TÄNÄÄN !!! TO 15.11.07 klo 22.35 YLE TV2

Sain sähköpostia, jossa luki näin.

"Hei sain postiin tämän .Tässä usein syyllistetään vanhemmat kun ei tiedetä mistä on kyse eikä ammattiauttajillakaan tarpeeksi tietoa. Monella voi olla vielä luki ym häiriöitä. Monet lapset syrjäytyy kun eivät saa oikeaa apua ajoissa. www.lukineuvola.fi"

Hoitamaton ADHD lisää lapsen ja nuoren psyykkisten häiriöiden ja muiden ongelmien riskiä

Keskittymiskyvyttömyys, ylivilkkaus ja impulsiivisuus ovat ADHD:n ydinoireita. Hoitamattomana ADHD lisää psyykkisten häiriöiden, syrjäytymisen ja päihteiden käytön riskiä ja vaikeuttaa lapsen ja nuoren sekä hänen lähipiirinsä selviytymistä arjessa. Lasta ja hänen perhettään voidaan auttaa monin lääkkeettömin tukitoimin ja tarvittaessa ADHD-lääkityksen avulla.
Monimuotoinen ADHD

ADHD:llä tarkoitetaan lapsuudessa alkavaa toimintakykyä heikentävää häiriötä, joka ilmenee tarkkaamattomuutena, yliaktiivisuutena ja impulsiivisuutena. ADHD-oireinen lapsi tai nuori voi näin olla koulussa heikosti opetusta seuraava, jopa syrjään jäävä alisuoriutuja, vaikka hän useimmin on ylivilkas ja impulsiivinen ja hyppii mielenkiinnon kohteesta toiseen. ADHD:n diagnostisiin kriteereihin kuuluu lisäksi oireiden esiintyminen useammassa kuin yhdessä tilanteessa eli esimerkiksi sekä koulussa että kotona. Oireiden on myös aiheutettava haittaa, esimerkiksi ahdistusta tai sosiaalisten ja opintoihin liittyvien toimintojen heikkenemistä.

ADHD:n esiintyvyys vaihtelee 4-10 % välillä. Yleisimpiä ovat tarkkaamattomuuspainotteinen ja yhdistynyt tyyppi ja harvinaisin yliaktiivisuus-impulsiivisuuspainotteinen alatyyppi. Pojilla häiriö on kolme kertaa yleisempi kuin tytöillä. Nuoruusiässä yliaktiivisuus ja impulsiivisuus usein lievittyvät, mutta tarkkaamattomuusoireet voivat myös lisääntyä ja aiheuttaa selkeää haittaa, vaikka diagnoosikriteerit eivät muutoin enää täyttyisi. ADHD heikentää suoriutumista opinnoissa ja työelämässä sekä lisää tapaturmien, liikenneonnettomuuksien, päihteiden käytön, epäsosiaalisuuden ja rikollisuuden riskiä. Aktiivinen pitkäaikainen hoito vähentää näitä riskejä ja ennaltaehkäisee syrjäytymistä.

ADHD on neurobiologinen kehityksellinen häiriö, jonka kehittymisessä perimän sekä biologisten ja psykososiaalisten ympäristötekijöiden yhteisvaikutus on merkittävä. Ympäristötekijöistä äidin raskaudenaikainen tupakointi ja alkoholin käyttö sekä perheeseen liittyvät riskitekijät voivat lisätä lapsen ADHD:n riskiä tai häiriön vaikeusastetta.
Moniammatillinen diagnosointi ja hoito

ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla ja nuorilla esiintyy usein samanaikaisesti muita kehityksellisiä viiveitä tai oppimisvaikeuksia, joiden huomioiminen on tärkeää. Siksi ADHD:n tutkimuksiin ja hoitoon osallistuu eri alojen ammattilaisia. Myös tämän Käypä hoito -suosituksen moniammatilliseen työryhmään on kuulunut lastenpsykiatreja, lastenneurologeja, lastenlääkäri sekä neuropsykologi. Käytännön työssä terveydenhuollon ohella päiväkodit ja koulut ovat avainasemassa lasten ongelmien havaitsemisessa ja kuntouttamisessa, yhteistyössä perheen kanssa. Kehityksellisten oireiden ja erityisvaikeuksien hoito on useimmiten kehityksen ja toiminnan ohjaamista lapsen tavallisessa arkiympäristössä hänen lähellään olevien aikuisten kanssa.

Monet lasten ja nuorten psykiatriset ja neurologiset häiriöt muistuttavat oireiltaan ADHD:tä ja monet näistä voivat esiintyä myös samanaikaisesti sen kanssa. Siksi onkin erityisen tärkeää tunnistaa häiriöt, jotka voivat vaikeuttaa ADHD:n hoitoa, heikentää sen tehoa tai vaikeutua ADHD:n lääkehoidon aikana. Tavallisimmin ADHD:n kanssa samanaikaisesti esiintyviä ovat käytöshäiriöt, masennus, ahdistuneisuushäiriöt, nykimisoireet, oppimisvaikeudet, sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeudet ja nuorilla päihteiden käyttö. Samankaltaista oireilua voi aiheuttaa myös traumaperäinen stressihäiriö, jolle ADHD-oireiset lapset ja nuoret näyttävät lisäksi olevan tavanomaista alttiimpia. Selvästi harvemmin esiintyy samanaikaisesti kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja psykoosia, jotka ovat kuitenkin asianmukaisen hoidon järjestämisen kannalta erityisen tärkeitä tunnistaa.
Psykososiaaliset hoidot etusijalla

Alle kouluikäisillä ja lieväoireisessa ADHD:ssä käytetään ensisijaisesti psykososiaalisia hoitomuotoja. Lapsen, nuoren ja vanhemman tueksi tai kouluun ja päivähoitoon voidaan suunnata erilaisia hoito- ja tukitoimia. Kyseeseen saattavat tulla käyttäytymishoito, erilaiset koulujärjestelyt, vanhempien ohjaus tai perhekoulu, sopeutumisvalmennuskurssit ja kuntoutusohjaus. Tavallisesti erilaisia lääkkeettömiä tuki- ja hoitomuotoja yhdistetään yksilöllisesti lapsen ja perheen tarpeen mukaan. Tavoitteena on ohjata lapsen käytöstä toivottuun suuntaan aikuisen avulla sekä muokata ympäristöä tukemaan lapsen kehitystä. ADHD-oireinen lapsi hyötyy selkeistä säännöistä sekä tilanteiden ja ohjeiden jäsentämisestä ja ennakoinnista. Käyttäytymistä ohjaava palaute, mm. välitön kiitos, hyödyttää lasta.

Varsinkin alle kouluikäisille soveltuva käyttäytymishoito tehoaa ADHD:n ydinoireisiin ja voi lievittää käytös- ja ahdistuneisuushäiriötä. Lääkehoitoon yhdistettynä erilaiset lääkkeettömät hoidot lisäävät mm. vanhempien tyytyväisyyttä hoitoon sekä saattavat vähentää lapsen muita samanaikaisia häiriöitä. Ne eivät kuitenkaan lisää lääkehoidon tehoa ADHD:n ydinoireiden hoidossa. Toimintaterapia näyttää soveltuvan käytettäväksi niillä, joilla on vaikeuksia aistitiedon käsittelyssä, mutta ei hyödytä välttämättä muita ADHD-oireisia lapsia ja nuoria. Neuropsykologista kuntoutusta voidaan tarvita oppimisvaikeuksien ratkomisessa, jos koulun tukitoimista ei saada riittävää apua. Ruokavaliohoidoista saatu tutkimusnäyttö on vähäistä eli sokerin poistamisella, monityydyttymättömillä rasvahapoilla, lisäaineettomalla dieetillä tai sinkin, magnesiumin tai raudan lisäyksellä ei näytä olevan merkitystä.
Lääkehoitoa valvotusti vaikeisiin oireisiin

Vaikeaoireisessa ADHD:ssä lisätään lääkehoito muiden hoitojen ja tukitoimien rinnalle mikäli niillä ei ole saavutettu riittävän hyvää hoitotulosta. Lääkehoito voidaan aloittaa myös yhtäaikaisesti muiden tukitoimien kanssa. Lääkehoitoa kannattaa kokeilla, jos ADHD-oireista aiheutuu huomattavaa haittaa jollakin elämän osa-alueella, esimerkiksi perheessä, koulussa tai kaveruussuhteessa. Lääkehoidon voi aloittaa lastenlääkäri tai -neurologi, lasten- tai nuorisopsykiatri tai muu lapsen/nuoren psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen ja ADHD:n hoitoon hyvin perehtynyt lääkäri. Perheen ja lapsen/nuoren tulee saada riittävästi tietoa lääkityksestä ja sen tavoitteista.

Lääkkeille ominaisia ja toisaalta mahdollisiin samanaikaissairauksiin liittyviä haittavaikutuksia voi esiintyä, mutta lääkeannoksia tai niiden antamisajankohtaa säätämällä tilanteet ovat yleensä hyvin hallittavissa. Vakavat sivuvaikutukset ADHD-lääkkeillä ovat erittäin harvinaisia. Asianmukainen psykostimulanttihoito ehkäisee esimerkiksi ADHD-nuorten päihteiden käyttöä ja riippuvuuden kehittymistä kunhan varmistetaan, että lääke nautitaan ohjeen mukaan. Lääkehoidon on oltava johdonmukaista, sitä on seurattava systemaattisesti ja erityisesti alussa riittävän tiiviisti. Lääkehoidon aikana tulee seurata hoidon tehoa ja mahdollisia haittavaikutuksia sekä samanaikaisesti esiintyvien sairauksien oireita, joita arvioidaan kyselykaavakkein ja säännöllisillä kliinisillä tutkimuksilla ja haastattelulla.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenneurologinen Yhdistys ry:n ja Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen asettama työryhmä on laatinut Käypä hoito -suosituksen ADHD:n hoidosta. Suositus potilasversioineen on tiedotustilaisuuden aikoihin luettavissa Internetissä osoitteessa http://www.kaypahoito.fi ja se julkaistaan joulukuussa Aikakauskirja Duodecimin numerossa 24/2007. Internetistä löytyvät myös 77 muuta tähän saakka valmistunutta Käypä hoito -suositusta.

http://www.kaypahoito.fi/