Eduskunnan ryhmämatkoilla ei luksuksesta tingitä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
[size=150:1d60so87]Eduskunnan ryhmämatkoilla ei luksuksesta tingitä[/size:1d60so87]
15.11.2007 06:50

Eduskunnan valiokuntien ensi vuoden ryhmämatkat on jälleen hyväksytty mukinoitta. Kahta ryhmämatkaa lukuun ottamatta jokainen matka maksaa sallitun maksimimäärän.

Eduskunnan tapojen mukaisesti kauas on hyvä matkustaa kalliisti. Tällä kertaa 75 000 euron kaukomatkalle lähtevät sivistysvaliokunta ja sosiaalivaliokunta.

Sivistysvaliokunta saa rahansa kulumaan kymmenen hengen ja kuuden päivän matkalla Yhdysvaltain itärannikolla. Sosiaalivaliokunta lentää kahdeksan edustajan delegaatiolla maapallon toiselle puolelle, Australiaan ja Uuteen Seelantiin.

Yllättävää kyllä, kansanedustajat pääsevät samoihin paikkoihin halvemmallakin. Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto reissaa Yhdysvaltoihin 25 000 euroa halvemmalla kuin sivistysvaliokunta.

Maatalousjaosto puolestaan pystyy tutustumaan niin ikään 25 000 euroa pienemmällä budjetilla Australian ja Uuden Seelannin oloihin kuin sosiaalivaliokunta.

Kun matkabudjetit ovat tiedossa, valiokuntien puheenjohtajat ja valiokuntaneuvokset alkavat suunnitella matkaohjelmaa ja mukaan lähtevien määrää. Ryhmämatkoille lähtee yleensä kymmenen ihmistä.

Valiokunnat voivat itse päättää lentojensa ja hotelliensa tasosta. Kansanedustajat suosivat pitemmillä lennoilla ykkösluokkaa ja tapaavat yöpyä kalleimmissa hotelleissa.

Ryhmämatkat ovat vain osa eduskunnan ulkomaan matkailua. Kaikkiaan eduskunta matkailee ulkomailla ensi vuonna 2,4 miljoonalla eurolla.

Ilta-Sanomat

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat