juontaja / tuottaja: Hannele Valkeeniemi

OJASTA ALLIKKOON

Mitä tapahtuu huostaanoton jälkeen? Huonosta kodista huonoon sijaiskotiin?

Huostaanotetut lapset joutuvat pahimmassa tapauksessa ojasta allikkoon, lyödyiksi ja henkisesti nujerretuiksi. Sijoituspaikkojen valvonta ei riitä mihinkään.

Huostaanottojen määrän kasvu on synnyttänyt paljon huolta ja keskustelua. Miksi huostaanottojen määrä kasvaa? Tehdäänkö niitä liikaa vai liian vähän? Yllättävän vähän on seurattu, mitä lapsille tapahtuu huostaanoton jälkeen. Yhteiskunta pitää ongelmaa ratkaistuna, kunhan sijoituspaikka on löytynyt. Lapsen ja nuoren näkökulmasta asiat eivät ratkea siinä silmänräpäyksessä.

Huostaanotetun lapsen tai nuoren polku voi vain syventyä. Kodin huonot olot saattavat vaihtua sijoituslaitoksen tai perhekodin epämääräisiin, nöyryyttäviin, jopa väkivaltaisiin oloihin.

Silminnäkijä kertoo Millan, Markon ja Jasun tarinat. Sosiaalitoimen piti auttaa ja tukea, mutta toisin kävi. Marko sanoo, että ”pahaa kierrätettiin ja tuli uusia alkuja, tuli loppuja”. Ikävät muistot eivät unohdu. Markon kimppuun usutettiin koira, joka puri häntä reiteen.

Jasu kertoo joutuneensa 9-vuotiaana elämään 4 vuotta fyysisen väkivallan kohteena. Paha olo valtaa hänet vielä 10 vuodenkin jälkeen joka ilta.

Sijoituspaikkojen valvonta on retuperällä. Se on pysynyt vanhalla tasolla, vaikka uusia paikkoja on tullut suuret määrät lisää. Vaikeimmille nuorille ei tahdo enää löytyä paikkoja. Sijaisperheet eivät pärjää vaikeimmissa ongelmissa olevien nuorten kanssa. Siksi jo laitospaikoistakin on pulaa. Vaarana on, että paikkapula ja kehno valvonta johtavat siihen, että heikkotasoiset sijoituspaikat saavat jatkaa.

Ensi vuoden alussa voimaan astuva uusi lastensuojelulaki velvoittaa kuulemaan lasta entistä paremmin. Huostaanottojen määrä tulee kasvamaan, koska lapsen pallottelun pitäisi loppua. Pula sijoituspaikoista kasvaa edelleen. On entistä tärkeämpää kysyä, mitä huostaanoton jälkeen tapahtuu? Millaisiin oloihin lapsia sijoitetaan? Kuinka syvässä ristiriidassa hyvät tarkoitukset ja todellisuus ovat?

Silminnäkijässä Nina Kujansivun haastattelemat Milla, Marko ja Jasu antavat vahvan viestin siitä, että huostaanotetut tarvitsevat väärän vallankäytön sijaan turvaa ja lämpöä. He tarvitsevat vankan polun, jota pitkin kulkea ja rakentaa omaa minuuttaan.

Toimittaja ja ohjaaja: NINA KUJANSIVU

Tuottaja: HANNELE VALKEENIEMI

Tuotanto: YLE AJANKOHTAISJOURNALISMI

http://www.yle.fi/silminnakija/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei taitaisi auttaa tämän päivän ongelmiin Ayla. Mietin lähinnä tuota Jokelan koulussa sattunutta tilannetta. Todella surullinen asia.

Olet hyvällä asialla oivariina.

Kiitos, eijamaria!

Adressin aloittaja on TODELLA hyvällä asialla!

PS. Kamala tämän päivän juttu.

Onko jotain vikaa lastensuojeluksessa?

Hyvin murheellinen tragedia, joka kohtasi Hyrylää, on yksi esimerkki siitä, kuinka suojelu ei tavoita niitä lapsia, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Kuinka monta hirmutekoa viimeisten kymmenen vuoden aikana ovat tehneet lapset ja nuoret, jotka tulevat niin kutsutusta hyvistä perheistä?

Otan osaa omaisten suruun!

Löysin adressin täältä

http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl? ... 387086/4#4

sen päivän aamuna kun oli tuo Jokelan ikävä tapahtuma. Henkilö, joka oli sen tuonne linkittänyt, oli laittanut edellisenä päivänä adressin sähköpostilla sekä pääministeri Matti Vanhaselle että joillekkin kansanedustajille. Kertoo nyt jälkeen päin.

Sattumaako vai ei?

Joka tapauksessa päättäjien pitää herätä, että kaikki ei ole kohdallaan lastensuojeluksessa.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161

lastensuojelussa mättää mm. ns. vapaa kasvatus.

jaa miksi niin?

yksinkertaisesti jo senkin vuoksi etteivät nuoriso saati osa vanhemmista osaa käyttäytyä yleisillä paikoilla, vaan haistatellaan yms. (eivät kylläkään kaikki)

ns. lastensuojelulla useammin tehdään lapselle ongelmia, tunnen useamman nuoren joka on viranomaisten vuoksi ottettu pois kotoa ja sioitettu uuteen "kotiin". Useimmilla on tästä alkanut varastamis/ilkivalta kierre jolla näytetään ulkopuoliselle omaa pahaa oloa kun ihan lakien mukaan särjetään perhe jossa isällä ja/tai äitillä on ongelmansa mutta suhde lapsiin kuitenkin kunnossa.

toisen polven pilkkuvirhe

oivariina
Jos et muusta voi pahoin kuin minusta, niin kiitä luojaasi. Vähällä pääset!
Sinä olet vähäisin pahoinvointini aiheuttajista. Silti oksetat minua.

Retard
Seuraa 
Viestejä28258

Jäi aavistuksen verran hämärän peittoon pari asiaa:

Missä ovat tutkitut faktat mielipiteitten taustalle, mitkä ovat niitä mielipiteitä, onko kyseessä salaliittoteoria ja mikä on tämän aiheen kontribuutio tieteelle?

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Löytyi tällainen:

"Anu Suomela

Elämäntavat huostaanoton syynä

Tässä esittämäni tapaus kuvastaa kaikille tuntemilleni lastensuojelutapauksille ominaisia sosiaaliviranomaisten menettelytapoja, jotka ovat selkeästi Ihmisoikeussopimusten ja Suomen lain vastaisia. Esimerkkiperhe haluaa asiansa julkistamisella edesauttaa sitä, että muut perheet eivät joutuisi tällaisen mielivallan kohteeksi.
Perustuslain ja Ihmisoikeussopimusten lähtökohtahan on se, että demokraattisessa yhteiskunnassa kansalaiset ovat autonomisia ja viranomainen voi puuttua kansalaisen elämään vain äärimmäisissä tilanteissa suojellakseen valtion tai muiden yksilöiden intressiä. Lastensuojelulakiin on sisällytetty ihmisoikeussopimusten mukainen vähimmän mahdollisen intervention periaate, eli kansalaisen yksityisyyteen ei tule puuttua yhtään enempää kuin on välttämätöntä.
Alla kuvaamani tapaus on monipolvinen ja tapahtumien ymmärtämiseksi on syytä selkiyttää se, että perhe asui ensin kunnassa Y, jossa heidän asioitaan hoiti sosiaalityöntekijä A. Kun perheen asunto määrättiin asumiskieltoon, he muuttivat naapurikuntaan V, jossa heidän asioitaan on hoitanut useampi työntekijä aluksi sosiaalityöntekijä B sitten C myöhemmin D ja C:n palattua äitiyslomalta hän jatkoi perheen kanssa ja jatkaa edelleen. Kun huostaanotto tehtiin perheen kirjat olivat vielä Y:n kunnassa, vaikka he jo asuivat V:n kunnassa.
Lain mukaan huostaanoton kuluista vastaa se kunta, joka on ottanut lapset huostaan, mutta huostaanoton purusta ja siihen liittyvistä seikoista vastaa asuinkunta. Näin ollen kun nan Y sosiaalityöntekijä on kaiken aikaa ollut mukana perheen asioista päätettäessä, koska hän on ollut rahakirstun vartija. Alempana esitetyt asiakaskertomuslehtien sitaatit ovat Y:n kunnan sosiaalityöntekijän.

Tapahtumat

H:n perheessä oli neljä lasta, syntyneet 1987, 1988, 1990 ja 1992. Tammikuussa 1995 Y:n kunnan sosiaalityöntekijä on kirjannut, että H:n perheeseen on vuonna 1994 tehty kaksi kotikäyntiä, koska naapurit ovat paheksuneet perheen kennel-toimintaa, jonka vuoksi perheen neljä lasta elivät likaisissa olosuhteissa. Tammikuussa 1995 kunnan eläinlääkäri, jolle naapurit olivat valittaneet koirien pidosta, oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen, jonka mukaan eläimet olivat asiallisesti hoidettuja, mutta lapset elivät eläinten keskellä likaisissa olosuhteissa. Työntekijä oli selvitellyt lasten tilannetta terveydenhoitajalta. Sosiaalityön asiakaskertomuslehdiltä löytyvät ennen lasten syyskuussa 1997 tapahtunutta kiireellistä huostaanottoa seuraavat merkinnät:

23.1.1995 “Terveydenhoitajalla ei ole ollut missään vaiheessa huomauttamista lasten kasvusta ja kehityksestä. H:n perheen lapset olivat likaisista kotioloista huolimatta terveitä, avoimia, iloisia ja ikäisekseen kehittyneitä sekä nuoremmista sisaruksista vastuunkantavia... Äiti on hoitanut neuvolakäynnit säännöllisesti eikä lasten terveydentilassa ja hyvinvoinnissa ole ollut huomautettavaa”.

Perheeseen syntyi viides lapsi helmikuussa 1995 ja sosiaalityöntekijät tekivät kotikäynnin. Perheessä oli kaikki muutoin hyvin, mutta asunto oli peruskorjauksen tarpeessa. Naapurit valittivat edelleen koirien aiheuttamasta häiriöstä. Koirien tai lasten hoidossa ei kuitenkaan havaittu puutteita, vaikka kodin siisteystasossa olikin runsaasti huomautettavaa, koska koirat oleilivat perheen asuintiloissa. Asiakaskertomuksen mukaan kunnan ympäristöjaoksen puheenjohtaja oli marraskuussa 1995 ottanut yhteyttä sosiaalityöntekijään ja ehdottanut toimia perheen asuinolosuhteiden korjaamiseksi. Tammikuussa 1996 kunnan eläinlääkäri ja terveystarkastaja olivat vaatineet uhkasakolla koiria siirrettäväksi pois perheen asuintiloista ja asunnon korjaamista.
Vanhemmat ottivat 80.000 pankkilainaa korjatakseen kodin asumiskelpoiseksi, mutta ongelmaksi tuli rakennusluvan pitkä käsittelyaika sekä rakennustarvikkeiden pitkä toimitusaika. Poikkeuslupa lisärakentamiselle hylättiin elokuussa 1996. Vanhemmat remontoivat taloa aktiivisesti. Sen erittäin vaativan pintaremontin vuoksi korjaaminen osoittautui kuitenkin vaaditussa aikataulussa mahdottomaksi ja peruskorjauksen määräaikaa pidennettiin vuoden loppuun.
Vuokra-asuntoja ei kunnan alueelta löytynyt, ja kunta tarjosi perheelle kahta vierekkäistä yksiötä, joka vaihtoehto olisi tarkoittanut kennel -toiminnan lopettamista. Siihen perhe ei voinut suostua. Sosiaalityön asiakaskertomuslehdiltä:

27.11.1996 ”Lapset ovat tulleet kouluun ravitun oloisina eivätkä ole olleet poikkeuksellisen nälkäisiä. Heidän ulkoinen olemuksensa kertoo myös sen, että ruuasta ei ole ollut puutetta... Lasten terveydentila ei anna aihetta viranomaistoimiin. Äiti huolehtii neuvolakäynnit säännöllisesti; lapset ovat sosiaalisia ja älyllisesti hyvin kehittyneitä ja terveitä. Terveydenhoitajalle muodostuneen kokonaiskuvan mukaan lapset saavat heille kuuluvaa huolenpitoa ja rakkautta vanhemmiltaan...
Perheen naapuri on käynyt sos.johtajan luona valittamassa asiakkaasta ja esittämässä näkemyksensä asiakkaan asuinolosuhteista ... Hän oli jättänyt kunnan rakennustarkastajien 20.11.96 suorittamasta katselmuksesta naapurivalitusten perusteella ...
(yhteydenotto terveydenhoitajaan) Terveydenhoitaja H tuntee perheen hyvin ... asiakkaan naapuri oli rynnännyt hänenkin luokseen etukäteen sopimatta, vaatien keskustelua ... oli syyllistänyt perheen ja puhunut halveksivaan sävyyn heidän asumisolosuhteistaan käyttäen lasten oletettua tilannetta välineenä omille tarkoitusperilleen ... Perheestä valittava naapuri haluaa jostain syystä kostaa perheelle ja pyrkii saamaan viranomaiset toimimaan perhettä vastaan ... Hän pitää valitettavana, että perheen äiti joutuu naapureiden taholta jatkuvan painostuksen kohteeksi, vaikka on pyrkinyt asuntoa korjaamalla parantamaan asuinolo suhteita...’

Huhtikuussa 1997 perheelle myönnettiin lastensuojelullisin perustein pyykinkuivausrummun korjaus. Tuolloin sosiaalityöntekijä teki huoltosuunnitelman, jonka tarkoituksena oli turvata lasten huolenpito asunnon korjaamisen ajaksi. Lapset sijoitettiin kolmeksi kuukaudeksi, toukokuusta elokuuhun, apua tarjonneen kunnan ympäristöjaoksen vs. pj:n kotiin vanhempien ja sijaisperheen yhteisellä sopimuksella. Perhehoidosta päätettiin tällöin maksaa sijaisperheelle 1.587 mk/kk/lapsi eli n. 8.000 mk/kk ja lisäksi nimeämätön määrä käynnistämiskorvausta perhehoidon aloittamiseksi. Kesäkuussa 1997 terveyslautakunta asetti perheen asunnon asumiskieltoon.
Elokuussa kodin remontti oli edelleen kesken, ja perhe muutti V: kunnasta ostamaansa huonokuntoiseen maalaistaloon. Lapset asuivat kotona, aloittivat koulun ja olivat viikonloppuisin sijaisperheessä. Tällöin äidille ilmoitettiin, että lapset oli otettava huostaan, koska avohuollon takaraja oli käsillä. Äidille ilmoitettiin, että lapsilisät maksettaisiin tällöin sijaisperheelle.
Syyskuun alussa sosiaalityöntekijät ovat tehneet uuteen kotiin tarkastuskäynnin ja kirjanneet kodin ulkoisia puutteita. Perhesijoitusta päätettiin jatkaa syyskuun loppuun, jotta vanhemmat voivat remontoida uutta kotiaan. Lapset olivat sijaisperheessä viikonloppuisin.
Palotarkastuksen tehnyt palopäällikkö oli kiinnittänyt huomiota koirien suureen määrään ja siihen, että ne olivat sisätiloissa. Tässä vaiheessa perheen isä teki 10-tuntisia työpäiviä ja käytti kaiken vapaa-aikansa asuinolojen kunnostamiseen. Taloudellista apua tai kunnan palkkaamia työntekijöitä ei tähän urakkaan järjestetty, vaikka lastensuojelulain 13 §:n mukaan kunnan on korjattava perheen asuinolot jos ne aiheuttavat lastensuojelun tarvetta. Merkintöjä asiakaskertomuslehdiltä:

1.9.1997 ”(koti) Käynnin loppupuolella tulevat koululaiset. Lapset ovat siististi pukeutuneita ja saapuvat kävellen ...”

3.9.1997 “Konsultoitu perheen ls-asiassa lääninhallituksen tarkastaja A.P.:tä. Hän piti vielä avohuollon tukitoimia ensisijaisina, koska lapsilla ei vaikuttanut olevan välitöntä hätää eikä kodin olosuhteet uhkaa vakavasti vaarantaa lasten kehitystä ja terveyttä...’

16.9.1997 (sijaisäiti) “...kertoi, että on selväsanaisesti kehottanut äitiä vähentämään sisällä olevien 7 koiran määrää ... kaipasi tukea valmistellessaan lapsia kotiinpaluuseen ... lapset eivät halua palata kotiin, vaan haluaisivat jatkaa perhehoidossa.’

22.9.1997 “Äiti kertoi, että perheen isä oli saanut saostuskaivon ja vesijohtojen kaivaustyön valmiiksi. Viemäri toimii, mutta vesi ei vielä tule sisälle ...’

26.9.1997 ‘Ilmoitettu puhelimessa äidille lasten kiireellisestä huostaanottopäätöksestä. Keskustelu oli lyhyt, äiti katkaisi puhelun tiedon saatuaan.’

Ennen kiireellistä huostaanottoa vanhempia ei kuultu. Perusteiksi mainitaan vanhempien asenteellisella tasolla oleva kyvyttömyys ottaa huomioon lasten tarpeita, kun he ovat valinneet elämäntavan, jossa pidetään koiratarhaa. Perusteluissa esitetään, että lasten vaatetuksesta ei ollut huolehdittu, lapset olivat olleet nälkiintyneitä ja syöneet koiran kuivamuonaa. Lisäksi lapset olivat kiintyneet sijaishoitajaansa. Avohuollon tukitoimet eivät olleet näissä oloissa riittäviä.
Huostaanottopäätöksiin oli liitetty maininta, että vanhemmat voivat tavata lapsiaan sijaisperheessä. 1.10.1997 sijaisperheen kanssa tehtiin sijaishuoltosopimus, jonka mukaan korvaus oli 34.000 mk/kk. Lisäksi kunta maksoi lapsille taskurahaa yhteensä 300 mk/kk. Sosiaalityön merkintöjä:

7.10.1997 ‘Perhehoitajalle on päätetty maksaa korvaus [lasten nimet] koulumatkakyydityksistä ... noin 40 km/koulupäivä ...’

20.10.1997 ‘L. on huolissaan äidin suunnitelmasta hankkia lisää lapsia. Äiti kokee, että huostaanotetut lapset on menetetty, kun he tottuvat erilaisiin olosuhteisiin ja elämäntapaan perhehoidossa. L:n mielestä äidin kasvatusperiaatteet muistuttavat koirien kasvattamista (mm. vierottaminen sylistä ja tuuppaaminen omille jaloille varhaisessa vaiheessa.) ... Perhehoitaja (sijaisäiti) L.H. oli ollut sosiaalitoimessa käymässä tutustumassa ls-asiakirjoihin, joissa käytetty L:ltä saatuja tietoja.”

Sijaisperheen äiti oli tällöin huolissaan siitä, saavatko vanhemmat tietää, millainen korvaus hänelle maksetaan lapsista. Hän arveli äidin kimmastuvan, kun samat rahat olisi voitu käyttää perheen kodin kunnostukseen. Sijaisäiti oli luottamuksellisesti kertonut, että äiti on raskaana, mikä tieto ei pitänyt paikkaansa. Sijaisäiti oli soittanut sosiaalityöntekijälle ja kertonut, että vanhemmat haluaisivat viedä lapset sukulaisperheeseen kylään. Sosiaalityön merkinnät:

27.10.1997 ‘Samalla L.H. kertoi , että vielä edell. viikon lopulla äiti oli ollut itsetuhoisissa aikeissa ja puhunut itsemurhasta ja koko kodin hävittämisestä ... neuvottiin perhehoitajaa olemaan antamatta lapsia vielä kyläreissulle ...’

Joulukuun alussa 1997 V:n kunnan sosiaalityöntekijä ilmoitti kirjallisesti, että vanhemmat voivat tavata lapsiaan sijaisperheessä joka toinen viikko maanantaina klo 18-21. Sosiaalityön merkintöjä:

16.3.1998 ‘Myönnetty H:n lasten musiikkiharrastukseen 800 mk sähköurkujen hankkimiseen.’

20.4.1998 ‘[lapsen nimi] tarvitsi polkupyörän, jonka L. oli hankkinut käytettynä ... 1.280 mk:n hintaan. Lapset ovat toivoneet myös leikkimökkiä ... jonka tingityksi hinnaksi tulisi 2.000 mk. Päätin avustaa LSL:n nojalla.’

Vanhemmat valittivat huostaanotosta lääninoikeuteen, joka ei järjestänyt suullista kuule mista, eikä purkanut huostaanottoa. Koska tapaamisten rajoittamisesta ei ollut annettu valituskelpoista päätöstä, ei lääninoikeus voinut tätä asiaa käsitellä. Päätös tuli maaliskuun lopussa 1998. Y:n kunnan sosiaalityöntekijän kirjauksen mukaan sijaisäiti oli kertonut päätöksestä lapsille ja nämä olivat olleet helpottuneita ja tyytyväisiä.
Huoltosuunnitelmaneuvottelussa lokakuussa 1998 tapaamisia rajoitettiin ilman valituskelpoista päätöstä siten, että ne sallittiin joka kolmas lauantai 15-18 sijaisperheessä ja että joka toinen kuukausi sijaisäiti vieraili lasten kanssa näiden kotona klo 14-17. Sosiaalityön merkinnät:

13.10.1998 ‘[äiti] on edelleen tyytymätön sijoitukseen ja esittää kritiikkiä tapaamisten rajoittamisesta. Hän suhtautuu asioiden käsittelyyn tunnepitoisesti ensi sijassa omista lähtökohdistaan käsin haluamatta/kykenemättä nähdä lasten tarpeita ja etua. Kodin olosuhteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tästä syystä äidin pyyntöön pitää lapsia luonaan yhtäjaksoisesti viikonlopun ajan suhtaudutaan kielteisesti.’

Tammikuusta maaliskuuhun 1999 lapset saivat olla V:n kunnan sosiaalityöntekijä C:n suullisella luvalla kotona joka kolmas lauantai klo 10-17. Kyseinen sosiaalityöntekijä jäi äitiyslomalle maaliskuussa. Sosiaalityön merkinnät:

22.01.1999 (puhelinkeskustelu sijaisäidin kanssa) ‘... Sovittu tapaamispv tammikuulle, jolloin vanhemmat tulevat hakemaan lapset 1,5 tuntia myöhässä ... palautettu lapset klo 18.45 (sovittu aika klo 17) L.H. ilmaisi pettymyksensä siihen, että vanhemmat eivät pysyneet sovituissa ajoissa ...’

4.4.1999 ‘Maksetaan tuki [lapsen] lääkekulujen ov-osuuteen 60 mk ylittävältä osalta perhehoitajalle.’

5.4.1999 ‘Myönnetty tuki käytetyn parvisängyn hankkimiseen lapselle, 800 mk. Sängyn vaihtaminen tarpeen lisätilan saamiseksi lasten huoneeseen. Lapsi jakaa huoneen sisarensa kanssa.’

Maaliskuussa 1999 äiti oli raskaana ja ilmoitti huoltosuunnitelmaneuvottelussa, että lasten kotiuttamista tullaan hakemaan lautakunnalta, joten tapaamisia tulee tihentää. Koska sosiaalityöntekijä ei suostunut antamaan tapaamisrajoituksista valituskelpoista päätöstä, vanhemmat hakivat sitä kirjallisesti perusturvalautakunnalta, joka pysytti tapaamisrajoitukset ennallaan.
Vanhemmat vaativat huostaanoton purkua heinäkuussa 1999 ja valittivat samalla tapaamisten laittomasta rajoittamisesta. He olivat saaneet asunnon remontoiduksi ja korille oli kunnostettu tila navettarakennuksesta. Vanhemmat liittivät mukaan rakennus- ja terveystarkastajien myönteiset lausunnot. Lautakunta käsitteli asian elokuussa, mutta ei suostunut huostaanoton purkuun. Lasten kuulemiset oli suorittanut sosiaalityöntekijä, joka toteaa, että lasten asuminen vanhempien luona ei ole lapsille vastenmielistä solidaarisuussyistä vanhempia kohtaan.
Huoltosuunnitelmaneuvottelussa syyskuun lopussa 1999 vanhemmat ilmaisivat edelleen tyytymättömyytensä tapaamisjärjestelyihin, jolloin lautakunta teki rajoituspäätöksen lokakuun puolivälistä kestämään vuoden 1999 loppuun.
Perheen 6. lapsi syntyi elokuussa 1999 ja kotikäynnin tehnyt terveydenhoitaja totesi, että lapsella oli kaikki tarvittavat siistit varusteet ja äiti hoiti lastaan hyvin.
Hallinto-oikeus järjesti huostaanoton purku ja tapaamisrajoitusasiassa suullisen kuulemisen helmikuussa 2000 ja antoi päätöksensä maaliskuussa. Huostaanottoa ei purettu, mutta hallinto-oikeus totesi virheet tapaamisten rajoittamisessa. Lapset olivat kirjallisesti ilmoittaneet, että haluavat viettää enemmän aikaa vanhempiensa kanssa. Hallinto-oikeus totesi mm., että viimeksi tehty rajoituspäätös oli loppunut 31.12., mutta vanhaa tapaamiskäytäntöä oli tästä huolimatta pidetty yllä vanhempien tahdon vastaisesti. Hallinto-oikeus totesi perheen asuinolojen kohentuneen, mutta ei purkanut huostaanottoa, koska lautakunnan puolelta oli esitetty, että lasten perushuollossa oli ollut ennen huostaanottoa puutteita.
Huhtikuussa 2000 sosiaalityöntekijät antoivat valituskelpoisen tapaamisrajoituspäätöksen, jonka mukaan lapset voivat vierailla kotona joka toinen lauantai klo 9-17 sekä kesän aikana olla joka toinen viikonloppu yötä vanhempiensa luona.
Perheen 7. lapsi syntyi marraskuussa 2000.
Vanhemmat valittivat hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen vedoten siihen, että väärät väittämät perheen ja lasten olosuhteista ennen huostaanottoa olivat vaikuttaneet hallinto-oikeuden ratkaisuun. Lastensuojelun asiakaskertomuslehdiltä oli osoitettavissa, että lapset olivat ennen huostaanottoa olleet terveitä ja reippaita, eikä heidän ruokahuollossaan ollut puutteita ja he saivat vanhemmiltaan tarvitsemaansa huolenpitoa ja hellyyttä. Perhe oli saanut nämä asiakirjat käyttöönsä vasta KHO:lta, eli he eivät voineet aikaisemmin vedota näihin asiakirjoihin.
Vanhemmat panivat huostaanoton purkuhakemuksen jälleen vireille toukokuussa 2000 ja lautakunta hylkäsi sen kesäkuussa tukeutuen sosiaalityöntekijöiden väittämiin vanhem pien asenteellisista ongelmista. Sijaisperhe kirjoitti jälleen kirjelmän, jossa vanhempia ja heidän asumisolojaan mustamaalattiin ja vedottiin lasten oireisiin ja kiintymyssuhteeseen sijaisvanhempiin. He eivät olleet vuoteen käyneet katsomassa perheen kotia, vaan toistivat aikaisemmin esittämänsä perättömät väittämät.
Vanhemmat valittivat hallinto-oikeuteen marraskuussa 2000 pyytäen, että hallinto-oikeus järjestäisi asiassa uudelleen käsittelyn ja teki katselmuksen perheen kotiin. Kuultuaan kaikkien lasten mielipiteen siitä, että he haluavat kotiin, hallinto-oikeus päätti maaliskuun alussa 2001, että lapset tulee kotiuttaa 31.05.2001 huostaanotettuina. Edelleenkään perheen todistelua siitä, ettei huostaanotolle ollut alkuaankaan perusteita, ei siis otettu huo mioon. Lisäksi kuntatyönantaja oli kieltänyt perheen tuntenutta terveydenhoitajaa todistamasta oikeudessa, eikä perhe halunnut häntä velvoittaa ja siten aiheuttaa hänelle vaikeuksia.
Lautakunta ei tyytynyt hallinto-oikeuden päätökseen lasten kotiuttamisesta, vaan valitti KHO:een, josta syystä lapsia ei voitu kotiuttaa kesän alussa. Vanhemmat vaativat asian kiireellistä käsittelyä KHO:ssa. Sosiaalityöntekijä C oli jo luvannut lapsille, että he pääse vät kotiin. Kotiin muuttaminen tarkoitti myös lasten koulujen vaihtoa, oli päätös saatava ennen elokuun puoliväliä. KHO pysytti hallinto-oikeuden päätöksen lasten kotiuttamisesta huostaanotettuina, ja nämä muuttivat kotiinsa elokuun puolivälissä juuri ennen koulujen alkua.
Vanhemmat olivat esittäneet lautakunnalle pyynnön, että sekin tekisi tarkastusmatkan heidän kotiinsa, kun hallinto-oikeuden käsitys kodin olosuhteista ei lautamiehiä vakuuttanut. Lautakunta kieltäytyi, perustellen, ettei heillä ole pätevyyttä arvostella kenenkään kodin sopivuutta. Kesällä 2001 V:n kunnan sosiaalityöntekijä C ehdotti äidille, joka oli kasvattanut eläinlaumansa 90-päiseksi, että tämä lopettaisi kaikki eläimet, niin lautakunta ehkä sitten antaisi periksi. Tämä olisi tarkoittanut 30 rotukoiran, kissojen, kanojen, vuohien ja lehmien teurastamista. Tähän äiti ei voinut suostua nimenomaan ‘kokeeksi’.
Vanhempien vanhemmuutta oli selvitelty vuoden 2001 alusta lähtien psykologin ja sosiaalityöntekijän vastaanotolla. He joutuivat tekemään selkoa jopa sukupuolielämästään. Heidän vanhemmuudestaan ei näissä haastatteluissa löytynyt mitään vikaa, mutta mitään kirjallista lausuntoa ei tästä suostuttu antamaan.
Lasten kotiuttamisen jälkeen perhe on velvoitettu käyttämään kodinhoitajaa, joka on ottanut asiakseen ‘kouluttaa’ äidistä täydellisen perheenäidin. Yhdellä käyntikerralla tarkastettiin osaako äiti tiskata. Seuraavaksi valvottiin jauhelihakastikkeen valmistus. Sitten katsottiin osaako hän noukkia roskat lattialta jne. Vs. sosiaalijohtaja on käynyt tenttaamassa äidin taidot viikoittain.
Syksyllä 2001 sosiaalityöntekijät päättivät, että koko perhe pitää tutkia yliopistollisessa keskussairaalassa, selvittää lasten tilanne ja vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus jne. Tällaisesta viranomaispäätöksestä ei voi valittaa hallinto-oikeuteen. Perheessä on siis nyt seitsemän lasta. Isä käy päivätyössä ja äiti hoitaa katrastaan kotona.
Lasten kotiuduttua ovat pienimmät huostaanotetuista käyneet sijaisperheessä joinakin viikonloppuina. Vanhimmat lapset ovat ehdottomasti kieltäytyneet menemästä. Syksyllä 2001 vanhempien kotona käydyssä neuvottelussa sijaisäiti ehdotti lasten äidille, että hän voisi tuoda kaksi nuorimmaistaan - siis ne joita ei koskaan huostaanotettu - hoitoon hänelle, kun oli hankkinut sängyt ja leluja tämänikäisille. Äiti kieltäytyi. Marraskuussa 2001 sijaisäiti oli viikonloppuvierailun aikana ehdottanut perheen viidennelle lapselle, joka oli huostaanotettaessa kaksivuotias ja palautettaessa kuusivuotias, että tämä muuttaisi takaisin sijaisperheeseen. Sijaisäiti ilmoitti lapsen muutosta äidille palauttaessaan lapsen. Äiti kieltäytyi antamasta lastaan.

Pohdintaa, mistä tässä kaikessa oli kysymys?

Seuraavat seikat kiinnittävät huomiota:
1) Perheen asuinoloja ei saatettu kuntoon, vaikka se on kunnan velvoite.
2) Huostaanotto tehtiin kiireellisenä perhettä kuulematta.
3) Perusteena käytettiin lasten huonoa hoitoa, vaikka asiakirjojen mukaan siitä ei ollut kyse.
4) Sosiaalityöntekijät luottivat sijaisperheen äidin väittämiin, eivätkä tarkistaneet asioita vanhemmilta.
5) Sosiaalityöntekijöitä ei mietityttänyt se, että sijaisperheelle maksetut korvaukset saattaisivat vääristää sijaisäidin käsityksiä asioiden tilasta.
6) Sosiaalityöntekijöitä ei arveluttanut se, että sijaisperheelle maksetaan vuodessa 408.000 mk, jolla summalla perheelle olisi voitu rakennuttaa kokonaan uusi talo.
7) Vaikka korvaussummat olivat näin suuret, lasten hankintoihin myönnettiin vielä erillisiä tukia.
Cool Tapaamisrajoituksista ei tehty laillisia päätöksiä.
9) Vanhempia rangaistiin siitä, että he käyttivät lakisääteistä oikeuttaan asiamieheen.
10) Vanhemmille esitettiin, ettei lapsia tulla koskaan eikä missään olosuhteissa kotiuttamaan.
11) Sen jälkeen kun lapset kotiutettiin, perhettä ahdistellaan edelleen.
12) Lasten mielipidettä kotiuttamisesta ei selvitetty puolueettomalla tavalla, vaan uskottiin sijaisäitiä.

Kiireellistä huostaanottoa voidaan käyttää vain tilanteissa, joissa lapsi on välittömässä vaarassa. Tässä tapauksessa välitöntä vaaraa ei ollut, eikä tilanne vaatinut kiireellisiä toimia. Ihmisen yksityis- ja perhe-elämä on suojattu perustuslailla ja ihmisoikeussopimuksilla. Jos näihin oikeuksiin kajotaan, se täytyy tehdä vaikeutettujen menettelyjen kautta, joka periaate toteutuu heikosti viranomais- ja lautakuntamenettelyssä. Lastensuojelulaissa säädetään laajennettu kuulemisvelvollisuus huostaanottoa tehtäessä. Se tarkoittaa, että kaikki ne asiakirjat ja muut perusteet, jotka asiassa on kertynyt tulee esittää asianosaisille ja varata heille aika antaa oma vastineensa, sekä mahdollisuus käyttää asiamiestä. Tässä tapauksessa perhe ei saanut asian kannalta olennaista materiaalia, eli sosiaalityöntekijän omia merkintöjä, jotka osoittivat, ettei huostaanotolle ollut perusteita.
Oikeudenkäynti tulee käydä fair trial -periaatteella, joka tarkoittaa mm. sitä, että perheen tulee voida tutkituttaa asia omilla asiantuntijoillaan ja käyttää heitä todistajina oikeudenkäynnissä. Tätä periaatetta ei hallinto-oikeuksissa noudateta, vaan lähetään siitä, että viranomainen on virkavastuisuutensa perusteella luotettava ja oikeassa, uusia lausuntoja ei tarvita. Tämä on fair trial -periaatteen kannalta kestämätön oikeusturvapuute. Equality of arms -periaate ei tällä tavoin toteudu. On hämmentävää nähdä, että hallinto-oikeudet eivät ole lainkaan sisäistäneet kyseistä periaatetta. Vanhempien hankkimalle asiantuntijalle makse taan 300 mk:n palkkio joskus satojen tuntien työstä. Huostaanottoviranomaiset voivat hankkia kaikki lausuntonsa virkateitse, eikä se maksa heille henkilökohtaisesti mitään. Pyynnöt asiantuntijan määräämisestä perheen puolelta, eivät hallintotuomioistuimissa menesty.
Sosiaalityöntekijöiden kompastuskivi ympäri Suomen on huostaanotetun lapsen tapaamisten rajoittaminen. Lain ratiota ei ole lainkaan ymmärretty. Huostaanotto on hallinnollinen vapaudenriisto ja siis viimesijainen keino, jota voidaan käyttää vain tilanteessa, jossa avohuollon tukitoimet eivät riitä lasten tilanteen korjaamiseen. Jos tämän lisäksi asetetaan rajoituksia, niihin tulee olla poikkeuksellisen painavat perusteet. Lähtökohtana on siis tässäkin pienimmän intervention periaate.
Vanhemmat säilyvät lapsen huoltajina ja holhoajina huostaanotosta huolimatta ja heillä on oikeus osallistua kaikkeen lastaan koskevaan päätöksentekoon. Läheiset suhteet lapsen ja vanhempien välillä tulee säilyttää. Rajoituksia voidaan käyttää vain, jos tapaamisista koituu lapselle ilmeisen selvää vaaraa. Rajoituksista tulee aina antaa valituskelpoinen päätös, jossa ilmoitetaan henkilöt, joita rajoitus koskee, rajoituksen kesto, sekä selkeät perusteet, eli vaaratekijät. Kuten kaikissa hallinto-asioissa, asianosaisia tulee kuulla ennen päätöksen tekoa, myös lapsia. Päätös tulee antaa aina, kun tapaamisista on vähäisintäkään erimielisyyttä viranomaisen ja vanhempien välillä.
On valitettavaa, että kaikki hallinto-oikeudetkaan eivät ole ymmärtäneet, että vaaratekijöiden tulee olla selkeitä, eikä rajoituksia voida perustella epämääräisillä psykologisilla syillä ja lapsen väitetyillä oireilla. Tällaisia lausuntoja kuitenkin tehtaillaan kovin mielellään. Hallinto-oikeuksien tulisi tällaisessa tapauksessa tutkia asia fair trial periaatteen mukaisesti, mikä merkitsee sitä, että perheelle tulee olla mahdollisuus tutkituttaa ja todisteluttaa asia omilla asiantuntijoillaan. Esimerkkitapauksessa ei rajoituksille esitetty mitään vaara tekijöitä, ja valituskelpoisen päätöksen saamiseen meni kolme vuotta, eli tilanne oli näin pitkään laiton.
Esimerkkiperhe on omaksunut nyky-yhteiskuntaan nähden poikkeuksellisen elämäntavan, koska äiti pyrkii elämään luontaistaloudessa, eikä piittaa ‘maallisesta mammonasta’. Perheen isä on läheisen kaupungin palkkalistoilla työntekijänä, ja palkka on pieni. Työpäivät venyvät matkojen vuoksi pitkiksi. Alkuperäisen asunnon kunnostamiseen ei näistä syis tä ollut riittäviä resursseja, eikä kunta tarjonnut LSL:n 13 §:n mukaista rahallista tukea tai työvoimaa, jolla koti olisi varsin nopeasti saatu kuntoon.
Sijaisperheen äiti oli Y:n kunnan vaikutusvaltainen kunnallispoliitikko, ympäristölautakunnan vs. puheenjohtaja. Sijaisperheen isä on sairaseläkkeellä, eikä äiti itse ollut päivätöissä. Varmaankin sijaisäidin tunteisiin on koskettanut alkeellisissa olosuhteissa elävä perhe, jonka asioista oli kanneltu ympäristölautakunnalle. Alkuaan hän oli varmaan liikkeellä aidossa auttamistarkoituksessa ja yhteistyö sujui hyvin. Lasten vanhemmat elivät paineen alla, ja yrittivät parhaansa mukaan saada alunperin kesäasunnoksi tarkoitetun kotinsa kunnostetuksi, kun uhkana oli asumiskielto. Lisärakentamiseen ei kuitenkaan myön netty lupaa ja lopulta koti määrättiin asumiskieltoon.
Muuttaminen kunnan tarjoamaan kahteen yksiöön olisi tarkoittanut kaikkien kotieläinten myymistä tai lopettamista. Eläimiään rakastava perhe ei tätä halunnut, eivätkä he olisi maalla asumaan tottuneina sopeutuneet elämään kerrostalossa. Toki kunta olisi voinut etsiä perheelle asunnon muunkin kunnan alueelta. Vanhemmilla oli runsaasti asuntolainaa, eivätkä he voineet myydä pankkitakuuna olevaa alkuperäistä asuntoaan, vaan hankkivat lisälainan turvin halvan maatilan naapurikunnasta. Äidin kertoman mukaan sijaisäiti oli tässä vaiheessa käynyt puhuttelemassa isää ja ehdottanut, että tämä ottaisi avioeron, niin saisi lapset itselleen.
Lapsia oli kiusattu koulussa siitä, että he haisevat koiralle. Tämä tuli vanhempien tietoon, mutta he eivät tätä ennen olleet hajuhaitasta tietoisia - hajuaistihan on nopeimmin adaptoituva aisti. Vanhemmat ryhtyivät remontoimaan huonokuntoista maatilaa, jossa oli tilat myös perheen elämille - tosin vaativat melkoista kunnostusta talvioloja varten. Perhe oli pattitilanteessa. Heillä oli kiire kunnostaa asuntonsa, mutta toisaalta koirien tilojen kunnos­tamisella oli kiire, että ne saataisiin pois asuintiloista. Kunnostukseen lautakunta ei nytkään antanut rahallista tukea tai työvoimaa, vaan raskaasti velkaantunut perhe, pitkää työpäivää tekevä, pienipalkkainen isä ja äiti jätettiin kaksin tekemään erittäin paljon työtä, aikaa ja etenkin rahaa vaativaa remonttia.
Jos rahaa olisi ollut, olisi perhe toki palkannut ulkopuoliset työntekijät tekemään remonttia ja toki kunnalla olisi ollut mahdollisuus työllistää remonttimiehet tähän tehtävään. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Remontin loppuvaiheessa kunta lopulta myönsi 6.000 mk lattialautojen hankintaan. Siitä, että kunta ei ole täyttänyt velvollisuuttaan kodin olosuhteiden korjaamiseen on kanneltu lääninhallitukseen, jonka tulisi sakon uhalla velvoittaa kuntaa. Asia on lojunut lääninhallituksessa pian kaksi vuotta.
Lautakunnan selityksissä hallinto-oikeudelle vedotaan nimenomaan siihen, että perhe ole riittävän rivakasti kyennyt kunnostamaan asuntoa, niin että lapset voitaisiin sinne palauttaa. Kun remontti kuitenkin eteni ja rakennustarkastaja ja terveystarkastaja vuonna 2000 ja 2001 totesivat kodin asumiskelpoiseksi, ryhdyttiin huostaanoton purun estämiseen etsimään perusteita vanhempien persoonasta, elämäntapaan liittyvästä vinoutuneisuudesta ja elämänasenteista. Katsottiin, että vanhemmat eivät ymmärrä lastensa etua, koska haluavat jatkaa elämäntapaansa, joten he asettavat eläinten edun lasten edun edelle. Hallinto-oikeudelle esitetyssä selityksessä löytyy maininta siitä, että lastensuojelutoimenpiteitä ei voida kohdistaa perheen eläimiin.
Sijaisäiti oli useaan kertaan esittänyt huolensa siitä, että perheeseen syntyy lisää lapsia. Tästä syystä sosiaalityöntekijä kertoi äidille, että mahdolliset tulevat lapset otetaan huostaan synnytyslaitokselta, eivätkä vanhemmat tule niitä näkemään. Kun äiti vuoden 1999 alussa tiesi olevansa raskaana, vanhemmat palkkasivat asiamiehen, koska pelkäsivät tämänkin lapsen menettämistä. Myös lapset pelkäsivät syntyvän sisaruksensa menettämistä ja olivat oireilleet tätä, jolloin sosiaalityöntekijä moitti äitiä siitä, että hänen raskautensa vaikeuttaa sijaisperheen elämää.
Kun äiti vuonna 1999 vaati tapaamisten tihentämistä niitä harvennettiin ja Y:n kunnan sosiaalityöntekijä ilmoitti äidille, että se oli rangaistus siitä, että perhe oli palkannut asiamiehen. Hän myös ilmoitti, ettei huostaanottoa tulla koskaan, eikä missään olosuhteissa purkamaan.
Huostaanoton jatkamisen perusteena olevat väittämät ja psykologisoinnit olivat peräisin sijaisäidiltä, mitään objektiivista selvitystä asioista ei tehty. Vanhempia moitittiin asenne tason ongelmista, myös siksi, että he halusivat tavata lapsiaan enemmän ja halusivat heidät palautettavaksi kotiin. Heidän vaatimuksensa olivat kuitenkin sekä lastensuojelulain että Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia, eli perhe tulee jälleenyhdistää heti kun se on mahdollista, eikä lapsia saa vierottaa vanhemmistaan tapaamisrajoituksilla.
Äidin kertoman mukaan lapset kertoivat jatkuvasti, miten heitä oli sijaisperheessä rangaistu fyysisesti, miten neuroottista järjestystä heiltä vaadittiin ja miten loppuun palanut sijaisäiti oli. Kotilomilla lapset ihmettelivät kaupassa, onko äidillä varmasti varaa ostaa jogurtteja ja juustoja, kun sijaisperheellä ei ollut rahaa sellaiseen. Sijais-isän harrastuksena olivat Lapin kultavaltaukset. Siellä oleviin primitiivisiin retkeilyolosuhteisiin lapset sai viedä ‘seikkailemaan’, mutta kotonaan he eivät saaneet olla yli yön ennen kuin kesällä 2000.
Lokakuun 1998 huoltosuunnitelmaneuvottelussa äiti valitti, että lapset eivät mm. pidä siitä, että sijais-isä vaatii heitä niin usein hieromaan itseään. Tällöin Y:n kunnan sosiaalityöntekijä ilmoitti, että jos äiti valittaa sijaisperheestä, lapset joudutaan siirtämään toisistaan erilleen satojen kilometrien päähän. Se olisi ollut pahinta, mitä lapsille olisi voinut tapahtua, kun he selvisivät perheestä erossa olosta toistensa tuella. Vanhemmat joutuivat tästä syystä vaikenemaan kaikista niistä ongelmista, joista lapset heille valittivat, eivätkä he voineet tehdä mitään lastensa tilanteen parantamiseksi.
Huomiota kiinnittää se, että lapset olivat ennen huostaanottoa terveitä ja reippaita ja menestyivät koulussa hyvin. Sijoituksen aikana heillä alkoi ilmetä ongelmia, mutta arvatenkin niihin ei sosiaalityöntekijöiden mielestä voi olla syynä huostaanotto ja sijaisperheen toiminta, vaan vikaa on haettu kissojen ja koirien kanssa lasten omasta perheestä - ja haetaan edelleen.
Allergiatutkimuksissa on todettu, että nykylasten runsaat allergiat johtuvat osin siitä, että liiallinen hygieenisyys estää elimistön immuunijärjestelmän kehittymisen. Myös luonnollisen ilmanvaihdon puute lisää allergiariskiä. Tuskin mitään muuta asuntoa on Suomessa syynätty niin tarkasti kuin tätä kotia. Terveystarkastuksessa on mitattu lattia- ja pöytäpintojen bakteeripitoisuudet. Vetoisuutta ja lämpötilaa on tutkailtu useaan otteeseen. Kun terveystarkastaja kirjasi, että uudessa suihkuhuoneessa ei ole lamppua, saatiin siitä yksi lisäperuste kotiuttamisen esteeksi, sen sijaan että paikalle olisi lähetetty sähkömies.
Hallinto-oikeuden kotiutuspäätöksen jälkeen lautakunta esti kotiuttamisen valittamalla KHO:een. Toisin kuin sijaisäiti väitti, lapset olivat odottaneet kotiin pääsyä siitä lähtien kun heidät huostaanotettiin ja poikkeuksetta ilmaisseet tämän viranomaisille. Nyt sosiaalityöntekijä C ehti kertoa heille, että he pääsevät kotiin, ja pettymys oli sanoinkuvaamaton. Sosiaalityöntekijä C kertoi syyn lautakunnan nihkeään suhtautumiseen: äiti oli antanut haastattelun ohjelmaan ‘Karpolla on asiaa’. Vaikkei ohjelmassa mainittu edes paikkakuntaa, tämä teko vaikutti suhtautumiseen silloinkin kun sosiaalityöntekijä C oli valmis kotiuttamaan lapset hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen.
Sosiaalityöntekijä C joutui vastoin parempaa tietoaan perustelemaan KHO:lle lautakunnan kannan huostassapidon jatkamisesta ja kaivamaan esiin kaikki ne perusteet, joita ei koskaan ole missään oikeusistuimessa asianmukaisesti tutkittu fair trial periaatteella. Tällä päätöksellä lautakunta mitätöi sosiaalityöntekijä C:n oikeuden määritellä kotiuttamisen perusteet. Samaan aikaan lautakunta kuitenkin kieltäytyi suorittamasta katselmusta, koska he eivätkä katsoneet itseään kelvoiksi arvioimaan kenenkään asuinoloja.
Sosiaalityöntekijän vaatimus siitä, että perheen olisi pitänyt teurastaa kaikki eläimensä lepyttääkseen lautakunnan, vaikuttaa samanlaiselta ‘uhrilahjalta’ jota primitiivisissä kulttuureissa on käytetty jumalten lepyttämiseen.
Perhe on kokenut sosiaalityöntekijöiden menettelyn erittäin nöyryyttävänä. Se, että äidin pitää antaa viikoittaisia työnäytteitä kyvystään laittaa ruokaa ja siivota on jatkuvaa nöyryyttämistä. Äiti kertoi, miten innoissaan kaupungissa kasvanut kodinhoitaja oli nähdessään ensimmäisen kerran lampaan ‘livenä’ ja saadessaan kokeilla sen lypsämistä. Kutunjuuston keittämisestä hän ei ollut kuullut puhuttavankaan. Keritsimiä hän ei ollut koskaan pitänyt kädessään, saati että olisi tiennyt mitään langan kehruusta kylmyyttä torjuviksi villasukiksi. Tiedon ja taidon tasoa kuvaa se, että sosiaalityöntekijä B ihmetteli kesällä, miksi lampaat ovat ulkona, eikö niille ole sisätiloja. Myös käsite polttopuu oli hänelle tuntematon. Perinteinen suomalainen elämäntapa ei näytä olevan tuttu muillekaan virka- ja lautamiehille. Erityisen ongelmallista viranomaisille näyttää olevan kahden lapsen standardista poikkeaminen.
Perhettä vaaditaan nyt menemään oikeuspsykiatrisiin osastotutkimuksiin vanhemmuuden riittävyyden arvioimiseksi. Kyseisessä yliopistollisessa keskussairaalassa on vanhemmuutta ainakin aikaisemmin arvioitu nk. lasipurkkitestillä, eli lapset ja vanhemmat oleskelevat osastolla ja henkilökunta tekee heistä havaintoja. Menetelmää ei voi pitää luettavana olosuhteiden keinotekoisuuden vuoksi.
Kaikkien perheenjäsenten sietokyky on äärirajoilla, kun tuen ja avun sijaan heitä juoksutetaan paikasta toiseen erilaisissa tutkimuksissa ja arvioissa ja he elävät kaiken aikaan kontrollin alla. Tilanne aiheuttaa lapsille epävarmuutta ja vaikeuttaa jo lasten koulunkäyntiäkin, eikä perhe voi asettua elämään normaalia elämää. Viranomaiset näyttävät olevan täysin kykenemättömiä näkemään, miten heidän interventionsa vaikuttaa perheeseen ja tuhoaa sen mahdollisuutta saavuttaa tasapaino kuluneiden, äärimmäisen kuluttavien vuosien jälkeen.
Seitsemän lapsen kasvattaminen on sellaisenaan valtava tehtävä, joka vaatii kaikenaikaa monenlaista organisointia. Viranomaiset edellyttävät, että vanhemmilla on aikaa ja käytännön mahdollisuuksia juosta neuvottelusta ja tutkimuksesta toiseen. Jos he eivät tottele, on vastassa lasten sijoittaminen pois kotoa. Selviytymistesti on rakennettu niin pirulliseksi, että heikompihermoinen ei sitä kestäisi. Jos lapset tai vanhemmat tässä tilanteessa ‘oireilevat’, on helppo todeta ‘sanottiinhan me, että huostaanotto oli oikea ratkaisu, ei näis tä vanhemmista ole lastensa hoitajiksi’.
Lasten sijoitus kesti liki neljä vuotta ja tuli maksamaan pelkästään sijaisperheelle makset tuina korvauksina noin 1,6 miljoonaa markkaa. Oikeudenkäyntikulut ovat olleet mittavat ja on mahdotonta laskea millainen määrä työtunteja kahden kunnan sosiaalityöntekijöiltä ja heidän avustajiltaan, lautakunnilta ja tuomioistuimilta on tämän asian käsittelyyn kulunut. Lasten ja vanhempien kärsimystä ei voida mitata rahassa.
Lastensuojelun arvot eivät näytä perustuvan lainsäädäntöön ja vaikuttaa siltä, että sosiaalityöntekijät karttavat ja vieroksuvat lakipykäliä. Ne olisivat kuitenkin erinomainen työväline ja apuneuvo. Lakia noudattamalla työntekijöiltä säästyisi mittava määrä työtä ja suhteet asiakkaisiin säilyisivät parempina, kun asiakkaat eivät kokisi tulevansa epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi. Näin työntekijät huolehtisivat kaikkien osapuolten oikeusturvasta ja ihmisoikeuksista.
Oikeusvaltiossa tutkinta- , tuomio- ja täytäntöönpanovalta on eriytetty eri viranomaisille kansalaisten oikeusturvan takaamiseksi. Lastensuojelussa ne ovat yksissä ja samoissa käsissä."

Lähde

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat