Viehättävyydellä vetoamisesta

Seuraa 
Viestejä465
Liittynyt14.12.2005

Eräs makeisia valmistava suomalainen yritys toi elokuussa markkinoille uudet versiot suklaalevyistään. Voi sanoa, että olen heikkona suklaaseen, mutta omasta suklaasydämestäni oli tähän asti pitänyt huolta kilpaileva yritys. Nyt kun vihdoin nämä uudet levyt saapuivat tännekin päin maailmaa, annoin niiden esteettisen vetoavuuden ja sillä tavoin karkkihyllyn muista makeiskääreistä erottuvuuden viedä minua kohti seuraavaa vaihetta - eli kassan kautta testimaistiaisiin. Ja voi, se olikin niin hyvää, että ihan hämmästyin kuinka suuri olikaan nautinnollisuuden ero siihen aiemmin käyttämääni suklaalevyyn nähden. Maku itsessään oli oikein miellyttävä, mutta myös levyn slimmi tyyli vetosi suuresti. Aiemmin käyttämästäni paksummasta levustä lohkotot palaset olivat jotain ihme karkeatyylisiä nappuloita näiden viehättävän hentoisten laattojen rinnalla.

Ei minun kuitenkaan ole tarkoitus vain suklaasta tässä kertoa, vaan verrata puoleensa vetoavuutta ihmisiin. Olen ollut huomaavinani, että suhde keinojen välillä houkutella jollekin kannalla, on muuttunut siten, että hivenen enemmässä määrin pyritään käyttämään houkuttelun keinona viehättävyydellä vetoamista ja vieläpä sillä tavalla, että ensiviehätyksen jälkeen ei seuraisi pettymyksentunnetta.

Siis.. vertaa tätä siihen, että pitkin matkaa on haistateltu ja vähätelty sitä mitä tai miten kohdehenkilö toimii jonkin asian suhteen tai tekee jonkin asian ja pyritään asioiden vastakkainasettululla konvertoimaan kohdehenkilö johonkin toiseen tapaan hoitaa asioita. Ja vieläpä niin, että kun alustava konversio on suoritettu, niin juuri konvertoitu on edelleen pelkkä mato ja säälittävä olento suhteessa siihen joka hänet konvertoi.

Useimmat naiset ovat oppineet tähän viehättävyydellä vetoamiseen, mutta monilla miehillä ja valitettavasti monien nykynaistenkin kohdalla asenne on varsin machomainen, ellei jopa - pahoittelut vulgaarista ilmauksesta - kusipäinen.

Kommentit (1)

smarko
Seuraa 
Viestejä465
Liittynyt14.12.2005

Täsmennyksenä, että viehättävyys mihin viittasin, ei välttämättä ole yksi yhteen ulkoisen olemuksen kanssa. Voidaan esim. kuvitella henkilö, joka puhuessaan saa aikaan niin vahvan vetovoiman sanojaan kohti, että muiden havainnoitavien asioiden merkitys pienenee.

Uusimmat

Suosituimmat