Tahtitaivas on

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kavelin viime yona rannalla 10-15 kilometria. Oikealla (ja takaisin tullessani vasemmalla) iski maasalamat ja pilvien valiset salamat 2-4 kertaa minuutissa. Vasemmalla on suhteellisen pieni (Ahvenanmaan kokoinen) saari korkeine vuorineen ja viidakkoineen. Siis vasemmalla pilveton taivas ja oikealla raju ukonilma.

Tahdet loistavat hennon sinisina, punaisina, keltaisina, ..., vareina, koska taalla VALOSAASTETTA ei ole. Toisaalta melkein kohtisuora kulminaatio aurinkoon nahden vaimentaa suomalaisittain lahes taydellisesti ilmakehasta johtuvan samentavan hairion.

Taman vuoksi vaadin, etta fysiikan- ja varsinkin tahtitieteen opiskelijoille maarattaisiin pakolliseksi kurssiksi olo jollain valosaasteettomalla saarella paivantasaajan tienoilla 4-8 viikkoa, jolloin opiskelija voisi itse tehda silmamaaraisia havaintoja yllamme olevasta tahtitaivaasta.

Suomesta kylla saadaan kevyesti revittya irti opintomatkoihin liittyvat kulut, jos vain halua politiikoilla on/olisi. Itse asiassa ratkaisu olisi niinkin helppo, etta poliitikot paattaisivat yhteistuumin laskea palkkaansa, ja ajella vahemman takseilla ja puhua puhelimella useammin, mita tyhjanpaivaista asiaa heilla milloinkin Brysseliin sattuu olemaan.

Sivut

Kommentit (64)

Vierailija

Ehdottomasti! Kerrankin hyvä ja asiallinen ehdotus.

Kelpaisi kyllä muutama viikko jollain paratiisisaarella, ja vielä kaukoputken kera.

Vierailija
Raivomielen Unet
Ehdottomasti! Kerrankin hyvä ja asiallinen ehdotus.

Anteeksi, jos ymmarran vaarin, mutta tarkoitatko tuolla lauseella mahdollisesti sita, etta yleensa sitten puhun asiattomuuksia?

Pitaa tahdentaa viela kolmannen kerran, etta paskanjauhantaan vastaan paskanjauhannalla, ja asiallisiin argumentteihin asiallisella tyylilla. Tietenkin se kaikkein toimivin metodi olisi olla vastaamatta noille paskanjauhajille yhtaan mitaan. Luulisin, etta taman foorumin jarkevat keskustelijat kuitenkin tietavat jo automaattisesti, missa mennaan. Henkilokohtaisesti kuitenkin toivoisin talta foorumilta huomattavasti enemman asiallisuutta.

Kolmanneksi en ole kovin montaa ketjua aloittanut. Jos noihin algebroihin liittyvat aloitukset eivat ole asiallisia, sitten voi osoittaa sen asiattomuuden/ristiriidan. Mielenkiintoista niissa on se, etta lopputulokset ovat binaariaivojen selvittamia faktoja. Enpa tieda, tuskinpa tuo aika enaa kaukana on, jolloin paljon puhuttu ihmisaivojen luovuus joutuu noyrtymaan binaariaivojen edessa, mene ja tieda.

Vierailija
CE-hyväksytty
Näköjään vastaat agressivisesti kaikkeen. Oletko herkkä?

Kasittaakseni edellisessa ei ollut mitaan agressiivista.

Sen verran kuitenkin on nimenomaan sinulle sanottavaa, etta lue joskus ajan kanssa noita lahettamiasi viesteja. Sinun nahkasi se tuntuu herkemmin palavan. Ja jos olen niita oikein tulkinnut, olet siina teini-iassa, jolloin pitaa aina valissa mussuttaa sita tyhjanpaivaistakin...

Maalaisjärki
Seuraa 
Viestejä1286
Liittynyt1.9.2006
_jone_
Ja jos olen niita oikein tulkinnut, olet siina teini-iassa, jolloin pitaa aina valissa mussuttaa sita tyhjanpaivaistakin...

Asiahan ei minulle kuulu, mutta....... Mietin vaan että kukaha se mussuttaa nyt ja mitä. =)

Arvatenkin saan kuulla kunniani..

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

Vierailija

Periaatteessa idea on ihan kannatettava. Mutta onneksi kotomaastamme löytyy vielä ihan täysin valosaasteettomiakin paikkakuntia, jonne ne opiskelijat voisi lähettä. Niitä on Pohjois-Suomen lisäksi niinkin etelässä kuten esim. Artjärvellä, missä sijaitsee Ursan uusi Tähtikallion havaintokeskus!

Mutta, ihan oikeasti sillä, että valtaosa nykynuorisostamme ei oikeastaan ikinä pääse ihailemaan esim. linnunratamme suunnatonta loistetta täysin pimeästä ympäristöstä, voi olla ennalta arvaamattomat vaikutukset heidän tulevaan maailmankatsomukseensa ja sitä kautta koko kansakuntamme tulevaisuuteen.

Vierailija

Kotipaikkakunta on kyllä sopivan valosaasteeton mesta. Siitä sai aikamoiset "kiksit" kun kymmenen vuotta sitten katseli pakkasöinä järvenjäältä taivaalle, kun kaikki heikommatkin tähdet näkyivät. Nyt opiskelukaupungissa ei paljoa tiiraillakaan, mutta joululomalla kyllä taas kotona, jos on seeingit kunnossa.

Maalaisjärki
Seuraa 
Viestejä1286
Liittynyt1.9.2006

On muuten komeen näköistä kirkkaana pakkasyönä katella taivaalle.. Maalla asuessa kun lähin pikkukaupunkikin oli vajaan 100km päässä, niin ei turhaan ollut valosaastetta.

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

Vierailija

Minä asun maalla TÄYSIN ilman mitään valonsaastetta. Haaveeni olis saada taloon makuuhuoneeseen lasikatto niin vois illalla aina tuijotella tähtikattoa. On se mahtavan näköinen. Siinä mieli saa vapaasti kulkea. Ajatella ettei monet ihmiset ole välttämättä ikinä nähneet täyttä tähtitaivasta

Vierailija

Kyllä vain kateeksi käy teitä, jotka pystytte ihan jokapäiväisesti syksyn kuulakkaina öinä sitä linnunratamme valosikermää ihailemaan, ilman sitä ainaisesti sumentavaa kaupunkien ja valtateiden valosaastetta. Itsekin pääsen vain kesämökiltäni tuota näkymää silloin tällöin ihailemaan.

Tuossa joku toivoi valokattoa makkariin. Sehän ei nyt kuitenkaan kovin kallis/iso juttu olisi. Siihenhän riittäisi vallan hyvin sellainen suorakaiteen muotoinen vaikkapa 70x100cm kattoikkuna mahdollisimman optimaalisesti sijoitettuna.

Tämä valosaaste alkaa kohta olla niin vahvana kaikkialla läsnä, että tulee jo mieleen Asimovin koskettava kuvaus tähtiä näkemättömän ihmiskunnan kohtalosta hänen novellissaan Nightfall.

Vierailija

Napsaan vain minulle oleellisemman osan

Snaut
Tämä valosaaste alkaa kohta olla niin vahvana kaikkialla läsnä, että tulee jo mieleen Asimovin koskettava kuvaus tähtiä näkemättömän ihmiskunnan kohtalosta hänen novellissaan Nightfall.

Tuo valosaaste on tietenkin ongelma, mutta ei meille Keski-Suomessa. Tai no oon täällä Jämsässä. jossa asun, mutta ei enää 40 km päässä Koskenpään mökeilläni.
Saan Jouluksi siskon pojan 100 mm peilikaukoputken lainaksi jalustoineen ja varusteineen. Yritän ettiä sitä Betlehemin tähteä.... Kait
Varmaankin kirjoitan nyt väärillä termeillä, sillä onkohan tollaisia 100 mm siireltäviä ollenkaan. Vaikuttais aika isolta. Olen sillä Mäntässä kyllä tiiraillut, ja mittasin sen etupään aukon.

Mulla oli sellainen peilikaukoputki. Putkenpää oli jotain 50 mm. Ei mikään hääppöinen, kun näytti naapurin muijankin alastomana pää alaspäin..Suutuin siihen ja purin Nyt mulla on monta linssiä. Hyviä suurennuslaseja ovat kun tiirailee noitten tietokoneitten eri komponentteja.

Tuosta Betlehemin tähdestä vielä, että mistä päin sitä alkaisi etsiä. Jostain itäiseltä taivaalta kait. Ja ylipäätään oliko sellaista tähteä ollenkaan? Oliko joku supernovapaukku?

Vierailija
Lassi
Napsaan vain minulle oleellisemman osan
Snaut
Tämä valosaaste alkaa kohta olla niin vahvana kaikkialla läsnä, että tulee jo mieleen Asimovin koskettava kuvaus tähtiä näkemättömän ihmiskunnan kohtalosta hänen novellissaan Nightfall.

Tuo valosaaste on tietenkin ongelma, mutta ei meille Keski-Suomessa. Tai no oon täällä Jämsässä. jossa asun, mutta ei enää 40 km päässä Koskenpään mökeilläni.
Saan Jouluksi siskon pojan 100 mm peilikaukoputken lainaksi jalustoineen ja varusteineen. Yritän ettiä sitä Betlehemin tähteä.... Kait :roll:
Varmaankin kirjoitan nyt väärillä termeillä, sillä onkohan tollaisia 100 mm siireltäviä ollenkaan. Vaikuttais aika isolta. Olen sillä Mäntässä kyllä tiiraillut, ja mittasin sen etupään aukon.

Mulla oli sellainen peilikaukoputki. Putkenpää oli jotain 50 mm. Ei mikään hääppöinen, kun näytti naapurin muijankin alastomana pää alaspäin..Suutuin siihen ja purin :evil: Nyt mulla on monta linssiä. Hyviä suurennuslaseja ovat kun tiirailee noitten tietokoneitten eri komponentteja.

Tuosta Betlehemin tähdestä vielä, että mistä päin sitä alkaisi etsiä. Jostain itäiseltä taivaalta kait. Ja ylipäätään oliko sellaista tähteä ollenkaan? Oliko joku supernovapaukku?

Kyllä 10 cm peilikaukoputki on ihan hyvin siirreltävä ja mukana kulkevakin. Itseasiassa tuon pienempiä peiliputkia ei juuri kannata edes harkita, eikä niitä edes ole saatavilla (muuta kuin lähinnä leluina).

Betlehemin tähteä et varmaankaan löydä, vaikka olisi kuinka suuri putki. Siitä kun ei nimittäin ole mitään tarkkaa tietoa, mikä sen ilmiön aiheutti. Kuitenkin, todennäköisin selitys Betlehemin tähdelle lienee Jupiterin ja Venuksen konjunktio, joka sattui suunnilleen noina aikoina.

ps. Tuon naapurisi saat taas joloilleen hommaamalla putkeesi kääntöprisman.

Vierailija

Tässä nyt kun ollaan tähtitieteen alueella, niin kysyn ihan vakavavissa, että onko Iso Karhun tähdistöstä, josta paremmin tunnemme Otavan, kadonnut yksi tähti?

Torstai-iltana, kun taivas oli selkeä ja olimme lenkillä Tico-herran kanssa, niin hämmästyin. Näin Otavan selkästi, mutta ihan kuin siitä kauhan varren alusta lukien kolmannen ja neljännen tähden välissä oli tyhjä kohta.
Nuoruudessa kyllä näin kaikki seitsemän selkeästi. No eilen illalla en tienkään päässyt tarkistamaan havaintojani, sillä taivas oli pilvipeitteessä, mutta kuitenkin. Yksi tähti puutuu näköhavaintoni perusteella.

Voiko joku Viisasten Kerhosta kertoa, että mistä tämä mun näköhavainto johtuu?

[size=75:2mz065j1]ps. En kylläkään nää ilman kaukolaseja tarkasti yli 4 metriä. Näin kyllä muut kuusi tähteä[/size:2mz065j1]

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat