Kreationismin suuri ristiriita

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kreationistit mallia TJT eivät hyväksy evoluutiota eli eliöiden muuntumista monimutkaisemmiksi.
He kieltävät fossiiliston selkeän todistuksen sillä, että he vaativat muutosketjun jokaisen lenkin havainnoitavaa olemassaoloa ja jos heidän mielestään välimuoto puuttuu, se on todiste evoluutiota vastaan.
Kreationistit eivät hyväksy sitä tosiasiaa, että fossiilisto on vain niukka otos aikakausien eliöstöstä eikä fossiilistoon ole tallentunut jokaista eliömuotoa maailman varhaishistorian ajalta. Itseasiassa koko satojen miljoonien vuosien ajallinen laajuus ei ole heistä hyväksyttävä syy fossiiliston hajanaisuudelle aikakausien edustajina.

Kreationistit ovat toisaalta suuren ongelman edessä raamatun vedenpaisumustarinan kanssa. Kaikki raamatun mukaan säilytettäväksi tarkoitetut eliöt eivät ole mitenkään voineet mahtua arkkiin ja niinpä kreationistit ovat keksineet asiaan oman viisaaksi luulemansa ratkaisun.
Käännetään kaikki nurinpäin!
Väitetään, että alussa on ollut vain Jumalan luomat baraminit eli kantalajit, jotka säilytettiin myös arkissa läpi vedenpaisumuksen. Vasta sen jälkeen alkoi rappeutuminen eli eliöiden muuttuminen sekä lajiutuminen nykyisiksi moniksi tuhansiksi erilaisiksi lajeiksi. Nämä ovat siis heikompia rapistuneita versioita niistä alkuperäisistä muodoista.

TODELLISUUDESSAHAN kysymystä evoluutiosta eli eliön muuntumisesta toiseksi lajiksi tuo rappeutumisteoria ei muuta miksikään. Se peruskritiikki, jota kreationistit esittävät tieteellistä evoluutiota vastaan, koskee myös kreationistista evoluutiota!
Tosin ongelma on monin verroin vaikeammin seliteltävissä kreationistien kannalta katsottuna, koska tieteellinen evoluutio voi vetäytyä puuttuvien lenkkiensä kohdalla niihin pitkiin aikakausiiin, joiden ajalta vain osa eliöstöä on säilynyt.
Kreationistien evoluutio on ensinnäkin tapahtunut tuhatkertaisella nopeudella tieteelliseen evoluutioon nähden (eliöstön rappeutumislajiutuminen satakertaistanut eliöstön lajimäärän vain muutaman sukupolven aikana) ja sitten se on yllättäen lakannut kokonaan toimimasta niin, ettei sitä ole enää meidän aikanamme lainkaan havaittavissa.
Kreationistien evoluutio on tapahtunut vain n. 4.000 vuotta sitten, joten sen baramineista, puhumattakaan rappeutumislajiutumisen välimuodoista, pitäisi fossiilistosta löytyä runsaasti todisteita.

Sieltä ei löydy kuitenkaan mitään!

Kreationistien rappeutumisteoria joutuu samoilla kyseenalaistamisen perusteilla PALJON epäedullisempaan asemaan, kuin tieteellinen evoluutioteoria.
Vain yksi kysymys riittää osoittamaan, millaista SOOPAA tuo kreationismi syytää peräsuolestaan:

MISSÄ OVAT KAIKKI KYMMENET TUHANNET RAPPEUTUMISLAJIUTUMISTA TODISTAVAT VÄLIMUODOT JA
MIKSI KREATIONISTIT EIVÄT VAADI SIITÄ TODISTEEKSI VÄLIMUOTOJEN KATKEAMATONTA KETJUA?
Entä ihmisen häntäluu, mistäköhän se on rappeutunut? Hännällinen Aatamiko?:idea:

Olisiko niin, että kreationistit ajautuvat tässä itse ojasta allikkoon.

Sivut

Kommentit (64)

Vierailija

Mahtavaa theos, tämän jälkeen tjt pakenee lopullisesti tiede.fi foorumilta.

Haluaisin lisätä että välimuotoja ei ollut vain 10000 tuhatta vaan ehkä jopa miljoonia. Ja onko olemassa mitään listaa mitkä eläimet olivat arkissa?

Vierailija
peippo
.. onko olemassa mitään listaa mitkä eläimet olivat arkissa?
.. ja mitkä olivat eläinten nimet? Koska ensimmäisten ihmisten ja arkissa olijoiden nimet tiedetään, niin kysyisin lisäksi mikä oli esimerkiksi urospuolisen koirabaraminin nimi. Voisiko TJT kertoa sen lähdeviitteineen?
Muuten en usko mihinkään kreationismihöpinöihin.

Vierailija
-theos-
Entä ihmisen häntäluu, mistäköhän se on rappeutunut? Hännällinen Aatamiko?:idea:

National Geographicissa oli kerran artikkeli, mikä tietyllä tavalla tulkittuna voisi johtaa tällaiseen hauskaan ajatukseen.

Artikkelissa todettiin ihmisen kaksijalkaisen pystyasennon olevan syynä lapsen synnytyksen kivuliaisuuteen naiselle.
Genesiksessä mainitaan kivuliaan synnytyksen tulleen kuvioihin vasta syntiinlankeamisen jälkeen. Kysymys kuuluukin:

Monellako jalalla ja missä asennossa ensimmäinen ihmispari käveli ennen syntiinlankeamusta?

Vierailija

-theos- Luen kyllä mielelläni kirjoituksiasi, sekä muittenkin. Kyse on kuitenkin uskonnosta. Mielestäni saavat pitää uskontonsa, eikä puuttua ns. vertauskuvallisiin kohtiin heille niin pyhässä kirjassa, Raamatussa. Eihän täällä tietääkseni kukaan ole arvostellut Koraaniakaan, tosi ei kukaan ole sen näkemyksiä esiin nostanutkaan suuremmin.

Onko niin, että tässä onkin kyseessä tavallan henkilökemia ristiriita? Ainakin minä olen kohtelias, jos vaikkapa Jehovalaiset tulevat ovelle, ja tyrkyttävät Vartiotornia. Otan sen tyynesti vastaan, mutta laitan saman tien paperiroskiin poltettavaksi omassa lämmityskattilassa, en siis edes paperinkeräykseen.

Olen kylläkin ilmoittanut Jehovan todistajien toimistoon, että tänne ei ole tulemista, olen pakana. Ilmoituksen jälkeen karttavat tätä paikkaa. Eipä ole sen jälkeen näkynyt täällä omakotitalo-alueellakaan.

Onhan näistä uskonnollisista ketjuista täällä juteltu jo aikaisemminkin. Kyllä moderaattori nykyään valvoo. Niin häipyi tänä aamuna Bushmannin aloittama ketjukin eilisillalta.

-theos- ja muutkin asiaan kantaa ottaneet ovat tietenkin oikeassa. Pitää nyt aina muistaa, että ihminen sielläkin tavallan nyt altavastaajana on. Se sattuu häneen. Sehän ei ole tarkoitus. Sanan säilä on usein paljon raaempi, kuin oikea miekka.

Vierailija
Syd
peippo
.. onko olemassa mitään listaa mitkä eläimet olivat arkissa?
.. ja mitkä olivat eläinten nimet?

Tuskin niitä eläimiä oli vielä silloin lajiteltu!

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
Lassi
-theos- Luen kyllä mielelläni kirjoituksiasi, sekä muittenkin. Kyse on kuitenkin uskonnosta. Mielestäni saavat pitää uskontonsa, eikä puuttua ns. vertauskuvallisiin kohtiin heille niin pyhässä kirjassa, Raamatussa. Eihän täällä tietääkseni kukaan ole arvostellut Koraaniakaan, tosi ei kukaan ole sen näkemyksiä esiin nostanutkaan suuremmin.



Pitakoot uskontonsa. Siina vaiheessa kun tulevat tuputtamaan
uskontoansa tieteena peli on syyta viheltaa poikki.


Onko niin, että tässä onkin kyseessä tavallan henkilökemia ristiriita?



tjt:n kanssa kyseessa ei ole vain henkilokemia, enemmankin tjt:n
luonnevikaisuuskemia. Olen useasti maininnut kohtuullisen pitkaaikaisen
"tuntemisen" perusteella, etta tjt on luonnevikainen, tietamaton, kontrollifriikki ja oykkari. Edellisten ominaisuuksiensa lisaksi seuraava
url luonnehtii hanenkailtaisiaan aika hyvin:
http://gagne.homedns.org/~tgagne/contrib/unskilled.html


Ainakin minä olen kohtelias, jos vaikkapa Jehovalaiset tulevat ovelle, ja tyrkyttävät Vartiotornia. Otan sen tyynesti vastaan, mutta laitan saman tien paperiroskiin poltettavaksi omassa lämmityskattilassa, en siis edes paperinkeräykseen.



Olen lakannut olemasta kohtelias Jehovan todistajille, eivat kummittele enaa oven takana.


Olen kylläkin ilmoittanut Jehovan todistajien toimistoon, että tänne ei ole tulemista, olen pakana. Ilmoituksen jälkeen karttavat tätä paikkaa. Eipä ole sen jälkeen näkynyt täällä omakotitalo-alueellakaan.

Onhan näistä uskonnollisista ketjuista täällä juteltu jo aikaisemminkin. Kyllä moderaattori nykyään valvoo. Niin häipyi tänä aamuna Bushmannin aloittama ketjukin eilisillalta.

-theos- ja muutkin asiaan kantaa ottaneet ovat tietenkin oikeassa. Pitää nyt aina muistaa, että ihminen sielläkin tavallan nyt altavastaajana on. Se sattuu häneen. Sehän ei ole tarkoitus. Sanan säilä on usein paljon raaempi, kuin oikea miekka.

"Niin niittaa kuin kylvaa" ja "niin makaa kuin petaa".

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija

Turha uskontohihhuleille on selittää mistään miljoonista vuosista. Ne rassukat menee sekaisin ja niiltä räjähtää pää toisen krusifiksille.

Mikä on tietenkin rumaa.

Hassuinta tässä evoluution kieltämisessä on se, että sitä tapahtuu koko ajan ja vieläkin.

Ihmiset on pitempiä kuin keskiajalla. Ihan esimerkiksi vaan...

Mutta, evoluutio/sopeutuminen voi olla myös nopeaa.

Jonnekkin Madagaskarille vietiin joku uusi lintulaji sata vuotta sitten. Siinä ei mennyt kuin par kymmentä vuotta ja sukupolvea, kun ne oli kehittynyt ihan erillaisiksi kuin alkuperäiset. Siis ei kuitenkaan nyt ihan vitusti. Ne ei esim, kehittäneet kultturia ja alkaneet sotimaan keskenään. Eivät kehittäneet uskontoa ja kieltäneet evoluutiota, mutta silti. Mutta jos joku lintuharrastajahomo olisi niitä katsonut, niin ei olisi tunnistanut.

Tai mietit suomalaisia sata vuotta sitten. Istuttiin perunakuopassa ja syötiin räkää. Nyt tehdään kannyköitä ja mietitään miten pääsis avaruuteen.

Vierailija
Torg
Syd
peippo
.. onko olemassa mitään listaa mitkä eläimet olivat arkissa?
.. ja mitkä olivat eläinten nimet?



Tuskin niitä eläimiä oli vielä silloin lajiteltu!

Tuo herättikin mielenkiinnon. Luomiskertomushan kertoo, että Herra loi heti alkuun kaiken maailman elukoita miehen seuraksi, ja mies antoi niille silloin nimet, mutta vasta nainen oli sopiva kaveri. (1. Moos. 2:18-23)

Toisaalta sitten jauhetaan Nooan arkissa olleista baramineista, joista nykylajit ovat kehittyneet. Aatami siis antoi nimet vain noille kantamuodoille!

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt16.3.2005

Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla." Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. Hän siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä." Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.

Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui. Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

- - -

Mitä tuossa edellä tarkoitetaan sillä että "tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja"? Voiskopahan tuossa olla kyse evolutionaarisesta lajien kehityksestä maan (lue "luonnon") itsensä vaikutuksesta.

Gravity sucks.

Vierailija

Tai no. Ei pitäisi ajatella liian monimutkaisesti. Torakathan on tästä paras esimerkki.

"Ja jumala loi torakan, torakka sanoi ei ole hyvä. Vittu kuolen ihmisten myrkkyihin. Ja niin torakka kehittyi"..

Piste perkele..

Vierailija
Lettu Haimakainen
Turha uskontohihhuleille on selittää mistään miljoonista vuosista. Ne rassukat menee sekaisin ja niiltä räjähtää pää toisen krusifiksille... naps...
Ei noita omaa uskoaan julistaneita saa mollata Ihan eläviä ihmisiä ovat. Usein väärinymmärettyjä mielestään. Tunnen myötätuntoa heitä kohtaan. Nyökyttelen ja myöntelen ennen kuin lähtisin väittelyyn, koska se on "pohjaton suo".

Harvemmin viihdyn sellaisten uskonnollisten keskustelu-aiheitten parissa, joissa joku nostaa uskonnon tärkeimmäksi elämässään. Siskoni kanssa tulee usein minulle pikapoistumisia. Onneksi nään niin harvoin.
Pakosuunnitelma on kuitenkin jokaisen tapauksen osalle valmiina. En siis halua loukata toisen uskoaan, tunteitaan. Älkää tekään. Ja näin sanoo aito pakana, ite Kraateripiru

Lettu Haimakainen: Vaikkapa muokkasit viestiäsi, niin sainhan sen tähän viestiini talteen

Vierailija
Lassi
Ei noita omaa uskoaan julistaneita saa mollata

Aha!

Ne saa mollata, mutta me ei saada. Ne on vähä kuin jotakin murtovarkaita, jotka soittaa poliisille, että pimppa. Vituttaa kun meille murtauduttiin.

Tai jotain koulukiusaajia joiden pipo varastetaan. Siinä soitetaan äiskälle ja iskälle välittömästi. Tulkaa hakemaan pois, itkettää ja en halua olla.

Vierailija
Torg
Syd
peippo
.. onko olemassa mitään listaa mitkä eläimet olivat arkissa?
.. ja mitkä olivat eläinten nimet?
Tuskin niitä eläimiä oli vielä silloin lajiteltu!
En minä niitä lajeja kysynytkään, vaan niiden eläimien nimiä. Oliko koirabaraminin nimi Sesse vai Musti? Vai mikä se oli? Tämä on mielestäni erittäin tärkeä tieto. Muutenhan emme voi tietää niiden oikeaa sukupuuta. Täytyyhän jollain tavalla erottaa baramineistä rappeutuneet kreationistieläimet ja normaalit evoluution kautta kehittyneet eläimet toisistaan. Aivan samalla tavalla kuin erotetaan Aatamista rappeutuneet kreationistit ja toisaalta evoluution kautta kehittyneet normaalit ihmiset toisistaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat